Meikäläinen ei ole koskaan vakuuttanut puutarhanhoidolla. Vähiten itseäni ja se voikin olla syy siihen, että en ole edes kiinnostunut asiasta. Ei ala keväällä sormet syyhyämään, en osta puutarhalehtiä ja yhtä puutarhaohjelmaa seurasin lähinnä piharakennusten takia.
Äitini oli mahtava viherpeukalo. Kukat kukoistivat, rikkaruohot saivat kyytiä ja nurmikko oli tasainen kuin golfkentällä. Itsellä kukat kuolla kupsahtavat viimeistään heinäkuussa, rikkaruohot näyttävät jopa istutuksilta ja nurmi kasvaa sammalta, voikukkia ja on yleensä liian pitkä.
Sen takia onkin ihme, että mökillä olen saanut kasvimaan, tai voisipa sanoa jopa plantaasini, kukoistamaan. Minulla kasvaa siellä perunaa, vadelmia, raparperiä, mansikoita, ruohosipulia, lehtikaalia ja rucolaa. Tai lehtikaali ja rucola melkein kasvavat.
Olen itsekin, muista nyt puhumattakaan, ällistynyt. Että miten voi niinkin pieni asia kuin lannoitus vaikuttaa?! No nyt sitten on se kolikon toinen puoli tullut esille ja kaikkien meidän viljelijöiden harminahan on haittaeläimet. Tässä minun tapauksessa se on rastas, joka on keksiytynyt paikalle odottelemaan mansikkasatoa.
Saa nähdä, onko vastaiskuni riittävä. Kumpi saa syödä tuon hurjan sadon,me vai räksä?!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti