Ei oo reiluu!

Olen monesti pohtinut tätä maapallon ihmisten kohtaloa ja epätasa-arvoa. Meillä suomalaisilla tynnyrissä kasvaneilla ei ole ollut hätää sitten viime sotien. Kuulumme maailman rikkaimpaan kermaan, vaikka kaikki eivät sitä haluakaan uskoa. Ymmärrän, että monella on varmasti vaikeaa ja rahaa ei riitä mihinkään ylimääräiseen. Asunnottomien määrä Suomessa on tällä hetkellä noin 7100 ihmistä. Näistä asunnon tuttavien tai sukulaisten luona saa yli 5000 henkilöä. Kun tämän suhteuttaa väkilukuun, niin meillä on 0,14% asunnottomia koko väkiluvusta. Vertailuna vaikkapa Intian New Delhi, jossa asuu 200 000 koditonta; siis yhdessä kaupunginosassa. Varsinaisen Delhin suurkaupunkialueella asuu 19 miljoonaan ihmistä. Kaikki on niin suhteellista. Kyllä; siellä ei ole pakkasta talvella. Mutta siellä on jotain muuta sellaista, mikä järkyttäisi meitä suomalaisia vielä enemmän kuin kipakat pakkasyöt ja lumituiskut.

No sitten asiaan. Onneksi blogini on melko pienilevikkinen, sillä muussa tapauksessa meikäläinen olisi saanut varmaan kymmeniä voodoo-neulanpistoja kaikilta niiltä ihmisiltä, jotka arvottavat kaiken elämän ja eläinlajit tasa-arvoisiksi. Missä menee raja? Onko eläimen elämä samanarvoista kuin ihmisen? Miten määritellään elämä yleensä? Mikä on ihmisen vastuu kotieläinten tai tuotantoeläinten suhteen? Onko meillä oikeus tuotantoeläimiin? Tai onko meillä oikeus kotieläimiin, joiden elämä on täysin riippuvainen ihmisestä?

Tuskaa tuottaa se, että tuo tanskalais-ruotsalainen pihakoiramme oli alkanut yskiä. Se piti viedä kuulemma lääkäriin. Minäkin yskin kerran kuukauden putkeen, mutta kukaan ei ollut huolissaan. No hurtta raahattiin siis läääkärille ja kun elintasoyhteiskunnassa asutaan, niin meillähän on koirille, kissoille, hamstereille ja kastemadoille varattuna oikein oma lääkäriasema. Sinne saa muuten ajan huomattavasti nopeammin, kuin ihmisten vastaavaan lasarettiin. Lääkäriasemalla on tietenkin yhtä hienoja välineitä kuin ihmisten vastaavassa, joten hurtan yskimiselle löytyi oitis syykin: henkitorvi on painunut kasaan.

Tohtori määräsi oitis lääkkeet piskille sen loppuelämäksi! Ja minun on tehtävä se päätös, että aionko syöttää hurdellille ehkä seuraavat neljä vuotta kortisonipillereitä joka toinen päivä?! Ensinnäkin, miten muistan antaa sille lääkkeet, kun en itsekään muista syödä joka päivä omia kalkkitablettejani? Ja toisekseen, onko oikein, että minulla on varaa ostaa koiralle lääkkeitä samaan aikaan, kun maapallolla on tälläkin hetkellä noin 795 miljoonaa aliravittua lasta. Ja vaikka heidän määränsä on pienentynyt, vaikka väkiluku on vastaavasti kasvanut eli tilastollisesti aliravittujen kokonaismäärä on vähentynyt, niin jokainen heistäkin on ihminen ja yksilö. Jos ajattelit tuolla suomalaisten asunnottomien kohdalla, että kyllä nämä Suomen asunnottomat on ihan yhtä tärkeitä kuin jonkun Intiankin, niin silloin olet varmaan huolissasi näistä 795 miljoonasta.

Minulla on jo kummilapsi Keniassa, joka kuukausi menee lisäksi tietty summa Unicefille ja osallistun katastrofiavustuksiin. Onko se joltain pois, jos tuhlaan rahani piskiimme sen sijaan, että sijoittaisin senkin summan johonkin arvokkaampaan; pienen ihmisen elämään? Tai onko se oikein, että me voimme ostaa lemmikkieläimillemme lääkkeitä, kilohinnaltaan kalliita ruokia, vaatteita, jopa terapiaa samaan aikaa, kun maailmalla on sortoa, kärsimystä, tuskaa, vihaa, väkivaltaa, alistamista ja kaikkea sellaista, mitä meidän pienessä lintukodossamme ei ole ollut vuosisataan.

Miksi pitää edes verrata? Mutta minusta on vaan niin vaikeaa ajatella, että meillä on tähän varaa. Ja sitten kun joku lipaskerääjä tai feissari sattuu kohdalle, niin moni kääntääkatseensä pois kun ei raski luovuttaa sitä muutamaa euron killinkiä vaan kiiruhtaa ostamaan kissalle maukkaita lohipullia 6 euron kilohintaan. Ajattelematta sen enempää, että sen hemmetin lohikilon kasvattamiseen tarvitaan vähintään kaksi kiloa muuta kalaa (rehuksi)!!! Mutta sekin ostos on tietty parempi kuin Sheban  tonnikalafile, joka maksaa yli 18 euroa/kilo!!! TONNIKALAFILE!!!! Mieti!

Nyt alkaa surisemaan päässä liikaa.

Mamma! Älä jätä mua!

En jätä, en vaan voi!