Kaappi vanhasta ikkunapokasta, valitettava jatko-osa

Taisin hieman kehaista, että talenttia löytyy vaikka mihin, kuten vanhasta uudeksi tuunaamiseen. Tässä osoituksena oli Pupulaan, tuonne tynnyrisaunakatastrofeissa  ryvettyneeseen ja ikuisten keskeneräisten projektien onnelaan, valmistunut ikkunapokakaappi. Mutta niinpä vaan vanha kansa oli oikeassa sananlaskullaan "Ei pidä nielaista ennen kuin tipahtaa!".

Tässä nimenomaisessa Pupulan ikkunapokakaapissa se tarkoitti sitä, että väitin kaapin teon onnistuneen ällistymällä itsekin työnopeutta. MUTTA, sehän ei siis ollut vielä valmis. Mitä nyt vaivaiset maalaus JA salvan laittoi uupui. No, maalaus sujui vaivatta! Sen jälkeen alkoivat ongelmat, joista nykyisin käytetään sanaa "haaste".

Otan nyt seuraavassa tekstissä pienimuotoisen riskin. Nimittäin, Pupulan omistajatar ja samalla äärimmäisen kireähermoiseksi muuttunut ystäväni sanoi, että jos kirjoitan tästä blogilleni, niin voipi olla, että seuraavaa aamua ei tule. En ollut ihan varma, tarkoittiko hän kevään ensimmäistä kärpästä vai minua.

Olen aina uskaltanut ottaa riskejä. Se kuuluu jo temperamenttityyppiini. Lisäksi ajattelen, että jos liikaa jää miettimään asioita sinne kaivamaansa poteroon, joku vikkelämpi kerkiää täyttää kuopan hiekalla. Siinäpä myös kryptinen ilmaisu vapaasti pohdiskeluun.

Sitten asiaan. Minun piti hakea firmasta hyllyn taustalevy 41x83. Sen sijaan jostain syystä pyysin miestä sahaamaan sen kokoon 43x85. Tämä selvisi siinä vaiheessa, kun aloimme sovittelemaan taustalevyä paikoilleen. Olin todella pahoillani. Lopulta, kun olimme saaneet sahattua taustalevyn onnistuneesti oikeaan kokoon (jee - saavutus sinänsä), tuli toinen haaste. Yksi seinähirsi oli liian ulkoneva ja kaappi olisi joutunut köhölleen tai taakse olisi pitänyt laittaa lopikka.

Päädyimme vaihtamaan hyllyn paikkaa toiselle seinälle. Se puolestaan johti siihen, että oven kätisyys vaihtui. Muutimme sen helposti kääntämällä kaapin ylösalaisin. Tässä vaiheessa emme tajunneet, että välihylly tulee tämän ratkaisun myötä rumasti näkyviin. Niinpä irrotimme välihyllyn kannakkeet ja mittasimme niille uuden paikan. Erilaisista teknisistä ja kognitiiviseen ajatteluun liittyvistä monimutkaisuuksista johtuen, hyllylauta ruuvattiin liian korkealle.

Tämä huomattiin vasta siinä vaiheessa, kun kaappia soviteltiin uudelle paikalleen. Tämän jälkeen joudun sensuroimaan noin puoli tuntia kaikenlaisia asioita, jotka liittyvät ruuvaamiseen, välihyllyihin ja niiden oikeakohtaiseen mitoitukseen. Unohdinko vatupassin ja metrimittaepäselvyydet?!

Seuraava vaihe oli kiinnittää oven salpa paikoilleen. Joudun sivuuttamaan tämänkin vaiheen melko suoraviivaisesti, ihan vaan sen takia, että jos olen vielä elossa niin voisin päästä eläkkeelle 2v ja 4kk kuluttua tästä hetkestä. Arvostan tätä asiaa.

Sanalaskuja mukaellen, "Lopussa kiitos seisoo!". Ja niinpä meillä oli, noin kahden tunnin uurastuksen, mesomisen, itkun ja hammastenkiristyksen (kuvaannollisesti) jälkeen ikkunapokasta tehty kaappi seinällä. Aivan mahtavaa!!!

Kesä mökillä, tai ainakin keväällä

Nyt helpotti! Minua on stressannut, kun käsi kipsissä on jäänyt paljon hommia tekemättä. Osa niistä on sellaisia, että muut ei niitä vaan tee (esimerkiksi pipojen neulominen). Osa on sellaisia, että saan houkuteltua muut tekemään, mutta heille sopivalla aikaviiveellä. Tämä on jossain määrin ymmärrettävää, sillä 'tarkan talo tarvihtee' -mentaliteelilla kasvatettuna en ole ollut halukas maksamaan palveluista.

Jos maksaisin, olisin oitis saanut kesämökin siivottua, nurmet haravoitua ja huussin tyhjennettyä. Muutamia töitä mainitakseni. Nelonen haravoi kaupungissa, mutta mökillä samaa hommaa riittää, vaikka olen yrittänyt päästä eroon haavoista (en verisistä, vaan puista). Saunapolulla saa kahlata ja lehdet rahisevat niin kovaa, ettei millään meinaa kuulla edes ihastuttavaa härkälintupariskunnan laulantaa...

