Puutarhassa...

Telkkarista tulee toinen toistaan hienompia puutarhaohjelmia, joissa onnelliset saavat jonkun muun tekemään pihahommat puolestaan. Ilmaista se ei varmaan ole, mutta uskoakseni halvempaa kuin silloin, kun piharemppaa ei televisioitaisi. Meikäläisen piha on suoranainen rytöläjä, joka sopisi mainiosti johonkin muuntumisohjelmaan. Sitä odotellessa piti taas panna itse tuulemaan.

Meitsin "puutarha" on epämääräinen pensas-aronialla rajattu alue, joka ei ole oikeastaan koskaan ollut kaunis. Itse asiassa se on aina ollut juuri sen näköinen, että satunnainen ohikulkija on yhdellä vilkaisulla voinut päätellä, että tämän tontin rouvalla taitaa todellakin olla viherpeukalo keskellä kämmentä. Puutarhahommat eivät myöskään kiinnosta, sillä jos ne kiinnostaisivat, niin olisi tullut nikkaroitua yhtä jos toistakin silmäniloksi pihaan vuosien saatossa.

Ajotien sepeli kasvaa nurmikkoa, nurmikolla puolestaan kasvaa sammalta, sokkelin sepelikkö on painunut hiekan sisään ja sieltä puskee voikukkaa ja muuta rikkaruohoksi luokiteltavaa. Kukkapenkkien reunukset eivät erotu nurmikosta, reunalaudat ovat vuosia sitten painuneet ja lahonneet maan sisään ja muutenkin koko alue näyttää jokseenkin kulahtaneelta. Nythän minulla on ollut aikaa tsuumailla tonttia suuntaan jos toiseenkin. Ei ole näköjään koskaan kiinnostanut kyykkiä iltoja puutarhassa kitkemässä rikkaruohoja, leikkaamassa ruohoa, siistimässä pensaita, lannoittamassa kukkapenkkejä saatikka korjaamassa jo kolmatta kesää hajallaan olevaa keinua.

Unohtui kitkeä...

Pihassa on tehty myös muutamia perustavaa laatua olevia virheitä ja näin jo alusta asti epäonnistumiseen tuomittuja ratkaisuja. Esimerkiksi terassin vierelle istutettu kaunokuusama olisi pitänyt heti alussa rajata irti nurmikosta. Mutta eipä vaan rajattu! Totuus paljastui kaunokuusamien kasvaessa (mikä sekin oli yllätys), eli ruohonleikkuri ei sopinut terassin ja kuusamarivistön väliin ja se vähä minkä sai leikattua, piti koko ajan varoa ettei puhko silmiään kuivuneisiin kuusamankarahkoihin.



Tuumasta toimeen siis! Pienellä mietinnällä laitettiin homma alulle. Mitään nurmea kannata siitä päältä kuoria! Suoraan vaan katekangas päälle ja reunakivetyksiä laittamaan. Katekangas ei ihme kyllä ollut vielä hapristunut, vaikka olinkin ostanut sen jo pari vuotta aiemmin nimenomaan tähän tarkoitukseen.

Ihan ekana tehtiin perinteinen perustavaa laatua oleva virhe, eli ensin olisi kannattanut kaivaa reunakivet paikoilleen ja vasta sitten laittaa katekangas ja kuorikate. Mutta käy se näinkin, vaikka vähän hitaammanlaisesti. Nyt jouduttiin nimittäin nostelemaan katekangasta ja kuoriketta kaivamisen ja betonilaattojen tieltä.

Linjalangat ja kaikki!

Viikkohan siinä vierähti ja vähän toistakin, kun oli ensihuumassa laitettu katekangas paikoilleen, ja päästiin lopulta jatkamaan. Odoteltiin nimittäin ilmaisia kiviä. Mutta kun niitä ei alkanut kuulumaan, panostin 20 euroa ja kvin ostamassa 54 kappaletta betonilaattoja.

