Immanuel Nurmes

Olipa taas hienoa olla aatonaattona perinteisellä Pielisen ympäriajolla, vähän kuin Tour de Pielinen, kylläkin autolla. Laskettiin Nelosen kanssa, että kyseessä oli jo 24 kerta. JOS viime vuonna Immanuelia ei olisi koronan takia peruttu, kyseessä olisi ollut neljännesvuosisadan perinne! Mutta se antaa odottaa vielä ensi jouluun, jos Jumala suo - kuten Immanuelin teksteissä monesti sanotaan.

Tuo jouludraama on jotenkin aivan käsittämättömän upea! Ihan mielettömän hieno kokemuksena: talvinen ulkoilma, pimeys, hiljaisuus, hiljentynyt yleisö, kirkonkellon kumahtelut ja sitten alkaa musiikki! Pakkasta on ollut välillä melkein 30 astetta, välillä on saanut liukastella nollakelissä kaljanteella. Välillä on tupruttanut lunta sakeanaan, välillä lavasteet on rakennettu puusta lumenpuutteen vuoksi.  Kerran Barbien kenkä hukkui lumeen ja katosi.

Tunnelma on silti joka kerta sama! Nyt alkaa hiljentyminen, nyt alkaa yhdessäolo, nyt alkaa Joulu! Nelonen osaa jo laulut ulkoa, minä en niinkään. Mutta tarina etenee kuten ikiaikaisessa tekstissä, vain hieman muokaten. Roolihenkilöt tuovat oman pienen vaihtelunsa näytelmään; jotkut tuntuvat jo tutuilta äänen perusteella ja jotkut aivan uusilta äänineen  ja eleineen. 

Moni on kysynyt, miksi ihmeessä te viitsitte ajaa melkein 300 kilsaa aatonaattona. Niin, miksipä emme?! Reissun yhteydessä käymme haudoilla. Se on yhtä tärkeää. Reissusta on tullut traditio, jouluperinne minulle ja Neloselle. Muita ei ole koskaan mukana. Siitä on tullut todella tärkeä asia meille. 

Totuuden nimessä voin kertoa, että hieman erityyppiset temperamentimme huomioiden, ihan kaikki reissut ei ole menneet ns. putkeen! Joskus on tullut aikatauluongelmia, joskus joku nyt mitättömältä tuntuva asia on latistanut kohtuuttomasti tunnelmaa osan matkasta. Mutta aina niistä on selvitty! Se on vaan vahvistanut meitä! Ja joka kerta olemme saaneet mukaan kynttilän! Olemme vieneet sen haudalle, se on tuntunut tärkeältä. 

Kiitos Immanuel jouludraama

Ehkä eniten, entisenä lieksalaisena, ihmettelen miten juuri nurmeslaiset ovat pystyneet tekemään ja toteuttamaan Immanuel Jouludraaman. Se on aivan valtavan kiitoksen paikka heille! Vapaaehtoiset tekevät korvaamattoman arvokasta työtä vuodesta toiseen ja mahdollistavat sen, että mekin pystymme tekemään jokajouluisen retkemme ja olemaan onnellisia! 

Joulu kuusesta

Vähänkö on kökkö otsikko, mutta luin Hesarista juttua siitä, miten osa ihmisistä suhtautuu tunteikkaasti kuuseen, tarkemmin jouluksi sisälle koristeeksi tuotavaan ns. joulukuuseen. Euroopan maissa, vaikkapa Latviassa, joulukuusi on ollut joulun koristeena jo 1500-luvulta. Suomeen tuokin ilmiö lrantautui jälkijunassa, peräti yli 300 vuotta myöhemmin. Ensimmäisissä säätyläiskodeissa kuusi tuotiin sisälle 1800-luvun alkupuolella ja talonpoikaistupiin vastaavasti loppupuolella. 

