Naapurin kissa

Aiemmin, vuosia sitten kirjoitin, miten hankalaa on kun kissan ja sen isännän älykkyysosamäärä on kutakuinkin samaa kaliiberia. Kun ystävällisesti artikuloiden pyysin, että kyseisen kissan olisi taajamassa turvallisinta pysytellä oman kotipihansa rajojen sisäpuolella, naapuri hermostui. Hän lopetti tervehtimisen, epäili minua rasistiksi (minua?!?) ja antoi kissansa juoksennella edelleen vapaana kuin taivaan lintunen..

Minullekin olisi passannut hyvin, että katti olisi siirtynyt taivaalliseen kuoroon, mutta ei! Yhden sijasta niitä onkin nyt kaksi, molemmat yhtä ymmärtämättömiä reviirinsä rajoista. Kaupungin virkamies ehdotti, että laittaisin sähköaidan tonttini ympärille. Siis todellako? Heillä kun ei ole aikaa tämmöisten mitättömien kissa-asioiden hoitoon. Ymmärrän toki! Järjestyssäännöthän on tehty vain luettaviksi, ei noudatettaviksi saatikka valvottaviksi.

No, nyt olen saanut käyttööni vanhan piikkilanka-aidan sijaan tuliterää piikkilankaa. Olen laatinut epämääräisen suunnitelman, miten saan pikkilankaviritelmän kasvimaan ympärille siten, että kissan sijasta en sotkeutuisi siihen itse. Koville ottaa! 

Mielestäni minulla on oikeus saada puhtaita kasveja kissanpissimien sijasta. Kasvimaa sentäs sijaitsee omalla tontillani! Jos uskaltaisin, heittäisin naapurin pihalle, tavallaan palautuksena, kissan kakka-jätökset. Mutta en uskalla. Kerran heitin ja pelkäsin pitkään, että tallennuin kakkakaarta singotessani naapurin valvontakameraan. Mikä osoittaa tosin jossain määrin meikäläisen tontille.

Kaikki olisi siis hyvin, jos A) naapurin kissat osaisivat lukea, B) naapuri osaisi lukea, C) minulla ei olisi kasvimaata, D) minulla ei olisi makuaistia.

Loppu häämöttää

Toivottavasti ei kuitenkaan omani, vaan ainoastaan työelämän. Nimittäin, meikämannella on virallisesti enää 11 työaamua jäljellä! Sitten alkaa kesäloma ja siitä supsikkaasti eläkkeelle!

Pomppufiilis!!!

On ollut ihan huikeaa, kun moni kollega eri oppilaitoksista on ollut yhteydessä ja kiittänyt hyvästä yhteistyöstä. Siitä, että olen innostanut ja kannustanut heitä kokeilemaan uutta, ottamaan digitaitoja käyttöön ihan matalalla profiililla ja saanut monen kehittämään työtään. Se on tuntunut tosi hienolta. 

Ilman työelämäverkostoja opettaja on kuin puolukka lumessa! Olen kiitollinen siitä, että olen saanut tehdä töitä ja kehittää osaamistani puhtausalan osaajien kanssa!  Samalla olen voinut  tehdä opetusmateriaalia tiimiläisteni käyttöön - ei norsunluutornissa tehtynä, vaan suurin osa aidoissa työkohteissa, oikeiden puhtausalan ammattilaisten kanssa yhteistyössä. Tämä on ollut erittäin iso asia minulle - yhdessä työelämän kanssa alaa kehittäen.

Vaikka 26 vuotta sitten ei vielä puhuttu digitaidoista, niin eiköhän verkkokoulu siihen lueta. Tai videoiden hyödyntäminen opetuksessa. Tai powerpoint-luennot, 360-kuvat, thinglink-ympäristöt, VR-sovellus jne. Olisi ollut hienoa päästä jollekin kurssille aikoinaan, mutta laskeskelin, että OpiNet -hanketta lukuun ottamatta, olen saanut osallistua n. 64 tunnin verran erilaisille kursseille, joilla on opeteltu erilaisia av-tekniikoita (sillä nimellä näitä digiasioita ennen kutsuttiin). Se ei ole paljon opettajaurani aikana! On tullut sitten opeteltua omaehtoisesti. Intohimo työhön ja halu kehittyä ammatillisesti on motivoinut minut tähän. Olisi ollut tosi tylsää vaan pitää peruspertsa-tunteja vuodesta toiseen. Opettajan työ on asiantuntijatyötä, siinä ei voi kehittyä pelkästään oppitunteja pitämällä, näyttöjä arvioimalla tai ohjauskäynneillä.

Olen onnellisessa asemassa, sillä olen uskaltanut tarttua tilaisuuksiin, uskonut mahdollisuuksiin enkä ole välittänyt, vaikka muut ei olisi innostuneet asioista tai lähteneet mukaan kokeilemaan tai heittäneet jopa kapulaa rattaisiin.  On surullista sanoa, mutta jos olisin jäänyt odottamaan, todella monta asiaa olisi jäänyt tekemättä tai olisi vasta ns. lapsenkengissä. Jokainen on yksilö, kehitymme eri tavalla. Osa on säilyttäjiä, osa uudistajia. Jos tiimissä tämä on tasapainossa, tiimi menestyy. 

Viime viikolla opettelin liukukuvien tekemisen, kerkisin senkin vielä ennen lomaa! Ajattelin, että olisinpa hoksannut tämänkin vaikka vuosi sitten! Mutta sain kuitenkin tehtyä kivan kuvasarjan työergonomiaan! Jos olisin tajunnut tekniikan aiemmin, olisin otattanut kuvatkin paremmin! Mutta, joskus vähän huonompikin lopputulos on parempi kuin ei tulosta lainkaan!

Oikeesti, olen onnellinen! Hieno ura takana, ensin esimiestyössä ja jatko-opintojen jälkeen opetustyössä. Lisäksi valtakunnallisena vaikuttajana Opetushallituksen perustetyöryhmissä eri tutkintotasoilla. Myös toiminta SSTL Puhtausalan jäsenjärjestössä täällä omalla alueella on ollut antoisaa. Hyvillä mielillä lähden! Olen saanut tehdä kaiken, mitä olen halunnut ja enemmänkin!