Tulitikkuja tuunaamassa

Viikonloppuna on aina kiva puuhata jotain kivaa. Ajateltiin sitten tuunata tulitikkuaskeja. Nehän on aika tylsän näköisiä ja nolo viedä lahjaksi sellaista suoraan kaupasta ostettua laatikkoa. Mahtaisi siinä meikäläisenkin perillisillä naama vääntyä mutruun, kun ojentaisin vierailukäynnilla sellaisen Sampo-tulitikkuaskin lapaseen. Syksyn aikaan jokainen kaipailee tulitikkuja kynttilöitä sytytellessä, joten tuumasta toimeen siis.

Ensin leikataan ja liimataan!

Sattui meikäläisellä olemaan vielä lapsenlapsen nukkekodin rakennustyömaalta jäänyttä tapettia, joten leikattiin siitä suoraan sen kummemmin tsuumailematta sopivan kokoinen kaistale tapettia, siveltiin liimalla ja niinpä se oli tulitikkuaski noussut seuraavalle levelille lahja-asteikossa.


Sitten lähti homma taas lapasesta, eli  kun tuli ostettua puntti tikkuja ihan vaan tätä tarkoitusta varten, niin jokaiselle piti valita erilainen tapettisuikale. Lisäksi löytyi vielä huopaa, josta askarretiin vuodenaikaan sopiva syksyinen lehti. Kylläkin vihreästä huovasta.

Tosi söpöjä...

Loppuhuipennuksena liimasin vielä pariin askiin magneettinapin. Nimittäin ei tarvitse enää etsiä tulitikkuja kun askia voi näppärästi säilyttää jääkaapin ovessa.



Nyt lähden testaamaan, miten iloisia lapset ovat näistä oman mamman askartelemista askeista!

Koiranelämää

Tänään oli melko vauhdikas päivä töissä, milloinpa ei olisi. Ajattelin, millaista olisi koiranelämä. Olisin voinut ajatella, millaista olisi kissanelämä, mutta siitä minulla ei olisi riittävän realistista käsitystä. Koiranelämästä on kertynyt paljon tietoa, sillä olen tarkkaillut ahkerasti tanskalaisruotsalaista pihakoiraamme Viliä.

Olenko jo maininnut, että Vili on erittäin kiinnostunut ympäristöstä? Koska se on elänyt ympäristöihmisen kodissa, sitä kiinnostaa luonnollisesti kestävän kehityksen eri tasot. Vili on kiinnostunut erityisesti ekologisesta kestävästä kehityksestä. Vili on huolissaan siitä, että luonnon monimuotoisuus kapenee ja uusiutumattomien luonnonvarojen holtiton tuhlaaminen johtaa siihen, että luonnossa elävillä eläimillä ei ole enää elintilaa tai riittävästi luonnonmukaisia kasvuolosuhteita.

Mitä? Missä on lintu???

Kun olemme mökillä, Vili on kiinnostunut erityisesti linnuista. Se haluaisi selvittää, miten nopeasti linnut reagoivat erilaisiin ärsykkeisiin (kuten haukkuminen) ja millaiset eliinjäämismahdollisuudet niillä on, jos joku yllättävä uhka (kuten joku vieras koira) yrittää hyökätä lintupoloisten kimppuun. Koska kenttätutkimukset ovat vielä aluissaan, Vili kartuttaa mahdollisimman laajaa materiaalia pystyäkseen tekemään oikeat johtopäätökset lintujen henkiinjäämistaidoista.

Pöh, olenkin sisällä!

Koiranelämässä minua kiinnostaa erityisesti se, että Vili osaa keskittyä olennaiseen ja priorisoida asiat. Se osaa myös maksimoida onnentunteen ja minimoida stressitekijät.

Vasen korva valvoo...

Koukussa!

Eräs kollega esitteli minulle yhteistyöpäivillämme uuden pelin, nimeltään Sanajahti. Jos joku nyt sattuisi ihmettelemään, että miten  työpaikan yhteistyöpäivillä tuollainen on mahdollista, niin saanen huomauttaa, että naisihmisenä meikäläiset osaavat kuunnella yhdellä korvalla luennoitsijaa, toisella korvalla vieressä istuvaa kollegaa, tekemään samalla wilmaan merkintöjä ja välillä näppäilemään tärkeitä tekstareita työelämäyhteistyökumppaneille. Itse asiassa, tällaisilla koulutuspäivillä saamme tehdyksi todella paljon asioita, joita ei normaalin työpäivän aikana ennätä tehdä.Yksi kollegoista naputteli tietokonetta niin kovaa, että kynnetkin lyhenivät pari milliä päivän aikana.

