Öljylautta

Lehdissä on ollut uutisia, että Ruotsista peräisin oleva mäntyöljylautta kelluu Pohjanlahdella ja on jo siirtynyt Selkämerelle ja kohti Selkämeren kansallispuistoamme! Lisäksi öljylautta ei olekaan tyypillinen, kiinteä öljylautta, vaan pirstaloitunut pieniksi paakuiksi ja levinnyt laajalle. Kovan tuulen takia sen torjunta on pitänyt lopettaa, vaikka paikalla on ollut Suomeltakin huippukalustoa.

Muistelin ensin ja sitten tarkistin vielä, että mäntyöljyä todellakin käytetään mm. mäntysaippuan raaka-aineena; tislattuna kuitenkin. Mäntyöljyä pääsi valumaan Söderhamnista mereen 800 tonnia nelisen päivää sitten. Ruotsalaiset ovat saaneet kerättyä noin 400 tonnia merestä.

Tämän mäntyöljyn alkuperäinen lähde on puunjalostusteollisuudessa eli jostain paikallisesta (sulfaatti)sellutehtaasta. Joensuulaisittain lähin sellutehdas on tuossa Pielisjoen yläjuoksulla oleva Uimaharjun tehdas. Mereen päässyttä mäntyöljyä ei siis ole keritty jatkojalostaa mäntyöljytislaamossa, vaan se pääsi vuotamaan Arizona Chemicalsin tehdassäiliön hitsaussauman halkeamasta ennen käsittelyä.

Kesällä ei olisi samanlaista paniikkia, ihmisille siis, koska öljy katoaisia näkyvistä ja painuisi merenpohjaa siellä asustavien kalojen ja muiden eliöitten surmaksi. Nyt kylmällä säällä öljy kelluu veden päällä ja ainut lohtu on se, että suuri osa linnuista on vaihtanut maisemaa talven takia. Mitä sitten tapahtuu muille, paikallisille eläimille, onkin jo eri juttu; varmaan rannoille ajautuu kuolleita kaloja paljon.

Ja kuten varmaan jo arvasitkin, hyvä lukijani, puunjalostuksessa syntyvä mäntyöljyhän on luonnonaine. Tähänhän sitä aina vedotaan, että luonnon oma aine, kuten vaikkapa uraani, mitäs haittaa siitä nyt olisi. Mutta luonnon kiertokulkuun poikkeuksellisesti joutuessaan, kuten tässäkin tapauksessa, se on vaarallista ympäristölle!

Arvinsalmi - the Port of Pyhäselkä, tai jotain...

Kävin pari päivää sitten mökillä ja ajattelin, että olisiko tuuri ja joku iso laiva menisi ohi. Minulla on nimittäin harrastus, eli bongailen isoja laivoja kotilaiturilta. Tai siis mökkilaiturilta.

No onnen täyttymys! Eipä tarvinnut kuin puoli päivää patsastella, kun haaveesta tuli totta ja Joensuun suunnasta alkoi lähestyä aivan valtavan suuri rahtialus! Minulle on ollut iso ilo siitä, että mökki on syväväylän lähellä. On ihan sellainen tunne, kuin olisi merenrannalla, kun saa seurata isojen laivojen kulkua ja arvailla, mistä kaukaa ne ovat tulossa. Tämä alla oleva rahtilaus on yksi suurimmista, minkä olen nähnyt reitillä!


Kotona vähän tsekkailin ja selvittelin aluksen tietoja; kyseessä oli hollantilainen, 82 metriä pitkä alus, jonka määränpääsatama on Antwerp ja sen pitäisi olla perillä 4.1.2012 klo 06.00. Aivan mielettömän kiehtovaa! Siis meikäläinen näkee paatin 28.12.2011 klo 14.26 Arvinsalmella ja siitä viikon päästä alus on jo Hollannissa! Juuri tällä hetkellä paatti seilaa Tallinnan paikkeilla.

Löysin tiedon, että Kelt olisi ollut 29.12.2011 Vysotsk:in satamassa Venäjällä. Siis olisiko se kerinnyt puolessatoissa vuorokaudessa Arvinsalmesta sinne saakka?!? Aivan käsittämätöntä. Satelliitin avulla sen pystyi paikantamaan helposti. Miten kiehtovaa!! Mutta mietin, että voiko tuo tieto olla totta?! Kerkiääkö se kulkemaan em. matkoja, kun keskivauhti on 7.9 solmua elikkäs rapiat 8 km/t. Saimaan kanavaa pitkin tietty, mutta todella ällistys minulle. Mikä todistaa sen, että en ole pahemmin aiemmin näitä tietoja selvitellyt.

Kun laiva oli mennyt ohi ja ihailin jäätöntä Jänisselkää, niin otin sitten kuvan jään kahlitsemasta männynoksasta. Aika upea ja vielä upeampi, jos minulla olisi järjestelmäkamera, ainakin jos osaisin sitten käyttää vielä sitä...

Ja taas me tuunataan, osa x

Meikäläisellä tuota vapaa-aikaa tuppaa olemaan näin lomilla, niin mietin, että mitähän sitten tekisin joutenolon ratoksi. Ystävä tuli käymään ja sanoi, että tekaistaan ne sellaiset sytytysmunakennot ihan ite. Meikäläisellä oli vielä kahvikin kesken, mutta ei muuta kuin tuumasta toimeen, kuten on tapana.

Ekana pengottiin keräyskartonkilaatikosta kananmunakenno; luomumunia tietenkin. Suomalaiset syövät muuten kanamunia hieman alle 10 kg/henkilö vuodessa. Se on paljon vähemmän kuin muissa Euroopan maissa; meillä kun yhä pelätään kolesterolia. Mutta munienkin terveellisyyskäsitys on muuttumassa ja joissakin maissa se on saanut jopa sydänystävällinen-terveellisyysmerkinnän! Munastahan löytyy proteiinia, vitamiineja, kivennäisaineita ja D-vitamiininlähteenä se on mieletön! Kannattaa tsekata Siipikarjaliiton sivut...

Kun vielä saadaan kanojen tuotanto-olosuhteet asialliselle tasolle, niin hyvin pyyhkii. Muutaman päivän päästä siis loppuu kanojen pitäminen häkkikanaloissa, paitsi vuoden loppuu saa vielä vinguttaa Suomessakin. Tarkista siis munakennosta munien tuotantotapa; tämä ohje sopii vain luomumunien kennoille... No, lattiamunatkin käy, kun noita luomumunia on välillä niin vaikea saada. Eli munassa merkintä siis 0 tai 2, mielellään 0. Vasta sitten voin taata ohjeen toimivuuden.

Tässä on tarvikkeet: munakenno, pitkiä tulitikkuja (mieluummin takkatikkuja), kynttilänjämiä. Ja vielä kierrätyskassista metallipurkki kynttilöiden sulatusta varten.



Tuo tulitikku on varsinainen huippujuttu, eli ystävä keksi tuosta noin vaan, että laitetaankin tulitikku siihen munakennon keskelle! Aivan mahtava idea!!! Kun raapaisee tikun palamaan, niin se sytyttää samalla koko sytytysmunakennozydeemin.

