Some-loukussa

Kylläpä on pitkä aika edellisestä jutusta! Joulu kerkisi mennä ilman sen kummempia postauksia ja kohta on jo pääsiäinen. Minusta on yleensä tosi kiva kirjoittaa, mutta nyt on pari syytä, miksi tämä tökkii.

Eka on se, että tämä bloggerin sisällön tuottamis-työkalu on muuttunut. Välillä tänne sai kirjoitettua ja ladattua kuvia tosi helposti puhelimella. Ei tullut kirjoitettua liian pitkästi, kun tihrusti kännykän ruutua ja yritti saada liian pulskat sormet osumaan oikeille näppäimille (yleensä valitettaasti viereisille). Tykkäsin kovasti! Mutta sitten tänne tuli joku päivitys ja jostain syystä en vaan saa tätä enää hallintaan. Tekstin kirjoittaminen oli yhtä tuskaa - teknisesti siis - ja ajattelin, että pitkää tunkkinne. Ja siis ketkä ne? Blogger vai te kaksi uskollista ja armoitettua lukijaani? Nytkin olen etsinyt koko ajan, mistä hemmetistä tämä ainutlaatuinen teksti tallennetaan - ilmeisesti sekin on jo automaatiolla. En saa myöskään katoamaan punaista kirjoitit väärin -viivaa jokaisen sanan alta. Vaikka sana onkin oikein. Koko teksti on tässä kirjoitusvaiheessa ihan punaisena. Tuollaiset asiat ärsyttää; etenkin kun en löydä niihin ratkaisua vaikka yritän.

On myös toinenkin syy ja se on instagram! Todella noloa! Siis minä, kaikenlaisten facebookkien ja muitten somepäivitysten minimalistinen käyttäjä, hankin instagram-tilin. "Hankin instagram-tilin" kertoo jo kaiken, millä tasolla senkään suhteen olen. Eli tunnustan, Nelosen avustuksella loin tunnukset ja olen sitten yrittänyt tehdä sinne päivityksiä ihan vaan huvikseni, koska en jaksa takuta tämän blogin kanssa.

Sama harrastus

No tuo tilihän on tietenkin ei-julkinen. Sinne on harva eksynyt ja varmaan osa heistäkin toivoo, että ei olisi koskaan löytänyt. Viikonloppuisin laitan sinne muutaman kuvan tästä vaudikkaasta ja tapahtumarikkaasta hissuttelusta, jota myös elämäksi kutsutaan. Mietin, miksi. Ehkä siksi, että Kolmonen ja Nelonen seuraavat sitä. He saavat sitten tietää, missä äitimuori mennä viipottaa. 

Instagramissakin on haastetta! En nimittäin osaa tykätä siellä oikein. Tai en seuraa kaikkia heitä, jotka seuraavat minua (siis ehkä yli 10 henkilöä). Ilmeisesti minun pitäisi olla kohtelias ja laittaa seuraamispyyntö heti, kun joku pyytää saada seurata minua?! Etiketti on hukassa melko selkeästi. 

Mutta olenhan minä käynyt myös tiktokissa! Seuraan siellä aurikatariinaa, joka tuo todella mahtavalla tavalla esille puhtausalaa! Ja laittelen whatsapp-viestejä. Facebookissa käyn ehkä kerran vuodessa. Ehkä minun olisi ryhdistäydyttävä ja aloitettava taas kirjoittaminen.

 

Kesästä toipuneena syksyn haasteisiin

Kesä meni menojaan, oli kaikkea puuuhaa. Remontoin yhden yksiön, keräsin lakkoja Kuusamossa muutaman ämpärillisen, kaaduin työmatkalla ja linkkasin tikit jalassa 3 viikkoa. Sitten tietysti hoidin kasvimaata, leikkasin nurmikkoa ja tein kaikenlaista muutakin tarpeetonta.

Tänään lähdin Pupulaan, sillä tiedossa oli kiva retki ja mukavat päiväkahvit ihanassa luonnon helmassa. Sen jälkeen, kun olisi kärrätty vaivaiset viisi kottikärrillistä sepeliä sokkelin vierustalle. Mikäs sen kivempaa! Mutta kuten yleensä, elämä on täynnä yllätyksiä.

Niinpä sepeliurakan jälkeen huomasin olevani keskellä kattolistaremppaa, joka näytti ryöstäytyneen käsistä ihan totaalisesti. Ystäväni, tuo ristimittojen ja vatupassien ainutlaatuinen asiantuntija, intoutui tekemään noin kahdeksan vuotta suunnittelulistalla olleen hommelin. Ja kuinkas ollakaan, tarvittavat listat sattuivat lojumaan keskelllä eteisen lattiaa. Ei muuta kuin hommiin!

Päätin toimia tällä kertaa hanslankarina,sillä olimme liikkeellä yhdellä autolla, joka ei ollut minun... Niinpä vaivaisen kolmen tunnin uurastuksen jälkeen olimme saaneet asennettua kattolistat noin 13 neliömetrin kokoiseen kammariin! Lopputulos, hämärässä valossa tarkasteltuna, näytti mahtavalta! Suorastaan ainutlaatuiselta!!! Opin pari uutta asiaakin: yläpohjassa oleva hiekkaeriste tupruaa silmille, ellei käytä suojalaseja. Ja noin viisi senttimetriä leveä lista halkeaa, jos poraa liian kovaa.

Lomarempassa harjoitus tekee mestarin

Tai fabricando fit faber, kuten me entisajan latinistit tuppaamme sanomaan (jos muistamme). Tämä tuli kuitenkin todistettua eilen, ihan sama lopputulos kummalla kielellä tahansa. Nimittäin, betonin hiominen paljaaksi praimerin (huomaa ammattitermi) levitystä varten onnistuu vain ammattivehkeillä. Minun olisi toki pitänyt heti se hoksata, ammattilaisena, mutta oli kaikkea muutakin säätöä ja asia jäi hetkellisesti havaitsematta.

Hmm...

Ajattelin hyödyntää aiempaa oppimaani, eli hioin linolin alta paljastuvaa lattiaa epäkeskohiomakoneella ja G80 -laikalla. Ehkäpä arvaat, arvoisa lukijani, että laikka oli liian hieno (tai ehkä et). Ei suinkaan ulkonäöltään, vaan karkeudeltaan. Huomasin asian noin puolentoista tunnin hiomisurakan jälkeen. Tämän jälkeen kävin ostamassa G40 -laikan. Kanttasin (kuten  meillä ammattilaisilla on tapana - pieniä työn kerryttämiä niksejä nääs), mutta ei auttanut. Betonin pinta pysyi tiukasti toisen pinnoitteen alla. Sen sijaan sain koko kämpän täyteen hienonhienoa pölyä, mikä vastaavasti laskeutui jokaisen pinnan päälle. Itse olin toki sonnustautunut asianmukaiseen suojapukuun ja FFP3 hengityssuojaan, minkä löysin kotoa. Kaupasta niitä ei enää löytynytkään, sillä hyllyt ammottivat tyhjyyttään koronan pelossa suojaimia hamstranneiden ihmisten takia. Tästä myöhemmin...

Remppamieheni, joka ilmestyy hommiin vasta sitten, kun purku on tehty, ehdotti lopulta timanttilaikkaa. Niinpä vuokrasin Vatupassista ns. Rälläkän, jossa oli timanttilaikka. Sen lisäksi Vatupassin kaveri suositteli valtavan isoa imuria, joka kytketään rälläkkään ja joka imaisee hiontapölyn kertaimuisulla kitaansa. Että semmoista!

Kunnon peli!

Kun ystäväni lopetti työt ja iloitsi kesäloman alkamisesta, ehdotin hänelle psykologienkin suosittamaa keinoa unohtaa työt ja päästä hetkessä lomamoodiin! Eli loman alkajaisiksi kannattaa tehdä jotain aivan uutta ja erilaista. Koska minulla on jonkinlaista positiivista auktoriteettia ja hänellä pari työvelkaa, hän suostui oitis. Ja niinpä, kun olimme ensin naisvoimissa raahanneet superimurin ja rälläkän hissittömän talon kolmanteen kerrokseen, ystäväni hioi lattian n. 22 minuutissa. Yhtään pölyhiukkasta ei leijunut asuntoon.

Nyt lähtee

Ehkä otsikko on hieman harhaanjohtava, sen olisi pitänyt olla oppia ikä kaikki, mutta en muistanut sitä latinaksi. Sen sijaan tulen loppuikäni muistamaan sen, että kunnon välineillä asiat hoituvat nopsaan ja laadukkaasti. Oikeesti yhä edelleen ärsyttää (eli positiivisemmin ilmaistuna harmituksen määrä on +200%), että en heti ensimmäisen puolen tunnin aikana ymmärtänyt lopettaa turhaa työtä liian pienillä vehkeillä. Syynä oli tietenkin yksi temperamenttipiirteeni, eli sinnikkyys. Siitä voi olla myös haittaa, kuten sain konkreettisesti kokea.

Keittiössä

Hiontaurakan jälkeen palautimme vuokrakamat ja jatkoimme keittiökaapiston purkamista. Ykkönen tuli viimeistelemään homman ja Kolmonen ilmestyi junalta suoraan kantamaan purkukamoja autoon. Ystävästä tuntui, että hän oli aloittanut loman jo viikko sitten, vaikka oikeasti aikaa oli kulunut vaivaiset viisi tuntia...

Lomaremppa etenee

Heräsin aamulla 6 maissa kuten yleensä aina muulloinkin. Jos herään myöhemmin, olen joko sairas tai kello edistää. Todennäköisesti molempia. No nyt oli kiva kun heti aamulla ajattelin, että kohta pääsen rempalle. Jostain syystä innostuin siitä. Sittenkin!

Heippa-lappu

Oli kiva keitellä eväskahvit ja tehdä voileivät mukaan, tauolle. Perillä kannoin ekana listat ulos ja aloitin vetimien irrottamisen. Sitten irrottelin kaikki hyllyt  ja sen jälkeen aloitin ison kaapiston purkamisen. Se oli haaste - jollain se on vaikka kiipeäminen Mount Everestille (ympäristöihmisenä en suosittele jos ei jaksa tuoda jätteitään sieltä alas) - mulle tällä kertaa siis kaksiosaisen kaapin purkaminen.

Ykkönen antoi ohjeet puhelimessa ja sanoi lopuksi, että varo ettei levyt kaadu päälle. Ei kaatuneet! Sain purettua kaapiston aivan suitsait, sanoisinko äärimmäisellä ammattitaidolla. Se oli kyllä pieni yllätys myös itselleni, vaikka onhan tässä tullut hankittua vuosien varrella kaikenlaista talenttia melko monestakin asiasta. Tämä kaapinpurku oli kuitenkin aivan uutta!

Missä ruuvit?

Heitin pari kärrinpyörää (mielikuvissa) ja aloitin eteisen kaapiston ovien irrotuksen. Saranat oli maalattu umpeen, joten jouduin turvautumaan sorkkarautaan. Se osoittautui yllättävän haastavaksi työvälineeksi. Eteisen neljän oven ja keittiön n.10 oven irrottamisen jälkeekään ei tuntunut siltä, että pärjäisin keikalla. Vaikka sellaisella, missä olisi mahdollisimman nopeasti, mahdollisimman äänettömästi ja mahdollisimman työturvallisesti saatava kangettua ovi auki.

Kaupungin siistein remppa

Loppujen lopuksi, huomattuani muutaman epäkohdan raksan turvallisuuteen liittyvissä detaljeissa, päätin päiväni (kuvaannollisesti) raksalla ja lähdin ruokatauolle. Se kestää siihen saakka, kunnes työn raskaan raataja, eli Pupulan myrskytuhojen kouriin joutunut ystäväni, selviää työpäivästään (vertauskuvallisesti). Sitten hänen ei tarvitsekaan lähteä kävellä raahustamaan niitä 10 000 askelta kasaan ulos, vaan hän voi kerätä ne hyötyliikkumalla hissittömän kolmannen kerroksen asunnon ja pihamaalle parkkeeratun peräkärrin väliä. Mukaan voi ottaa aina pinon hyllyjä ja kaapiston osia, niin näyttää sekin rapuissa ramppaaminen järkevämmältä touhulta.

Yksikätinen mummi

Kyllä kävi meikäläiselle köpelösti! Oikea käsi on kipsissä 5 viikkoa. Olin käymässä ulkotapaamisessa eli terassikahveilla Ykkösen luona. Heillä oli tarjolla herkullista marenkitorttua. Olin noin 5 tuntia kantanut halkoja pinoon ja ajattelin, että kahvitteluhetki ei olisi pahitteeksi paluuumatkalla.

Ykkösen lapsukaiset, nuo suvun kaksi pienintä toivoa olivat tietysti iloisia! Nähdään nimittäin harvemmin enkä ole uskaltanut ottaa tyttöjä edes syliin. Koska korona. Päätimme leikkiä pikku-Kakkosen kanssa hippaa. Ajattelin voittaa. Hävisin!

Nimittäin Kidi, tuo kiltti mutta ylipainoinen perheen staffi kuvitteli olevansa myös pelissä mukana, hippana. Juuri kun olin pääsemässä karkuun puun taakse, Kidi juoksi täysillä jalkoihini ja kaaduin täysillä maahan. Ja vauhti oli todella kova, noin 30km tunnisssa. Tai jotain.

Tajusin heti, että jotain tapahtui mutta en halunnut uskoa enkä näyttää sitä. Olenhan ujo perusluonteeltani. Nelonen ryntäsi auttamaan, Ykkönen oli harmissaan. Ykkösen Ykkönen pakeni paikalta, koska hän säikähti. Ykkösen Kakkonen ei varmaan uskonut, että nyt Mummiin sattui. Suht äkkiä tajusin, että tästä ei selvitty säikähdyksellä.

Summa summarum: jos leikit hippaa lapsenlapsien kanssa niin varmista, että paikalla ei ole ylipainoisia staffeja vaanimassa.

Ps. Siistii kirjoittaa vasemmalla etusormella..

Virpominen turvavälillä

Koronavirus vaikutti myös perheen Palmusunnuntain virpomaperinteeseen. Mietin pitkään, miten sen uskaltaa toteuttaa. Ykkösen Ykkönen ja Kakkonen olivat ehdottaneet, että mummi voisi katsoa olohuoneen ikkunasta kun he virpovat ja laittaa suklaamunat kuistille. Voi että niitä pikkuisia! Kakkosen Ykkönen ei ole esittänyt mitään kommentteja asian suhteen, varmaan johtuen iästään.

Hätä keinot keksii

Päätin, että toteutetaan virvonta ulkona. Silloin voisimme tavata suht turvallisissa olosuhteissa. Onneksi sattui aurinkoinen sää mutta epäonneksi tuuli täysillä kuistille, ja kylmästi. Mutta eipä se mitään, laittelin tarjottavat valmiiksi. Sitten vain virpojia odotteleman.

Virpominen suoritettiin niin, että hivuttauduin itsekkäästi tuulen yläpuolelle. Tytöt esittivät tosi reippaasti virvontalorun! Sitten vaan herkuttelemaan ja ansaittua palkkaa katsastamaan. Hyvin saatiin traditio toimitettua ja tänä keväänä sillä on entistä isompi painoarvo.

Huomaa käsidesi!

Kun et muistanut miten pieniä legot on..

Ykkösen Ykkönen ja Kakkonen olivat aamulla ilmoittaneet, että tänään me lähdetään mummin luo. Ja iskän ja äiskän ei tartte tulla mukaan. Tuntuipa kivalta! Siis se, he olivat niin topakasti itse asian keksineet. Tein oikean ratkaisun, kun käytin miltei kaiken vapaa-aikani oman rakkaan äitini kanssa kun hän minua eniten tarvitsi. Pelkäsin turhaan sitä, että lapsenlapset eivät sen jälkeen muistaisikaan enää minua. Päin vastoin, kaikki ne silloin muutama vuosi elämättä jääneet yhteiset hetket on monikertaisesti eletty yhdessä. Ja laadukkaasti!

Laitan itseni aina likoon ja olen täysillä mukana lasten kanssa touhutessa. Kun lopulta pääsimme eroon Ykkösestä ja Miniästä (jotka lähtivät iloisina elokuviin), pääsimme rakentamaan legoja. Tunnin päästä alettiin piilosta! Se on tosi kivaa!!! Sitten pelattiin aliasta ja luettiin pari satukirjaa. Sitten laitettiin lastenlaulut raikumaan ja syötiin vähän iltapalaa. Lopuksi kerittiin vielä pelaamaan "Laiva on lastattu".

Mie kyllä tykkään. Ja tytöt tykkää! Pikku-Kakkonen kun suuttuu vanhemmilleen, niin sanoo aina muuttavansa mummin luo. Mikäs sen mukavampaa kuulla!!! Olen onnellinen mummi!

Hiirulaisen hieno maja...

Ei todellakaan ole mikään kenkäraja, vaan meikäläisen talo! Kyllä on maailma muuttunut ja hiiristä tullut röyhkeitä! Kun tanskalais-ruotsalainen pihakoiramme Vili kuoli vuosi sitten, typerät naapurin kissat valloittivat pihan ja nyt hiiri yrittää samaa sisätiloissa.

Kolmonen kuuli omituista rapinaa seinän takaa ennen joulua! Ajattelin, joku satunnainen hiiri on saattanut eksyä vuorilaudan väliin ja tuskin se sinne jää majailemaan. Olin väärässä!

Joulun jälkeen rapinaa on kuulunut makuuhuoneen seinän takaa. Ja keittiön seinän takaa. Hiiri aivan selvästi oli tullut asumistarkoituksessa vuorilautojen väliin. Tuntui tosi ärsyttävältä,  että miten sellaisen saa tämmöisestä isosta talosta häädettyä?! Onneksi äänten perusteella se on vielä sinkku!

Nokka näkyy...

Eilen illalla, kun luin sängyssä, rapina alkoi kuulua ihan korvan juuresta. Paikallistin äänen sängyn taakse, pistorasian viereen. Pistorasia on ollut viimeiset 30 vuotta hieman hatarasti paikallaan, eli siinä on ollut vähän mittavirhettä kun kipsilevyyn on tehty pistorasialle paikka. Kun tarkastelin seinää, niin lattialle oli ilmestynyt kipsilevyjauhoa. Hiiri oli löytänyt asennusvirheen seinästä ja pyrki hyödyntämään jo osittain valmista reikää.

Jäin istumaan! Ja todellakin, pistorasian vierestä alkoi kuulua rapinaa ja sitten pienestä reiästä ilmestyi näkyviin pieni nenä ja silmä! Voi hyvänen aika!!!

Siis todellakin kohta lähtee! Hiireltä nirri nimittäin. Sain videoitua  pätkän, missä tuo gangsteri-hiiri puree kipsilevyyn reikää ja yrittää tunkeutua siitä huoneeseen. Paikkasin reiän roudarinteipillä, puupalikalla ja kirjalla ja läksin evakkoon olkkariin! Töistä tultua kävin varustautumassa muutamalla tappovehkeellä, aukaisin paikkaamani kolon ja virittelin vehkeet. Jos hiirellä on yhtään älliä, se syöksyy surman suuhun mitä pikimmin, sen parempi.

Kuolo odottaa...

Mutta mutta, makarissa on niin sanotusti vielä hiirenhiljaista. Ja rapina on siirtynyt olohuoneen telkkarinseinän taakse. Miten hitossa saan sen takaisin makarin seinustalle?! Siellä odottaisi paria namiakin...

Pohjois-Karjalan laavut, Vekarus

Tuli sellainen fiilis, että pitää aloittaa uudestaan retkeily. Se on kivaa, siitä tulee iloiselle mielelle ja maastossa saa nauttia puhtaasta ja meille suomalaisille niin arkisesta villistä luonnosta. Käytän tuota "villi"- sanaa vähän provokatiivisessa merkityksessä. Nykyisin asioille on alettu antaa tarkempia määritelmiä; ennen kala, joka ui vaikkapa Pielisessä oli pelkkä kala. Nykyisin, erotukseksi kasvattamo-kaloista, se on siis villi-kala.

Eipä muuta kuin reppu esille, puukon teroitus, eväiden teko, mehun kuumennus, tulitikkujen tarkastus ja nokka kohti Vekarusta, villiä luontoa. Vekarus sijaitsee  Joensuussa, Tuupovaaran takamailla hieman ennen Öllölää. Riittävän kaukana kaikesta

Ajettiin Tuupovaaran keskustan ohi noin 9 kilsaa ja sitten oikealle. Tie oli aurattu silleen, että auton pohja olisi särkynyt loppumatkalla. Suosiolla auto siis parkkiin reilun kahden kilsan päähän varsinaisesta parkkipaikasta. Patikointi sujui mainiosti ilman lumikenkiä, mitkä unohtui autotalliin.

Kauniita jääveistoksia

Ihan mielettömän kaunista! Hiljaista! Joki virtasi vuolaana välillä pauhaten ja välillä ihan äänettömänä. Pakkanen yritti tehdä maisemaan veistoksiaan. Oli helppo kulkea, sillä lunta oli tosi vähän. Patikoitiin reitti vastapäivään ja evästeltiin reitin puolivälissä Myllykoskella.

Namnam - kohta syödään

Ei ollut kulkijoita, sai mennä ihan omassa rauhassa. Vain muutama hömötiainen eksyi reitin varteen. Puolivälissä on joen ylitys. Koski pauhasi riippusillan alla, eipä tehnyt mieli pelleillä sillalla. On aivan mieletöntä, että meillä on tällaisia retkeilyalueita käytössä!

Arvio: Joensuusta noin 70 kilsan päässä, eli auto on välttämätön. Hiljainen paikka talvella. Löytyy nuotiopaikat, laavut, kota ja varaustupakin. Nuotiopuut oli nyt vähissä - toivottavasti kukaan ei ala rikkomaan paikkoja sen takia (Kalliojärvellä joku typerys oli sahannut laavun hirsiä polttopuiksi). Joki ja kosket tuovat maisemaan oman lisänsä; välillä hiljaista ja välillä upeaa pauhua kuusikon kätköissä.

Riippusillalla

Säätöjä

Mitä enempi kokkeja, sen isompi soppa vai miten se menikään. Joulun pitäisi olla rauhoittumisen ja rennon yhdessäolon aikaa. Mutta ja mutta! Kun on käyntejä mummilassa ja anoppilassa ja haudoilla ja kirkossa jajajaja..

Meikäläisillä säädetään alla olevissa asioissa. Yksi: syödäänkö joulupuuro ennen vai jälkeen joulurauhan julistusta?! Kaksi: keritäänkö juoda torttukahvit ennen joulukirkkoon menoa ja jos ei keritä, niin kannattaako niitä enää juoda kun jouluruoka on kohta?! Kolme: onko pakko katsoa joulurauhanjulistusta kun Lumiukko on toisella kanavalla?! Neljä: miksi joku on koristellut joulukuusen jo ennen joulurauhan julistusta tai miksi kuusessa ei ole vielä edes kynttilöitä vaikka joulurauhanjulistus on alkanut?! Viisi: miksi joulukuusessa on niin paljon koristeita toisen mielestä tai miksi joulukuusessa on liian vähän koristeita toisen mielestä?!

Kuusi: entäs jos tänä vuonna ei ostettaisi lahjoja kuin alle 20-vuotiaille ja miksi joku sai 5 euron lahjan ja toinen 25 euron paketin?! Seitsemän: kun viime vuonna sovittiin että sisarusten ei tarvitse ostaa toisilleen lahjoja niin pitääkö se tänä vuonna paikkansa?! Kahdeksan: miksi aina pitää olla näitä samoja jouluruokia?! Yhdeksän: ai mitä, ettäkö äiti ei paistaisi karjalanpiirakoita ja ne pitäisi ostaa jostakin?! Kymmenen: miksi jälkiruuassa on oltava luumua kun kukaan ei tykkää luumusta, paitsi tortussa?! Yksitoista: minä en ainakaan aio olla joulupukki tänä jouluna ja miksi meillä yleensä käy joulupukki?!

Tänä jouluna säädettiin lisäksi siitä, miten saamme soviteltua Ykkösen joulun vieton ja omamme suht hyvään balanssiin ajallisesti. Ykkönen on ottanut irtiottoja jo parin vuoden ajan niin, että on viettänyt aattoillan oman perheen kanssa. Meillä on riittänyt porukkaa kun Kakkonen, Kolmonen ja Nelonen ovat joulunvietossa myös aattona.

Nyt säädettiin, kerkiämmekö syödä joulupuuron ennen joulukirkkoon menoa, sillä meidän on mentävä aikaisempaan kirkkoon, jotta ehdimme tulla kotiin ennen kuin joulupukki ilmestyy koputtelemaan ovelle. Sillä joulupukin on tultava ajoissa, jotta Ykkönen kerkiää lähteä perheensä kanssa syömään omaa jouluruokaa omaan kotiinsa jo aikaiseen iltapäivästä. Vaarana oli, että osa istuu joulukirkossa pienessä paniikissa, kumpi kerkiää ensin,  Jeesus-lapsi vai joulupukki. Mutta hyvinhän se onnistuu, kun eka kirkko alkaa jo yhdeltä ja sitten kirkkokahvien jälkeen alkaa vasta joulupukin jännittäminen. Ja jouluruualla on neljä vähempi, niin sovitaan paremmin pöytään.

