Pallohullun päiväkirjasta; Lähdössä jonnekin?!

Mamma tuli illalla kotiin ja sanoi, että minun pitää pakata. Kuulin ensin, että kakata ja menin odottamaan ovelle, milloin lähdetään. Mutta mamma ei tullut mukana vaan meni penkomaan komeroa. Se löysi sieltä semmoisen punaisen joulupussin, vaikka se väitti, että se on minun kassi. Ei minulla ole mitään kassia ikinä ollut, mutta mamma kirjoitti siihen minun nimen ja sanoi, että nytpä on!

Sitten se alkoi penkomaan minun namivarastoja! Minä olisin auttanut, mutta mamma sanoi, että minusta on vaan harmia. Minulle tuli niin paha mieli, että meniin istumaan omaan tuoliini ja päätin, että en aio lämmittää mamman varpaita ensi yönä. Mutta sitten minulle tuli kylmä ja menin odottamaan sängylle, milloin mamma tulee nukkumaan ja pääsen sen peiton alle. Itse asiassa mamma ei tajua, että se lämmittää minun varpaita enkä minä sen. Paitsi minulla on vaan tassut ja niissä liian pitkät kynnet, koska se ex-mamma ei ole viitsinyt leikata niitä kahteen viikkoon!

No kesken kaiken mamma oli raahannut omankin laukkunsa sängylle ja alkoi mättää siihen vaatteita. Se sanoi minulle, että se lähtee töihin, mutta en usko! Eihän se ole käynyt töissä aikoihin, kun sillä on se minunhoitovapaa. Sellainen, että se joka päivä pitää minulle seuraa. Vaikka mamma sanoi, että sitä ärsyttää kun sen pitää pissittää minut joka aamu ja se haaveilee, että ei tartteisi. Niin pitäisikö minun pissiä sitten housuun? Kun minulla ei edes ole housuja?!

No sitten alkoi haista tosi hyvälle ja huomasin, että mamma oli löytänyt melkein kaikki minun namit! Se laittoi niitä eri pussukoihin ja yhteen se kirjoitti, että Nickylle! Niin sanoin, että ootko seonnut, minun nimi on Vili! Mutta mamma vaan sanoi, että pitää olla kohtelias ja voin kuulemma viedä tuliaisia! Niin kenelle? Sillekö ärsyttävälle piskille, joka asuu ex-mamman luona? Se ei tartte mitään tuliaisia, mutta voin kyllä esitellä sille hammasrivistöäni, jos se tulee metriä lähemmäksi!

Sitten minä tajusin, että mamma aikoo hankkiutua minusta eroon ja joudun taas sen Nickyn kanssa jonnekin; varmaan sinne keskitysleirille ex-mamman kotiin. Siellä on ne kalterit eikä saa ruokaakaan kunnolla. Mutta mamma sanoi, että sittenpähän näet. Ja alkoi raapustamaan jotain lappua ex-mammalle, joka kuulemma hakee minut mukaansa. Minun pitää olla reipas ja kiltti. Mutta en halua! Me tanskalais-ruotsalaiset pihakoirat ollaan tarvittaessa väsyneitä ja tuhmia. Minä ainakin!

Saanko jäädä kotiin?

Ylennys rempalla!

Olen saanut  Kolmoselta niin paljon palautetta, että siitä innostuneena raksanaisen itsetuntoni on kohonnut melkoisiin sfääreihin. Hieman luulen, että ammattitaitoni ei ole kohentunut vastaavassa määrässä, mutta tänään päätin ottaa ns. härkää sarvista, eli tässä tapauksessa ylitasoitetta tasoituslastalla. Ja kaikille pupa-alan kirpunnylkijöille tiedoksi, että std-nimi todellakin on tasoitusLASTA...

