Koiralle kaljaa?!

Nyt alkoi kiehumaan jo rauhallisen aamuteen aikaan, eikä suinkaan vesi teepannussa, vaan minun ympäristöomatunnossani. Luin nimittäin lehdestä, että koirille on myynnissä omaa, alkoholitonta (no vieläkö prosenteilla pitäisi olla- grrrr...!) olutta. Käytän jatkossa sanaa kalja, sillä olut on mielestäni jossain määrin laadukkaampi versio tuosta mallasjuomasta eikä sovellu kyllä koirille litkittäväksi muutenkaan. No ihan sama, on vaan todettava, että elämme todella rikkaassa hyvinvointivaltiossa!
Amerikassa hurtat ovat voineet litkiä kaljaa jo reilun vuoden ajan, mutta tämän tuotteen en olisi toivonut rantautuvan meille. Tässä on varma voittaja Vuoden turhakkeeksi, minkä Luonto-liitto vuosittain valitsee äänestyksen perusteella. Tänä vuonnahan tuon kyseenalaisen tittelin vei hajustettu roskapussi, josta olen meuhkannut jo aikoja sitten blogillani.

En tiedä, mutta ajattelen näin, sillä olen havainnut itsessäni puritaanista ajattelua niistä asioista, jotka olen määritellyt itselleni tärkeiksi: ymmärrän sen, että kaikkea ei voi antaa kaikille, ymmärrän sen, että osa joutuu elämään köyhysrajan alapuolellakin samaan aikaan, kun muut kansalaiset eli näin jouluaaton julistusta odotellessa voisi sanoa medborgare, rikastuvat (Intiassa 2/3 osaa kansasta eli tuollaiset 800 miljoonaa ihmistä kuuluu tähän köyhyysrajan alapuolella elävään joukkoon). Intiassa on 1,2 miljardia ihmistä ja meille annetaan median kautta jatkuvasti tietoja, että Intia rikastuu ja vaurastuu. MUTTA kyse on 'pienestä' etuoikeutetusta ryhmästä. Ja se on sitten suhteutettava Suomen väkilukuun. Eli monimutkaisten matemaattisten laskutoimitusten jälkeen noin 150 kertaa Suomen kansalaisten määrää kuuluu joukkoon, jolla ei olisi ostaa varaa kaljaa koiralleen.

No tuo oli siis se perimmäinen juttu. Eli minusta tuntuu niin kurjalta, että meillä on länsimaissa varaa tuhlata rahaa mihin tahansa älyttömyyteen. Tuntuu vaan niin epäreilulta. Alkaa tuntua, että ei riittäisi enää yksi 'sponsored child' eli kummilapsi Jepkemoi Keniassa saadakseni sovitettua omassa päässäni tämän maapallon eriarvoisuuden ja ihmisten nöyryyttämisen.

Se nyt on varmaa, että Vilille ei tarjoilla koirien kaljaa. Sehän saa muutenkin säkillisen mustia hiiliä, jotka toisalta menisivät "parempaan" tarpeeseen Puolassa, missä kivihiilen osuus energiantuotannossa on synkät 88 prosenttia.

Näin järkyttyneissä tunelmissa valmistaudun kohti Jouluaatonaaton kohokohtaa, eli rengasmatkaa Pielisen ympäri. Ekaa kertaa hieman epäilyttää se, että erittäin suureksi osaksi ympäristösyistä en ole halunnut nastoja renkaisiin, mutta nyt on kitkoilla haastavaa  lähteä ajamaan.

