Parempaa Pääsiäistä!

Oli vähän liian synkkä tuo edellinen Pääsiäiskirjoitus, niin pitää piristyä; nimittäin, poltimme Pääsiäisvalkeita! Tästä on tullut meillä jo mökillä tapa ja itse asiassa se tietoisesti ajoitetaan nimenomaan tuolle pahamaineiselle Lankalauantaille. Silloin uskomusten mukaan pahan vallat ovat liikkeellä, koska Jeesus ei ole vielä noussut kuolleista. Joka tapauksessa Pääsiäisvalkeita on poltettu lähinnä Pohjanmaalla, missä tapa on edelleen voimissaan.

Mietin, että en ehkä pukisi omaa lapsukaista noidaksi, jota sitten muut yrittävät karkoittaa tulella ja rovioilla mahdollisimman kauaksi. Trullien nimittäin arveltiin olevan yhteisöstä syrjäytyneitä naisia, jotka tekivät kaikkea pahaa. Mutta nyky-yhteiskunnassa nykytrullit käyvät virpomassa ihmisiä ja toivottelevat heille pitkää elämää; tästähän sitä riittää vääntämistä kirkon piirissä.Vaikka en siis itse pukisi, niin tyttöhän oma-aloitteisena pukeutui naapurin pirpanan kanssa itse pääsiäisnioidaksi ja saikin virpomisen palkaksi korillisen suklaamunia.

Uskomusten mukaan mitä enemmän nousee savua ja nokea, sitä parempi! Tällä perusteella saimme kyllä karkoitettua trullin jos toisenkin mökkiniemeltä. Ja nyt sitten juhlimaan Pääsiäistä!

Hyvää Pääsiäistä!

Otsikko vaikuttaa oikein vilpittömältä, mutta jouduin pohtimaan asiaa uudestaan luettuani Pääsiäiseen liittyvistä nykyajatuksista lehdestä. Päädyin tulokseen, että paino on sanalla hyvää, eikä siinä tarkoiteta lähimmäisen vointia sosiaalisessa eikä psyykkisessä mielessä.

Pääsiäinen merkitsee nykyihmisille pitkää vapaata töistä, vaikka kaikki eivät tunnu tietävän, mihin vapaa perustuu. Vähän sama juttu kuin Helatorstaissa, jota vietetään Jeesuksen taivaaseenastumisen muistoksi aina 40:nä päivänä Pääsiäisestä. No, väliäkö tuolla on, jos ei muista mitä varten Pääsiäistäkään vietetään. Toisaalta, muissa maissa tuota päivää nimitetään sen oikealla nimellä, mutta suomalaiset ovat käytännön ihmisinä muuttaneet nimen viikonpäivän mukaan!?!

Siinä mielessä mielenkiintoista, että aika moni muistaa kuitenkin Joulun ilosanoman merkityksen; siis Jeesuksen syntymän. Sen jälkeen Jeesus jätetään kulkemaan omaa kirkkovuottaan, mutta jos Pääsiäistä ei muisteta samalla tavalla kuin Joulua, niin silloin kyllä ymmärtääkin, että se perusjuttu koko uskossa on jäänyt hämäräksi. No, tätä en kirjoita loukatakseni ketään; luulen, että minulle on varattu paikka keskivaiheilta siellä alakerran puolella.
 

Palataan alkuperäiseen aiheeseen, eli HYVÄN Pääsiäisen toivottamiseen! Kun nykyihmiselle mikään ei enää riitä, on myös Fazer päätynyt teettämään tuotteensa kysynnän mukaan. Tässä on sen kokoinen suklaamuna, jonka minä sain Pääsiäisenä ollessani pieni lapsi. Siis yksi muna ja sekin saatiin Pääsiäisaamuna aamupalan jälkeen. Sitä ennen oli virvottu kauniilla virpomavitsalla Palmusunnuntaina ja jääty odottamaan kiltisti palkkaa.

No tässä vieressä näet sitten nykylapselle tarkoitetun pääsiäismunan. Sen saattaa saada ilman virpomisen vaivaa ja monet pääsevät popsimaan näitä munia jo reilusti ennen pääsiäistä! Kyseessä on Fazerin Pupuneidin ISO suklaamuna! Pupuneidille ei nykymaailmassa riitä kohtuus, kuten kohta tulemme huomaamaan.

Laitan nämä suklaamunat vielä yhteiskuvaan, että asia ei varmasti jää kenellekään epäselväksi. Saatat huomata, että Pupuneidin ISO suklaamunan on ollut niin vastustamaton, että sen käärepaperia on jo yritetty avata, huomaamattomasti...

Pikkuinen entisajan suklaamuna kalpenee nykyisten rinnalla. Jos lapselle annetaan vaihtoehto, kumman hän valitsee, niin eipä tarvitse olla järjen jättiläinen tietääkseen vastauksen! Tarvitseeko enää mainita, että ennen munasta löytyi sormus! Aina! Se oli aivan mieletöntä!!! Yllätys oli se, minkä värinen helmi siinä sormuksessa oli, punainen, vihreä vai keltainen...

Pupuneidin ISOsta suklaamunasta kuoriutui tällainen määrä muovijätettä; muovinen kotelo, minkä sisällä oli muovinen JOJO ja muovinen PELI. Ne oli pakattu muovipussiin. Mukana oli tietenkin asiallinen varoitus, että alle 3-vuotias saattaa tukehtua näihin jos yrittää syödä vaikkapa jojon! Varoitus on aivan aiheellinen, sillä kaikki eivät ajattele asioita loogisesti, saatikka maalaisjärjellä. Linnunpönttöjen rakennusohjeita antavalla nettisivulla oli nykyihmiselle suunnattu ohje, missä ystävällisesti kerrottiin, että linnunpönttöä ei saa ottaa talveksi pois puusta... Niin todellakaan ei!

Loppuhuipennus tulee tässä: Fazer, tuo suomalaisten makunautintojen kiistaton kuningas, on teettänyt Pupuneidin ISOt suklaamunat Saksassa.

Niinpä niin. Fazer on nimittäin itse keskittynyt tekemään Mignon-munia, joita on valmistettu jo 117 vuotta! Näin ympäristöihmisenä, jos nyt suklaamuna on Pääsiäisenä syötävä, valitsen ehdottomasti Mignonin. Siinä kuorikin on aito luonnontuote! Lisäksi se on kotimaista käsityötä; enkä jaksa nyt miettiä suklaan raaka-ainetuotannon ympäristöhaittoja tai eettisyyttä. Kannattaa käydä katsomassa Fazerin sivuilta video tuosta munanteosta. Sieltä  omasta koneestasi riippuen jostain löytyy tuo linkki. Ja siellä taustalla kuikuilee Pupuneidin ISOn suklaamunankin mainos..

On kaksi tapaa...

Hakata halkoja, nimittäin oikea ja väärä!

Ja tuon otsikon varastin tietenkin Sleepy Sleepersien huimasta biisistä "On kaksi tapaa keittää kahvia"  Born in the S.A.V.O albumilta. Ja vuosihan oli 1985. Siihen aikaan osasin keittää kahvia molemmilla tavoilla; anopille yleensä tuolla jälkimmäisellä.  Siitä tulikin mieleen, että mitähän kuuluu Tiina Tiikerille, joka oli aivan mieletön solisti Sleeppareilla; etenkin Tuu tuu juntti on jäänyt ikuisesti meikäläisen takaraivoon Metsäration kanssa. Muuten en Sleeppareista oikein tykännyt, mutta nämä kaksi viimeistä sykähdytti.

No sitten asiaan! Meikäläiselle työergonomia on todella tärkeä asia, etenkin tuo fyysinen puoli. Psyykkisestä puolesta huolehtii yleensä työnantajamme; tuloksista voi lukea tiedotteita Karjalaisesta. Asiat, joihin voin itse vaikuttaa, ovat yleensä meikäläisellä hanskassa (ja te kaksi tarkkaavaista opiskelijaani - kyseessä ei todellakaan ollut mikään standardisanaan viittaava termi).

Olen ylennyt metsuriopinnoissani sahauksesta halonhakkuuvaiheeseen. Saatat ihmetellä, että nopeastipa kurssi etenee, mutta olen ottanut mallia oman työpaikkani nykyisestä toimintatavasta ja niin sanotusti tiivistänyt tahtia. Sen sijaan, että käyttäisin kurssiin kuuluvan 10 tuntia työssä oppimiseen, käytänkin siihen aikaa vain 2 tuntia. Aiemmin luulin, että uuden oppimiseen tarvitaan harjaantumisaikaa (mikä omalle alalleni sopisi vielä kuin nenä naamaan), mutta nyt minulle on kerrottu, että uuden asian voi oppia nopeastikin. Ja vieläkin nopeammin. Koska pedagogina olen avoin kaikelle uudelle, olen tietenkin kokeillut tuota mantraa myös käytännössä.

Tästä minulla on siis oiva esimerkki, eli opettelin kaatamaan haapapuun kirveellä tosi nopeasti. ja kaatuihan se!!! Jälki ei välttämättä riittäisi  "Metsuri - metsäpalveluiden tuottaja" tutkinnon osan läpäisyyn. Mutta aikaa säästyi ja opettajani kerkisi hoidella monta omaa hommaansa samaan aikaan, kun olisi ollut neuvomassa minua moisen pökkelön kaadossa.

