Soutaa muttei huopaa

Sääennuste lupasi kahden viikon helleputkea. Jotenkin oli sellainen fiilis, että jospa edes kaksi päivää. No nyt on itse asiassa kolmas päivä menossa ja on ollut lämmintä. Niinpä, saatuani veneen maalattua, päätin lähteä perinteiselle souturetkelle Jänisselälle. Nyt olisi sään suhteen hyvä sauma retkelle.

Pakkasin veneeseen eväät ja juomista, laitoin kunnolla aurinkovoidetta ja lähdin soutamaan. Reitti on kiva, ensin selkä kohti aurinkoa noin puolitoista tuntia, evästely pikkuisella saarella ja sitten kasvot kohtia aurinkoa mökille toiset puolitoista tuntia. Kyllä, käypi selkään soutaminen.

Nyt oli aivan huippukeli! Ihan tyyni ja välillä pieni tuulenvire, niin matka sujui rattoisasti. Nautin! Oli hiljaista ja vain muutama vene näkyi horisontissa.

Soutelin lokkiluodolta vielä vartin ja kävin tosi kauniilla mäntysaarella. Ranta oli syvä ja vene piti nostaa kokonaan kalliolle. Ihailin maisemaa ja ajattelin, että kiva kun tämmöistäkin saan tehdä lomalla.

Harmaasieppo pihanaapurina

Voi ei! Pupulan liiterin seinänrakoon oli ilmestynyt harmaasiepon pesä ja siinä oli jo munat odottelemassa kuoriutumista.

Tunnistin linnun oitis, koska se on erittäin helppo tunnistaa. Toisekseen siksi, että sattuu olemaan nuo linnut hallinnassa, kuten talitintti, sinitiainen, punatulkku, varis ja harakka, muutamia vain mainitakseni. Sieppo hautoo kaksi viikkoa ja poikaset on pesässä saman verran. Se on myös erittäin herkkä hylkäämään pesän häiriintyessään.

Tosi harmillista, sillä käppäillessämme pihapiirissä lintuparka syöksähti aina pakoon ja jätti munat kylmilleen. Yritimme helpottaa tilannetta sopimalla, että lähdemme ja tulemme mökkiin yhtä aikaa ja yritämme olla liiterin kupeella mahdollisimman vähän. Se osoittautui erittäin hankalaksi.

Niinpä me todennäköisesti aiheutamme neljän pienen harmaasieppopoikasen kuoleman jo ennen kuin ne kerkiävät kuoriutua. Sniif! Pesää ei kannata siirtää; emo ei sinne  enää menisi. No ennakoin tilanteen ensi kesää varten ja tekaisin joutolaudasta pesän harmaasiepolle.

Verstaassa tapahtuu

Harmaansiepon pesä poikkeaa aika paljon muitten lintujen perinteisestä pesämallista. Siinä on tosi iso lentoaukko, sillä sieppo kuulemma tykkää katsella maisemia hautoessaan... Tuosta kuvasta kun katsoo, niin ei oo ristimitassa, mutta ajattelin, että jos siepolle kelpaa seinänrako, niin kelpaa varmaan tuo pönttökin.

Koivupölli

Meikäläisellä on tänä kesänä, tai tarkennettuna kesälomalla, tullut opittua monta uutta asiaa! Yksi niistä on melko vaarallinen, eli moottorisahalla koivupöllin muotoilu.

Omistan noin puolet moottorisahasta, mutta en ole saanut siihen käyttöoikeutta turvallisuutta vähättelevän (en halua pukea metsurihousuja rankoja pätkiessä) ja omia taitojani yliarvioivan asenteeni (no kyllä siis todella osaan sahata, ainakin saan sahan käyntiin) takia. Osittain tästä johtuen Pupulan ison pihakoivun pölli on odottanut jatkotoimenpiteitä. Ajattelin, josko tekisin siitä pupun; se sopisi mökin teemaan. Ystäväni, tuo moottorisahojen kruunaamaton kuningatar ehdotti,  että entäpä jos tekisit siitä kuiteskin ihan vaan tavallisen istuinpenkin. Ei kuulemma kenekään moottorisahaveistosten tekijän ensimmäinen työ ole ollut pupu. Ekana pitäisi kuulemma opetella sahaamaan melko suoraan. Täysi varustus päällä. Hmph...