Päivän parasta antia oli siis tämä pelin esittely. Peliä ei pelata suinkaan hupimielessä, vaan terveydellisissä tarkoituksissa. Ideana on keksiä niin monta sanaa kuin vaan kerkiää 4x4 kirjainta käsittävästä ruudukosta. Aikaa tähän pohdintaan on huimat 1 minuutti  15 sekuntia, paitsi PRO-pelaajilla, jotka saavat pelata 10 sekuntia pitempään kuin me tavikset. Mitä pitemmän sanan keksii, sen enempi saa pisteitä; 8-kirjaimisesta sanasta saa eniten pisteitä ja 3-kirjaimiseta vähiten, tyyliin 1 piste/sana.  Pisteet vaihtelevat pelin mukaan; joskus maksimäärä voi olla 161, joskus yli 300.


Pelasin muutaman kerran. Ällistyin, koska sain yhdistettyä vain muutamia kolmikirjaimisia sanoja ja pistemääräni liikkuivat siinä 10 pisteen tienoissa maksimin ollessa miltei aina yli 200. Kirjaimia saa yhdistää miten tahansa, kunhan niiden reunat vaan koskettavat toisiaan ja kutakin kirjainta saa käyttää vain kerran. Huomasin, että pärjäisin paremmin, jos olisin kiinalainen. Nimittäin minun oli erittäin vaikea tajuta, että VOI-sanan voi kirjoittaa myös IOV ja sama ylösalaisin, kulmittain ja takaperin. Yhdistelmiä on siis mielettömästi ja esimerkkini koski  kaikkein yksinkertaisinta sanaa.

Kun olin pelannut muutamia kymmeniä kertoja, aloin huolestua. Sain keskimäärin kasaan 20 pistettä. Mietin, että minun on tilattava aika muistihoitajalle, Jaanalle, jonka sukunimeä en muistanut. Kun POMPPATOMPPA sai 1. sijan minun ollessa sijalla 684 kaikenkaikkiaan 1090 pelaajasta, alkoi ahdistaa. Niinpä sammutin härvelin ja aloin pohtimaan asiaa.

Enimmäisenä tajusin, että olin jäänyt armottomasti koukkuun. Edes se ei haitannut, että en pärjännyt. Toisaalta, minua ei ole ennenkään haitannut semmoinen asia. Sitten ajattelin, että tässä on hyvä oppimisprosessi käynnissä. Ehkä POMPPATOMPPA ja PALAKALA ovat pelanneet peliä jo vuoden, minä ensimmäisiä minuuttejani. Minun on oltava armollinen itselleni, annettava aikaa. Jotain pari vuotta... Kolmanneksi mietin, että miten minulla on niin hitaat hoksottimet, että en ymmärrä yhdistää kirjaimia, jos ne ovat minulle epätyypillisessä järjestyksessä. Ajattelin, että sen täytyy johtua kokemuksen puutteesta. Ei ole kertynyt riittävästi dataa asiasta. Kun on tottunut kirjoittamaan EPÄSOPIVA on vaikea hahmottaa, että sen voi kirjoittaa myös AVIPOSÄPE. Ja tämä oli siis helpoin muoto, oikealta vasemmalle. Aloin oivaltaa, että minun on kehitettävä avaruudellista hahmottamiskykyäni. Tai edes opetella ulkoa, miltä tietyt sanat näyttävät ollessaan koottuna epätyypillisinä kirjainjärjestyksinä.


Kun pelasin seuraavana päivänä, hoksasin ja kerkisin yhdistää kolmessa eri pelissä pisimmät sanat ja pääsin VIERAS 12345.. tunnuksella peräti 8 parhaan joukkoon!!! Jihuu!!! Tajusin, että minun kannattaa käyttää aikani pitkien sanojen keksimiseen, eikä yrittää saada pisteitä lyhyistä sanoista. Mikä oivallus!

Lisäksi päätin keksiä itselleni pelaajatunnuksen - NOLLAMAIJA. Hetkellinen kirjainten onnistunut yhdistely sain minut euforiaan, josta tipahdin äkkiä todellisuuteen, kun MILLAJEE rökitti pisteeni mennen tullen. Ehkä MILLAJEE on pelannut peliä jo ainakin viikon, minä vasta ensimmäiset kaksi tuntiani.

 Eilen ajattelin, että alan tekemään taulukkoa pistemääristäni. Laitoin siihen omat pisteeni/maksimipistemäärä ja oma sijoitukseni/pelaajien lukumäärä. Sarjat olivat seuraavia:
30/165-281/947
7/213 - 748/962
40/148 - 123/1031 !!!!! JEE!
42/245 - 466/1070

Kuten huomaat,ainoa lukijani joka jaksat vielä tätä pikkutarkkaa selontekoa tihrustaa, en keksinyt yhtään pitkää sanaa. Mielenkiintoista oli myös se, että samalla pistemäärällä sijoittui aivan eri sijalle, riippuen pelin vaikeusasteesta.

