Lotus - Fresh: fressinä huussista?!

Meikäläinen meinasi saada sydärin tuossa hiukka ennen joulua; ei suinkaan joulun uuvuttamana vaan ihan normaalilla kauppareissulla vessapaperihyllyn ääressä. Työntelin ihan huolettomana melko tyhjää ostoskärriä kohti kassoja, kun huomasin ison kyltin. Siinä mainostettiin uutta wc-paperia. Paperin (oleellinen asia tuotteessa) lisäksi tuotteeseen oli ympätty mieto ja raikas tuoksu sekä kurkku-uutetta!!! Kurkku-uute sai minut kääntymään ja pyörittelemään pakettia ensin oikeassa, sitten vasemmassa kädessä.

Kyseessä oli siis ihan perusmarketin hyllyllä oleva Avainlippu-tuote! No tuo merkki onkin jo kokenut melkoisen nöyryytyksen, eikä se todellakaan merkitse enää 100% suomalaista tuotetta, vaan kotimaisuusasteeksi riittää 50%. Suoraan Avainlipun sivuilta lainattuna: "Kotimaisuusaste tarkoittaa suomalaisten kustannusten osuutta tuotteen tai palvelun omakustannusarvosta. Laskelmassa otetaan huomioon kaikki tuotteeseen tai palvelun tuotantoon kohdistuvat kustannukset.". Voiko sen feikimmin sanoa? Brändi on kuitenkin vahva ja miltei poikkeuksetta opiskelijani veikkaavat edelleen merkin saaneen tuotteen kotimaisuusasteeksi täyden satkun. Mutta pieleen siis menee.

Tällä kertaa sivuutin lipun ihan tyynesti ja aloin tutkimaan vessapaperia, jossa on mieto ja raikas tuoksu sekä kurkku-uutetta. Mieto ja raikas tuoksu? Kurkku-uutetta? Wc-paperissa?! Vuoden turhake-palkinto oli mennyt jo Muna Foods:n muoviselle kananmunakotelolle, joten joudun tyytymään vain omaan pohdiskeluun asiasta.

Mieti!!!

Veskipaperia mainostetaan seuraavasti: "Lotus Fresh - wc-paperissa yhdistyy premium-laatuinen pehmopaperi, mieto ja raikas tuoksu sekä kurkku-uute. Rullan ulkonäön viimeistelee raikkaan vihreä pintakuviointi. Tuote on myös dermatologisesti testattu, joten se on myös varmasti ihoystävällinen. Tuoksu on lisätty hylsyyn. Lotus Fresh - wc-paperirullissa on Flush&Go® -hylsy, jonka voi kierrättää, kompostoida ja huuhtoa alas vessasta. Flush&Go® hajoaa veteen kuten wc-paperi, 100-prosenttisella varmuudella. Tuote on valmistettu Suomessa."

Ekana mietin sitä, että valmistajan mukaan tuo Flush&Go on ainut kierrätettävä, kompostoitava ja huuhdottava hylsy. Niin miten niin muka ainut? Saman firman muiden tuotteiden kartonkihylsyt voi laittaa kierrätykseen aivan mainiosti. Miksi valmistaja ei halua tuoda tätä asiaa tietoon vaan korostaa, että vain Flush&Go  (jonka siniset kirjaimet eivät siis katoa minnekään vaan joutuvat lopulta vedenpuhdistamon lietteeseen vaikka rulla söhähtääkin näkymättömiin hetkessä siellä "pöntössä") on kierrätettävä. Kierrätettävä millä tavalla? Voiko siitä tehdä uutta tuotetta; tuskinpa! Ja jos rullan kompostoi, niin mitä tapahtuu kirjaimille, jotka lienevät jotain muoviperäistä ainetta, sillä omien testieni mukaan ne eivät liukene minnekkään viikkojen liotuksen jälkeenkään.

Niin ihmisilläkö?