En ole myöskään voinut yöpyä mökillä, sillä käden takia se olisi hankalaa enkä myöskään halua olla kevään ekaa yötä ns. Likaisella mökillä. Lopulta ystäväni, tuo Pupulan tilan uupumaton uudisraivaaja, lupasi auttaa. Ja simbsalabim, mökki hohti puhtautta 4 tunnin urakkaluontoisen uurastuksen jälkeen! Olin onnellinen. Kiitos!

Tämän jälkeen päätimme vielä stailata mökkiä. Siirettiin huonekaluja eri paikkoihin ja sekin onnistui aivan mahtavasti! Tuntuu, että mökin pinta-ala kasvoi, niin pienillä asioilla on joskus iso merkitys. Nukahdin onnellisena, edelleen käsi kipsissä mutta puhtoisessa mökissä härkälintuparin iloista mylvintää kuunnellen.

Kaappi vanhasta ikkunapokasta

Yksikätisenä on ollut tosi kurjaa. Olisin halunnut ekana tietenkin olla töissä (olen tehnyt silti salatöitä) ja toisekseen touhuta kaikkea kotona. Kevät on tosi hektistä aikaa. Onneksi Nelonen haravoi nurmikon! Mutta ikkunat on pesemättä, verhot vaihtamatta, peräkärri viemättä ja niin edelleen.

Tästä kaikesta masentuneena lähdin ystäväni mökille Pupulaan, tuonne uudisraivaajien kyltymättömälle tantereelle, josta tekeminen ei lopu tekemälläkään. Ajattelin, että nyt olisi Pupulan historiassa ainutlaatuinen, kerrassaan todella ällistyttävä ja ikuisesti historiankirjoihin jäävä tapahtuma: Pupalassa vierailisi henkilö (eli minä), joka ei tekisi mitään!!!

Eipä muuta kuin autonnokka kohti Pupulaa. En tietenkään ajanut, vaan istuin toimettomana apukuskin paikalla. Varsinainen tilallinen oli suunnitellut päivälle vain yhden vaivaisen työn: kaapin nikkarointi vanhasta ikkunapokasta. Se otti pattiin, sillä minulla on todella paljon erilaisia nikkarointitaitoja, joita en nyt sattuneesta syystä (kipsi yhä kädessä) pääsisi käyttämään.

Tuumasta toimeen silti. Olimme löytäneet jo keväällä netistä melko yksinkertaiselta tuntuvan ohjeen, joten ei muuta kuin lankkuja sahaamaan liiterin lattialle. Työergonomia ei muutenkaan ole ollut Pupulassa lainmukaisella tasolla, joten sahauksia jatkettiin verstaan lattialla ja varsinainen kokoomalinja perustettiin mökin eteiseen. Itse olin siis koko ajan pelkästään henkisenä tukena, mitä nyt vasemmalla kädellä kantelin muutaman hyllylaudan eteiseen.

Mutta niinpä vaan ja ehkä juuri edellisestä tilanteesta johtuen, tulosta alkoi tulla. Ristimitta onnistui täydellisesti ekalla yrittämällä! Sitten vaan ikkunapokaan saranoita ruuvaamaan. Sitä ennen niille piti tietenkin loveta paikat ja muutaman yllättävän mittavirheen jälkeen saranat saatiin oikeilla paikoilla sekä ikkunapokassa että kaapin karmeissa. Tämän jälkeen laitettiin runkoon pari hyllynkannaketta ja sahattiin hyllylauta.

Itse asiassa olimme molemmat, sekä ystäväni työläisenä että minä esimiehenä, todella ällistyneet lopputuloksesta! Homma osoittautui Pupulan miljoonista projekteista ehkä nopeimmin tehdyksi ja näyttävimmäksi (hyvä on - kattoremppa näkyi parhaiten)! Ekana siis sahattiin neljä lankkua, joista tehtiin ikkunapokan kokoinen kehikko. Sitten kaiverrettiin saranoille lovet sekä pokaan että kehikkoon ja kiinnitettiin hyllynkannakkeet. Lopuksi ruuvattiin poka saranoilla kehikkoon ja surnam: kaappi oli valmis!

Maalaus vielä ja mitä hienoin vanhasta ikkunapokasta tehty kaappi voidaan kiinittää seinälle. Tuli hieno, vaikka en ite tehnytkään, tai ehkä juuri siksi...

Utranharjun laavu soramontun kupeessa

Utranharjun laavu siirretiin ilmeisesti ilkivallan takia muutama vuosi sitten uuteen paikkaan pienen lampiputrakon rannasta. Kaupunki ei muistanut ilmoittaa uuden laavun koordinaatteja maanmittauslaitokselle, sillä tosi pitkään kesti ennen kuin siitä löytyi jotain havaintoja kartalta.

