Kuka pelkäsi mustaa miestä?

Katselin, kun lapset kirmasivat päiväkodin pihalla. Yksi ajoi takaa muita, riemu oli rajaton. Tuli mieleen omat lapsuusajat ja leikit kansakoulun välitunneilla. 

Talvella olimme vuorenvalloitusta! Siihen aikaan traktori kasasi keskelle koulun pihaa ison lumipenkan, jossa saimme leikkiä. Kenellekään ei tullut mieleen, että se olisi ollut vaarallista. Ensin piti päästä kiipeämään kukkulan huipulle ja sitten parhaansa mukaan tyrkkiä muita sinne pyrkiviä alas. Leikki oli hauska ja jokainen pääsi jossain vaiheessa sinne ylimmälle huipulle, vuorenvalloittajaksi. Onnistuisiko moinen nykyisin, tuskinpa vaan. 

Keväällä ja syksyllä leikimme erilaisia palloleikkejä, hyppäsimme ruutua tai twistiä. Ja kestoleikit kaikkina vuodenaikoina olivat tietenkin hippa, laululeikit ja tuo ”Kuka pelkää mustaa miestä” - hippaleikki. Välitunnit olivat täynnä vilskettä ja touhua, energia purkautui ja niin jaksoimme taas olla rauhallisesti tunnilla. Se olikin tärkeää, sillä luokassa oli noin 40 oppilasta. 

Siihen aikaan kenelläkään ei ollut ADHD:tä eikä muitakaan sairauksia. Jotkut oppivat hitaammin, jotkut nopeammin. Opettajan sana oli laki ja se takasi opiskelurauhan luokassa. Jos nyt pystyisi tekemään testit, niin kyllä meistä kaikenlaista olisi löytynyt. Osa oli todella vilkkaita, osa superhiljaisia, osa ei millään meinannut saada kertotaulua päähänsä ja osa taas oppi asiat yhdella vilkaisulla. Mutta ne tunnit: rauhallista, hiljaista, välillä puheensorinaa. Kukaan ei riehunut, ei länkyttänyt opettajalle, ei kiusannut. 

Eihän me mitään enkeleitä kuitenkaan oltu. Kerran Heidi pisti minua nuppineulalla käsityötunnilla selkään, kun istui takanani. Heidi oli töissä osastonhoitajana, joten tuosta varmaan sai alkunsa hänen kiinnostus terveydenhoitoalalle. Risto tappeli välitunnilla Tapion kanssa ja yritti osua Tapion leukaan, mutta osuikin ovilasiin ja sai ison haavan ranteeseensa. Ristosta tuli kiinteistönhoitaja. Joskus oltiin tehty jotain tosi väärää ja istuttiin koko luokka jälki-istunnossa. Uskon, että eipä ollut lainkaan hassumpaa opiskella 60-luvulla. 

Onneksi emme olleet vielä poliittisesti saatikka kulttuurisesti valveutuneita! Kun leikimme ”Kuka pelkää mustaa miestä”, emme todellakaan kuvitelleet kiinniottajan, vaikkapa Riitan tilalle jotain Ambomaan mustaihoista miestä. Kaikki tajusivat, vaikka lapsia olimmekin, että Riittaahan siinä juostiin pakoon. Riitta oli valkoihoinen suomalainen lettipäinen tyttö, mutta emme nähneet mitään ristiriitaa leikin nimen ja Riitan välillä.

Osalla oli neljätuulenhattu päässä. Ei ollut ymmärrystä, että me Lieksassa syntyneet olisimme jotenkin omineet saamelaisten perinneasun ja halventaneet heidän kulttuuriaan. Yhdellä taisi olla vielä sellaiset poronnahkaiset tallukkat. Nehän oli superlämpimät!

Kesällä söimme Eskimo-puikkoja tajuamatta, että loukkaisimme jollain tavalla inuiitteja. Itse asiassa emme koskaan olleet edes kuulleet tuota sanaa. Jäätelöpuikon kääreessä oli iloinen eskimopoika tai -tyttö paksussa turkissa. Meille se tarkoitti vain sitä, että jätski on yhtä kylmää kuin pakkaspäivät talvella. Emme ottaneet kantaa hylkeenpyyntiin saatikka muuhunkaan arkaluontoiseen asiaan. 

Lakujakin tuli joskus syötyä. Ne olivat mustia. Telkkarissa mustaihoisten miesten bändi lauloi ja soitti ”Tännän ostetan, Halvan maukasta lakritsaa”. Tai siltä se kuullosti. Ei tullut mieleenkään pilkata heitä siitä, että lausuminen ei mennyt ihan putkeen, koska kaikki tajusivat mainoksen jujun; se jäi heti mieleen ja kaikki halusivat nimenomaan Halvan maukasta lakritsaa. 

Aale Tynnin kirjan avulla opettelimme tavaamaan: Nee-ke-ri pe-see kas-vo-jaan mut-tei val-ke-ne ol-len-kaan. Meistähän se kävi ihan järkeen. Ei se musta ihonväri yhtään vaalene, vaikka miten pesisi, koska se ei ollut likaa vaan pigmenttiä. Ei pilkattu, ei halveksittu, vaan todettiin faktat faktoina. 

Kyllä elämä oli jotenkin paljon helpompaa entisaikaa!

Rikosten "tuomiot" Suomessa

Meinasi taas kerran mennä aamutee ns. väärään kurkkuun. Mies oli yrittänyt (paino sanalla yrittänyt) siirtää rahaa kaverinsa tililtä omalleen 50 000 euroa. Tässä tapauksessa rikos epäonnistui, koska pankki tuli väliin vaatimalla varmennetta siirrosta ja asian laita paljastui tilin varsinaiselle omistajalle ennen lopullista rahansiirtoa. Rikos ei onnistunut ja asia eteni oikeuteen. Totta kai, tosi väärin on edes yrittää varastaa toiselta! 

