Korkinavaaja kelosta

Ite tein ja säästin taas! Olipa kiva puuhastella pitkästä aikaa pikkuista askaretta. Monta vuotta on ollut haaveena oman pullonavaajan teko. Tänään se sitten onnistui.

Olen Kuusamon reissuilla keräillyt kivan näköisiä kelon oksia talteen. Nyt sain vision ja oli aikaa, joten tuumasta toimeen vaan. Ekana sahasin oksan sopivaan mittaan, tällä kertaan en kuitenkaan ristimittaan. Sen jälkeen lyhensin korkinavaajan aihion piikkejä, sillä minusta ne näyttivät tosi pitkiltä. 

Sitten alkoi haastavin osuus, eli porasin ohuella poralla oksaan reikiä. Riittävän syvän ja riittävän leveän jotoksen, jotta metallipiikit uppoaisivat hyvin halkaisematta koko oksaa. Tämäkin vaihe sujui hyvin ja päätin varmistella kiinnityksen vielä muutamalla liimatipalla.

Lopuksi leikkasin isän tähteeksi jääneestä saapasnahkasta vielä kiinnitysnauhan. Tarkan talo tarvitsee, isä sanoi aina ja varmaan myhäili tyytyväisenä, että siellä se tyttö hyödyntää yli 40 vuotta vanhaa nahkapalaa. 

Vielä poralla reikä oksaan ja hihna paikoilleen! Tuli komee, etenkin kun ite sanon. 

Virkkuukoukku puusta

 Tuli tarvista virkkuukoukulle. Harvoin tarvitsen sellaista, enkä löytänyt enää  ompelutarvelaatikosta metallista enkä muovista. Ajattelin, että voisiko sellaisen tehdä itse?! Tuumasta toimeen!

Sain kesällä lahjaksi Kolmoselta aivan mahtavan veistokirveen! Ruotsalainen Julia Kalthoff osaa tehdä sellaisia kirveitä, että oksat pois, Ihan kirjaimellisesti! Kirves oli niin terävä, että sain jo tehtyä viillon sen nahkasuojaan kun otin kirveen ekan kerran esille. Tuli tunne, että nyt on oltava tarkkana. Olen miettinyt, mitä kaikkea sillä voisin tehdä. Tein sitten ovikiiloja mökille ja veistelin muuta aika yksinkertaista, mutta en oikein uskaltanut lähteä tekemään isompaa. Mutta nytpä kirveelle tuli tarvetta! 

 Ei muuta kuin sopiva koivuklapi esille ja veistelemään. Minulla oli apuna koivupölkky, minkä  olin sahannut muutama vuosi sitten kuivumaan jotain tarkoitusta varten. Nytpä tuli sillekin käyttöä. Kirves oli todella terävä ja erittäin kevyt kädessä. Sain aika nopeasti hahmotettua virkkuukoukun muodon esiin. Piti olla tarkkana, että en veistä liikaa. 

Kyllä ihan maallikonankin huomasin, että kirveillä on eroa. Jos olisin tavallisella halontakirveellä lähtenyt hommaan, niin käsi olisi väsynyt hetkessä ja puusta olisi saattanut lähteä isompikin siivu kerralla. Nyt oli kunnon vehkeet!

Varsinaisen koukun työstäminen vaati tarkkuutta ja olisin itse asiassa voinut tehdä siitä hieman syvemmän. Minulla ei ollut oikein käsitystä minkä kokoisen koukun teen enkä sitä osannut oikein hahmottaa. Tsuumailin vähän villalangan paksuutta ja sen mukaan koukkua veistelin.

Ite tein - säästin!

 Lopussa veistin koukun puukolla ja hioin koko komeuden hiomapaperilla. Mielestäni ensikertalaiselta oikein kelpo suoritus! Mietin, olisiko koukkku lakattava, mutta en olisi malttanut odottaa puikon kuivumista. Pupun villahuivi odotti jo tekijää.

Sitten tuli mieleen, teinkö koukun oikein ja löytyisikö ohjetta netistä. Joku Molla Mills, joka vaikutti olevan todella ammattilainen virkkuusaralla, oli tehnyt ohjeet puisen virkkukoukun tekoon. Hän oli kyllä käyttänyt apuna myös sahaa, mutta ei kirvestä. Huomasin, että aikalailla samantyyppisesti itekin tuon koukun tein. 

Osa virkkaajista oli kirjoittanut, että kunnon ammattilainen tekee omat virkkukoukkunsa! Siinä tulee ero sellaisen puolivillaisen harrastelijan ja kunnon koukuttelijan välillä. No mikäpäs siinä! Voipihan sitä niinkin ajatella. Ite kyllä tein vaan tarpeeseen. Nelonen ei  meinannut uskoa, että olin onnistunut väsäämään virkkuukoukun ihan itse. ja kyllähän se aika hienolta näyttääkin, kun tuossa sitä kuvasta ihailee. 

Että taas tuli yksi talentti! Hyvä se on osata kaikenlaista; ei jää ihan avuttomaksi, jos lankaa on mutta ei välineitä.

Helppo villakauluri

Kolmonen sanoi, että kurkkua ei suinkaan kuiva, vaan pikemminkin kylmää. Tästä innostuneena heitin villasukkaneulokseni nurkkaan (lopetettuani ensin Ykkösen Pikku-Kakkoselle tekemäni noin viidennen sukkaparin) ja kiiruhdin maski viuhuen kauppaan. Ajattelin, että neulomistalenttiani voisi reilusti nostaa seuraavalle levelille ja päätin ottaa haasteen vastaan. Valitsin mieluisan värin  (toivottavasti) ja aloin googlettamaan: kauluri, villakauluri, helppo villakauluri, vieläkin helpompi villakauluri, neulottu kauluri, helppo neulottu villakauluri jne. Lopulta silmiin osui metsalaisten elamaa -blogi. Siellä rouva metsäläinen vakuutti, että jos osaa neuloa nurin ja oikein, niin kaulurin teko onnistuu suit sait sukkelaan. 

Tämä kuullosti minusta mainiolta lupaukselta, sillä oikean ja nurjan lisäksi osaan myös tehdä ketjusilmukan. Minulta puuttui kuitenkin pyöröpuikot. Kävin ostamassa ne ja innokkaana loin silmukat puikolle. Noin viiden minuutin päästä ymmärsin ostaneeni liian pitkät pyöröpuikot. En saanut millään neulottua 196 silmukkaa tasaisesti, vaan minun olisi pitänyt venyttää silmukoita, jotta ne olisivat kulkeneet hyvin puikoilla suljetussa neuleessa (huom ammattitermi). Soitin vielä hätäpuhelun kälylle, joka hallitsee kaikki neulomisen niksit vaikka silmät kiinni ja kysyin muutaman tarkentavan kysymyksen. Tämän jälkeen  tunnistin erheeni ja kävin ostamassa noin kolmen päivän päästä lyhyemmät puikot. Innostukseni ei, yllätys kyllä, laskenut tuona aikana yhtään.

 Sitten vaan neulomaan! Siis oli helppoa, neuloin vaan kaksi oikein ja kaksi nurin, kunnes alkoi levennyskerrokset. Sitten lisäilin silmukoita orjallisesti metsäläisen ohjetta noudattaen. Oli hyvä ohje!!! Kiitos!!!

Ja kauluri valmistui vauhdilla. Itse asiassa lankaa meni kauluriin saman verran kuin kaksiin villasukkiin. Mutta neulominen oli nopeampaa; ei tarvinnut takuta kantapääkavennuksen kanssa vaan sai lasketella helppoa oikeaa ja nurjaa (kuvaannollisesti). Kun Kolmonen vielä antoi palautetta, saatuaan kaulurin kaulaansa, olin tosi iloinen. Ja päätin tehdä toisenkin kaulurin, ja kolmannen, ja neljännen. 

Sitten tulin järkiini. Ja tein taas yhdet villasukat, tällä kertaa Kakkosen Ykköselle, joka ei ollut aivan tyytyväinen valitsemaani sukkien väriin. Tämän jälkeen tein vielä yhden sukkaparin eräälle, joka saa ne joululahjaksi.

Pupu, joka on ollut vähän Vilin korvikkeena (todella vähän), alkoi valittamaan kylmyyttä ja tekaisin sille sitten pipon jämälangoista. Sen jälkeen se alkoi valittamaan, että se olisi halunnut villakoltun eikä mitään pipoa. Ehkä en kuitenkaan jatka aiheesta enempää... ja kyllä, tunnen itseni ihan terveeksi. Ja ei, ei ole liian yksinäistä...

Ulkotuli peltipurkkiin!

 Taas tein ite - säästin! Nimittäin, haasteeksi oli tullut se, että pienet ulkotulet eivät pala kovin näyttävästi etenkään tuulisina iltoina. Isot ulkotulet kyllä näkyvät kauas, mutta ovat mielestäni kalliita ja isältäni perityn "Tarkan talo tarvihtee" -asenteen takia on haaskausta ostaa kallis tuli joka palaa silloikin, kun itse jo vetelee sikeitä. 

