Kissat - tietopaketti

Kissat ovat polveutuneet nisäkkäistä minkä tietää siitä, että niillä on yleensä nisät. Nisät sijaitseva vatsan puolella, mikä on kätevää, etenkin silloin kun kissa imettää. Kissojen omituisuudesta kertoo se, että myös uroskissoilla on nisät, vaikka ne eivät imetäkään.

Kissat ääntelevät kehräämällä, koska niiden ainut taito on ollut metsäkissojen heimoon kuuluessaan villalangan kehrääminen. Viime vuosina tämä taito on päässyt ruostumaan, koska kissat ovat laiskistuneet. Ne eivät viitsi enää kehrätä, koska niiden omistajat antavat niille ruokaa ilmaiseksi. Lisäksi villan maailmanmarkkinahinta on tipahtanut roimasti.

Entisajan kotikissat söivät muikkuja tai silakoita. Se oli kätevää, sillä silakansyönti sai kissan karvat kiiltämään. Kun kissat hiipivät illalla pimeällä ulkona, pihassa ei tarvinnut polttaa ulkovaloja. Nykyaikaiset kissat ovat kovin trenditietoisia, koska ne katsovat kaikki päivät telkkarista mainoksia. Vaikka kissoilla on porttikielto kaupoihin, niille on tehty omia ruokamainoksia. Yleensä kissat ovatkin hyvin nirsoja ja haluavat tietää, paljonko niiden ruoka on maksanut. Mikäli kilohinta on ollut vähintään 13,02 euroa, niin nirso kissa voi suostua ainakin maistamaan ruokaa.

Kissat oppivat joskus temppuja. Yleensä tavallinen kissa osaa vain yhden tempun, koska niiden aivot ovat niin pienet, että kahden tempun opetteleminen olisi niille ylivoimaista. Aika moni kissa osaa naukua, mutta sitä ei voi hyväksyä tempuksi.

Kissat elävät pitkään; yleensä aivan liian pitkään. Sopiva elinikä kissalle olisi kolme päivää, mutta aika moni kissa elää jopa 14 vuotiaaksi. Tämä on tosi harmillista yhteiskunnalle ja koko maapallolle. Kissa nimittäin syö vähintään kaksi kertaa päivässä ja jos sen omistaja tarjoilee sille tonnikalafilettä ja kananrintaa, niin kissojen sivistymättömät ruokatottumukset syöksevät maapallon nälkäkatastrofin partaalle. Kissat tuhoavat maapallon myös juomalla vettä. Kissa juo vettä noin ½ desiä päivässä. Jos kissa elää 14-vuotiaaksi, se on kuluttanut maapallon puhdasvesivaroista peräti 255 litraa. Se on aivan liian paljon, koska maapallolla on 470 miljoonaa ihmistä, jotka joutuvat juomaan erittäin huonolaatuista vettä, koska kissat ovat kuluttaneet kaiken puhtaan veden.

Kissojen mieliharrastus on ihmisten allergisointi. Koska ne ovat sen lisäksi aivan kiittämättömiä otuksia, ne yleensä allergisoivat oman isäntäperheensä. Kissan hilseet, pissi, kakka ja sylki roiskuvat joka puolelle asuntoa, paitsi pissi ja kakka, jonka kissat yrittävät naamioida hiekan alle. Kun ihmisparka lähestyy kissa, se alkaa kehräämään houkutellakseen ihmisen lähemmäksi katsomaan, miten se kehrää muka villasukkalankaa. Kun onneton ihminen on ihan lähellä, kissa alkaa erittämään sylkeä, jota se sitten kuolaa lattialle ja omistajan vaatteille ja käsille. Näin vaaralliset allergeenit siirtyvät kissasta isäntään.