Oikeuden mielestä kohtuullinen tuomio olisi ollut kolme kuukautta ehdotonta vankeutta. Koska miehellä oli rötöksiä allaan, oikeus kohtuullisti tuomion: yksi kuukausi ehdotonta vankeutta. Kohtuullisti? Ehdotonta? Siis voiko tämän kansalaisena tulkita niin, että kun on tarpeeksi paljon törttöillyt ja rikkonut yhteiskunnan lakeja vastaan, alkaa jossain vaiheessa saada tavallaan alennusta tekemisistään? Mitä muuta tuo kohtuullistaminen tarkoittaa? Miksi ehdotonta vankeutta, eli kuukaudeksi täysylläpitoon valtion kustannuksella talousrikoksesta?

Tämä tuomio otti pattiin erityisesti sen takia, että hetki aikaisemmin luin jutun, jossa kerrottiin kun  eräs isä pahoinpiteli usean vuoden ajan kolmea lastaan, iältään 1 - 6 vuotiaat. Teot eivät siis olleet vain yrityksiä, vaan hän oli todella käyttänyt väkivaltaa täysin puolustuskyvyttömiin pieniin lapsiin. Tässä tapauksessa, rikosten onnistuessa ja pitkittyessä vuosia ja tekojen lopulta tultua ilmi, asia eteni oikeuteen. Suomalaisessa oikeusvaltiossa eläneenä mietin tuomion suuruutta. Ajattelin, että nyt on pakko häkin heilahtaa, kyseessä on ihmisiin, täysin puolustuskyvyttömiin pieniin alaikäisiin (nuorin lapsi ei ole edes kävellyt) kohdistuva täysin mielivaltainen väkivalta. Tuomio yllätti, jos nyt edes tuomiosta voi puhua.

Oikeuden tuomio:  neljä kuukautta ehdollista vankeutta ja yhteiskorvauksena lapsille 1250 euroa (312,50 euro / lapsi). Ehdollista? Sehän tarkoittaa, että mikäli hän ei jää kiinni uusista rikoksista tuon neljän kuukauden aikana, hän saa elellä melko normaalia elämää. Minilexiä suoraan lainatakseni: "Ehdollinen vankeusrangaistus on tavallaan siis uuden mahdollisuuden antamista, mutta samalla se on tuomitulle vakava varoitus siitä, että mikäli hän ei käytöksellään osoita olevansa sopiva yhteiskunnan jäsen, hänet tuomitaan vankeuteen." Miten viranomaissivulla voidaan kirjoittaa noin huonolla suomenkielellä: "...tavallaan siis..." Ihme kun siellä ei lukenut "... se on niinku tavallaan siis uus mahis...".

Voi voi! Rikoksesta saakin siis suoraan uuden mahdollisuuden, ilman että tarvitsee mitenkään vastata siitä, että hän oli jo kerennyt osoittaa olevansa käytöksellään yhteiskuntaan sopimaton jäsen?!  Kansalaisena tulkitsen tämän niin, että rikos tehtiin, yhteiskunta ei salli pienten avuttomien (eikä kenenkään) pahoinpitelyä, mutta ehkä tämä nimenomainen isä ei ollut jäänyt aiemmin kiinni muista rikoksista ja hänelle annettiinkin heti mahdollisuus osoittaa neljän kuukauden aikana (vs. väkivaltainen käytös ja lastensa hakkaaminen usean vuoden ajan), että kyllä hän on ihan yhteiskuntakelpoinen. Kuka tahansa pönttöpää pystyy olemaan neljä kuukautta ruodussa, etenkin kun sinä aikana ei ole mitään, mistä esimerkiksi ulkopuoliset tietäisivät rangaistuksesta.  Hänelle ei ole määrätty valvontaa, eli hän voi elää elämäänsä ihan normaalisti mutta vähän pitää varoa, ettei ala hakkaamaan muita tämän neljän kuukauden aikana tai ainakaan ei jää kiinni. Isä voi lähteä lomareissulle ja matkustaa maasta toiseen ihan vapaasti. Voipi käydä kapakoissa, jopa töissä jos sellainen sattuu olemaan. Voi nostaa normaalia työttömyyskorvaustakin (37,21 / pv). Onhan se paljon parempi, kuin vankilan 1.60 korvaus / päivä (vaikka lisäksi voi hakea toimeentulotukea). 

Siis oikeasti? Mielestäni tämä "tuomio" ei missään nimessä ole kohtuullinen! Nyt kärjistyksenä seuraavat lauseet. Eläimille on annettu ohjeelliset arvot, eli jos sattuu tappamaan sen ja jää kiinni, seuraa sakkorangaistus. Jos minä vaikka kävisin ampua posauttamassa pikkukuovin (voisin vaikka osuakin, ei se niin pieni ole), joutuisin pulittamaan 336 euron sakot. En suinkaan pikkukuovin omaisille, vaan valtiolle. Vrt. tässä vuosia jatkuneessa lasten pahoinpitelyssä isän pitää maksaa lapselle vähemmän kuin pikkukuovin arvo on?! Ja eihän tuon ikäisillä ole edes tiliä eli onkohan huoltaja eli samainen oma isä sitten sen velvollinen avaamaan tilin vai olisiko peräti yhteiskunnan varoista määrättävä edunvalvoja, joka varmistaa, että tuo summa tulee lapselle, joskus? Täysi-ikäisenä?