Sitten homma jatkui ja kaivettiin jonkinlaiset ojat betonilaatoille ja mätkittiin laatat paikoilleen. Päivällä laatoille syvennystä kaivaessa tuli itku, kun tajusin, että minusta ei ole näihin puutarhahommiin. Jotenkin koen vaan niin vaikeaksi tuollaisen kaivamisen ja linjalankojen kanssa venkslaamisen. Olisi saatava laatat vaateriin tai edes jollain tavalla samaan tasoon sekä suhteessa toisiinsa että nurmeen. Onneksi sain apuja illalla. Itse asiassa oli aika helppoa, kun tein vaan mitä pyydettiin. Ei tehnyt yhtään mieli päsmäröidä, kun tiesin, että taito ei riitä. Sekin on hyvä havainto!

Kaukaa katsottuna näyttää tosi hyvältä. Itse asiassa mitä kauempaa katsoo, sen paremmalta. Kun tarkastelen asiaa nyt, niin seuraavalla kerralla (jota ei tule), tekisin toisin. Nimittäin kuorisin pintamaan pois sen takia, että penkistä ei tulisi niin korkea ja jyrkkä.

Ite tein (melkein)

Kissa kuuhun!

Nyt nimittäin lähtee! Meitsi on pannut kovan kovaa vastaan, sillä tänä kesänä ei katit meikäläisen kasvimaalla riehu. Kävin ostamassa aitatolppia, aidantolppakiinnikkeitä ja varsinaista aitaa. Se lisäksi ostin ruuveja ja rikkoja elikkä aluslevyjä. Toisaalta aika väärin on sekin, että joudun suojaamaan oman kasvimaani omalla pihallani terroristikissoilta, joiden omistajat joutaisivat vähintään hornantuuttiin kattiensa kanssa. 

Kissa luokitellaan melko tyhmänpuoleiseksi eläimeksi, joten sillä ei ole minkänlaista älliä ymmärtää, mitä tarkoittaa oma piha. Yleensä myös kissanomistajien älykkyysosamäärä ja kansalaistottelevaisuus lähentelevät lemmikkiparan lukuja, joten on päivänselvää, että oman pihapiirin ymmärtäminen tuottaa samanlaista tuskaa myös kissanomistajalle. Tämän takia heillä ei olekaan yleensä kavereita naapureissa. Jos kissanomistaja joutuisi vankilaan (minne hän kuuluisikin järjestyssääntöjen noudattamatta jättämisen takia), hänet luokiteltaiseen alimpaan kastiin vankikategoriassa.

Mistä moinen asenne luontoparkoja kohtaan on päässyt kehittymään? Aiemmin olen jopa tykännyt kissoista. No siitä, että naapurit eivät noudata kaupungin järjestyssääntöä ja antavat kissojensa terrorisoida koko naapuristoa. Kun menee leikkikentälle Ykkösen jälkikasvun kanssa, niin ekana on lapioitava kissankakat hiekkalaatikosta ojaan. Viime kesänä jouduin istuttamaan sipulit useaan kertaan, kun naapurin terroristikatti kaiveli ne öisin mullasta kakkojensa tieltä. Ja niin edelleen!

"Kissan omistajan tulee huolehtia siitä, ettei kissa pääse kytkemättömänä lasten leikkipaikaksi varatuille alueille... Kissa, joka poistuu omistajansa tai haltijansa pihapiiristä ilman valvontaa joko tahallisesti tai tuottamukselllisesti, on säädösten mukaan heitteillä. Heitteille jäänyttä kotikissaa ei kuitenkaan saa automaattisesti tapaa, vaan se on kiinniottamisen jälkeen toimitettava löytöeläintarhalle." En suinkaan ole itse keksinyt edellä mainittua tekstiä, vaan se on kirjoitettu kaupungin järjestyslakiin!

En ole saanut hommatuksi  kiinniottoloukkua, joten sitä odotellessa ratsujoukko karautti taas paikalle ja laitettiin tuumasta toimeen. Huomatkaa, arvoisat lukijani, että en ole kuitenkaan niin pahis kuin annan ymmärtää; nytkin ostin vähäisillä varoillani kalliit aitatarvikkeet vain suojellakseni omaa puutarhaani eli sen takia, että kissanomistajanaapurit rikkovat lakia. Olisin voinut vaan ottaa pinskan ja harjoitella pilkaan (ei kuitenkaan omaan nilkaan) ampumista...