Kissat ovat käyneet jo pentuiässä teatterikoulun kirjekurssin. Niitä taitoja ne käyttävät sitten ihmisiin. Kissat puskevat omistajiensa jalkoja, jolloin tyhmät ihmiset luulevat, että kissat rakastavat niitä, vaikka oikeasti kissat vaan merkkaavat oman hajunsa ihmisen kinttuihin. Kun ihmiset sitten kävelevät kylillä, niin muut kissat saavat selville, kenen isäntä on kyseessä. Kissat ovatkin kehittäneet tietojenkulkujärjestelmän, joka on parempi kuin postin. Vaikkakin yhtä satunnaisesti toimiva.

Kissoje paras olomuoto on olla kuollut. Erityisesti naapurin kissalle se on sopivin  tapa.

Arviointeja

Olen taas töitten puolesta aktivoitunut arvioijana. Olen pohtinut paljon, mistä kaikesta koostuu hyvä arviointi ja erityisesti sitä, miten tasalaatuista tuo arviointi loppujen lopuksi on. Aika moni arvioijista on itsekin ollut joskus arvioinnin kohteena, joko opintojen tai työn puolesta tai ihan vaikka anopin syynissä. Se, miten objektiivisesti pystymme itse toimimaan arviointitilanteessa, on ammattitaitokysymys. Sehän nyt on tullut selväksi,että kaikki olemme yhtä hyviä, mutta kuten myynnin ammattilaiset kouluttavat, osa vaan on parempia ja pieni joukko parhaita. Tässä viittaan siis arvioijiin, en arvioitaviin. Ja huomautan kaikenlaisten väärinkäsitysten välttämiseksi, että en suinkaan itse ole tuota asiaa keksinyt, vaan minua huomattavasti oppineemmat henkilöt.

Osa tutkinnoista arvioidaan asteikolla hyväksytty - hylätty ja osa asteikolla T1 - H2 - K3. Asiaan perehdytetyt arvioijat "arvioivat tutkinnon suorittajan ammattitaidon tutkintotilaisuuksissa hänelle laaditun tutkinnon suorittamisen henkilökohtaistamista koskevan suunnitelman mukaisesti". Voiko sen selkeämmin enää sanoa? Vastaan itse; voisi kyllä. Vaikka näin: Asiaan perehdytetyt arvioijat "arvioivat tutkinnon suorittajan sen hetkistä ammattitaitoa työelämän todellisissa työtehtävissä hänelle laaditun henkilökohtaisen suunnitelman mukaisesti".

Koska arvioinnin tulee olla suunnitelmallista ja sen tulee kattaa kaikki tutkinnon perusteissa määritellyt arvioinnin kohteet, niin tutkintotilaisuuksissa menee myös aikaa. Niissä ei voida hyödyntää jatkuvan arvioinnin periaatetta, eli arviointi tapahtuu tässä ja nyt. Tai paremminkin siellä ja silloin. Kuka maksaa siitä, että työnantaja arvioi omalla työajallaan tutkinnon suorittajaa, jota hän ei kuitenkaan koskaan aio palkata töihin yritykseensä? Onko tutkinnon suorittajan työpanos työssä opppimisjaksolla ollut niin iso, että se riittää kompensoimaan työajan, mikä on pois varsinaisesta bisneksestä?

Sitten asiaan! Tekaisin tuossa itse puoliterveenä, eli osittain sairaana, mutta kuitenkin selkeästi työkykyisenä (ainahan ei tarvitse yltää parhaimpaansa, kuten olemme saaneet ohjeistuksen), muutaman pikkuleivän. Mietin, millaisen arvioinnin olisin saanut. Luonnollisesti minua ei olisi edes laskettu tutkintotilaisuuteen, koska niin pientä tutkinnon osaa ei ole olemassakaan, mistä selviäisi pelkästään mureita kaneli-ässiä tekemällä. Mutta JOS, niin tavoitteena oli siis väsätä herkullisen makuisia pikkuleipä kodinomaisessa tilassa ilmaista tarjoilua varten.

Päikkärin lasten tekosia?