Ehdollinen vankeusrangaistus on pelote, jolla pyritään vaikuttamaan tuomitun käyttäytymiseen. Tässä em. pahoinpitelytapauksessa isähän pääsi kuin koira veräjästä. Oikeus pelotteli häntä ja antoi vakavan varoituksen: jos ensi kerralla jäät kiinni, niin kuule, sitten häkki heilahtaa!!! Mielestäni hän sai ainoastaan tuon 312,50 euron sakon/lapsi ja merkinnän rikosrekisteriin. Muuta vaikutusta tällä ei häneen varmaankaan ole. Päiväkotiin tällä isällä ei työntekijänä ole asiaa, ellei valvonta petä sielläkin. Sen sijaan hän voi hakea vaikka kansanedustajaksi.

Nämä ns. tuomiot osoittavat suomalaisen oikeus-yhteiskunnan vääristyneen käsityksen rahaan ja ihmisyyteen. Jos pelkkä talouteen liittyvä rikoksen yritys tuo tekijälleen kovemman (kovemman - sallikaa minun nauraa) tuomion kuin ihmisen fyysiseen koskemattomuuteen kohdistuva rikos. Erityisesti puolustuskyvyttömiin lapsiin kohdistuvat rikokset saavat itkemään. Miksi, miksi tämä yhteiskunta katsoo asioita rikoksen tekijän, ei uhrin kannalta?

Ja miksiköhän tuo teksti maalautui? No, tämmöistä tällä kertaa. Iän myötä alkaa radikalisoitua. 

"Vuosi 2023 oli todennäköisesti kuumin 100 000 vuoteen", otsikoi Karjalainen 10.1.2024

Voi että, lukikohan se Karjalaisen mielipidekirjoittaja, joka viime viikolla piti itseään typeränä eikä ollut huomannut torpan ikkunasta ilmastonmuutosta, tuon Karjalaisen artikkelin?! Nyt olisi hällekin taas asiaa ilmastonmuutoksesta. Mutta takana on hurja pakkasviikko ja se riittää osalle todistamaan, että ei se ilmasto ole lämmennyt? "Häh? Ei ole, viime viikollakin oli ihan ennätyspaukkupakkaset...!"

Mutta sitten varsinaiseen asiaan. Uusiutumattomista fossiilisista polttoaineista (kivihiili, maakaasu, öljy) luopuminen olisi se tärkein, että päästöt saataisiin jollain tasolla kuriin. Se on ollut aivan mahdoton tehtävä siitä alkaen, kun niihin alettiin kiinnittää huomiota ja niiden käyttö on vain kiihtynyt sitä mukaa, kun elintaso eri puolilla maapalloa on noussut, muuallakin kuin teollistuneissa valtioissa. Suomessa asuu nyt 5,4 miljoonaa ihmistä. Kiinassa, maailman toiseksi väkirikkaimmassa maassa, asukkaita on 1,4 miljardia. Ei tarvitse olla mikään kummoinen matemaatikko ymmärtääkseen, että mitä enemmän ihmisiä, sen enemmän kulutusta, sen enemmän luonnonvarojen käyttöä (kannattaa muistaa, että yhä noin 1,2 miljardia ihmistä asuu äärimmäisessä köyhyydessä eikä heillä ole mahdollista ostaa edes ruokaa, saati muita kulutustuotteita). Ja vastaavasti, mitä vähemmän kierrätämme tavaroita ja materiaaleja, ostamme vuokraamisen tai lainaamisen sijaan ja haluamme omistaa enemmän ja enemmän, kulutamme nimenomaan noita uusiutumattomia luonnonvaroja. Onhan sekin totta, että varaosia ei saa enää moneenkaan kodinkoneeseen. Rikkoontuneen tilalle on ostettava uusi, kun sitä ei vaan voi korjata. Jos osien kierrätystäkään ei ole saatu tehokkaasti järjestettyä, kierre on valmis.

Suomen ylikulutuspäivä vuonna 2023 oli 31.3. ja nyt pitää odotella tilastotietoa, milloin se on tänä vuonna. Ylikulutuspäivä tarkoittaa, että kulutus ylittää maapallon kyvyn tuottaa uusiutuvia luonnonvaroja. Indonesiassa vastaava päivä oli 3.12.2023, Vietnamissa 12.9.2023, Kiinassa 2.6.2023 ja Ruotsissa 3.4.2023 (lähteenä Global Foodprint Network). Jos jossain emme jää jälkeen muista niin tässä. Maine on kuitenkin arveluttava, sillä kulutamme oman osamme maapallon luonnonvaroista noin 4 kuukautta keskimääräistä aikaisemmin. Asumme pohjolassa ja energiantuotanto vaikuttaa suuresti tähän Suomen tulokseen. Mutta miksi Ruotsi on tässäkin meitä parempi, ei paljon, mutta silti?!

On selvää, että tarvitsemme erityisesti lämmitykseen ja talojen rakentamiseen energiaa aivan eri tavalla kuin eteläisten maiden asukkaat. Talvikausi on edelleen pitkä, vaikka se onkin lyhentynyt. Energiaa kuluu asumiseen lisäksi eniten liikenteeseen ja ruokaan. Meillä olisi ihan pienissäkin asioissa petrattavaa! Avocado, niin trendikäs syöminen kuin se nykyisin onkin, kuluttaa maapallon vesivaroja aivan järkyttävästi alueilla, missä on muutenkin kuivuuspula. Ihmisoikeuksia en viitsi edes nostaa esille tällä kertaa. Sillekin löytyy korvaaja kotimaisesta: kylmäpuristettu rypsiöljy-hernetahna (lähde My CO2 Quota). Vaatii osaamista, viitseliäisyyttä, kokeilua ja halua muuttaa maailmaa omalta osaltaan - arvostan kovasti!