Täydellinen karjalanpaisti

Tänään oli vielä muutama homma ennen joulun ihanaa kiireetöntä rauhaa. Aamulla laitoin uuniin tulen ja raahasin vielä pari kassillista puita kuivumaan liiteristä. Sitten siivosin makarin ja vessat, sillä tyttö oli luvannut tulla tekemään joulusiivouksen. Ai miksi sitten siivosin jo itsekin?! Niin ihan muuten vaan...
Tytöllä oli nimittäinen sellainen strategia, että hän siivoaa ensin ja minä voin sitten sanoa, mitä jäi tekemättä. Minusta parempi olisi ollut niin, että minä olisin sanonut ensin mitä pitää tehdä ja hän olisi toiminut ohjeistuksen mukaan. Tytöstä tämä olisi tuntunut käskyttämiseltä. Hän haluaa olla vapaa. Niinpä sitten ekan siivoussession jälkeen tarkensimme muutamia paikkoja. Kysyin, oliko olohuoneen pöytä pyyhitty, johon tyttö vastasi, että kyllä oli. Kun tarkastelimme pöytäpintaa parin metrin etäisyydeltä, tyttö muistikin, että ei ollutkaan ehkä pyyhkinyt... Mutta lopputulos oli todella puhdas!!! Olin todella iloinen!!!
Niinpä pääsin kauppareissun jälkeen tekemään karjalanpaistia. Vääräoppisesti ruskistin ensin lihat pannulla, sillä saan näin liemestä kirkkaamman. Sitten vaan vettä, pippurit, sipulit, suolaa ja muutama laakerinlehti pataan ja eikun uuniin. Nyt olen sitten odotellut 6 tuntia, että saisin padat uunista. Aivan, padat. Meillehän tulee aattona vain 8 ruokailijaa, sillä esikoispoika kuvittelee tekevänsä parempaa paistia kuin minä ja uskaltautuu olemaan ekaa kertaa elämässään poissa mamman lihapatojen äärestä aattona. Minä varustauduin vanhasta muistista tekemään ruokaa koko tulevalle perikunnalle.
Huomenna koittaa kiva päivä, sillä Nurmeksessa on taas Immanuel, johon lähdemme tytön kanssa. Hieman huolettaa tuo keli. Minä olen kitkarenkaiden kannattaja, mutta nyt on sellainen keli, että mielellään ajelisin nastoilla. Mutta en saa nastarengaspirssiä lainaan.
Jaaha, pitää lähteä köllimään, sillä olenhan taltuttanut joulukiireen, jota minulla ei ollutkaan.

Vielä 144 tuntia jouluaattoiltaan... huomioi laskuvirhe.

Olen varmaan jo maininnut, että meikäläinen ei lähde mihinkään jouluhössötyksiin mukaan! Meikä suorastaan uppoaa niihin (välillä). Mutta tänä vuonna siis päätin, että joulu tulla jolkottaa ja itse tyydyn seurailemaan sivusta sen valmistumista. Mitä nyt muutamia pikkuhommia saatan tässä tekaista. Itse asiassa listasin ne, työt siis. Sain peräti kolmekymmentä (30 eli triginta kuten me entisaikojen latinistit sanomme) erilaista työtä, joista joulu muodostuu. Tein pikaisen analyysin lähisuvun aktiivisuudesta auttamisen suhteen ja päädyin tulokseen, että itseni lisäksi tyttö sekä ystäväni olemme ainoat potentiaaliset puuhamiehet elikkäs -naiset, mikäli aiomme viettää suht asiallista joulua.

Liian pieni vuoka...

Tuumasta toimeen siis! Ekana päätin leipoa pari taatelikakkua. Tavoistani poiketen tein kakut uudella ohjeella, joka oli hieman monimutkaisempi kuin perinteinen ohje, jossa melkein kaikki aineet vaan kipataan kattilaan. Uudessa ohjeessa kehuttiin, että taikinasta tulee todella kuohkea. Koska olin edelleen hieman lääketokkurassa (tällä kertaa ei siis tarvinnut varastaa lähipiirin pillereitä vaan söin ihan omia), tein pienen laskuvirheen. Osittain syynä voi olla myös trauma, jonka olen saanut kansakoulun Puupääorkesterissa (tästähän kerroin joskus aiemmin). Ohjeessa luki, että taikinaa tulee 1½-2 litraa. Mietin, millaisiin kakkuvuokiin taikina sopii ja päätin pelata varman päälle. Niinpä laskin 2½ desin mittaan vettä ja kaadoin veden vuokaan. Vuokaan sopi myös toinen kipollinen. Näppärästi laskin, että 2½ + 2½ on 1 litra...

Huomasin virheen siinä vaiheessa, kun en enää viitsinyt lähteä voitelemaan ja korppujauhottamaan kolmatta vuokaa. ja hyvinhän siinä loppujen lopuksi kävi, vaikka itse sanonkin!

Kupsakat kakut

Näin hienoilta kakut loppujen lopuksi näyttivät. Opin sen, että en todellakaan ole mikään matematiikkanero, mutta tämä laskuvirhe oli jo kaiken huippu; no, ennätys mikä ennätys! Varmaan harva pääsee vastaavaan.

En tietenkään masentunut moisesta, vaan päätin vaihtaa raaka-ainetta ja tekaisin 2 kg lanttulaatikoita ja 1kg porkkanalaatikoita. Sain yhteensä 10 rovetta, kun normaalisti niitä syödään neljä.  Tiedoksi vaan, että jouluna meillä siis on pääruokana kasvispitoiset laatikot. Laitetaanpa pari kuvaa, sillä nämä onnistuivat mielestäni todella hienosti!




Ehkä vaikeinta näissä laatikoissa, mistä tässä tyylinäytteenä lanttulaatikko, oli tuo lusikalla pinnan muotoilu. Ystäväni, joka on sentään jonkinsorttinen pitokokki ensimmäisessä polvessa, joutui opastamaan minua lusikalla muotoilemisen saloihin. Ekana painoin liian kovaa, tokana painoin liian hiljaa, kolmantena painoin liian syvälle. Mielestäni sillä nyt niin mitään väliä ole, miten kaunis pinta on. Ymmärsin kuitenkin, että mikäli minä päätän rypytyksestä piirakanpaistossa, en vastaavsti päätä lanttulaatikon pinnan muotoilusta.

Jossain vaiheessa homma lähti taas lapasesta. En ymmärrä, mikä minuun meni, mutta ympäristöomatuntoni oli ilmeisesti pahasti pakkasen puolella kun kävimme kaupassa. Ostin 1½kg bataatteja. Tropiikissa kasvava perunan sukulaissielu bataatti on melko yleinen suomalaisissa kaupoissa, nykyisin. Mutta eipä bataatteja ollut myynnissä vaikkapa 10 vuotta sitten. Niitä tuodaan Afrikasta, Yhdysvalloista, Etelä-Amerikasta, Aasiasta. Yritin googlata, mitä kurjuutta ja harmitusta bataatin viljely aiheuttaa ja ihmettelin, että eipä paljon löytynyt tietoa; reseptejä sitä vastoin valtavasti.

Itse ajattelen sen niin, että bataattia viljellään maissa, missä on puhtaan veden puutetta ja vesi on muutenkin kortilla. En saanut selville, onko jopa sademetsää kaadettu bataattipeltojen takia. Joka tapauksessa, bataatin rahtaaminen tänne meikäläisen ruokapöytään asti on elinkaaren takia minulle kova paikka. Olisin voinut tehdä imellettyä perunalaatikkoa. Mutta tein sitten bataattilaatikkoa. Sen verran sanon, vaikka olenkin luonteeltani perusvaatimaton, että tulipa ensikertalaisen tekemäksi aivan mielettömän hyvän makuista!!! Näitä tuli 6 rovetta...

 Loppuhuipennuksena koristelimme pipareita! JEEE!!! Tykkään kovasti! Pieni ongelma minulla tuossa alkuvaiheessa aina on, eli en osaa tehdä sitä leivinpaperitötteröä. Mutta muuten minusta on tosi kivaa koristella pipareita ja väsätä niitä joululaulujen soidessa taustalla. Pipareita tuli paistettua jotain 300, kun suurin osa niistä oli niitä tosi pieniä. Hyvä on, myönnän, jossain vaiheessa alkoi tympimään. Niinpä osa pipareista tungettiin rasioihin ilman mitään koristeluja.
 Pipareissahan on sitä kumiinia, mikä on maksalle vaarallista liian suurina annoksina. Lapselle kahden korvapuustin tai 2-10 piparin syöminen saattaa aiheuttaa kumiinimyrkytyksen, mikä taikinassa on siis käytetty kanelia?! No huhhuh! Mietin tätä kyllä tosi pitkään, onneksi painan yli 15 kiloa, joten voin turvallisesti syödä vaikka 7 pullaa ja 30 piparia ilman riskiä ...

Ja tässä lopuksi vielä taidonnnäyte siitä, miten tehdään oikeaoppinen pursotintötterö. Ja mallia näyttä ystäväni, joka on siis ex-kondiittorileipuri.

Piirakoita

Taasen on se aika vuodesta, että meikäläisellä on koivupuut uunissa ja riisipuuro keitettynä jo edellisenä iltana. Tiedossa oli siis karjalanpiirakoiden leivontatalkoot.

