Elämä on ihanaa!!!

Jesjesjes! Kyllä nyt meikäläistä lykästi! Pääsin nimittäin kouluttajien työelämäjaksolle ja on ollut aivan M-I-E-L-E-T-T-Ö-M-Ä-N kivaa! Siis työnteko, työelämässä.

Monesti kuulee fraasin, että oikea työelämä on jossain aivan muualla kuin meikäläisen tai monen muunkaan opettajan työpaikalla. Tietyllä tavalla väittämälle on myös perusteluita. sen takia on upeaa, että meillä on mahdollisuus hengata monta viikkoa oikeassa työelämässä ja kokeilla siellä niitä tietoja ja taitoja, joita opetamme päivittäin.

Tarkennan sen, että toki seuraamme työelämää hyvinkin tiiviisti. Onhan meillä työssä oppijat kentällä, mutta silloin tarkastelemme työntekoa heidän kauttaan. Minä olen onnekas, koska teen ihan oikeilla työpaikoilla kartoituksia ja niissä saan seurata ihan tyypillistä työn tekemistä ihan tavallisen työntekijän toimesta. Tämä on vapauttanut minut ja saanut aina vaan vakuuttumaan, että opettamani asiat ovat ok ja ne voidaan täysin toteuttaa ja soveltaa siellä "oikeassa työssä". Senkin kun monesti kuulee, että ei siellä kerkkii ja ei siellä pysty ja ei siellä kehttoo...

Mutta nyt siis, olen päässyt itse siivoamaan. Olen analysoinyt työtapaani, tarkastellut ergonomiaani, pohtinut aseptisen omantuntoni toimintaa. Voin vakuuttaa, että kyllä onnistuu!!! Työn suunnittelu, työjärjestykset, yllättäviin tilanteisin sopeutuminen ja ratkaisut, ergonomiset työasennot, työn eteneminen puhtaasta likaiseen - siinä muutama keskeinen asia työssä.

Olen iloinen seuraavista asioista: osaan oikeasti siivota edelleenkin, osaan kehittää työtä ja keksiä ihan toimivia pieniä ideoita, osaan olla iloinen ja kannustava! Minusta on kivaa katsoa asiakkaita silmiin ja tehdä työtä "rinta rottingilla", tervettä ammattiylpeyttä tuntien. Jihuu!!!

Ja kiitos: mukavat työntekijät, jotka osaavat jutella työstä ammattimaisesti ja jotka ovat kiinnostuneita siitä!!! Minusta tuntuu, että se on asenteesta kiinni!

Remppaa pukkaa

Vielä pitää jatkaa tuota aiemmin aloitettua kuvitteellista tarinaa remonttipuuhista. Että pitääkin olla ihmisellä hyvä mielikuvitus, kun keksii tämmöisenkin tarinan.

Olimme eläneet onnellisina uusitussa toimistoshuoneessamme kesästä saakka. Lattia kopisi kivasti kenkien alla, seinät oli maalattu, uudet kalusteet tuoksuivat vielä uusilta ja kollegat yrittivät tunkea tavaroitaan meidän osittain tyhjinä (vanhat roinat heitettiin menemään) ammottaviin kaappeihin. Kaikki oli siis hyvin. Koska olemme suomalaisia, meidän olisi pitänyt muistella vanhoja sanalaskuja tai ainakin varautua jollain tavalla tulevaan. Sillä johan sen tiesi vanha kansakin; "Itku pitkästä ilosta", "Arvonsa miäs ansaitsee, vaan ei ylistystä" ja "Mikä naurul aljeta, se itkul päätetä". Nämä viisaudet olimme juuri päntänneet Liisa Keltikangas-Järvisen kirjasta Tunne itsesi, suomalainen. Mutta eipä ollut älyä päätellä, että meitä odotti uusi koettelemus eli nykykielellä ilmaistuna haaste.

Kuulimme huhun (mikä on tehokkain viestintätapa - ei suinkaan meidän organisaatiossamme, vaan yleensä), että toimistomme menee remonttiin, koska pattereidenpuoleinen seinä on purettava. Eli nyt olisi sitten just saatava se huone tyhjäksi, jotta voidaan aloittaa remppahommat. Meikäläiset eivät pystyneet organisoimaan omaa päätyötään vastaamaan täysin rakennuttajan, anteeksi vaan tämä täysin maallikon näkemys, ailahtelevaa remonttiaikataulua. Mutta huoneet olivat tyhjinä seuraavana maanantaina klo 9.00. Joten olkaa hyvä, olokkeepa hövelit ja silvuplee, sinne vaan sutimaan, jotta päästään takaisin keskittymään omaan päätyöhömme omassa työhuoneessamme.