Olen todella iloinen, että Ykkönen, Kakkonen ja Kolmonen ovat jo vuosia tehneet konkreettisia tekoja ja kantaneet oman kortensa kekoon. Kaikilla on sähköautot, Kakkosella jopa aurinkopaneelit katolla (joskin tälläkin hetkellä ne ovat noin 50 cm lumikerroksen alla eivätkä tuota mitään). Kolmosen yritys Nordig Plug haluaa vastuullisesti lisätä tietoa sähköautoilusta ja vaikka haastetta on kehityksen alkuvaiheessa, sähköauton elinkaaripäästöt ovat kokonaisuutena tutkimusten mukaan noin 65-69% pienemmät kuin polttomoottoriautojen. Tosiasioiden myöntäminen on monelle kova paikka. Se harmittaa, että jopa perheen yhteisissä tapaamisissa päästöjä pienentävien ratkaisujen perusteluun on käytettävä huomattavasti enemmän aikaa kuin siihen, miksi tuhlataan hillittömästi luonnonvaroja ostamalla uutta, turhaa, tarpeetonta, liian paljon, liian usein. 

Mikäs minä olen arvioimaan muiden suomalaisten ostokäyttäytymistä tai muita valintoja. Edelleen tunnistan, että minun olisi muutettava johonkin pieneen kopperoon asumaan omakotitalon sijaan eikä kesämökin omistaminenkaan ole sieltä puhtoisimmasta päästä, etenkin kun sinne tulee hurautettua autolla kesäaikaan aika monta kertaa. Jos en omistaisi taloa enkä mökkiä, voisinko silloin nostaa näitä asioita paremmin esille? Olisin ainakin vakuuttavampi. Luin yhdestä haasteesta, missä vuoden aikana saa ostaa maksimissaan viisi uutta vaatetta (alusvaatteita ei lasketa mukaan). Se olisi jonkin tutkimuksen mukaan määrä, minkä jokainen voisi tehdä ilman, että maapallon kestokyky siitä paljon heilahtaa. Ei oltu eritelty, millaisia vaatteita materiaaliltaan tämä tarkoittaisi, kyse on varmaan periaatteesta.  Pärjäisin hyvin tuossa kisassa. Hyvä, että edes jossain. 

Ilmastonmuutosta ei ole?

No tulihan se taas sieltä, Karjalaisen mielipidesivuilla pakollinen kommentti ilmastonmuutoksen epäilijältä heti talven ensimmäisen kovan pakkaspäivän jälkeen: "Josko joku selittäisi tälle typerälle, missä kohtaa Suomessa on tapahtunut ilmastonmuutos ja miten? En itse ole huomannut ainakaan." Joka vuosi tämäntyyppinen kommentti tulee ja nimenomaan pakkasten jälkeen. Haaste on siinä, että osa ihmisistä ei todellakaan ymmärrä (kuten tuo mielipidesivun kirjoittaja itsekin toteaa), että ilmastonmuutos ei tarkoita ainoastaan sitä, että lämpötilat kohoavat. Tällaiselle hyvin suppeasti asioita ymmärtävälle on sitten oma haasteensa selvittää asiaa. Suomessa asumme lähellä arktista aluetta (pohjoisen napapiirin pohjoispuoli), joka tuo oman mausteensa ilmastonmuutoksen vaikutuksiin. Se nimittäin lämpenee kolme kertaa nopeammin kuin muut maapallon alueet.

Kun ihminen luottaa vain omiin havaintoihinsa ja niihinkin vain yhtä asiaa tarkastelemalla sulkemalla silmänsä muilta, kyseessä on melko mahdoton tehtävä saada häntä muuttamaan mielensä. Tällainen henkilö kääntää lehden sivun, sulkee korvansa tai lopettaa muuten vaan ottamasta tietoa vastaan, kun eteen tulee vaikkapa seuraavaa tutkimustietoa Suomesta:

-vuotuinen keskilämpötila on kohonnut noin 2 astetta viimeisten 120 vuoden aikana

-sade-ennätysten määrä on lisääntynyt selkeästi verrattuna aiempiin datankeruuhistorian vuosiin

-lehtien puhkeaminen keväällä on aikaistunut noin kahdella viikolla verrattuna viimeisen 150 vuoden aikaan

-kasvukauden pidentyessä ja lämpösumman noustessa vaikutukset näkyvät kasvi- ja eläinlajeissa ja tällä hetkellä mm. havupuiden tilavuuskasvu ja taimettuminen ovat voimistuneet pohjoisessa Suomessa -puuraja nousee

-pohjavesikerrokset Itämeressä ovat lämmenneet maksimissaan 2.9 astetta viimeisten 60 vuoden aikana ja samalla pintavesien suolapitoisuus on vähentynyt, pohjan happikato voimistunut ja sinilevämassat kasvaneet

-meri- ja sisävesien jääkateaika on lyhentynyt ja jäiden lähtöaika aikaistunut keskimäärin kahdella viikolla

-lumipeitteen enimmäispaksuus on vähentynyt Etelä- ja Länsi-Suomessa 1970-luvun alusta keskimäärin 2-4 cm vuosikymmentä kohti

-lumipeitteinen aika on lyhentynyt kaikkialla maassamme

-lumisateen osuus vuotuisesta sademäärästä Suomessa on 30-35% ja talvisateiden lisääntyminen on yksi ilmastonmuutoksen seuraus 

-yhä useammin kesäin olevia kuivuus- ja rankkasadejaksoja ei ole vielä ollut niin paljon, että ne todennettaisiin tilastollisesti - tämän havainnon on kuitenkin voinut tehdä jokainen kotitarveviljelijä

Tuossapa sitten tiivistettynä Ympäristöhallinnon kokoamaa dataa. Monet näistä havainnoista on voinut tehdä ihan vaan katselemalla sieltä oman tuvan ikkunasta ja vertaamalla havaintojaan aiemmin koettuihin. Toki, mitä pitempi kokemus, sen helpommin erot myös näkyvät. Tuo mielipidekirjoittaja sanoi, että itse ei ole havainnut mitään muutoksia. Se on todella erikoista. Miten joku voi elää niin, että ei huomaa ilmaston muuttumista mitenkään? Hän mainitsee olevansa typerä ja siinä hän on kyllä mielestäni tehnyt oikean päätelmän. Nimittäin, jos on yhtään lukutaitoinen, löytyy varmasti riittävästi tutkimuksia, jotka todentavat ilmaston muuttumisesta. 

Ilmastonmuutokseen liittyvät asiat ovat edelleen valitettavasti edelleen pitkälle asennekysymyksiä. Yksilöinä koetaan, että asioihin ei ole mahdollista vaikuttaa globaalilla tasolla. Silloin ei välitetä omista ratkaisuista. En ole itse mikään parempi; ajelen yhä (minimoiden ajot kylläkin) bensa-autolla ja asustelen isossa omakotitalossa, vaikka voisin mahtua keskimäärin 40 neliön asuntoon. Tuo asuminen on minun suurin kompastuskiveni, koska liikkumiseen ja syömiseen liittyvät asiat ovat muuten kutakuinkin kunnossa. Ymmärrän oman vaikutukseni ja edes yritän minimoida niitä. Onhan sekin jo jotain, eikös?! 

Ja sitten ne lemmikkieläimet; olisiko kaikesta luovuttava?! Tutkimusten mukaan (Edgar&Cooper, 2019) yhden koiran osuus on sama kuin neljäsosa henkilöauton hiilidioksidipäästöistä. Karkeasti provosoiden, minulla voisi olla neljä koiraa auton sijasta. Monen ympäristöaktivistin mielestä olisin silloin "hyvä ihminen", vaikka päästöni olisivat yhtä korkeat kuin paheksutulla autolla. Näin se vaan menee, aina on nokka tai pyrstö tervassa kuten sillä entisellä variksella vai harakkako se olikaan. 

Ja kun kerran päästiin lempiaiheeseeni, eli kotieläimiin niin googlailin myöskin kissanruokien kilohintoja ja sielläpä katille on myynnissä yli 30 euron kilohintaa pöperöitä, muun muassa tonnikalaa-kanaruokaa. Onkohan se pyydetty vastuullisesti? Kissathan ovat tunnettuja nirsoudestaan sen lisäksi, että ne eivät ymmärrä omaa reviiriään, vaan terrorisoivat naapureiden kasvimaata ja muuta pihapiiriä mennen ja tullen (pissille ja kakalleen). Sen sijaan oma koirani oli sivutoiminen bioastian hoitaja, joten siltä osin päästöt saatiin kompensoitua Vilin eläessä aika hyvin. Kahvinporot ja teepussit sekä naattien kuoret jäi lähinnä syömättä. Ruokahävikki oli siis minimalistinen. 

Summa summarum: aina löytyy niitä, jotka ovat tipahtaneet kelkasta jo aikoja sitten, kiistävät tosiasiat ja uskovat vain itseensä. On vaan toivottava, että heitä ei olisi liikaa päättäjissä. 

Vili, elämäni koira ja kuuluisan R.I.P. lausahduksen alkuperäiskielellä latinaksi: requiescat in pace eli "Levätköön rauhassa" siellä kesämökin (sekin vielä!) mullassa. 

Piirakka-Akatemia yllättää

Taas on se aika vuodesta, että Piirakka-Akatemia avaa lyhyen mutta sitäkin kiihkeämmän opintokokonaisuutensa. Kyseessä luonnollisesti, aitojen ja taatusti hyvänmakuisten karjalanpiirakoiden valmistusprosessin praktinen toteutus huippuunsa tehokkaassa työelämässä oppimiseen perustuvassa jaksossa. Tänä vuonna on tiedossa jotain aivan uutta, mikä todistaa Piirakka-Akatemian ainutlaatuisen vahvuuden verrattuna perinteisiin opinahjoihin! Pysyäkseen ajan hermolla, on jokaisen uudistuttava ja tähän perustuu myös Piirakka-Akatemian jatkuva suosio. Miten, se selviää pikimmiten!

Tänä vuonna Piirakka-Akatemia todistaa vanhan kansan sanonnan "Minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa". Saanemme esitellä (ja esittelemme vaikka nyt joku ei niin haluaisikaan tietää) teille Piirakka-Akatemian nuorimman opiskelijan, 1 kk ja 12 pv ikäisen pojan, jonka vanhemmilla on mieletön palo oikeaoppisten karjalanpiirakoiden valmistusprosessin omaksumisen tärkeyteen jo näinkin nuorella iällä (siis lapsen). Tämä perustuu samaan teemaan kuin vauvauinti: pienen lapsen sukellusrefleksiä hyödynnetään reilun puolivuotiaan ikään saakka. Sen jälkeen vaikkapa kesämökin laiturilta veteen tippuessaan (siis APUAAA!!!) refleksi automatisoituu ja lapsi ei vedetä vettä keuhkoihinsa. Ja kun tätä taitoa (siis piirakantekemistä) vahvistetaan riittävän varhaisessa vaiheessa, lapsi eli myöhemmin ehkä jo aikuisikäinen piirakanpaistaja, löytää tämän refleksinsä asettaessaan ensimmäistä kertaa esiliinan vyötäisilleen ja aloittaessaan piirakkataikinan tekoa. Oletuksena on, että hänestä sukeutuu Ikosten suvun mahdollisesti toiseksi paras piirakkamestari.

Ai mää vai?

Piirakka-Akatemia korostaa erityisesti rypyttämisen merkitystä! Se on tärkein taito piirakan esteettisen muodon aikaansaamiseksi ja tämän takia on erittäin tärkeää, että nuori opiskelijamme saa kiinni tästä taidosta jo näinkin varhaisessa ikävaiheessaan. Niinpä hän osallistuu kurssille oman HOKS:n eli henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelmansa mukaisesti. Kuten kuvasta näkyy, hän ottaa opinnot tosissaan ja yrittää opiskella ryppyjen tekniikkaa omatoimisesti (tai niinhän sitä luultiin).

Piirakka-Akatemian HOKS:n laatija on ammatillisesti pätevä ja itse asiassa jopa oman alansa emerita, vaikka ei olekaan professori eikä piispa, mutta eläkkeelle jäänyt muu merkittävä ammattilainen joka tapauksessa. Uskomme, että hän pystyy tulkitsemaan opiskelijamme pienimpiäkin toiveita, kuten röyhtäisytarvetta, vaipanvaihtoajankohtaa ja imetykseen liittyviä teknisiä valmisteluja. Lisäksi Piirakka-Akatemian kokonaisvaltainen oma osaaminen, reflektointi ja asioiden priorisointi, takaavat taatulla laadulla myös tämän vuotisen, korkealaatuisen lopputuloksen. 

Tavoitteena on siis pitää intensiivinen kurssi piirakantekotaitojen saloihin perehtyvälle, tulevaisuuden piirakkamestarille. Opettajankoulutuksessa korostettiin suunnittelun merkitystä ja voinemme todeta, että jo ensimmäisen kurssin toteutettuamme olimme riittävän kehittyneitä ymmärtämään sen, että joustaminen, suunnitelmien muuttaminen ja kokonaisuuksien hallinta pienistä takaiskuista huolimatta on tärkeintä. Siispä seuraavaksi referaatti päivän tapahtumista.

Opiskelija saapui kurssille noin 1½ (puolitoista) tuntia myöhässä aloitusajankohdasta avustajansa saattelemana. Avustajan läsnäolo vaikutti siihen, että opiskelija oli erittäin, erittäin unelias (mitä yleensä esiintyy opiskelijoilla korkeintaan koulutuksen loppuvaiheessa ja Piirakka-Akatemian kursseilla ei koskaan), ja hänet henkilökohtaistettiin seuraamaan piirakantekoprosessia ns. etänä, makuuhuoneen sängyn päältä. Tässä vaiheessa Piirakka-Akatemian sillä hetkellä ainut henkilökuntaan kuuluva, ylintä hallintavaltaa käyttävä henkilö, oli jo laittanut tulen puu-uuniin (ja lisännyt puita sinne jatkuvalla syötöllä), valmistanut riisitäytteen (ennakoivasti edellisenä iltana), tehnyt kuoritaikinan, jakanut sen tarkalleen 95 osaan ja pualikoinut ne. Edessä odotti piirakoiden täyttäminen, rypyttäminen, paistaminen, voitelu ja hauduttaminen.

Onko kurssi alkanut?

Opiskelijan osoittautuessa kykenemättömäksi osallistumaan prosessiin, Piirakka-Akatemian ylin johto teki päätöksen, jonka avulla osallistettiin opiskelijan avustaja tekemään erilaisia hanttihommia, jotta prosessi saatiin etenemään. Avustajan lievistä vastaväitteistä huolimatta (pienimuotoinen murjottaminen) tuloksia alkoi syntyä ja puu-uunin tuhkat saatiin vedettyä tuhka-pesään (ei kuitenkaan uurnaan, mikä sekin on edelleen tekemättä), häkäpelti avattua ja monimutkainen ja erityistä ammattitaitoa vaativa piirakoiden täyttäminen ja rypytysvaihe aloitettua. 

Tässä vaiheessa opiskelija suvaitsi ilmoittaa, että häntä ei kiinnosta pätkänkään verran mitkään karjalanpiirakat, etenkin jos niissä ei ole käytetty täytteen maitona rintamaitoa! Tämän hän ilmaisi kovaäänisellä huutamisella, mikä oli aivan uusi kokemus koko Piirakka-Akatemian historiassa!  Koska näin ei luonnollisestikaan oltu voitu toimia (rintamaitoon puuron keittäminen) opiskelija ilmoitti äänekkäästi vastalauseensa ja kritisoi kurssin sisältöä mm. itkemällä hyvin alkukantaisesti ja korviavihlovasti. Tässä vaiheessa hänen avustajansa päätti lopettaa muutenkin hänen osaamistaan halventaviksi määrätyt avustustehtävät ja vetäytyi opiskelijan (olisiko hänet pitänyt erottaa jo tuossa vaiheessa Piirakka-Akatemian kurssilta?!) kanssa lounastauolle. 

Hoks?

Jos Piirakka-Akatemian johto ei olisi ollut ns. eilisen teeren poikia, akatemia olisi kohdannut jonkinlaisen katastrofaalisen takaiskun. Mutta ei! Homma oli täysin hanskassa ja lounastuokion aikana, (mikä kestoltaan oli epäilyttävät 2 tuntia), ylin johto pani parastaan: täytti ja rypytti piirakoita, paistoi niitä puu-uunissa (jonka arina oli uusittu ja joka todellakin paistoi piirakoita noin 10 minsaa / pellillinen), vei käytetyt pellit jäähtymään, kasteli paistetut piirakat voi-vesi  seoksessa samaa kaavaa toisten siihen saakka, kunnes kaikki 95 piirakkaa oli saatu hautumaan. Tämän jälkeen alkoi tilojen siivous. 

Opiskelija, joka oli pysytellyt vaiti miltei koko koulutuksen ajan, havahtui viimeistään siinä vaiheessa, kun herkullinen karjalanpiirakoiden tuoksu kiiri hänen nenäänsä. Hieman epäselväksi jäi, johtuiko opiskelijan suhtautuminen iltapäivän koulutukseen piirakoiden vetovoimaisuudesta vai hänen avustajansa avuista. Rehellisenä reflektoijana Piirakka-Akatemia veikkaa jälkimmäistä.