Kyseessä olisi ollut luonnollisesti perustutkinto, meikäläisellähän ei ole riittävästi ammatillista kokemusta tuolta kondispuolelta. Arviointi olisi ollut myös kattava, sillä siinä olisi arvioitu  työprosessin hallinta, työmenetelmien, välineiden ja materiaalin hallinta, työn perustana olevan tiedon hallinta sekä elinikäisen oppimisen avaintaidot.

Tämän iltaisessa tutkintosuorituksessa ei arvioijia pahemmin näkynyt, eli on tyydyttävä itsearviointiin. Työprosessin hallinta oli osittain hallinnassa, paino sanalla osittain. Tiedossa oli, mitä tehdään ja suurin piirtein millä tavalla, mutta lievää epävarmuutta ilmeni esimerkiksi siinä, kuinka monta pikkuleipää loppujen lopuksi saadaan aikaan ja mikä olisi sittenkin optimaalinen uunin lämpötila.

Työmenetelmien, välineiden ja materiaalien hallinta kaipasi selkeästi kehittämistä. Vatkaimen käyttö oli teknisesti alkeellista tai sitten kulho liian matala, sillä osa (joskin erittäin pieni) taikinaa sinkosi vatkauksen aikana Vilin suuhun (Nam! Kiitos mamma!  Vilin huom!) Taikinan koostumus oli melko hyvä, joskaan ei riittävä, mutta kuitenkin parempi kuin huono. Tekniikkaa vaativa yksittäisen pikkuleivän painon arvointi ja suht tasalaatuiseksi pötkyläksi (huomaa myös puutteet standardisanojen hallinnassa) rullaaminen kaipasi ehkä eniten (mutta ei ainkaan vähiten) kehittämistä. Nimittäin, se vaikutti mitä suurimmassa määrin ulkonäkötavoitteeseen, mikä ei tosin ollut kovin kummoinen (verrattuna edelliseen vastaavien pikkuleipien muotoon).

Työn perustana oleva tiedon hallinta oli yksi painopistealue, kun haettiin selkeitä ammatillisen kasvun kohteita. Mikäli olisi ymmärretty enemmän teoriassa jauhojen, munien, rasvan ynnä muiden aineiden koostumusta, taikinasta olisi voinut (mahdollisesti, mutta ei suinkaan varmasti) tulla vähemmän mureampi. Vaikka olivat kuitenkin mureat kaneli-ässät, lienee tarkoitus, että ne eivät murenisi atomeiksi ennen suuhun joutumista.

Elinikäisen oppimisen  avaintaidot olivat tämän illan kohokohta. Niitä tarkkaillessa selkiintyi, että mm. kriittinen ajattelu, luovuus, aloitteellisuus, riskinarviointi ja tunteiden rakentava hallinta olivat aivan mahtavasti hallinnassa. Kun siis lopputulosta tarkastelee sitä taustaa vasten, miten yksilönä pystyn kehittymään  omassa lifelong learningissa, niin edessä on aivan mahtava tulevaisuus! Voisin jopa kuvitella pyörittäväni jokin kaunis päivä pientä puotia, missä myydään mureita kaneli-ässiä yhä kasvavalle kuluttajajoukolle, jonka ainut päämäärä elämässä on päästä maistamaan noita valtavan maukkaita, suuria ja mureita ässiä, joiden muoto voi olla toki muutakin (ks. tarkemmin alin rivi, kolmas vasemmalla). MUTTA maku ratkaisee!

Voisin siis helposti antaa itselleni subjektiivisesti arvosanan K3, Koo kolme, mutta en anna. Sen sijaan annan arvosanan T1, Tee yksi. Se on oiva arvosana suoritukselle, jossa ainostaan siis maku oli sitä, mitä pitikin. On osattava tarkastella omiakin tekosiaan objektiivisesti. Jos ei huomaa omia kehittämiskohtiaan (ennen: virheitään), ei voi kehittyä, sillä eihän ole siis nähnyt mitään kehitettävää itsessään.

Mitään aakkosia tartte osata...