Seinien ylitasoitus (kuten me ammattilaiset työtä kutsutaan) on ollut minulle lievästi ilmaistuna kauhunsekainen painajainen edellisestä rempastani lähtien. Pari vuotta sitten olin saman tilanteen edessä, mutta uhkarohkea Kolmonen lymysi Koreassa (siellä eteläisessä onneksi) eikä vapaaehtoisia tasoittajia löytynyt lähipiiristä. Kun olin aikani voivotellut asiaa työhuoneessani, kollega värväsi  paikalle eläkkeellä olevan isäpappansa hoitamaan homman. Pappa-parka ei tiennyt mihin joutui, sillä ylitasoitusten lisäksi hän joutui maalaamaan vielä katotkin! Olen silti ikuisesti kiitollinen tästä avusta! Varsinainen ylitasoitus jäi silti takaraivoon epämääräisenä peikkona, jota ei toivoisi kohtaavansa millään raksalla, etenkään omalla.

Mutta Kolmonen, joka selkeästi on perinyt kaikki mainitsemisen arvoiset ominaisuutensa suoraan minulta, selätti ylitasoituksen kertaheitolla. Sivusta seuranneena arvelin, että saattaisinpa selvitä mokomasta hommasta itsekin. Kun olin hionut seiniä tarpeekseni, koitti tilanne, että maalausurakka seisoo, ellei eteisen seiniä saada ylitasoitettua.

Ylitasoittamassa!

Niinpä meitsi siis tarttui tasoituslastaan, jopa kahteen  ja aloitti hommat. Mitään suojapahveja tarvita!!! Kaksikätisyydestä oli apua, sillä pystyin levittämään tasoitetta molempia käsiä käyttäen!Toki voin kertoa, että ensimmäisen neliön aikana homma hieman takkusi, mutta sitten sain kiinni ammattimaisesta otteesta. Toisen neliön lopussa mietin, että onneksi olen itse panostanut omassa opetustyössäni opastusvideoihin ja minulla on matala epäonnistumisenpelko ja korkea stressinsietokyky.Kolmannen neliön kohdalla ajattelin, että voisin jatkossa tehdä seuraavien remppojen ylitasoitukset kertaheitolla itse. Ja neljännen neliön kohdalla, jota ei kuitenkaan enää ollut,koska seinät loppuivat kesken, olin jo keksinyt, että voisin perustaa pienen firman, joka tekisi täsmätyönä pelkästään seinien ylitasoituksia.

Aika hyvin! Tähän mennessä olen tehnyt raksalla mm. seuraavia haastavia töitä: kalusteiden kantaminen, tapettien irrottaminen, seinälaattojen irrotus, seinien paklaaminen, saumanauhan asennus, seinien hiominen, seinien maalaaminen, seinien ylitasoitus (!), erilaisten raksatavaroiden järjestely, imurointi, imurin tyhjentäminen ja suodattimen puhdistus, kivijätteen kuskaaminen jätekeskukseen, suojapahvien kiinnittäminen, kahvin keittäminen...

Ehkä kaikkein kivinta oli tuo aivan uusi asia ja sen opettelu, eli jos joku teistä kahdestatoista poloisesta lukijasta joskus tarvitsee apua omalla rempallaan, niin täältä löytyy todella ammattitaitoinen ylitasoittaja!

Taas me rempataan!

Olin ajatellut, että vuorotteluvapaani loppuhuipennuksena makoilen ihan vaan potslojona pari viimeistä viikkoa ja sitä ennen nyt lokakuussa aloitan jo varovaisen orientoitumisen siihen, että mahdollisesti palaan aikaan, jota rytmittää kello. No toki kello rytmittää  aikaa muutenkin, mutta  - juu nou - ymmärrätte varmaan pointin.