Motivaatio kateissa?

Summa summarum, kuten myös Piirakka-Akatemiassa on tapana sanoa: Jatkossa Piirakka-Akatemia ei varsinaisesti suosittele alle 5-vuotiaita opiskelijoita kursseille, vaikka miten tiukka taloustilanne olisi käsillä. Heidän toimintansa ei vielä ole riittävän ennakoitavaa, jolloin vastuu toteutuksesta jää täysin henkilökunnan varaan. 

Varsinaiset tuotokset, kuten kaikkina aiempinakin vuosina, ovat kuitenkin huippulaatua! Piirakka-Akatemia ei koskaan, ei koskaan laske laatukriteereitään ja ne saavutetaan aina, olipa tilanne millainen tahansa! Tyytyväisenä voimme siis todeta, että vaikka tämänvuotinen kokeilumme ei ihan mennyt nappiin opiskelijavalinnan suhteen varsinaiset tuotokset, riisipiirakat, osoittautuivat jälleen kerran aivan loistaviksi ja Piirakka-Akatemia voi sulkea ovensa vuodelta 2023!

Seuraa mainoksiamme; kursseille on mahtava tunku ja kursseillemme on vaikea päästä...

Minä olen me?!

Olen viime aikoina joutunut pohtimaan paljon työssä jaksamista, mutta en suinkaan omaani, vaikka kevytyrittäjä olenkin eläkeläis-statuksen lisäksi. 

Huomautan jo tässä vaiheessa, että kirjoitan yleisellä tasolla omia kokemuksia lukuun ottamatta. 

Tämä "Minä olen me!" tuli mieleen, kun seuraa läheltä ja kauempaakin erilaisissa työelämätilanteissa olevia yksilöitä. Sitä, onko se työ kuitenkin kaikista korulauseista huolimatta sitä, että jokainen pakertaa vain oman osuutensa ja esimiehen taidoista tai lähinnä taidottomuudesta (tai pelosta "alaisia" kohtaan) epätasa-arvoisessa työyhteisössä?!

Ensimmäisenä tulee mieleen yhteiset sopimukset, joihin työntekijät sitoutuvat enkä tarkoita tässä nyt palkkaan tai muuhun juridiseen liittyviä, vaan ihan omia työpaikkakohtaisia vaikkapa tiimisopimuksia. Muistan itsekin niitä sopineeni. Kerran kirjasimme esimerkiksi sellaisen asian, että työkaveria pitää tervehtiä. Tämä kertoo todella paljon tasosta, jolla liikuttiin. Yhdessä näitä sovittavia kohtia keksittiin ja omalla allekirjoituksella jokainen todensi, että sitoutuu sopimukseen. Voi vaan arvata, että sopimusrikkomukset olivat kuta kuinkin liikennesääntörikkomusten luokkaa. Onko koskaan tullut ajettua  ylinopeutta, vaikka inssiajossa vakaasti kunnioitettiin jokaista liikennemerkkiä ja vähän varalta vielä ennakoitiin, ettei vaan tulisi tehtyä mitään määräysten vastaista. Kun esimies ei tiennyt tai ei ollut huomaavinaan, voitiin sooloilla sopparia kunnioittamatta, osa enemmän, osa vähemmän. Kontrollin puuttuessa, yksilöön luottaen, kävi toteen se vanhan sananlaskun sanonta tilaisuudesta jne. Tätähän on ihan tutkittu Suomessa tieteellisellä tasolla. 

Sopimukset ovat sopimuksia. Niitä voidaan allekirjoittaa jopa hyvässä hengessä ja kirkasotsaisesti uskoa, että ne toteutuvat. Mutta ihminen on moraalinen olento ja ihmisten moraalinen kehitys tai ajattelu on erilaista. Osa kehittyy moraalisella tasolla, osa ei koskaan pääse irti oman edun tavoittelusta ja kokee, että häntä ei koske yhteiskunnan säädökset samalla tavalla kuin muita. Jos näin ajattelee, ei esimerkiksi ymmärrä sitä, minkä takia on ajettava 40 km nopeusrajoitusalueella määräysten mukaisesti, vaikka kokisi olevansa miten hyvä kuski tahansa. 

Mietin, miten erilaisilla luonteilla varustetut ihmiset suhtautuvat  "Minä olen me!" -ajatteluun. Esimerkiksi sellainen tyyppi, joka kokee olevansa vähän parempi kuin muut. Kun hän tiimiläisenä keksii jonkin idean, miten hanakasti hän sanoo, että me (tiimissä) keksimme tämän? Melkeinpä väittäisin, että nämä tyypit kertovat auliisti keksineensä asian itse, etenkin ulkopuolisille. Harmillinen piirre näissä samoissa on se, että jos hän mokaa, niin silloin on helpompi vierittää syy "meille". Syyllinen on löydettävä vaikka kiven alta, koska eihän näille "paremmille" ihmisille tule virheitä, eihän?! Vähintään syy on aina pomossa, joka ei välttämättä edes tiedä, mistä on kysymys.

Entä sellaiset, joilla ei niitä omia ideoita tai aloitteellisuutta ole paljon, koska he eivät viitsisi opetella uutta kovinkaan tiuhaan ja tykkäävät siitä, että asiat ei muutu?! Voisiko nämä tyypit sanoa pokkana, että "me keksimme" tämä huippuidean, vaikka olisivat kuulleet siitä tiimikaveriltaan eivätkä edes innostuisi saatikka haluaisi lähteä kokeilemaan mokomaa? Riskinä on se, että heillä ei olisikaan sitten tietoa tarkemmista yksityiskohdista ja riski "mokaamiseen" kasvaisi.

Mitenkäs tyypit, jotka haluavat määrätä ja organisoida kaiken itse, koska se heiltä onnistuu käden käänteessä, ainakin omasta mielestään. Onko heillä niin hyvä itsetunto, että he pystyvät sanomaan "me saimme aikaan", vaikka itsellä ei asiaan olisi osaa eikä arpaa? Ehkäpä, etenkin silloin, jos he kuuluvat vähintään jonkinlaiseen esihenkilöasemaan. Silloin on luontevaa, että voi puhua tiimistä "me" -muodossa, koska omaa roolia ei yksilönä tarvitse korostaa.

Miten sitten ne ideanikkarit, joilla kyllä sattuu ja tapahtuu, mutta osa hommista leviää käsiin innostuksen loputtua? Miten helposti he solahtavat tuohon yhteiseen "en minä vaan me" -muottiin? Monesti kun pelkkä idean heitto ilmoille ei riitä, vaan se vaatii monipuolista tarkastelua plussista ja miinuksista, organisointia, epäonnistumisten hyväksymistä, jäntevää työtä tavoitteen saavuttamiseksi ja erityisesti, kauaskantoista visiointia ja tulevaisuusajattelua.

Minä puhuin yleensä omista ideoista ulkopuolisille "me olemme", koska koin niin vahvasti olevani tiimisidonnainen. Ajatteliko joku silloin, että onko tuolla niin vääristynyt ego, että hän puhuu itsestään jo "me" -muodossa. 

Mutta onhan se niinkin, että sitoutuminen ja yhteinen me-henki näkyy yksilöstä ulospäin. Jos se on vaan paperilappuselle raapustettu asia vaikkapa muiden auttamisesta, se on helppo ohittaa. 

Näennäisesti voi olla huolissaan toisesta, mutta jos ei pysty tekemään mitään konkreettista, olisi se pysähdyksen paikka. Mitä minä voin tehdä eri tavalla, että me kaikki jaksamme? MITÄ minä voin tehdä eri tavalla? Mitä MINÄ voin tehdä eri tavalla? Mitä minä VOIN TEHDÄ eri tavalla? Mitä minä voin tehdä ERI TAVALLA? Että me kaikki jaksamme!

Siinäpä sitä onkin miettimistä.

Polttopuut talveksi

Olen monta kertaa miettinyt, onko ilmaston kannalta oikein lämmittää taloa puilla. Tuleeko niin paljon päästöjä, että jokaisella lämmityskerralla pahennan itsekin entisestään kiihtyvää maapallon lämpenemistä. Ja vaikka olen vain pisara meressä, olen kuitenkin.

Päästöissä on häkää, hiukkasia, hiilivetyjä, mustaa hiiltä ja bentsopyreeniä. Ne kuullostavat aika hurjilta ja sitä ne ovatkin; esimerkiksi musta hiili on tutkimusten mukaan kiihdyttävä saaste, jonka päästöt kulkeutuvat meidän leveysasteilta jäätiköille ja sulattavat niitä entisestään. Pientalon savupiippuun ne eivät jää, koska palamislämmöt ovat sen verran alhaiset verrattuna teollisiin laitoksiin. 

Teen parhaani: poltan lämpö- ja hyötyarvoltaan tehokasta puuta (pääosin koivua), puut on aina kuivia, sytytän ne nopeasti peltien ollessa oikeaoppisesti auki. Uunin häkäpellin ansiosta saan myös hiilten tuottaman lämmön talteen. Jos vielä polttaisin aina kovalla tuulella, jolloin piipusta tulevat päästöt häviäisivät nopeasti asuntoalueen yltä, olisin tehnyt kaikkeni. Mutta tätä en tee, vaan lämmitän uunia noin kahdesti viikossa tuulesta piittaamatta.

Nykyisillä sähkön hinnoilla ja aiemmillakin, jopa 100 € (ostin joskus vuosia sitten hintaan 35 € - nyt on hinnat pomsahtaneet) maksavan heittopuukuution polttaminen on edullisempaa kuin sähköllä lämmittäminen. Mulla kilowattitunnin hinta on 9 senttiä kevääseen saakka. Puu on sillä tavalla meikäläiselle edukasta, että sen saa omalle työlle hintaa laskematta ns. ilmatteeksi. Paitsi tietysti moottorisahan bensa ja öljy sekä auton kustannukset metsästä kaupunkiin eli pihaan. Puita ei ole tarvinnut ostaa, kun on vaan ollut itse aktiivinen ja osallistunut puusavotoihin omalla työpanoksella. 

Nyt viimeisin rupeama on vajaan 7 päivän työpanos (n. 6 h tehokasta työtä/pv) 11 rungon kimpussa. Tässä ajassa siis puiden karsinta ja pätkiminen halonnan jäädessä talveen. Metsurin palkkio oli 300 € verollisena ja se takasi oman hengen säilymisen kaatopuuhien aikana. Halottuja puita tulee varmaan yli 10 kuutiota! Samalla säästyy kuntosalinkortin verran rahaa, kun on luomukuntosali raittiissa ulkoilmassa tarjolla useamman työpäivän ajan. 

Aikoinaan eli 34 vuotta sitten ei ollut muuta mahdollisuutta kuin liittyminen suorasähköverkkoon. Nyt on avusteena ilmalämpöpumppu ja uuni sekä takka. Olen tullut siihen tulokseen, että polttamalla mahdollisimman hyvälaatuista puuta, en loppujen lopuksi ole mikään pahiksien pahis. Kulutan lisäksi hieman vähemmän valtakunnan verkosta tulevaa sähköä polttamalla puuta. Onhan sekin jo jotain.