Omalla mökillä on pelkkää pöllien halkomista, joten mulla on nyt aikaa stailata Pupulaa. Siellä on ollut saunassa löylymittari, mikä on näyttänyt tasaisesti 60-astetta ihan koko ajan. Myös silloin kun saunaa ei ole lämmitetty. Tavoitteena on tekaista löylymittari, missä olisi muutama muukin lämpötila suhteutettuna reaaliaikaiseen lämpötilaan.
Pupulan teeman mukaisesti tarkoitus oli piirtää ihan ite pupua muistuttava kuva voipaperille ja sen avulla sitten laudalle. Mutta, pupun piirtäminen osoittautui todella haastavaksi. Etenkin kun tavoitteena on se, että lopputulos olisi selkeästi tunnistettavissa.
Mutta sitten, yhden vanhan ladonseinälaudan nähtyäni tajusin, että tää on tässä! Laudassa oli täydellinen pupu! Sahasin vaan korvat. Ja nyt alkaa varsinainen työ. Jostain on löydettävä lämpömittari, nimittäin bimetallimittari, minkä saa kiinnitettyä hyvin pupun suun kohtaan. Saa nähdä, miten hieno tästä tulee.
Blogin tavoitteena on ilahduttaa myös lukijaa tarinoilla erään opettajan kokemuksista ja tulkinnoista työssä ja kotona. Ja nyt, eläkkeellä ollessa aika synkkää tuntuu olevan. Vääryydet ja epäoikeudenmukaisuus saavat postaamaan, vaikka haluaisin kirjoittaa kaikesta iloisesta. Kirjoitustaitokin on välillä hukassa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kyllä pitäisi saada uusi alter ego
Vili, tuo älykäs ja hyvätapainen tanskalais-ruotsalainen pihakoiramme, oli tavallaan alter egoni. Tai minä olin sen, mistäs tuonkin tietää....

-
No tulipa taas kerran todistettua, että ei ole meikäläisen opinnot menneet hukkaan. Olen meuhkannut jo vuosia siitä, että kuluttajan olisi t...
-
Tynnyrisauna-ystäväni mökillä nökötti elokuussa yhä laavu, jonka olimme tehneet väliaikaista käyttöä varten kolmisen vuotta sitten . No, äkk...
-
Kylläpä on vierähtänyt aikaa edellisestä kirjoituksesta. Kaikkea on tapahtunut, enimmäkseen kivoja juttuja. Silti on jotenkin ollut takkuist...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti