Korkinavaaja kelosta

Ite tein ja säästin taas! Olipa kiva puuhastella pitkästä aikaa pikkuista askaretta. Monta vuotta on ollut haaveena oman pullonavaajan teko. Tänään se sitten onnistui.

Olen Kuusamon reissuilla keräillyt kivan näköisiä kelon oksia talteen. Nyt sain vision ja oli aikaa, joten tuumasta toimeen vaan. Ekana sahasin oksan sopivaan mittaan, tällä kertaan en kuitenkaan ristimittaan. Sen jälkeen lyhensin korkinavaajan aihion piikkejä, sillä minusta ne näyttivät tosi pitkiltä. 

Sitten alkoi haastavin osuus, eli porasin ohuella poralla oksaan reikiä. Riittävän syvän ja riittävän leveän jotoksen, jotta metallipiikit uppoaisivat hyvin halkaisematta koko oksaa. Tämäkin vaihe sujui hyvin ja päätin varmistella kiinnityksen vielä muutamalla liimatipalla.

Lopuksi leikkasin isän tähteeksi jääneestä saapasnahkasta vielä kiinnitysnauhan. Tarkan talo tarvitsee, isä sanoi aina ja varmaan myhäili tyytyväisenä, että siellä se tyttö hyödyntää yli 40 vuotta vanhaa nahkapalaa. 

Vielä poralla reikä oksaan ja hihna paikoilleen! Tuli komee, etenkin kun ite sanon. 

Kasvimaan ihme

Ensinnäkin ihme on jo se, että minulla yleensä edes on kasvimaa. Viittaan edelleen naapurin kissaan (monikossa) ja sen tekemiin hyökkäyksiin kasvimaalla alkukesän aikaan. Nyttemmin katteja ei ole pahemmin näkynyt, sillä kasvimaa muistuttaa tiheää sademetsää mikrokoossa. Sinne ei kissalla tee mieli ahtautua.

Raparperi kasvaa aivan mielettömästi. Vaikka miten olen yrittänyt ottaa varsia käyttöön, uutta puskee koko ajan lisää. Tämä on tietysti hyvä, sanoisinko esteettinen merkitys kasvimaan imagolle. Näyttää rehevältä ja vihreältä!

Peruna kukkii! Olen mullannut sen ja ensi viikolla ajattelin nostaa ekat perunat. Saa nähdä, paljonko ja minkä makuisia perunoista tulee.

Punajuuri, minkä kasvattaminen on ollut minulle leikintekoa, epäonnistui osittain tänä kesänä. En ole keksinyt mitään syytä, paitsi naapurin kissan, joka on tietysti käynyt kuopimassa penkissä siinä vaiheessa, kun siemenet eivät vielä olleet itäneet ja olin unohtanut laittaa harson penkin päälle. 

Mutta sitten SUPERYLLÄTYS: kesäkurpitsa! Ostin joskus juhannuksen seutuun taimen, eli verrattuna moneen muuhun viljelijään, tosi myöhään. Silti se ponnistaa hätäisesti kyhätystä multakasasta tarmokkaana ja tähän mennessä saan jopa kaksi kurpitsaa pöytään asti! 

Lopputuloksena voinen todeta, että erittäin pienellä panostuksella voi saada pihan perukoilla nököttävän kasvimaan näyttämään siltä, kuin parempikin viherpeukalo hoitaisi sitä. Jospa se tästä uusi ura urkenisi, ensi kesänähän minulla on aikaa kitkeä ja kastella sitä vaikka joka päivä, jos satun olemaan muuten vaan kotosalla.