Sosiaalinen media, osa I

Sosiaalinen media pitää sisällään erilaisia verkkoviestintäympäristöjä tai -välineitä, jossa vuorovaikutteisuus on aktiivista, usean eri tahon yhteistä, reaaliaikaista, ei-reaaliaikaista kaikille, ajasta ja paikasta riippumatonta. Sosiaalisen median avulla jokainen voi myös itse tuottaa tietoa, tekstejä, videoita, mitä vaan ja jakaa ne ympäri maapallon yhdessä hujauksessa muille kommentoitavksi ja käsiteltäväksi.

Sosiaalinen media sanana ei ole kovinkaan vanha ja vaikkapa 15 vuotta sitten koulumaailmassakaan ei vielä puhuttu sosiaalisesta mediasta vaikka virtuaalisia koulutuksia jo oltiin suunnittelemassa ja tekemässä. Koska kokemuksia ei ollut, vain tekemällä saatiin tietoa ja sitä analysoimalla tutkimustuloksia. On ollut mielenkiintoista elää vaiheessa, missä kaikki ei ole valmista, vaan kokemuksen kautta on voitu siirtyä seuraavalle askelmalle. Se on vaatinut ennakkoluulottomuutta, uteliaisuutta, innostusta ja uskoa asiaan. Myös tietoteknisten taitojen kehittäminen on ollut tärkeää.

Muistan vielä (kollegoille tiedoksi, että muistan!), kun opettajakoulutukseni aikoina käytimme jo tietokonetta, mutta ei ollut vielä puhettakaan, että osa opiskeluista olisi voinut tapahtua verkon kautta. Jollain tunnilla oli kyllä puhe, että tulevaisuudessa oppitunteja voisi pitää muutenkin kuin luokkahuoneessa. HAH! Siitä vaan joka viikko junaan ja kohti Järvenpäätä...!

Kävin vähän aikaa sitten työpaikkakouluttajien luona ja esittelin heille verkkokouluamme ja sen tuomia mahdollisuuksia oppimisen avuksi. Kun olin näyttänyt pätkän verkkoluennostamme, niin työpaikkakouluttajamme sanoivat, että meidän työntekijät eivät pääse eräälle lähipäivälle, voisitteko nauhoittaa sen päivän opetuksen. He oivalsivat hetkessä, mikä mahdollisuus verkkoluennot ovat! Nyt ja etenkin tulevaisuudessa.

Verkkoluentojen profiilia on syytä kirkastaa. Ne voivat poiketa hyvinkin paljon tavoitteestaan ja tavoiltaan.

Opettaja voi pitää verkkoluennon siten, että hän on omalla tietokoneellaan ja opiskelijat ovat kokoontuneet fyysisesti luokkaan ja seuraavat esitystä acp:n avulla. Silloin vuorovaikutteisuus voi olla joko chatin kautta tapahtuvaa tai mikin kautta tapahtuvaa ja opettaja voi keskittää kaiken huomionsa ryhmään (ihan kuin lähiopetuksessakin).

Opettaja voi pitää verkkoluennon omalta tietokoneeltaan niin, että kaikki opiskelijat ovat kodeissaan omilla tietokoneillaan ja seuraavat luentoa acp:n kautta ja yhteys on edelleen joko chatin tai mikin kautta. Tällöin opettajalla on oltava taitoja hallita acp:n käyttöä, jotta hän osaa huomioida opiskelijan kysymyspyynnöt ja saattaa ne kaikkien kuuluville.

Opettaja voi pitää verkkoluennon normaalissa luokkatilanteessa niin, että se nauhoitetaan ja tallennetaan moodle-alustalle. Tällöin myöhemmin luentoa seuraava ei pääse osallistumaan siihen itse, muuten kuin passiivisena kuulijana. Tässä tilanteessa huomaavainen opettaja varmistaa, että kauempaakin luokasta esitetyt kysymykset kuuluvat ja nauhoittuvat hyvin.

Opettaja voi pitää verkkoluennon luokkatilanteessa niin, että toinen opiskelijaryhmä on luennolla normaalisti ja toinen mukana acp:n kautta ja yhteys aktiiviseen vuorovaikutukseen saadaan joko chatin tai mikin kautta. Tässä on myös varmistettava, että mikin kautta kaikkien äänet saadaan kuuluviin; muuten aikaa kuluu siihen, että opettaja toistelee opiskelijoiden kysymyksiä.