Kun PIRIJEPPE nappasi 1. sijan, suljin pelin ja menin nukkumaan.

Suihkussa koko yö!

Meikäläisen ympäristöintoilu ei tule varmaankaan kenellekään yllätyksenä, ei ainakaan teille neljälle uskolliselle lukijalleni. Siksi saatattekin ihmetellä otsikkoa, että olenko lopullisesti sumentunut, ovatko vihreät silmälasini sammaloituneet vai olenko lopulta menettänyt uskoni pienenpienessä ikiomassa maapallon pelastusoperaatiossani. Ilokseni voin vakuuttaa, että näin ei ole käynyt.

Nimittäin, ympäristöihmisenä minulle on tuskaa kuunnella, kun aiemmin oma jälkikasvuni ja nykyisin kollegani läträävät suihkussa. Jälkeläisiini en onnistunut istuttamaan pientä vihreää vesipihtaria, mutta kollegani olen saanut tuntemaan lievää syyllisyyttä moisesta tuhlailusta. Ei tietenkään ole tarkoitus, että kollegat minun seurassani eivät uskalla jättää valoja hotellihuoneeseen aamupalan ajaksi tai ilmestyvät koulutuksiin tukka pystyssä, kun eivät ole ilenneet liota suihkussa kuin 1/4 siitä ajasta, minkä kotonaan normaalisti viettävät. En haluaisi, että asiaan kiinnitetään huomiota vain silloin, kun minä olen lähistöllä vihreänä huutomerkkinä muistuttamassa asiasta.

Asia on kuitenkin mielestäni tärkeä, sillä suomalaisten vesijalanjälki on tällä hetkellä noin 4000 litraa/vuorokausi. Tämä ei tietenkään tarkoita suihkussa käyntiä, vaan niiden hyödykkeiden kuluttamaa vettä, mitä me suomalaiset ostamme ja mitkä on tuotettu ulkomailla, monesti vesipulasta kärsivillä alueilla. Kotitalouskäyttö on tuosta määrästä keskiverrosti 150 litraa, joten erittäin tärkeää olisi miettiä, mitä kaupasta kotiin ostaa. Lähes puolet kuluttamastamme vedestä tulee ulkomailta tuotteiden muodossa, vaikka olemmekin yksi maailman vesirikkaimmista maista. Tätä kannattaa pohtia!

Laskelmien mukaan (ei kuitenkaan omieni) 10 minuutin suihkussa käynti kuluttaa vettä 150 litraa. Siinä menikin se keskiverto päivittäinen vesimäärä. Paitsi, tarvitsemme vettä peseytymisen lisäksi wc:n vetämiseen, pyykkeihin ja ruuanlaittoon. Kun vesi tulee helposti kahvaa kääntämällä, sen kulutukseen ei kiinnitä huomiota. Kuinka pitkään uskoisit löträäväsi suihkussa, jos lähin kaivo olisi useiden kilometrien päässä, saisit kannettua vettä vain 20 litraa kerralla ja ennen käyttöä veden olisi annettava seistä, jotta edes osa liasta painuisi astian pohjalle. Ainoa vastaus on tietenkin, missä suihkussa?!

Viime reisulla sitten ratkesi sekin ongelma, miten tiukkapipoinen ympäristöihminen voi viettää suihkussa tuntikausia ilman mitään omantunnontuskaa ehtyvistä vesivaroista. Tai ajattelematta sitä, onko vesi piilo- eli virtuaalivettä, sinistä vettä, vihreää vettä vai peräti harmaata vettä. Sen enempää kollegoiden nukkumatapaa kommentoimatta, meikäläinen yritti etsiä korvatuppia tuossa aamuyön "hiljaisina" tunteina. Kun niitä ei löytynyt, päätin jatkaa uniani suihkun lattialla. Tuumasta toimeen siis!

Levitin keraamisen laatan päälle kaksi päiväpeittoa ja froteisen pyyheliinani. Kääriydyin paksuun täkkiini ja mietin, että kyllä tämä aina partioleirin voittaa. Nukkuma-alusta on herätessä kuiva eikä lillu vesilätäkössä rankkasateen jäljiltä, koko yön lämpötila on tasainen eikä siperia/päivätasaaja-asteikolla, kuten puolijoukkueteltassa talvella ja mikä parasta, sen lisäksi, että minulla ei ole kipinävuoroa, savu ei mene silmiin koko yönä!!! Sitten nukahdin.

Kun silmäni mä auki saan...