Sähköautojen akut

"Kun maailma muuttuu, niin me muututaan..." Haloo Helsingin sanoin. Tai muututaan, jos haluamme! Monista asioista on kuitenkin erittäin vaikea luopua: erityisesti omista asenteistaan ja mielipiteistään. Siihen on meillä sanontakin: "takinkääntäjä". Yleensä tätä käytettäessä vihjataan, että henkilön mielipiteen muutos periaatteellisessa asiassa ei olekaan vilpitön. Se on jopa jonkinlaista petturuutta aiempaa ajattelutapaa kohtaan, vaikka mielipiteen muutoksen taustalla olisi tiedon muuttuminen, tutkimusten määrän kasvu ja tekniikan kehittyminen.

Edellinen "takinkääntö" minulla oli suhteessa ydinvoimaan. Olin joskus 1990-luvun puolivälistä saakka ydinvoiman vankkumaton vastustaja. Etsin tietoa ja kallistuin sille puolelle, että sähkön tuotannon ympäristökuorma ydinvoimalla (polttoaineen hankinta, jäähdytysveden käsittely, loppusijoitus) on suurempi paha kuin sähkön tuotanto kivihiilellä, turpeella ja öljyllä. Vaikka vastustin myös fossiilisilla  tuotettua sähköä, mutta vastustin sitä vähemmän, koska sen ympäristövaikutukset eivät olisi olleet niin radikaalit nopeassa juoksussa kuin ydinvoimalla. Nykyisin ajattelen, että ydinvoimalla tuotettu sähkö on parempi ratkaisu kuin muut ainakin siihen saakka, kunnes tuuli- ja aurinkoenergian saanti olisi tasaista ja takuuvarmaa. 

Sama prosessi on käynyt myös sähköautoilun suhteen! Kun sähköautoissa käytettävän sähkö tuotetaan kuten muukin sähkö, ainut vaikea kysymys minulle on ollut  akkujen käyttö! Suomessa ei kuitenkaan etenkään maaseudulla pärjää julkisilla. Hybrideissä sähkö-bensa suhde on malleista riippuen hyvin epätasainen. Mutta, jos asiaa alkaa tarkastelemaan kokonaisvaltaisesti, niin moi moi vaan bensa-autot!

Asiallista tekstiä tutkimuksiin perustuen löytyy alla olevasta, sähköautojen latausasemia toimittavan Nordig Plug yrityksen blogista! Harvoin saa yhdestä paikasta näin kattavaa tietoa kaikista sähköauton käyttöön liittyvistä asioista!

Tässä vielä suora linkki erityisesti akkujen käyttöön liittyviin asioihin:

https://nordicplug.fi/blogs/sahkoautot-ja-lataaminen-blogi/sahkoauton-akku-ja-akun-kierratys

Työperäinen maahanmuutto

Nyt ollaan herkän aiheen ääressä. Työperäinen maahanmuutto herättää mielipiteitä suuntaan jos toiseenkin. Minullakin on siitä omat ajatukset, paino sanalla omat! 

Puhtausala,kuten moni muukin ala, on kärsinyt työvoimapulasta vuosia. Ensin oli eteläisen Suomen vuoro ja viime vuosina tilanne on yhtä haastava myös muualla Suomessa. Siivoustyö on siistiä sisätyötä. Työkohteesta riippuen pääosin päivätyötä, joskin sairaaloissa, kaupoissa, liikennevälineiden siivouksessa on myös ilta- ja yötyötä sekä viikonloppuun sijoittuvia työvuoroja. Ihan normia, eikös? 

Palkkaus puhtausalalla riippuu osittain työn vaativuudesta sekä työntekijän koulutuksesta. Kouluttautumaton saa samasta työstä hieman pienempää palkkaa kuin tutkinnon suorittanut. Ihan normia,eikös?

Palkkaus on pitkälle sama kuin kaupan alalla ja hoivatyössä. Julkisella puolella palkka on hieman parempi lisien ja lomaetuuksien suhteen kuin yksityisellä. Ihan normia,eikös?