Opettajat voivat pitää myös verkkoluentoja, jotka on nauhoitettu vaikka saunalauteella ja sitten linkitetty seurattavaksi moodle-alustalle. Näihin voidaan passiivisen kuuntelun lisäksi tehdä aktivoivia tehtäviä, mitkä opiskelija tekee luennon päätyttyä.

Tekniikan olisi tietty toimittava ja oltava riittävän laadukasta. Mutta kaikkea ei voi saada hetkessä. Jotkut saavat, toiset eivät. Ystäväni työpaikalla on mm. kaukosäätimellä liikuteltavissa oleva kamera, jota he käyttävät pari kertaa vuodessa kokouksissaan...

Opettajalla olisi oltava mahdollisuus liikkua tilassa luontevasti. Kuuluvuutta ei saa rajoittaa se, että mikin kantosäde on liian lyhyt tai kasvojen on oltava kohti mikkiä. Lisäksi kameraa olisi pystyttävä suuntaamaan helposti ja nopeasti haluttuun kohteeseen. Vuorovaikutteisuutta lisää, että kuulijat näkevät toisensa luennon aikana.

Mistä taidot tähän? Kokeilemalla ja harjoittelemalla, vastaan minä. Monesti painotamme omille opiskelijoillemme, että kokeile, analysoi, valitse sen avulla parhaat tavat toimia! Niin tässäkin, tämä koskee nyt meitäkin. Pitää vaan kokeilla erilaisia tapoja, analysoida niitä ja sen avulla kehittyä.

Palvelua, kiitos!

Nyt tapahtui jotain aivan mieletöntä, minkä haluan jakaa kaikkien kanssa. Nimittäin, sain sellaista palvelua kaupassa, jota odottaisi saavansa aina asiakkaana, mutta harvoin saa.

Tämä tapahtui keskustan tavaratalossa, jonka nimi alkaa A-kirjaimella (ei ole kuitenkaan Alko - tarkennus tähän, vaikka se ei muutenkaan ole tavaratalo). Menin ostamaan lapseni lapselle eli lapsenlapselleni synttärilahjaa: turkoosi kylpytakki kokoa 130 cm. Kauppa oli viimeinen toivoni; sitä ennen olin selviytynyt neljästä liikkeestä ilman, että olin nähnyt vilahdustakaan myyjästä. Tämä oli harmillista, koska käytin kuitenkin myyjän bongaamiseen enemmän aikaa kuin olin käyttänyt valtakunnalliseen Lintujen pihabongaus-tapahtumaan, mitä siis vietettiin samaan aikaan. Parempi tuuri oli ollut silti lintujen kanssa; näin talitiaisia ja sinitiaisia ihan eri malliin kuin myyjiä kaupoissa.

No sitten itse asiaan, eli tällä kertaa kävi kuten sanalaskuissa eli sokeri oli pohjalla. Ilmaisu on aika relevantti myös Ateriapalvelut-tutkinnon osaa suorittaessaan. Onni alkoi potkimaan heti osastolle saavuttuani, eli tangoissa komeili useita(!) eri kylpytakkimalleja. Oli niitten alipakattujen haitilaistyöläisten ompelema disneytakki - ei siis sitä, sitten löytyi kotimainen ÖkÖ-tex merkinnällä varustettu kylpytakki, mutta siinä ei ollut kokoa. Lisäksi oli vielä kolmaskin malli, josta ei valitettavasti ollut näytettä tangossa.

Ja sitten alkoi tapahtua. Hyllynreunan takaa lipui näköpiiriini ystävällisen näköinen, aurinkoisesti hymyilevä myyjä, joka kysyi tarvitsenko apua! Tarvitsin! Hän tsekkasi tietokoneeltaan, että valitettavasti juuri tätä haluamaani mallia ei ollut varastossakaan. Tämä ei riittänyt hänelle palvelun tuottajana, vaan hän oma-aloitteisesti alkoi tsekkailemaan eri vaihtoehtomalleja, esittelemään niitä minulle ja otti jopa oma-aloitteisesti yhden mallin pakkauspussista, jotta näkisin sen paremmin. Siis tavaratalossa! Aivan huippua!!!

Lopulta löytyi mieluinen malli ja koska hän vielä tulkitsi minua oikein, hän sanoi ilman, että piti kysyä, että jos malli ei olekaan sopiva, niin kuittia vastaan voit ilman muuta vaihtaa.

Mietin, että miten näinkin pieni juttu voi vaikuttaa niin suuresti. Nyt sain palvelua, mitä edellyttäisin aina saavani, mutta harvoin saan muissa kuin erikoisliikkeissä. En tiedä myyjän toimenkuvaa, miten iso prosentuaalinen osuus siellä on asiakkaan henkilökohtainen palvelu suhteutettuna vaikkapa tavaroiden tilaukseen, kuljettamiseen, hyllyttämiseen, mitä kaikkea heille mahtaa kuuluakaan.

Kaupan päätehtävä on saada tavara myytyä asiakkaalle. Tässä tapauksessa niin ei olisi käynyt, ellei myyjä olisi ollut ammattilainen ja pitänyt minua hyllyntäyttöä tärkeämpänä.

Loppuhuipennus oli, että kävin vielä yhdessä kaupassa lastenosastolla muuten vaan. Täälläkin oli myyjä. Hänkin kysyi, tarvitsenko apua. Tarvitsin. Hän sanoi, että vuoden päästä on vasta kylpytakkeja myytävänä; ne kun ovat sesonkituotteita, niin ne on meillä jo varastossa...

Harrastuksesta uusi työ?

No nyt joku saattaa jo ajatella, että yritän hämätä oman ammattitaustani, koska taas pukkaa asiaa ompelusta. Mutta ei, en yritä. En ole ompelupuolen opettaja, ainakaan vielä. Käsitöistä on tullut minulle vaan nyt kertakaikkiaan SE juttu!

Tänään jo päivällä alkoi satelemaan ruokapöydässä laukunostopyyntöjä, kun vähän vaan vihjaisin, että laukkutehdas - BagFactory - surraa saumaa miltei joka ilta. Mietin, että mistä moinen usko meikäläisen kykyihin, ihan vaan näkemättä edes tuotetta. Kai se on sitten sitä, että jos on jossain hyvä, niin ajatellaan, että on sitä samaa jossain muussakin. Paitsi lauluhommissa. Mehän kollegan kanssa kerran laulettiin opiskelijoiden pikkujoulussa duetto, niin opiskelijat siihen heti antoivat spontaanisti palautetta, että olette kyllä niiii-iin ainutlaatuisia laulajia, että voisitte mennä laulamaan jonnekin muuallekin. Vasta juhannuksena pätkähti päähän, mitä he oikeesti (!) tarkoittivat...

No, meikäläisen maine on siis levinnyt ja sehän on yleinen sanonta edelleenkin, että lasten suusta se totuus kuullaan. Niinpä meikäläisen jälkikasvu, josta enää (huhhuh) viimeinen viritys asustelee kotinurkissa, pyysi meikää KAVENTAMAAN HOUSUNLAHKEET! Luit ihan oikein, kaventamaan! Ei mikään ihan simppeli homma. Se totuushan sitten on se, että jokainen, joka haluaa housunlahkeet kavennetuiksi, teetättää sen ammattilaisella eikä lähde itse tuhraamaan. Siispä tyttö luonnollisesti otti yhteyttä BagFactoryyn!

Kaventamisesta ei ollut kovinkaan paljon kokemuksia, lyhentämisestä sitäkin enemmän. Eikä siitäkään ompelemalla, mutta kollegan kanssa ollaan lyhennetty housujamme juhlatilaisuuksiin mm. roudarinteipillä, maalarinteipillä, hakaneuloilla ja nitojalla. Nitoja oli paras siinä mielessä, että lahkeet eivät päässeet repsahtamaan, kuten pääsi tapahtumaan maalarinteipin kanssa. Mutta siinä mielessä niitit olivat huonot, että ne vähän näkyivät. Ainakin kun joutui pitämään puhetta kohtisuoraan edestä opiskelijoiden kahvipöytään nähden. Kun sitten hoksattiin sanoa, että voidaan varmaan puhua tästä omalta paikalta seisten, niin homma hallinnassa lahkeittenkin osalta!

No nyt asiaan. Tytön kanssa siis pläjäytettiin pöksyt keittiön pöydälle ja tyttö (äitiinsä tullut taidoissa näköjään) siitä vaan parilla nupineulalla visioi kavennuksen aloitus-, lopetus- ja keskikohdan. Vähän tsuumattiin, että toinen lahje näytti jotenkin kapeammalta, mutta minulla kun on taittovirhe, niin ajattelin sen sitten johtuvan siitä. Tytöllä kun ei ollut kokemusta aiheesta, niin tyytyi luottamaan auktoriteetin arvioon. Ja eikun ompelemaan!

