VV

Sain kerran palautetta, että kirjoitan joskus kryptisiä tekstareita. Se saattaa johtua siitäkin, että sormet eivät aina osu oikeille kirjaimille, koska kirjasinten koko on niin pieni. Mutta nyt voin jo tässä alkuvaiheessa selventää, että tuo VV ei tarkoita VaihdeVuosia (kuten sitäkin ehdotettiin), vaan VuorotteluVapaata.

Nimittäin, meitsi jää lopultakin ja vihdoinkin sille vuosikausia toivomalle vuorotteluvapaalle! JEEE! Muutama harmitus, eli en saanut sitä jaetuksi kahdelle vuodelle (kuten lain mukaan olisi oikeus) enkä kahdessa jaksossa (kuten lain mukaan olisi oikeus) enkä ensi vuonna alkamaaa (kuten lain mukaan olisi oikeus). Mutta sain kuitenkin!

Itse asiassa minulle tuleekin äkkilähtö ja VV alkaa jo joulukuun puolivälissä! Kyllä todella olen ansainnut sen! Todellakin odotan sitä! Ja minulla on muutama suunnitelma sen varalle! Ensinnäkin, aion nukkua pari kuukautta!

Sitten annan aikaani äidilleni, jota rakastan niin paljon ja koen, että nyt on minun aikani näyttää omalla käytökselläni, miten iloinen ja kiitollinen olen siitä kaikesta, miten äitini ja jo ikiuneen nukkunut isäni minut kasvattivat ja mitä antoivat elämäni eväiksi! Olen halunnut tämän mahdollisuuden! Luovun jostain, mutta arvotan tämän nyt tärkeimmäksi elämässäni. Olen isän kuoleman jälkeen viettänyt äitini kanssa kerran kuussa yhden viikonlopun ja sen lisäksi tietenkin paljon, paljon. Se on vienyt aikaa jostain muusta ja on tietyllä tavalla ja jossain määrin hieman uuvuttanutkin. Mutta nyt, nyt minulla on mahdolllisuus olla äitin kanssa virkeänä ja iloisena, ilman huolen häivää tekemättömistä kotitöistä, työhuolista, valmistelemattomista opetuspaketeista ja tuntien suunnittelusta. JEEE!!!

Olen aina pyrkinuyt siihen, että yritän elää maksimaalisen hyvää elämää. Aina en siihen ole päässyt, en läheskään, mutta nyt siihen on mahdollisuus!

JEEE!!! Iloitkaa kanssani, te kaksi uskollista lukijaani!

Mamman pojat!

Harvemmin sitä tulee iloittua siitä, että oman kasvatuksen tulosten päät kumisevat tyhjyyttään. Mutta tällä kertaa iloitsen! Toki tiedätte, te kaikki arvoisat lukijani, että minulla on kurpitsaviljelmä. Rehellisenä ja vaatimattomanan viljelijänä voin toki paljastaa, että en ole ihan pro vielä kurpitsankasvattajana, mutta eipä paljon puutukaan. Eli joitakin, mielestäni melko pieniä asioita,  tarkistelen vielä netistä. Kuten tällä kertaa sen, että mistä hemmetistä sen tietää, milloin kurpitsa on kypsä.

Sen kuulemma tietää siitä, että kun koputtaa kurpitsan kylkeä, se kumisee kuten tyhjä tynnyri. Ei muuta kuin viljelmille ja koputtelemaan. Homma osoittautuikin tosi simppeliksi. Kopautin pari kertaa kurpitsaa ja se kumisi tyhjyyttä sellaisella kuminalla, että oitis herahti vesi kielelle, kun muistelin viime syksyn hilloja.