Mutta kun nykyisin työnteko ei taida ylipäätään kiinnostaa?! Moni puhtausalan opiskelija on sanonut, että eihän minun kannata mennä töihin kun menetän asumistuen! Menetät?! Tuet mielletään ansaituiksi eduiksi, joista ei haluta luopua. 

Lisäksi työpaikalle olisi mentävä omalla autolla (monesti julkinen liikenne ei vielä kulje ennen 6.00) ja moni ajattelee, että se on väärin. Se siis, että joutuisi itse hankkimaan kyydin työpaikalle. Työhön olisi panostettava! Ja sitten ajatellaan, että työstä saatu palkka (kun huomioidaan ”menetykset” eli työpaikalle kulkeminen ja tukien loppuminen) on vain muutaman satasen enemmän kuin tuet, joita saa tekemättä mitään. Ihanpa oikeesti! Mieti tätä!

Mikä on asiakkaan vastuu? Puhtausalan yritykset on kilpailleet itsensä miltei hengiltä, kun asiakas ei suostu maksamaan siivouksesta sitä summaa, mikä olisi kohtuullinen yrittäjälle. Kateprosentti? Työntekijöiden palkkaliukuma? Pelko sopimuksen jatkumisesta? Asiakas haluaa vaan halvemmalla ja halvemmalla saman työn ja aina löytyy joka random-firma, joka tarjoaa alimman hinnan. Miten se on mahdollista? Vastaan itse: kouluttamaton työvoima, huono laatu, liian kireät mitoitukset, ala-arvoiset työvälineet. Ja aina löytyy joku, joka tekee työt vaikkapa opiskelujensa rahoittamiseksi. Kun tiedetään, että työ on väliaikaista, ei viitsitä valittaa huonoista työoloista!

Ja nyt ollaan tilanteessa, että koulutuksiin ei vaan ole tulijoita. Yritykset eivät saa koulutettua henkilöstöä. On laskettava laatua, vähennettävä siivouskertoja, hankittava vaikka kynnyksen yli konttaava pertsa mopin varteen sutimaan? Tätäkö me haluamme? 

Olin viimeisen vuoden mukana prosessissa, missä koulutamme työperäisen maahanmuuton kautta uusia työntekijöitä yrityksiin: online-opetus heidän kotimaassaan ja learning by doing -jakso Suomessa. Motivaatio 100%, asenne työtä kohtaan 100%, oppiminen ja työmenetelmien hallinta yhtä hyvä kuin muissa koulutuksissa. VAIKKA suomen kielen opintoja oli takana tosi pieni tuntimäärä.

Nyt kaikki riippuu siitä, miten meillä hyväksytään asia, että työkaveri onkin singahtanut työpaikalle 8000 kilsan päästä. Ja osaa aluksi vähän huonommin suomea. Onko se silti parempi, että sitä työkaveria ei ole lainkaan? Eikä kohta koulutettuja työntekijöitä? 

Olen puhunut. Ps. Käyttäkää tomaatit mieluummin pizzaan…

Karhu ansaraudoissa

Nyt sit tulee turpiin, jos tämän postauksen lukee joku tosi kauas arkitodellisuudesta joutunut henkilö. Tai fanaattinen eläinsuojelija. Olen nimittäin sitä mieltä, että vuosi sitten ansarautaan jäänyt karhu Enon perukoilla oli syytä lopultakin päästä kärsimyksistään! Vaikka yli 10 000 ihmistä ja Jenni Haukio (siis toki ihminen hänkin - arvostan kovasti) olivat vaatineet, että karhu on vaan nukutettava, operoitava ja laskettava vapauteen. 

Siis oikeestiko?! Kannattaa miettiä, miten suuri todennäköisyys karhulla olisi oikeasti selvitä pelkillä marjoilla ja viljalla. Ensimmäinen vuosi onnistui, koska se oli kerinnyt jo kerätä vararavintoa melkoisesti ennen ansarautaan jäämistä. Entä toinen? Miten suuri todennäköisyys olisi ollut, että käpälä ei olisi tulehtunut leikkauksen jälkeen? Se ei olisi voinut opettaa edes pennuilleen puuhun kiipeämistä. 

Ennemminkin resurssit olisi pitänyt sijoittaa siihen, että vastuuton metsästäjä saadaan vastuuseen teostaan. Ansastajia ei liene mahdotonta määrää. Valvontaa olisi lisättävä. 

Ugh!

Korkinavaaja kelosta

Ite tein ja säästin taas! Olipa kiva puuhastella pitkästä aikaa pikkuista askaretta. Monta vuotta on ollut haaveena oman pullonavaajan teko. Tänään se sitten onnistui.

Olen Kuusamon reissuilla keräillyt kivan näköisiä kelon oksia talteen. Nyt sain vision ja oli aikaa, joten tuumasta toimeen vaan. Ekana sahasin oksan sopivaan mittaan, tällä kertaan en kuitenkaan ristimittaan. Sen jälkeen lyhensin korkinavaajan aihion piikkejä, sillä minusta ne näyttivät tosi pitkiltä. 

Sitten alkoi haastavin osuus, eli porasin ohuella poralla oksaan reikiä. Riittävän syvän ja riittävän leveän jotoksen, jotta metallipiikit uppoaisivat hyvin halkaisematta koko oksaa. Tämäkin vaihe sujui hyvin ja päätin varmistella kiinnityksen vielä muutamalla liimatipalla.

Lopuksi leikkasin isän tähteeksi jääneestä saapasnahkasta vielä kiinnitysnauhan. Tarkan talo tarvitsee, isä sanoi aina ja varmaan myhäili tyytyväisenä, että siellä se tyttö hyödyntää yli 40 vuotta vanhaa nahkapalaa. 

Vielä poralla reikä oksaan ja hihna paikoilleen! Tuli komee, etenkin kun ite sanon. 

Kasvimaan ihme

Ensinnäkin ihme on jo se, että minulla yleensä edes on kasvimaa. Viittaan edelleen naapurin kissaan (monikossa) ja sen tekemiin hyökkäyksiin kasvimaalla alkukesän aikaan. Nyttemmin katteja ei ole pahemmin näkynyt, sillä kasvimaa muistuttaa tiheää sademetsää mikrokoossa. Sinne ei kissalla tee mieli ahtautua.

Raparperi kasvaa aivan mielettömästi. Vaikka miten olen yrittänyt ottaa varsia käyttöön, uutta puskee koko ajan lisää. Tämä on tietysti hyvä, sanoisinko esteettinen merkitys kasvimaan imagolle. Näyttää rehevältä ja vihreältä!

Peruna kukkii! Olen mullannut sen ja ensi viikolla ajattelin nostaa ekat perunat. Saa nähdä, paljonko ja minkä makuisia perunoista tulee.

Punajuuri, minkä kasvattaminen on ollut minulle leikintekoa, epäonnistui osittain tänä kesänä. En ole keksinyt mitään syytä, paitsi naapurin kissan, joka on tietysti käynyt kuopimassa penkissä siinä vaiheessa, kun siemenet eivät vielä olleet itäneet ja olin unohtanut laittaa harson penkin päälle. 

Mutta sitten SUPERYLLÄTYS: kesäkurpitsa! Ostin joskus juhannuksen seutuun taimen, eli verrattuna moneen muuhun viljelijään, tosi myöhään. Silti se ponnistaa hätäisesti kyhätystä multakasasta tarmokkaana ja tähän mennessä saan jopa kaksi kurpitsaa pöytään asti! 

Lopputuloksena voinen todeta, että erittäin pienellä panostuksella voi saada pihan perukoilla nököttävän kasvimaan näyttämään siltä, kuin parempikin viherpeukalo hoitaisi sitä. Jospa se tästä uusi ura urkenisi, ensi kesänähän minulla on aikaa kitkeä ja kastella sitä vaikka joka päivä, jos satun olemaan muuten vaan kotosalla.

Naapurin kissa

Aiemmin, vuosia sitten kirjoitin, miten hankalaa on kun kissan ja sen isännän älykkyysosamäärä on kutakuinkin samaa kaliiberia. Kun ystävällisesti artikuloiden pyysin, että kyseisen kissan olisi taajamassa turvallisinta pysytellä oman kotipihansa rajojen sisäpuolella, naapuri hermostui. Hän lopetti tervehtimisen, epäili minua rasistiksi (minua?!?) ja antoi kissansa juoksennella edelleen vapaana kuin taivaan lintunen..

Minullekin olisi passannut hyvin, että katti olisi siirtynyt taivaalliseen kuoroon, mutta ei! Yhden sijasta niitä onkin nyt kaksi, molemmat yhtä ymmärtämättömiä reviirinsä rajoista. Kaupungin virkamies ehdotti, että laittaisin sähköaidan tonttini ympärille. Siis todellako? Heillä kun ei ole aikaa tämmöisten mitättömien kissa-asioiden hoitoon. Ymmärrän toki! Järjestyssäännöthän on tehty vain luettaviksi, ei noudatettaviksi saatikka valvottaviksi.

No, nyt olen saanut käyttööni vanhan piikkilanka-aidan sijaan tuliterää piikkilankaa. Olen laatinut epämääräisen suunnitelman, miten saan pikkilankaviritelmän kasvimaan ympärille siten, että kissan sijasta en sotkeutuisi siihen itse. Koville ottaa! 

Mielestäni minulla on oikeus saada puhtaita kasveja kissanpissimien sijasta. Kasvimaa sentäs sijaitsee omalla tontillani! Jos uskaltaisin, heittäisin naapurin pihalle, tavallaan palautuksena, kissan kakka-jätökset. Mutta en uskalla. Kerran heitin ja pelkäsin pitkään, että tallennuin kakkakaarta singotessani naapurin valvontakameraan. Mikä osoittaa tosin jossain määrin meikäläisen tontille.

Kaikki olisi siis hyvin, jos A) naapurin kissat osaisivat lukea, B) naapuri osaisi lukea, C) minulla ei olisi kasvimaata, D) minulla ei olisi makuaistia.

Loppu häämöttää

Toivottavasti ei kuitenkaan omani, vaan ainoastaan työelämän. Nimittäin, meikämannella on virallisesti enää 11 työaamua jäljellä! Sitten alkaa kesäloma ja siitä supsikkaasti eläkkeelle!

Pomppufiilis!!!

On ollut ihan huikeaa, kun moni kollega eri oppilaitoksista on ollut yhteydessä ja kiittänyt hyvästä yhteistyöstä. Siitä, että olen innostanut ja kannustanut heitä kokeilemaan uutta, ottamaan digitaitoja käyttöön ihan matalalla profiililla ja saanut monen kehittämään työtään. Se on tuntunut tosi hienolta. 

Ilman työelämäverkostoja opettaja on kuin puolukka lumessa! Olen kiitollinen siitä, että olen saanut tehdä töitä ja kehittää osaamistani puhtausalan osaajien kanssa!  Samalla olen voinut  tehdä opetusmateriaalia tiimiläisteni käyttöön - ei norsunluutornissa tehtynä, vaan suurin osa aidoissa työkohteissa, oikeiden puhtausalan ammattilaisten kanssa yhteistyössä. Tämä on ollut erittäin iso asia minulle - yhdessä työelämän kanssa alaa kehittäen.

Vaikka 26 vuotta sitten ei vielä puhuttu digitaidoista, niin eiköhän verkkokoulu siihen lueta. Tai videoiden hyödyntäminen opetuksessa. Tai powerpoint-luennot, 360-kuvat, thinglink-ympäristöt, VR-sovellus jne. Olisi ollut hienoa päästä jollekin kurssille aikoinaan, mutta laskeskelin, että OpiNet -hanketta lukuun ottamatta, olen saanut osallistua n. 64 tunnin verran erilaisille kursseille, joilla on opeteltu erilaisia av-tekniikoita (sillä nimellä näitä digiasioita ennen kutsuttiin). Se ei ole paljon opettajaurani aikana! On tullut sitten opeteltua omaehtoisesti. Intohimo työhön ja halu kehittyä ammatillisesti on motivoinut minut tähän. Olisi ollut tosi tylsää vaan pitää peruspertsa-tunteja vuodesta toiseen. Opettajan työ on asiantuntijatyötä, siinä ei voi kehittyä pelkästään oppitunteja pitämällä, näyttöjä arvioimalla tai ohjauskäynneillä.

Olen onnellisessa asemassa, sillä olen uskaltanut tarttua tilaisuuksiin, uskonut mahdollisuuksiin enkä ole välittänyt, vaikka muut ei olisi innostuneet asioista tai lähteneet mukaan kokeilemaan tai heittäneet jopa kapulaa rattaisiin.  On surullista sanoa, mutta jos olisin jäänyt odottamaan, todella monta asiaa olisi jäänyt tekemättä tai olisi vasta ns. lapsenkengissä. Jokainen on yksilö, kehitymme eri tavalla. Osa on säilyttäjiä, osa uudistajia. Jos tiimissä tämä on tasapainossa, tiimi menestyy. 

Viime viikolla opettelin liukukuvien tekemisen, kerkisin senkin vielä ennen lomaa! Ajattelin, että olisinpa hoksannut tämänkin vaikka vuosi sitten! Mutta sain kuitenkin tehtyä kivan kuvasarjan työergonomiaan! Jos olisin tajunnut tekniikan aiemmin, olisin otattanut kuvatkin paremmin! Mutta, joskus vähän huonompikin lopputulos on parempi kuin ei tulosta lainkaan!

Oikeesti, olen onnellinen! Hieno ura takana, ensin esimiestyössä ja jatko-opintojen jälkeen opetustyössä. Lisäksi valtakunnallisena vaikuttajana Opetushallituksen perustetyöryhmissä eri tutkintotasoilla. Myös toiminta SSTL Puhtausalan jäsenjärjestössä täällä omalla alueella on ollut antoisaa. Hyvillä mielillä lähden! Olen saanut tehdä kaiken, mitä olen halunnut ja enemmänkin!

Edelleen elossa

Huhhuh! Harvoin on näin pitkään ollut kuukausia postausten välillä, mutta täällä sitä vielä ollaan! Tavallaan ihme, sillä töissä pitää niin kiirettä, että vapaalla en jaksa muuta kuin kasailla itseääni seuraavaan työpäivään. Ei toteutunut haave siitä, että viimeinen työvuosi olisi ollut samanlainen, kuin muilla yleensä (ja haluan huomauttaa kaikenlaisten harmitusten välttämiseksi: se olisi ihan ihannetyötä). Eli normaalia työtä normaalilla työtahdilla normaaleille opiskelijoille normimatskuilla.

Mutta ei. Viimeiselle vuodelle tuli vielä tämä haaste: kokonaan uudenlaista opetustyötä, täysin erilainen tempo opetustahdissa, opiskelijoilla VAIN kolme kuukautta suomen kielen opetusta takana ja kaikki matskut asia tiivistäen, visuaalisuutta korostaen.

Uudenlainen opetustyö tarkoittaa sitä, että mie olen Joensuussa, opiskelijat Singaporessa ja Myanmarissa, kukin omissa kaupungeissaan tai kylissään. Opetus tapahtuu ONLINE! 

Erilainen tempo opetustahdissa tarkoittaa, että kaksi tutkinnon osaa opetetaan teorian osalta kolmen kuukauden aikana, kaksi tuntia kerrallaan neljänä päivänä viikossa. Kuullostaa pitkältä ajalta, mutta käytännössä se tarkoittaa, että teoriaa opetetaan kaikkiaan VAIN 96 tuntia! Siitä vielä pois kertaustunnit ja tentit. Opiskelijoiden olisi omaksuttava teoria-asiat kolmessa viikossa, jos ne opetettaisiin kuten normisti lähiopetuksessa perustutkintoa suorittaville. Aika haastavaa, jos vertaan tätä meidän muihin opiskelijoihimme. Kyseessä on vielä alanvaihtajaopiskelijat. Teoriaopetuksesssa on toki mukana käytäntöä, onneksi saimme konferenssikamerat käyttöön!

Opiskelijoiden suomen kielen opintoja oli takana kolme kuukautta: mutta vain kaksi tuntia päivässä viitenä päivänä viikossa. Kun vertaan, että itse lähtisin opiskelemaan burmaa ja ekana joutuisin opiskelemaan ihan erilaiset kirjaimet, niin minulla saattaisi jäädä opinnot siihen ”mingalabaahan”. On todella haastavaa opiskella substanssia suomen kielellä noin aikaisessa kieliopintojen vaiheessa.

Matskut ja asia tiivistäen, visuaalisuutta korostaen tarkoittaa sitä, että kaikki opetusmateriaali oli tehtävä aivan kokonaan uusiksi! Ja nyt voin olla onnellinen siitä, että omassa työssäni olen aina pitänyt tärkeänä kuvien ja videoiden merkitystä! On tullut tehtyä muutama sata videota ja kuvia toinen mokoma! Siitä on ollut iso apu, vaikka tietenkin on tehtävä uutta materiaalia koko ajan! 

Varmaan ymmärrätte, oi arvoisat kaksi uskollista seuraajaani, että haastetta on, jopa minulle. Tiedän, miksi päävastuu on juuri minulla. Yritin kapinoida aluksi, mutta näin sen piti mennä, ymmärrän esimiehen päätöksen nyt (aluksi siis vas-tus-tin).

Minulla on ollut hyvä työkaveri mukana (vaikka alussa oli selvittävä yksin) työssä! Ja työelämäverkostojen apu on ollut aivan mahtavaa! Innovatiivinen, joustava ja kokonaisuuden hahmottava työkaveri on parasta! Esimerkki: teemme powerpoint-materiaalia ja huomaamme, että tähän olisi saatava video. Tuumasta toimeen: kuvaus, editointi ja video on pian poimittavissa youtubesta. Ei tarvitse miettiä eikä suunnitella tuntikausia, kun osaaminen on korkealla tasolla! Silloin vaan tehdään ja tuloksia syntyy. Tästä olen kiitollinen!

Millainen on sitten työkaveri, jonka kanssa tämä todella ainutlaatuinen, täysin uudentyyppinen ja todella kovan tason ammatillista osaamista vaativa koulutus online saadaan toteutettua hyvällä laadulla? Hän on innovatiivinen, joustava, hahmottaa kokonaisuuksia, osaa tarttua tilaisuuksiin ja hänellä on omia mielipiteitä ja ideoita. Hän on uudistaja! Hän on toista arvostava! Hän panee itsensä likoon pelkäämättä haasteita, sillä hän uskoo itseensä ja siihen, että kehittyä voi myös epäonnistumisen kautta! Hän haluaa opetella uusia asioita, vaikka yleensä silloin on mentävä oman mukavuusalueen ulkopuolelle! Hän hallitsee opetettavan asian niin hyvin, että näkee kokonaisuuden, ei takerru pikkuasioihin ja löytää keskeiset asiat opiskelijan oppimisprosessin kannalta! 

Lisäksi tässä nimenomaisessa koulutuksessa; on kestettävä muutosta, epävarmuutta, jatkuvaa tietojen muuttumista ja sitä, että tänään tietoon tulleet asiat voivat muuttua jo huomenna tai et edes tiedä asioita, kuin vasta jälkikäteen. 

Siinäpä luettelomaisesti muutama perusasia, jotka on oltava kunnossa. On ollut ilo, että minulla on työparina kaikki nuo edellä mainitut ominaisuudet omaava kollega! On ollut ilo tehdä jotain uutta ja ainutlaatuista! On ollut ilo, että minunkin osaaminen on vielä riittänyt tämän erityisen pilottikoulutuksen kehittämiseen ja toteuttamissen! Minulla on ollut paljon mahtavia hetkiä työelämässä, isoja haasteita ja hienoja onnistumisia. Tämä on yksi niistä, tavallaan loppuhuipennus urallani ennen eläkkeelle jäämistä.