Pari kertaa yritin käppäillä uudelle laavulle, mutta usko loppui kesken. Opasteissa ei ollut laavusta mainintaa. Keväällä, ulkoilmapalaverissa kollegan kanssa, sain laavusta lopulta näköhavainnon. Tänään sitten kävelin laavulle.

Utranharju on hyvin monimuotoinen alue. Sieltä löytyy kaikenlaista maisemaa ja tosi paljon polkuja latupohjien lisäksi. Alueella on paljon jääkauden muokkaamia suppakuoppia, lampia, harjuja ja soita. Sääkin oli mitä parhain,  joten oli kiva kävellä linnunlaulua kuunnellen kohti, hmmm - soramonttua.

Sillä,  uusi ja uljas laavu sijaitsee nimenomaan soranottoalueen kupeessa. Laavulta voi ihailla suoraan alapuolella levittäytyvää osittain maisemoimatonta soranottomonttua. Maaperä on muodostunut alueelle viimeisen jääkauden lopulla eli noin 11 400 vuotta sitten. Siitäpä onkin sitten kiva ollut ottaa soraan maapohjakäyttöön ja etenkin 1970- ja 1980- luvuilla on kaivettu sellainen lovi harjulle, että oksat pois.

Laavulla istuksiessa voi pohtia, onko se tarkoituksella rakennettu soramontulle päin. Toinen suunta olisi ollut Pielisjoelle avautuva maisema, mutta edessä olisi ollut toki muutama jyhkeä puu maisemaa peittämässä. Nyt voi sitten ihailla entisaikojen toimintaa soramonttua tuijottamalla, sillä kiihkeän rakennusbuumin aikaan piti saada soraa ja hiekkaa hillittömiä määriä. Nyt sen sijaan suojelemme kallisarvoisia omia kohteitamme niin raivokkaasti, että kaupungin kävelykatujen pinnoitekivetkin on tuotu Kiinasta - näin säästetään omaa, monimuotoista ja uusiutumatonta luonnonvaraamme...

Paluumatkalla oli kaunista katseltavaa yllin kyllin. Mukava oli käydä laavulla ja totesin, että kauneus on todellakin katsojan silmässä. Laavulta avautuvaa näköalaa oli kehuttu upeaksi, etenkin kaupungin omilla sivuilla. Laavu itsessään oli siisti, polttopuita valmiiksi pilkottuna ja huussikin käytössä. Polulla vastaan kävellyt pappa kertoi, että viikko sitten laavulla oli vieraillut mönkijä-porukka, joka oli heitellyt polttopuita sorakuopan pohjalle ja yrittänyt tuhota aluetta. Semmosta, kun lusikalla saa, ei voi kauhalla ottaa.

Ajatteluun aikaa

Kipsi on ollut kädessä jo kaksi viikkoa. Takana yksi röntgen, huomenna edessä toinen. Ekan röntgenin jälkeen selvisi, että luuntiheysmittaus on tarpeen. On tietysti jo ikää, ja ei kuulemma olekaan ihan normaalia, että ranne murtuu kun kaatua kumpsahtaa. Hyvä, että tutkitaan. Paitsi se on taas yksi lisäkäynti sairaalassa.

Itse asiassa olen vieraillut sairaalassa tämän hetkisen lyhyen korona-kauden aikaan useammin kuin vuosikausiin. Riskit on olemassa, vaikka ovella mitataan kuume ja varmistetaan, ettei ainakaan minulla ole flunssaoireita enkä tartuta muita.

Uhosin lääkärille, että en halua sairaslomaa koko ajalle, kun kipsi on kädessä. Olin väärässä, haluan. Kaikki on äärimmäisen haastavaa. Ei voi kirjoittaa (paitsi vasemman käden etusormella), pukeminen on hankalaa, ei voi kantaa, ei kiertää ja kaikki hommat on tehtävä vasemmalla kädellä. Ovestakaan en meinaa päästä ulos, kun lukko on tiukassa ja ovea pitäisi samalla vetää kun kääntää avainta. Moni mitättömältä tuntuva asia on muuttunut ylitsepääsemättömäksi.

Onneksi Nelonen haravoi koko pihan. Hän ihmetteli, miten pitkään siihen menikään aikaa. Pihatöihin kuluu ihan uskomaton aika ja laskeskelin, että Nelosen antamilla tunnusluvuilla pelkästää tuota nurmikkopahoista on haravoitu noin 300 tuntia! Ja sitten muut pihatyöt, kuten nurmenleikkuu, rännien putsaus, kasvimaan hoito, marjojen keruu, perunannosto, lumityöt.

Lista tekemättömistä töistä on pitkä. Vasemmalla kädellä kirjoitettuna se on silti aika selkeä. Olen harjoitellut sanaristikkoja tehdessä.

Olen yrittänyt pohtia asioita enemmän, kun siihen on nyt aikaakin. Se on haastavaa, ajatukset poukkoilevat työasioissa, tekemättömissä töisssä, lasten työasioiden miettimisessä, kaikessa mahdollisessa. Nelonen sanoi, että nyt vaan istu ja ole, lue ja rauhoitu. Se on vaikeaa, vaikka toinen käsi on paketissa. Pitää yrittää.