Tässä on koko homman perusidea, eli munakenno leikataan kennostosta ja muotoillaan saksilla tyylikkään näköiseksi. Nämä voi leikellä sarjassa.


Taitavampi leikkaa ja muotoilee kennon reunasta ja päällisestä terälehtityyppisiä juttuja. Ekana voi vaikka harjoitella pari kappaletta, niin idea alkaa kirkastua.


Siis näin upea ruusuke mokamasta munakennosta! Mietin, että tarvitseeko kynttilänpätkiä ollenkaan, koska syttyyhän sitä näilläkin jo ihan hyvin kuiva puu.




Tanskalais-ruåtsalainen pihakoiramme Vili tarkisti jokaisen kappaleen ennen seuraavaa vaihetta. Näin saatiin ruusukkeille virallisen valvojan hyväksyntä.

Sitten alkoi haastava vaihe, eli kynttilänpätkät kipattiin metallipurkkiin ja sulatettiin vesihauteessa. Sitten aloitettiin kastelu, eli valutettiin lusikalla mönjää ruusukkeen sisälle. Se tuntui hankalalta, se näytti hankalalta ja se oli hankalaa. Ihanpa totta!!! Mutta jos olisimme kastaneet ruusukkeet kuppiin, niin ei olisi onnistunut, kun kynttilänpätkiä oli niin vähän... Ja tulihan näistä nyt yksilöllisiä.

Kannattaa kiinnittää huomio lähinnä asialliseen suojautumiseen, kun käsiteltiin sulaneita kynttilöitä. Tai siis steariinia.





Näyttävät rumilta, mutta ovat tosi kauniita; tämä kuva siis vääristää. No, saattaa käydä niin, että sytytän näillä nuotion, en uunissa tulta. Nimenomaan tuon steariinin takia... Ehkä tää ei ole meidän laji, mutta tulipa kokeiltua!


Loppuhuipennukseksi ommeltiin vielä kenialaiselle kummitytölle Jepkemoille kangaskassi. Kangaskassien tekeminen on tosi kivaa; tykkään siitä todella paljon.

Joulurauhaa!

Olen tänä vuonna onnistunut huipusti jouluvalmisteluissa. Ekanakin aloitin ne keskimääräistä aikaisemmin ja sitten tein niitä puolet vähemmän. Kaiken kukkuraksi perusjuttujen, kuten piirakoiden ja pipareiden lisäksi tein viipalekakkuja, marenkeja ja suklaakarkkeja. Vaikuttaa siltä, että minulla ei ole matikkapäätä eikä logiikkaa, koska äkikseltään tuo kaava vaikuttaa mahdottomalta. Mutta kyllä se vaan toimi! Nyt minulla on aikaa aatonaattona kirjoitella tätä blogiani, kuunnella joululauluja, hörppiä teetä ja välillä tassutella ympäriinsä kynttilöden loisteessa. Aivan mielettömän ihanaa ja rauhallista.

Lisäksi odotan kovasti jo iltapäivää. Se on minulle erityisen tärkeä, koska aatonaaton vietosta on muodostunut minulle ja tytölleni jotain erityistä, mikä kuuluu vain meille kahdelle. Ja kaikesta tästä saan kiittää nurmeslaisia opiskelijoitani, jotka vuonna 1997 tai -98 ehdottivat minulle, että tulepas katsomaan Immanuel-joulunäytelmää. Siitä lähtien olemme joka vuosi aatonaattona suunnanneet auton kohti Nurmesta ja osallistuneet tuohon upeaan joulukuvaelmaan.


Joosef saa kuulla, että Maria on raskaana. "Minä en ole sen lapsen isä!"






Sää on vaihdellut vesikelistä paukkupakkasiin. Joskus on ollut mieletön lumipyry, joskus taas kaunis kuulas tähtitaivas on vilkkunut autonikkunasta. Kun tyttö oli pieni, kannoin häntä shaaliin kiedottuna, jotta ei olisi vaan kylmänyt. Ekalla reissulla hävisi Barbien kenkä; sitä surettiin sitten loppumatka.

Ajoimme ensin vanhempieni luokse Lieksaan; koristelimme kuusen ja rauhoituimme heidän kanssaan joulun viettoon. Illaksi lähdimme ajamaan kohti Nurmesta ja paluumatkalla poikkesimme ystäväni vanhempien kotiin joulukahveille. Kun isä nukkui ikiuneen 2009, olemme käyneet reitin toisin päin. Paluumatkalla otamme sitten äitini mukaan, käymme isän ja muiden läheisten haudoilla ja ajamme kotiin. Se on melkein päivän reissu, mutta minulla on siihen aikaa, koska se on tärkeä.

Siinä onkin hyvä kysymys joulun alla. Mikä on tärkeää? Mikä on juuri Sinulle kaikkein tärkeintä joulussa? Sen mukaan jokainen sitten päättää touhuistaan ja tekemisistään. Toivon sydämestäni, että jokainen löytäisi Joulusta jotain sellaista, mikä toisi hyvän mielen ja onnellisuuden elämään. Ja sen, että kaiken mahdollisen kiireen ja hyörinän keskellä muistaisi Joulun perusidean.

Joosefille ja Marialle tärkeintä oli se, että heille oli syntynyt poikalapsi, jonka he saivat Jumalan johdatuksella pelastettua kuningas Herodeksen vainolta.




Tämä Joulun sanoma kirkastuu upeasti nurmeslaisessa aatonaaton illassa.



Toivotan rauhallista Joulua Sinulle!

Uusi ulottuvuus!

Oltiin viime viikolla vierailulla kollegojen luona pohjoisessa. Tai ei kovin, mutta kuitenkin kun kolme tuntia ajaa ylämäkeen, niin kyllä se alkaa pohjoiselta tuntua. Ainakin pohjoisemmalta kuin meikäläisten kotinurkat. No, hämäräperäinen ilmaisu johtuu pelkästään siitä, että en aio paljastaa kollegojen kotikontua, jos he haluavat pysyä anonyymeinä.

Ei tarvitsisi, sillä todella upeissa tiloissa he siellä opettavat. Yksi asia nousi myös esille, eli kollegat opettavat itse ravitsemukseen liittyvät aineet. Minä innostuin tästä, vaikka ensimmäinen suorittamani alamme tutkinto olikin siivousteknikko. Meillä oli aika paljon laitoskeittiötä (mistä purnattiin) aikoinaan, mutta nythän tämä taito saattaisi päästä oikeuksiina. Hyvä Eeva Nurmela!!! Jos oikein tiukalle menee, niin meikäläinen pienellä preppauksella kyllä oppii pitämään tunnit ateriapalveluihin liittyen.

Innostuin ajatuksesta ja päätin tehdä heti pari pienimuotoista testiä; nimittäin leivoin ensin viipalekakkuja äitimuorin vanhalla reseptillä ja sitten innostuin lisää ja tein marenkeja. Itse asiassa minun oli pakko tehdä marenkeja, koska mansikkajäädykkeeseen (!) meni vain keltuaisia ja näin ollen jotain käyttöä oli keksittävä valkuaisille.

Tässä vaiheessa näytti vähän siltä, että mikä olikaan tunnin aiheena, mutta ei koskaan kannata lannistua..








Näin tasaiset pötkylät pyöräytin taikinaläjästä. Huomaa taustalla oleva design! Vaaka on tosi vanhaa perua; Pirkko-rouvan mökkijäämistöstä siis.







Ja mitäs täältä kauniista keksirasiasta löytyykään...















Eipä paljon mitään! Tässä oiva todiste siitä, että meikäläinen kyllä hallitsee viipalekakkujen teon. Vain kaksi surkeinta on jäänyt jäljelle ja kuvan ottamisen jälkeen nekin hävisivät oudosti.

Mutta ei tietty voi onnistua kaikessa, se on selvä se! Siitä todisteeksi pyöräytin ne marengit. Sain kyllä vatkattua vaahdon niin kovaksi, että se pysyi astiassa vaikka käänsinkin astian ylösalaisin. Innostuin tästä kovasti ja etsin jopa tyllan ja pursotin sillä marengit pellille ja muutaman vielä piparin päälle. Uunissa sitten tapahtui jotakin outoa, mutta en keksinyt sille syytä.

Nimittäin eka pellillinen hieman levisi, mutta vai hieman. Toka pellillinen muuttui jotenkin halkeilleen näköiseksi, mutta ei paljon. Molemmat kuitenkin riittävästi, että itsearvioinnit tehtyäni päädyin lopputulokseen: näitä en opeta ainakaan ekalla tunnillani.

Tässä kuvassa kannattaa kiinnittää huomio takimmaisiin marenkipipari-unelmiin... Tosi hyvä muuten tuo pipari marengin alla. Itse keksin kun ohjeessa ehdotettiin tylsää Marie-keksiä. Aina siis kannattaa soveltaa, jos perusasiat ovat hallinnassa.




Vili on aina tilanteen tasalla. Tässä se odottaa vuoroaan laadunarviointia varten... Tanskalais-ruåtsalaiset pihakoirat ovat persoja kaikille herkuille. Vililtä tuli täysi kymppi; marenkipipari loshati kerralla parempiin suihin...

Ei stressata, osa 2

Tänään minulla alkoi joululoma; aivan ihanaa! Vapaasta saan nauttia sen takia, että olen ennen tätä painanut pitempää päivää. Jo tässä vaiheessa, kun ensimmäinen lomapäivä on vasta aamupäivän puolella, voin sanoa, että kyllä kannatti.

Syksy on ollut muutenkin hyvin stressavaa aikaa, joten mukavaa, että nyt voi vähän virkistäytyä. Kotonahan se parhaiten onnistuu, työn raskaalla raatajalla, eikös?! Vai voisiko sitä voimaantua myös töissä? Tähän vastaan itse, eli minulle kyllä työ on mielettömän mahtava paikka, missä olen joka päivä iloisella mielellä. Aina ei itse voi vaikuttaa fiilikseen, mutta sisäiseen omaan fiilikseen kyllä. Ja se on kestänyt tyrskyt ja tuiskeet!

Työpaikallahan vallitsevat työpaikan toimintatavat, eli pelisäännöt, joihin jokainen on sitoutunut ja noudattaa niitä. Mutta kotona vallitsee viidakon lait, koska koti on paikka, jossa jokaisen on saatava purkaa omat tunteensa ja olla "oma itsensä", kuten olen monista psykologian kirjoista lukenut. Työssä siis voin hengata iloisena siitä, että kaikki panevat parastaan, mutta kotona on toisin.

Tässä oiva esimerkki; sattui ihan tässä eilisen ja tämän hetken välillä: Sovin eilen jälkikasvusta vihonviimeisen kanssa, että lähdetään huomenna kaupungille kahdestaan, kun minullakin on vapaata. Illalla hän huolehti, että lähdin vielä joulukonserttiin; siellä olisi varmaan mukavaa, vaikka en itse asiassa olisi jaksanut lähteä enää minnekään kotoa. No, lähdin kun niin kauniisti pyydettiin.

Mitä tarkoittaa mukavaa? Minä tulkitsin sen niin, että samalla kun minä lähden joulukonserttiin, tyttö varmaan tyhjentää astianpesukoneen ja laittaa pyykit narulle. Tyttö tulkitsi sen niin, että huoh! hän saa vetää lonkkaa senkin ajan, kun mamma istuu joulukonsertissa. Tämän johtopäätöksen vedin siitä, kun tulin takaisin kotiin ja mökki näytti tismalleen samanlaiselta kuin ennen lähtöä. Olisin siis voinut jättää konsertin väliin ja tehdä kotityöt, kun minulla ei sitä sävelkorvaakaan ole enkä siis pysty nauttimaan laulusta samalla tavalla kuin kehittyneemmät yksilöt.

Sitten ajattelin, että ei stressata! Ja onnellisena nukahdin vällyjen väliin joululaujen kaikuessa korvissa.

Aamulla heräsin ja tassuteltuani (tassuttelen aina lomalla) keittiöön näin teekuppini paikalla lapun "Herätä minut tunti ennen kaupungille lähtöä ja käytä Vili pissalla". Olin tietty ajatellut niin, että teemme yhdessä kotityöt ennen kaupungille lähtöä, koska kuulun sukupolveen, jolle hoettiin mantraa jo Aapisesta alkaen "Ensin työ ja sitten leikki, Ulla, Maija, Kaija, Heikki!". Mutta tyttö tulkitsi asian niin, että koska minulla on loma, minulla on aikaa tehdä kotitouhut yksin ja hän voi keskittyä nukkumiseen, koska nuori kasvuiässä tarvitsee paljon unta (tai ainakin se uniaika ajoittuu yleensä pitkälle aamupäivään).

Voinkin siis nauttia lomani ensihetkistä ulkoiluttamalla piskin, mikä ei tietty ole mikään huono homma, koska hurttahan on älykäs tanskalais-ruåtsalainen pihakoira ja siitä on siis seuraa muutenkin keskivertopiskiä enemmän.

Tässä olemme Vilin kanssa talvilomalla. Harrastimme nukkumista, syömistä, nukkumista, syömistä, lumikenkäilyä, syömistä ja nukkumista.



Kun olin tullut aamulenkiltä, tyhjensin astiat koneesta, lapoilin pyykit ja järjestelin tavarat huoneista. Nämä kaikki olisin voinut tehdä siis edellisenä iltana, tai ne olisi voinut tehdä joku muu. Kun otin vaatekaapin hyllyltä nurin päin viikatut pussilakanat, käänsin ne oikein päin ja viikkasin uudestaan, mietin kahta asiaa. Ensin sitä, olenko liian pikkutarkka; mitä väliä vaikka lapoilee pussilakanat nurinpäin. Jos sattuu tuuri, niin lakananhan voi ottaa joku toinen, jolloin itse ei tarvitse nähdä lainkaan vaivaa pussilakanan kääntämisessä. Toinen asia oli se, olenko epäonnistunut kasvattajana, koska huomaan selkeää välinpitämättömyytta sellaisia asioita kohtaan, joita itse pidän tärkeänä.

