Tästä Juttakin tykkäisi!

Tai sitten ei. Nimittäin, painonhallintaprosessi on edennyt loppuhuipennukseen. Viimeinen viikko Jutan Simple-dieetillä (laihdu ilman liikuntaa), alkaa. Olen saanut sen verran hyviä tuloksia tällä kertaa, että voin olla tosi tyytyväinen. Aika moni muukin iloitsee puolestani, eivät toki kaikki. Mutta sehän on realismia.

Joka tapauksessa, tänään oli ensimmäinen konkreettinen vaihe jouluvalmisteluissa, eli piirakoiden paistaminen. Se onnistui vankan rutiinin myötä ja niinpä melkein 100 piirakkaa oli vedetty uunista jo tuossa puolilta päivin. Puuroa jäi sen verran yli, että ajattelin hyödyntää sitä lounasruuaksi. Dieettikin antaa mahdollisuuden cheat-mealiin, eli yhdellä aterialla viikossavoi mättää mitä haluaa.

Meikäläinen pysyi kohtuudessa, eli riisipuuroa, sokeritonta mehukeittoa, 1½ piirakkaa munavoilla.

Melko ok!

Ei oo reiluu!

Olen monesti pohtinut tätä maapallon ihmisten kohtaloa ja epätasa-arvoa. Meillä suomalaisilla tynnyrissä kasvaneilla ei ole ollut hätää sitten viime sotien. Kuulumme maailman rikkaimpaan kermaan, vaikka kaikki eivät sitä haluakaan uskoa. Ymmärrän, että monella on varmasti vaikeaa ja rahaa ei riitä mihinkään ylimääräiseen. Asunnottomien määrä Suomessa on tällä hetkellä noin 7100 ihmistä. Näistä asunnon tuttavien tai sukulaisten luona saa yli 5000 henkilöä. Kun tämän suhteuttaa väkilukuun, niin meillä on 0,14% asunnottomia koko väkiluvusta. Vertailuna vaikkapa Intian New Delhi, jossa asuu 200 000 koditonta; siis yhdessä kaupunginosassa. Varsinaisen Delhin suurkaupunkialueella asuu 19 miljoonaan ihmistä. Kaikki on niin suhteellista. Kyllä; siellä ei ole pakkasta talvella. Mutta siellä on jotain muuta sellaista, mikä järkyttäisi meitä suomalaisia vielä enemmän kuin kipakat pakkasyöt ja lumituiskut.

No sitten asiaan. Onneksi blogini on melko pienilevikkinen, sillä muussa tapauksessa meikäläinen olisi saanut varmaan kymmeniä voodoo-neulanpistoja kaikilta niiltä ihmisiltä, jotka arvottavat kaiken elämän ja eläinlajit tasa-arvoisiksi. Missä menee raja? Onko eläimen elämä samanarvoista kuin ihmisen? Miten määritellään elämä yleensä? Mikä on ihmisen vastuu kotieläinten tai tuotantoeläinten suhteen? Onko meillä oikeus tuotantoeläimiin? Tai onko meillä oikeus kotieläimiin, joiden elämä on täysin riippuvainen ihmisestä?

Tuskaa tuottaa se, että tuo tanskalais-ruotsalainen pihakoiramme oli alkanut yskiä. Se piti viedä kuulemma lääkäriin. Minäkin yskin kerran kuukauden putkeen, mutta kukaan ei ollut huolissaan. No hurtta raahattiin siis läääkärille ja kun elintasoyhteiskunnassa asutaan, niin meillähän on koirille, kissoille, hamstereille ja kastemadoille varattuna oikein oma lääkäriasema. Sinne saa muuten ajan huomattavasti nopeammin, kuin ihmisten vastaavaan lasarettiin. Lääkäriasemalla on tietenkin yhtä hienoja välineitä kuin ihmisten vastaavassa, joten hurtan yskimiselle löytyi oitis syykin: henkitorvi on painunut kasaan.

Tohtori määräsi oitis lääkkeet piskille sen loppuelämäksi! Ja minun on tehtävä se päätös, että aionko syöttää hurdellille ehkä seuraavat neljä vuotta kortisonipillereitä joka toinen päivä?! Ensinnäkin, miten muistan antaa sille lääkkeet, kun en itsekään muista syödä joka päivä omia kalkkitablettejani? Ja toisekseen, onko oikein, että minulla on varaa ostaa koiralle lääkkeitä samaan aikaan, kun maapallolla on tälläkin hetkellä noin 795 miljoonaa aliravittua lasta. Ja vaikka heidän määränsä on pienentynyt, vaikka väkiluku on vastaavasti kasvanut eli tilastollisesti aliravittujen kokonaismäärä on vähentynyt, niin jokainen heistäkin on ihminen ja yksilö. Jos ajattelit tuolla suomalaisten asunnottomien kohdalla, että kyllä nämä Suomen asunnottomat on ihan yhtä tärkeitä kuin jonkun Intiankin, niin silloin olet varmaan huolissasi näistä 795 miljoonasta.