Toisin kävi! Kolmonen, tuo pojista nuorin, päätti kantaa kortensa kekoon sukumme epätavallisen kiihkeään remppaamisinnostukseen. Hän ostaa posautti asunnon, joka tietenkin, rempataan katosta lattiaan. Ykkönen on rempannut kolme kerrostaloasuntoa ennen omakotitalonsa rakentamista. Kakkonen on rempannut kolme kerrostaloasuntoa ja muutamat Subway-ravintolat siinä sivussa. Olen auttanut molempia isoveljiä, jotka siis ovat minulle lapsia, mutta en sentään kaikissa rempoissa. Tasapuolisuuden nimissä olen tietty mukana tässä Kolmosenkin - mahdollisesti ensimmäisessä, mutta ei suinkaan viimeisessä - urakassa.

Irtoo nyt!!!

Olen melko pro remonttihommissa (mikä nyt lienee jo tullut teille kaikille kolmelletoista lukijalleni varsinaisen selväksi), joten sain tietenkin haastavia tehtäviä vastuulleni. Aivan ekana kunnostauduin tapettivuotien irrottamisessa. Sitten kunnostauduin tapettisuikaleiden irrottamisessa ja lopuksi kunnostauduin tapettisiprujen irrottamisessa. Aikaa hommaan meni muutama päivä. Tämän jälkeen alkoivat paklaukset ja hionnat.

Yritin epätoivoisesti saada jotain tyyppiä ylitasoittamaan maalattavia seiniä, mutta turhaan. Kolmonen ehdotti, että asennetaan maalattava tapetti, niin vältytään ylitasoituksilta. Pohdimme asiaa suuntaan jos toiseenkin ja lopulta Kolmonen päätti, katsottuaan pari opastusvideota youtubesta, että vaikuttaa todella helpolta ja hän tekee ylitasoituksen itse. Mitään ammattilaista siinä tarvita!!! Äitiinsä on tullut ainakin siinä, että rohkeutta riittää. No, olen lukenut myös Liisa Keltikangas-Järvisen ja päättelin oitis, että pojalla on siis korkea sopeutuvuus ja matala epäonnistumisen pelko. Itse, liian monta kokemusta rikkaampana Ykkösen ja Kakkosen remonteista, vetäydyin sen sijaan takavasemmalle ja aloitin paklaamisen. Tiedän, missä menee raja meikäläisen ammattitaidossa, sillä olenhan oppinut sen todella mainiosti ns. kantapään kautta.

Huomaa suojain!

Sen jälkeen pääsin hiomaan. Ensin hioin cyproc-seinää. Sitten hioin betoniseinää ja lopuksi hioin vielä maalattua seinää. Ja välillä aina paklasin.

Kun hionnat oli hiottu, ylenin maalariksi.  Ensin maalasin jo maalauttua seinää, sitten maalasin ylitasoitettua seinää ja lopulta maalasin vielä cyproc-seinää. Kohta joudun maalaamaan vielä pattereita, ellei Nelonen, tuo sisaruskatraan ainut neitokainen, pelmahda paikalle ja hoida hommaa kotiin. Näin siis remppa etenee omalta osuudeltani. Toki siellä on näkynyt muitakin apureita. Mitä nyt on kaikki kalusteet roudattu siirtolavalle, vähän seiniä purettu ja uusia pystytetty, veskin laatat irrotettu iskuporakoneella,  yms. yms. yms. Että semmosta pientä askaretta tässä vielä hommaillaan, ainakin lokakuun loppuun ja mahdollisesti vielä marraskuun ekalla viikollakin.

Huomaa työasento!

Smurffi?

Nyt lähti, oikeesti!

Nimittäin kilot karisemaan! Olen todella iloinen ja onnellinen, sillä olen onnistunut painonhallinnassani niin hyvin, että tuloksia alkaa näkyä myös ulkopuolisille. JEEE!!! Meitsi onnistuu taas! Hienoa!

