Olisiko pitokokiksi?!

Meikäläinen on järjestänyt aika monta juhlaa sen jälkeen, kun olin suorittanut ansiokkaasti Kouvolan talouskoulun keväällä 1979!  Suoraan koulusta valmistuneena uhkuin itsevarmuutta ja ensimmäinen suuri haaste oli isäni 50-vuotissyntymäpäivät, joihin tein n. 6 erilaista täytekakkua. Näin jälkikäteen tarkasteltuna ei voi muuta kuin tehdä johtopäätöksen, että eipä ole paljon järki päätä pakottanut meikäläisellä. Mutta on kyllä nostettava hattua äidilleni, joka luotti leipomistaitoihini niin paljon, että antoi urakan hoidettavakseni.

Tuon jälkeen olen järjestänyt lukuisan määrän kastejuhlia, syntymäpäiviä, rippijuhlia, yhdet kihlajaiset, lakkiaisia sekä valmistumisjuhlia muista pienemmistä kekkereistä nyt puhumattakaan. Jokin niissä on silti mennyt pieleen, lähinnä oman pään sisällä. Oletus on, että kokemuksen karttuessa taito kehittyy ja itsevarmuus lisääntyy. Mutta meitsille onkin käymässä päin vastoin! Toki kokemuksen karttuessa myös taito on kehittynyt ja olen oppinut paljon uusia asioita (kuten VASTA viime viikolla sen, että täytekakkua kohden tulee kostutusnestettä ½ dl/kananmuna), mutta itsevarmuuteni, jossa nyt ei normaalisti ole mitään vikaa, ei olekaan kasvanut samassa suhteessa.

Kolmonen, joka suunnitteli valmistumisjuhliaan, keksi järjestää ne täällä isossa lukaalissa, minne sopisivat kaikki vieraat kertaheitolla väljempiin tiloihin. Ei muuta kuin tuumasta toimeen taas, olipa itsetuntobarometri juhlien järjestämiskäyrällä miten pohjalukemissa tahansa. Nyt juhlien järkkäämisessä oli kuitenkin kaksi isoa muuttujaa; ekanakin olen vv:lla eli oli aikaa tehdä päivällä hommia ja toiseksi; Kolmonen lupasi olla kaleeriorjana koko järjestelyihin käytettävän ajan.


Homma lähti taas ensimetreillä lapasesta. Tuli maalattua niitä seiniä ihan olan takaa. Sitten piti purkaa tuulikaapista vanha komero ja asentaa tilalle uusi liukkariryhmä. Ja vasta tämän jälkeen alkoivat varsinaiset leivonta-askareet. Ensin pullat, sitten piirakat, sitten täytekakkujen pohjat, sitten keksit, sitten voileipäkakut, sitten täytekakkujen täyttäminen ja voileipäkakkujen koristelu. Unohdinko kaupassakäynnit, kuoharilasien pesemisen, pöytien kattauksen, siivouksen, kukkien hankinnan, servettien etsimisen, kuistien järjestelyn...Mitä? Jos en mahdu vanhaan juhlapukuun, niin sitten en! Se nyt on pienin asia näissä pippaloissa.

Olin kyllä onnekas, sillä sain tällä kertaa apua normaalia enemmän. Voin jopa sanoa, että Kolmonen teki kanssani tasavertaisesti todella paljon leipomisia ja auttoi kaikessa järjestelyissä. Siitä kuuluu reilu kiitos hänelle: Että tattista vaan!!! Ehkäpä samalla hänelle selvisi, mitä kaikkea kuuluu ylipäätään juhlien järjestelyyn, siis muutakin kuin se herkkujen tekeminen. Samoin auttoi ystäväni, joka karauttaa aina paikalle kuin Ratsujoukko kuunaan hädän hetkellä. Nelosenkin piti auttaa, mutta kriittisellä voileipäkakun tekohetkellä iski kuumetauti ja meikäläinen meinasi joutua todelliseen liisteriin. Onneksi Kolmosen avokki tuli auttamaan! Kukkien laittamisen delegoin välittömästi suvun ainoalle floristille, Ykkösen emännälle. Eikä tarvinnut pettyä.

No kakkupohjien leipominen on meikäläiseltä onnistunut aina, mutta välillä kosteus on ollut hakusessa. Tällä kertaa googlasin Kinuskikissan blogia ja löysin sieltä ohjeen, mikä antoi hieman varmuuttaa nesteen määrän arvioimiseen. Totuuden nimessä on mainittava, että Kolmonen kostutti ja täytti kakut ystäväni kanssa, joka sitten vastasi koristelusta. Minä kyllä pesin tyllan...