Pualikointi

Ja tästähän se lähti. Aamulla siis ekana pökköä pesään eli leivinuuniin tuli ja sen jälkeen piirakkataikinan tekoon. Tällä kertaa luin ohjeen huolella enkä laittanut tuplamäärää suolaa, kuten joskus on tullut tehtyä. Kun olimme saaneet viritettyä myös radion eli tietsikan eli iPadin Jouluradiokanavalle, alkoi varsinainen työ.

Minulla on tapana päättää ensin (itse asiassa jo edellisenä iltana, ennen puuron keittoa), montako piirakkaa aion tehdä. Sen jälkeen jaan taikinan ensin puoliksi ja sitten taas puoliksi ja vielä kerran puoliksi ja näin erinäisten monimutkaisten laskutoimitusten ja metrimitalla mittaamisen jälkeen (koska minulla on taittovirhe) olen saanut aikaan pötkylästä leikattua aina 15 samankokoista pyörylää, jotka sitten viimeistellään ruisjauhossa ja laitetaan odottelemaan pualikointia.

Huh!

Kun tämä vaihe on ohi, tuntu kuin koko homma olisi jo voiton puolella. Nimittäin piirakoiden ajelu, puiden lisääminen uuniin, mehun juonti ja joululaulujen kuuntelu samaan aikaan on tosi rankkaa puuhaa. Etenkin jos keittiöön ilmestyy ihmisiä, joiden mielestä joululaulut ovat liian vanhanaikaisia; pitäisi olla hevimpää. Tai joululaulut ovat liian heviä; pitäisi olla englanninkielisiä. Tai joululaulut ovat liian englanninkielisiä; pitäisi olla suomenkielellä, vanhanaikaisempaa...

Rypytys vai nypytys

Ja sitten alkaa se ikuinen keskustelu, rypytetäänkö vai nypytetäänkö. Minun (!) keittiössä rypytetään. Eipä tästä enempää.

Uuniin!

Ja jotta ei vaan jäisi mitään epäselvyyttä, niin en todellakaan tehnyt piirakoita otsikon päivämäärällä, vaan jo joulukuun ekana päivänä, mikä myös 1.adventtisunnuntai sattui olemaan. Eli tosi etuajassa, suhteessa muiden vuosien piirakkatalkoisiin.

Seija-myrsky

Sain tuossa aamulla muutaman tekstarin, jossa aiheena oli otsikossa mainittu myrsky. Osa päivitteli, millaisella voimalla myrsky oli rantautunut ja tehnyt tuhojaan. Niin olikos se nyt mikään ihme?!

Se mikä tehdään, tehdään kunnolla!

Hinta pompsahti!

Tässä sairaslomalla makoillessa pystyy lukemaan kaikenlaista ja kun kaikki kirjat on jo luettu, niin keskityin mainoslehtisiin. Niitähän tulee postilaatikko täyteen näin joulu alla. Onneksi ei enää tarvitse keskittyä lelulehtisiin, joten siirryin pikaisesti ruokamainoksiin.

Kotimainen kassissa kasvatettu kirjolohi näytti maksavan 5,95e/kg, Suomessa valmistettu savustettu nieriä 14.99e/kg. Puuttui enään norjalainen Chilessä kasvatettu merilohi ja Norjassa kasvatettu, Thaimaassa fileoitu ja Virossa savustettu "aito" lohi. Mutta niistä ei nyt enempää.

Nimittäin sitten luin eläimille tarkoitetun esitteen, missä kehotettiin "Arvosta koirasi alkuperää!". Sitä sai arvostettua parhaiten ostamalla CanGan-ruokaa, mikä jäljitteli villien koiraeläinten ravintoprofiilia eli siinä on runsaasti korkealaatuisia eläinproteiineja (entisaikojen asuinalueesta riippuen rotat jänikset, hiiret, hirvet lienevät vaihtuneet lähiteurastamon ruhojen osiin) ja rajoitetusti hiilihydraatteja (niinpä!). Hinta oli 7,95e/kg. Ymmärrän kyllä tämän "paluun" alkuperäisruokintaan. Tai lähemmäs sitä.

Meikäläisen lapsuudenkodissa oli useita koiria, joista rakkain oli sekarotuinen pystykorva Kiva. Kiva söi, kuten muutkin sen aikaiset koirat, raakaruokaa. Kaupassa ei ollut myytävänä mitään koiranruokasäkkejä, -putkiloita-, purkkeja tai-pötköjä. Ja niinpä meidänkin koirille ostettiin kaupasta luita, häntää, maksaa, sydäntä, henkitorvea ja  keuhkoja. Se oli sitä aikaa, kun teolliset ruokavalmisteet eivät olleet vielä rynnineet markkinoille ja koiranhoito vaati sekä karskin mielen (verisiä luita ja sisäelimiä) että huonon hajuaistin (sydämen keittäminen). Koiran ruuansulatus ja sisäelimet eivät kyllä edelleenkään poikkea mitenkään suden vastaavista, vaikka ihmiset ovat pystyneet jalostamaan koirien ulkomuotoa. Sen takia koira syö lihaa, kasviksia ja raatoja; tässä järjestyksessä. Ja jos ihmettelet, mistä se niitä kasviksia saa, niin niitten eläinten mahalaukusta, mitkä se on tappanut.

Ja nyt sitten eläintenomistajat ovat heränneet. Jos koira on vilja-allerginen, niin haloo! Todellakin kannattaa miettiä, mitä sille hurtalle ruuaksi antaa ja kuinka paljon viljaa se ruokasäkki sitä sisältää! Koirilla ei ennen ollut iho-sairauksia eivätkä ne olleet allergisia ruualle. Miksi? Siksi, kun ne söivät juuri sellaista ruokaa, mitä niiden ruuansulatuselimistö pystyi sulattamaan. Ja sitten tuli teollinen ruokatuotanto. Jotta kaikki hehkutusjäännökset ja teollisesti revitty luujauhomössö, sokeri ja tärkkelys saadaan puristettu kasaan, tarvitaan lisäaineita ja säilöntäaineita. Kaiken kukkuraksi ihmiset saatiin uskomaan, että koira saa vitamiinit vain teollisesti tuotetusta ruuasta. No, onneksi tanskalais-ruotsalainen pihakoiramme Vili, joka saa säkillisen mustia hiiliä Joulupukilta (mainitsiko jo tästä), syö kaikkea mahdollista, mikä ei liiku. Ja toivottavasti kohta myös sellaista, mikä on musta ja liikkuu; ei kuitenkaan hiilisäkki...


Nimittäin, samassa mainoslehdykässä ei oltu unohdettu kissoja, noita ärsyttäviä kiiluvasilmäisiä rontteja, jotka ovat majoittuneet meikäläisen pihamaan ympärille ja yksi niistä majoittui jopa takakuistillemme, kunnes laskin ulos tanskalais-ruotsalainen pihakoiramme Vilin tekemään hieman tuttavuutta sen kanssa.

Ihan vaan pikku kuriositeettina mainitsen, että meillä oli lapsuuskodissani kissa nimeltää Misu. Misulle ostettiin Lieksan torilta silakoita, jotka se söi hyvällä ruokahalulla ja iloisesti häntä huiskien.  Jos ei ollut silakoita, sille annettiin meiltä tähteeksi jäänyttä ruokaa (Lue: nyk. biojäte), joka kelpasi sille yhtä lailla, vaikka silakat olivat selvästi sen herkkua. Siis torilta tuodusta paperikääröstä suoraan vadille tarjottuna.

Mutta mitä ostetaankaan nykyajan kissoille: "Makuelämyksiä maukujille" kuten mainosti intoili. Kissoille oli myytävänä kuivattua kuoretta hintaan 54,90e/kg. Kuore, tuo kuhaa (!) maultaan muistuttava pikkukala on sesonkikala, eli sen pyyntiaika kestää vain hetken. Yleensä sitä tulee nuottaamisen sivutuotteena, sillä kuore-parka jää kiinni nuottaan tai verkkoihin isoista hampaistaan. Ne, jotka ovat kerran maistaneet kuoretta, eivät voi tajuta, että moista herkkua syötetään kissoille. Ja mihin hintaan!!!

Summa summarum: Varokaa naapurin katit! Vili on palannut alkukantaiseen koiranruokaprofiiliin...