No olin toki keksinyt ratkaisun tuohon tuskaan ja olen käynyt sammuttamassa isot ulkoroihut joko puhaltamalla tai tukahduttamalla. Tämä on herättänyt säälinsekaista hilpeyttä muissa paikallaolijoissa, joskin seuraavana iltana, kun olen sytyttänyt roihut uudelleen, ymmärtämättöminkin on hoksannut asian järkevyyden. Etenkin silloi, kun kaapista ei ole löytynytkään enää uusia roihuja.

No nyt päätin hieman kehittää ajatusta ja keksin, että voin itse tehdä hienosti palavia ulkotuolia hyödyntämällä peltipurkkeja. Noin puolen vuoden odottelun jälkeen sainkin käsiini muutaman purkin. Ei muuta kuin pora käteen ja reikiä poraamaan! Se sujui suisait, olenhan melko taitava noissa porankäsittelyhommissa.

Ja niinpä nyt minulla on edullinen, alle 1 euroa maksanut ulkotuli isossa reiällisessä peltipurkissa. Tuli palaa n. 6 tuntia eli juuri siihen saakka kun kömmin nukkumaan. Ja mikä parasta, se loistaa todella kauniisti! Olin tyytyväinen!

Raparperinlehti ja sementtisäkki, osa 2

Tein jokin aika sitten pieniä valuhommia, eli valoin neljälle erikokoiselle raparperinlehdelle oikein kunnon laastisatsit. Kun valu oli kuivunut päivän, irrotin raparperinlehden kaikista muista paitsi isoimmasta valusta ja jätin valut sitten vielä kuivumaan. Isoin, eli juoma-altaaksi tehty valu jäi siis kuivumaan lehden kanssa.  Yhden pienen lehden uskalsin ottaa jo varovasti kyytiin ja vein sen siskolle tuliaisiksi kynttilänalustan virkaa suorittamaan.

Kivan näköisiä

Huomasin, että lehti irtoaa tosi helposti, kun se on kerinnyt kuivua vain päivän valusta. Edellisellä kerralla jouduin raaputtamaan lehtiä irti ihan urakalla ja nyt pelkäsin, että lehden irrottaminen juoma-altaan pohjalta olisi hankalaa, sillä se kerkiäisi kiinnittyä pohjaan miltei kahden viikon ajan.

Helposti irtoaa

Onneksi pelko oli aiheeton! Lehti oli ehtinyt mädäntyä kahden viikon aikana. Otin vain vettä ja harjasin lehdenrippeet suitsait sukkelaan irti valusta.

Lisäksi tein huomion, että mädäntynyt lehti oli tummuttanut valupintaa ja juoma-allas näytti kauniisti patinoituneelta. Ero oli selkeä kun valuja vertasi toisiinsa! Jatkossa taidankin tehdä niin, että irrotan raparperinlehdet vasta parin viikon päästä. Niistä tulee kyllä paljon nätimmän näköisiä!

Selkeä väriero

Nyt sitten pitää miettiä, mihin laittaisin tuon juoma-altaan. Sammakot eivät kuulemma tarvitse sellaista. Mutta se sammakko minkä tapasin, sanoi tarvitsevansa...

Mielestäni tosi hieno!

Puujalat vanhasta muistista

Ykkösen Ykkönen ja Kakkonen olivat mökillä kanssani ja päätin toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni, josta tytöt innostuivat heti: tehdään puujalat! Tytöt eivät kylläkään aluksi edes tienneet mitkä ne on, mutta mummin innostus tarttui heihin välittömästi. Siis lähimpään pöpelikköön (naapurin puolelle vahingossa) ja sopivan suoria leppärunkoja etsimään.

Kiinnostaa!!!

Siinä ei nokka pitkään tohissut, kun olin sahannut sopivat rungot ja seuraavaksi piti sahata jaloille tukipalat. Sitten kuorimme rungot osittain ja ruuvasimme tukipalat runkoihin. Helppoa kuin mikä ja kivaa lisäksi.

Apurit hommissa

Sitten pääsimme harjoittelemaan. Ykkönen ja Kakkonen kokeilivat rohkeasti puujalkoja ja mielestäni edistyminen oli melkoista. Jahka rungot kuivuvat, niiden käyttö on keveämpää. Sitä odotellessa näytin hieman mallia ja noin 50 vuotta sitten viimeksi käyttämäni taito oli hyvä hyppysissä. Pelkäsin ainoastaan sitä, että puujalat eivät kestä painoani, olinhan suunnitellut ne erityisesti lasten käyttöön. Mutta ne siis kestivät! Tästä riemastuneena ajattelin tehdä seuraavalla kerralla toisetkin puujalat; eipä tartte sitten vuorotella.