Kun selvisi, että joudun (saan) tehdä ihan itse voileipäkakut, niin lamaannuin hetkellisesti. Mies ehdotti, että ostetaan kakku (perjantaina iltapäivällä). Niinpä googlasin helpot voileipäkakut ja löysin tosi selkeästi tehdyn ohjeen Liian hyvää blogilta. Blogisti oli selvästi ymmärtänyt, että epävarmoille voileipäkakkujen tekijöille kannattaa tehdä tosi selkeät ohjeet. Mutta kyllä, hyvä on, myönnän, ehkä minun ei olisi tarvinnut pilkkoa niitä paprikoita ja suolakurkkuja ja sipuleita niin pieniksi. Mutta kun siinä ohjeessa luki, että "niin pieniksi kuin ikinä pystyt"!!!

N. 2 mm

Reikäkin täytettiin

 

Yksi riittää

Toisesta kakusta tehtiin pyöreä ja toisesta suorakaiteen muotoinen. Itse asiassa pyöreä kakku oli jopa helpompi leikata. Voin kyllä sanoa tämän kokemuksen perusteella, että nyt meitsi osaa tehdä voileipäkakun! Niiden teko heikotti minua eniten, vaikka koko ajan hoettiin mantraa, että jos se on liian kuiva niin sitten se on. On nimittäin kokemusta liian kuivasta täytekakusta. Ja liian kosteasta täytekakusta. Ja toki myös juuri sopivasti kostuneesta täytekakusta. Mutta kyllä on jopa meikäläisen myönnettävä, että jännitti, jännitti miten tarjoilut onnistuvat.

No juhla-aamuna aloitimme hommelit tuossa 9.00 maissa kakkujen koristelulla ja munavoin tekemisellä. Ekan kerran tapahtui niin, että KAIKKI hommat oli saatu tehtyä niin etuajassa, että ei ollut mitään kiirettä.Olisi pitänyt ottaa parempi kuva tuosta juhlapöydästä, kun puolet tarjoiluista uupuu kuvasta, mutta eipä tullut otettua.

Piirakka-Akatemia kouluttaa

Voiman vaikutus piirakanpaistoprosessissa - Valitettavasti koulutukseen ei sovi uusia (eikä vanhoja) opiskelijoita.

Olemme edenneet Piirakka-Akatemian käytännönläheisessä luentosarjassa toiseen aiheeseen. Tällä kertaa aiheena oli voiman ja tekniikan hallinta työssä; tässä tapauksessa piirakanpaistoprosessin tuotoksen toteuttamisessa ja sen (lopputuloksen) esteettisyydessä.

Luennolla tutustuimme ensin teoriassa erilaisiin tekniikoihin sekä pualikan käytössä että pinsetti-otteessa. Keskeiseksi aiheeksi nousi hieman yllättäen voiman käyttö molempien edellä mainittujen tekniikoiden kanssa. Reflektiivisessä prosessissa pyrittiin kehittämään oppijan tiedon soveltamista konkreettiseen taitoon.Praktinen osuus pohjautui  behavioristiseen ja konstruktivistiseen oppimisteoriaan, pääpainon ollessa oppijan yksilöllisen reflektion kautta tapahtuvassa tiedon-ja taidonhallinnan prosessissa.

Tulokset olivat erittäin hyvät. Voinkin sanoa, että Piirakka-Akatemia on jo toisella luentokerralla osoittanut paikkansa karjalaisen piirakkapaistoperinteen vaalijana ja taitoa ylläpitävien oppijoiden ehdottomana opinahjona.

Pualikointi

Tässä vaiheessa on keskityttävä molempien käsien liikerataan huolella. Käsien painopistettä muuttamalla saadaan kuori liikkumaan ympyränmuotoisesti leivinpöydällä. Painamalla vasemmalla kädellä pualikkaa, kuoren vasen reuna ohenee ja vastaavasti siirtämällä painopistettä oikean käden puolelle, saadaan myös kuoren oikeanpuoleinen reuna ohenemaan. Yhteisvaikutuksena syntyy täydellinen, hieman soikeahko kuori, jolle täytteen laittaminen on helppoa.

Puuron levitys

Tässä vaiheessa on keskitytty täytteen levittämiseen kuoren päälle. Vaikutus näkyy melko suoraan piirakan kokonaismuodossa ja esteellisessä ulkoasussa. Täytteen paksuuden on oltava sopiva suhteessa kuoren paksuuteen ja toivottuun haukkaus-tuntumaan. Täytteen määrän arvioiminen voi tuntua aluksi haastavalta, mutta jatkuvalla reflektiolla taito karttuu nopeasti.