Koristeet olivat noissa alkuaikojen joulukuusissa olkisia. Kun kynttilät alkoivat yleistyä, olkien käyttö oli lopetettava etenkin lattioilla. Mutta kuusi toi köyhiinkin pirtteihin juhlan tuntua, joulusisustaminen on suomalaiskodeissa kulminoitunut pitkälle joulukuusen ympärille. Joku muistaa lapsuuden oikeat kynttilät, miten niitä piti vahtia huolella ja niitä raaski polttaakin vähän kerrallaan. Toinen muistaa, kun koulussa askarteli joulukuuseen koristeita. Aika monella on muistoja joulukuusesta. 

Ja nyt osa ihmisistä kokee, että joulukuusen tuominen kotiin on raaka kuusen surma, katala temppu ja sinänsä tuomittava teko. Kuusi olisi voinut kasvaa metsässä ja sitoa hiiltä parhaansa mukaan vuosikymmeniä, Suomessa ehkä keskimäärin 60 vuotta. Mutta nyt se siis hakataan 10 vuoden iässä kertakäyttökoristeeksi koteihin. Joskin joulun jälkeen siitä otetaan vielä energia talteen polttolaitoksessa.

Samat ihmiset mitä todennäköisimmin hyväksyvät kuusesta tehdyn vessapaperin, sanomalehdet, kirjat, kalusteet ja muun tavarakirjon, missä käytetään raaka-aineena puuta. Ne tuntuvat hyödylliseltä puun käytöltä? Mutta kuusen kaataminen pelkän ilon, kauneuden ja perinteen takia on väärin? Onko näin? 

Joulukuusia kannetaan koteihin Joulupuuseuran mukaan noin 1,4 miljoonaa vuosittain. Tästä miljoona on perheviljelmillä kasvatettuja kuusia. Lopusta 1/5 haetaan ns. omista metsistä ja loppu 4/5 tulee tuontipuuna ulkomailta, mielestäni melkoinen määrä siis rahdataan Suomeen. Joulupuuseuran mukaan kotimaisella viljelykuusella on pieni hiilijalanjälki. On se ainakin pienempi kuin tuontikuusilla.

Mitähän sitä ajattelisi?! Olisiko ostettava ikuinen muovikuusi, jonka raakaa-aineena on öljy ja varmaan kierrätysmuovi? Olisiko luovuttava koko kuusesta? 

Hyvvee Joulluu!

Puhtausalan vuoden teko 2021

Jee!!! Nyt on hienoo! Puhtausala kiinnostavaksi -hanke voitti Puhtausalan vuoden teko 2021 kilpailun! Tuli itekin oltua tässä hanketyössä mukana ja olen todella iloinen, että pärjäsimme! Hyvä me!!! Olen onnellinen!

Sitä mietin, mikä meidän alalla mättää, eli miksi emme saa työntekijöitä alalle. Työ on itsenäistä, jatkuvasti kehittyvää, monipuolista, asiakaslähtöistä, taitoja vaativaa ja siinä näkee vielä työnsä tuloksen suht vikkelään. Palkkauskin on asiallinen. Työtä voi tehdä yksin tai tiimissä ja työaikoihinkin voi vaikuttaa valitsemalla mieleisensä siivousalan yrityksen ja sen tarjoamat asiakaskohteet. Kun hankkii peruskoulutuksen alalta, pystyy jopa valkkaamaan kunnollisen ja vastuullisen työnantajan itselleen!

Ite on tullut oltua alalla vuodesta 1984 ja on hyvä valinta! Ekat vuoden koulun jälkeen esimiestyössä, sitten lisää oppia ja siirtyminen opetuspuolelle! Koko ajan on voinut kehittyä ja kehittää itseään. Ala on muuttunut aina vaan parempaan, vaikka tietyt lainalaisuudet ovat säilyneet samoina. Mulla on ollut onni olla sellaisella työnantajalla, joka on antanut sooloilla, ottaa vastuuta, kehittää ja tehdä itsenäisiä päätöksiä. 

Asiantuntija-ammatissa on oltava kiinnostunut alasta ja tehtävä aktiivista yhteistyötä työelämän kanssa. Moni luulee, että oppilaitoksessa on uusin tieto, mutta se ei mielestäni pidä paikkaansa. Me emme ole potentiaalisia asiakkaita, massit ei liiku. Jos tulee joku uusi kone, kyllä se esitellään ensin yrityksille. Sen takia onkin tärkeää, että seuraa ja tekee yhteistyötä! Saattaa päästä osallistumaan näihin yritysten kone-esittelyihin ja vastaaviin.

No PUHKI -hanke oli tavallaan meidän kaikkien yhteinen koitos. Olen niin iloinen siitä, että yritykset ja työntekijät lähtivät mukaan hanketyöhön. Oli helppo saada kuvauslupia ja ihmisiä kuviin ja videoille! Kun verkostot toimii, asiat sujuvat helposti. Nyt vaan edelleen alan nostetta kehittämään, päivä kerrallaan kuten Saana Tyni sanoi!

Utransaaren tuhopoltot

Näin se vaan menee: kun lusikalla annetaan ei voi kauhalla ottaa. Tai tämmöinen ainakin tulee mieleen, kun seuraa tuota Utransaaren laavujen tuhoamisvimmaa. Se on jotakin niin alkukantaisen yksinkertaista ja typerää, että uskon asialla olevan paikalliset, ihan alkuperäiskansaa edustavat typerykset. 

On todella surullista, kun oma surkea epäonnistuminen elämässä kanavoidaan muihin, täysin ulkopuolisiin henkilöihin. Sillä siitähän tässä on kysymys! Ketkä kärsii: lapset ja aikuiset, joiden on ollut kiva päästä luontoretkelle lähimetsään, vaihtarit, jotka ovat päässeet perehtymään suomalaiseen metsäsielunmaisemaan helposti fillaroimalla keskustasta Utraan. Ja tietenkin laavuja ylläpitävä taho. 

Onhan siellä ollut näitä känniporukoita pyörimässä. Siinä on pitänyt lasten kanssa siirtyä eri laavulle, kun ei ole kiva ollut seurata kännikalojen örinää. Humalainen ihminen on arvaamaton, olisi saattanut saada vaikka köniinsä, jos olisi pyytänyt heitä vähän siirtymään ja hiljentämään meteliä. Ollaan itse siirrytty suosiolla toiselle laavulle, hiiriä kun ollaan. Mutta nyt sekin vaikeutuu, laavuja on enää yksi jäljellä kolmesta. Ehkä näillä pösilöillä on tavoitteena polttaa tämä viimeinenkin. 

Toivottavasti rikolliset saadaan kiinni, vaikka tuskinpa. Saari olisi helppo eristää, ainut pakopaikka poliisien saavuttua olisi Putaansaaren kautta Kulhoon. Siinähän on välissä kovavirtainen ja huonosti jäätyvä Pielisjoki. 

Jouluaskareet

 Nyt tulee erilainen Joulu! Kolmonen sanoi, että tänä jouluna oikeesti kaikki tekee yhdessä ruuat. Olemme monesti puhuneet tästä aiemminkin. Ja on välillä ollut jouluja, että Ykkosen vaimo on tehnyt jälkkärin, Kakkonen on tehnyt jälkkärin, Kolmonen on tehnyt jälkkärin ja Nelonen on tehnyt jälkkärin. Yhtenä jouluna sattui kaksi jälkkäriä samalle ruualle. Ja kaikki on erään tulivuorenpurkauksen tapaisen hallitsemattoman tunteidennäyttötuokion jälkeen alkaneet auttamaan enemmän. Siitä iso kiitos!