Sitten muistin, että olen edelleen lomalla. Minulla on tähän aikaa, ei siis stressata. Viikkasin lakanat hyllyille ja lähdin keittämään teetä. Mietin, mitä kaikkea voinkaan tehdä lomalla.

Jos teen samoja asioita kuin normaalisti lomalla, niin nukun ja syön ja nukun. Ja Vili tietenkin osallistuu harrastuksiini!




Vaikuttaa siis kivalta! Tyttö heräsikin juuri sopivasti, kun olen lopettelemassa tätä juttua. Mahtava ajoitus! Joululaulut raikaa, kupissa on höyryävää teetä. Mitä muuta voi ihminen toivoa?! Ei mitään!

Tämä ihana joulukäpy mielessä lähdemme kaupungille katselmaan jouluhyörinää, ilman stressiä siis!

Skypettää...

On pakko hehkuttaa tietotekniikan puolesta. Nimittäin lopetin juuri puhelun pojan kanssa, joka on tällä hetkellä reissussa Thaimaassa. Meillä oli skypeyhteys; ääni toimi aivan kuin välimatkaa olisi ollut vain metri. Kameraa ei hänellä ollut, mutta hän näki tietty meidät.

Tietenkin se, että hän matkusti toiselle puolelle maapalloa, on hieman kyseenalaista, mutta tällä hetkellä lentämiseen on vielä opiskelijallakin varaa. Ajattelen tässä tietenkin lentämisen aiheuttamaa hiilidioksidikuormaa. Lehdessä oli tänään juttu, että tulevaisuudessa saatetaan joutua palaamaan 60-luvun rengasmatkoihin. Silloin lentämään pääsevät vain ne, jotka ovat todella rikkaita. Muut joutuvat matkustamaan kaukomaille junilla ja linja-autoilla ja sehän tarkoittaa sitä, että aikaa on oltava todella paljon kulkemiseen. Mitä artikkelissa tarkoitetaan tulevaisuudella, on sitten eri asia.

On tietty hienoa, että matkailun kautta käsitys ympäristöstä laajenee. Ainakin, jos asian ottaa siltä kannalta. Tulee mieleen suomalaisten turistimatkat entisessä Neuvotoliitossa ja entisessä Eestissä, minne mentiin rellestämään ja esittelemään omaa ylemmyyttä. Niillä matkoilla monen suomalaisturistin käsitys koko reissusta saattoi jäädä tosi suppeaksi.

Mutta kun ottaa matkailun miellyttävänä haasteena, niin silloin pääsee paremmin sisälle myös paikalliseen kulttuuriin. Olen miettinyt, että pitäisikö minunkin lähteä reissuun, mutta en sitten tiedä.

Luin Marketta Hornin kirjan "Neljän dollarin päivä" (muistaakseni se on sen niminen) ja sitä lukiessani minulle tuli olo, että länsimaisena peruspalkansaajanakin olemme mielettömän rikkaita. Tuntui pahalta, kun Horn ei raaskinut maksaa 30 senttiä taksista, vaan käveli ennemmin kilometrikaupalla majapaikkaan. Hänestä hinta oli kohtuuton ja häntä yritettiin huijata länsimaalaisena. Oikea hinta olisi kai ollut 20 senttiä. Ymmärrän, että joku köyhä intialainen riksataksi yritti saada hieman paremman hinnan turistilta.

Jotenkin tuli tuota taksijuttua lukiessa mieleen Lapin hiihtolomasengin hinnoittelut. Markkinoinnissa ihan avoimesti kerrotaan, että sesonkikaudella hinnat pompsahtavat! Kaikki hyväksyvät tämän. Paitsi Horn varmaan raahaisi paikalle oman puolijoukkueteltan kamiinoineen ja majoittuisi siinä, koska hän ei tietenkään suostuisia maksamaan turistikauden hintaa. Vai suostuisiko? Kannattaa lukea tuo kirja, aivan ehdottomasti.

No palataan tuohon skypetykseen, eli kun lähdemme Amsterdamiin työmatkalle, niin aiomme pitää opiskelijoille messuilta suoran lähetyksen. Skypeyhteys saattaisikin olla toimivampi kuin ACP.

No ei meikä tietty missään tynnyrissä ole asunut, mutta kun nää kiinnostuksen kohteet on sitten tätä rataa, olinpa missä tahansa.

Ei stressata!

Juttelimme kollegojen kanssa joulunviettotavoista ja perinteistä. Osalla oli kaikki kunnossa, lahjatkin jo ostettuna. Ja osa valitteli, että ei tunnu vielä yhtään joululta. Niin yksilöllistä se joulun kokeminen on. Kyse on siis tunteesta.

Sen olen tässä vuosien saatossa oppinut, että tunne on yksilöllinen kokemus. Sama asia voidaan kokea hyvin monella tavalla. Monesti kuulee sanottavan, että kunpa joulu olisi jo ohi, mokomaa hössäystä koko aika. Tai vastaavasti, kunpa joulunaika kuluisi todella hitaasti ja saisi nauttia jokaisesta hetkestä.

Mietin, mikä saa ihmiset toimimaan sillä tavalla, että joulu ahdistaa. Tai että se ahdistaa keskimääräistä enemmän.

Onko syynä se, että pyritään tekemään kaikki ruuat itse, vaikka normaalisti käytettäisiin paljon eineksiä. Onko syynä se, että väsytään siivoamalla joka nurkka kodista, vaikka normaalisti imuri hurisi kerran kuussa? Onko syynä se, että lapsille ostetaan kalliita lahjoja, vaikka niihin ei olisi varaa eikä niitä edes tarvittaisi. Varmaan jokainen keksii helposti asioita, mitkä stressaavat. Se, haluaako stressata vai ei, onkin sitten ihan eri juttu. Se on kiinni asenteesta.

Varmaan aika paljon vaikuttaa sekin, millainen on yleinen tapa suhtautua muutoksiin, haasteisiin ja vastoinkäymisiin. Se on sitten sitä temperamenttityyppiä. Mutta jos psyykkaa itsensä ajattelemaan, että minulla ei ole ulospääsyä tilanteesta ja koko ajan pohtii sitä, mikä asiassa on ikävää, niin varmaan myös joulun laittaminen tuntuu ylitsepääsemättömältä. Jos taas ajattelee mahdollisuuksia ja keksii ratkaisuja miten asioista selviää, niin jouluvalmistelutkin sujuvat helpommin. Tämä tietty pätee muuhunkin toimintaan. Haluaako nähdä vain synkkyydet vai haluaako nähdä mahdollisuudet?!

Olin jokin aika sitten Sirkka Santapukin luennolla ja sieltä jäi mieleen seuraava mantra:
MITÄ minä voin tehdä?
Mitä MINÄ voin tehdä?
Mitä minä VOIN tehdä?
Mitä minä voin TEHDÄ?
Aika yksinkertaista, eikö vain. Se on sitten itsestä kiinni, miten toimii.

