Aiemmin, vuosia sitten kirjoitin, miten hankalaa on kun kissan ja sen isännän älykkyysosamäärä on kutakuinkin samaa kaliiberia. Kun ystävällisesti artikuloiden pyysin, että kyseisen kissan olisi taajamassa turvallisinta pysytellä oman kotipihansa rajojen sisäpuolella, naapuri hermostui. Hän lopetti tervehtimisen, epäili minua rasistiksi (minua?!?) ja antoi kissansa juoksennella edelleen vapaana kuin taivaan lintunen..
Minullekin olisi passannut hyvin, että katti olisi siirtynyt taivaalliseen kuoroon, mutta ei! Yhden sijasta niitä onkin nyt kaksi, molemmat yhtä ymmärtämättömiä reviirinsä rajoista. Kaupungin virkamies ehdotti, että laittaisin sähköaidan tonttini ympärille. Siis todellako? Heillä kun ei ole aikaa tämmöisten mitättömien kissa-asioiden hoitoon. Ymmärrän toki! Järjestyssäännöthän on tehty vain luettaviksi, ei noudatettaviksi saatikka valvottaviksi.
No, nyt olen saanut käyttööni vanhan piikkilanka-aidan sijaan tuliterää piikkilankaa. Olen laatinut epämääräisen suunnitelman, miten saan pikkilankaviritelmän kasvimaan ympärille siten, että kissan sijasta en sotkeutuisi siihen itse. Koville ottaa!
Mielestäni minulla on oikeus saada puhtaita kasveja kissanpissimien sijasta. Kasvimaa sentäs sijaitsee omalla tontillani! Jos uskaltaisin, heittäisin naapurin pihalle, tavallaan palautuksena, kissan kakka-jätökset. Mutta en uskalla. Kerran heitin ja pelkäsin pitkään, että tallennuin kakkakaarta singotessani naapurin valvontakameraan. Mikä osoittaa tosin jossain määrin meikäläisen tontille.
Kaikki olisi siis hyvin, jos A) naapurin kissat osaisivat lukea, B) naapuri osaisi lukea, C) minulla ei olisi kasvimaata, D) minulla ei olisi makuaistia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti