Suuri huijaus!

Tänään ei oikein kulje, sen huomaa jo noista tautofoniaa täynnä olevista otsikoista. Mutta asia on silti tärkeä, nimittäin pesuohjemerkintöjen paikkansapitämättömyys nykyajan tekstiileissä. Olen taas viime aikoina päässyt opettamaan yhtä lempiaineistani eli tekstiilien huoltoa. Oikeasti tykkään!!!

Mitä uskoa?!

Aihe on nykyisin haastava paristakin syystä; ensinnäkin siitä, että nykyajan ihmiset eivät välttämättä ole koskaan silittäneet saatikka mankeloineet ja toisekseen siitä, että pesuohjemerkinnät ovat täynnä soopaa. Ei kuitenkaan suopaa! Soopa-nimihän tuolee suopa-nimestä, mikä puolestaan tarkoittaa kalisaippuaa. Mutta ei siitä nyt tässä yhteydessä enempää.

Sen sijaan vauhkoan siitä, että tavallisen, saatikka tutkintoa suorittavan tekstiilien pesijän, olisi nykyisin oltava todella valveutunut, kriittinen ja teoriatietojaan jatkuvasti päivittämässä. Melko laaduton kuva kertoo siitä, että kännykkäni on vähintää kolme vuotta vanha. Lisäksi se kertoo seuraavat tiedot: 100%:n puuvillapaita on pestävä hellävaraisesti 40 asteessa, paitaa ei saa kloorivalkaista, ei kuivattaa kuivausrummussa, ei silittää eikä myöskään pestä kemiallisesti. Missä mättää?!

Eli nyt päästään varsinaiseen aiheeseen. Puuvillakuitu ei puhdistu noin alhaisessa lämpötilassa! Sen todistavat useat tutkimukset, joita voi etsiä Työtehoseuran sivuilta. Lisäksi asiasta paasaavat Martoista lähtien kaikki ne, joilla on rohkeutta ja tietoa nostaa asia esille. Itsekin kuulun tähän joukkoon. Minua ärsyttää ympäristöihmisenä erityisesti se, että alhaisia lämpötiloja pidetään hyvänä asiana nimenomaan ympäristön kannalta. Energiaa ei kuulemma kulu niin paljon, kun tekstiilit voi pestä 20 asteessa?!? Niinpä, mutta entäs ne muut haitat; esimerkiksi se, että tekstiili ei puhdistu ja se menee käyttökelvottomaksi nopeammin, jolloin on ostettava uusi tilalle. Tai se, että pyykinpesukoneessa erityisesti zeoliitti sakkautuu sitä enempi, mitä alempialämpötiloja käytetään. Tai se, että kemikaaleja on lisättävä, mikäli joku puhdistustapahtuman osatekijöistä, tässä tapauksessa lämpö, pienenee. Tai pesuaikaa on lisättävä, mikä puolestaan nostaa sähkönkulutusta koneen ohjelman kestäessä ja kestäessä. Myöskin tektiilit vaurioituva pikku hiljaa liian pitkien pesujen aikana.

Toki puuvillapaidassa saattaa olla nappi, mikä sulaa 60 asteessa?! Tai saumalanka, mille käy samoin?!  Onko kyseessä laadukas tuote, kysyn vaan! Kerrataan, koska repetitio mater studiorum est: puuvillakuitu vaatii vähintään 60 asteen lämpötilan puhdistuakseen (mikäli siinä on hikeä, ihorasvaa tai muuta vastaavaa likaa - ja jos ei, niin himputtia varten se pitää sitten pestä?!). Normaali puuvillakuitu kestää hyvin myös kuivausrummun pyörityksen; siitä on sekin etu, että tekstiilipöly saadaa rummun suodattimeen. Em. tapauksessa silityksen kiellon ymmärtää, kun kyseessä oli paita, minkä pitää näyttää ryppyiseltä?!?

Vaihtarit

Summa summarum, kuten me latinistit sanomme, eli meikäläinen sai oivan tarjouksen! Osaan silittää, pidän silittämisestä ja kaiken kukkuraksi ajattelen sen olevan vielä hyvää harjoitusta, kun opetankin moista taitoa. Niinpä olen nyt tehnyt sellaisen diilin, että silitän silloin tällöin noin 20 paitaa ja saan vastavuoroisesti pullaa, kakkua, keksejä ja muita herkkuja vastineeksi työstä! Jee!!! Ainut harmitus on, että minun olisi pitänyt antaa ymmärtää, että silittäminen on vaivalloista jolloin olisin saanut ehkä vielä enempi pullaa!!!

Suuri kurpitsa!

Minulla on nykyisin aivan valtavasti vapaa-aikaa, koska emme saa enää tehdä ylitöitä. En ole koskaan halunnutkaan niitä tehdä, mutta joillakin asioilla on ollut death-linet elikkäs detlainit ja silloin on vaan ollut pakko painaa. Nyt asenne on muuttunut! Ylemmiltä tahoilta on ilmoitettu, että aina ei tarvitse päästä parhaimpaansa. Minua painaa eräs tärkeä asia, eli meiltä uupuu soppari uusiin tutkintoihin, mutta olen nyt ajatellut, että noudatan kerrankin esimiesten ohjeita. Se saattaa kostautua sillä, että minulla ja meillä muillakin on ensi vuonna entistä enempi vapaa-aikaa, mutta minullahan on aina ollut korkea riskinottokyky. Surullista, sillä olen hyvin työorientoitunut enkä mikään perinteinen virkamies.

7 kiloa kurpitsaa!

Niinpä olen iltaisin puuhastellut kaikkea minulle uutta. Eilen ystäväni huomasi, että joku möi luomu-kurpitsoita hintaan 1 euro/kilo. Ei muuta kuin ostamaan ja niinpä meillä oli tänään 12 kiloa kurpitsoita illan rattona. Teimme hilloa! Ekana kurpitsan kuori piti poistaa ja sitten lohkoa varsinainen malto pannulle porisemaan. Kattilaan laitettiin myös kaardemummaa (!) ja vaniljatanko sekä hiukan vettä ja sitruunamehua pari desiä. Kun kurpitsanlohkot olivat porisseet aikansa, otettiin sauvasekoitin ja hurautettiin kurpista tasaiseksi mössöksi. Sekaan vielä sitruunakuorta ja hillosokeria ja taas keiteltiin. Sitten otimme kuumennetut lasipurkit uunista ja lapoimme hillon purkkeihin.

Nam!

Ei hullumpaa, etenkin kun itse sanon! Mietin, että miten omavarainen pystyisin olemaan, jos ei olisikaan töitä ja joutuisin oikeasti miettimään, onko minulla varaa ostaa, tai heittää menemään. Luulen, että selviäisin melko halvalla, sillä osaan laittaa halpaa perusruokaa eikä minulle ole koskaan tuottanut häpeää ostaa alennusmerkeillä merkittyjä tuotteita kaupasta.

Olen kuitenkin ollut aika holtiton, sillä en ole kovinkaan kummoinen säilöjä. Toki olen saanut mehustettua joka syksy 10:stä  pensaastani musta- ja punaviinimarjamehut. Parina viime vuonna olen oppinut mehustamaan lisäksi omenamehua. Mustikoiden kerääminen ärsyttää hirvikärpästen takia. Puolukoita en tänä syksynä kerinnyt keräämään, koska minun piti käyttää Vili pissalla...

Tanskalais-ruotsalainen pihakoirani Vili, joka on erikoistunut erilaisiin pyöreisiin muotoihin, mikäli ne vaan muistuttavat mitenkään palloa, on ollut erittäin innostunut uudesta kurpitsahilloharrastuksesani. Se haluaisi auttaa, mutta ei riitä pienen koiraparan talentti niin vaativaan suoritukseen, ei. Ja tästähän sen näkee:

Valeukki aisoihin!

Olen aina saanut paheksuvia katseita sanoessani, että en arvota koiran elämää kovinkaan korkealla, etenkin kun vertaan sitä ihmisen elämään. Olen yhä sitä mieltä, että ihmiselo on arvokkaampaa. Kaikki eivät tätä julmaa ajattelutapaani hyväksy. Kun kävelytän tanskalaisruotsalaista pihakoiraani - tytön koiraa - koiraani pimeillä kujilla, katselen usein taakseni. Ihan vaan kaiken varalta.

Lisätään vettä myllyyn! Joidenkin mielestä koira, ihmisen paras lemmikki, ansaitsee saada arvoisensa kohtelun. Sen takia koiraa retuutetaan lääkäriin, sitä viedään koirahotelliin, sille ostetaan kalliita nameja, joiden kilohinta lähentelee sisäfilepihvin hintoja, sille puetaan päälle muodikkaita vaatteita ja sille hankitaan leluja viihdykkeeksi. Mutta kun pitäisi antaa vaikkapa 10 euroa jonkun köyhän pienen tyttölapsen avustamiseen, niin rahaa ei olekaan sellaiseen. Se on sitä asioiden arvottamista se. Tarkoitan sitä, että jos minusta meidän hurtan elämä ei ole yhtä tärkeää kuin kenialaisen pikkutytön, niin jonkun mielestä ajattelen julmasti. Vilihän on niiiiin söpö. Se on vähän niin, että kaikki haluavat suojella pandan, mutta harvempi pölypunkin.

Ai mää vai?!

Olen toki itsekin alentunut joihinkin yllä mainittuihin asioihin koiran hellittelyssä; ostin viimeksi hurtalle namipussin, jonka avulla ajattelin kouluttaa siitä tottelevaisemman ja kohteliaamman. Jätin pussin laukkuun lattialle. Mutta vielä mitä, eikö hurdelli ollut varastanut koko pussukan sisällön sillä aikaa, kun kävin ulkona!

Viime aikoina Vili on ollut selvästi kipeän oloinen. Se ei pääse hyppäämään sängylle, vaikka sinne olisi jätetty makkaranpala houkuttimeksi. Samoin autoon hyppääminen on selvästi vaikeaa. Mietin, olisiko se loukannut selkänsä riehuessaan pallon kanssa pari viikkoa sitten mökillä. Sillä samalla reissulla, missa minulla murtui häntäluu. Ihmiset ovat sanoneet, että pitää käyttää koira lääkärillä. Niin varmaan! En todellakaan ala soittelemaan piskille mitään lekuriaikaa, kun ei ole tullut itsellekään aikaa soiteltua. Nappailemme vaan yhdessä buranaa, minulle isommat annokset ja Vilille makkaran kanssa.

Niin joku oli jo siitäkin valittanut, että koiralle ei saa antaa buranaa, koska se saa siitä maksavaurioita! Siis parista buranasta? Buranan vaikuttava aine on ibuprofeeni. Pitäisi kuulemma käyttää parasetamolia sisältäviä aineita. Että nyt on kohta koiraparan maksakin poksahtamassa parin puolikkaan buranan takia.

No kaikesta edellä mainutusta painostuksesta johtuen haluan nyt osoittaa, miten koirarakas ihminen olen ja miten paljon panostan sen elämään. Nimittäin, kuulin eräästä aineesta, jota annetaan koirille silloin, kun niille voi tulla stressiä. Mutta ekana miettikää, te kaksi jäljelle jäänyttä lukijaani, jotka ette ole vielä lähteneet askartelemaan näköis-woodoonukkeja, että oikeastiko koirien stressiin on myytävänä rauhoittavia?! Niin on! En olisi ikinä uskonut!

Iloisen koiran salaisuus?

Ei muuta kuin koirakauppaan! Kysyin myyjältä suoraan, että löytyykö jotain huumetta koiralle, niin eikös tämä heti vienyt minut hyllylle, missä oli rivissään kaulapantoja, jotka eivät olleet suinkaan nahkaa vaan muovia, joihin oli uutettu tyynnyttävää feromonia. Pakkauksen nimi vaikutti jo tarpeeksi epäilyttävältä ja ajattelin, että jos tätä pantaa pidetään, niin onkohan seuraavaksi matkustettava Vilin kanssa Amsterdamiin...

Myyjä vakuutti, että tästä pannasta erittyy koiran stressitilanteessa sen nenään emästä tuttu tuoksu, joka saa sen oitis rauhoittumaan. Lisäksi se lisää koiran oppimiskykyä?! Ajattelin panostaa pantaan ja ostin sen. Myyjä sanoi, että panta on otettava pois, kun pesen koiran. Pesen? Luulen, että joku ilmiantaa minut vielä koiriensuojeluviranomaiselle...

Kotona esittelin ostostani oitis Vilille. Se tuli hulluksi!

Googlasin vielä illemmalla tarkemmin tuosta feromonista, niin tämmöistä löytyi:
"1.Kokoontumisferomonit, yhdisteitä, jotka lisäävät hyönteisten esiintymistiheyttä feromonin alkulähteellä
2.Hälytysferomonit, yhdisteitä, jotka stimuloivat hyönteisten pakenemiskäyttäytymistä tai puolustautumista
3.Sukupuoliferomonit, yhdisteitä, joiden avulla eri sukupuolet löytävät toisensa
4.Jälkiferomonit, yhdisteitä, joiden avulla sosiaalisten hyönteisten työläiset merkitsevät esimerkiksi tien ravintolähteelle
5.Merkitsemisferomonit, yhdisteitä, joilla hyönteiset merkitsee territorion rajat"
Opin myös sen, että kun kissa hankaa itseään ihmisen poskea vasten, se merkkaa ihmispoloisen omaisuudeksen, eikä sillä ole mitään tekemistä hellyyden kanssa. 

Nyt kiinnostaa todella, mikä vaikutus aineella on Viliin. Myyjä vakuutti, että aine on täysin vaaraton, luonnontuote. Uskoinko? En uskonut, uskoin, en uskonut. Se on varmaan kuten uraani, sitäkin löytyy luonnosta.

Viikonloppuna vale-ukki joutuu testiin, kun Nicki saapuu taas maisemiin. Ärähtääkö ukkipuoli pennulle vai käveleekö arvokkasti häntä vipattaen sen ohi muistellen äidinmaidontuoksuista lapsuuttaan...

Ehkä eniten minua kiinnostaa se, onko pannalla vaikutusta myös ihmisen stressiin. Jos nukkuisimme ensi yön Vilpertin kanssa ihan kaulakkain!

Pikkuisen söpöliinin hajanaisia ajatuksia, kausi 1

Minulla on paha mieli, kun ukki lähti. Sen häntä vaan heilahti eikä siitä näkynyt jälkeäkään enää. Siitä on varmasti pari vuotta aikaa, tai ainakin tosi pitkä aika. Minulla on paha mieli, kun se oli kuitenkin aika kiva vaikka olikin ihan tyhmä. Ja pelottava. Ja emäntä lelli aina sitä.

Minä ajattelin, että otan siitä mallia, mutta minä en osaa vielä murista niin hienosti. Eikä minulla ole vielä niin isoja ja teräviä hampaita. Enkä ymmärrä, mikä on pallo. Mutta olen opetellut haukkumaan, kun näen jonkun ikkunasta. En kyllä ymmärrä, miksi pitää haukkua, mutta ainakin se saa emäntään vipinää. Ja kun kävin lenkillä ukin kanssa, niin se opetti, että vastaan tuleville piskeille pitää murista, kun ei niistä ikinä tiedä. Minä en kyllä tiennyt, mikä on piski, mutta jospa se joskus selviää.

Sniif

No sitten viime viikolla leikin ukin kanssa, vaikka se vaan seisoi ja sillä oli niskavillat pystyssä ja se murisi vaan koko ajan. Minusta oli kiva pomppia sen ympärillä,  mutta yht`äkkiä ukin nenä oli ihan kiinni minun selässä ja minä kellahdin heti selälleni ja kiljuin, että armoa! Ei saa tappaa minua!!! Ja ukki vaan rähisi minulle ja näykki minua niillä hampailla eikä lopettanut, vaikka minulta pääsi itku. Ei se kyllä purrut, kun minulle ei tarvinnut laittaa mitään laastaria, mutta emäntä sai hepulin. Ukki joutui niiltä sijoiltaan sinne meidän keittiöön ja oli siellä koko loppuillan.

Eikä mennyt pitkään kun se toinen emäntä, se jolla on aina kaikkea herkkua ja nameja ja joka ymmärtää sen, että tämmöisen pikkuisen tanskalais-ruotsalaisen pihakoiran pitäisi olla pulskemmassa kunnossa, tuli meille ja silloin näin ukin viimeistä kertaa. Olen nyt miettinyt, että onkohan ukki viety oikeaan vankilaan. Se kun aina valitti siitä vankilasta minulle, vaikka en minä ymmärtänyt mitä se tarkoitti.

Nami?

 Minusta oli kiva, kun päivällä ei tarvinnut olla yksin kotona. Ukki kävi aina välillä murisemassa minulle. Minä seurasin sitä koko ajna, että mitä se tekee. Ukki käytti partavettä. Se haisi aina ihan sitruunalta. Minusta sille olisi käynyt joku muu haju paremmin. Saatan nähdä ukista unta. Kun kasvan, höyhennän sen.

Pallohullun päiväkirjasta

Emännällä on niin pää täynnä asioita, että se ei pysty jäsentelemään niitä ja niinpä minulla on hyvä sauma kertoa, että miten minua oikein kohdellaan. Minähän olen tanskalais-ruotsalainen pihakoira, mikä on minusta aika outoa. Nimittäin, en ole ikinä käynyt Tanskassa enkä Ruotsissa enkä oikein viihdy pihallakaan, etenkin jos joudun olemaan siellä yksin. Ja kun sitten olen pihalla, niin kuin eilen, niin minun olisi pitänyt kuulemma olla sisällä. Enkä todellakaan ajanut mitään lintuja puuhun, ne istui kuulkaa ihan valmiina jo siellä oksilla kiljumassa. Ja se myyrä, jonka meinasin saada kiinni, oli ihan omaa syytään siinä puupinon alla keikkumassa. Kai minä nyt sitä vähän halusin seurata, kun en moista ollut ennen nähnyt. Niin pitääkö heti alkaa valittamaan, että ei saa haukkua ja ei saa ajaa takaa?! Kysyn vaan!

Pakko sietää!

Minua ottaa päähän tuo piski, mikä olevinaan on niin kilttiä ja tottelevaista. Mutta turha kuvitella, että päästän sen tänne  minun tuoliin istumaan. Kyllä ärsyttää, kun pitää ruokakin jakaa tuommoisen rääpäleen kanssa. Eikä ole minun vika, jos vähän hermostuin, kun se hyppi ympärillä ja aikoi vähintäänkin varastaa minulta pallon. No olisi tietty pitänyt eilen lopettaa ajoissa, mutta päätin näyttää sille, että kumpi täällä oikein käskee. Niin vähän näytin sille hampaita ja meinasin purra. Niin eikö ala toinen emäntä (se, joka pitää minua sekä vankina että nälkäkuoleman partaalla) huutamaan, että irti! No, myönnetään, että yrittihän se pikkuhurtta kellahtaa selälleen ja anella armoa, mutta minulla on nykyisin niin huono näkö. Ja kuulo!

Niin enkö joutunut loppupäiväksi taas putkaan. Ja se pikkupentu hyppi ja hillui kokoajan minun sohvalla ja minun matolla ja minun lattialla. Niin kyllä kaikkee pitää kestää vielä vanhoilla päivillä!

Pöh!

Niin sanon vaan, että alkaa tympimään.Minusta olisi hyvä, jos olisi vaan yksi tanskalais-ruotsalainen pihakoira tässäkin taloudessa ja se olisin minä!

Remppa on vihdoin finaalissa!

Nyt on remppa edennyt siihen vaiheeseen, että vuokralaiset ovat jo kantaneet kamansa huoneistoon. Pientä hifistelyä se vielä vaatii. Sähkömies, joka ilmestyi lopultakin paikalle, ei ollut ottanut mukaan sytyttimiä... Eteisen ovenkynnys kaipaa vielä ohutta ovilistaa. Makarin ovea on hieman hiottava. Eteisen kaapistoista uupuu ylä- ja alasokkelit. Tässä oleelliset mainitakseni. Jos olisin tiennyt, olisin tiennyt!

Ja taas paklataan!

Vielä torstaina eli päivää ennen vuokralaisen muuttoa kerkisimme paklata viimeisen tiilen, mikä ponnisti makarin puolelle. Aivan uskomatonta! No, olen oppinut todella hyväksi paklaajaksi. Minulta onnistuu suitsait tasoitukset, hionnat ja maalaukset! Kerkisin sutaista jopa viimeisen maalipinnan juuri ennen kuin vuokralaiseni äiti ilmestyi paikalle perjantaina.

No siihen liittyen on pakko kertoa, että työvaatetuksella on todella iso merkitys! Minulla on oikeat työhousut, jotka olen saanut ihan luvallisesti työpaikkani poistoista. Ne on tosi hyvät puuvillaiset housut, jotka jalassa näytän aivan ammattilaisellta (paino sanalla näytän). Siniset housut ja valkoinen paita päällä luovat mielikuvan remontoijasta, jolla on homma hallinnassa (paino sanalla mielikuvan).

En ole aivan varma, mitä vuokralaiseni äiti tarkoitti, kun hän sanoi minulle, että olenko ihan itse tehnyt tämän remontin... Ilmaisu oli kuitenkin selkeästi positiivinen ja jopa ällistynyt (mikä ei toisaalta ollut mikään ihme) ja johtui nimenomaan työvaatteistani. Uskottavuus lisääntyy heti, kun näyttää siltä miltä ammattilaisen pitääkin näyttää.  Samaa en voi sanoa sähkömiehestä, jota en nähnyt kertaakaan koko remppani aikana. Tämä saattoi olla myös onni meille molemmille.

Mitään vesiputkia tartte varoa!

Summa summarum voin sanoa, että onneksi remppa on kuitenkin finaalissa. Kun mietin, että 1.syyskuuta - 4.lokakuuta jokainen arkipäivä raahauduttiin rempalle ja parhaina päivinä vielä viikonloppuisinkin ja siinä sivussa piti käydä ihan oikeissakin töissä, niin kyseessä ei ollut hassumpi saavutus. Olen väsynyt ja onnellinen mutta enempi väsynyt. Mutta myös onnellinen.

Lopputulosta

Tein remontin mielestäni aika edullisesti. Etenkään kun en ole maksanut vielä kaikkea. Olen ottanut mallia kehitysministeristämme remonttimiesteni palkkauksen suhteen ja kehitellyt siihen uusia ideoita. Osalle olen maksanut jotain, osalle en mitään, osalle ihan kuitin kanssa kunnon korvauksen. Subeja olen ostellut olan takaa. Olen itse asiassa henkilökohtaistanut palkanmaksusysteemin ja näin työntekijäni ovat  voineet itse pohtia ja määritellä, millä tavoin korvaus on kätevintä saada. Henkilökohtaistamisessahan on huomiotava yksilön sen hetkinen tilanne, toiveet ja saavutetut ansiot. Näitä jaloja OPH:n periaatteita olen siis soveltanut myös omalla raksallani ja olen huomannut, että kaikki ovat olleet hyvin tyytyväisiä.

Nyt ei muuta kuin kohti uusia haasteita. Niitä odotellessa kävin mökillä sahaamassa polttopuita talveksi, käänsin kasvimaan, poltin risuja ja tein kaikkea muuta pientä syyshommaa. No, en ihan itse mutta kuitenkin...