Minulle joulukalenteri on hyvin mieluisa yhä, vaikka olen jo aikuinen. On kiva avata luukku ja kurkistaa sinne kätkeytynyttä kuvaa. Se jotenkin pysäyttää, valmistaa jouluun. Minulla on kaksi kalenteria; toinen kotona ja toinen töissä...




Sekin on oma juttunsa, millaisen joulukalenterin haluaa. Minä haluaisin, että siinä jotenkin viitattaisiin joulunsanomaan, siihen perinteiseen. Lapsena varmaan ajattelin, että joulupukki ja tonttu ovat tosi tärkeitä. Enää 7 luukkua jäljellä...

K-10

Tuossa jokin aika sitten vähän irvailin kollegojen huijaustaitoja, niin eihän nämä siitä lannistuneet, vaan alkoivat suunnitella entistä hurjempia fiktioita, jotta joulun suuri salaisuus pysyisi piilossa. Minulla sitä vastoin taitaa kopsahtaa pilkka omaan nilkkaan, sillä joudun tänä jouluna paljastamaan, että mummi - tuo lähipiirin airueista luotettavin- onkin mitä suurimmassa määrin pahalaatuinen huijari. Ja puhun siis itsestäni.

Poikani nimittäin sanoi, että tytön olisi jo aika tajuta, että joulupukkia ei ole olemassa. Ikää lapsiparalle on kertynyt jo 8 vuotta, eikä hänellä siis ole vielä pienintäkään vihiä siitä, että Joulupukin olemuksessa olisi jotain outoa.

Tanskalais-ruåtsalaiselle pihakoirallemme Vilille ei sen sijaan ole koskaan ollut epäselvää, kuka joulupukkina minäkin vuonna koikkelehtii.



Jos tyttö olisi nähnyt tämän kuvan, hän olisi saattanut epäillä jotain. Nimittäin, nuo valkoiset tytön pään tienoilla eivät ole mikään rusetti, vaan suvulle tyypillinen pelleilytapa...


No, summa summarum; Joulupukin on esiinnyttävä jouluaattona sen verran epäuskottavasti, että tyttö hoksaa kupletin kuvion. Aiemmin fyysinen henkilö, satuolennoksi muuttuakseen, on lähtenyt isolla metelillä "Onko sinun nyt juuri nyt lähdettävä sitä peliä hakemaan...!". Sen jälkeen olemme hiipineet hipihiljaa varastoon, jossa onkin odottanut täydellinen kostyymi: serkkutytön vanhat silmälasit ja poskipuna, minun vanha tyyny ja collegehousut, ukkini hopeapäinen kävelykeppi, appiukon lapikkaat ja kaiken kruununa kaupasta ostettu punainen kaapu ja hiippalakki. Kun Joulupukki on saatu täyteen sotisopaan, niin pukijalla on yhtä hiki kuin itse ukolla!

Nyt taktiikkaa on siis muutettava rajusti. Miten saisi asian kakaralle tiedoksi niin, että hän ei parkuisi koko jouluaattoa. Vinkkejä on annettava reilusti ja pitkin päivää. Nimittäin, kun olen jutellut porukoitten kanssa, niin melkein jokainen muistaa lapsuudestaan sen hetken, kun Joulupukin syvin olemus lopulta selvisi karulla tavalla. Vaikuttaa siltä, että toipumiseen on todellakin mennyt vähintään 20 vuotta ja vasta sitten asian voi kertoa nauraen...

Strategiaa hautoessamme voimme syödä jo Joulupukkitragediasta toipuneen tytön (19 v) leipaisemia joulutorttuja. Tätä torttua katsellessa huomaa, että eikös olekin ihanaa, kun elinikäinen oppiminen on keksitty...

Taso 2!

Meikäläinen kun on melko monitaitoinen yksilö, niin saan sitten myös aikaiseksi kaikenlaista. Joskus viiveellä, joskus hetkessä. Nelisen vuotta sitten keksin, että voisimme käydä repimässä ystäväni isän ladonseinästä pari lautaa ja tekaisisin niistä sitten kauniin hyllyn mökille. Tuumasta toimeen siis.

Koska olen ollut Annikan Bodycombat-tunneilla joka viikko, olen oppinut myös joitakin meille himoliikkujille tärkeitä sanontoja. Otsikko viittaa siihen, että alkeista noustaan seuraavalle levelille ja voin vakuuttaa, että kyllä tämä hyllyprojekti aina jonkun yksinkertaisen joulupallopuuhastelun voittaa! Siis vaativuudeltaan!

No, muutama kesä sitten siis otettiin mukaan vasara, saha ja kirves ja suunnattiin takapellolle. Lato olikin yllättävän hyväkuntoinen, joten jouduimme hieman tuumailemaan, mistä laudat saisi helpoiten irrotettua. Sitten vaan kirveellä hakattiin ne irti ja sahattiin sellaisiksi pätkiksi, että ne sopivat hyvin autoon. Vasaralla ei tehty mitään.

Visio oli selkeä ja autotallissa ensin hioin laudat sileäksi hiomakoneella ja sen jälkeen lakkasin. Tuli upeat! Huomaa mattapintainen lakka, mikä tuo puunsyyt kauniisti esille. Ihailin lautoja kaksi kesää verannan nurkassa.



Sitten ostin kulmaraudat ja ruuvasin laudat niihin kiinni. Alapuolet jätin käsittelemättä, koska näin laudan kaunis patinoitunut pinta pääsee oikeuksiinsa. Ainakin jos makaa selällään lattialla, jotta näkee nämä alapinnat hyvin...


Tässä hyllyt on saunamökin seinällä odottelemassa parempia aikoja eli ensi kesää. Sen verran tuli tuunattua, että saunamökille ostettiin pieni valurautauuni. Näin saamme mökin lämpimäksi talvella, kun rynnistämme pilkkimään ahvenia, joita ei sitten voi verratakaan niihin Chilessä kasvatettuihin norjalaisiin lohiin...

Tuunataan tupsusta joulupallo

Kun piparit oli koristeltu, niin ajattelin, että mitähän tässä vielä tekisi. Kaivoin sitten laatikosta villalankaa, mikä oli jäänyt tähteeksi jostain neulomisprojektista, noin 16 vuotta sitten. Väri oli harmaa - siis oiva värisävy joulusomisteita ajatellen.

Otin kierrätyslaatikosta maitotölkin, leikkasin sen halki ja pyöräytin lasin avulla pari ympyrää tupsun malliksi. Maitotölkki on itse asiassa tosi hyvä muottipohjaksi, koska se on kestävä ja mallia voi käyttää aina uudelleen.





Näin somat mallikappaleet sain aikaiseksi. Keskipyörylät tein pullonkorkin avulla eikä taittovirheestäkään ollut tällä kertaa haittaa, kun zuumasin pyörylät paikoilleen. Sen verran voin tarkentaa, että on hyvä, jos maitotölkin huuhtaisee ennen kuin alkaa tekemään noita mallipyörylöitä...