Huomaa tikkuaski

Olin tyytyväinen siihen, että olin osannut likvitoida kurpitsan, jolla ei olisi ollut riittävästi kasvunmahdollisuuksia. Valinta oli vaikea, mutta luonnon kiertokulku ja valinnat ovat armottomia; parempi kaksi pulskaa kurpitsaa kuin kolme pientä! Kun siis poistin  lonkerossa (huom! kollegalle tiedoksi: ei sellaisessa lonkerossa...) kasvaneen toisen kurpitsan, jäi elintilaa sille jäljelle jääneelle.

Peiton alla

Ja nyt sitten alkaa uusi rumba, eli meikäläisen pulskat ja potrat pojat eivät taatusti palele. Kävin juuri laittamassa niille - kaiken varalta - peiton päälle. Yöllä saattaa olla kuitenkin alle 10 astetta lämpöä! Koirani Vili, joka nykyisn on täysin lumoissani, on tietenki innolla mukana kasvattamassa kurpitsoja. Monesti Vili tuo mukanaan oman mittausvälineensä. Minun tulitikkuaskini  lisäksi. Joku teistä saattaa ajatella, että ei tuo kurpitsa nyt kovin kummoiselta näytä. Ainakin jos sitä vertaa Viliin. Mutta voin todeta, että olen tänä vuonna jo moninkertaistanut viime vuoden satoni. Että siihen malliin..

Nam!

Suuri kurpitsa!

Tyttö antoi lainaan Tony Dunderfeltin " Ilon psykologia"-kirjan. Lukaisin sen eilen ja tänään kertasin muutamia asioita. Ei siksi, ettenkö osaisi olla luonnostaan iloinen, vaan siksi, että en muistanut kaikkea lukemaani. Niin tai näin, illemmalla tuosta opuksesta oli kyllä hyötyä. Mutta sitä ennen pari sanaa viljelijän arjesta.

Olin viettämässä mökillä viimeistä vapaata viikonloppua ennen töitten alkamista. Sää suosi, kuinkas muuten! En tehnyt mitään töitä - oikeesti!!! Siinä sitten kävin kasvimaalla katsastamassa kurpitsaviljelmiäni ja huomasin, että sielläkin on tulossa yksi keltainen pallo Vilin odottaessa innoissaan sen kasvamista. Nimittäin, ennen mökille lähtöä tarkastin kotipihan kurpitsaviljelykseni. Kaupungissa viljelykseni on kaksinkertainen, eli istutin peräti kaksi kurpitsantainta keväällä kasvulavaan. Olen panostanut tänä vuonna kurpitsanviljelyyn. Mutta en tiedä riittääkö taitoa.

Nimittäin, lannoitin mullan aika topakasti kanankakkelilla. Kasasin sitten mullan keoksi koska olen lukenut, että kurpitsa viihtyy korkealla tunkiolla. No tunkiota en saanut kyhättyä millään ja kun muistelin lukemiani Tenavia tarkemin, niin ei ne Epun odottamat suuret kurpitsat kasvaneet millään tunkiolla vaan ihan tasamaalla. Tein itselleni sellaisen variaation, että laitoin kasvulavalle toiseen nurkaan toisen ja vastaavasti toiseen nurkkaan toisen taimen. Pyysin kauniisti, että olisi tosi hienoa jos saisin tehdä tänä syksynä ihan enemänkin sitä ihanaa kurpitsahilloa, jota minulta himoitaan. Peittelin kurpitsantaimet harson alle ja koko kesäkuun hyysäsin niitä sään mukaan; harso päälle, harso pois.

Sitten kuvioihin astui naapurin ärsyttävä kissa, jonka takia jouduin ympäröimään kurpitsapenkkini verkkoaidalla. No kurpitsat eivät tykänneet tästä vapaudenriistosta lainkaan, vaan alkoivat kasvattaa heti lonkeroitaan verkon ulkopuolelle, aidan yli siis. Olen sanout kaksi kertaa sen saamarin katin omistajille (itse asiassa kissanretaleita on kaksi), että kissan on parasta pysyä omassa pihassa, mutta ei auta. En ole alentunut Karjalaisessa käytävään kissa-keskusteluun, mutta toivoisin, että naapureilta löytyisi sen verran älliä, että he ymmärtäisivät, että olisi jopa vaarallista syödä elintarvikkeita, jotka ovat kasvaneet kissanpississä. Kanankakka on sentäs eri tuote! Mutta eivät ole järjen jättiläisiä meikäläisen naapurit, ei!