Pipareita piisaa

Olen kaikkien jouluhössötysten yläpuolella, se lienee jo tullut selväksi teille kaikille runsaslukuisasta lukijajoukostani. Mutta pitäähän minunkin nyt jotain joulun eteen väsätä. Niinpä ajattelin tekaista pipareita. Ja  piirakoita. Ja laatikoita. Ja karjalanpaistia. Ja taatelikakun. Ja jouluaaton perinteisen farssin; jälkkärin. Ja ehkä jotain pientä muutakin, jos nyt vaan viitsin.

Eilen hourailin koko päivän jonkinasteisessa kuumehorroksessa ja tärisin peiton alla, mutta illaksi tokenin tekemään piparitaikinaa. Muistutan tässä kaikille niille neljälle henkilölle, jotka mahdollisesti tämän tarinan luettuaan aikovat vielä maistaa pipareitani, että kaikki menee paiston kautta...

Minulla on useita erilaisia piparimuotteja, sillä vuosien saatossa oli alkanut tympimään pelkkä kukka-piparin vääntäminen. Olen silti pysytellyt näissä perinteisissä malleissa ja meinasin pyörtyä - ahdasmielinen kun olen - kun hieman googlailin moderneja piparimuotteja. Minulla on possuja, sydämiä, joulukuusia, ukkoja, akkoja, tonttuja, hevosia, lampaita, tähtiä ja joulukelloja. Kaikki mainitakseni. Lisäksi osa niistä on minikoossa, eli pienempiä kuin tulitikkuaski. Se pienikokoisin.

Eilen olin siis melko sairas, mutta tänään jo tarpeeksi terve raahautuakseni töihin. Iltapäivällä pääsin peräti terkkarille ja valittelin hänelle vointiani, jota kaikki kollegatkin olivat  ihmetelleet. Lähinnä sitä, että vointi ei vaikuttanut kummoiselta. Mutta terkkari oli sitä mieltä, että ei muuta kuin nokka kohti piparitalkoita, mitään sairaslomaa sinulle anneta!!!

Niinpä sitten aloitin piparinpaiston heti kotiin saavuttuani. Onneksi ystäväni saapui auttamaan, sillä urakka oli yllättävän isotöinen puolikuntoiselle. Homma lähti tietenkin lapasesta. Itse asiassa se lähti jo eilen. Yleensä teen aina kaksinkertaisen taikinan, mutta nyt yleisön painostuksesta (lue: joka vuosi jää pipareita syömättä) tein vain puolitoistakertaisen annoksen. Myönnytys sekin.

Pipareissa parasta on niiden koristelu. Hurahdin siihen muutama vuosi sitten. Kirpunnylkijälle homma on mitä mainiointa pikkutarkkaa piperrystä. Jonakin vuonna tajusin, että haastetta lisää se, jos myös pipari on pienikokoinen. Se tarkoittaa tietty sitä, että samasta taikinamäärästä saa entistä enemmän pipareita, noin niin kuin kappaleina. Vaikka taikinamäärä pienenisi, piparimäärä saattaisi kasvaa...

Pieni parka!

Taikinassa ei tietenkään ollut liian vähän jauhoja, mutta paistuttuaan piparit poikkesivat jonkin verran varsinaisesta mallista. Hevoset näyttivät sorjien ratsujen sijasta joltain jyllantilaisilta työhevosilta, lampaat puolestaan hormoneilla kasvatetuilta Oxford Down:n isokokoisilta pässeiltä. Myös joulukellojen muoto olisi ollut ennalta tunnistamaton, ellei vieressä olisi ollut muottia. Mutta ei huolta, kaikki muuttuu viikonloppuna, kun assistentini kanssa koristelen piparit. Niistä tulee upeita, etenkin kun itse sanon!

Lisää kuvateksti

Tässä on viime vuotisia, mutta sanonpa vain, että eipä tämän mukavampaa tekemistä joulun seutuun itselleen voisi keksiä.

Olenko muuten jo maininnut, että tanskalais-ruotsalainen pihakoirani Vili, jolle Joulupukki tuonee varmasti säkillisen mustia hiiliä, osallistui tavoilleen uskollisena laaduntarkkailuun. Vili halusi varmistaa, että kaikki piparit siirtyvät onnellisesti keittiön pöydältä leivinpöydälle odottelemaan viikonloppua.

Joulumuorin vuodatuksia

Kun olin kuunnellut M.A.Nummisen Joulupukki puree ja lyö kappaleen, oivalsin, että joulun näennäiseen kotoiluun ja sulosäveliin kätkeytyy paljon katkeruutta, surua, raivoa ja väsymystä. Muutaman asian luetellakseni. Miksi? Siksi, että elämä on epäreilu. Siksi, että meillä on niin erilaiset ajatukset ja toiveet joulua kohtaan. Siksi, että osa joulupukeista on oikeesti ihan humalassa aattoillan keikoillaan. Ja siksi, että kännissä oleva joulupukki löytyy liian monesta perheestä ihan omastakin takaa. Ja senkin takia, että liian moni lukee idyllisistä jouluista ja joulunvietosta hömppälehdistä ja kuvittelee, että joulun eteen on todella tehtävä jotain konkreettista. Ja paljon!

Esimerkiksi joulusiivous, joulukoristelut, joululaatikot, joulupiparit, joulukinkku, joulukortit, joululahjat, joulukirkko, joulusauna, joulurosolli, joulusilli joulusitä ja joulutätä. Eli meille luodaan mielikuvaa, että joulunvalmistelu on aikaavievää ja vaativaa. Joulua ei suunnitella saatikka valmistella viikossa eikä kahdessakaan.

No tuosta ei sen enempää, sillä itse kuulun etuoikeutettujen ryhmään, joilla jouluaatto sujuu pitkälle suunnitelmien mukaisesti. Ainut haastavuus on se, että kaikkien suunnitelmat eivät kohtaa siinä, mitä joulunvietto kokonaisuudessaan tarkoittaa. Itse asiassa sen pitäisi olla aika yksinkertainen asia: joulupäivänä hipsitään kirkkoon kuuntelemaan joulun ilosanomaa ja sitten tullaan kotiin juhlistamaan Jeesuslapsosen syntymää syömällä perinteisiä jouluherkkuja ja annetaan pari pakettia.

Missä sitten mättää? Miksi moni haluaisi joulun olevan ohi jo ennen kuin se alkanutkaan? Miksi moni kokee joulun pelkkänä painajaisena? Miksi kodeissa riidellään ja tapellaan erityisesti joulun aikaan? Poliisin mukaan jouluna on enempi keikkoja kuin normaaleina viikonloppuina ja kaikkein kurjinta on silloin, kun isä ja äiti viedään putkaan ja lapsi sosiaaliviranomaisille. Keikoilla on yleensä vastassa pillastunut ja kännissä riehuva isä, mutta nykyistä useammin myös äiti. Pitkien pyhien aikana ristiriidat kärjistyvät ja kun mukana on alkoholi, tilanne lähtee lapasesta.

Monen perheen joulumuori haluaa joulun olevan täydellinen. Täydellisyys sanana on epämääräinen ja tarkoittaa hyvin usein eri asioita vaikkapa äitille, isälle ja lapsille. Monessa perheessä siivotaan ja pestään ikkunatkin jouluksi, missä ei ole mitään järkeä, kun joulunseutuun poltetaan kynttilöitä keskimääräistä enempi. Toisissa taas lahjoja on kohtuuttomasti suhteessa siihen, mikä juhla on kyseessä. Joissakin puolestaan viimeisen päälle pateeta ja torttuja ja joulupöytään astuessa varsinainen pääkokki voi olla niin uupunut, että ei jaksa nauttia ruuasta yhtään.

Mietin tuossa, että itselläkin on välillä paineita joulun suhteen. Osa on itse aiheutettuja, osa tulee muilta. Minulla on muutama jälkeläinen, jotka odottavat vielä joululahjoja innoissaan. Kyllähän minä heille lahjoja ostelen, vaikka olen viime aikoina miettinyt, että olisiko sovittava vaikka niin, että jokaiselle ostetaan yksi lahja jonka eurot on määritelty etukäteen. Itse asiassa jouluaattonan minusta on hauskaa katsella, kun muut aukovat paketteja ja iloitsevat lahjoista. Yritän huudella väliin, että eivät rikkoisi lahjapapereita...

Itse en innostu lahjoista ja monena vuonna olen toivonut, että en saisi joululahjoja. Mutta nyt olen oivaltanut, että yksi asia joululahjoissa on antamisen ilo. Ja minä vien sen silloin joltain, jos en halua ottaa vastaan lahjoja. Voivoi! Olen yrittänyt sitten keksiä pieniä lahjoja, jotka olisivat tarpeellisia. Kuten suklaa. Ja kirjat. Ja jumpsuit. Kun tutkii tarkemmin suklaan tuotantoa, ei tee mieli enää sitäkään. Ja kirjojen ostaminen on ympäristön kannalta todella haastavaa; parempi olisi vain lainailla niitä. Jumpsuitiakaan en tarvitse, sillä onhan minulla jo collegehousut ja paita. Että semmoinen joulu on tulossa.

Tarkennan kuitenkin vielä, että jos joku minulle jotain on ostanut, niin tietenkin, sydämestäni, olen siitä iloinen ja kiitollinen. Siitä tässä ei ole kyse.

Mahdoton laatikko!

Ajattelin tekaista lanttulaatikkoa Jouluksi. En muistanut (miksi olisin?!) reseptiä ulkoa, joten ajattelin etsiä ohjeen äitien (niiden jotka tappavat broilerit eli Ross 508:t  sähköllä) tekemästä ruuasta eli sehän löytyy kaupasta ostetun lanttulaatikon kannesta. Välillä (tosi usein) minulla on niin paljon muuta puuhaa (laiskottaa vaan), että en kerkiä (viitsi) tehdä lanttulaatikkoa itse. Olen kyllä lukenut Mats-Eric Nilssonin Petos lautasella, Aitoa ruokaa ja Vaara vaanii kattilassa. Silti olen riskeerannut.

Sen Suuren Kurpitsan ilmestymisen jälkeen heräsin jonkinasteisesta horroksesta. Ymmärsin, että jos minä, jolle ei ole siunaantunut kovinkaan paljon viherpeukaloiden positiivisia ominaisuuksia, voin kasvattaa köynnöskasveihin kuuluvan kurpitsan (Cucurpita pebo - kuten me latinistit niitä hellästi kutsumme), voin kasvattaa muutakin ruuaksi kelpaavaa. Minun kurpitsani painoi n. 4 kiloa, mutta maailman suurin kurpitsa on painanut 911 kiloa. Vain 907 kiloa erottaa meidät ja kyseessä oli vasta meitsin eka! kurpitsa.

Ensi kesänä (vannon) minulla kasvaa perinteisten puna- ja mustaviinimarjapensaiden lisäksi perunoita, porkkanoita, sipulia ja kurpitsoita.Perunoita olen viljellyt jo vuosikymmeniä, mutta keväällä myyjä nöyryytti minut kun kävin vasta juhannusviikolla kyselemässä siemenperunoita. Oli vähän muutakin tekemistä siinä kevään korvalla... Mutta ensi keväänä kaikki on toisin! Kaikki muu on turhaa paitsi nurmenleikkuu (katteeksi) ja puutarhanhoito. Uskonko itsekään, en usko, uskon, en usko, uskon.

Nyt halusin hieman hauskuuttaa itseäni ja lähdin etsimään raaka-aineita lanttulaatikkoon:
lanttu (löytyy)
siirappi (löytyy)
mannasuurimo (miksi?)
korppujauhe (löytyy)
kasvimargariini eli osittain kovetettu kasvirasva (eikö voi kelpaa?)
rasvaton maitojauhe (miksi?)
muunnettu tärkkelys (härregud!eikö kananmuna kelpaa?!)
suola (löytyy)
valkopippuri (löytyy)

Teolliset valmisteet poikkeavat aika paljon kotitekoisesta ruuasta. Se on vähän sama, kuin mainos, jolla kaupataan maalaiskananmunia. Kaupunkilaiskananmunat eivät herätä samalla tavalla kuluttajassa mielikuvaa nurmikolla tepsuttavasta kanaemosta, jonka perässä piipertää keltaisten untuvikkojen parvi. Ja mielikuvalla myydään. Sen takia "äitien tekemä ruoka" luo mielikuvan kotitekoisesta.

Ja löytyihän se perinteisempi resepti:
lanttu, suola, vesi, kerma, siirappi, muna, inkivääri,valkopippuri, korppujauho ja nokare voita

Olipa sekava kirjoitus. Kaipaan selvästi lomaa. Tai sitten olen vielä uupunut eilisestä piirakkasavotasta.