Otettiin sitten pari kuvaa valmiista housuista. Pitää todeta, että ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Mutta sitten keksittiin, että jos tyttö laittaa matalien kenkien sijasta pitkät talvisaaappaat, niin upeelta näyttää. Ne kengät siis!

No Logo

Pitkästä aikaa kaivoin taas oman Naomi Kleinini esiin ja aloin tavaamaan "No Logo Tähtäimessä brändivaltiaat" kirjaa. Siinä riittääkin lukemista ja pohtimista, vaikka kirja on ilmestynyt suomeksi jo 10 vuotta sitten.

Hauskaa on, että ne asiat, joista Naomi Klein kirjoitti jo tuolloin, ovat tämän päivän uutisia ainakin Karjalaisessa ja Hesarissa. Uutisia? Kyllä vain! Ketä kiinnosti kymmenen vuotta sitten, miten joku halpatuotantomaasta tuotettu T-paita voi olla niin halpa, kun sitä vertasi vaikkapa vastaavaan kotimaiseen? Aika harvaa. Ja jos kiinnosti, niin kiinnostuneet leimattiin helposti vaikka minkälaisiksi häiriköiksi, jotka eivät ymmärtäneet sitä, että meillä Suomessa kun on niin kalliit tuotantokustannukset, niin onhan se selvää, että täällä ei kannata teettää mitään... Ja sitä paitsi, kun ei siellä etelässä se eläminen mitään maksa, niin eihän siellä voi palkatkaan olla kummoisia - "On nimittäin käyty Thaimaassa ja kyllä oli halappoo kaikki siellä".

Tilanne tuntuu vaan villiintyneen ja pahentuneen entisestään, jos asiaa tarkastelee halpatuotantomaiden työntekijöiden näkökulmasta. Jos sitä tarkastelee brändivaltiaiden näkökulmasta, niin tilanne on mahtava - halu ostaa, halu hankkia, halu saada pieni pala unelmasta, tuntuu olevan kasvavan kuluttajajoukon tavoitteena - hinnalla millä hyvänsä.

Brändit ovat lyöneet itsensä läpi ja ne on samalla erotettu niitä tuottavista tehtaista ja niiden työntekijöistä ja heidän oloistaan. Kuluttajalle myydään unelma, mielikuva, elämäntapa, status brändin avulla. Se, miten tai missä itse tuote, vaikkapa Barbie-nukke tai lenkkarit on tuotettu, tuntuu olevan lähellä valtionsalaisuutta eikä kuluttajalle itsestään selvyytenä kuuluva asia.

Urheilujalkineiden merkkivalmistajat valmistuttavat tuotteensa Kaakkois-Aasian alihankitapajoissa, joissa on valitettavasti edelleenkin epäinhimilliset työolosuhteet. Nike alan markkinajohtajana on kunnostautunut yhtenä pahimmista työläisten oikeuksien polkijana. Vahvan boikotoinnin ansiosta Niken myynti USA:ssa kääntyi laskuun ja Nike "joutui" lupaamaan joitakin parannuksia työntekijöidensä asemaan. Joutui? Eikö sen pitäisi olla velvollisuus?

Harva Niken lenkkareiden ostaja ajattelee edelleenkään, kuka lenkkarit on tehnyt, millaista palkkaa hän saa, millaisessa tehtaassa hän työskentelee, montako viikkotyötuntia hän tekee, onko hänellä oikeutta lomaan, minkä ikäinen hän oikeastaan onkaan ja tuleeko hän oikeasti toimeen palkallaan. Tietojen hankkiminen olisi vaikeaa, vaikka ne haluaisi tietääkin.

Niken tuotteita valmisti viime vuonna alle 27 000 omien tehtaiden työntekijää ja alihankkijoiden palkkalistoilla halpatuotantomaissa oli n. 0,5 miljoonaa työläistä. MUTTA ihmeitä voi tapahtua, sillä Nike, joka on ollut pitkään boikottien kohteena alihankkijoidensa kurjien työolojen takia onkin ottanut kritiikistä opikseen, ja ryhtynyt siistimään tuotantotapojaan. Eurooppalaisen kuluttajajärjestön tutkimusten mukaan kaikkien Niken alihankkijoiden nimet ja tarkastusten tulokset kerrotaan avoimesti yrityksen nettisivuilla, olivatpa tulokset sitten hyviä tai huonoja. Kiinnostavinta puuvillatutkimuksen kannalta on tieto, että Nike sekoittaa lähes kaikkiin t-paitoihinsa vähintään 5 prosenttia luomupuuvillaa, vaikka tietoa ei vaatteisiin merkitäkään. (Kuluttaja 6/08). Hyvä, että Nike on parantanut tapojaan, mutta vastaavatko ne vieläkään meille länsimaisille tarkoitettuja työoloja ja työläisten kohtelua - otapa selvää jos kiinnostaa!

