Yleisön pyynnöstä!

Kaikki lukijani tihkuvat uteliaisuudesta, milloin kirjoitan Amsterdamin työmatkastamme. Myös itseäni tämä on kovasti kiinnostanut. Nimittäin, jo kentällä sovimme, että se mitä tapahtuu Amsterdamissa, jää Amsterdamiin...Mutta mitä siellä nyt meille olisi voinut sattua - työ-orientoituneille 40+ leideille. Ei tod! mitään sellaista, mikä ei kestäisi päivänvaloa.

Otsakorpisäätiöltä saamamme avustus tuli todellakin oikealle porukalle. Käytimme jokaisen pennosen oikeaan tarkoitukseen, eli tavoitteen mukaan perehdyimme messuilla uutuuksiin, verkostoiduimme, opimme uusia asioita, vahvistimme osaamistamme, kansainvälistyimme ja - tutustuimme myös toisiimme. Kaikki meni täydellisesti nappiin; jopa Kari Salmelaisen Napakymppi olisi kalvennut - niin oikeaan osuvaa oli myös matkaseura.

Öööö- nukkekotiin?

Meillä oli kolme kohdetta, joista tärkein ja suurin Issa/Interclean-tapahtuma. Se oli todella valtava, mutta onneksi emme kuunnelleet varoitteluja siitä, että emme ehtisi kiertää osastoja ja tukehtuisimme tietoähkyyn jo ensimmäisillä metreillä. Tarkalla ja aktiivisella pupakkotyylillämme jakaannuimme kahteen ryhmään ja aloimme kiertää aluetta järjestelmällisesti kamerat naksuen ja videot suristen. Olimme myös viisaasti suunnitelleet messuilla käynnin kahdelle eri päivälle, jolloin jaksoimme molemmilla kerroilla painatella posket innosta puhkuen osastosta toiselle. Saaliiksi saimme noin 900 valokuvaa ja parikymmentä videopätkää. Niitäpä on sitten mukava näyttää opiskelijoille. Teinkin jo muutaman esityksen verkkokouluumme.

Positiivinen yllätys oli, että messuilla selvisi hyvin englanninkielellä. Siis meidän englanninkielellämme. Koska kollegamme ei ajanpuutteen vuoksi tarjonnut meille sitä kielikylpyä mökkinsä paljussa, jouduimme lähtemään matkaan ihan kylmiltään. Ajomatkalla kohti Helsinkiä treenasimme ja aiheutimme positiivisen ällistyksen sille ainoalle kollegalle, joka hallitsee englannin mennen ja vielä tullenkin. Tai ainakin hän vakuuttui taidoistamme todella nopeasti ja pyysi meitä lopettamaan treenit ensimmäisen kymmenen kilometrin jälkeen.

Kadunlakaisija työssään

Toinen tärkeä kohteemme oli Haarlemissa sijaitseva kierrätyskeskus, jossa aiempina vuosina ovat vierailleet jopa oppilaitoksemme ex-rehtori sekä muutama muukin, minä mukaan lukien. Mutta yllätysyllätys, De Schlam`n-kierrätyskeskus oli joutunut kaventamaan toimintaansa, koska valtion rahoitus ja muut hankerahat olivat loppuneet. Huomasimme, että hankkeiden avulla voidaan tukea vain lyhytjänteistä toimintaa ja kun rahahanat sulkeutuvat, on edessä paluu karuun arkeen.Todella harmillista, koska De Schalm`n ideana oli saada syrjäytyneet takaisin työelämään tai yleensä elämään kiinni sekä opetustoiminnan että sosiaalisen verkoston kautta.

Kaunista oli!

Kolmas paikka oli Keukenhof, tuo jokaisen kukkia rakastavan viherpeukalon Mekka. Minä en kuulunut täällä ihan joukkoon, mutta myönnettävä on, että 30 000 kukkaa teki vaikutuksen. Hollannin ilmasto on sellainen, että siellä pärjää tulppaani jos toinenkin. Puistossa olisi joskus kiva vierailla ihan rauhassa, ajan kanssa.

Erittäin mukavaa oli tutustua työkavereihin myös vapaalla. Meillä Pupa-tiimissä on totuttu käyttämään työaika maksimaalisen tehokkaasti ja niinpä oli hauskaa seurata, miten me Pupakot rentoudumme ja vietämme vapaa-aikaa. Kun palasimme illalla hotellille, oltuamme 12 tuntia kohteissa, aikaa vaatteiden vaihtoon saattoi jäädä jopa puoli tuntia, ennen kuin matka taas jatkui. Minä, vanhimpana, sain hieman helpostusta ja kerrankin jäin peräti tunniksi hotellille, kun muut jo säntäsivät tutustumaan Amsterdamin kansainväliseen elämään. Ymmärsin, että tehokkuutemme on ihan samanlaista sekä työssä että vapaalla.

Vau mitä värejä roskasäkeissä!

Yksi meistä oli opetellut ennakkoon Amsterdamin kartan, joten osasimme kääntyillä risteyksissä kutakuin oletettuihin suuntiin. Toinen oli lukenut kaikki oppaat kannesta kanteen, joten tiesimme mitä kannattaa tehdä vapaalla ja miten kannattaa toimia ratikassa tai junassa. Kolmas omasi kokemusta messuista jo ennestään, joten vältimme hänen kokemustensa ansiosta messukarikot. Ja meitsi, Amsterdamin vanha kävijä (paino sanalla: kävijä, eikä suinkaan sanalla: vanha), hallitsi sitten kaiken muun oleellisen ja loi rauhallisuutta ja varmuutta porukkaan..

Summa summarum: vaikka se kuljetuslaatikolla varustettu fillari jäi vuokraamatta, niin kaikki muu toteutui. Matka oli aivan mielettömän antoisa ja upea! Uskon, että tällä reissulla meihin panostettu euromäärä ei mene hukkaan, vaan siitä hyötyy tiimimme ja opiskelijoidemme lisäksi vielä suuri joukko muitakin alan osaajia.

Moi, pian taas tavataan!

Vihertääkö?

Meikäläinen ei välttämättä pääse loistamaan noilla viherpeukalotaidoillaan, mutta ihan keskellä kämmentä se ei kuitenkaan ole. Siitä on todisteena mm. kasvulava, jonka nikkaroimme ihan tuosta vaan jätelaudasta. No,  viime viikonloppuna patikointireissun peruunnuttua sitten istuttelin lavat täyteeen erilaisia yrttejä. Lisäksi tykitin koko kasvinmaan täyteen perunaa, sipulia, pinaattia, porkkanaa, hernettä ja kesäkurpitsaa.

Nyt suurin haaste onkin se, miten saan hurtat pysymään poissa kasvimaalta. Erityisesti uroskoiramme tanskalaisruotsalaisen Vilin, joka on erikoistunut lannoittamaan jokaista pikkuisenkin ruohosta korkeammalle kasvavaa oksantynkää. Tämän huomasimme muun muassa viime vuonna, kun leipaisin mökillä rapaperipiirakkaa. Vaikka rapaperi oli vangittu kivimuurin taakse, niin eikös piski kerinnyt suihkauttaa sinnekin. Ei se piiras todellakaan maistunut miltään Vilin pissalta, mutta jotenkin vaan tuli tunne, että tänä kesänä raparperin suojaksi on laitettava jotain tehokkaampaa. Vaikka sähköaita.

Aita on luonnossa suorempi!

Koska sähköaita kuluttaa turhaa energiaa, päädyin ekologisempaan ratkaisuun ja lähdin puustonharvennuskeikalle naapurin maille. Naapurin maille tietenkin sen takia, että olen  jalosydäminen ihminen ja minusta naapuri-Maajussimme metsikössä kasvoi aikamoisena pöheikkönä pihlajaa, josta siis tekaisin oivan pihlaja-aidan kasvimaan laidalle. Samalla siitä hyötyi myös Maajussi, jonka metsä pääsee kasvamaan entistä ehompana pienen harvennushakkuun jäljiltä. Kirpunnylkijän äitinä varmistin vielä aidan profiilin sitomalla kepakot toisiinsa - juuttinarulla tietenkin.

Raekuuro olisi tuhoksi.

Kun kasvimaa oli vuorattu joka seinustalta jollain esteellä, kaivoimme vielä liiteristä Pirkko-rouvan vanhat ikkunanpokat. Asettelimme ne kasvulavojen päälle ja näin syntyi ihka aito kasvihuone, jossa ainut mikä pelaa varmasti, on tuuletus. Jätimme lasit tarkoituksella likaisiksi, koska silloin aurinko ei kuulemma pääse paahtamaan liikaa kasveille.

Loppupäivä sujuikin rattoisasti, kun ihastelimme kasvimaata puolelta jos toiseltakin. Siellä on neljä riviä perunoita. Kaksi riviä sipuleita. Kaksi riviä porkkanoita. Kaksi riviä pinaattia. Kaksi riviä herneitä. Kaksi kesäkurpitsan taimenta ja kolme siementä vastaavaa lajia. Rapaperi. Auringonkukkarivistö. Mansikoitakin jäi noin 16 kappaletta odottelemaan räkättihyökkäystä. Kaikki ovat siis lähtökuopissaan ja nyt sitten jännittää, että tuleeko satoa. Lisäksi kasvulaatikoissa on basilikaa, viirusalaattia, pillisipulia, persiljaa, ruohosipulia ja kahta erilaista lehtisalaattia. Olenko seonnut? Minulla ei ole koskaan ollut näin paljoa ja näin monenlaista kasvamassa.

Esikoinen soitti juuri. Ja kertoi, että heidän pöhkö hurttansa oli pompannut ekana mökille päästyään kasvulavojen yli suoraan kateharsolla vuoratulle kasvimaalle... Mistä hemmetistä saan sitä sähköaitaa!!!!! 

Kiviaita - kesken vielä.