Rypytys

Rypyttämistekniikan oppiminen on Piirakka-Akatemian yksi johtotrendi. Oikean rypytystekniikan avulla kuoren muoto saadaan tavoitellun näköiseksi (soikeahkoksi) ja rypytyskohdat saavat kauniin paistopinnan uunissa. Piirakka-Akatemia myöntää jokaiselle opiskelijalleen diplomin noin 300 oikein rypytetyn piirakan jälkeen!

Voiman vaikutus

 Haasteita rypytyksessä löytyy. Tämän päiväisen  praktiivisen luennon aikana huomattiin, että liian voimakas pinsettiote voi vaikuttaa kuoren pohjamuotoon niin, että kuoreen tulee reikä, josta täyte voi pursua ulos. Asian saa korjattua helposti, voimankäyttöä vähentämällä. Nopean reflektion avulla asia saatiin tänäänkin hallintaan ja lopputulokseksi saatiin 78 kaunista piirakkaa, joista emme valitettavasti muistaneet ottaa kuvaa.
 
Ja sitten voin tässä lopussa vielä kertoa lukuisten pyyntöjen (Mitä? Kyllä minusta kaksi on jo monikko!) vuoksi reseptiikkaa 80 piirakkaa varten:
Kuori:
6 dl haaleaa vettä
4,5 tl suolaa
4,5 dlvehnäjauhoja
1,2 l ruisjauhoja (sisältää myös leivonnan aikaisen määrän)
Täyte:
4 dl vettä
50 gr voita
4dl riisiä
2 l maitoa
2,5 tl suolaa

Pallohullun päiväkirjasta, osa Vääryyksiä

Kun mamma aloitti lenkkeilyn minun kanssa, niin se sanoi, että sillä alkaa kilot karisemaan. Ja minullakin kuulemma?! Vaikka mamman mielestä minä olen jo nyt tosi hyvässä kunnossa. Minä olen ihan samaa mieltä ja siinä on turha tulla minun ex-mamman mitään sanomaan. Tai sen veljen, josta on tullut minun tosi hyvä kaveri! Sillä on niin pehmyt tyynykin mulle aina laitettuna.

No tää ex-mamman veli, joka on siis mammanpoika (ai mitä??), tai kuulemma mamman poika eli niin kun minun puoliveli tai jotain, niin mittasi minut ja painoin niinkin vähän kuin 12 kiloa, vaikka en kyllä oikein usko! Minulla on aina nälkä ja en kyllä usko, että jossain koirien kasvatuskirjassa lukee mukamas, että meille saa antaa ruokaa vaan kaksi kertaa päivässä. Ex-mamma on lisäksi mitannut minun ruoka-annoksen olevinaan sen ruokasäkin ohjeen mukaan ja minä saan tosi vähän ruokaa! Niin varmaan on ottanut mullekin saman verran ruokaa kuin sille ärsyttävälle kirpulle, sille Nickille. Ja minä olen ainakin kaksi kertaa niin suuri kuin se!

No oli kiva, kun mamma joka aamu sanoi,että nyt lähdetään ja niin mennä suihkittiin hevostalleille ja kotiin! Kotiin oli kivempi. Ja mammalla oli minulle aina palkkaa mukana, kun minä kannustin sitä niin hyvin. Ja koska olen sen personalspoiler.

Oltiin kävelty siinä kuukauden verran ja taas piti mennä puntariin. Niin mamma oli ihan hirveen kiukkuinen ja meuhkasi, että on tapahtunut suuri vääryys. Minä olin laihtunut kuukaudessa kilon, eli se on kuulemma noin 8 prosenttia minun painosta! No mamma oli laihtunut peräti kaksi kiloa, mutta se on vain jotain 2,5 prosenttia sen painosta! Niin ymmärränhän minä, että ottaa pattiin! Jos mammakin olisi laihtunut tuon 8 prosenttia sen painosta, niin ei sen tartteisi laihduttaa enää yhtään.

Kun mamma oli mulle niin reilukin. Puoliksi jaettiin pullatkin!

Jos nyt niin kauniisti tarjoot...

Niin näihän minä, että mamma masentui aikalailla. Kun se niin kovasti yritti! Sillä ihme härvelilläkin juoksi hikihatussa, vaikka ei se minnekään päässyt vaikka miten pinkoi. Ja sitten sen piti mökillä vielä mätkähtää sinne rappusille! Niin takasinhan ne meille molemmille on ne kilot tulleet, kun 9 päivää on pitänyt vaan maata pötkötellä sohvalla. Nyt mamma ei uskalla ees mennä vaakalle.