Tokana mietin mietoa ja raikasta tuoksua, joka valmistajan mukaan on lisätty hylsyyn. Valmistaja on ottanut rohkean askeleen, sillä he mainostavat melko isosti heti perään, että tuoksu on kaiken kukkuraksi dermatologisesti testattu. Ihonärsytystesti eli dermatologisesti testattu tarkoittaa suurin piirtein sitä, että  kaneilta tai marsuilta (joskus jopa vapaa-ehtoisilta ihmisiltä) ajellaan ns.karvat pois ja testiaine levitetään iholle. Joskus ihon pinta hiotaan rikki ennen testiä hiekkapaperilla. Sitten seurataan (joskus jopa viikkoja), tuleeko iholle tulehdusta tai turvotusta.

Tässä tapauksessa testien jälkeen on ehkä muutettu tuoksun koostumusta, ehkä ei, mutta joka tapauksessa lopputulos on se, että kun pyyhkii takapuoltaan wc-paperilla, niin tuoksu lienee niin mieto (olihan se lisätty vain ja ainoastaan - endast - hylsyyn), että mitään iho-oiretta ei enää pääse syntymään. Ehkä vaan mieto ja raikas tuoksu jää leijumaan takapuolen ympäristöön, ellei kyseessä ole ollut hieman tuhdimpi tuotos esimerkiksi vaikkapa jouluaterian jälkimainingeissa..

Kolmanneksi jäin ihmettelemään, mikä onkaan kurkku-uutteen osuus tuotteessa. Käsittääkseni se ei ole tuoksuna, sillä silloinhan sitä ei olisi tarvinnut testata - dermatologisesti ainakaan. Tuorekurkku ei ole tyypillisesti kovinkaan allergisoiva (se sisältää paljon vettä) ja kuvan perusteella kyseessä nimenomaan olisi tuore-, ei suinkaan suolakurkku. Mikä siis on tuorekurkun focus wc-paperissa? Voiko se sittenkin olla "miedon ja raikkaan tuoksun" raaka-aine? Kurkku tuoksuna? Tässä tapauksessa - uutteeksikin puristettuna - kurkkuja kulunee kilo jos toinenkin, että tuotteeseen saisi edes jonkinasteista tuoksua.

Ehkä oleellisin kysymys on se, mitä järkeä on tunkea wc-paperiin "mietoa ja raikasta tuoksua sekä kurkku-uutetta"?! Tuossa joulunpyhinä muutama lapsi ja lapsenlapsi pyörähti wc:n uumenissa ja voin vakuuttaa, että mikäli wc-paperiin on jostain syystä pakko lisätä jotain tuoksua, niin sen ei missään nimessä pidä olla mietoa! Mikä merkitys sillä paperin tuoksulla on, kun ajattelee ihan  loogisesti, mitä siellä vessassa tapahtuu sillä "pöntöllä", kuten valmistaja wc-istuinta nimittää. Nimittäin, villi veikkaus on, että paperiin ympätty tuoksu kalpenee kevyesti sen rinnalla, mitä sillä on vastassa. Lopun annakin mielikuvituksenne jatkojalostettavaksi...

UGH! Olen puhunut.

Pallohullun päiväkirjasta: Rakassstannn mammaa!

Minä, pieni tanskalais-ruotsalainen pihakoira, vietin juuri äsken joulua. Joulu on kiva! Saan syödä kaikkia herkkuja, kun mamma on laittanut liikaa ruokaa eikä se raski heittää ylimääräistä menemään. Se sanoo, että onneksi meillä on tuo elävä komposti ja tarkoittaa minua! Se on kyllä tosi loukkaavaa ja kertoo siitä, että mamma ei taida oikein tajuta kompostoinnista mitään. Minusta ei nimittäin tule multaa, vaan pelkkä pimaus ensin ja sitten jotain aika pahanhajuista pötkylää, vaikka itse sanonkin.

Mamma on väärässä siinäkin, sillä kompostiin saa laittaa vaikka kahvinporoja, mutta minä olen kyllä aika tarkka siitä mitä suuhuni laitan. Kuten en koskaan kahvinporoja. Paitsi tavallisia poroja voisin syödä, mutta mamma sanoo, että minulle kelpaa kuulemma joku halvempikin liha kuin poron. Nyttenkin sain karjalanpaistia, jonka mamma on väsännyt naudasta ja possusta ja hirvestä. Kyllä se maistui minusta ihan hyvälle ilman sitä poroakin, joka on niin harvinaista, että mammakin saa sitä vain silloin, kun se on jossain pohjoisessa, kuten Kuusamossa. Talvella.

Mutta minusta joulu on siis kiva, koska saan myös lahjoja. Paitsi tänä vuonna sain vain kaksi ja se ärsyttävä piski Nicki sai yhden. Joka olisi kuulunut minulle, koska se ei ymmärtänyt muutenkaan mitään joulusta. Saatikka lahjoista! Jouduin siis antamaan yhden paketeistani Nickille, koska tätini oli sitä mieltä, että jouluna on kaikilla oltava kivaa! Minusta sillä Nickillä olisi ollut ihan tarpeeksi kivaa, kun se olisi vaan katsonut minun paketteja.

Ai minusta vai?

Onneksi sain kuitenkin istua joulupöydän alla ihan rauhassa ja pikkuiset tytöt tiputtelivat minulle ruokaa sinne. Sitten kun tulin pöydän alta pois ja istuin ihan vaan nätisti etutassut ojossa, että nyt voitte antaa muutkin kun tyttöjen ruoka loppui jo, niin eikö mamma alkanut meuhkaamaan, että minä muka  kerjäsin. Niin olipas se äkkiä unohtanut, että jouluna on nimenomaan autettava kaikkia kerjäläisiä ja muitakin nälkiintyneitä. Kuten minua.

Mutta heti tänään mamma muisti, että sehän oli leiponut minulle piparin, mutta unohtanut antaa sen! Minä, joka olen sentään sivistynyt koira, en tietenkään viitsinyt siitä jouluna huomauttaa, vaan odottelin vaan kiltisti, että mamma muisti palailee. Ja niinhän se teki! Se on sanottava, että kyllä minä olisin voinut syödä vaikka kaksikin piparia, mutta kiitos nyt kuitenkin,eli tattista vaan!

Puntarilla!

Kyllä nyt pitää tuulettaa!!! Meikäläinen on saavuttanut painonhallinnassa tavoitteen, joka vaikutti alussa epätodennäköisemmältä kuin naapurin kissan äkkikuolema. Mutta niinpä siinä vaan kävi, että luonteelleni tyypillisillä ominaisuuksilla varustettuna tein lopulta tuloksen, johon harva pystyy näinkin lyhyessä ajassa! Jee! Olen kyllä aivan huippu!!! Nyt on kiva!!!

Tässä vaiheessa kannattaa kuitenkin mainita, että onnistumiseni ei siis todellakaan ole keneltäkään pois ja kaikki ovat yhtä huippuja laihduttajia, vaikka grammaakaan ei olisi lähtenyt. Lisäksi saavutukseni ei välttämättä ole kovinkaan kummoinen, jos sitä vertaa johonkin muuhun tavoitteeseen, vaikkapa ihmisen ensimmäiseen askeleeseen kuussa. Edellä mainituilla argumenteilla haluan siis tuoda esille sen, että vaikka satuinkin nyt onnistumaan, niin olen silti keskivertokastissa. Luonnollisestikaan en ole noiden sanojen takana.

Olen nimittäin lukenut kirjoista, lehdistä ja eräästä tutkimuksestakin, että kaikki eivät välttämättä iloitse toisen menestymisestä. Esimerkiksi työpaikalla toisten työtahti tai tulokset voivat tuntua omia aikaansaannoksia paremmilta ja silloin yksilö voikin tuntea kateutta sen sijaan, että iloitsisi toisen menestyksestä - joka on kuitenkin voitu aikaan saada kovemmalla työnteolla  kuin mihin kateuteen sortuva yksilö olisi itse valmis panostamaan. Kun työpaikalla hehkutetaan, että olemme kaikki yhtä hyviä, voi tulla mielikuva, että pääsemme samanlaisiin tavoitteisiin hyvin erilaisilla työpanoksilla. Tässä piilee asiantuntijoiden mukaan vaara. Esimiestyössä olisikin kehittävämpää keskustella siitä, miten kaikki saataisiin pääsemään samoihin tavoitteisiin sen sijaan, että jätetään vastuu kehittymisestä niillekin, jotka eivät itse huomaa kehittämistarpeitaan. Aiheesta lukiessa oppii sen, että toisilla samaan lopputulokseen pääseminen vaatii enemmän töitä kuin toisilla. Mielestäni se, että kaikki tasapäistetään kun halutaan antaa kaikille samanlainen palaute, on nimenomaan aliarvioimista ja työn imun vähättelemistä!