Ideana on siis se, että tehdään tupsu laittamalla muottipyörylät vastakkain ja kiertämällä keskireiän läpi lankaa muotin ympärille riittävä määrä. Se taas riippuu siitä, miten paljon on lankaa käytettävissä ja miten pulskan tupsun haluaa saada aikaiseksi. Minä ajattelin tehdä tupsuista joulukoristeen ikkunaan, joten käytän kahta eri väriä ja varmaan teen viisi tai kuusi tupsua.

Olen käynyt aikojen alussa kotiteollisuuskoulun, joten käytän jo siellä opittua kasikiekkoa, millä saa langan näppärästi sormien välissä kieputtamalla sopivaksi lenkiksi. Jos ei ole kouluja käyty, niin voihan sitä tehdä vaikka pienen lankapallon, kunhan vaan huomioi sen keskireiän paksuuden, ettei vaan tule ahtaan paikan kammoa...


Tästä se lähtee. Kieputtamisen ajaksi kannattaa suunnitella jotain muutakin tehtävää, sillä tässä on kyllä yksi tylsimmistä asioista, mitä voi keksiä tekevänsä. Kädet kuitenkin on pidettävä liikkeessä, joten suosittelen lukemista tai telkkarin katselua. Tai voihan tämän ottaa ihan vaikka kotijoogan kannaltakin.


Tässä vaiheessa ollaan jo voiton puolella, eli nyt päästään kohta leikkamaan langat puoliksi. Sitä ennen kannattaa varata valmiiksi riittävän pitkä lanka, jolla saa solmittua tupsulangan kiinni. Samasta langasta tupsu pannaan sitten roikkumaan minne huvittaa, joten pituus riippuu paikasta. Ja aina voi jatkaa tekemällä solmun.

Seuraava vaihe on vaativa, sillä toisella kädellä pidellään kiinni keskiötä ja lankoja ja toisella leikataan langat poikki mallipyöryköiden keskeltä. Heti kun koko ympyrä on leikattu, niin solmiminen kannattaa tehdä nopeasti, ettei tule itku ja koko homma kosahtaa hajalle. Tätähän ei siis minulle ole sattunut, mutta muille on.

Tästä kuvasta näkee, että leikkaus on onnistunut jopa yli odotusten ja solmulanka pujotetaan ihan mallipyörylöitten keskipisteeseen. Sitten vaan napakat solmut, mutta ei niin napakasti, että lanka katkeaa.





Tanskalais-ruåtsalainen pihakoiramme Vili on erikoistunut joulutupsujen valmistukseen ja valvoo laatua herkeämättä. Se oppi hylkeensä ompelureissusta ainakin sen, että kaveria ei kannata päästää silmistään hetkeksikään... Nyt ei tarvitse muuta kuin ottaa varovasti muottipyörylät pois.



Ja tässä valmis joulupallo!!! Upeaa!! Huomaa muuten 8-vuotiaan lapsenlapsen taitava kädennäyte, eli savesta muotoiltu koira ja mallina tietysti Vili, joka jaksaa olla hievahtamatta paikoillaan koko savenkuivumisajankin.

Piparissa löytyy

Mielestäni piparkakut ovat ehdoton ykkönen joululeivonnassa. Teen itse taikinan, vaikka sen saisi helposti valmiinakin. Tänä vuonna en tehnyt kuitenkaan taikinaa itse, vaan sen teki joku muu. Kävin nimittäin nuorimmaisen, joka ei ole luonteeltaan todellakaan tullut minuun, kanssa pienimuotoisen, raivokkaan keskustelun piparitaikinaan käytettävien raaka-aineiden muuntamisesta haluttuun taikinamäärään. Keskustelun päätteeksi tyttö hävisi omaan huoneeseensa ovi pamahtaen ja minä omaani ilman pamahdusta. Kun seuraavana aamuna heräsin, taikina oli ilmestynyt jääkaappiin. Kätevää!

Piparit paistoimme sulassa sovussa joululauluja soitellen.

Sitten alkoikin se kaikkein ihanin vaihe, eli koristelu. Saimme sokerimössön tekemiseen apua kondiittori-ystävältämme, joten eipä tarvinnut sitäkään tehdä itse. Minulla ei ole osaamista leivontapuolelle niin paljon, että ihan kaikkia juttuja edes yrittäisin ja siksi on hienoa, että apu löytyy läheltä. Tässä sekoitetaan värijauhetta.

Pipareiden koristelu on kivaa puuhaa ja tykkään siitä kovasti. Jos olisi oikein paljon viitseliäisyyttä, niin tekisin jokaisesta ihan omanlaisensa ja käyttäisin todella pientä reikää pursotinpaperissa.

Tässä kuvassa valutetaan jo sokerimössöä pursotintötteröön. Minusta tötterön tekeminen on erittäin vaikeaa; ei pelaa vaan tuo logiikka ja siivekkeet kääntyvät vääriin suuntiin. Varsinainen pursottaminen onnistuu jo minultakin. Tässä kuvassa kaikki menee ns. nappiin.




Tässä tyttö esittelee taitojaan; eipä ole omena kauas puusta pudonnut ja piparimuorihan näyttää ihan aidolta. Mielikuvituksen saa kyllä valloilleen näitä näpräämällä.









Olen pikkutarkka silloin, kun sitä taitoa vaaditaan. Kaikkein kivinta on tehdä ihan pieniä pipareita, mutta silloin todellakin olisi oltava niitä minitötteröitä, jotta sokerimössö tulee hiuksenhienona juovana piparin pinnalle.





Hyvää Joulun odotusaikaa!!!

Oikeutta eläimillekin!

Viime viikolla oli Hesarissa ja peräti Karjalaisessakin juttu ihan kuvien kera, missä Oikeutta Eläimille-järjestön jäsenet kantoivat eräästä sikalasta varastamiaan kuolleita porsaita hautajaiskulkueessa Mannerheimintiellä. Tavoitteena oli herättää huomiota eläinten kohteluun. Tässä onnistuttiin hienosti! Myös eläinten kärsimystä niin jumasti esille tuovat kuvat ovat saaneet levitä mediassa, mikä on pienoinen ihme Suomessa.

Toivottavasti sikakampanja saa ihmiset pysähtymään ja pohtimaan asioita. Suomalaisessa yhteiskunnassa meillä on tähän varaa. Me voimme pohtia ja pyrkiä onnellistamaan sikojen, nautojen ja kanojen elämään. Oikeutta eläimille-järjestön sivuilla muistutetaan, että "vajaasta kolmesta miljoonasta porsaasta yli 400 000 kuolee ennen kolmen kuukauden ikää".

Suora lainaus Oikeutta Eläimille-järjestön sivuilta: "Vegaaniseen elämäntapaan kuuluu myös eläinperäisten vaatteiden ja muiden kulutustavaroiden välttäminen. Näihin kuuluvat mm. eläimillä testatut kosmetiikkatuotteet, nahka- ja villavaatteet, sekä itsestäänselvästi turkikset. Ekologisista syistä voi kuitenkin olla järkevää käyttää jo ostetut tuotteet loppuun. Mikäli sinulla on vanhoja turkiksia, lahjoita ne eläinoikeusjärjestöille käytettäväksi mielenosoituksissa."