On siis osattava tarkastella asiaa eri näkökulmista. Jos siis minä teen ohjaustyön, mutta käytän siihen aikaa vai 20% sovitusta ja saan tuon loppuajan johonkin muuhun (muiden tiivistettyjen asioiden tekemiseen), niin silloinhan etu on minulla. Jos siis en välitä pätkääkään siitä toisesta osapuolesta, joka saisi muussa tapauksessa nauttia huimasta pedagogisesta ammattitaidostani.

Jos asiaa tarkastelee oppijan kannalta, niin hän saa oikein mainiosti opetella asian niin sanotusti kantapään kautta. Senhän sanotaan olevan se paras oppi. Itse en näin ajattele, mutta voin myöntää, että monesti se on se mieleenpainuvin. Ehkä ei enää tekijälle, vaan vaikkapa perikunnalle...


Tässä sitten se versio, missä ohjaajalla oli aikaa opastaa minulle parempi tapa kaataa puu. Halusin itse kehittyä ja vaadin neuvoja, sillä en saanut tietenkään tuolla ensimmäisellä jyrsimisellä kuulla muuta kuin huutia! Se meni ainakin oikein uuden tutkimuksen mukaan, sillä huonoa palautetta saa tuntikausia ja hyvää vain 10 minuuttia. Tässä kuvassa näkee, että opastustilanteessa on tehty muutakin kuin juotu kahvia, eli nyt on paneuduttu jopa asian taloudelliseen puoleen huomioimalla puusta saatava kokonaishyöty.

Meikäläinen ei taida koskaan päästä tästä asian ympäripyöreästä lähestymistavasta! Eli jos, arvoisa lukijani, jos et ole vielä nukahtanut (ja jos olet, niin siinä tapauksessa sinulta menee nyt paras pointti hukkaan), niin nyt tulee tuo otsikossakin mainitsemani tärkeä, niin tärkeä työergonominen seikka. Isäni, joka nukkui ikiuneen hieman yli kolme vuotta sitten, olisi minusta iloinen; tuli nimittäin keksittyä PATENTTI (ja niitä isälläkin riitti).

Halkojen jälkeen aloimme pilkkoa klapeja. Ne ovat pieniä ja ärsyttäviä eivätkä pysy paikallaan. Niinpä keksin laittaa autonrenkaan hakkuupöllin alle. Niin helppoa se on, kun vaan vähänkin viitsii pohtia asioita. Auts, nyt en näe kirjoittaa, kun joku tosi paksu karva heiluu tuossa silmien kohdalla...

Oikea!

Ja väärä!

Pallohullun päiväkirja, lyhyt versio

Hei!
Heräsin aamulla. Käytiin pissalla ja kakkelilla; vain minä tein. Vasemman tassun anturoita kylmi, hypin kolmella jalalla. Emäntä ei kantanut, vaikka minusta olisi pitänyt. Matkaa oli vielä 30 metriä!

Söin ja litkin vettä. Vahdin, montako palaa juustoa emäntä laittaa. Laittoi kaksi, toinen olisi joutanut minulle. Masennuin siitä ja menin nukkumaan. Jäin yksin vahtimaan taloa.

Kuuntelin radiorexiä, ihan kivoja piisejä. Tykkään kovasti ainakin siitä Who left the dogs out- piisistä. Linnut lenteli taas miten sattui. Torkahtelin välillä ja välillä nukuin. Ärsytti, kun naapuri ajoi autolla pihaansa. Kävin haukkumassa sille, että voisi jättää autonsa kadun päähän.

Heräsin kun auto hurahti pihaan. Emäntä tuli ja pääsin taas pissalle ja kakkelille. Sitten toin pallon ja sain leikkiä vähän aikaa. Ruokana oli taas sitä samaa mitä aamullakin, mutta tein pari temppua ja sain myös kinkkusiivuja. Nam! Tykkään kinkusta! Ja juustosta! Ja kananmunista! Ja leivästä! Ja makkarasta! Että ei tartte ajatella, että olisin jotenkin nirso. Etteikö muka ruoka kelpaa?!

Sitten menin taas omaan tuoliini ja seurasin sieltä tapahtumia. Kuten sitä, kun jääkaapin ovi aukesi. Se on tosi jännää! Olen salamana paikalla ja saatan saada palkinnoksi jotain herkkua.