Mutta sitten asiaan, eli kuten työelämässäkin, myös elämässä yleensä pärjäävät ihmiset, jotka ovat terveellä tavalla egoisteja! Painotus on siis sanalla terveellä tavalla egoisti, jolloin toiminta ei perustu uhraamiselle. Uhraus on aina yksisuuntaista eikä uhrautuva osapuoli saa itselleen mitään vastikkeeksi, tai jos saa, niin ei samassa suhteessa mitä on antanut. Jotkut pitävät kuitenkin jopa uhrautumista hyveenä! Työpaikan uhrautujat ovat niitä, jotka jossain vaiheessa huomaavat jäävänsä autiolle saarelle yksin. Mielenkiintoista! Jos työpaikalla ei analysoida ihmisten vahvuuksia ja kehittämiskohteita, vaan palaute tulee ainoastaan kollektiivisesti, on vaarana, että lahjakkaat yksilöt lähtevät etsimään haasteita muualta. Tähän saatetaan monessa työpaikassa pyrkiäkin, sillä on helpompi johtaa tasapaksua massaa, kuin asiantuntijoita.

Nyt mentiin taas liian pitkälle varsinaisesta aiheesta, eli riemusta siihen, että meitsi normalisoi painonsa muutaman vuoden takaiselle kiloluvulle ja sujahti suit sait vaatteisiin, jotka olivat pölyttyneet jo liian kauan komerossa. Halusin vaan tuoda kainosti esille sen, että vaikka olenkin menestyjä, niin kaikki muutkin ovat -  mutta vain saavuttaessaan tavoitteet.

Purkaus perustuu siihen, että Jutan Simple-kurssilla oltiin eri painonpudostusryhmissä < 10 kiloa,  < 20 kiloa ja  < 30 kiloa. Näin ollen jokainen laati itsellee suht realistisen tavoitteen, johon sitten yritti päästä. Kurssilla oli myös muutama sellainen, joka halusi vielä pudottaa kilon, vaikka oli 180 cm pitkä ja painoi 65 kiloa. Ja sitten oli niitä, joiden pituus oli 150 cm ja painoa oli kertynyt yli sata kiloa. Kaikilla oli silti sama tavoite, painoa on saatava putoamaan.

On selvää, että osa pääsi tavoitteeseen helpommalla ja osa joutui ja joutuu edelleen tekemään todella paljon töitä painonhallinnan eteen. Voiko tavoitteet ja niihin pääsemisen tasapäistää?! Mielestäni ei. Tässäpä onkin miettimistä ja pitää vielä lukaista pari opusta aiheeseen liittyen; ei siis painonhallintaan vaan työpaikan johtamistyyleihin.

Aika siisti käyrä...

Blogini jonkinasteisen  tason säilyttämiseksi en viitsi laittaa julkiseen lukuun kilomääriä, mutta jos olisin ottanut kuvan kadonneista kiloista voipaketteina, niin se olisi ollut todella tajunnan räjäyttävää! Säästän teidät, oli kuusi armasta lukijaani, moiselta järkytykseltä!

Pallohullun päiväkirjasta: Mamma viisastuu

Viikonloppuna mamma kertoi minulle, että uusimman tutkimuksen mukaan on selvinnyt, että kun koira nukkuu sängyssä (ei siis omassaan vaan emännän), niin sillä on tosi rauhoittava ja positiivinen vaikutus - siis emäntään. Kaiken kukkuraksi emännän yöunien laatu paranee huimasti! Niin oliko se uutinen, kysyn vaan! Mutta mammalle se oli, sillä se oli lukenut vaan sellaisista tutkimuksista, joissa väitettiin, että mamma saa minusta loisia.

No hyvä on, myönnetään, että silloin muutama kesä sitten, kun mamma heräsi keskellä yötä ja minun punkki oli juuri iskostautunut mamman kainaloon, niin jotain osaa siihen oli minullakin. Kun punkki oli saatu kiskottua mammasta irti ja se makasi melkein pyörtyneenä ja kalmankalpeana mökin lattialla, niin minähän sain porttikiellon mamman viereen! Niin miten joku voi olla sellainen pelkuri?! Minulla on sentäs joka kesä monta punkkia, vaikka joka ilta tehdään punkkitarkastus ja sitten saan palkinnoksi namin! Eikä pelota yhtään. Mutta rangaistukseksi en siis pääse mamman peiton alle ikinä kesällä.

Minähän olen tiennyt tuon mukamas uuden tutkimustuloksen aina ja sen takia olenkin pompannut joka ilta mamman viereen ja parhaassa tapauksessa sen peiton alle nukkumaan. Siis talvella. Kieltämättä, ihan lokoiset oltavat minulla yleensä onkin.

Mitään sänkyjä tarvita!

Ex-mamma, joka ei ikinä anna minulle tarpeeksi ruokaa, oli kertonut mammalle tutkimuksesta. Mutta oli jättänyt mainitsematta, että jos sängyssä nukkuu kaksi koiraa, niin niistä toinen on liikaa. Siitäkään asiasta ei tietty minulla ollut mitään epäselvyyttä! Ja se toinen on Nicki, se ärsyttävä piski, joka muutti meille joskus! Ilmankos ex-mamma halusi hankkiutua minusta heti eroon, kun sen mielestä toinen meistä tanskalais-ruotsalaisista pihakoirista oli liikaa sen sängyssä! Ja minä lähdin, koska olen mamman poika!

Haluaisin kuitenkin tuoda esille seuraavan seikan; varsinaisen lemmikin, eli siis minun, yöunien laatu kuitenkin kärsii selvästi mammasta! Monesti herään siihen, että mamma potkii minua jaloillaan ja karjuu, että HITTOON SIITÄ vaikka väittääkin sanoneensa, että voisitko pieni armas puudipuudi Vili hieman siirtyä, jotta minäkin sopisin tähän omaan sänkyyni?! Sitten voin herätä siihen, että mamma kiskoo minulta peittoa ja väittää, että se on sen peitto! Ja välillä herään siihen, että mamma työntää minun päätä pois tyynyltä, vaikka ihan hyvin siihen sopisi minunkin suippo kuononi!

Niin minäpä haluaisin sellaisen tutkimuksen, missä selvitettäisiin lemmikin,eli minun yöunen laatua heikentävät tekijät. Siinä voisi mammallakin nenä kalveta, kun tulokset julkaistaisiin. Ja sitä paitsi, minusta mamma herää muutenkin liian aikaisin. Niinku viime yönä joskus viideltä tai kuudelta. Ja oli ihan pimeää eikä minua huvittanut nousta, mutta mamma vaan meuhkasi, että ylös siitä!

Krooh pyyh...

Piparit kehiin

Taas on se aika vuodesta, jolloin ajattelen, että voisin hieman laistaa keittiöpuuhista. Mutta ei, ei se vaan tunnu onnistuvan. Olen paistanut jo yhden satsin piirakoita, perustanut marmeladitehtaan ja eilen paistoin piparit.

Vain pieni annos

Myös koti on joulukuosissa, sillä olen ilmiselvästi jouluihminen; paitsi niiden lahjojen suhteen. Lisäksi viikonloppuna pääsen ihailemaan Stockmannin jouluikkunaa ja Tuomaan markkinoita. Hienoa!