Olimme siirtäneet osan tavaroistamme meille niin tutuksi tulleeseen ex-materiaalikeskukseen, jossa näytti jo majailevan itse rahastopäällikkömmekin. Olisiko hänenkin huoneensa joutunut tuplaremontiinn?! Osan tavaroista jätimme toki toimistoomme, koska meillä molemmilla on korkea riskienhallintakyky. Meille luvattiin, että pari (huomaa epätäsmällinen ilmaisu heti alkuun) viikkoa siinä vierähtää...

Kaverithan olivat ihan oikeassa! Nimittäin pari viikkoa vierähti siihen, ennen kuin ensimmäinen remontiin viittava toimenpide tapahtui huoneessamme; nimittäin lattialle oli käyty levittämässä suoja!!! Odottamisen tuskaa ei vähentänyt sekään, että muuttopojat, joilla yksi ammattitaitovaatimus oli varmaan reippaus, olivat ruuvimeisseleillään naarmuttaneet upouudet pöytämme melkoisen kurjan näköisiksi. Siispä reklamaatioita paukuttamaan ja uusia pöytälevyjä tilaamaan. Ne varmman tulevat ajoissa, ajattelimme, koska meillä on myös positiivinen elämänasenne.

No, meikäläinen lähtee nyt muihin maisemiin neljäksi viikoksi. Vierailen vain satunnaisesti toimistolla. Kun viimeisenä päivänä ennen lähtöäni kysäisin valkokypäräiseltä mieheltä, mikä mahtanee olla toimistomme arvioitu valmistusmisajankohta, hän vastasi, että jos neljän viikon päästä, niin olisi jo aika hyvä...

No MISSÄ MÄTTÄÄ, että aikataulut eivät päde? Niin selvisi semmoinenkin, että nurmikkoalueet oli pitänyt saada kuntoon määräpäivään. Koska rakennuttajan kaverit ovat tuhattaitureita, niin toimistomme seinäpurkamisen sijasta he välillä suihkivat haravan varressa ja istuttivat nurmikkoa takapihalla. Voiko ymmärtää? Ei voi.

No, nyt joku saattaa ajatella, että mitä valitat! On vaatteet päällä, puhdasta vettä juotavana, yleensä työpaikkakin ja elämä turvattu niiltä osin. Kyllä, pieniä ovat meidän murheet. Mutta se satuttaa, että me asiakkaat tunnumme olevan rakennuttajalle vain tyhjänpäiväisiä ja ilman mitään alkeellistakaan informaatioita tarvitsevia harmituksia. Olisihan se kiva, että ei itse tarvitsisi kysellä, että milloin pääsemme muuttamaan takaisin, kun se alkuperäinen suunnitelma ei tainnut pitääkään paikkaansa. Olisihan se kiva, että ei tarvisisi käydä huomauttamssa töiden jo alettua, että laittaisitteko ne muovisuojat, mitkä lupasitte laittaa kaappien oviin, että kaapeissa olevat tavarat eivät menisi kipsipölyyn.

Nämä asiat ovat kuitenkin meille tärkeitä, koska teemme töitä omille asiakkailleme täydellä teholla. Mikään ei saa olla laaduttomampaa eikä mikään meidän aikataulumme saa heittää sen takia, että elämme keskellä remonttia. Välillä siis kuulosuojaimet korvilla ja välillä sormet jäässä alhaisen lämpötilan takia. Onneksi meillä ei ole hengitystieoireita, vielä.

Ps. Kuulin juuri, että seinässämme onkin vesivahinko ja joku jo ihmetteli, että emmekö ole saaneet mitään oireita, kun seinä on ollut märkä jo pitemmän aikaa. Ei olla! Ainoat oireet ovat henkisellä tasolla, mutta koska tässäkin lykästää ja meillä on äärimmäisen korkea stressiensietokyky, niin mehän vaan odotellaan. Kiltit asiakkaat!

Kysyyköhän remontoija meiltä palautetta onnistumisestaan? Mehän olemme velvoitettuja siihen jo yhdenkin päivän yrityskoulutuksen päätyttyä!