Sitten taas torkahtelin ja valvoin ja istuin sylissä ja leikin ja makasin ja tein temppuja ja kuuntelin, mitä kaikkea minulle puhuttiin. Ymmärrän tosi paljon; kuten ulos, nami, syömään, pallo, lelu. Mutta sitten on jotain outoja, kuten seis!, eihauku!!, takaisin!!!. Ne on minusta tarkoitettu varmaan jollekin muulle, kuten sille Tupu-hamsterille. Se olikin tosi outo.

Vielä pääsin pisulle ja kakkelille. Oli tylsää, kun en nähnyt muita koiria. Olisi ollut kiva räyhätä niille. Juuri ennen emännän nukkumaanmenoa pääsin vielä ovipisulle, eli takaovesta pissalle, kun se ei jaksa enää lähteä minnekään minua käyttämän. Onneksi näin, kun naapurissa on uusi ihminen niin sitä vähän panin kuriin. Mitäs seisoskeli siinä pihallaan. Ihan tuommosta voisi heikkohermoisempi säikähtää!

Ja sitten nukkumaan oman täkin ale, mitä tuo emäntä välilä luulee, että se on sen täkki..

Arkiasussa, mutta miksi nurkassa?!

Pallohullun päiväkirja, pitkä versio

Hei!
En ole nähnyt palloani kolmeen päivään. Viimeksi näin sen mökillä, hetki ennen kuin se sinkoutui lumihankeen. En löytänyt sitä, vaikka etsin puoli tuntia. Eikä emäntäkään löytänyt. Tai ainakin luulen niin, koska se lapioi tosi ison lumikasan juuri niille kohdille, minne pallo lensi. Että näkisi paremmin pallon sieltä korkealta! Minun emäntä aina ajattelee minun parasta. Mutta ei löytänyt, ei.

Minua alkoi sitten tympimään. Aina kun tympii, niin tasaan lämmitystä värisemällä. Muut (ihmiset) luulevat, että minulla on kylmä. Mutta ihan sama, sitten alkaa tapahtua eikä tympäisekään niin paljon. Pääsen yleensä takin sisään, tai paremmassa tapauksessa täkin. Tai sitten saan makkaraa. Yleensä en. Tai saan kyllä, mutta niin vähän, ettei kannata paljon mainita. Korkeintaan kaksi Camping-makkaraa ja nekin on aluksi liian kuumia ja lopuksi liian kylmiä. Tai sitten ne yrittävät pilkkoa niitä pienemmiksi, etten muka ahmisi niitä?! En voi ymmärtää. Onko muka ahmimista, jos syö reippaasti? No, kerran oksensin kun en kerinnyt purra sitä makkaraa ennen nielemistä. Ja sekin johtui siitä, että ajattelin, että ne (ihmiset) varastavat minulta paralta sen makkaran.

Mutta alkoi siis tympimään, koska olimme puusavotassa ja ärsytti, kun kaikki muutkin kanteli puita eikä minulle meinannut jäädä yhtään. Koko ajan piti etsiä uusia kalikoita ja varoa, ettei saa kirveestä ohimoon. Kukaan ei joutanut heittelemään minulle keppiä. Jouduin ihan yksin leikkimään sillä. Päätin sitten ottaa järeämmät aseet käyttöön ja kannoin kepin emännän eteen ja haukuin hulluna, että ala nyt heitellä sitä kepakkoa tai muutenhan tänne jäätyy. Niin se alkoi minulle karjumaan, että nyt hiljaa eikä tartte räkyttää siinä! Räkyttää?? Kysyn vaan, että mitähän sekin tarkoittaa. Minähän olen tanskalais-ruotsalainen pihakoira, emmekä me hauku, ainakaan kovinkaan paljon. Eikä ainakaan silloin, jos nukutaan. Kai sitä nyt koira saa joskus vähän haukahtaa, jos sattuu olemaan asiantynkää!

Nyt naurattaa!

No tänään koitti ilonpäivä! Ekanakin pääsin pitkälle lenkille keskellä päivää, mikä on aika outoa. Yleensä en pääse, koska minulla on päivällä tehtävä. Vahdin nimittäin lintuja. Ne meinaavat lennellä olohuoneen ikkunaan, niin minä komennan niitä, että ei ole asiaa meidän talon lähellekään. Ja sitten naapureita! Ne ajelevat tiellä ihan miten sattuu ja paiskovat ovia autossa. Minun pitää vahtia sekä kadunpuolta että pihanpuolta, eikä siinä yleensä lenkille jouda.

Sitten iltapäivällä sain pullapalasen, kun katsoin emäntää oikein kauniisti silmiin. Sitä ennen minun piti syödä yhtä pahanmakuista ruokaa! Emäntä on niin olevinaan ympäristöihminen, että ei heitä hukkaan ruokaa. Ja minulle oli ostettu jotain tosi öklöä murkinaan, niin kuulin vaan kun se sanoi, että kyllä maistuu kun tulee nälkä! Minusta meille koirillekin pitäisi olla valinnanvaraa ruuassa, niin kuin kissoilla. Mutta menettelihän se pöperö, koska muuten olisin kuollut nälkään - kesken päivän!

No sitten koitti sellainen onnenhetki, että edellinen oli silloin, kun emäntä koikkelehti Joulupukin tamineissa. En sitäkään oikein tajua, kun kaikki niin uskovat, että Joulupukkihan se sieltä tulee. Niin  minä kyllä tiedän, kuka yrittää minäkin vuonna huijata; mutta ei minua! Silti se on paras päivä vuodesta, sillä hyvässä lykyssä kerkiän avata omien lahjojeni lisäksi myös muutaman muun paketin.

Tää meni rikki?

Sain siis uuden lelun tänään. Isäntä ostaa niitä minulle silloin tällöin. Ne on eläviä, joten minun on aina pakko ensin tappaa ne. Ihan kamala ääni lähtee, ei semmoista jaksa kukaan kuunnella. Tämänkertainen ötökkä oli tosi sitkeää sorttia. Kuulin, että meni 10 minuuttia. Yleensä menee vai minuutti tai kaksi. Mutta lopuksi sain sen tainnutettua.

 Nyt pitää lähteä pissille ja kakkelille. Ne on ne päivän kohokohdat meikäläisen elämässä, kun pääsee nuuskimaan muitten jälkiä. Kun pitkästä aikaa olen saanut olla täällä kotikonnuilla. Suihkin vähän merkkejä, että kuka on kingi, vaikka ei vakituisesti majailekaan täällä Töröllä enää.

Tuurissa löytyy!

Mutta sitä ennen kerkisi tapahtua kaikenlaista. Nimittäin, ystäväni sai houkuteltua minut Tuuriin, tuonne ostosparatiisiin, josta on tehty aika ääliömäinen ohjelma telkkariin. Koska en ole katsonut ohjelmaa, lähdin avoimin mielin matkaan. Alussa meillä ei ollut tuuria.

Auto olisi pitänyt tankata edellisenä päivänä, mutta ajattelin, että kerkiää sen tehdä lähtiessäkin. Kerkisihän sen... Ajaa hurautin siis tankille, mutta bensakorkin kansi ei auennut. En ajatellut tätä ennusmerkkinä siitä, että koko reissu kannattaa jättää tekemättä. Sen sijaan ajoin miehen työpaikalle, josko hän saisi kiskottua korkin auki. Tähän olisi ollut fyysisiä edellytyksiä; kolmesti viikossa kuntosalilla täytyy tuottaa tuloksia. Mutta ei onnistunut, koska hän oli silläkin hetkellä treenaamassa. Niinpä työkaveri tuli auttamaan, mutta laihoin tuloksin. Koska tankissa oli edelleen bensaa, kaasuttelin autokorjaamoon.

Siellä huomattiin heti, että tankin korkki on jäässä! Olin kyllä oivaltanut tämän itsekin, mutta ainoana naispuolisena henkilönä päätin pitää mölyt mahassani. Auto otettiin lämpimään halliin ja sitten odoteltiin, että jää alkaa sulamaan. Paikalle ilmestyi korjaamon omistaja, joka ehdotti, että kantta kannattaa lämmittää toholla. Näin tapahtuikin ja noin varttitunnin päästä se aukesi. Tarjosin rahaa, mutta olipa todella hienoa; kaveri sanoi, että antaa olla.

Niinpä hurautin oikopäätä ja iloisena korjaamon vieressä olevalle tankille. Heti kun olin saanut tungettua pankkikortin laitteeseen, vastapäätä tankkaava kaveri sanoi, että ei se hyväksy nyt kortteja. Oli kuulemma jo toinen saman firman korttiautomaatti samana aamuna. Siispä kortti taskuun ja sydän kylmiltään etsimään anteliaampaa huoltsikkaa. Siis sen takia, että kerkiääkö bensakorkin kansi jäätyä uudestaan. Ei kerinnyt, joten parkkeerasin koslan aakkosten mukaan nimetyn ryöstöfirman automaatille. Tai siis luulin niin.

