Asiakaspalvelua

Eilen soitteli paikallistoimiston edustaja lomapylpyrästä vai oliko se siitä lomarenkaasta. Hän oli erittäin asiallinen, pahoitteli, otti osaa murheeseemme ja kertoi, että ei mökissä saa olla hiiriä eikä asiakkaan tehtäviin todellakaan kuulu niiden tappaminen taikka sekään, että elukoilta pitää piilotella ruokatavarat ja pelätä, että saa vielä jonkin tartunnan niistä. Lomanne ei saa mennä piloille hiirten takia hän uhosi!!!

MUTTA...

Kun alueella ei nyt tämmöiseen hiihtoloma-aikaan löydy samantyyppistä mökkiä - ymmärrämme.
Kun teillä on se koira, niin koiraystävällisiä mökkejä on muutenkin aika vähän - ymmärrämme.
Kun samaan hintaryhmään kuuluvat mökit on vuokrattu ja kalliimpia vain tarjolla - ymmärrämme.

Niin että tulisitteko te mitenkään toimeen vielä ensi yön ja lahtaisitte niitä hiiriä ja katsotaan tilanne aamulla uudestaan. Ja kun olette varmaan lomatunnelmissa, niin mihinkä aikaan heräilette, että voin soitella? Lomatunnelmissa?! Mekö?! Olemme verenhimoisessa hiirijahdissa, joten voitte soitella vaikka heti klo 7.00, aamulla!

Ilta meni, tuijotimme tuleen; litsku lasahti. Minulle tuli äkillistä menoa liiteriin, koska puut olivat juuri päässeet loppumaan... Ystäväni, joka lienee edellisessä elämässään ollut valistusajan jälkeinen pyöveli Iso-Britanniassa, teki sen, mitä piti tehdä. Yhdessä mietimme, laittaisimmeko hiiret roikkumaan hännistään pyykipojilla pyykkinaruun, kuten metsästäjät konsanaan. Voisimme tehdä nahkoista rukkaset loman päätteeksi...

Aamu valkeni, tanskalais-ruåtsalainen pihakoiramme nukkui selällään peittoni alla eikä nähnyt varmaan edes unta hiiristä - jotain rajaa, onhan sen suku sentäs entisiä ROTTAkoiria! Hilpeissä lomatunnelmissa ensimmäinen loma-ajatuksemme siis oli, onko saalista. Ja olihan sitä, taas kaksi raatoa litskuissa. Nyt olemme paikallistaneet hiirien kulkureitin, ne tulevat astiakaapin viemäriaukosta. Minun piti viritellä takkaan tuli ja pyöveli-ystäväni teki sen, mitä kaikki muutkin pyövelit olisivat tuossa tilanteessa tehneet.

Istuin puhelin kourassa sohvalla; se soi 9.15 (akateeminen vartti - oletuksena asiakkaan koulutus ilmeisesti). Eilinen kaveri kysyi, mikä tilanne, miten selvisimme, millaiset fiilikset, tuliko hiiriä. Pohdimme tilannetta monelta kantilta; yksi mökki olisi tarjolla, mutta siinä olisi pelkkä laverisänky. Itse asiassa sääntöjen mukaan heidän ei myöskään tarvitse korvata mitenkään harmitustamme, ei vaikka mökissä olisi ollut hiirten sijasta muurahaisia tai lepakoita! Oikeesti?!

Sitten hän jatkoi, että hän on valmis alentamaan hintaa 100 euroa (1/4 osa koko summasta), koska meidän kanssamme on ollut niin helppoa hoitaa asiaa. Olemme olleet ymmärtäväisiä ja suhtautuneet asiaan rauhallisesti (lue: emme ole haukkuneet heitä, huutaneet, mananneet firmaa alimpaan manalaan jne.). Voiko asiakkaan käytös olla ainoa syy hinnan alentamiseen? Vai halusiko kaveri saada meidät leijumaan pilvissä: asiakas, joka osaa käyttäytyä sivistyneesti jopa valittessaan, saa bonuksena korvausta. Sen sijaan kunnon pultit vetänyt asiakas vastaavassa tilanteessa saisi korkeintaan köniinsä; siis jäisi vaan nuolemaan näppejään. No, kyllä voin sanoa, että olimme varmaan poikkeuksellisen rauhallisia. Kyseessä oli kuitenkin naisihmisten loma!! Siinä on kerrointa; mietipä jotain äijäporukkaa: häähhähhäh nyt annetaan rotille kyytiä...!

Jäimme siis mökkiin, koska uskoimme lahdanneemme populaation sukupuuttoon. Kahden tunnin lumpparireissun jälkeen litskut olivat edelleen tyhjinä, ja vieläkin, vaikka alkaa olla jo ilta. Jospa se tästä. Nyt ei ole riesana kuin vesialtaan poistovesiletku, mikä irtoaa roudarinteippikiinnityksestään... Ehkäpä joku populaatiosta selvitynyt hiiri hukkuu, ennen kuin se pääsee kuivalle alustalle ja losahtaa litskuun.

Ensimmäinen murhani!

Lomalla voi kokeilla kaikenlaista uuutta ja ennenkokematonta, vähän kuin extremeä. Ihan tätä en ajatellut, mutta nyt olen tehnyt siis ensimmäisen murhani. Suunnitelma oli ovela, uhri tiedettiin tyhmäksi ja lisäksi saimme myös hyväksynnän julkiselta puolelta tekoon. Ainoa, mikä vähän arvelutti, oli oma arkuus uhrin loppukäsittelyssä ja hautaamisessa. Tuli todistettua myös se, minkä puolesta olen aina puhunut, eli ympäristöihmisenäkin arvotan eri maapallon päällä elävät olennot eriarvoisiksi. Pidän siis itseäni arvokkaampana kuin hiirtä ja sen elämää. Siksi selkeä ja nopea päätös: joko minä tai hiiret lähtevät tästä mökistä. Koska minulla ei ollut mahdollisuutta lähteä, niin hiiri lähtee, tai mielellään koko pesue!

Viritimme litskun, jätimme tanskalais-ruåtsalaisen pihakoiramme varmistamaan lopputuloksen ja lähdimme itse ostamaan banaanileivoksia Kuusamosta. Kun tulimme takaisin, olimme ostaneet banskuleivosten lisäksi yhden dekkarin, yhden pinnatuolin, metwustia, limpsaa, maitoa, perunarieskaa ja makkaraa. Kaikki siis erittäin oleellisia ostoksia mökkilomaa ajatellen.

Mökille tultua tsekattiin ekana tiskikaapin alunen: siellä makasi hiiri kuolleena kuin kivi. Viiksikään ei värähtänyt. Minun pitikin lähteä pilkkomaan puita, joten ystäväni joutui irrottamaan raadon litskusta.

Ystäväni älykkyyskerroin osoittautui keskimääräistä korkeammaksi, koska hän jossain vaiheessa "pyysi" minua hakemaan puita, tiskaamaan astiat, viemään roskiksen, sytyttämään nuotion, tekemään iltaruuan ja lapioimaan polun rantaan. Hmm...! Itse asiassa nuo ovat kyllä pieni asia verrattuna siihen, että hänen peukalonsa on niin turvoksissa litskun lasahdettua sormille, että rukkanenkaan ei meinaa mennä käteen. On se kova isku; sehän katkaisee hiiren niskan, mutta hiiren vaipuessa ikiuneen ystäväni jäi murjottamaan sormi punaisena ja turvonneena sohvannurkkaan.

Että semmoinen retki. Nyt odotellaan sitten toista lasahdusta. Itse asiassa sekin selvisi, että kyseessä ei ole söpö pieni metsähiiri, vaan sen gangsteriserkku kotihiiri. Mistä hitosta sekin on tänne metsään joutunut. Niin vielä ystävä kerkisi puolustamaan, että tämä mökkihän on sen koti..! Varmaan arvaat, että taas tulee minulle asiaa halkoliiteriin, kun litsku lasahtaa...

Halvalla saa - vaikka mitä!

Taas tapahtuu Kuusamossa! Kirjoitin joskus aikaisemmin siitä, että lomamökkien vuokranantajille ei olisi ollenkaan pahitteeksi pienimuotoinen siivouskoulutus. Nyt hyvin lyhyen lähikokemuksen perusteella voin laajentaa aihetta koskemaan kiinteistönhoitoa. Jos meikäläisiltä alkaa työt loppua näiden perinteisten puhtausalan koulutusten suhteen, niin oiva kultakaivos odottaa lomarenkaaan vai oliko se lomapyörän, vai etteikö olisi peräti lomaympyrän parissa. Jee!

