Nyt hävettää!

Tänään on Pitkäperjantai, jo toinen sellainen ilman rakasta äitimuoria. Minulle tämä päivä on ensimmäinen laatuaan siinä mielessä, että en ole koskaan aiemmin käynyt kaupassa Pitkäperjantaina. Enkä kävisi tänäänkään, mutta olin varautunut huonosti huomisiin lankalauantain puutalkoisiin ja talkooporukan puolelta on tullut painetta tarjoiluista.

Viikko on muutenkin ollut vaiherikas:
Palmusunnuntaina Ykkösen tytöt kävivät virpomassa!

Malkamaanantaina mietin, että minkä kokoinen malka näkyy omassa silmässä. Ja näkevätkö toiset oman malkansa yhtään paremmin?!

Tikkutiistaina laittelin tulet uuniin, mutta lastujen vuolemisen sijasta sytyttelin ne tuohilla.

Kellokeskiviikkona pohdin, olisiko minusta eläkkeellä lammasfarmariksi ja millaisen kellon ripustaisin merkiksi sille lampaalle, joka pitäisi pistää lihoiksi seuraavana pääsiäisenä.

Kiirastorstaina imuroin töistä tultua ja suunnittelin, että kiira karkotetaan mökillä lankalauantaina kunnon tulilla. Jospa ne on niin sakeat, että vaikutus ulottuu ihan kotitalon pihaan saakka virtuaalisesti, sillä otan tulista videon.

Ja nyt on siis Pitkäperjantai. Muistan lapsuudesta, että päivä oikeasti tuntui todella pitkältä; me lapset emme saaneet riehua emmekä kiljua leikeissä ja keskityimme Jeesuksen ristiinnaulitsemisen tapahtumiin. Käytiin kirkossa jumalanpalveluksessa; päivästä on jäänyt harras muisto. Aikuisena olen monesti käynyt pääsiäisviikon ahtisaarnoja kuuntelemassa ja pitkäperjantaina, kun alttari on sanamukaisesti riisuttu Jeesuksen kuolinhetkeä varten, olen kokenut syvää liikutusta. Olen myös käynyt katsomassa Pitkäperjantain ristintietä torilla ja kerran jopa Hesassa saakka. Päivä on ollut tietyllä tavalla merkityksellinen.

Mutta ei tänään! Minä siis olen menossa kauppaan ostamaan ruokaa, kun Kakkonen, tuo puusavottamme vahvin osallistuja, esitti evästelytoiveensa. Ehtoisena emäntänä minä tietenkin pyrin tarjoamaan talkoolaisille (joita on hurjat kolme itseni mukaan lukien) edes kunnon pöperöt, kun joku  viitsii tulla auttamaan. Kauppaan meno Pitkäperjantaina saa minulle tuon häpeän tunteen.

Mietin, miksi. Häpeä johtuu monesta seikasta; se voi johtua arvostuksen puutteesta, mielipahasta, noloudesta, katumuksesta.  Minua nolottaa! Oma sisäinen kontrolli sanoo, että "Kuulepas, nyt hiljennyt ja keskityt ja mietit, mikä tämä päivä on ja jos olet ostanut yhdenkään suklaamunan, niin sinun on ymmärrettävä myös niiden taustalla oleva merkitys!". Vähän sama kuin jouluna; jos annetaan joululahjoja, niin on ymmärrettävä yhteys Jeesuksen ja Itämaan tietäjien välillä.

Koen siis, että on noloa haahuilla kaupassa nimenomaan Pitkäperjantaina; vähän sama kuin Joulupäivänäkin. Työntekijät mulkoilevat minua, että tuokin mummo olisi voinut käydä nuo surkeat ostoksensa jo eilen. Kaupassa käynnin sijaan minun pitäisi istua kotona rauhoittumassa ja pohtimassa omaa suhdettani maailmankaikkeuteen ja Jumalaan. Onko oma arvopohjani romahtanut, kun tällaisen kristillisen pyhän rinnalle olen valinnut shoppailutuokion hektisessä kulutusyhteiskunnassa?!

Mutta kun nyt tätä kirjoitin, niin tuli tunne myös siitä, että ei Äiti olisi pahastunut siitä, että käyn kaupassa. Olisipa hän saattanut itsekin sanoa, että kipaisepas Sokkarilta kermapurkki. Olen siis omien ajatusteni vanki! Olen kai myös yksi siitä yhä pienenevästä joukosta, joka edes miettii sitä, mitä ongelmaa on käydä kaupassa Pitkäperjantaina, jos ne kerran on auki ja tarve on todellinen.