Mutta sitä ennen siis koristelit piparit. Pipareiden koristelussa kaikkein vaikein vaihe on paperitötterön tekeminen.Olenkin ulkoistanut sen puuhan kondiittoriystävälleni, joka suit sait tekaisee sekä valkuaisvaahdon että tötteröt minun keskittyessä muihin puuhiin. Kuten jouluradiokanavan etsimiseen iPadista.

Pipareiden koristelu sujui tänä vuonna yllättävän rattoisasti, sillä paikalla ei ollut lainkaan häiriötekijöitä, kuten yleensä. Niinpä homma sujui rattoisasti parissa tunnissa, mutta totuuden nimissä on sanottava, että loppuvaiheessa alkoi hieman tökkimään.

Ei vapise!

Minulla pitää olla innostus ja hinku asiaan, jolloin teen sen sydämellä ja luovuudella. Kun homma kiinnostaa ja on riittävän haastavaa, luovuus nousee huippunsa ja koen iloa siitä, että huomaa taas onnistuneensa. Mutta jos homma on liian tuttua ja tylsää, niin sitten se viedään loppuun kirpunnylkijämäisellä periksiantamattomuudella. Olen varmaan koristellut samantyppisiä pipareita jo liian kauan, sillä jossain vaiheessa alkoi tuntumaan, että ensi vuonna ei enää näitä malleja!Olin toki ennakoinut ja ostanut pari aivan uutta mallia, mutta niiden paistamisessa saattoi olla pientä kehittämistarvetta...

Oma malli

Tanskalaisruotsalainen pihakoirani Vili, joka yleensä auttaa minua aina pipareiden paistamisessa, oli joutunut kaappauksen uhriksi ja majaili ex-mamman luona. Tekaisin sille kuitenkin ihan vaan pienikokoisen piparin tervetulaiaislahjaksi, jahka hurtta kotiutuu.

Tänä vuonna panostin tonttu-ukkoihin; muutama vuosi sitten minulla oli joulumuoripesue, joten olihan se aika loogistakin. Lisäksi sain hommattua kuusipipareita, josta pystyi väsäämään kolmiulotteisia luomuksia. Pakettiin kuului myös kolmiulotteisia jäniksiä, mutta siinä meni raja. Perinteisten possupipareiden lisäksi koristelin siis yli sata eri kokoista ja muotoista sydäntä, tähteä, enkeliä, hevosta ja joulukuusta. Siinä sitä on mussuttamista!

Kaikille oma!

Seija ja marmeladitehdas

Meikäläinen ajatteli tuossa sunnuntai-aamuna, että voisin tekaista itse makoisat joululahjat ns. pukinkonttiin. Kaikki arvostavat itse tehtyä, paitsi pienet lapsoset, joille tärkeintä on määrä eikä niinkään laatu - ainakin mitä nyt tulee mieleen omista jouluista. Äitimuori on kertonut, että he laskivat isän kanssa joka joulu kuumeisesti, oliko kaikille lapsille sama määrä paketteja; se oli sama saiko toinen kynän ja toinen sukset, kunhan vaan pakettien määrä täsmäsi.

Minä en ole halunnut saada joululahjoja vuosikausiin, mutta olen joutunut tarkistamaan näkökantaani kaikenlaisen harmituksen vuoksi. Ymmärsin, että mikäli antajalle on tärkeää juuri se antaminen, en voi pahoittaa hänen mieltään julistautumalla ekoterroristiksi, joka ylenkatsoisi pienillä ropoilla hankittuja ja sydämellä ajateltuja lahjoja. Niinpä viime vuosina olen kiitollisena ottanut vastaan kaikki saamani lahjat ja sen jälkeen kontannut pitkin lattioita riipimässä talteen lahjapapereita, joita voisi käyttää seuraavana jouluna uudestaan.

Nyt ajattelin ilahduttaa lähipiiriä itse tekemilläni marmeladeilla. Tuumasta toimeen siis! Kinuskikissan sivut auki ja sieltä löytyi suorilta resepti, johon sattui olemaan tarpeetkin; pakastemansikoita, hyytelösokeria ja sitruunamehua. Kinuskikisssa oli onnistunut mielestäni oivasti myös valmistamaan todella aidon näköisiä karkkeja.