Nimittäin, kentällä oli neljä tankkia, mutta vain kahta niistä voi tankata automaattimaksun kautta. Olin tietenkin syöttänyt kortin tunnusluvunkin kun huomasin, että sitä tankin numeroa, missä autoni kökötti, ei löytynyt listalta. Juoksin hulluna (aivan kuvaannollisesti) autolle ja kaahasin sen valitsemani tankin viereen. Tätä ennen olin tietenkin työntänyt oikeaoppisesti bonuskorttini masiinaan vain saadakseni sen takaisin ilmoituksella "Korttia ei tunnisteta". Tankattuani raahauduin huoltsikan kassalle ja vaadin ystävällisesti saada bonukset kirjattua manuaalisesti.

Koska myyjä oli uusi ja häntä ei oltu perehdytetty kunnolla, hän alkoi huutamaan paikan kokeneempaa kaveria paikalle. Häntä ei löytynyt. Samaan aikaa joku vanha pappa yritti palauttaa pulloja pulloautomaattiin, joka oli rikki. Myyjä sanoi, että rahaa pulloista ei voida antaa kassalta suoraan, joten pappa joutui keräämään pullonsa ja häipymään vähin äänin.

Myyjätyttö huhuili turhaan henkilöä, joka olisi ymmärtänyt bonuskortin käytännöstä enempi. Sen hän kuitenkin kertoi, että minulla pitäisi olla sirukortti. Itse en tähän ollut voinut vaikuttaa, kun minulle oli viime vuonna tullut kyseisen ökyfirman pääkonttorista siruton kortti. Myyjällä riitti vielä siviilirohkeutta eikä hän ollut riittävästi sitoutunut uuteen työpaikkaansa, koska hän aivan aidosti oli pahoillaan puolestani!Se sentäs meni hienosti!

Tämän jälkeen pääsimme lähtemään. Aikaa oli kulunut reilu tunti ja noin paljon tapahtumia siihen kerkisi sisältyä! Aika hienoa, sen suhteen. Matka sujui muuten rattoisasti, mitä nyt kolmesataa ekaa kilometriä olimme ystävän kanssa vielä aivan raivoissamme.

Wau!

Sitten pääsimme lopulta Tuuriin. Siellä olikin kaikki oikein laadukasta ja olin todella iloinen. Hotelli, joka maksoi 40 euroa/nenä, oli uskomattoman laadukas. Harvassa suomalaishotellissa on tuohon hintaan kylpytakit, kahvinkeittotarpeet, tyynyjä joka lähtöön, kristallikruunu katossa ja kullatut hanat.

Tervetuliaiskarkki!

Pienillä asioilla saa asiakkaan tosi tyytyväiseksi. Tuurissa tämä oli oivallettu mm. siten, että tyynyn päällä olevan karkin tilalle oli hotellihuoneen pöydälle laitettu kokonainen suklaalevy. Meni tosi pitkään, ennen kuin uskoimme, että se oli tarkoitettu huoneen hintaan kuuluvaksi tervetuliaiskarkiksi.

Kun olimme shoppailleet peräti neljä tuntia putkeen - kaikki ostoslistan mukaan tarpeellista - olikin kiva köllähtää nukkumaan huoneeseen, mikä oli todella siisti, kaunis ja tilava! Siis pitkälle vastakohta vastaavanhintaislle hotellihuoneille joidenkin laadukkaiden ketjujen hotelleissa. Kerroshoitajaa en nähnyt. Olin varma, että hän olisi hymyillyt ja tervehtinyt iloisesti, koska se kuului yritysimagoon.

Hyödyllinen härveli

Ympäristöihmisenä olen joutunut monta kertaa kölin ali vedetyksi. Mutta otan sen osittain sovituksena pahoista teoistani; ajanhan itse autolla töihin ja parhaina päivinä vielä Pielisen ympärikin ohjauskäynneille. Ei ole siis puhdas ympäristöomatunto, ei.

Niinpä en hämmästynyt, kun eräänä päivänä sain kuulla, että suvussa on nyt uusi härveli; moottorikelkka. Se kuuluu sarjaan Pakko saada!, kun miessukupuolen edustajat pääsevät tiettyyn ikään. Miesparalla ei ollut edes omaa mopoa pienenä, vaan hän joutui lainaamaan äitinsä mopoa. Ymmärsin siis yskän. No mitä sillä sitten tehdään? Ajetaan tietenkin pilkille. Ai siihen 200 metrin päähän rannasta, vai? Voi minua onnetonta, en tietenkään ollut ymmärtänyt, että nythän voimme päräyttää ne kaksi kertaa talvessa pilkille jopa kolmen kilometrin päähän mökkirannasta. Sillä edellytyksellä, että syväväylää ei ole ehditty aukaista.

Putputput!