Loppupäätelmä: Ei se tee minusta huonompaa tai parempaa ihmistä, vaikka siellä kaupassa nyt piipahdankin. Laiminlöin talkoopäivän tarjoilujen suunnittelun ja sen takia minulta uupuu muutama oleellinen tuote, jotka käyn nyt ostamassa. Sitten minulla on aikaa viettää koko päivä pohtimalla asioita, joita pidän tärkeinä.

Lankalauantain jälkeen koittaa Sukkasunnuntai ja sekin taitaa olla perheen piirissä ainutlaatuinen, sillä emme ole ostaneet lammasta. Eivät nuo alla olevat puputkaan paljon pääsiäisestä oikeasti muistuta, mutta yleensä kananmuna on kristillisen ylösnousemuksen symboli. Hyvää Pääsiäistä kaikille, tämän tuskaisen kirjoitukseni lukijoille.


Pupuperhe

Pilikillä

Olin tänään sekä puusavotassa että pilkillä. Ihan siisti päivä; saatiin tosi paljon aikaiseksi! Aamulla tein eväät ja ajoin lämmittämään saunamökkiä; se olikin tarpeen, sillä sisällä oli pakkasta 8 astetta. Kun loppuporukat tulivat, niin keittelin tuumauskahvit ja tuumailtiin siinä sitten.

Sitten pitikin jo lähteä hakemaan metsuri tienvarresta moottorikelkalla. Olimme nimittäin lopultakin saaneet tontille metsurin! Valitettavasti hän kaatoi pihakoivun, jota olin varjellut siitä lähtien kun ostimme tuon mökkiniemen! Mutta ei, koivu joutui lähtemään. Hävisin jo toisen kerran taiston isoista puista. Muutama vuosi sitten lähti suunnattoman suuri mänty ja nyt sitten tämä Pirkko-rouvan pihakoivu.

En uskaltanut enää vastustaa koivn kaatamista, sillä se näytti vähän huonokuntoiselta ja pelkäsin, että jos se joskus kovalla tuulella rojahtaa mökin katolle, niin en kestä. Koivu oli ihan terve! Kyllä otti pattiin.

Metsuri kaatoi rannasta pari muutakin isoa koivua, sillä pelkäsin, että koti-metsuri kaataa ne itse mökin katolle.  Niitä sitten sahattiin pölleiksi ja ajettiin kelkalle yläpihalle. Moottorisaha hajosi jossain vaiheessa ja homma jäi niin sanotusti vaiheeseen.

Siinäpä joudin sitten hyvin pilkille, sillä itse asiassa minun olisi pitänyt olla KAPU:n pilkkikisoissa, mutta en siis ollut. Sain luvan osallistua etänä.

Että semmosta!

Robotti-imuri eli Robotti Ruttusen pikkkuveli tositoimissa

Otsikko on pöllitty suoraan Rölliltä, joka löysi jo vuonna 1986 robotiikan ihmemaailman. Mutta voivoi! Valittaen on todettava, että ei ole yli 30 vuodessa robotit kehittyneet, ei. Vielä löytyy haastetta! Röllin Robotti Ruttunen meni epäkuntoon aika sukkelaan ja sama meininki jatkuu näillä nyky-roboteillakin.

Töissä kun ei kerkiä tehdä mitään niin epäoleellista kuin seurata alan uusinta kehitystä, niin otin sitten lomalle mukaan uusimman hankintamme, eli robotti-imurin. Kasvattelin ensin pölyvarastoja kolme päivää, jotta saisin kuvattua robotin tositoimissa ja autenttisissa olosuhteissa. Sitten vaan kokeilemaan. Minulla oli tietty ennakkokäsitys tuosta n. 500 euroa maksavasta imurista ja voinen jo tässä vaiheessa sanoa, että eipä tarvinnut paljon muuttaa käsitystä.

Makarista otin pois maton, nostelin tuolit sängylle ja lopuksi jouduin jopa irrottamaan lukuvalon liitäntäjohdon pistorasiasta esteettömän kulkureitin turvaamiseksi. Eteisessä jouduin siirtämään nurkkapöytää sitä mukaa, minne robotti-imuri suostui suuntaamaan reittinsä. Ja siinä meni sitten aikaa, sillä sille ei juolahtanut mieleenkään, että se olisi imuroinut nurkan yhdellä kertaa, kun estekin oli poistettu. Välillä se kävi kolisuttelemassa nurkkapöydän jalkoja keittiön puolella ja kun nostin pöydän takaisin eteiseen, niin eikös se riivattu ollut jo törmäilemässä pöydän jalkoihin siinäkin!