Alku vaikutti lupaavalta

Eipä mennyt pitkään, kun mansikat porisivat sokerin kanssa kattilassa ja lisäksi olin ruikannut sinne sitruunamehua joukon jatkoksi. Keitosta hämmennellessä suunnittelin, että teen seuraavan satsin puolukoista ja kolmannen vadelmista ja mustikoista. Olisihan se hienoa itsestäkin, kun saisi toisen omin  pikku kätösin tekemiä aitoja, lisäaineettomia marmeladeja.

Googlasin siinä joutessani ja selvitin, että ns. Kettukarkit sisältävät valmistajan omien tietojen mukaan seuraavat aineet: sokeri, glukoosisiirappi, vesi, glukoosi-fruktoosisiirappi, hyytelöimisaine (E 406), happamuudensäätöaineet (E 330, E 331), aromit ( mm. sitruunaöljy ja vanilja), säilöntäaine (E 202), kasvirasva, maitoproteiini, väri (E 163). Mukana ei ollutkaan sitten pihlajanmarjaa, mutta ei onneksi ketunhäntääkään...

Omat makoisat kotitekoiset mansikkamarmeladini päihittäisivät kaupan tuotteet terveellisyydessään hetkessä!

Pieni satsi aluksi

Niinpä kaatelin iloisena mansikkamarmeladitekeleeni, joissa mansikkaa oli enemmän kuin sokeria, jähmettymään jääkaappiin ja lähdin ilahduttamaan äitimuoriani. Palattuani parin päivän päästä ajattelin innoissani, että pääsen jo seuraavaan vaiheeseen, eli viipaloimaan hyytyneen marmeladin ja sokeroimaan sen.

Olen valmis ottamaan vastaan haasteita, vaikka vaarana olisi epäonnistuminen. Lisäksi pystyn helposti myöntämään, jos olen epäonnistunut jossain. Se onkin arvokas taito ja korvaamaton ominaisuus nykyään sekä marmeladitehtaan ensimetreillä, että mitä suurimmassa määrin työelämässä. Töissä omat epäonnistumiset ja virheet saatetaan yrittää kätkeä tai vierittää ne toisten niskoille, vaikka ainut tapa kehitymiselle olisi se, että olisi rohkeutta sanoa, että nyt tuli mokattua. Näin ainakin väittävät kaikki alan asiantuntijat.

Onnistui epä...

No meikäläisen ei tarvinnut kuin vetää ensimmäinen viilto ns. marmelaadiin, kun kirkastui, että prosessin jossain vaiheessa jokin meni oli mennyt pahasti pieleen. Koska syy ei siis ollut kattilassa, ei marjoissa, ei sokerissa, ei sitruunamehussa eikä edes PKS:n sähkössä, niin oivalsin, että minun on perehdyttävä marmeladinvalmistuksen prosessiin laajentamalla ja syventämällä osaamistani esimerkiksi perehtymällä tuotteeseen nimeltä agaragar.

Kokeilemisen arvoisen vinkin sain ystävältäni, joka olikin jo arvannut, että pieleenhän se menee marmelaadi jos sen pelkällä sokerilla yrittää hyydyttää. Niinpä havainnoista hieman lannistuneena, mutta en suinkaan toivoani menettäneenä päätin, että tehtaamme tuottaa vielä toisen koe-erän marmeladia, jahka olen kerinnyt hieman (n. 15 minsaa) perehtyä lisää valmistusprosessiin.

Sitä odotellessa kauhoimme hiljaisuuden vallitessa epämääräiset marmeladiklöntit sokerikasan kautta paperille ns. tekeytymään. Mikäli ne nyt siitä jollain tapaa kovettuvat, niin minulla on jo varattuna sellofaania pari rullaa ja pari metriä kaunista punaista koristenauhaa, joihin sitten voin kietaista tekeleet. Se nyt ainakin on varmaa, että kyllä ne maistuvat, ainakin jollekin...

Sokerihuntu

Ei vielä lahjaksi...