Tanskalaisruotsalainen pihakoiramme Vili, joka välillä viis veisaa ympäristöasioista, hyppäsi innoissaan kelkan kyytiin. Mikäs sen mukavampaa, kuin istuksia kelkan kyydissä sen sijaan, että kahlaisi umpihangessa mökkipolkua pitkin. Vilin mielestä hankinta oli mitä oivallisin...

No aivan toimettomaksi moottorikelkka ei joutunut, vaan se osoittautui itse asiassa erittäin hyväksi työkoneeksi ja sen ympäristökuorma keveni silmissäni huomattavasti. Nimittäin, mökkitontilta on kaadettu muutama puu hyvässä yhteisymmärryksessä ja yksi puu jäätävän tunnelman vallitessa (enkä puhu nyt pakkasesta). Yleensä vedän aina pitemmän tikun, mutta tällä kertaa jouduin altavastaajaksi ja minun oli annettava periksi puunkaatopuuhassa.

Tontilla huojui aivan mielettömän upea mäntyhonkapetäjä. Ikää sille oli kertynyt varmaan parituhatta vuotta ja mielestäni se antoi tontille hienon profiilin, ainakin jos souti järvelle ja katsoi tonttia sieltä käsin. Toki pöhkökin tajuaa, että puussa on oksia ja neulasia, lehtipuissa lehtiä.No sitten kesällä sai kuulla kitinää, että puu varjostaa. No haloo! Nimenomaan se on yksi sen tarkoitus, kun itsellä ei ole sen vertaa älliä, että ymmärtäisi suojautua auringon UV-säteilyltä. Aurinko ruskettaa myös varjossa, missä erityisesti viisaiden on tiedetty istuksivan. Ehkä juuri sen takia minusta on ollut ihan ok, että mänty on tuonut yläpihalle oman suojansa polttavalta paahteelta.  Mutta meikäläisen lähipiirille auringonottotuolin siirtäminen on muodostunut kynnyskysymykseksi. Erityisesti mies on kokenut tuolin siirtämisen pari kertaa päivässä puun varjosta takaisin aurinkoon suorastaan ylivoimaiseksi tehtäväksi - mission impossible.

Mänty R.I.P.

Olemme keskustelleet asiasta muutaman vuoden ajan. Keskustelu on ollut hyvin asemasotamaista sisältäen vain kaksi vastakkaista lausetta: puu kaatuu - puu ei kaadu! Mökillä on myös todella vanha koivu, mikä syö mökkiviirin muutaman kerran kesässä. Lisäksi se on kasvattanut runkoonsa kauniin paksun latvuksen pienestä lehdestä, joka oli ilmestynyt koivunrunkoon samana kesänä, kun Pirkko-rouvan tytär kuoli. Koska olin valmis kahlitsemaan itseni myös tuohon koivuun, jouduin katalan juonen uhriksi. Jouduin valitsemaan kahden välillä, joko koivu tai mänty lähtee. Enhän voinut olla mökin ainut ekoterroristi, joka ottaa vastuulle sen, että puu joko kaatuu mökin päälle myrskyssä tai porukoille tulee rusketusraidat mäntyparan oksista.

Niinpä annoin periksi. Samassa rytäkässä kaadettiin sitten muutama pienempikin puu, kun kerran sahassa sattui olemaan löpöä. Ja nyt pääsemme varsinaiseen aiheeseen, eli onpas ollut aika mukavaa kuskata moottorikelkalla niitä halottuja klapeja alapihalta liiterin kupeeseen kuivumaan.

Luulen, että olisi pitänyt hakea saikkua, jos kaikki halot olisi raahattu pikkuisella pulkalla. Nyt homma sujui nopeasti muutamassa tunnissa. Itse en päässyt ajamaan kuin kerran moottorikelkkaa, enkä niin hirvittävästi halunnutkaan.

Eikö tää kulje kovempaa?!

Mutta Vili pääsi. Siis kyytiin. Ihmettelin, miten sillä oli aina kiire päästä istuksimaan takapenkille. Olisikohan Vilille hankittava pikkuinen kypärä?

Pipo päässä pakkasella!

Olenko jo kertonut, miten älykkäitä tanskalais-ruotsalaiset pihakoirat ovat? Kasvuympäristö muokkaa myös koiran elämää ja sen toimintaa aikuisiässä. Ehkä. Vili on kasvanut sellaisessa ilmapiirissä, että se on pystynyt omaksumaan hyvin monipuolisesti etenkin ympäristön tilaan ja eettisyyteen liittyviä asioita. Se on saanut hyvin vapaamuotoisen kasvatuksen, mikä koiran kohdalla ei ole ollut välttämättä parasta. Nimittäin, se käyttäytyy hyvin itsenäisesti (paino sanalla itsenäisesti, eikä suinkaan hyvin) ja siitä johtuu, että välillämme vallitsee joskus ristiriitaisia käsityksiä  käytöstavoista tai paremminkin niiden puutteesta. No tämähän osoittaa vain sen, että niin ihmislasten kuin koiranpentujenkin kasvattaminen on haasteellista puuhaa.

Vilillä on hyvä itsetunto. Se näkyy erityisesti siinä, että sitä ei haittaa mitä muut ajattelevat siitä. Toisaalta se voi johtua siitäkin, että Vili ei välttämättä tiedä, mitä muut siitä ajattelevat. Koska itse ilmaisen ajatukseni sille melko suoraan vaikkapa kävelylenkillä, niin sen suhteen Vilillä ei ole kyllä ollut koskaan epäselvyyttä. Jo äänenpainostani älykäs piskini tajuaa, menikö vieraan koiran ohittaminen hyvin vai huonosti vai hyvin huonosti. Nyt, kun Vili on muuttanut tytön kotiin, ymmärrän Vilin arvon paremmin. Etenkin kylminä öinä, kun se ei enää tuota lisälämpöä makariin.

Mitä? Ei kuulu!

Tanskalais-ruotsalaisena pihakoirana Vili on tottunut hieman lämpimämpään ilmastoon kuin meillä täällä Joensuun seudulla on. Alusvillattomana koirana se tuntee pakkasen purevuuden herkemmin kuin joku arktinen rotu. Edes ilmastonmuutos ei ole tuonut sille lohtua, vielä. Suomi sijaitsee alueella, missä maapallon lämpeneminen on voimakkaampaa kuin keskimäärin maapallolla. Varmaan jo parin vuosikymmen päästä lumipeite vähenee selkeästi ja sateet tulevat enimmäkseen vetenä. Hiihtosuksien tilalle kannattaa hankkia vesisukset talveksi. Kumikenkien sijaan kannattaa käyttää lumikenkiä kesällä, sillä niiden avulla ei uppoa entistä vetesempään maahan metsissä samoillessa.

Vilille helpotusta ilmaston lämpeneminen tuo kuitenkin siinä asiassa, että sen ei tarvitse enää panna pipoa päähän talvella. Tämä tietenkin sillä oletuksella, että Golf-virran virtaama pysyy kutakuinkin ennallaan. Vili ei ole perehtynyt kovinkaan syvällisesti ilmastonmuutoksen perimmäisiin kysymyksiin. Sitä kiinnostaa lähinnä se, riittääkö viljelymaata tarpeeksi, että se saa jatkossakin syödä siankorvia ja naudanlihaa. Toki se on rajoittanut erityisesti naudanlihan syöntiä, etenkin sen jälkeen, kun sille valkeni, että paras kotieläin on sellainen, minkä voi lopuksi syödä. Noin niin kuin ympäristömielessä...


Käväisin Valion Maito ja Me- lehden sivuilla ja silmiini osui seuraava lausunto "Parhaiten maidontuotannon metaanikuormitusta voitaisiin vähentää pidentämällä lehmien käyttöikää." Käyttöikää? Hyvin, hyvin vaarallinen sanonta Valion omassa lehdessä. Tulipa sitten päästettyä sammakko suusta, eli Valionkin mielestä lehmät ovat pelkkiä tuotantoeläimiä, joita voidaan kohdella joko pidentämällä tai lyhentämällä niiden käyttöikää. Valiohan antaa itsestään hyvin erilaisen kuvan. Tiedäthän, että Valion lehmät osaavat kiikkua ja kirmata muutenkin ihan kaupunkimaisessa ympäristössä. Niillähän on jopa nimet! No, se joka uskoo joulupukkiin, on uskonut siihen, että Valion maitotiloilla jokaisella lehmällä on oikeasti nimi.

Olen oikeesti söpö!

Miten voisin pidentää Vilin käyttöikää?  Vilin painoarvo on sen sosiaalisessa merkityksessä. Sillä se kompensoi tuottamansa ympäristökuorman, vaikka sattuisi joskus syömään lihapullan tai parikin. Kannattaa miettiä sitä, että Suomessa eläimet saavat paljon vähemmän lisäaineita ruuassaan kuin ihmiset. Monesti koira, joka syö raakaruokaa, kuten lihaa ja kalaa, syö paljon terveellisemmin kuin kaikki ne vauvat ja pikkulapset, joille äiti tunkee suuhun teollisesti muunneltuja eineksiä ja täyssäilykkeitä. Kuinkahan ihmisen käyttöikää voisi pidentää? Lähtisikö se jo siitä ihan alusta, ruokavaliosta?!