Tässä taas karu pala totuutta, ei suinkaan kurjasta Karjalasta, vaan Kainuusta, tuosta isiemme nälkämaasta. Vuokrasimme ystäväni kanssa lomamökin. Nyt hieman korvesta, koska osa porukasta lähti Skotlantiin kalalle, osa jäi lukemaan ylppäreille. Nyt oli mahdollisuus vuokrata mökki hieman kauempaa Rukasta, hieman edullisempaan hintaan. Tutun firman sivut auki ja toisen luokan kansalaisina (lue: koira mukana) mökkiä etsimään. Se löytyikin helposti; hinta asiallinen, kun ottaa huomioon, että Rukalle oli reilusti matkaa, mökissä ei ole astianpesukonetta (no voih!) ja lähimpään baarinkin on niin pitkä matka, että ei jaksa edes ajatella.

Katselimme mökin varustusta ja kuvahan kertoo yleensä enemmän kuin sata sanaa, vai oliko se tuhat? Meidän tapauksessamme kuitenkin vähemmän kuin yhden. Se yksi tärkeä sana olisi ollut: Hiiri! Yöllä heräsin siihen, että seinässä tuntui ruminaa ja ajattelin, että kun Kuusamossa ollaan, niin olisiko peräti kuukkeli nokuttelemassa... Aamulla kerroimme yökokemukset ja koska ne olivat samantyyppiset, aloimme tsuumailemaan paikkoja tarkemmin. Löytyi hiirenpapana, sitten toinen, kolmas, neljäs, viides.... siis APUA! Ei niin, että pelkäisin hiirtä, nyttenkin puristan yhtä korvasta jatkuvasti, mutta kuitenkin. Lomamylpyrän, vai olisiko se lomapylpyrän, ettei vaan olisi ollut lomarenkulan mökissä?! Siis todellakaan ei saa olla hiiriä!

No, ystäväni tyypillisenä suomalaisena asiakkaana, joka ei halua valittaa suoraan palvelun tuottajalle, oli sitä mieltä, että eihän tämä nyt vielä mitään. Raukka parka pieni hiirulainen nälissään oli raahautunut viimeisillä voimillaan mökkiin... Papanoita löytyi siis lattialta ja astiakaapista. Kävimme jonkinasteisen neuvottelun siitä, valitammeko vai emme. Minäkään en ole herkkä valittamaan, mutta tässä menee raja: hiirenpapanat on liikaa vuokramökissä. Loogisesti ajattelin, että papanasta ei ole pitkä matka itse hiireen. En todellakaan halua nähdä hiiriä sisllä mökissä. Partiolaisena ajatelin, että alea iacta est. Näillä mennään! Ei siis valiteta.

Varauduimme toiseen yöhön siten, että piilotimme kaikki tärkeimmät, kuten kaksi jättipussia karkkia, banaanilastupussin sekä pistaasi- ja maissipähkinäpussin mikroaaltouuniin. Näimme unta siitä, miten hiiret pelasivat jalista koiran ropeloilla yläpohjassa.

Toinen aamu valkeni! Koira nuuski liian uteliaasti sängynalusia. Ystäväni tunki maastokenkää jalkaansa ja kiljaisi! Vähintään hiirenraatoko? Mutta ei sentään, hiiret olivat vain varastoineet yön aikana koiran ruokakupista varastaneensa ropelot sinne. Ja toiseenkin maastokenkään. Ja minun molempiin maastokenkiini. Lisäksi ne olivat kakkineet kiitokseksi koiran kuppiin. Siinä meni raja myös ystävälläni.

Laitoimme heti tekstarin mökin huoltajalle ja yritimme soittaa lomapylpyrään. Sitten odottelemaan. Huoltaja soittikin nopeasti. Ihmetteli kovasti, kun ei olleet edelliset sanoneet mitään...! Myönsi, että imuroidessa oli kyllä nähnyt papanoita hänkin. Että silleen, senhän olisi sitten voinut panna vaikka esitteeseen; "Voit nähdä aitoja villieläimiä ihan mökin pihapiirissä". Hän lupasi tuoda parit hiirenlitskut...

Soiton jälkeen nostin peiton lattialta, sieltä tipahti puoli desiä koiran ropeloita. Makarin sängyn vierestä siis, jotain metrin päästä siitä, missä nukuin. Sitten otin villapaitani tuolin selkänojalta, niin hihasta tipahti 3 ropeloa! Eiiiiii!!!