Makarin matalan kynnyksen yli se pääsi kätevästi ja lopulta minun oli laitettava makarin ovi kiinni, että se olisi malttanut imuroida edes yhden huoneen ns. kerralla kuntoon pakenematta välillä muualle. Muista kynnyksistä se pääsi vain satunnaisesti yli. Kerran se meni eteisestä Kolmosen entiseen huoneeseen kovalla ähellyksellä ja päästyään lopulta kynnyksen yli totesi, että ei viitsikään imuroida siellä ja könysi takaisin eteiseen. Hapsuttomien mattojen yli robotti-imuri pääsi hienosti, mutta hapsut olivat sille liikaa. Ylipäänsä, jos olisin raahannut kaikki matot ulos, nostellut kaikki tuolit, pöydät, penkit ja muut melko oleellisesti lattialla säilytettävät tavarat jonnekin (minne?!), niin voin olettaa, että robotti-imuri olisi selviytynyt tehtävästään hieman paremmin. Tavallisella imurilla imuroidessa ei tarvitse tehdä em. ylimääräistä työtä, joten selkeästi suurempitöiseltä homma siis vaikutti.

Koko huushollin imuroimiseen robotti-imuri käytti aikaa yli 3 tuntia. Itselläni siihen menee aikaa n. 15 minuuttia. Tuo kolme tuntia perustui kaiken lisäksi siihen, että olin valmiina nostamassa sitä kynnysten yli, irrottelin sen maton hapsuista sekä kiskoin sen takaisin sängyn alta, minne se oli juuttunut junnaamaan ja lopulta uupunut. Kaikien kukkuraksi jouduin kantamaan sen aina takaisin sinne, mistä se ei ollut viitsinyt imuroida lainkaan ja lopuksi jouduin vielä imuroimaan itse kaikki ahtaammat paikat. Minulta robotti-imurin seuraamiseen meni siis miltei saman verran aikaa, eli kovin tuloksellista työ ei ollut.

Ei tulisi mieleenikään jättää tuota keskenkasvuista härveliä pörräämään kotiin työpäivän ajaksi. Pahimmassa tapauksessa se nuupahtaisi ensimmäiseen kulmaukseen ja odottelisi siinä loppupäivän tekemättä mitään. Logistiikka sillä on niin heikkoa, että työn laatuun ei todellakaan voi luottaa. Ja entäs kun se pieni roskasäiliö on täynnä. Työnteko loppuu luonnollisesti kuin seinään ja koiraperheessä niitä karvoja kyllä riittäisi...

Loppupäätelmä:
Robotti-imuri on kuin pieni lapsi, joka on innokas auttamaan, mutta jonka työn laatu ei vastaa toivottua tasoa. Sitä on vahdittava ja seurattava koko työsuorituksen ajan, mikäli lopputuloksesta halutaan saada edes jonkilainen. Se toimii myös oikukkaasti, eli pienikin vastoinkäyminen (maton hapsu) saattaa saada sen lopettamaan työnteon. Oikukaskin se on ja tekee juuri miten itse parhaaksi näkee kuuntelematta muitten ohjeita. Monesti em. asenne johtaa siihen, että logiikka esimerkiksi ajolinjoissa ei pelaa ja robotti-imuri pörrää nurkasta toiseen kymmeniä kertoja sen sijaan, että noudattaisi järjestelmällistä reittiä. Seurauksena on, että osa lattiasta tulee imuroitu kymmeneen kertaan ja osa jää imuroimatta kokonaan.

Vielä kaikenlaisten epäselvyyksien ja väärinymmärrysten välttämiseksi korostan, että jos lapsi auttaa imuroimisessa, niin hänen työtään on ehdottomasti kiitettävä vuolaasti eikä jälkiä pidä mennä paikkailemaan.

Robotti-imeri on melko kallis hankinta ja sen tarkoituksena on helpottaa siivouksessa. Nyt tämä ei toteutunut lainkaan; päin vastoin! Tavaroiden siirtely robotti-imurin tieltä oli aikaavievää. Kaikkia kalusteita ei edes voinut siirtää minnekään sen tieltä eli oli selvää, että imurointi oli tehtävä uudestaan. Omat hommat oli järjesteltävä niin, että imuria pystyi pitämään silmällä koko ajan. Sähkönkulutus oli yli kymmenkertainen verrattuna normaaliin imurointiin. Työn jälki on kaikkein suurin syy siihen, että vielä ei meikäläisen huushollissa robotit valloita työtä ihmiseltä.

Robottien tullessa työmarkkinoille korostetaan sitä, että ihminen voi jättää tylsemmän ja yksinkertaisemma työn robotille ja siirtyä itse valvontatehtäviin tai enemmän osaamista vaativiin töihin. Tässä nimenomaisessa tapauksessa vaativammat työt tarkoittivat nurkkien, kulmien, kalusteiden reunustojen ja kaikkien sellaisten paikkojen, missä robotti-imuri ei ollut viitsinyt pyörähtää, imuroimista.

Robotti-imuri on mielestäni kivikaudella, jos sitä vertaa teollisuusrobotteihin.