Kaappi vanhasta ikkunapokasta, valitettava jatko-osa

Taisin hieman kehaista, että talenttia löytyy vaikka mihin, kuten vanhasta uudeksi tuunaamiseen. Tässä osoituksena oli Pupulaan, tuonne tynnyrisaunakatastrofeissa  ryvettyneeseen ja ikuisten keskeneräisten projektien onnelaan, valmistunut ikkunapokakaappi. Mutta niinpä vaan vanha kansa oli oikeassa sananlaskullaan "Ei pidä nielaista ennen kuin tipahtaa!".

Tässä nimenomaisessa Pupulan ikkunapokakaapissa se tarkoitti sitä, että väitin kaapin teon onnistuneen ällistymällä itsekin työnopeutta. MUTTA, sehän ei siis ollut vielä valmis. Mitä nyt vaivaiset maalaus JA salvan laittoi uupui. No, maalaus sujui vaivatta! Sen jälkeen alkoivat ongelmat, joista nykyisin käytetään sanaa "haaste".

Otan nyt seuraavassa tekstissä pienimuotoisen riskin. Nimittäin, Pupulan omistajatar ja samalla äärimmäisen kireähermoiseksi muuttunut ystäväni sanoi, että jos kirjoitan tästä blogilleni, niin voipi olla, että seuraavaa aamua ei tule. En ollut ihan varma, tarkoittiko hän kevään ensimmäistä kärpästä vai minua.

Olen aina uskaltanut ottaa riskejä. Se kuuluu jo temperamenttityyppiini. Lisäksi ajattelen, että jos liikaa jää miettimään asioita sinne kaivamaansa poteroon, joku vikkelämpi kerkiää täyttää kuopan hiekalla. Siinäpä myös kryptinen ilmaisu vapaasti pohdiskeluun.

Sitten asiaan. Minun piti hakea firmasta hyllyn taustalevy 41x83. Sen sijaan jostain syystä pyysin miestä sahaamaan sen kokoon 43x85. Tämä selvisi siinä vaiheessa, kun aloimme sovittelemaan taustalevyä paikoilleen. Olin todella pahoillani. Lopulta, kun olimme saaneet sahattua taustalevyn onnistuneesti oikeaan kokoon (jee - saavutus sinänsä), tuli toinen haaste. Yksi seinähirsi oli liian ulkoneva ja kaappi olisi joutunut köhölleen tai taakse olisi pitänyt laittaa lopikka.

Päädyimme vaihtamaan hyllyn paikkaa toiselle seinälle. Se puolestaan johti siihen, että oven kätisyys vaihtui. Muutimme sen helposti kääntämällä kaapin ylösalaisin. Tässä vaiheessa emme tajunneet, että välihylly tulee tämän ratkaisun myötä rumasti näkyviin. Niinpä irrotimme välihyllyn kannakkeet ja mittasimme niille uuden paikan. Erilaisista teknisistä ja kognitiiviseen ajatteluun liittyvistä monimutkaisuuksista johtuen, hyllylauta ruuvattiin liian korkealle.

Tämä huomattiin vasta siinä vaiheessa, kun kaappia soviteltiin uudelle paikalleen. Tämän jälkeen joudun sensuroimaan noin puoli tuntia kaikenlaisia asioita, jotka liittyvät ruuvaamiseen, välihyllyihin ja niiden oikeakohtaiseen mitoitukseen. Unohdinko vatupassin ja metrimittaepäselvyydet?!

Seuraava vaihe oli kiinnittää oven salpa paikoilleen. Joudun sivuuttamaan tämänkin vaiheen melko suoraviivaisesti, ihan vaan sen takia, että jos olen vielä elossa niin voisin päästä eläkkeelle 2v ja 4kk kuluttua tästä hetkestä. Arvostan tätä asiaa.

Sanalaskuja mukaellen, "Lopussa kiitos seisoo!". Ja niinpä meillä oli, noin kahden tunnin uurastuksen, mesomisen, itkun ja hammastenkiristyksen (kuvaannollisesti) jälkeen ikkunapokasta tehty kaappi seinällä. Aivan mahtavaa!!!

Kaappi vanhasta ikkunapokasta

Yksikätisenä on ollut tosi kurjaa. Olisin halunnut ekana tietenkin olla töissä (olen tehnyt silti salatöitä) ja toisekseen touhuta kaikkea kotona. Kevät on tosi hektistä aikaa. Onneksi Nelonen haravoi nurmikon! Mutta ikkunat on pesemättä, verhot vaihtamatta, peräkärri viemättä ja niin edelleen.

Tästä kaikesta masentuneena lähdin ystäväni mökille Pupulaan, tuonne uudisraivaajien kyltymättömälle tantereelle, josta tekeminen ei lopu tekemälläkään. Ajattelin, että nyt olisi Pupulan historiassa ainutlaatuinen, kerrassaan todella ällistyttävä ja ikuisesti historiankirjoihin jäävä tapahtuma: Pupalassa vierailisi henkilö (eli minä), joka ei tekisi mitään!!!