Kanankakasta hurmioituneena kurpitsani ovat kasvaneet valtavasti. Verkkoaitaan tympääntyneinä ne ovat siis ujuttaneet lonkeroitaan aidan yli jopa punaviinimarjapensaaseeni. Sen lisäksi ne ovat tehneet valtavasti kukkia, joista sitten olisi kasvettava niitä herkullisia kurpitsoita. Mutta jopa minä, jolla on sentäs jonkinlainen kokemus niiden viljelystä, ymmärrän, että olisi aivan mahdotonta, että jokaisesta kukasta oikeasti tulisi kurpitsa (saisin yli 30 kurpitsaa).

Joka tapauksessa, soittelin neuvoja sukulaisilta ja sainkin oivan sellaisen, eli kotiin päästyäni menin oitis napsimaan liiat kukinnot pois. Kotoa lähtiessä penkkiin jäi kaksi kurpitsaa, joista toinen oli nyrkinkokoinen ja toinen roikkui verkkoaitaan takertuneena ilmassa. Laitoin silloin alustan maassa olevan kurpitsan alle ja kastelin molemmat taimet huolella ennen kuin häivyin.

Ja nyt päästään varsinaiseen asiaan!!!

Voi pientä!

Nimittäin, kurpitsa oli kasvanut kaksinkertaisesti viikonlopun aikana!!! Voi mikä riemu ja ilo! Tuntui melkein (korostan sanaa melkein) siltä kuin silloin, kun sain vauvan. Ja sitten toisen. Ja kolmannen. Ja eikös vielä neljäskin tullut maailmaan! Korostan siis todella sitä, että en vertaa kurpitsaa nyt mitenkään noihin ihastuttaviin perijöihini, mutta silti sydämessä tuli joku takauma. OMA kurpitsa! Oma KURPITSA!

Ja kun pääsin köynnösviidakon poikki tarkastelemaan kasvustoa lähemmin, niin eikös siellä odottanut toinenkin yllätys! Nimittäin, kurpitsa oli tehnyt vielä kaksi uutta hedelmää! Laitoin oitis molemmille laudanpalat alle, että ne pysyisivät puhtaina. Se yksi pieni kurpitsapalleroinen, joka roikkui aidassa kiinni, ei ollut paljon kasvanut - saamarin kissa!!! Yritin laskea aitaverkkoa, mutta varmaan ensi yönä katti luikahtaa asioilleen penkkiin! Jos hedelmä kasvaa painoa, niin se varmaan katkeaa varresta. Olisikohan minun laitettava sankko sen alle?!

Mamman pienoiset!

Kurpitsani ahkerasta viikonlopun kasvurynnistyksestä toipuneena kannoin koko perheelle heti kannutolkulla vettä ja kävin jo etsimässä harsot. Nimittäin, mistäs sen tietää, milloin tulee ensimmäiset hallayöt. Ja nyt sitten odottamaan sitä suurta kurpitsaa!!! JEEE!

Ai niin se Ilon psykologia. Menin sitten autotalliin ja huomasin, että se oli kuin hävityksen kauhistus. Ajattelin positiivisesti, että minulla on terveet kädet ja voin siivota sen. Sen sijaan, että olisin mennyt valittamaan asiasta henkilölle, jonka tavarat olivat hujan hajan tallissa! Tuumasta toimeen vaan! Sinne menivät kaikki sellaiset tavarat, jotka minusta NÄYTTIVÄT tarpeettomilta. Että viuh vaan!

ryjö rshyi?