Mutta se on totta, että yleensä olen paistanut  joka joulu piirakat, tehnyt lanttulaatikkoa, porkkanalaatikkoa ja bataattilaatikkoa. Lisäksi olen kypsentänyt paistin ja tehnyt itekkin jälkkäreitä, joiden ulkonäkö ja kulinaristinen nautintoarvo eivät ole välttämättä saavuttaneet varauksetonta suosiota tulevaisuuden perikunnassa. No myönnetään, mies on huolehtinut joulupäivän kalkkunasta viimeiset 30 vuotta. Näiden edellä mainittujen vuodesta toiseen jouluna toistuvien ruokien lisäksi olen leiponut pipareita, erilaisia kahvikakkuja ja torttuja. Niissäkin on pitänyt nähdä vaivaa ja ostaa Ykkösen makuhermoille paremmin sopivaa omenamarmeladia luumumarmeladin sijaan. Pipareiden koristelusta olen nauttinut, mutta kukaan ei oikein syö niitä pipareita.

Mutta nyt siis lopulta tapahtuu seuraavaa jouluaattoruokien suhteen: Ykkönen ei tee mitään, koska viettää jouluaaton omien lapsosten, silkkihapsosten ja vaimonsa seurassa, Kakkonen tekee alkusalaatin, Kolmonen karjalanpaistin ja kalaa, Kolmosen vaimo kylmää kanaa, Nelonen ja boybrendi jälkkärin, minä paistan piirakat ja mies laatikot!

80 kpl tulossa

Aivan hurjaa!!! Voiko tuo olla tottakaan?! Voinko päästä niin helpolla? Hankin vain kuusen, huolehdin siivouksesta, koristelen kodin kauniisti jouluun, ostan kaikki tarvittavat ruoka-aineet! Ja joulupäivänä kalkkunan tekee mies eka kertaa fileistä eikä kokonaisesta linnusta, Ykkösen tytöt tekee jälkkärin ja sitten on vielä hieman hämärän peitossa kuka tekee salaatin. 

Jos tuo kaikki edellä mainittu toteutuu, niin olen todella iloinen! Ja onnellinen!

Pääsenkö sisään?

Siivous stressaa

Ainakin tämmöisellä lomamökillä, kun aamulla olisi siivottava mökki kuntoon seuraavalle. Mutta millaisilla välineillä! Huhhuh! Paljon on tullut nähtyä näitä Lomarenkaan mökkejä ja aina nämä ovat samanlaisia siivousvälineistön suhteen. Ei hyvin eikä huonosti vaan yleensä hyvinhuonosti!

Tuvan kaapista löytyi varsinainen siivousarsenaali. On hapanta ainetta, ikkunan pesuun omat aineet, kolme erilaista yleispuhdistusainetta ja vielä oma oma aine laminaatille, jota mökissä ei kuitenkaan ole millään pinnalla. Voi hyvänen aika sentään! Aineita on siis joka lähtöön, mutta kun tutkin kaappia tarkemmin, löytyi vain kaksi pyyhettä. Toinen kokonsa puolesta lattialle ja toinen tasoille.

Siivoussankossa oli vain pesuharja ja moppipyyhin ilman moppia. Ilmeisesti tuolla punaisella pyyhkeellä pyyhitään pinnat keittöstä wc-kalusteisiin ja sinisellä lattiat. Onkohan edellinen asukas noudattanut aseptista siivousjärjestystä? Ja onko pyyhe pesty pesukoneessa vai huljautettu sankossa? Todennäköisesti pyyhkeet on pesun jälkeen vaan nostettu kuivumaan tuohon sankon reunalle.

No mullahan on omat mikrokuitupyyhkeet näin korona-aikaan mukana. Jos siivoan niillä, isäntä luulee etten ole siivonnut lainkaan kun heidän pyyhe on kuivana. Ja miten ihmeessä saan tuon lattiapyyhkeen kitosteltua levykehysmoppiin kiinni?! Ehkä eniten mietityttää se, miten edellinen asukas oli hoitanut siivouksen, vessasta keittiöön vai keittiöstä vessaan…