Karjalaisen kolumnisti Helena Tahvanainen (Karjainen 27.11.11) ottaa rajusti kantaa Oikeutta Eläimille-järjestön tempaukseen. Häntä otti pattiin se, että järjestön nuori aktivisti piti karjankasvatusta suurimpana moraalisena ongelmana tällä hetkellä. Tahvanainen sanoo, että sian ongelmat ovat minimalistisia Suomessa, missä vanhukset riutuvat nälissään sänkyihinsä köytettyinä vanhainkodeissa ja sairaaloiden vuodeosastoilla. Olen osittain samaa mieltä; jos minun on pelastettava sika tai ihminen, valitsen ihmisen. Silti minusta on väärin, että tuotantoeläinten kohtelu on julmaa eikä niillä on mahdollisuutta luonnonmukaiseen elämään ennen teurastusta.

Tahvanainen vertaa sikojen kohtaloa niiden maapallon 3 miljoonan vastasyntyneen lapsen elämään, mikä loppuu ennen heidän viidettä ikävuottaan. Lisäksi Tahvanainen tempaisee vertailuun myös ne puoli miljoonaa äitiä, jotka kuolevat raskauden tai synnytyksen aikana tai yleensä ne naiset, joiden on vaan pakko synnyttää, vaikka he eivät ehkä haluaisikaan. Olen osittain samaa mieltä; jos minun pitää surra, suren enemmän kuollutta lasta tai hänen kuollutta äitiään kuin kuollutta porsasta. Silti minusta tuntuu kohtuuttomalta, että sikaloissa kuolee mielettömän iso määrä porsaita huonon kohtelun, stressin tai jonkun muun turhan syyn takia.

Mielestäni Oikeutta Eläimille-järjestön tempaus on oikeutettu. Se pysäyttää ainakin osan ihmisistä ajattelemaan. Se on jo paljon se!

Vertailuissa on aina hankalaa se, että vastakkainasettelu ei ole järkevää. Esimerkiksi: onko sinusta reilua, että suomalainen lapsi saa n. 100 euron lapsilisän kuukaudessa, kun sitä verrataan kenialaiseen vanhukseen, jolle ei makseta eläkettä ollenkaan? Eihän noin älytöntä asiaa voi verrata! Sama on mielestäni kyseessä em. artikkelissakin: suomalaisten vanhustenhoidon tasolla ei ole mitään tekemistä tehomaataloustuotannon kanssa.

Mielestäni olisi ollut viisampaa verrata vaikka niitä sikoja, joiden kohtelu tuotantoeläimenä on sellaisella tasolla, että ne voivat toteuttaa lajilleen ominaisia käyttäytymistapoja näihin parkoihin, joiden olot sikaloissa eivät anna niiden käyttäytyä vähimmässäkään määrin lajityypillisesti. Tehotuotanto on ihan eri asia kuin mahdollisimman luonnonmukainen tuotanto. Nämä pitäisi selkeästi erottaa ja vertailla sikoja sikoihin ja kanoja kanoihin, eikä ihmisiä eläimiin. Ymmärrän kyllä täysin Tahvanaisen pointin, mutta sillä viedään huomio pois myös tärkeästä asiasta, eli eläinten kohtelusta. Vieläkin tärkeämpää on ihmisen kohtelu! Joku kirjoittikin kerran, että kuka kuvaisi vanhuksia; sitä kautta saisimme päättäjät ehkä siirtämään määrärahoja jostain turhemmasta vanhustenhuoltoon!

Olen pyrkinyt lisäämään kasvisten syöntiä, koska totuus on, että maapallo ei kestä sitä, että kaikki maapallon ihmiset olisivat lihansyöjiä. Pyrin valitsemaan kanaa naudan sijasta ja kalaa kanan sijasta. Parasta olisi tietty se, että ampua pamauttaisin itse hirven, niin sen ei tarvisisi kärsiä yhtään ennen kuolemaa...

Mutta kalantuotantonkaan ei ole aivan itsestään selvä. Onko mitään järkeä, että euroopassa kalastettu kala pakastetaan, kuljetetaan Aasiaan, sulatetaan ja fileoidaan halpatuotantotehtaassa, pakastetaan uudestaan ja kuljetetaan myytäväksi Suomeen. Minusta ei, mutta Eviran mielestä kyllä! Sen mukaan tuotteen valmistamseen liittyvä kalan pakastaminen on sallittua ja sen jatkokäsittelyä vaativa sulatus ja taas uusi pakastaminen on ok. MUTTA kuluttajalle myytävän, valmiin pakastetun tuotteen uudelleenpakastaminen ei ole sallittua. Siinähän on vissi ero, eikös vaan...














Tanskalais-ruåtsalainen pihakoiramme Vili on oivaltanut, että kalaa ei kannata pakastaa, vaan paras tapa on syödä se tuoreena.


Mökillä ei jaksa aina kokata, mutta siellä on kätevää, kun ruokaa löytyy ihan metsästä suoraan...

Tre små tomtar!

En ole ihan varma tuosta käännöksestä, kun olen tässä ruvennut treenaamaan englantia ja samalla meinaa tuo toinen kotimainen unohtumaan. Mutta sellainen tuli mieleen, kun sain juuri äsken tekstiviestin, missä oli oikein kuva mukana!

Niin eikös siinä nököttänytkin ystäväni koko tonttuperhe! MAHTItonttu oli saanut perheenlisäystä ja tässä tapauksessa voi varmaankin sanoa, että pojasta polvi paranee! Mikäli tällä siis tarkoitetaan sitä, että jokainen sukupolvi on tavallaan parempi versio edellisestä.

Vasemmanpuolimmainen MAHTItonttu näyttäisi edustavan neanterdalilaista klassista tonttuvaihetta, jolle oli tyypillistä paksu keskivartalo, eristäytyvä luonteenlaatu ja suuri koko ylipäätään. Tonttu turjottaa rivissä hieman erillään muista ja on vähän syrjäkarein muihin. Sen aivojen koko on suhteessa pään kokoon, mikä tässä nimenomaisessa tapauksessa näyttäisi olevan melko vaikeasti arvioitavissa; etenkin kun sen nenä näyttää jopa suuremmalta kuin pää. Toisaalta, koska piippalakin koko korreloi suhteessa pään kokoon, voisi päätellä, että vaikka tontulla olisikin suhteessa pienet aivot verrattuna sen muuhun olemukseen, niin se on todella oiva perustonttu, jonka jälkeen muilla on vain yksi suunta...

Seuraavassa tonttujen evoluutiovaiheessa syntynyt keskimmäinen KESKItonttu edustanee kallellaan kulkevien saunatonttujen sukupolvea. Sille on tyypillistä, kuten kuvastakin näkee, pienempi koko kuin MAHTItontulla, mutta vastaavasti sen vartalo taittuu notkeasti suuntaan jos toiseenkin ja tässä tapauksessa se pysyy suorassa, koska tälle tonttulajille on tyypillistä oveluus ja taitavuus. Vaikka syntyvaiheessa tontun vartalo oli aivan vinossa, niin lopullisessa muodossaan se näyttää olevan hämmästyttävän suorassa. Tähän pystyy siis vain ovela KESKItonttu, jonka älykkydestä kertoo sen piippalakin poimujen kierre.

