28.11.2015

Tästä Juttakin tykkäisi!

Tai sitten ei. Nimittäin, painonhallintaprosessi on edennyt loppuhuipennukseen. Viimeinen viikko Jutan Simple-dieetillä (laihdu ilman liikuntaa), alkaa. Olen saanut sen verran hyviä tuloksia tällä kertaa, että voin olla tosi tyytyväinen. Aika moni muukin iloitsee puolestani, eivät toki kaikki. Mutta sehän on realismia.

Joka tapauksessa, tänään oli ensimmäinen konkreettinen vaihe jouluvalmisteluissa, eli piirakoiden paistaminen. Se onnistui vankan rutiinin myötä ja niinpä melkein 100 piirakkaa oli vedetty uunista jo tuossa puolilta päivin. Puuroa jäi sen verran yli, että ajattelin hyödyntää sitä lounasruuaksi. Dieettikin antaa mahdollisuuden cheat-mealiin, eli yhdellä aterialla viikossavoi mättää mitä haluaa.

Meikäläinen pysyi kohtuudessa, eli riisipuuroa, sokeritonta mehukeittoa, 1½ piirakkaa munavoilla.
Melko ok!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kyllä pitäisi saada uusi alter ego

 Vili, tuo älykäs ja hyvätapainen tanskalais-ruotsalainen pihakoiramme, oli tavallaan alter egoni. Tai minä olin sen, mistäs tuonkin tietää....