Valivali...

Hohhoijaa, voinen sanoa, että kiirettä on pitänyt viimeaikoina. Jopa niin paljon, että kaikki energia on mennyt perustoimien tekemiseen. Kuten töissä käynnin lisäksi omaan ammatilliseen kehittämiseen (iltaisin erilaisten tutkimusten lukeminen), kotimökkeröisessä jonkinasteisen puhtaustason ylläpitämiseen (tavoitteena pelkästään toimivuus ja taloudellisuus) ja oman mamman kanssa puuhasteluun (etänä iltaisin puhelimessa). Voin vahvistaa, että henkinen stressi kuluttaa yhtä paljon energiaa kuin fyysinen, jopa enemmän.

Valitettavasti se ei näy kohdallani fyysisenä muutoksena kapeampaan suuntaan, vaan päin vastoin, alan kohta muistuttaa seitsemän leivän leivinuunia. Meikäläinen ei todellakaan ole mikään Cissi Vähähiilari vaan Seija Supersokeri. Onneksi käytökselleni löytyy tutkimusta! Nimittäin pimeään aikaan (ei kuitenkaan vain öisin) elimistö kaipaa makeaa, jotta se saisi tuotettua serotoniinia. Serotoniini puolestaan kohentaa mielialaa ja säätelee unen laatua. Kyseessä on  siis mitä suurimmassa määrin kaamosväsymys.

Olen vikkelä kaikissa toimissani ja sen takia epäonnekseni olen tietenkin luonteenomaisesti valinnut nopeat sokerituotteet tuohon serotoniin tuottotyöhön. Minun pitäisi tajuta, että niiden vaikutus on lyhytkestoinen ja niinpä joudunkin nappailemaan jatkuvasti jotain pientä, että verensokeri pysyisi tasaisena. Ja tämäkin asia kuuluu tietty niihin, että eka kertaan varmaan kuulin...

Nyt on tehtävä taas ryhtiliike. Olen pompauttanut painojojoni aivan uusille leveleille ja sieltä on vain yksi tie; nimittäin syöksykierre alas päin. Siis tiedoksi teille, oi kaikki uskolliset lukijani, järkeistän ruokailuni seuraavasti: lisää marjoja ja hedelmiä, lisää vähärasvaisia maitovalmisteita (ei kuitenkaan jätskiä), useammin kalaa, harkitusti pähkinöitä (ei hunajapaahdettuja...). Lihaakin voin syödä, mutta onneksi jo ympäristöasenteeni vaikuttaa siihen, että pääpaino on naudan sijasta kanatuotteissa.

Kyllä tympii! Miten voin olla niin tyhmä, että syön (ahmin) lohturuokaa ja napostelen (mätän) suuhuni välipaloja. Ja sitten mopo karkaa käsistä ja huomaan, että taas on käytössä maxikoon housut, jotka olin  kuitenkin kaukoviisaana laittanut jemmaan pahan päivän varalle. Katsoin eilen peiliin, kokovartalopeiliin. Ei voinut sanoa enää, että ihan kiva!