Toki pitäisi ajatella, että mitä hienoa on siinä, että ensin pulskistuu ja sitten saa pudotettua painonsa samalle tasolle. No ei siinä mitään hienoa olekaan, mutta hienoa on se, että pääsen taas laittamaan päälleni niitä vaatteita, joita porukat eivät ole nähneet reiluun pariin vuoteen! Koko garderoobi näyttää uudistuneen, vaikka tosiasiassa olen vaan kaivellut laatikoista esiin vanhoja vaatteitani. Itestäkin on kiva, kun ei tarvitse joka aamu tuijottaa peilistä niitä harmaita pikkuruudullisia sammareita, joita minulla on kuitenkin kahdet kappaleet (eri kokoa toki). Lisäksi on melko mukavaa lähteä reilun kuukauden päästä töihin muissa vaatteissa kuin shortseissa; etenkin kun kyseessä on marraskuu.

Kunnia painoni normalisoinnista kuuluu Jutta Gustavsbergille, joka täysin tietämättään on inspiroinut minut moiseen saavutukseen. Kiitos! Jutta on nimittäin ladannut nettiin kaikkien pöllittäväksi sekä ruokaohjeet että treenin, joita noudattamalla pääsee tuloksiin. Hän antaa hyvän kiertää ja olen tästä ikionnellinen. Kun 26.elokuuta oli pakko varovasti astua vaakalle (toki olin laihduttanut hulluna pari viikkoa sitä ennen), olin niin alhaisissa maisemissa, että sieltä ei todellakaan ollut muuta reittiä kuin ylös. Siis pieni tarkennus, paino alas ja tsemppi ylös!

Kaikkien kirpunnylkijöiden äideille tyypilliseen tapaan piirsin (jälleen kerran) omilla kätösilläni painonpudostustaulukon, johon aloin merkkaamaan joka viikko painoni. Se on aika raakaa touhua, mutta minulla on kertynyt asiasta kokemusta kerran jos toisenkin. Lisäksi otin itsestäni edestä ja sivulta pari kuvaa turkooseissa farkuissa, joihin sovin reilusti 2½ vuotta sitten. En nyt viitsi ladata kuvia tänne, sillä joku taso tälläkin blogilla pitää olla. Kirjoitin tarkat ruokailuohjeet jääkaapin oveen, ihan sitä varten vaan, että muistaisin, mikä on homman nimi. Ja se uusin juttu oli se, että tein Jutan HIIT-treenin ihan kylmiltään, vain yhden katselukerran jälkeen.

Kaikki nuo koettelemukset yhteenlaskettuna sain niin paljon intoa ja motivaatiota, että vaaka näyttää jo monta kiloa alempaa lukemaa; montako, en aio kertoa, koska asialla ei kannata kerskua. Kunto on kohonnut varmaankin jonkin verran ja sen voi varmistaa katsomalla tänään videoidun HIIT-treenini. Ei voi muuta kuin hämmästellä, miten mahtavasti olen kehittynyt! Hyvä minä!!!

Joku saattaa ajatella, että no onpa ylpeä kun kehuu itteensä, mutta sehän meissä suomalaisissa on monesti vikana, että ei uskalleta iloita onnistumisista. Sehän on muilta pois! Olen huomannut, että kun joku onnistuu ja menestyy, niin osa porukoista ei reagoi lainkaan, saatikka onnittelisi ja iloitsisi menestyjän mukana. Onko se kateutta? Kateellinen ihminen kokee toisen paremmuuden tai menestyksen myötä itsessään alemmuudentunnetta, mitättömyyttä, huonommuutta tai jopa pahasuopaisuutta menestyjää kohtaan. Se voi näkyä niin, että menestymisestä vaietaan ja sivuutetaan se ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. On se harmi! Mitä tärkeämpi asia on itselle, sitä herkemmin asiaan reagoidaan.

No takaisin asiaan! Meitsi alkaa olla uima-allaskunnossa, mutta ei sentäs vielä Bodycompat-kunnossa. Tämä tiedoksi eräälle ex-kollegalle, joka osaa ja uskaltaa riemuita jokaisesta pudottamastani grammasta! Kiitos siitä! No nyt pitää mennä syömään rahkaa...