Huomaa vaatetus

Toki taiteen puolesta on uhrauduttava. Survouduin turvakenkiin, turvahousuihin, turvakypärään ja sitten viimeistelin asukokonaisuuden kiinteistönhoitajan työtakilla. Näytin tosi ammattilaiselta! Silti päätin aloittaa moottorisahaveistokseni alkeellisella työllä eli tekemällä koivupöllistä suorakaiteenmuotoisen  istuimen.

Prmmmm...

Omasta mielestäni kaikki meni hyvin. Mutta sitten ystävä alkui parkumaan, että elä hullu sahaa multaan. No voin myöntää, että ehkä sahanterä ehkä hieman osui maahan (etenkin kun hän väitti nähneensä, miten multa pöllähti), mutta korostan, että en sentäs osunut kiveen! Em. Episodi oli toki takaisku alkavalle moottorisahaveistos-uralleni, mutta kokemus sai minut heti tarkkailemaan työtäni huolellisemmin. Eli tuli opittua.

Loppujen lopuksi sain aikaiseksi abstraktin veistoksen, jota voi hyödyntää myös käyttöesineenä eli istuinpöllinä. Sitä ennen se pitää vielä hioa.

Viimeistelyä vaille

Polttopuuta

Taas tuli opeteltua uusi taito, nimittäin puun poltto toholla eli kaasupolttimella. Homma lähti etenemään seuraavasti: aittaan on tarkoitus laittaa lyhty, jonka sisään voi laittaa turvallisesti kynttilä palamaan. Yritin etsiä takomotuotetta, mikä olisi sekä nätti että sopivan kokoinen. En löytänyt. Tämä oli siis tärkeä sivujuonne varsinaiseen otsikkoon.

Sitten keksin, että jos minulla olisi riittävän pitkä ruuvi ja siihen pultit, homma saattaisi onnistua. Samaan aikaan soitteli työkaveri ja kertoi, että miehen verstaassa on kaikenlaisia pultteja ja muttereita ihan liikaakin. Että sieltä voisi löytyä apu ongelmaan, ei muuta kuin penkomaan.

Koska puhelu oli kajarilla, mies kuuli koko keskustelun ja ajatteli kauhuissaan, että ei todellakaan aio luopua yhdestäkään ruuvista saatikka mutterista. Ja hän ehdottikin tekaisevansa minulle sopivan pidikkeen. Tämän jälkeen asia lähti lapasesta, nimittäin omasta, sillä estelyistä ja kielloista huolimatta en saanut häntä muuttamaan mieltään. Ja minä kun en koskaan halua olla muille vaivaksi. Valehtelin, etten edes tiedä minkä kokoisen lyhdyn koukkuun ripustaisin, mutta sekään ei auttanut.

JP teki

Niinpä seuraavana aamuna menin hirvittäväsä kiitollisuudenvelassa ja syyllisyyttä tuntien hakemaan koukkua. Oli HIENO! Mietin, miksi en osannut sanoa, että kiitti vaan ja tattista, vaan tunsin lisäksi syyllisyyttä siitä, että toinen oli uhrannut aikaansa ja tehnyt ihan vaan minua varten tuon hienon koukun. Ja kuulemma iloisena?! Mutta oikeasti olin tosi iloinen ja kiitollinen. Koukku oli juuri sopiva.

Siinä me asiantuntijat sitten keskustelimme kaikenlaisista puhdetöistä ja tule puhetta, että miltä näyttäisi jos tuon koukun kiinnittäisikin liian lyhyen harmaan ladonseinälaudan sijasta poltettuun puuhun.

Työkaverin mies on sekä ahkerista ahkerin, myös taitavista taitavin. Ja niin löytyi hetkessä mallikappale poltetusta puusta, ei kuitenkaan uunissa, vaan toholla.

Tästä innostuneena menin kotiin, tutkin hieman omaa tohoamme ja ajattelin kokeilla - tuumasta toimeen. Siirsin auton kuiteskin hieman sivummalle... Laitteessa oli kaksi vipua, toisesta vääntämällä alkoi tulla kaasua ja toisesta kuului naksahdus. Lisäksi esittelin tulitikkua, mutta laite alkoi kuumua ilman sitäkin.

Ja hetken päästä oli hieno poltettu puu koukulle, jonka kiinnitän (siis poltetun puun koukkuineen) aitan seinään. Ja sitten se lyhty ja kynttilä! Tulee huippu! Kiitos JP!

Näyttää pantterilta

Sänky palasina - sai halvemmalla

Nykyään miltei kaikki huonekalut tulevat ainakin jossain määrin osina. Pari vuotta sitten ostin ihan arvokkaan sohvan ja nojatuolit niin jo sohvan jalat ja tuolien kädensijat oli ite ruuvattava kiinni. Eli ei se hintakaan kaikkea kerro.

Aitan projekti on edennyt siihen vaiheeseen, että sieltä puuttuu jalkalistat, smyygit, pistorasiat, lamppu ja sisustus (erään häipyessä kesken rempan kalalle). En viiti nyt odotella niitä listoja, sillä kokemus on osoittanut, että ne saattavat olla paikoillaan vasta ensi kesänä.

Niinpä päätin poistua mukavuusalueeltani! Ja koota itse aittaan tulevat kaksi sänkyä! Nyt ei oo talenttia, ei ehkä kestä hermo ja ehkä pitää luovuttaa. Ja toisaalta kiinnosti, että osaisinko sittenkin. Tässäpä se tiivistyy meikäläisen filosofia; yrittänyttä ei laiteta. Ja minua ei haittaa, jos en onnistuisikaan. Kyllä on sen verran terve itsetunto, että se kestää mahdolliset kolhut remonttirintamalla. Lisäksi eilinen aluevaltaus lasikuituveneen remontissa loi uskoa tähän sängynkasaushommaan.

Ensin tarkistin osat ja - poikkeuksellista - perehdyin ohjeeseen. Ymmärsin, että tämä homma ei mene tuumasta toimeen, sillä ei ole riittävästi kokemusta aiheesta. Ohjeen perusteella olin toiveikas, se  vaikutti selkeältä ja osia oli vähän. Kokoaminen sujuikin mainiosti, kunnes tuli huolimattomuusvirhe melko loppuvaiheessa. Katsoin, mutta en nähnyt. Tämä on tyypillistä kun puhun eräälle, hän kuuntelee mutta ei kuule.

Ensin meni väärin

Onneksi osien mukana ei tullut liimaa ja sain nopeasti vaihdettua alalaudan oikein päin. Olipa kiva kasata sänky!!! Olin iloinen. Ja kohta toisen kimppuun. Sitä ennen kupponen kahvetta!

Vilin hautajaiset

Vili, tuo tanskalais-ruotsalaisten pihakoirien aateliin kuuluva yli 14 vuotias rakas koiramme, oli tuhkaksi muuttuneena melkein puoli vuotta takan päällä. Olimme nimittäin sopineet, että hautaamme Vilin kesällä mökille.

Ensin Vili oli lasipurkissa ja ihan viimeiset päivät ite tekemessäni puulaatikossa. Siinä sitä tuli katseltua päivittäin. Joskus kannoin purkin olohuoneen ikkunan eteen, ihan vaan omaa höppänyyttäni. Ajattelin, että Vili voisi katsella maisemia. Vieläkin miltei joka päivä tulee mieleen, että nyt se Vili tekisi näin ja nyt se tekisi noin. Tuossa äskenkin saunalle mennessä ajattelin, että Vili seuraisi kuin varjo kintereillä. Ja ehkä ajattelisi, että koko ajanko meidän pitää höntätä jossain. Mutta silti se köpöttelisi perässä. Nyt on polku hiljainen.

Juhannusaattona meillä oli hautajaiset. Saattoväkeä oli paikalla kaikki kynnelle kykenevät. Kaikki pitivät pienen puheen, jos vain itkultaan kykenivät. Hautajaiset olivat kauniit ja liikuttavat. Emme sentään laulaneet. 

Olimme kaivaneet kuopan valmiksi. Ja aivan kuin sadussa, löysin haudan päälle maailman kauneimman kiven. Siellä lepää Vili. 

Nyt on hyvä olla.