Huoltaja kurautti paikalle ja esitteli meille pyydyksensä. Se oli tavallinen muovisankko, mallia Orthex. Ehkä peräti kierrätysmuovista puristettu. Lisäksi pyydykseen kuului 5 cm leveä ja 40 cm pitkä laudanpalanen. Idea: sankkoon laitetaan leivänmuruja, lauta asetetaan sankon reunukselle lattiaa vasten. Hiiri haistaa murut, kipittää lautaa pitkin kohti herkkuja, tipahtaa sankonpohjalle ja tyhmänä ei tajua, että ei pääsekään nousemaan liukasta sankonreunaa pitkin takaisin laudalle. Sitten minä tai ystäväni ilmestymme paikalle ja iskeä losautamme laudanapalalle pienen hiirulaisen, jolla on isot korvat ja lempeät nappisilmät, kuoliaaksi sankon pohjalle.

Toinen vaihtoehto oli asiakasystävällisempi. Meidän ei tarvitse murhata hiiriä vaan huoltaja viritteli muutaman hiirenlitskun strategisiin paikkoihin, jolloin litsku tekee murhan puolestamme. Me vaan poistamme kuolleen raadon ja heitämme sen hankeen. Vähän kuin Hitlerin Saksassa; joku muu tekee murhan puolestasi, sinä vaan suunnittelet sen ja oikeasti haluat, että uhri kuolee. Haluanko tappaa hiiret? Haluan, en, haluan, en, haluan!

Nyt vaan odotamme, missä litskahtaa...

Lomille - lops!

Tämä termi on tuttu erityisesti niille, jotka ovat joskus käyneet armeijan: lomille lops! Uskomatonta, että tuo lause on vuosikausia kaikkien armeijan käyneiden kavereiden huulilla. Sitä paitsi, sinun ei tietty itse tarvitse käydä armeijaa vaan riittää esimerkiksi se, että isäsi, miehesi ja lapsesi ovat käyneet sen - termistä tulee tuttu. Voisiko jopa puhua standardisanasta...

Todella alkeellinen aasinsilta, mutta nyt päästiin asiaan. Nimittäin, sanat jotka ovat joskus syöpyneet ihmisten mieliin, eivät sieltä lähde kulumallakaan. Jos lomille - lops! säilyy vuosikymmeniä, niin kuinka voimme olettaa, että nyt kaikki siivousalan eli puhtausalan ihmiset alkavat puhua levykehysmopin sijasta moppipyyhkimestä?! Kuka muistaa Lieksan emäntäkoulun? Kaikki, mutta kukaan ei muista, että siellä oli aikoinaan ammattiopisto...

Siivousstandardardi on siis uusiutunut! Minun henkilökohtainen mielipiteeni on, että nyt on menty liikaa hifistelyn puolelle! Mieti!! Ennen minulla oli kädessä levykehysmoppi - siis ihan selkeää. Mutta nyt, uuden standardin mukaan, minulla on kädessä säätövarsi, levykehys ja taskumoppi ja siitä tulee yhteensä moppipyyhin!!!Kuka jaksaa opetella? Minä tietysti, koska olen alan opettaja. Mutta koska olen myös realisti, en voi todellakaan olettaa, että työelämässä olevat ihmiset oppivat käyttämäämään tätä termiä ihan hetkessä.

Koska olen myös positiivisesti ajatteleva uskon, että tuo sana joskus iskostuu kaikkien mieleen. Mutta huonommin saattaa käydä vempaimelle, jonka nimi on nykyään kuivainpyyhin. Kun sinulla on kuivainpyyhin, niin pitelet ekaksikin säätövartta, lattiakuivainta ja ehkä tarrapyyhettä. Ennen tätäkin yhdistelmää kutsuttiin lattiankuivaimeksi ja pyyhkeeksi. Tai lastaksi...

Että näillä mennään. Lomille lops! No sen verran vielä, että miten näin työorientoituneilla sivuilla käsitellään lomia, johtuu siitä, että olen itse talvilomalla!!! Aivan huippua!

Pecha Kucha...

Tänään olikin monta ilonaihetta, eli meillä oli osastolla otsikon mukainen tapahtuma. Mielettömän vauhdikkaan työpäivän jälkeen jäimme siis nauttimaan suchia ja toistemme valmistelemia diaesityksiä. Idea tiivistettynä: tiimi esittää 20 diaa, jossa jokaisen dian kestoaika on 20 sekuntia. Dian aikana puhutaan mitä halutaa mutta kun dia vaihtuu, on asiankin vaihduttava.