Tässä vaiheessa kannattaa mainita kaikille tietämättömille sieluille, että tätä ei todellakaan ole kirjoittanut eräs nimeltä mainitsematon kollegani, joka ajatteli siirtyä viininjuonnista (hillitystä sellaisesta toki) kurkon (no kai nyt puoli litraa voi juoda ensikertalainenkin??) juontiin. Vaan otsikon kirjoitin itse - kuten yleensäkin - aivan täysissä sielun ja ruumiin voimissa, vaikka sitä ei ihan heti uskoisi.

Kurkohan on omasta mielestään "suomalainen, mutkaton lonkero, joka maistuu raikkaalta ja nautitaan yksin, kaksin tai isommassakin seurassa". Kurkon rasvapitoisuus ja suolapitoisuus on täydet nollat, joten juoma sopii myös sellaiselle, joka pitää terveellisistä elämäntavoista kiinni. Energiaa siinä on vain 40 kcal desissä, eli 200 kcal sellaisessa tölkissä, minkä kyseinen em. kollega hörppäsi ihan palan painikkeeksi yhteisen virkistäytymisillan kunniaksi. Kello oli tuolloin 15.00...

Sen sijaan valkoviini, jota kyseinen kollega siis rystää illat pitkät (no ei tosissaan),  enegiapitoisuus vaihtelee 50 - 170 kaloriin desissä. Ja koska kyseessä on sisäpiirin juttu, mennään sitten asiaan.

Eli meikäläinen osti siis uuden kännykän, jonka kaikki lähipiiriläiset ovatkin huomanneet. Ja nimenomaan siitä, että äidinkielen taitoni näyttäisi alenevan suoraan samassa suhteessa kuin uuden kännykän käyttöni lisääntyy. Kirjoitan paljon tekstareita, koska en jaksa soitella ja se on muutenkin halvempaa. Lisäksi käytössäni on nykyisin WhatsApp eli saan laitella vaikka miljoona tekstaria ilmatteeksi. Jos olisi vaan asiaa. Tärkeintä on se, että valokuvien lähettäminen sujuu whatsapilla myös ilmaiseksi.

No ongelma tulee siitä, että kosketusnäyttöpuhelimissä kirjoittaminen on mielestäni paljon hankalampaa kuin vanhanmallisissa näppäinpuhelimissa. Enkä tarkoita nyt kuitenkaan ihan seinäpuhelinta sentään!! Kun yritän näppäillä pulskilla sormillani tekstiä, niin käy kuten tuossa otsikossa. Kirjoitin ihan selvästi "etkö tajuu?" mutta sormet hipaisivatkin vierekkäisiä kirjamia. Niinpä sitten vastaanottajat pohtivat kryptisiä tekstejä ja miettivät, että mitähän tälläkin viestillä nyt tarkoitetaan.

No sitten pitää vaan käyttää sitä logiikkaa. Pitää osata tulkita lauseyhteydestä, mitä jokin oudonnäköinen sana voisi tarkoittaa. Niin en voi ymmärtää, onko se niin vaikeeta?! Olen tehnyt empiirisisen tutkimuksen muutaman henkilön keskuudessa (kyseessä on luotettava otanta) ja tullut siihen johtopäätökseen, että mitä nuorempi tekstaaja on, sen vähemmän hänellä on kirjoitusvirheitä (eikä se johdu siis äidinkielen tunneista), mutta vastaavasti sitä vähemmän loogiikkaa ymmärtää toisen lähettämää tekstiä. Ja mitä vanhempi tekstaaja on, sitä enemmän hänellä on kirjoitusvirheitä (vaikka olisi ollut 10 äikästä), mutta vastaavasti sitä enemmän hänellä on logiikkaa tulkita hämäräperäisimmätkin viestit. Ja sen lisäksi, nuoremmilla on ohuemmat sormet.

Ja tarkennan vielä tuohon loppuunn, että jos minulta saa sellaisen tekstarin, mistä ei nyt oikein saa selvää, niin se johtuu nimenomaan siitä, että sormet on isot!

Hmph!