Lasikuituveneen maalaus

Enpä olisi uskonut, että tämäkin taito piti vielä opetella. Kohta olen tuhattaituri, eli kaikki hoituu ruuanlaitosta taloremontteihin... Mutta tätä venehommaa en oisi halunnut oppia. Kun en vaan haluaisi mutta on vaan pakko kun ei ole muitakaan. Kun muut on jossain kivemmissa jutuissa.

Miksi joudun tilanteisiin, missä joudun ottamaan vastuuta asioista,  jotka kuuluisivat muille? Miksi otan vastuuta? Nyt jouduin ottamaan ja otin siksi, että en ole vielä tänä kesänä päässyt soutelemaan! Ja nyt on jo heinäkuun loppupuoli.

Tämä venehomma eteni kuta kuinkin näin, aikajanalla 2 kuukautta: veneen pohjassa oli sen verran isoja reikiä, että eräs henkilö sanoi, että se paikataan nyt kun viime kesänä jäi tekemättä (niin miksikähän - kysyn vaan). Kaavittiin ensin isommat palat maalia irti, unohtui hiomakone kotiin. Seuraavalla kerralla hiottiin koneella, unohtui vaihtolaikka kotiin. Seuraavalla kerralla olisi laitettu lasikuitukangas,  unohtui ostaa se. Lopulta saatiin hartsattua se pintaan. Seuraavalla kerralla oli maalit mukana, unohtui ostaa pipetti millä annostellaan  kovete. Seuraavalla kerralla olisi maalattu, satoi juuri sillä hetkellä. Kun lopetti sateen,  oli muuta puuhaa.

Ja sitten erään henkilön piti lähteä ongelle. Pariksi viikoksi. Ja heinäkuu kääntyi lyhemmälle puolelleen. Ja vene oli köli pystyssä hiekalla. Ei päässeet tytöt soutelemaan. En päässyt mie soutelemaan. Mutta kuulin auton ikkunasta viimeisen huikkauksen "Ei se oo vaikeeta, sekota vaan se kovete ja maali yks prosenttinen liuos!".

Mulla ei tuo suhdelukumatikka ole vahvin puoli. Ja miksi pitää käyttää millin pipettiä? Niinpä laitoin noin desin maalia ja millin kovetetta. Sekoitin, maalasin. Ja tein uuden satsin. Ja niin edelleen ja niin edelleen. Että sen pituinen se.

Haavanlähtö lähellä

Nimittäin kohta loppuu haapojen havina mökillä, erityisesti haravoinnin kannalta strategisista paikoista. Alkaa tympimään kun haravoijien määrä vähenee vuosi vuodelta, mutta haavanlehtien määrä vastaavasti kasvaa.

Selvitin asiaa. Sain myös hyviä vinkkejä. Läksin kaulaamaan! En siis taikinaa vaan haapojen kuorta.

Sekasotkuisesta (ei luonnollisestikaan omilta jäljiltäni) liiteristä löytyi isän vanha vesuri. Yritin etsiä myös liippaa, mutta huonoin tuloksin. Tylsälläkin vesurilla sain runkoon kunnon kaulaamiset eli idea on nerokas: haapa ei enää toimenpiteen jälkeen veso uutta versoa kun se on kaadettu. Kaatohommiin pääsee vuonna 2021 kevättalvella.

Satuin vielä tarkistamaan tuon termin, kyllä puhe on kaulaamisesta. Sitten oli hifistelyä, pitääkö jättää nilakerrosta vai ei. Ja löytyi semmoisiakin juttuja, että haapa kaulaamisen jälkeen vasta innostuukin vesomaan. Voihan hemmetti.

Vesille venosen mieli

Ykkösen Ykkönen ja Kakkonen olivat taas mummilassa ja mietin, mitä kivaa tällä kertaa keksitään. Ykkönen ja Kakkonen keksivät itse kolme asiaa: uidaan, uidaan, uidaan. Teimme niin. Vähänkö kylmi, mutta kaikkeen sitä mummina taipuu. Veden lämpötila saattoi olla jopa korkeampi kuin ilman, mikä oli + 13 astetta. Ja kyllä, tuo oli siis oikeasti plus-merkki.

Kun olimme käyneet Paksuniemessä jätskeillä ja lukeneet 5 Viiru ja Pesonen kirjaa putkeen, keksin uutta tekemistä. Lähdimme tekemään pientä venettä! Ja nyt oli hyviä rakennustarpeita aitan rempasta.