Minulla on jo kummilapsi Keniassa, joka kuukausi menee lisäksi tietty summa Unicefille ja osallistun katastrofiavustuksiin. Onko se joltain pois, jos tuhlaan rahani piskiimme sen sijaan, että sijoittaisin senkin summan johonkin arvokkaampaan; pienen ihmisen elämään? Tai onko se oikein, että me voimme ostaa lemmikkieläimillemme lääkkeitä, kilohinnaltaan kalliita ruokia, vaatteita, jopa terapiaa samaan aikaa, kun maailmalla on sortoa, kärsimystä, tuskaa, vihaa, väkivaltaa, alistamista ja kaikkea sellaista, mitä meidän pienessä lintukodossamme ei ole ollut vuosisataan.

Miksi pitää edes verrata? Mutta minusta on vaan niin vaikeaa ajatella, että meillä on tähän varaa. Ja sitten kun joku lipaskerääjä tai feissari sattuu kohdalle, niin moni kääntääkatseensä pois kun ei raski luovuttaa sitä muutamaa euron killinkiä vaan kiiruhtaa ostamaan kissalle maukkaita lohipullia 6 euron kilohintaan. Ajattelematta sen enempää, että sen hemmetin lohikilon kasvattamiseen tarvitaan vähintään kaksi kiloa muuta kalaa (rehuksi)!!! Mutta sekin ostos on tietty parempi kuin Sheban  tonnikalafile, joka maksaa yli 18 euroa/kilo!!! TONNIKALAFILE!!!! Mieti!

Nyt alkaa surisemaan päässä liikaa.

Mamma! Älä jätä mua!

En jätä, en vaan voi!

Rempassa ryytyneet

Laskeskelin tuossa huonolla kansakoulun matikkapäälläni, että remppaa on nyt kestänyt 7 viikkoa. Syy on siinä, että kohde on iso, hommia tehdään pääsääntöisesti iltaisin, kaikki pinnat uusitaan lattiasta kattoon ja mukana oli myös kylppäri. Utopistinen tavoiteaika oli 6 viikkoa, mutta ei saatu siihenkään, johtuen erilaisesta säätämisestä, omista tärkeämmistä menoista, erilaisten tavaroiden väärässä paikassa olemisesta ja säästämisestä (ammattimiesten). Mutta kun sen ottaa noin, niin mikä ettei;siinä se tällä viikolla valmistuu. Paniikkiakaan ei ole, sillä Kolmonen (lievän taivuttelun jälkeen) roudasi kamansa kotikonnuille ja asustelee äippämuorin ilona niinä aikoina, kun ei ole töissä eikä raksalla, eli tyyliin tunnin valveaikaan.

Meikäläisellä oli toki suunnitelmissa muuta, kuin viettää vuorotteluvapaani loppuaika Kolmosen raksalla, mutta elämässä ei aina voi itse päättää tekemisiään, ei ainakaan äitit. Valinta on oma, korostan sitä epämääräisten väärinymmärrysten välttämiseksi, ja lisäksi olen itse asiassa viihtynyt siellä yllättävän hyvin! Se voi johtua siitäkin, että tällä kertaa olen tehnyt uusia juttuja, enkä vaan iänikuista maalaamista!

Hieman pölyä ilmassa

Dieetti piti!

Hermot piti!

Tässä viimeisen viikon hifistelyjä tehdessä voin sanoa, että kyllä mamma tietää! Ainakin meitsi, sillä olen jo maininnutkin, että kokemusta on karttunut kaikenlaisesta remppaamisesta vuosien varrella epätavallisen kiihkeissä sykleissä! Niinpä osasin arvioida, että tupareita ei päästä viettämään oletusaikaan ja valmistin jo rempan toisella viikolla tsemppilaulun, jolle oli sitten tarvetta tuossa viidennen viikon puolivälissä! Sen verran voin sanoa, että sanoitin (kuten me ammattilaiset sanotaan) Haloo Helsingin biisin Kuussa tuulee paremmin remppaan sopiviksi. Siitä tuli aivan huippu jos ei kiinnitä huomiota siihen, että laulan nuotin vierestä ja melko rumalla äänellä. Mutta teknisesti laulu ylitti odotukset (muiden - ei tokia omia, koska tiesinkin sen onnistuvan - mitä? ai mikä sananlasku kissan hännästä? en kyllä ole ikinä kuullut...).

Nyt vielä pari iltaa rutistetaan ja sitten se on siinä. Kolmosen eka (ja toivottavsti viimeinen) ikioma remppa on finaalissa!

2 pv muuttoon!

Pallohullun päiväkirjasta: Melkein kuollut

Ex-mamman hoivissa

Meikäläinen, pieni tanskalais-ruotsalainen pihakoira-parka, oli siis ex-mamman luona pari viikkoa, koska minun oma mamma halusi päästä minusta eroon! En kyllä ymmärrä miksi, sillä minä olen sille tosi hyvää seuraa! Yleensä aina kuljen sen perässä, etenkin keittiössä. Niin luulisi olevan kivaa, kun joku on koko ajan vierellä ja haluaa tietää, mitä se mamma oikein puuhaa. Kuten syökö se nameja (eikä anna minulle) tai tekeekö se ruokaa (eikä tiputtele minulle maistiaisia). Mutta ei; se ei kuulemma jaksa pissittää minua aamulla, vaikka ite kuiteskin tekee niin joka aamu, siis pissaa!

No minä jouduin sitten sinne ex-mamman luo ja siellä asustaa se Nicki. Sekin on kuulemma tanskalais-ruotsalainen pihakoira, vaikka ei kyllä uskoisi! On se niin ärsyttävä. Joskus se ruiskauttaa kyllä itseensä sellaista hajuvettä, että minua alkaa kiinnostaa; en kyllä muista mikä, mutta silti. Yleensä se joutuu kuitenkin olemaan siellä vankilassa, koska se on niin tuhma. Mutta silloin kun se haisee hyvälle, niin voisin hieman näytellä sille paikkoja... Ex-mamma väitti, että aina kun minä en ole siellä, niin tuo Nicki saaomppia joka paikassa. Että se ei ole ollut kaltereitten takana puoleen vuoteen, niin onkohan se sitten jollain koeajalla???

Ai mää vai?

No niinhän siinä sitten minulle kävi, että olin siellä ex-mamman luona ja se ilmoitti ensi töikseen, että minun pitää laihtua! Minun, pienen alipainoisen pihakoira-paran?! Mamma on laihduttanut jo viimeiset  kaksi kuukautta ja siinä samassa minäkin, koska se ei enää tykkää lenkkimakkarasta eikä pullasta eikä mistää sellaisesta, missä on paljon hiilareita tai rasvaa; niin kun yleensä kaikesta hyvästä!

Ja niin siis kävi, että ex-mamma alkoi mittaamaan minun ruokia ja myhäili tyytyväisenä, kun minun maha kurisi niin kovaa, että se Nicki luuli, että minä murisen sille. Tiesinhän minä, että siinä käy huonosti ja niinpä minua alkoi yskittämään! Yskin tosi kovasti ja jopas alkoi ex-mammalle tulla hätä! Mikä minusta olikin sille ihan oikein! Ja se soitti mammalle, että nyt lääkäriin.

Kohta kuolen

Lääkäri tuikkasi minulle pyllyyn piikin ja sitten pääsinkin jonnekin niitylle, mikä oli täynnä tyhmiä kissoja, jotka pelkäsivät minua ja ajoin niitä puuhun! Niitä kissoja oli niin paljon, että  puiden oksat katkeili niitten painosta ja ne aneli armoa, että en söisi niitä. YÄK, jotain kissoja vai?!
Sitten ex-mamma keitti minulle paistia ja makkaraa ja tarjoili sitä aina, kun vaan kävelin sen ohi. Välillä se syötti minulle juustoa! No jahtasin sitten myös oravia, jotka ei päässeet karkuun minua koska olin niin nopea ja osasin kiivetä puissa ja kaikki kylän talitintit tipahti maahan heti kun sain haukuttua ekan haukahduksen! Ja mamma vannoi, että se käyttää minua iloisena aamupissalla joka aamu ja vielä illallakin! Sitten kuulin, kun lääkäri sanoi, että minulle on loppuikä syötettävä jotain pastilleja ja niiden kanssa paistia ja kanaa, tupla-annokset! Mutta mamma sanoi, että olin kuullut väärin; en kyllä usko!