Maalari maalasi taloa...

Talomme on 25 vuotta vanha ja vielä rapiat päälle. Ei ole tehty kovinkaan paljon remppaa sisällä, sillä Vili, tuo oiva tanskalais-ruotsalainen pihakoiramme, josta välillä on vain pelkkää harmia, on aikeissa elää vielä muutaman vuoden. Ei siis kannata hioa ja lakata massiivikoivulattioita, vaan viritellä mattoja pitkin ja poikin pahimpien kulumien päälle.

Kukaan ei kuitenkaan usko, että Vilillä on mitään osaa saatikka arpaa muuhun rappioon, mikä sisällä vallitsee. 

Unohtui...

Osa ei tietenkään ole mitään kulumaa, vaan on vaan päässyt piilottelemaan pensselin alta viimeisen neljännesvuosisadan. Ja sitten kun sitä vaan sokeutuu, niin ei itse huomaakaan, millaisessa mörskässä sitä asustelee ihan tyytyväisenä. Joskus 15 vuotta sitten uusittiin lattialämmityksen termostaattinappulat, mutta paklauksen jälkeen, kun olisi pitänyt vielä heilutella sivellintä, ei löytynyt seinän alkuperäisvärin numeroa mistään. Homma olisi tarkoittanut sitä, että olisi pitänyt maalata koko seinä uudestaan, joten päätettiin, että mitä mokoma pieni pakkelinharmaa haittaa?! Ei yhtikäs mitään mitään.

Nyt noita pieni yksityiskohtia on kuitenkin suhteessa niin monta, että ne alkavat niin sanotusti pistämään silmään. Omaan lähinnä.

Siispä tuumasta toimeen! Voivoi, inspiraation iskiessä minulla oli edelleen alimmassa kylkiluussa murtuma, mutta muuten kaikki oli kunnossa. Siispä organisoin miniprojektin, jonka tarkoituksena oli maalata pelkästään keittiön uunin  ja takkahuoneen takan palomuurit. Siis itse asiassa ei ollenkaan tuota kuvassa somasti irvistelevää mitätöntä yksityiskohtaa.

Kaupasta ostettiin 3 litraa kuumuutta kestävää maalia, jonka sävynumero pantiin visusti talteen. (Ai mitä, ei pantu vai?) Sitten vedettiin maalarinteipillä listat suojaan ja imuroitiin palomuurien rappipinnat huolelle. Mitään seinäpesuja tartteta! Avulias ystäväni lupasi hoitaa koko maalausurakan siitä ilosta, että minä en kuulemma kerrankaan päässyt  päsmäröimään asiassa. Ihmettelen syvästi em. lausuntoa, sillä omasta mielestäni (ja nimenomaan kuulemma juuri siitä), olen toki melko taitava nikkaroimaan sitä sun tätä.

Homma lähti tietysti lapasesta. Keittiön ja takkahuoneen palomuurien lisäksi maalattiin kodinhoitohuoneen seinien rappipinnat (siis puolet huoneesta sai maalipinnan - lasikuitutapetin puoleinen sivu jäi odottelemaan seuraavaa inspiraatiota), tuulikaapin seinät ja loppumaalilla vielä sudittiin puinen tarjotin (tähän haastavaan hommaan sain sentäs osallistua).

Takan pankolla

Homma kertoo kolmesta asiasta. Ekana siitä, että ostettiin maalia liikaa. Olisi pitänyt sittenkin ostaa vain kaksi litran purkkia (vaikka litrahinta oli kalliimpi). Ja tokana siitä, että lantrattiin maalia liikaa; olisi sen saanut maalattua sakeammallakin. Ja kolmantena tulee totuus, eli ei meillä koskaan pysy hommat aisoissa, vaan aina pitää tehdä enempi kuin on suunniteltu.
Lapset, joista jatkossa käytän numerojärjestykseen perustuvaa identifiointia, reagoivat urakkaan kahdella eri tavalla; oikealla ja väärällä.

Kolmonen ihaili tulosta ja kiitteli kovasti työn laatua, mutta nelonen ei edes huomannut mitään eroa ennen ja jälkeen!

Tunnisteet

Meikäläinen ei taida sittenkään olla mikään järjen jättiläinen, vaikka helposti sellaisen kuvan saakin blogiani tutkiessa. Toisaalta, ihmekös tuo, koska sattuuhan sitä paremmissakin piireissä, vai miten se menikään...