Eipä muuta kuin autonnokka kohti Pupulaa. En tietenkään ajanut, vaan istuin toimettomana apukuskin paikalla. Varsinainen tilallinen oli suunnitellut päivälle vain yhden vaivaisen työn: kaapin nikkarointi vanhasta ikkunapokasta. Se otti pattiin, sillä minulla on todella paljon erilaisia nikkarointitaitoja, joita en nyt sattuneesta syystä (kipsi yhä kädessä) pääsisi käyttämään.

Tuumasta toimeen silti. Olimme löytäneet jo keväällä netistä melko yksinkertaiselta tuntuvan ohjeen, joten ei muuta kuin lankkuja sahaamaan liiterin lattialle. Työergonomia ei muutenkaan ole ollut Pupulassa lainmukaisella tasolla, joten sahauksia jatkettiin verstaan lattialla ja varsinainen kokoomalinja perustettiin mökin eteiseen. Itse olin siis koko ajan pelkästään henkisenä tukena, mitä nyt vasemmalla kädellä kantelin muutaman hyllylaudan eteiseen.

Mutta niinpä vaan ja ehkä juuri edellisestä tilanteesta johtuen, tulosta alkoi tulla. Ristimitta onnistui täydellisesti ekalla yrittämällä! Sitten vaan ikkunapokaan saranoita ruuvaamaan. Sitä ennen niille piti tietenkin loveta paikat ja muutaman yllättävän mittavirheen jälkeen saranat saatiin oikeilla paikoilla sekä ikkunapokassa että kaapin karmeissa. Tämän jälkeen laitettiin runkoon pari hyllynkannaketta ja sahattiin hyllylauta.

Itse asiassa olimme molemmat, sekä ystäväni työläisenä että minä esimiehenä, todella ällistyneet lopputuloksesta! Homma osoittautui Pupulan miljoonista projekteista ehkä nopeimmin tehdyksi ja näyttävimmäksi (hyvä on - kattoremppa näkyi parhaiten)! Ekana siis sahattiin neljä lankkua, joista tehtiin ikkunapokan kokoinen kehikko. Sitten kaiverrettiin saranoille lovet sekä pokaan että kehikkoon ja kiinnitettiin hyllynkannakkeet. Lopuksi ruuvattiin poka saranoilla kehikkoon ja surnam: kaappi oli valmis!

Maalaus vielä ja mitä hienoin vanhasta ikkunapokasta tehty kaappi voidaan kiinittää seinälle. Tuli hieno, vaikka en ite tehnytkään, tai ehkä juuri siksi...

Maskin ompelu - tein ite ja säästin

Lopultakin myös THL:ssä ymmärrettiin, että maskista voi olla hyötyä. Maskien käyttö mitätöitiin aluksi sen takia, että sen  ei uskottu pysäyttävän mitään pärskeitä (vaikka se on nyt päivänselvää, että kyllä se pysäyttää hihan tavoin). Ja sitten pelättiin, että väärin käytettynä siitä on enempi haittaa kuin hyötyä. Onhan se totta, että jos maskia käyttää väärin, siitä ei ole suurta hyötyä. Mutta sama se on käsien pesunkin kanssa. Jos käsiä ei pese oikein, siitä ei ole kummoista hyötyä. Silti käsien pesua ei ole kielletty, vaikka suuri osa tekee sen yhä väärin.

No sitten asiaan. Ajattelin kokeilla maskin tekoa, koska ilomantsilaisesta maskiompelimosta sellaisen tilaaminen oli tehty tosi hankalaksi. Hesarissa oli ohje ja perehdyin siihen. Ohje oli epälooginen, kuvat ja ohjeteksti ei vastanneet toisiaan. Ja huomaa, oi armas uskollinen lukijani, todellakaan en lähtenyt tuumasta toimeen vaan luin ohjeen huolella.

Potentiaalia pankkiryöstöön

Sain kuitenkin ommeltua maskin kasaan. Mielestäni kangas olisi voinut olla ohuempi. Kiinnitysnauhojen pituus olisi voinut olla ohjeesta poiketen pitempi. Kääntöaukko olisi pitänyt jättää kapealle sivulle eikä pitkälle, kuten ohjeessa vakuutettiin. Lisäksi totesin, että tässä nimenomaisessa tapauksessa, maksan ilolla yrittäjälle 7€ per maski sen sijaan, että alan itse niitä väsäämään. Tai voihan se olla, että kokeilen vielä ohuempaa kangasta, sellaista mistä THL ei tykkää mutta mikä minusta olisi kuitenkin parempi kuin ei mitään. Sitä odotellessa...