Niin miekin!

No joulupäivänä aletaan säätämään, moneltako kalkkuna on valmis ja kerkiäähän kaikki varmasti ajoissa paikalle. Nyt se onkin Kakkosen vastuulla ja mie saan ottaa rennosti. Ihanaa joulunaikaa, olen kuunnellut marraskuun viimeiseltä viikolta jouluradiota putkeen. Tykkään joulusta!

Joulupuuhasteluja

Niinhän siinä taas kävi, että jouluvalmistelut sujuivat vanhalla rutiinilla, vaikka niistä piti luopua. Ei pitänyt tehdä kuin pikkuisen piirakoita - tuli ennätysmäärä. Ei pitänyt tehdä jälkkäriä kaikkien naurettavaksi - siellä ne jäädykkeet taas köllöttää pakkasessa oottamassa hetkeä, jolloin ne ei suostu irtoamaan vuokasta. Ei pitänyt paistaa pipareita - Ykkösen Ykkönen ja pikku-Kakkonen tulevat paistamaan niitä ylihuomenna. Ei pitänyt paistaa muutenkaan pikkuleipiä - tuollapa näyttäs takapöydällä olevan oikein muistoja omasta kodista eli äidin suosikkeja, mantelipikkuleipiä peltirasiassa. Ei pitänyt näkyä joulupukkia, punanuttua mailla saatikka halmeilla - mutta tuleekin oikein maksettu pukki, sillä Ykkösen perilliset ovat niin kriittisessä iässä, että ei oteta riskiä. Joku muu saa olla joulun tarkasti varjellun salaisuuden paljastaja kuin oma mummi!

Että semmoinen joulu. Lisäksi valmennan huomenna Kolmosen tyttöystävästä parhaan kiinalaislähtöisen karjalanpiirakanpaistajan.

Jouluperinteiden uudistaminen

Minulle Joulu on hyvin merkityksellinen juhla ja Joulun uskonnollinen merkitys korostuu sen vietossa. Mutta olen ns.huono kristitty (syntejä) enkä käy kirkossa kovinkaan usein ja olen joutunut perustelemaan joitakin joulunvieton tapojani. Esimerkiksi sitä, miksi jouluevankeliumi olisi luettava aattona ruokapöydässä. Ei sitä tosin enää luetakaan, ei riittäneet perustelut.

Lapsuuden joulussa oli niin paljon tunnelatausta, että ne ovat edelleen vahvoina mielessä. On jotenkin ihanaa muistaa, miten koristelimme kotia, teimme jouluruokia, kävimme haudoilla ja joulukirkossa. Ja joulupukki pahvinaamari päässään, isän turkki nurinpäin käännettynä, meni täydestä.

Nyt on moni asia muuttunut. Joulun evankeliumi käydään kuuntelemassa aaton hartaudessa kirkossa. Joulupukin asua on tuunattu niin paljon, että jopa itse siinä esiintyessäni olen mennyt aidosta pukista. Tämä Joulu voi olla toinen elämässäni, että pukki ei tulekaan. Joululaulujen laulaminen on jäänyt kokonaan sen jälkeen, kun äiti ei enää ole ollut joukossamme Joulua viettämässä. Vaikka porukoilla on lauluääntä  ja sävelkorvaa, joululaulujen luikauttaminen ei ole kiinnostanut osaa ollenkaan lapsuuden jälkeen.

Ruokien suhteen tilanne on kiikunkaakun. Meikäläisen leipomia piirakoita halutaan joka Joulu ruokapöytään. Karjalanpaisti ei ole enää yhtä suosittu kuin ennen, mutta kukaan ei ole ilmoittautunut tekemään sen tilalle muutakaan.  Ite olen jo muutaman vuoden ajan yrittänyt luopua kokonaisesta kalkkunasta ja siirtyä pelkkiin rintafileisiin, mutta turhaan.

Nyt tulee iso muutos logistisesti. Olen vuodesta 1989 saakka viettänyt joulupäivät omassa kodissa. Nyt on tarkoitus lähteä Joulupäiväksi niin sanotusti valmiille Kakkosen luo. Hieman se jännittää. Kakkonen ei perusta joululauleluihin eikä -koristeluun. Mutta tunnelma toki on tärkein. Voi olla hyvinkin hauskaa!

Olen iloinen siitä, että sain viettää miltei kaikki tähänastisen  elämäni joulut omien vanhempieni kanssa heidän luonaan. Ja vuodesta -89 alkaen (paria joulua lukuun ottamatta) isä ja äiti viettivät jokaisen Joulupäivän kanssamme! Se oli suuri ja valtavan arvokas asia! Nyt on sitten kolmas joulu, kun emme hae äitiä aatonaattona kyytiin joulunviettoon. On vain muistot ja uusien tulevaisuuden muistojen rakentaminen.

Ja tänäkin vuonna ajan Nelosen kanssa Pielisen ympäri, ensin Immanuel-joulukuvaelmaa seuraamaan ja siitä haudoille Lieksaan. Ollaan tehty tuo reissu yli 20 kertaa. Välillä on ollut hullu pakkanen, välillä satanut vettä tai räntää tai tupruttanut lunta niin, että ajo on ollut vaarallista. Mutta jotenkin vaan tuosta tapahtumasta on tullut yksi tosi tärkeä perinne omaan Jouluun.

Ikäihminen

Kävin viikolla kaupassa ja siinä ostoksia tehdessä tajusin, että kyllä sitä on oikeasti jo seestynyt elämä ja ikää plakkarissa. Nimittäin, kassajonossa oli nuoria,joilla oli ostoksina sixbackit kaljaa.

Minulla oli fourback - hautakynttilöitä!

Jouluvalmistelut minimiin

Taas on se aika vuodesta, että on syytä suunnitella, mitkä jouluvalmistelut on syytä jättää tekemättä tänä jouluna. Ja kuten kaikkina edellisinä vuosina, voi sitten jälkikäteen todeta epäonnistuneensa. Mutta eihän sitä koskaan tiedä, jos joku kerta kävisikin niin, että onnistuu.

Tänä jouluna aion leipoa vain noin sata piirakkaa, sillä Ykkösen perhe on jouluaaton omassa kodissaan. Ruokailijoita on vähemmän, joten pääsen helpommalla. Toivottavasti ei tule taas jotain laskuvirhettä ja joko puuroa tai taikinaa on hulluna liikaa mutta ei oikeassa suhteessa toisiinsa.

Pipareita teen ehkä tosi vähän ja saatan alentua jopa ostamaan taikinan valmiina kaupasta. Mutta miksi ostin jo kaksi pussia piparimausteseosta?! No teen korkeintaan kolmea mallia enkä tällä kertaa tee kenellekään omaa nimikkopiparia. Ei niille kukaan ole ennenkään hurrannut.

Karjalanpaistiin en laita possua lainkaan. Eipä tartte Nelosen arvuutella, mikä niistä lihamurusista olisi epätoivottujen sattumien joukossa. Laitetaan vaan onnellisena elänyttä hirveä ja onnettomana elänyttä lehmää eli nautaa.

Jälkiruokia en suunnittele ollenkaan. Ne menee yleensä aina pieleen eli joku ei tykkää luumusta ja joku ei tykkää puolukasta ja jäädyke sulaa liikaa ja liivate ei hyydy lainkaan. Ja Kakkosen mielestä ne on kuitenkin aina liian tavanomaisia.

En aio paistaa yhtään joulutorttua. Ja jos paistaisinkin, niin syön vaan kaksi. Tai ehkä kolme. Kolmosella on kuitenkin menossa joku treenikausi terveellisen ruuan suhteen eikä se pistää suuhunsa moisia rasvapalleroita. Ja Ykköselle ei kelpaa luumuhillo, niin sitten voi katella vierestä muiden herkuttelua ja jyrsiä piparia missä ei ole edes omaa nimeä.

En alennu ostamaan lanttu- ja porkkanalaatikoita vaan väsään ne ite. Mutta vain yhdet satsit ettei tartte laittaa yhtään pakkaseen.

Että semmoinen joulu tulossa. Heräsinkö vai nukunko vielä?!

Onnellinen Mummi

Olipa kerran henkilö, joka tajusi olevansa tosi onnellinen. Mutta siihen meni kyllä aikaa, sillä sitä ennen hän koki syyllisyyttä kaikesta. Esimerkiksi siitä, että hänellä oli niin kiire töissä, että lapsille ei meinannut riittää tarpeeksi aikaa kun  he olivat keskikokoisia. Ja siitä, ettei hän ikinä oppinut pelaamaan lätkää Ykkösen, Kakkosen ja Kolmosen kanssa. Eikä siitä sirklaamisestakaan tullut mitään Nelosen kanssa. Ruuanlaitto ei ollut hänen vahvimpia lajejaan ja hän teki vain yksinkertaisia ja arkisia ruokia, joissa ei ollut ainakaan liikaa mausteita. Hän ei ollut muotitietoinen, joten hänen lapsensa joutuivat elämään nuoruutensa samettihousuissa ja muutenkin  järkevissä, joskaan ei kovin muodikkaissa vaatteissa.

Kaikki tuo aiheutti paljon syyllisyydentuntoa erityisesti hänelle itselleen. Kun muut naapurit raahasivat lapsiaan jääkiekkoharjoituksiin, kuvataidetunneille, ratsastamaan ja pianotunneille, olo synkistyi entisestään. Sillä hänen mielestään kenekään ei tarvitse harrastaa mitään ennen kouluikää, paitsi perheen kanssa retkeilyä, melomista, kalastusta ja omien isovanhempien luona vierailuja. Kenestäkään naapurin mukulasta ei ole tullut jääkiekkoilijaa, taiteilijaa, esteratsastajaa tai muusikkoa. Eli sitä taustaa vasten peilaten, ei paljon mennyt pieleen omissakaan.

Mutta tasan viikko sitten edellä mainittu henkilö tajusi, että mitään ei ole menetetty! Se, että on elänyt aidosti hetkessä, on ollut tärkeintä. Ja se, että kun on tehnyt parhaansa ja tavoitteena on ollut maksimaalisen onnellisuuden löytäminen, on riittänyt. Ei voi olla enempi kuin on.

Kerttu Leppänen

Ykkösen jälkikasvu on tulossa viikon päästä mummilaan. Aloitin tietekin jo valmistelut. Minusta on superkivaa olla tyttöjen kanssa, sillä saan toteuttaa heidän kanssaan myös omia unelmiani. Esimerkkinä yksinkertainen ruoka (lihapullat, perunamuussi, nakkikastike ja vastaavat), kiva tekeminen (erityisesti piilonen, avaimen kätkeminen), satujen lukeminen (Roald Dahlin Matildaa odotan erityisesti, mutta siihen menee vielä pari vuotta) ja ulkoilu (nuotiomakkarat Utransaaressa).

Olemme myös tehneet nukketeatteriesityksiä ja videoineet niitä. Kaiken kruunaa leikkikenttä, mikä on aina yhtä kiva tytöille ja yhtä kauhea minulle. Pelkään koko ajan, että pikku-Kakkonen tipahtaa pää edellä maahan telineiltä.

Ei, ette voi hukkua siihen!

Mutta nyt päätin panostaa aivan uuteen! Eilisellä huussikeikalla otin mukaan muutaman kiven ja tarkoitus on maalata niistä leppäkerttuja. Harjoittelin jo yhden, siitä tuli hassu.  Summa summarum, niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Ykkösen Ykkönen ja Kakkonen ovat haaveilleet mummila-viikonlopusta jo pitkään! Toiveruokana on lihapullat...

Tervetuloa mummilaan!

Syysvalot

Aiempina vuosina meitsin kotikadulla ns. Jouluvalot on ripusteltu kuisteille  marraskuun lopussa, viimeistään Itsenäisyyspäivän seutuun. Nyt huomasin, että naapurit on tykitelleet pihat täyteen kaikenlaisia valohäkkyröitä ja -viritelmiä kynttilälyhdyistä puhumattakaan! Jo kolmisen viikkoa sitten!

