Ja taas me maalataan!

Heti kun olin toipunut kesämökin aitan maalauksesta, lähdin auttamaa ystävää hänen kesämökkinsä maalauksessa. Silmä silmästä, hammas hampaasta ja apu avusta - kuten me vanhat latinistit rennosti sanomme suomenkielellä, koska emme muista enää sanontaa latinaksi! Summa summarum, olen edelleen muutaman tuhat tuntia velkaa työaputunteja...

Olimme aloittaneet maalausurakan jo edellisenä vuonna harjaamalla teräsharjalla maalattavat pinnat ja tänä kesänä maalasimme mökin kokonaan loppuun. Itse en osallistunut muiden lomakiireideni takia smyygien maalaukseen, mutta hyväthän noista oli tullut. Tällä kertaa urakkana oli sitten maalata saunamökki kokonaan sekä navettaa niin paljon kuin maalia riittäisi.

Ilma ei ollut yhtään viilentynyt, joten kiirettä piti ettei maali olisi jähmettynyt jo siveltimeen. Siitä selvisi heiluttamalla pensseliä ahkerammin! Työ sujui rattoisasti, sillä toisen maalikerroksen vetäminen on aina kevyempää. Saunamökin harkkoon olivat ampiaiset tehneet pesän ja jouduimme turvautumaan kemiallisiin aseisiin, jottei itselle olisi tullut lähtöä Tikkamäelle. Niinpä meikäläinenkin, kaikkien turhien kemikaalien vastustaja, suihkutteli surutta KILLERiä ampparipesään. Sitten keksin tunkea pesään paperitollon, jotta loput tukehtuisivat hapenpuutteeseen. Tässä näkee todellisen ympäristöasenteeni, mikä on realistinen - ihminen ennen ampiaista!

Navetan maalausta olimme ideoineet jo keväästä ja kerran pätkähti päähän, että vanhasta lantaluukusta voisi ideoida pelargoonille kauniin ikkunakehikon. Kun saunamökki oli valmis, lähdin tekemään smyygejä lantaluukulle. Eikä mitään mittoja tarvinnut ottaa, siinä vaan silmämäärin tsuumailin lautojen pituudet ja aloin sahaamaan. No, vanha navetta on peräisin 1920-luvulta ja sen tietää, että ei silloinkan ihan vatupassiin ole rakennettu. Niinpä yksi hirsi pylskötti viitisen senttiä ulompana kuin muut. Ekana tuumaltuani tulin lopputulokseen, että kyseessä on tilataideteos eikä mikään smyygien MM-kisojen palkintopallia tavoitteleva rakennelma...

Maalaamaton parka!

Tässä mökkeröinen vielä alkuperäisasussaan! Kyllä näkee, että maalia kaivataan pintaan! Lantaluukkua ei meinaa oikein erottaa mutta siitä on kuitenkin aikoinaan mätetty muutama vuosikymmen ehtaa lehmänlantaa.

Maalausurakkaa haittasivat hieman ne miljoona paarmaa, joita kiinnosti kovasti moinen puuha. Ihmekös tuo; pöhkö kaupunkilainen ilmestyy sutimaan lantaluukun seinää melko vähissä tamineissa ja hiilidioksidia on tarjolla runsain määrin. Ja sekös herättää sekä itikoitten, myös parmojen innostuksen. Paitsi itikoita ei ollut paikalla ensimmäistäkään?!

No, jos se ei noista kuvista nyt jotenkin aukene niin voin toki vaatimattomasti itekin todeta, että mikäli on tarvista jossain pihasuunnittelussa tai muussa tuunaamisessa, niin varmaankin saattaisin olla oikea henkilö, johon kannatta otta yhteyttä...



Pullistan vatsaa tahallaan!!!

Voih miten sievä!