Justice. Just do it Nike!

Tiesitkö muuten, että Walt Disneyn tuotteita tekevässä haitilaisessa alihankintapajassa työntekijä ansaitsi saman verran 16,8 vuodessa kuin Disney-yhtiön toimitusjohtaja Michael Eisner nettosi tunnissa. Siis kymmenen vuotta sitten. Ovatkohan työntekijöiden palkat nousseet? Mitä luulet?!

Ostaisitko tältä naiselta käytetyn kassin?

Muistatko, kun jossain mainoksissa oli aikoinaan yllä olevan tyyppinen teksti, millä viitattiin siihen, että onko tyyppi tosiaan niin luotettava, että kaupat kannattaa tehdä? No mitäs sillä on tekemistä meikäläisen kanssa, niin ei todellakaan mitään. Ainakaan vielä.

Tässä on nyt pari iltaa tehtailtu niitä kangaskasseja ja kohta alkaa pursumaan joka nurkasta jotain kassinkulmaa. Olemme kehittyneet huimasti näiden parin ompeluillan aikana. Ekana iltana ompelimme kassin viidestä eri kaistaleesta ja hihnat vielä päälle. Kun esittelin tuotosta kollegalle, niin hänpä räväytti ihaltavaksi itse OSTAMANSA ekokassin, mikä oli ommeltu yhdestä kaistaleesta ja hihnat päälle. Ällistyttävää!!

Siinäpä otin heti työpaikan kännykällä foton mokomasta kassista nurjalta puolelta, koska älysin, mikä järisyttävä helpotus lojui silmieni edessä. Sitten ajattelin, että eipä toisaalta mennyt hukkaan sekään, että se ensimmäinen kassi itse asiassa olikin melko vaativa suoritus. Ja itselle tuli todistettua ihan sattumalta, että ei mennyt hukkaan nekään kaksi vuotta kotiteollisuuskoulussa, missä olin tosin kudontalinjalla. Ja kutominen siis ei tarkoita neulomista! Siinä on vissi ero!

Jatkossa kassien tehtailu olisi siis helppoa kuin leikki. Kollega lupasi vielä bonuksena antaa kassin lainaan, jahka ompeluilta koittaa.

Se koitti tänään. Me mitään mallikasseja tarvita!!! Etenkin kun kassi matkusti Nurmeksessa kollegan kanssa eikä siitä siis olisi ollut iloa tähän hätään. Ihan silmämääräisesti leikattiin yksi kaistale kangasta ja surautettiin samaan syssyyn saumat. Sitten piti käynnistää työpuhelin (siis en todellakaan pidä työpuhelinta päällä vapaa-aikana), jotta päästiin tsuumaamaan kuvasta sitä erikoista saumaa, millä sai taiottua kassin pohjan ilman erillistä kangaskaistaletta. Niin eikö jo yksi kollega kerinnyt siihen väliin soittaa työkännyyn, mutta saatiinpa sovittua muutos huomiselle päivälle eikä tullut laskua omaan kännyyn tuostakaan työrupattelusta.

No, sillä aikaa kun tein siis töitä, niin kamuni oli saanut ommeltua ne saumat kassiin käyttäen apuna - ei tällä kertaa metrimittaa - vaan maitotölkkiä. Sen avulla hän näppärästi mittasi pohjan leveyden; mikä innovatiivisuuden huippu!!! Aivan mielettömän huippuhelppoa!!!

Mietittiin vielä kantohihnoja. Tehtiin sitten kahdet erilaiset, eli helpot ja helpommat. Vieläkään ei päästy siirtämään niitä kuvia, mutta suunnittelin jo tekstin. Kassiin tulee teksti "There is no Planet B" - kannanotto ympäristön puolesta tietty. Minulla on jo "Jäähyväiset muovikasseille" - kassi, mikä on ärsyttävää juuttikangasta,mikä nöyhtää takin. Juutin viljelykin kuormittaa ympäristöä, mutta ei niin paljon kuin puuvillan. No nyt tää juttu loppuu tähän kuin dioksiinirehulla ruokitun kanan lento.

Kassissa löytyy

Olen ystäväni kanssa innostunut tekemään käsillä kaikenlaista; välillä olemme harrastaneet rautalankojen muotoilua (lue: taittelua), sitten olemme hakanneet kaakeleita tarkoituksena tehdä upeita laattoja puutarhaan (ei olla saatu vielä laastia), olemme värkänneet linnunpönttöjä (no kun vetäistään tällä kuuven tuuman naulalla, niin kyllä pysyy kiinni), olemme rakentaneet jopa nukkekodin (pienen mittavirheen takia se odottaa vielä kokoamista)! Innokkuutta siis löytyy, samoin meillä on korkea riskinottokyky ja stressinhallinta mahdollisten ohjeiden puuttuessa / hävittyä / liekö niitä edes koskaan ollutkaan - tilanteissa. Terveellä pohjalla oleva hallinnantunteemme saa aikaan sen, että mikään ei ole meille mahdotonta siihen saakka, kunnes se muuttuu siksi!

Uusin harrastus on kuvien siirtäminen tekstiilille; pääasiassa T-paitoihin ja laukkuihin. Tähän minäkin sitten innostuin viimeisen päälle, sillä ystäväparkani joutui ostamaan surkean pieniä puuvillakasseja askarteluliikkeestä. No minullahan on ompelukone, Eva Economy vuodelta 1984 ja ompelukilometrejä sille on kertynyt sen verran, että kyllä sillä vielä muutaman ekokassin polkaisee.

Muttamutta, ensimmäinen ristiriita (lue: haaste) tulikin siinä, kun kamulle eivät kelvanneet vanhat lakanat, joita olin säilytellyt aarteinani ja vain odottamassa hetkeä, jolloin pääsen ompelemaan niistä kaikkea hienoa. Siis ne EIVÄT todellakaan ole likaisia, vaikka ovatkin lakanoita. No, sitten marssittiin kauppaan ja ostettiin "Ekopuuvillaa" mikä hintansa perusteella ei siis missään nimessä voinut olla mitään ekologisella tavalla tuotettua puuvillaa, minkä viljelyssä ei käytetä ollenkaan lannoitteita tai torjunta-aineita. Nimittäin, ekopuuvillan tuotanto lienee edelleen n. 5 % luokkaa koko puuvillan tuotannosta. Näin Aral-järven kuvat silmissäni! Mielestäni olisimme voineet jättää mokoman puuvillakankaan ostamatta, mutta mitäpä sitä ei tekisi ystävyyden vuoksi. Sniif!

Ja sitten ompelemaan. Mitään kaavoja tarvita! Siitä vaan katsottiin yhdestä vanhasta kassista vähän mittoja ja koska mittanauhakin oli kadonnut, niin ihan näppärästi 25 m:n rullamitalla tsuumattiin suurin piirtein palat kohdilleen ja eikun leikkaamaan. Tehtiin sellainen kassi, missä on oikein levikkeet, eli yhteensä 5 eri kangaspalaa piti saada ommeltua yhteen suht asiallisen näköisesti. Pienoisia ongelmia aiheuttivat ainoastaan kulmat, eli pohja-, sivu- ja etukankaan kombinaatiopiste, mutta hyvin siitäkin selvittiin ja saumahan jää aina nurjalle puolelle, eikös!

Loppuhuipentumana keksittiin, että kassin kantokahvat ommeltiin isäni vanhasta solmiosta! Vähän mietittiin, miten 100 % silkki kestää vai venyykö, mutta otettiin riskillä.

Taas tuli todistettu, että rohkea rokan syö elikkäs innostuksella, yhteistyöllä ja vahvalla visiolla päässe juuri siihen, mihin haluaakin. Töitä pitää tehdä, mutta eikö muutenkin niin joudu tekemään, ihan kaikessa elämässä?!

Jaa se kuvien siirtäminen; se onkin sitten kokonaan toinen juttu. Tässä nyttenkin ihaillaan yhtä kassia, missä lukee "Hyvää Joulua" vähän niin kuin peilikuvana, mutta ajateltiin sitten, että ainakin uniikki kappale tästäkin tuli...