Ammattilaiset aidalla

Aidan pystyttäminen oli yllättävän helppoa. Metalliset tukipilarit upposivat hyvin maahan ja puutolpat saatiin tiukasti niihin kiinni. Varsinaisen aidan asentaminen onnistui myös kivuttomasti. Itse hoitelin hanttipuolta ja annoin varsinaisen homman niille, jotka ajattelivat osaavansa sen paremmin kuin minä - missä voikin olla rahtunen totuutta. 

Jos katti aikoo hypätä aidan yli kieriskelemään kanankakassa, niin silloin sen kohtalonhetket on luettu. Vaihtoehdot ovat seuraavat:

1) Viritän rastasverkon löysästi tolppien varaan, jolloin kissa aidan sisälle hypättyään sotkeutuu verkkoon ja minä käyn poimimassa sen parempaan talteen; esimerkiksi kanankakkavesiliuossankkoon pienoiselle uintiretkelle.

2) Kiinnitän piikkilanka-aitaa (mallia SS) aitatolppien väliin, joka muodostaa riskin kissaparan terveydelle. Laitan kuitenkin varoitusmerkin aidantolppaan, joten vastuu asiasta siirtyy kissanomistalle.

3) Hommaan loukun ja ostan sinne Shebaa - siitä kissakin tykkää. Kun kissa menee herkuttelemaan Sheba-annoksella, niin loukku lasahtaa kiinni ja kattiparka saa syödä annoksensa ihan kiireettä. Sitten vaan odotellaan, kuka kuulee kissansa mourun ja tulee äänen perusteella etsimään omaansa. Tiedossa onkin mielenkiintoinen keskustelu, jonka perusteella minä (vain oikeuksiani puolustaessani) todennäköisesti leimaannun kylähulluksi eläintenvihaajaksi ja kissanomistaja puolestaan kokee tulleensa ajojahdin kohteeksi pikkuisen kisuliininsa kanssa.

4) Asennutan sähköpaimenlangan aitaan (järein ja viimeinen konsti), jolloin kissa aidan sisälle hypättyään saa samaan hintaan ilmaisen permanenttikäsittelyn turkkiinsa. Pitää vielä hieman selvitellä noita volttilukuja. Aita saattaa täräyttää 10 000 voltin piikin, jossa on tietämistä jo isommallakin olennolla, saatikka sitten kissalla. Mutta aidantolpassa oleva varoitus kyllä kertoo aivan selkeästi, että aitaan ei saa koskea... Minkäs sille sitten mahtaa, jos kissanomistaja on jättänyt kissansa heitteille ja ilman valvoontaa.

Kissoilta pääsy kielletty!

Näin komealta näyttää kasvimaa varsinaisen sadon odotuttaessa vielä itseään! Nyt vaan on toivottava, että kissat kiertävät tilukseni kaukaa eikä minun tarvitse turvautua noihin edellä mainitsemiini konsteihin. Mikäli kissanomistajat toimisivat kuten eräs naapurini, eli pitäisivät kissansa kiinni, ei tätäkään episodia olisi koskaan tapahtunut. 

Paras vitsi on tietty se, että eräs näistä kissanomistajista valitti Neloselle, kun Vili, tuo älykäs ja hyvätapainen tanskalaisruotsalainen pihakoiramme, oli vahingossa kakkinut hänen tonttinsa aidan ulkopuolelle; siis kaupungin maalle! Tasan ei käy onnenelahjat; koirien tekemisiä valvotaan kovalla silmällä, kun samaan aikaan kissat terrorisoivat elinympäristöään härskisti ja  järjestelmällisesti. Riskillä mennään; joku teistä armaista lukijoistani saattaa istuksia nytkin kehräävä kissa sylissään. Pyydän armoa siinä tapauksessa. Kyse on vain siitä, että toiselle ei saa aiheuttaa harmitusta!