Lomapuuhasteluja

Meikäläistä on lomasäät suosineet! Harvoin on ollut yhtäjaksoisesti tällaista hellettä ja kaunista paistetta! Mutta nyt on ja siitä kannattaa nauttia. Asiasta voi myös oppia. Minä olen opinut sen, että meikäläinen ei pärjäisi missään etelän rantakohteessa. Syitä on useita, mutta yksi suurin on se, että minulla on vielä opettelemista laiskottelun taidossa. Ja korostan tässä kaikkien väärinkäsitysten välttämiseksi, että laiskottelu sanana ei ole tarkoitettu mitenkään negatiiviseksi. Päin vastoin, olen todella surullinen siitä, että minulta puuttuu tuo laiskottelun jalo taito. Ihailen ihmisiä, jotka osaavat ottaa rennosti ja olla vaan! No, kai minullakin nyt jotain pientä puutetta voi olla! Toki mietin sitä, että kuka ne hommat sitten tekee???

Lomallakin on siis oltava jotain puuhaa. No, tämähän onnistuu mainiosti, koska lähipiiri ja tulevat perilliset (tyttöä lukuun ottamatta) ovat oivaltaneet, että mamman nykyistä taitotasoa laiskottelun suhteen kannattaa pitää yllä.

Niinpä lomalla olen tehnyt muutaman pienen askareen: vietin lomaa äitinin kanssa muutaman päivän, hain puita muutaman kuorman (pitää vielä sahata ne ja kantaa liiteriin - mutta vielä on lomaa jäljellä), pyöräilin viikon Kuusamossa, siivosin asunnon, sulatin molemmat pakastimet, pakastin mansikat ensi talvelle, pesin pyykkiä (useasti), pesin (melkein) kaikki matot, siivosin kesämökin, tein virvelitelineen, järjestelin liiterin, tuunasin aitan, kaivoin ojaa sähköjohdolle, leikkasin nurmea (useaan otteeseen), kävin kalalla, uin, snorklasin (meinasin tukehtua kun en ymmärtänyt, että snorklatessa hengitetään suun kautta), luin Lars GW Perssonin uusimman kirjan (ja pari muuta) ja maalasin, maalasin ja vielä hieman maalasin.

Huh, eipä ole itse asiassa mikään ihme, että minulla on ollut jonkinasteinen pieni hiki (ei kuitenkaan haiseva...) koko ajan. Etenkin kun ottaa huomioon, että suurinta osaa noista hommista minun ei olisi tarvinnut tehdä yksin tai puoliksikaan yksin, jos elettäisiin tasa-arvoisessa maailmassa. No, toki olen saanut apuja ja etenkin tyttäreni on kunnostautunut asiassa. Mutta olen silti tyytyväinen, sillä edellä mainituista askareista näkee, että meitsillä on vielä paristot kunnossa tai olisiko parempi - litiumakut latingissa.

Tuossa alla on kuvasarja siitä, miten amatöörit saavat tuunattua vanhasta uutta. Tyttö sai idean, että aittaa voisi piristää maalamalla seinät. Lisäksi hän itse sattui olemaan paikalla, joten tuumasta toimeen! Ostettiin halvinta maalia (virhe!), raahattiin kalusteet pihalle, harjattiin seinät hämähäkinverkoista (käsityseroja harjauksen laadusta!), suojattiin lattia ja eikun sutimaan. Sillä sitä se nimenomaan oli. Ulkona oli jotain 30 plussan puolella ja aitassa vielä muutama aste sen päälle. Ekan maalikerroksen jälkeen tuli takauma vessan katon maalauksesta.

Selvästi näki, että tyttö on saanut verenperintönä työergonomisen taidon kehon käyttöön. Arvoisa lukijani - huomaa kyykistysasento alaseinää maaltessa. Myös ranne on suorassa suhteessa siveltimeen. Ehkä pientä kehittämistä niskan kohdalla, eli niska suoraan ja silmillä seuraten pensselin vetoa.

Sitten uitiin ja huilittiin ja mentiin vetämään toinen kerros. Kolmatta ei viitsitty (maali olisi loppunut kesken). Ja tosi hienolta näyttää!!! Kyllä nyt kelpaa nukkua!



"Hiirulaisen hieno maja...

oli pieni kenkäraja. Siellä hiirulainen eli, pienoisiaan paimenteli. Antoi maitoa ja pullaa, lauloi illoin tuutilullaa." Näin runoili vuonna 1958- siis ei itse asiassa kovinkaan monta vuotta sitten - Martti Haavio. Muistan tuon runon kuin eilisen päivän, sillä meillä oli lapsuudenkodissa Haavion keltakantinen pieni runokirja. Mutta ajat ovat muuttuneet, eivät ole hiirulaisetkaan enää kuten tuo Haavion pieni hiirulainen!

Kuten te kaikki kahden käden sormiin mahtuvat lukijani tiedätte, meikäläinen on varsinainen sisustussuunnittelija. Löytyy referenssiä; vaikkapa se ystäväni ulkohuussi, joka on siis nykyisin nimeltään cuvette de toilette dehors, joka vastaa paremmin sen design-tasoa! No tämän oli tajunnut myös pieni hiirulainen, joka asustelee jossain mökin nurkilla. Ja tekin varmaan tajusitte, että meikäläinen, luettuaan ensin kolme surkeaa vuotta kolmen eri opettajan johdolla ranskaa lukiossa, on jäänyt kielitaidossa tasolle, jolla ei todellakaan voi ylpeillä. Tu sais!

Talvella puusavotassa huomasimme, kun pieni hiirulainen piipersi lumihangessa nälissään. Hellyydentunnossa kävimme tietenkin laittamassa pari piparia kannon päälle ja seurasimme, miten se raahasi niitä koloonsa. VIRHE!!! Eipä arvattu, millainen röyhkimys tästä mukamas säälittävästä hiirulaisparasta tulisi. Ekana se tietty pyöräytti sen pienokaisparven itselleen ja syötteli sitten niille piparit. Sen jälkeen se kuvitteli, että myös mökistä löytyvät ruokamurut kuuluvat sille.

Nimittäin, keväällä mökkiin alkoi ilmestyä käyntien välissä pieniä papanoita, joita tämä hiirulainen jätti jälkeensä. Hiirulaisten aivot ovat pienet eikä sillä tietenkään riittänyt älliä, että se olisi hävittänyt todistusaineiston. Varauduimme kuitenkin ryöstöretkiin ja olimme laittaneet kannet kaikkiin ruokapurkkeihin. Vilin ruokakupin päälle laitoin huolellisesti alumiinifolion, sillä oletin, että sen pienet etuhampaat kirskahtavat ikävästi folioon ja se jättäisi ropelot rauhaan.

Toisin kävi! Eikö tämä rontti ollut ovelasti saanut siirrettyä folion syrjään ja raahannut kaikki (!) ropelot omaan pesäänsä! Vili ei ollut asiasta moksiskaan, sillä sille oli korvaukseksi syötettävä makkaraa... Tämä ei ollut edes ensimäinen kerta, kun hiiret ryöstävät Vilin ruuat. Siitä kerrottu tarina on Ensimmäinen murhani.

Kyllä huomaa, että meitsi on kesälomalla, sillä jo nyt päästään varsinaiseen asiaan. Sen lisäksi, että hiirulainen röyhkeästi ryösti Vilin ruuat sisältä, se oli käynyt puremassa ja varastamassa ulkohuussin hienosta matosta loimilangoista solmitut hapsut. JA sen lisäksi nakertanut neliönmuotoisen palan varsinaista punaista mattoa??! Kuten kuvasta näkyy, maton hapsutkin ovat kadonneet. Mutta sen verran on annettava tunnustusta hiirulaiselle, että on se hemmetin tarkasti tuon palan nakertanut!!

Hiirulainen tietty, maha pulleana päätti vielä piristää oman pesänsä ilmettä mutta rajansa kaikella. Nimittäin, nyt lähtee hiirulainen! Minä muistan toisenkin runon, se alkaa näin: "Hanki taloon 42, pistä..."

Vielä tarkemmin runoon perehdyttyäni eli juuri nyt tajusin, että ei tuo Haavion hiirulainen tainnutkaan kovin paljon poiketa nykyhiiristä. Itse asiassa se onkin ollut näiden nykygangstojen esi-äiti. Hitostako se sitä maitoa ja pullaa  olisi muuten saanut?!