Itse teimme paniikissa oman esityksemme ja vielä siinä vaiheessa, kun ensimmäistä jo esiteltiin, yritimme muokata dioja 20 sekunnin viiveelle. Sitten vielä viilattiin ja iso E kävi tallentamssa koko höskän tikulle, jotta esityksen aloittaminen olisi sujuvaa. Kun eka dia pläjähti, siinä oli pelkkä otsikko... Sitä olisi sitten pitänyt tuijottaa 20 sekunttia. Heitettiin asiaan kuuluvaa herjaa ja itse asiassa - meni todella huipusti! Me yllätimme muut esittelemällä itsestämme vapaa-aikapuolen. Oli hauskaa kertoa, mitä kollegat kuvissaan puuhasivat.

Mainio ilta siis!!! Monta erilaista esitystä, kaikilla omat teemat. Osalla oli todella hienot esitykset: kuvaa, ääntä, videota. Kyllä talossa taitajia riittää!!!

Kiva, että tämmöinen järjestiin.

Hei me siivotaan!

Tänään tuli telkkarista kaksi ohjelmaa, jotka kannatti katsoa. Tai oikeastaan yksi, mutta sen ohjelman sisällä oli siis kaksi. Hmmm... nyt alkaa tuntua siltä, että tämän tekstin kirjoittaminen vaatii jonkinasteista matemaattista lahjakuutta, mitä minulla ei ole. Eli teksti korreloi matemaattista osaamistani. Serkkuni on kyllä väitellyt tohtoriksi em. alalta - ymmärsin väitökirjasta ainoastaan hänen nimensä. Huoh! Asiaan!

Telkkarissa, jota katson siis erittäin harvoin, oli 45 minuuttia niminen ohjelma. Sen kesto oli sama, paitsi mainokset, joten siinäkin huijataan, eli ei nähty sitä aikaa, minkä otsikko antoi olettaa. No nyt pätkii, asiaan ei meinaa päästä millään.

Siis tässä alle 45 minuuttia kestäneessä 45 minuuttia ohjelmassa oli juttu, missä kerrottiin virolaisten naisten siivouskeikasta Suomeen. Kyllä harmitti. Siivousalasta, mikä on vanhentunut nimi alallemme (pitäisi puhua PUHTAUSalasta), on harvoin juttuja ja sittenkin kun on, niin liian usein viime aikoina näitä työntekijöiden kohteluun liittyviä ikäviä tapauksia. Tässäkin jutussa, mikäli se oli totta, työntekijöille ei ollut maksettu heille kuuluvaa palkkaa. Työpäivät olivat todella epäinhimillisen pitkiä; siinä oltaisiin pärjätty jopa halpatuotantomaiden hikipajojen työajoille.

Yrittäjä itse pakoili kameraa ja nenäkäs yrityksen työntekijä kehotti toimittajaa menemään kadulle kyselemään ohikulkijoilta vastauksia kysymyksiinsä. Oliko peräti niin, että palvelut tuotettiin alihankintana julkiselle sektorille, ainakin osittain. Tästä on sitten hyvä ponnistaa ja hehkuttaa alaa... Sääli etelän kollegoita, joilla ei riitä opiskelijoita koulutuksiin. Onko se sitten ihme? Kyllä kuitenkin suurin osa työnantajista toimii ihan rehdisti. Silti pienikin negatiivisuus saa ison median huomion. Tällä en siis vähättele siivoojanaisten kohtaloa, vaan päin vastoin haluan, että oikeus voittaa!!!

Parasta jutussa oli se, että rikoskomissario, joka oli nainen (mikä ehkä selittäneen asian), vaati mielestäni aika napakasti, että työpaikoilla olisi oltava kiinnostuneita siitä, kuka paikkoja siivoaa ja vaihtuuko väki liian usein. Hän peräsi myös sitä, että kuka oikeasti välittää! Hienoa puhetta!

Harmillista taas se, että videolla tehtiin nihkeäpyyhintää takaperin edeten, mutta hyvä se, että ei näytetty todennäköisesti erittäin kiertyneesä ja kuormittuneessa asennossa olevia ranteita...

No se toinen juttu oli tietysti Munamiehestä, joka kävi tervehtimässä äitikanaa. Voih!