Pönttötehdas

Pääsiäinen on tänä vuonna poikkeuksellinen. Ei ollut yhteistä päivällistä, ei edes tavattu perheen kanssa. Oli vain muutama pienimuotoinen tapaaminen, nekin pääsääntöisesti ulkoilmassa. Ja muussa tapauksessa heti porukoitten kaikottua, hillitön tuuletus ja kaikkien mahdollisten kosketuspintojen kosteapyyhintä.

Niinpä oli aikaa tekaista muutama linnunpönttö. Meikäläisellä alkaa olla jo hyvä rutiini niiden tekemiseen. Olen myös oppinut, että  lauta on laitettava niin, että sydänpuu on ulospäin. Se on outoa, mutta uskon asiantuntijoita. Logiikka ei toimi tässä, sillä jos laudat laittaisi kuten ne on puun kasvaessa, sydänpuu eli vuosirenkaiden kovera puoli olisi pöntön sisälle. Mutta ohjeiden mukaan kovera puoli tulee ulkopuolelle. Se kuulemma kestää paremmin eikä laudat vääntyile.

No se siitä. Mitä useamman pöntön olen tehnyt, sen vakuuttuneempi olen siitä, että minun on saatava kunnollinen saha. Ei käsisaha, vaan sellainen, millä saan surautettua laudat suorakulmaan. Sitä miettiessä naputtelin taas pönttöjen suuaukon ympärille turvanaulat. Siinä saattaa oravalla koskea hampaaseen, jos se yrittää purra suuaukkoa isommaksi munanryöstötarkoituksissa. Nyt odottelen, että tintit aloittavat munintapuuhat ja ripustan pöntöt vasta toukokuussa, kun kirjosiepot saapuvat. 

Saunan lämpömittari, osa 2

Kyllä oli haastetta löytää Pupulan saunan lämpömittariin bimetallijousi!  Lopulta oli turvauduttava järeisiin keinoihin, sillä Joensuun putiikeista sitä ei löytynyt.

Kirppareille siis! Mutta kun jotain sieltä vartavasten etsii, niin ei meinaa löytyä. Kaikkea muuta olisi ollut, mutta pidettiin pää kylmänä. Ja lopulta onnisti. Joku möi 3 eurolla ihan uuden näköistä lämpömittaria. Ei muuta kuin rahat kouraan ja verstaalle töihin.

Ekana piti irrottaa tuo himoittu jousi sydämen muotoisesta mittarista. Sitten porattiin varovasti reikä suunnilleen pupu-mittarin nenän kohtaan. Arvioitiin, mille korkeudelle jousi nousee kun saunassa on noin 60 astetta lämpöä. Ja lopuksi kiinnitettiin jousi liiman avulla paikoilleen.

Vaikuttaa siltä, että mittarista tuli tosi hieno. Se, näyttäätkö se oikean lämpötilan, on selvitettävä kesällä. Sekin hieman pelottaa, kestääkö vanha ladonlauta saunan kuumuutta vääntymättä. Kiva oli tehdä pupu-mittari!

Va-la-mis!

Tunnissa tehtyä!

Kevät alkaa pikku hiljaa hivuttautua tänne pohjoisen perukoille. Jos nämä kelit tästä lämpenevät, niin puutarhureille koittaa kiivastempoinen kausi. Auringon ei tarvitse sulattaa lumia (jota on vain muutama sentti), vaan se pääsee miltei suoraan lämmittämään routaista maata.

Tästäkös ystäväni, tuo Pupulan ahkera uudisraivaaja, innostui. Tuli pakottava tarve ja hirvittävä kiire tekemään kasvulavoja. Pupulan entiset asukkaat (asutusta ollut vissiin 1920-luvun alusta) eivät piitanneet tuon taivaallista jätehuollosta. Monesta kivenkolosta löytyi särkyneitä pullonsirpaleita ja rikkoutuneita Arabian tosi vanhoja kahvikuppeja muusta roinasta puhumattakaan. Joku asukkaista oli perustanut yksityisen kaatopaikan yhteen tontinkulmaan;  sieltä löytyi muun muassa ruohonleikkuri, maitopeelareita, rikkonaisia alumiinivateja ja kaikkea mahdotonta. Kasvimaata kaivaessa esiin tuli jatkuvasti sirpaleita ja oli selvää, että riski on olemassa. Tuollainen pieni lasinsirpale voisi jäädä vaikka perunan sisään.

Tuumasta toimeen siis. Sahattiin kahdeksan metrin pituista ja kahdeksan 40 senttistä lautaa. Lisäksi nurkkiin sahattiin ns. Kakkosneloset. Siitä sitten ristimittoja ottamaan. Ristimitat ovat haastellisia, mutta hyvässä lykyssä mittojen onnistuessa tekeleestä tulee suht asiallisen näköinen.

Siispä ristimitoille. Ja kyllä niitä otettiinkin hartaasti kulmasta jos toisestakin. Naputeltiin ja koputeltiin lautoja useaan kertaan ja kun mitta osui, ruuvattiin nopeasti laudat paikoilleen.

Eipä aikaakaan, kun laatikko alkoi muotoutua. Itse asiassa laatikon tekemiseen meni aikaa tunti. Ei hassumpaa! Nyt on pahin kasvulavakuume taltutettu ja kevättä voi odottaa rauhallisemmalla mielellä.

Mopo keulii!

Tää homma on nyt riistäytynyt multa ihan totaalisesti lapasesta. Mopo lähti keulimaan enkä päässyt millään eilen villalankahyllyn ohi. Yritin vasemmalta, yritin oikealta, mutta ei! Joku maaginen voima veti minua vastuttomasti keskelle lankakeriä.

Sitten, aivan yht'äkkiä, huomasin, että yksi lankakerä oli jollain käsittämättömällä tavalla päätynyt ostoskoriin. Vasen käsi oli taskussa, oikea käsi oli taskussa?! IHME oli tapahtunut! Olin niin ällistynyt, että suuntasin askeleet kohti kassaa, toki maitohyllyn kautta. Ja tässä sitä taas ollaan...

Sukkakasa kasvaa

Olen neulonut joulusta lähtien tosi monet sukkaparit. Toki vain yhdet aikuisten kokoa, muut lapsille kuiteskin ja pieniä sukkia on nopea neuloa. Lankaa on vielä jäljellä.  Etenkin keräntähteitä.

Niinpä otin esiin vaakan ja jaoin yhden keränlopun kahteen, grammalleen samanpainoiseen kerään. Varmistin vielä, että molemmat sukat alkavat samalla värillä. Niinpä tuli taas yhdet nätit sukat, joissa on kantapää tylsää yksiväristä keltaista ja loput värikästä jämälankaa. Tuli nätti!

Sukka illassa!

Olen edennyt sukkien kanssa siihen vaiheeseen, että miltei joka ilta tulee neulottua. Silleen, että neulon yhden sukan loppuun ja aloitan uusilla väreillä toista. Olen joutunut kierteeseen, sillä minulla on liian monta kerää eri värisiä tähdelankoja. En voi vain ostaa uutta nättiä väriä ja jättää loppukerää lojumaan pussin pohjalle.

Yritän ratkaista pulmaa siten, että teen resorit tai kantapään yksivärisellä. Näin saan käytettyä kauniita monivärisiä lankoja tehokkaammin. Yhdestä kerästä ei saa kahta sukkaparia, mutta edellä mainitulla kikalla saan kuitenkin kahteen sukkapariin nättiä lankoja maksimaalisesti.

Kunpa minulla olisi kärsivällisyyttä neuloa aikuisten kokoa olevia sukkia. Yksi kerä riittäisi sopivasti sukkapariin. Mutta ei riitä, ei. Nyt teen mieluummin kaksi paria lasten sukkia kuin yhdet aikuisille. Ei tuossakaan ole kovin järjen rippeitä mukana. Taas piti aloittaa yhdet jämäsukkaparit kun sain nuo sinikeltaiset loppuun.

Sukasta sukkaan...

Meikäläiseen iski neuloosi joulun jälkeen. Tekaisin ensin sukat Ykkösen Ykköselle ja Kakkoselle. Minulla oli jäljellä yksiväristä lankaa ja ajattelin, että siitä on pakko päästä eroon. Niinpä neuloin lisää sukkia.

Onneksi lasten sukat tekaisee nopeasti. Kahdessa illassa, töitten jälkeen olen neulonut sukkaparin. Ei hassumpaa! Kun olin päässyt vihreästä langasta eroon, ostin uutta sini-lila-punalankaa ja neuloin yhdet aikuisten sukat. Aikaa meni yli viikko, koska en millään oisi viittinyt neuloa toista sukkaa. Olin kuitenkin päättänyt, että molemmat sukat on tehtävä valmiiksi! Muuten en saa ostaa uusia kauniita ja motivoivia lankoja. Mulle nimittäin vaikuttaa se langan värikin! Kiva lanka innostaa neulomaan.

Kun sukat oli valmiit, suuntasin kauppaa. Ja päätin, että jatkossa keskityn vain pikkulasten sukkiin.

Saunan lämpömittari

Omalla mökillä on pelkkää pöllien halkomista, joten mulla on nyt aikaa stailata Pupulaa. Siellä on ollut saunassa löylymittari, mikä on näyttänyt tasaisesti 60-astetta ihan koko ajan. Myös silloin  kun saunaa ei ole lämmitetty. Tavoitteena on tekaista löylymittari, missä olisi muutama muukin lämpötila suhteutettuna reaaliaikaiseen lämpötilaan.

Pupulan teeman mukaisesti tarkoitus oli piirtää ihan ite pupua muistuttava kuva voipaperille ja sen avulla sitten laudalle. Mutta, pupun piirtäminen osoittautui todella haastavaksi. Etenkin kun tavoitteena on se, että lopputulos olisi selkeästi tunnistettavissa.

Mutta sitten, yhden vanhan ladonseinälaudan nähtyäni tajusin, että tää on tässä! Laudassa oli täydellinen pupu! Sahasin vaan korvat. Ja nyt alkaa varsinainen työ. Jostain on löydettävä lämpömittari, nimittäin bimetallimittari, minkä saa kiinnitettyä hyvin pupun suun kohtaan. Saa nähdä, miten hieno tästä tulee.

Piikkilanka, josta tuli lamppu

On kiva tehdä jotain käsillään, kun sattuu olemaan talenttia. Sekin on kivaa, että mulla pysyy käsissä niin neulepuikot kuin vasarakin, porakoneesta puhumattakaan. Mutta tänään en tarvinnut kumpaakaan, sillä olin enemmän assistentin roolissa. Ja käyhän se niinkin; tärkeintä on saada vaan puuhata jotain kivaa.

Kävimme Pupulassa viemässä tali-, hömö- ja töyhtötiaisille ruokaa. Samalla otimme mukaan ruostunutta piikkilankaa,  jonka ystäväni, tuo tynnyrisaunojen arkkivihollinen, oli kaukoviisaana kerinyt navetan kupeelle. Nimittäin, joku neropatti oli tehnyt ruosteisesta piikkilangasta kattoseppeleen, jossa oli ledivalot. Tästä inspiroituneena ajattelimme tekaista samanlaisen Pupulan tupaan lieden päälle.

Kun oltiin ruokittu linnut ja istuksittu aikamme laavulla, sormet syyhysivät tositoimiin. Hurautettiin kaupunkiin ja aloitettiin kattovalaisimen teko.

Oli todella helppoa ja nopeaa! Kieputimme piikkilankaan koivupöllin ympärille ja kun kierroksia oli tarpeeksi, laitettiin vielä yksi kierros piikkilankaa koko hökötyksen ympärille. Tuli kyllä todella hieno.

Sitten vaan spraypullo käteen! Eipä mennyt pitkä aika koko hommaan! Kun kevät tulee, laitetaan piikkilanka-valaisin Pupulan lieden päälle. Sitä ennen siihen kiinnitetään vielä pupu-ledivalosarja.

Huussin saneeraus, osa 4

Pupulan huussin remppa on edennyt vaiheeseen, missä on syytä pysähtyä ja miettiä, miksi aloitimmekaan. Erityisesti, pienestä mittavirheestä johtuva lattia- ja seinälautojen yhteensopimattomuus, masensi hieman. Mutta eihän sitä aina voi saada kaikkea; tässä tapauksessa oikeassa ristimitassa olevaa huussia.

Lisäksi meiltä loppuivat kierrätyslaudat ja joudumme ostamaan seinän runkoa varten kunnolliset kakkoskakkoset tai kakkosneloset. Ne eivät sovi autoon ja peräkärriä ei viitsi ottaa, koska siinä on kesärenkaat. Toisaalta, tiellä ei ole lunta, mutta sen sijaan jäätä kuin luistinradalla. Remppa saattaa jatkua vasta keväällä.

Oli siis aikaa lähteä miettimään huussin visuaalista ilmettä. Pupulan tyyliin sopii hyvin pupun korvia muistuttava smyygi. Tai ehkä sen voisi laittaa jopa seinälle, sillä ikkunan smyygilauta jää verhon taakse.

Ei muuta kuin tuumasta toimeen. Meikäläinen piirsi vapaalla kädellä kuvion, jonka voi tulkita jopa melko läheisesti pupun korviksi. Helposti sain sahattua, eikä edes laudan keskellä oleva oksa tuottanut haastetta. Toki, onhan tässä tullut vuosien saatossa tehtyä yhtä jos toistakin.

Sahauksen jälkeen viimeistelin teoksen hiomalla sen. Nyt ei tartte pelätä, että menee tikku sormeen siinä vaiheessa, kun kiinnittää sen seinälle. Ja seinälle se on kiinnitettävä! Jos vaikka maalaisi harmaaksi ja laittaisi ovenkarmin päälle! Sitä ennen on vielä rakennettava seinä, johon ovi tulee. Mutta onpahan jo tuokin odottelemassa ja tuomassa painetta seinäntekoosuudelle.