Kakkonen hioo

Tytöt innostuivat aivan valtavasti. Ykkönen hioi, Kakkonen hio, Ykkönen naulasi, Kakkonen naulasi. Minun tarvitsi vain sahata osat, veistellä hieman alkuun ja toimia koko veneprojektin esimiehenä, mikä olikin mielestäni oikein osuva tehtävänjako.

Ykkönen hioo

Eipä aikaakaan ja voi kauhistus vai miten siinä yhdessä sadussa menikään, meillä oli aivan upea paatti valmiina! Ja mikä tärkeintä, paatti pysyi pinnalla vielä senkin jälkeen, kun olimme lastanneet kannelle leijonan ja virtahevon! Tästä innostuneena riehaannuimme tekemään vielä toisenkin veneen!

Kiva leikki

Kiroilu ahistaa

Kiroilu on minulle vaikea asia. Koen niin, että kirosanat ovat jonkinasteinen sekä sivistyksen että sosiaalisten taitojen mittari.  Mitä enemmän niitä käyttää, sen sivistymättömämpää ja muut kuulijat alentavaa käytös on. Kirosanat jakaantuvat pääasiassa kolmeen kategoriaan: eritteet, sukuelimet ja uskonto. Sen verran kuultuja nuo sanat on, että tuskinpa tarvitsee antaa esimerkkiä mistään luokasta.

No en todellakaan ole itse mikään puhdas pulmunen. Jos olen riittävän matalalla älykkyystasolla (harvoin), käytän puheen tehosteena kirosanoja. Ne ovat ryhmästä  eritteet (p***a) ja uskonto (p****le). Olen saanut sen verran tasa-arvoisen kasvatuksen, että en voi, en halua, en siedä, en kestä, en edes käsitä, miksi jotkut (suuri osa) ihmiset loukkaavat naissukupuolta halventavalla kiroilulla. Jopa naiset itse?!

Minua ei tee paremmaksi se, että saatan käyttää manaussanaa (s*****a) sen sijaan, että käyttäisin kirosanaa, jota en voi edes *-merkeillä kirjoittaa. En nosta itseäni yhtään ylemmäs, mutta minua loukkaa ja tekee surulliseksi kuulla jatkuvasti em. Naiseen kohdistuva kirosana (varmasti samoin kokee joku toinen kuullessaa vaikka uskontoon kohdistuvaa kirosanastoa). Ahdistun. En viitsi käydä elokuvissa. En halua katsoa ns. Viihdeohjelmia. Ja tympii kuunnella samaa sivistymätöntä kiroilua lauluissa. Joku Ismo Alankokin on niin juntti,  että eipä kovin hienoja ja lyyrisiä sanoituksia hänellä montaa ole.

Sosiaalinen taitavuus tulee esille siinä, että henkilö joka haluaa tehostaa sanomaansa kiroilemalla, älyää valita kuulijakuntansa oikein. Jos kaveriporukassa mätetään lauseita, joista jokaisessa kiroillaan, niin mitäpä se mulle kuuluu.  Mutta kun Kakkonen mesoo ja noituu ja kiroilee julkisissa päivityksissään, minuun sattuu. Koen epäonnistuneeni kasvattajana.

On se vaan niin kurjaa.

Laiskottelun jalo taito

Meikäläisellä on talenttia laajasti hyvinkin erityyppisillä osa-alueilla. Mainitsen tässä muutaman täysin vapaa-aikaan liittyvän: piirakanpaisto (ravitsemispalvelut), säilytyslaatikot ja ylitasoitus (rakentamispalvelut), villasukat (lämmityspalvelut), Pupulan huussi (sisustuspalvelut), oman ulkohuussin tyhjennus (viemäröintipalvelut), Ykkösen Ykkönen ja Kakkonen (lastenhoitopalvelut) ja suvun toilailujen dokumentointi (av-ja digipalvelut).

Yksi taito minulla on todella hakusessa ja se on paikallaanolon taito. Taito olla tekemättä mitään ja kokematta siitä syyllisyyttä tai stressiä. Stressiä sen takia, että tekemättä jätetyt työt eivät meikäläisen kohdalla hoidu ns.itsestään vaan ne on aina jossain vaiheessa tehtävä. Esimerkiksi tukkoon mennyt ränni on huomattavasti miellyttävämpi avata kuivalla säällä kuin vesisateessa. Syyllisyyttä sen takia, että oman pään sisällä olevan äänen mukaan asioista on pidettävä huoli - erityisesti minun. Esimerkiksi mökille ei ole kiva tulla kenekään, jos olen jättänyt paikat sotkuun lähtiessäni (villakoira nurkassa).

Em.taito ei selvästikään ole perityvää. Sen olen huomannut ihan konkreettisesti. Se on hieno asia, joskus. Ei aina. Mietin, miten pääsisin samaan taitoon.

Niinpä tänään mökillä ajattelin ottaa rennosti. Ensin tein kuitenkin pari pikkuhommaa alta pois: maalasin hyllylaudan ja verhotangon (pääsen iltapäivällä ruuvaamaan ne paikoilleen), pesin pensselin (ei sitä nyt kuivumaan voi jättää), kannoin puut saunalle (jos alkaa satamaan niin en kastu kun kannan ne nyt), katkoin oksia aitan edestä (tulee nätin näköistä), raahasin oksat rytöläjään (no ei todellakaan niitä nyt jätetä siihen makaamaan kun kerran on katkottukin), haravoin (ei ollut harava osunut toukokuussa), nostin kivet polun paikalta (polku on saatava kuntoon ettei aitan lattia mene heti pilalle), täytin polun pohjaa (tietysti,siitähän se kunnostus alkaa). Sitten ajattelin, että nyt saa riittää. Nyt lähden lukemaan.

Luin eilisen  lehden ja keitin kahvit. Laitoin takkaan tulen (heinäkuussa -haloo!!!) ja luin kirjaa. Katselin ikkunasta ulos. Katselin toisesta ikkunasta ulos. Kävin hakemassa vettä. Heitin Nickille keppiä. Luin taas väkisten (sattui ei-kiinnostava kirja). No onhan tässä tullut jo huilittua. Tunti melkein. Haluaisin, mutta en vaan osaa asettua.

Että semmosta! Nyt alkoi satamaan. Kyllä tää huiliminen käy työstä!

Vain karvahattu puuttuu

Mie en kuulu siihen ihmisjoukkoon, jolle sää on vain pukeutumiskysymys. Ja olen meuhkannut aiheesta blogilla aiemminkin eli nämä kylmät säät keskikesällä ei ole poikkeuksellista. Mutta se on muutos entisaikoihin, että säätilan muutokset on nopeita, vaihtelut rajuja ja tuulisuus on lisääntynyt. Näin ihan vaan ilman sammakkoakin.

Toisaalta itessä huomaa hauskan ilmiön kesäloman aikana; haaveet muuttuu realistisemmiksi. Ekana toivoin, että olisi tosi kiva jos voisi olla ulkona T-paidassa ja shortseissa. Sitten toivoin, että jos vaikka paitasillaan, että ei tarttes takkia laittaa paidan päälle. Vielä piti laskea toivetasoa, että oishan se kiva jos takki pitää laittaa mutta ei kuitenkaan sataisi. Ainakaan rakeita.

Ja voihan sitä olla sisälläkin. Loma on aina loma. Nicki näyttää, mistä tämän viikon säät on. Ja tarkennan vielä, että ihan pyllystä. Kiitos ja antteeks!

Nicki tuumailee

Minä olen Nicki tai ainakin olin vielä aamulla. Mutta minun nimi on kai muuttunut ja se on TänneNyt!!! Se kyllä passaa, sillä se onkin paljon parempi nimi kuin entinen koska aina kun minun Mummi huutaa TänneNyt ja juoksen heti paikalle niin saan namin. Ja minä olen juossut koko illan koska aamulla en voinut juosta kun olin sisällä.

Minun Mamma sanoi pati päivää tai yötä sitten että se haluaa päästä minusta eroon. Ajattelin heti että sehän passaa jos pääsen Mummin luo Herkkulaan. Mummi asuu Herkkulassa. Se sanoi, että sillä on niin paljon herkkuja että sen pitää antaa niitä minulle. Niin kun ovikello soi olin heti valmis lähtemään. Että ei se haittaa vaikka Mamma haluaisi erota useamminkin.