Olen käynyt lukemassa ihmisten blogeja ja huomannut, että osalla jutut on ryhmitelty, ei pelkästään kronologisesti, vaan aiheittain. Tämä on erittäin ystävällinen toimenpide satunnaista lukijaa kohtaan, joka ei jaksa välttämättä selata jokaista juttua, vaan käy sivuilla silloin tällöin katsastamssa tilanteen. Vaarana on, että satunnainen lukija käy juuri silloin, kun kyseessä on huonoin juttu ikinä ja vetää siitä johtopätökset koko blogin kiinnostavuudesta ja tasosta.

Niinpä osa on ryhmitellut juttuaiheet niissä tapahtuvan toiminnan mukaan. Huomasin tämän kyllä aiemmin, mutta en ymmärtänyt, mitä se tarkoitti. Kirjoitin itsekin alkujuttuihin (tuonne 300 jutun päähän) kaikki mahdolliset tunnisteet. Luulin, että jos ihminen vaikka googlaa "tanslalais-ruotsalainen pihakoira", hän saa heti osuman blogilleni. Tai ainakin siulla 100 on yksi viittaus huiman suosion saavuttaneelle blogilleni... Kunnes tajusin, että  ei se niin mene, vaan nuo tunnisteet on tarkoitettu niille, jotka ovat jo jollain konstilla eksyneet muutenkin blogilleni. Luin kerran "Jaskan kaljat"-blogia ja siellä blogisti kertoo, mikä homma hänellä oli ollut siinä, että hän laittoi tunnisteet jutuilleen jälkikäteen. Aloin aavistella pahinta ja tässä välillä en ole laittanut tunnisteita lainkaan.

Nyt tässä VV:n aikana ajattelin, että minun on lopulta ryhdyttävä moiseen urakkaan. Jos joka päivä laittaisin tunnisteet vaikka 30 jutulle, saisin homman haltuun jo 12 päivässä! Ei luulisi olevan kovin iso urakka! Eli tästä se lähtee ja ehkä jo parin viikon päästä huomaatte, te kolme arvoista uskollista lukijaani huomaatte huiman kehityksen blogini rakenteessa!

Mätkyt

Kyllä meikäläisen VV on alkanut huonoissa merkeissä. Taas tuli lunta tupaan ja vauhdikkaasti alkanut painonpudotusprojektini osoittaa hyytymisen merkkejä. Tai kyllä, painoni itse asiassa laski tosi alas hurjaa vauhtia, mutta vain hetkellisesti. Mätkähdin nimittäin koko elopainollani, jossa siis on muutama ylimääräinen kilo, kesämökin ulkorappusissa ylimmältä alimmalle sellaisella rytinällä, että en kerinnyt laittamaan edes kättä suojaksi.  Silloin olisin todennäköisesti selvinnyt rytäkästä pelkällä  ranteen murtumalla.

Meikäläinen vastuuntuntoisena kesämökin omistajana lähti tsekkaamaan talvitilanteen Räksylään. Totesin muun muassa, että tiluksilla oli pelkästää hiiren hyppyjä ja jäniksen papanoita, jotka nekin olivat Vilin mielipahaksi jo hautautuneet lumihankeen. Puhdistin portaat lumesta ja totesin, että rappusille oli kertynyt jäätä. En kuitenkaan rekiteröinyt ajatusta kovinkaan merkittäväksi, sillä ei ollut luistimia mukana.

Niinpä mökin sisätilanteen tsekattuani oli tarkoitus siirtyä ulos ja niin teinkin. Mutta täysin hallitsemattomasti. Kaikki kävi niin nopeasti, että en jälkeenpinkään ole ihan sataprosenttisen varma, millaisen kaaren heitin tuossa jäätyneellä portaikolla. Sen verran kova tälli oli, että ihan itketti! Kun sain raahauduttua autolle ja kotiin, niin ajattelin ensin, että jospa kipu laantuu itsestään. Tunti kotona makoilun jälkeen päätin suunnata kohti päivystystä.

Siellä aikaa meni sellaiset kuusi tuntia lauantai-illan huumaa seuratessa. Röntgenkuviakin otettiin kahteen eri kertaan ja lopulta selvisi, että alimmassa kylkiluussa on murtuma. Ei muuta kuin panacodia ja panadolia ja buranaa niin isot annokset, että niistä riittää vielä lainattavaksi kollegoillekin...

Nyt olen sitten lauantaista saakka makoillut ja tassutellut tässä sisällä ihan vaan muutaman metrin kerrallaan. Välillä huimaa ja välillä etoo, mutta jospa tämä tästä. Kohti seuraavaa koitosta...