Kulmanaapuri ryösti ideani ja oli käynyt pöllimässä metsästä pienen joulukuusen sankkoon oven pieleen, mutta molemmille kuisteilleen! Vastapäätä asustava naapuri oli laittanut upeat kanervaistutkset ja valot  vilkkumaan niin että koko tienoo loistaa. Ja vieressä oleva naapuri luottaa perinteisiin kynttilöihin ja hänellä palaa miltei ikuinen tuli kuistilla isoissa lyhdyissä.

Ajattelin, että hyvä on! Niinpä raahasin 4  viikkoa etuajassa kuisteille kynttilälyhdyt, virittelin aurinkokennolla toimivat lamput etukuistille todetakseni parin yön jälkeen, että niihin ei pakkasella tule enää valoa. Lisäksi näin paljon vaivaa kun kiinnitin sähköllä toimivat, liian kirkkaat lamput olkkarin kuistille. Kävin sosialisoimassa pienen joulukuusen ja istutin sen tukevasti sankkoon kuistille. Kuusi näyttää tosi tuuhealta, toisin kuin naapurin kuuset, sillä ymmärsin tuunata sitä muutamalla lisäoksalla. Olohuoneen ikkunan eteen laitoin kanervaistutukset ja sytytän niihin valot heti kun saan ostettua jakorasian.

Kaiken kukkuraksi pyöräytin eilen pihaan vielä lumiukon! Sitten sopivasti pakastui. Nyt on sitten meikäläisenkin piha talvitällingissä. Mutta kivahan se on, että pimeään aikaan on paljon valoja etenkin, kun suurin osa on ledivaloja. On kaunista ja jo talven odotusta.

Näyttää kuin se olisi pissannut?!

Entinen nuori - tulevaisuuden vanha

Minulla on kirjahylly, jonne on vuosien saatossa kertynyt kirja jos toinenkin. Hyvin yksipuolisesti pääasiassa luen; dekkareita ja työjuttuja. Ja nyt on alkanut pelottamaan nuo dekkarit! Lisäksi olin saanut isän ja äidin astioita ja ajattelin, että kirjat lähtee ja näin saan astioita kauniisti esille.

Hyvästi!

En kuitenkaan aio luopua kaikista kirjoista. Nelonen pelmahti sopivasti paikalle ja hän osasi tehdä kirjoista kivat kuvat, joista porukat valkkaa helposti mieleisensä ja niin ne on sitten helppo laittaa kiertämään.

Sitten tajusin, että tyypillisesti vanhoilla ihmisillä on astiat esillä. Todennäköisesti siksi, että niiden löytäminen on helpompaa. Kun halusin säilyttää vielä osan kirjoistani, hylly on nyt sen näköinen, että tyypillä ei ole oikein kumpiakaan riittävästi. Ja nimenomaan kun kyseessä on kirjahylly, astiat näyttävät hieman (lue: erittäin) hassuilta siellä. Aivan kuin ne olisivatkin leikkimökin astioita.

Pitääkö huutaa SOS, kuten maustetytöt? Vai tottuuko silmä? Tai nuorrunko? Vai vanhenenko jatkossa entistä sukkelampaan, kun tuli jo annettua lähtölaukaus?

Puutalkoissa

Ystäväni, tuo tynnyrisaunojen kyllästyttämä uudisraivaaja, alkoi pelkäämään, että mökin pihapiirissä oleva yli 100-vuotias koivu kaatua rumahtaisi uuden peltikaton päälle. Pelossa olikin tällä kertaa perää, sillä koivun runko oli haljennut ja osa oksista kolkutteli jo tuonelan portteja.

Ympärysmitta 3 metriä!

Vain Vili puuttuu kuvasta

Puuhun oli lisäksi ilmestynyt mustia möykkyjä, jotka tulkittiin pakurikääviksi. Pitkään kyllä mietittiin, että mitä sille nyt pitää tehdä, mutta lopulta järki voitti ja ystävä kilautti parille puutohtorille eli arkisemmin metsurille, joka kiipeää puuhun ja kaataa sen turvallisesti. Sittenpä sitä ooteltiin vastausta ja pari kuukautta myöhemmin saatiin tieto, että tullaan kaatamaan se koivu ja hinta on useita, useita satasia! Kallista on!!! Mutta halvemmaksi se tulisi, kuin korjuuttaa koko mökki kun koivu jollain myskytuulella kaatuisi tietenkin suoraan mökin katolle.

Korkeus noin 30 metriä

Lopulta, tammikuun viimeisellä viikolla koitti se päivä, että kaksi raavasta metsuria saapui tiluksille ja neljän tunnin päästä koivu oli kaadettu. Mutta ystävä oli kuullut joskus sanonnan "Tarkan talo tarvihtee!" ja siitä sumentuneena oli uhonnut metsureille, että ei tartte pätkiä runkoja lyhemmiksi; ite sahataan. Katsos - säästetään! En halua tietää, mitä kaverit ajattelivat. Heillähän oli käytössä erikoispitkä laippa mottorisahassa ihan siitäkin syystä, että rungon halkaisija oli paksuimmillaan yli metrin! Meillä sen sijaan luotettiin Jönköping-sahaan; olihan se palvellut jo kuusi vuotta hyvällä menestyksellä.

Tuosta alkoi meillä sitten harrastus, joka kesti n. 13 viikonloppua putkeen. Nimittäin, olisi kannattanut säästää jossain  muussa kuin rungon pätkimisessä! Jönköpingille tuli liian tiukat paikat jo ensimmäisellä reissulla ja se vaan yksinkertaisesti särkyi! Piti ostaa uusi moottorisaha ja nyt voitti järki, eli ostettiin kevyt ja sellainen, missä on helppo startti. Jopa meikäläinen saa sahan käyntiin tuosta noin vaan! Eipä sen väliä, siihen se minun onni sitten loppui, sillä en ole saanut sahata yhtään mitään, kun en kuulemma osaa, hmph!

Annetaan tarpeettomana: kiila

No ei auttanut uusi sahakaan, sillä siinä olisi pitänyt olla huomattavasti pitempi laippa, eli erikoispitkä eikä normaali ihminen sellaisia nyt itelleen ostele. Tehtiin sitten vaikeimman mukaan. Ekana yritettiin saada runko halki kiilan avulla. Meni 10 minsaa kun tajuttiin, että ei saada ennen juhannusta koivua halottua sillä tekniikalla. Sitten hoksattiin, että pitää ensin sahata runkoa poikittain noin puolivälistä ja sitten päältä viiltoja ja näin saadaan irrotettua sellaisia pikkuisia paloja, joita päästiin halkomaan. Niin joku ääliö oli naulannut 50-vuotta sitten koivuun nauloja ja tietenkin se sahanterä osui siihen hemmetin naulaan. Ja ketju mäsänä!

Ehkä metri sahattu

 Ei näkynyt vapaaehtoisia tontilla; oli kaikenlaista menoa. Ymmärtäähän sen, nykyihmisillä. Mutta siinä se alkoi vaan runko lyhetä. Piha alkoi muistuttaa taistelutannerta! Sahajauhot vaan pöllysi ja pientä mutta sitäkin sitkaampaa halkoa alkoi kasvamaan kasoiksi. Siinä sitten meikäläinen halkoi ja piti nuotiota ja kotikutoinen metsuri jyrsi koivua pala palalta pienemmäksi.

Lopulta, noin 7 viikonlopun jälkeen runko oli viimeinkin sahattu!!!Voi sitä ilon tunnetta, jota en ollut valitettavasti itse kokemassa, kun oli hieman muuta puuhaa... Mutta oikeasti, sitten alkoi tapahtumaan nopeasti, eli kirvestä vaan ja klapipinot alkoi kasvamaan silmissä. Loppu sujui kuin rasvattu, eli saatiin ihan neljässä viikonlopussa tehtyä kunnon kehikot puille ja puut suojaan kuivumaan.

Ei kannata laskeskella puulle hintaa. se piti joka tapauksessa kaataa. Tuollainen koivukuutio maksaa n. 60 euroa jos ostaisi Mottimajasta. Ystävän puunsavotalle tuli hintaa karkeasti xxx euroa (ei kuulemma kannalla huudella, ettei aleta pitää raha-naisena) kun laskeen metsurien palkan ja bensat mökille sekä metalliverkon hinnan. Moottorisaha olisi pitänyt jossain vaiheessa joka tapauksessa ostaa!  Jos olisi annettu koivun kaatua ekalla myrskyllä mökin päälle, hintaa olisi voinut tulla 5000 euroa.

Summa summarum, eli summataan siis! Kallista oli, mutta kivaa!!! Ulkoilua joka viikonloppu! Fyysistä, oikeaa tekemistä kropalle! Raitista ilmaa paitsi silloin, kun savutti laavulle!Testattiin uusi laavu oikein kunnolla ja todettiin, ettei paremmasta väliä! Eikä lasketa sitä, että kotitarve-metsuri sain tenniskyynäpään molempiin käsiinsä...

N.7 kuutiota oottelee kuivumista

Nyt lähtee - lapasesta taas!

Meikäläinen on profiloitunut jonkin asteiseksi kissojen antitykkääjäksi erinäisistä syistä, jotka ovat sekä oikeutettuja, että todella, todella ärsyttäviä. Nimittäin naapurin, tuon oman tonttini vieressä kyhjöttävän talon isäntä, ei osaa lukea eikä kommunikoida muutenkaan kovin korkeatasoisesti. Syitä lienee monia, mutta suurin lienee se, että meikäläinen aivan kauniisti ja nätisti, paino samoilla kauniisti ja nätisti, sanoi hänelle pari vuotta sitten, että taajamissa kissat olisi pidettävä kiinni eikä ne saisi juoksennella irti. Mielestäni melko selkeästi ilmaistu, etenkin kun vielä kerroin, että monella muulla naapurilla katti on joko häkissä tai narussa (ei kuitenkaan roikkumassa...) pihalla. Ja aivan ruususen kielellä ehdotin hänelle, että jospa hänkin laittaisi nuo pulskat, mouruavat ja pihalleni kakkivat kissanretaleet kuriin. En luonnollisesti käyttänyt sanoja katti ja kissanretale, vaan pusersin suustani sanan kissa niin kauniisti kuin vain osasin.

No naapurihan tulkitsi asian niin, että minä vihaan häntä. Olipa tosi siistiä kävellä pihassa, kun hän ei edes kääntänyt päätään tervehdykseen. Tästä mieleni pahoittaneena virittelin pyykkinarulle vihreän suojapeiton (kuivumaan toki), jotta hänen ei tarvitsisi edes nähdä minua. Sen lisäksi keräsin huvikseni, uutena harrastuksena nimittäin, kiviä ja tutkin, olisiko niissä korkea-arvoisia mineraaleja. Ei ollut, joten heittelin niitä sitten yksi kerrallaan takaisin luontoon. Se, että naapurin kissat sattuivat samanaikaisesti kulkemaan reitillä, on ollut puhdas sattuma. Tai sattuma. Tai ainakin puhdas, vahinko nimittäin - se, että en osunut niihin kertaakaan.

Kun olen seurannut kissojen kakkaläjien määrän nousua pihakivetyksellä, päätin käydä viimeiseen taistoon. Etsiskelin netistä "ritsat" -hakusanalla ritsoja. Löytyi!!! Mutta voivoi, tehokkaimman näköinen malli oli tilapäisesti loppunut. Uutta satsia odotellessa oli keksittävä jotain muuta, jolla nuo irtolaiskissat saisi kakkimaan muualle kuin tontilleni, vaikkapa lasten hiekkalaatikkoon leikkikentälle, kun sinnehän on pääsy kielletty vain koirilta!

Niinpä ostin verkkoaitaa 16 eurolla ja tein esteen etupihalle. Nyt kissat joutuvat kiipeämään aidan yli  tai kiertämään naapureiden tontille tien kautta. Äsken seurasin, kun toinen katti juoksi naapurin pihasta (kakittuaan sinne) häntä pystyssä jonnekin ja toinen kyyhötti omalla pihallaan ja mulkoili minua. Senhän se saakin tehdä ihan riemumielellä, omassa pihassa kissat saavat olla irti.

Ymmärrän kyllä, että kissat voivat olla söpöjä. Myös koirat! Ero on niiden omistajissa, joiden kansalaistottelevaisuus ja älykkyysosamäärä korreloivat suoraan keskenään. Ja nyt, kaikkien epäselvyyksien ja harmitusten välttämiseksi korostan, että puhun vain ja ainoastaan omasta naapuristani ja hänen terroristikissoistaan. Muuthan toki noudattavat sekä kaupungin järjestyssääntöä että kohteliaisuuden perusasioita ja huomaavaisesti pitävät lemminkkinsä kytkettynä, kuten kuuluukin.LAALALALAALAALAALAALAA...

Vain sähköt puuttuu...