Oikeassa reunassa oleva REUNAtonttu on selvästi eri näköinen kuin aiemmat tonttusukupolvet. Sen keskivartalo on lyhyempi, mutta nenä vastaavasti suurempi kuin KESKItontulla. Se piippalakki on myös suhteessa suurempi verrattuna sen muuhun kokoon, joten tämän tontun rakenne kertoo nykytonttujen sukupolven itsetunnosta. Kun vertaa MAHTItontun vartaloa ja piippalakkia REUNAtontun vastaaviin, voi vaan ihmetellä. Mitä ihmettä REUNAtontulla on päässään- muuta kuin nenä?!

Tonttujen evoluutiota on hauska seurata suoraan alenevassa polvessa niiden nenien osalta. Jana kulkee MAHTItontusta alaviistoon ja osoittaa, miten nopeasti tontut ovat kehittyneet suuntaan jos toiseenkin. Pari piirrettä on pysynyt samana; niiden keskivartalon karvapeitteen kiharuus ja piippalakin väri. Tämä osoittaa, että tontut eivät ole tarua, vaan totta!!!

Aivan mahtavia tonttuja!!!

Amsterdam - here we come!

Nyt se sitten alkaa; armoton laihdutus, että olen asiallisessa kunnossa ensi keväänä, kun suuntaamme kohti Amsterdamia. Päätös lähtemisestä tuotti minulle vaikeuksia, sillä ainut järkevä tapa matkustaa sinne on lentokone. Olemme perillä vaivaiset neljä päivää, kun olisi tietty järkevä olla vähintään viikko, jopa puolitoista. Sillä hiilidioksidikuormitus on melkoinen!

Onneksi teemme lennon sentään Finnairin koneella, joka lentää matkan biopolttoaineella, joka on valmistettu ravintoloista saadusta paistoöljystä. Biopolttoaineen hiilijalanjälki on peräti 80% fossiilisia pienempi, joten ihan suht hyvällä omatunnolla sinne voi siis lentää. Finnairin mukaan "Lentoturvallisuus on tärkein prioriteettimme, siksi biopolttoaineiden tulee olla sertifioitu ennen kuin aloitamme niiden käytön." Toisessa otsikossa kuitenkin jo vakuutettiin, että "Finnair kokeilee biopolttoainetta Amsterdamin ja Helsingin välillä". Hmmm... asian tässä vaiheessa, olisiko sittenkin pitänyt turvautua KLM:n koneeseen?!

Lentolaskurin mukaan lento HELSINKI-SCHIPHOL matkan pituus on edestakaisin 3 043 kilometriä. Sen aiheuttama päästömäärä on sama kuin 583 kg:lla hiilidioksidia. Jos haluan ostaa aneen, voin maksaa 15 euroa päästömaksu ja puhdistaa moisella summalla omatuntoni. No anehan tarkoittaa "vapautumista syntiä seuraavasta maallisesta rangaistuksesta, kuten esimerkiksi jalkapuusta". Koska nykyisin on aika pieni vaara joutua jalkapuuhun moisen ilmastosynnin takia, pitää siis turvautua omaan sisäiseen sanktioon tai maksaa vapaaehtoinen maksu.

Hollantilainen jätehuolto poikkeaa melkoisesti omastamme. Tässä Amsterdamin keskustan jäteröykkiöitä kauppojen sulkemisajan jäkeen.



Toinen huolenaihe tuo lentomatkustamisen lisäksi on tietty se, saanko englanninkieleni siihen kuntoon, että pystyn kommunikoimaan suht´ asiallisesti paikallisväestön kanssa. Uskon niin ja suunnittelimme, että voisimme ottaa muutaman kielikylvyn ennen reissuun lähtemistä...

Taas me tuunataan!

Jouluaika siis lähestyy ja ystäväni, joka on armoton jouluihminen, päätti tehdä joulutonttunsa itse. Niitä olisi ollut kaupassa noin 5 euron hintaan, mutta ekoihmisenä hän ajatteli, että parempi tehdä itse. Koska hänellä ei ollut lammasta eikä puuvillapeltoa, hän joutui kuitenkin ostamaan tonttuihin tarvittavat huopa- ja puuvillakankaan kaupasta. Mutta jäi siinä se elinkaaren mukainen tuotantovaihe itse varsinaisen tuotteen, eli tontun kohdalla teollisesta valmistuksesta pois, joten suostuin auttamaan häntä.

Ystäväni harrasti kauppakierroksellaan ensin mallien vakoilua, mutta omatuntonsa rauhoittamiseksi osti lopulta tontun, mikä olisi jatkossa hänen oman tonttupajansa PERUStontttu. Tältä mallitonttu näyttää vanhan puuauton katolla.



Ensimmäiseen tontun vartalon hän ompeli itse, käsin. Se laitettiin samalla tavalla auton katolle ja mallattiin, miltä se näyttää... Kyseessä onkin oikea MAHTItonttu, eikä mikään pikkuinen ruipelo. Kunhan tämä tonttu on valmiina, niin lapsetkin ovat taatusti kilttejä... Ja tässähän se alapuolella jo kököttää; hatustaan mies tunnetaan - tässä tapauksessa tonttu hiipastaan.


Seuraavan tontun vartalo päätettiin ommella koneella; ihan vaan varmuuden vuoksi. Ei mitään kaavoja tehty, mutta vedettiin sentäs viivaimella tontun vartalon muodot. Vähän omituinen ohje, mutta kai tästä sitten tonttu tulee?!





Koska perusta on aina tärkeä, niin päätettiin satsata siihen laittamalla ihan nuppineulat, jotta ompelus pysyy kasassa ompelemisen aikana. Hyvältä näyttää tonttu vielä tässä vaiheessa.

Mutta tässä vaiheessa ei; tontulla on lievä etukeno. Mietittiin, että olisiko sittenkin pitänyt etsiä jostain kaava. Sitäkin arvioitiin, saisimmeko ryhdin suoristumaan, jos vähän venytettäisiin toiselta puolelta. Tai toiselta. Tai tehtäisiin kokonaan uusi vartalo. Mutta ei jaksettu.


Mutta sitten tuumattiin, että kyllä tästä selvitään ja leikata suikautettiin liiat pois.











Tulos oli niin hyvä, että seuraavassa tontussa tehtiin operaatio suoraan ja niinpä saatiinkin itse asiassa aika kiva Tonttupariskunta. Näyttää ihan siltä, että tässä tontut nojailevat toisiinsa ja haaveilevat Joulusta. Tai ainakin toinen.




Tontuilta puuttuu enää vaatteet. Sukkahousutkin on jo ostettu nenää varten. Nyt vaan odotellaan, että ilmat kylmenee...

Ja sitä odotellessa tuunattiin taas yksi kangaskassi. Huomaa hieno avaimenkiinnitysvekotin kassin sisäpuolella. Nimittäin, jos ompelukset pettää, niin avain tipahtaa näppärästi talteen...