Mutta Mummi sanoi että nyt mennään Ukkia katsomaan tai tarkemmin ukin hautaa. Ja sitten nielaisi pari kertaa koska sillä oli kuulemma leipää juuttunut kurkkuun. Autolla ajaessa.

Minä etsin Ukkia mutta en löytänyt. Sitten Mummi kertoi että Ukin koti eli se Mummin tekemä laatikko on maassa ja me mentiin sitten sellaisen kiven viereen ja se oli niin nätti paikka ja heti arvasin että siellä se Ukki köllöttelee. Tuli vähän ikävä mutta ei pitkäksi aikaa. Ja sitten Ukki alkoi murisemaan kuten ennen vanhaan mutta Mummi sanoi että höpöhöpö ja se on ukkonen. Mutta kyllä se oli Ukki.

Suomen ns. Kesä

Täällä mökillä aittaremppa on edennyt nopeasti. Kun vertaa aiempiin jopa pienempiin projekteihin, esimerkiksi vaikka irronneen laudan takaisin kiinnittämiseen, olemme kuin hiukkaskiihdyttimessä. Sillä oletuksella, että hiukkaskiihdyttimessä on hurjasti vauhtia.

Mutta avasin aamulla silmät hyvien yöunien jälkeen ja mietin, tuleeko nyt se takapakki. Maalia ei saa nimittäin levittää jos lämpötila on +10 tai sen alle. Harvemminhan se sellainen on sisätiloissa, edes keskikesällä. Mutta nyt mittari näytti juuri tuota lukemaa. Ja aitassa ei ole lämpöä päällä. Siellä ei ole edes sähköjäkään tällä hetkellä.

Eilen lämpöä oli huimat +13, joten pääsin maalaamaan ekan kerroksen. Kyllä tää Suomen kesä on jotakin niin ikävää. Mulle lomalla säällä on väliä. En kuulu siihen joukkoon joka sanoo, että sää on vain pukeutumiskysymys. Niin onhan se vähän hankala ottaa aurinkoo jos on pitkät housut ja takki kylmyyden takia päällä.

Paitsi en ota aurinkoa. Mutta maalata haluaisin. Jospa se nousisi vielä yhden asteen...

Kasvua puutarhassa

Meikäläinen ei ole koskaan vakuuttanut puutarhanhoidolla. Vähiten itseäni ja se voikin olla syy siihen, että en ole edes kiinnostunut asiasta. Ei ala keväällä sormet syyhyämään, en osta puutarhalehtiä ja yhtä puutarhaohjelmaa seurasin lähinnä piharakennusten takia.

Äitini oli mahtava viherpeukalo. Kukat kukoistivat, rikkaruohot saivat kyytiä ja nurmikko oli tasainen kuin golfkentällä. Itsellä kukat kuolla kupsahtavat viimeistään heinäkuussa, rikkaruohot näyttävät jopa istutuksilta ja nurmi kasvaa sammalta, voikukkia ja on yleensä liian pitkä.

Sen takia onkin ihme, että mökillä olen saanut kasvimaan, tai voisipa sanoa jopa plantaasini, kukoistamaan. Minulla kasvaa siellä perunaa, vadelmia, raparperiä, mansikoita, ruohosipulia, lehtikaalia ja rucolaa. Tai lehtikaali ja rucola melkein kasvavat.

Olen itsekin, muista nyt puhumattakaan, ällistynyt. Että miten voi niinkin pieni asia kuin lannoitus vaikuttaa?! No nyt sitten on se kolikon toinen puoli tullut esille ja kaikkien meidän viljelijöiden harminahan on haittaeläimet. Tässä minun tapauksessa se on rastas, joka on keksiytynyt paikalle odottelemaan mansikkasatoa.

Saa nähdä, onko vastaiskuni riittävä. Kumpi saa syödä tuon hurjan sadon,me vai räksä?!

Hukkapaloja

Mökillä sahattiin panelia seinään ja kattoon ja hukkaa jää ilman muuta. Ajattelin tekaista puulaatikon ja nyt oli he-lep-poo, sillä ei tarvinnut sahata erikseen! Laatikon koko määräytyi hukkalaudan pituuden mukaan.

