Lasikuituveneen maalaus

Enpä olisi uskonut, että tämäkin taito piti vielä opetella. Kohta olen tuhattaituri, eli kaikki hoituu ruuanlaitosta taloremontteihin... Mutta tätä venehommaa en oisi halunnut oppia. Kun en vaan haluaisi mutta on vaan pakko kun ei ole muitakaan. Kun muut on jossain kivemmissa jutuissa.

Miksi joudun tilanteisiin, missä joudun ottamaan vastuuta asioista,  jotka kuuluisivat muille? Miksi otan vastuuta? Nyt jouduin ottamaan ja otin siksi, että en ole vielä tänä kesänä päässyt soutelemaan! Ja nyt on jo heinäkuun loppupuoli.

Tämä venehomma eteni kuta kuinkin näin, aikajanalla 2 kuukautta: veneen pohjassa oli sen verran isoja reikiä, että eräs henkilö sanoi, että se paikataan nyt kun viime kesänä jäi tekemättä (niin miksikähän - kysyn vaan). Kaavittiin ensin isommat palat maalia irti, unohtui hiomakone kotiin. Seuraavalla kerralla hiottiin koneella, unohtui vaihtolaikka kotiin. Seuraavalla kerralla olisi laitettu lasikuitukangas,  unohtui ostaa se. Lopulta saatiin hartsattua se pintaan. Seuraavalla kerralla oli maalit mukana, unohtui ostaa pipetti millä annostellaan  kovete. Seuraavalla kerralla olisi maalattu, satoi juuri sillä hetkellä. Kun lopetti sateen,  oli muuta puuhaa.

Ja sitten erään henkilön piti lähteä ongelle. Pariksi viikoksi. Ja heinäkuu kääntyi lyhemmälle puolelleen. Ja vene oli köli pystyssä hiekalla. Ei päässeet tytöt soutelemaan. En päässyt mie soutelemaan. Mutta kuulin auton ikkunasta viimeisen huikkauksen "Ei se oo vaikeeta, sekota vaan se kovete ja maali yks prosenttinen liuos!".

Mulla ei tuo suhdelukumatikka ole vahvin puoli. Ja miksi pitää käyttää millin pipettiä? Niinpä laitoin noin desin maalia ja millin kovetetta. Sekoitin, maalasin. Ja tein uuden satsin. Ja niin edelleen ja niin edelleen. Että sen pituinen se.