Sen verran on talenttia kertynyt, että mietin huolella naulaanko kapeat vai leveät päädyt ensin. Se vaikuttaa selkeästi visuaaliseen vaikutelmaan; on nimittäin kokemusta.  Kun laudat oli sahattu, päätytolpat samoin, ei muuta kuin tuumasta toimintaan.

Olin jopa ostanut ruuveja ja tällä kertaa oikein kahmalokaupalla. Mutta, kun ruuvasin ekan ruuvin niin lauta halkesi. Ajattelin ostaneeni liian paksuja ruuveja. Kyllä otti pattiin. Parin tunnin päästä tajusin, että voin kiinnittää laudat naulaimella! Ensimmäiset neljä lautaa meni mallikkasti, mutta sitten loppuivat naulat enkä osannut lisätä niitä. Otti taas pattiin ja menin siitä sitten saunomaan ja uimaan.

Seuraavana aamuna sain käyttööni ruuveja, jotka kävivät hyvin. Kun tarkastelin niitä paremmin, huomasin niiden olevan samanpaksuisia kuin alkuperäiset. Ajattelin, että minulla on vielä oppimista. Se onkin hyvä, että voi itse havaita kehittämiskohteensa.

Onneksi sekoilu ruuvien kanssa lisäsi ongelmanratkaisutaitojani ja sain lisäharjoitusta naulaimen kanssa. Lisäksi alennuin ottamaan ristimitat. Ne täsmäsivät kertaheitolla. Päätin tehdä lottorivinkin samaan putkeen...

Nyt puuttuu vielä pohja ja kansi. Ne saan jämäpaloista firmasta. Saranat hoituvat jotenkin tai en laita niitä lainkaan. Lisäksi laatikko pitää maalata jämämaalilla, mitä jää yli lattian maalauksesta. Laatikon hinnaksi tulee ehkä 20 senttiä, sillä ruuvasin siihen kaikkiaan 32 ruuvia.

Hieno

Huippuhieno!

Remppahommeleita

Mökillä on pikkuinen aitta ja siihen uusittiin katto muutama vuosi sitten. Erinäisten teknisten ongelmien vuoksi homma jäi kesken ja niinpä myrsky repäisi huopakatteen irti. No tästähän seurasi vakavia ongelmia suuntaan jos toiseenkin, erityisesti syyllisten etsintään liittyvissä yksityiskohdissa. Lopulta aiemmin kriittisessä kohtaa loppuneet huopakattonaulat saatiin naulattua paikoilleen ja episodi jäi yhdeksi monista "mitäs minä sanoinkaan"  - rintamalla.

Mutta noin kolme kesää sitten huomattiin, että kukaan ei halunnut nukkua aitassa koska siellä haisi. No olipa vaikee arvata miksi, grrr....  Lopulta eräs, joka oli noin 99,9 % syyllinen kattokatastrofiin, uskoi, että asialle on tehtävä jotain.

Tuumasta toimeen siis! Ensin purettiin sisäkatto ja EI ollut yllätys, että villat olivat kastuneet. Purettiin myös sisäseinät, tehtiin koolinkia ja asennettiin eristyslevyt paikoilleen. Kolmonen pyörähti hetken auttamassa, mutta pääsääntöisesti muita apureita ei paikalla näkynyt. Ihmeen reippaasti homma kuitenkin eteni!

Etenin työmaalla - ehkä taitojeni puolesta - nopeasti hanslankarista naulausmestariksi. Ennen naulapyssyhommia olin hionut lattian pariin kertaan eli kaikenlaista osaamista omissa rempoissa tarvitaan.

No panelit loppuivat kesken; se ei ollut uutta. Meillä on suvussa pientä matemaattista haastetta erityisesti karjalanpiirakoiden puuromäärän ja lautojen kohdalla. En jäänyt odottelemaan loppuja paneleita vaan aloitin maalauksen puuvahalla. Oikein sävytetyllä. Saa nähdä menikö pieleen, sillä ei millään meinaa huomata eroa käsittelemättömän ja käsitellyn välillä.

Välillä tekaisin hukkalaudoista puulaatikon. Että kaikenlaista sitä lomalla kerkiää puuhastella.