Virkkuukoukku puusta

 Tuli tarvista virkkuukoukulle. Harvoin tarvitsen sellaista, enkä löytänyt enää  ompelutarvelaatikosta metallista enkä muovista. Ajattelin, että voisiko sellaisen tehdä itse?! Tuumasta toimeen!

Sain kesällä lahjaksi Kolmoselta aivan mahtavan veistokirveen! Ruotsalainen Julia Kalthoff osaa tehdä sellaisia kirveitä, että oksat pois, Ihan kirjaimellisesti! Kirves oli niin terävä, että sain jo tehtyä viillon sen nahkasuojaan kun otin kirveen ekan kerran esille. Tuli tunne, että nyt on oltava tarkkana. Olen miettinyt, mitä kaikkea sillä voisin tehdä. Tein sitten ovikiiloja mökille ja veistelin muuta aika yksinkertaista, mutta en oikein uskaltanut lähteä tekemään isompaa. Mutta nytpä kirveelle tuli tarvetta! 

 Ei muuta kuin sopiva koivuklapi esille ja veistelemään. Minulla oli apuna koivupölkky, minkä  olin sahannut muutama vuosi sitten kuivumaan jotain tarkoitusta varten. Nytpä tuli sillekin käyttöä. Kirves oli todella terävä ja erittäin kevyt kädessä. Sain aika nopeasti hahmotettua virkkuukoukun muodon esiin. Piti olla tarkkana, että en veistä liikaa. 

Kyllä ihan maallikonankin huomasin, että kirveillä on eroa. Jos olisin tavallisella halontakirveellä lähtenyt hommaan, niin käsi olisi väsynyt hetkessä ja puusta olisi saattanut lähteä isompikin siivu kerralla. Nyt oli kunnon vehkeet!

Varsinaisen koukun työstäminen vaati tarkkuutta ja olisin itse asiassa voinut tehdä siitä hieman syvemmän. Minulla ei ollut oikein käsitystä minkä kokoisen koukun teen enkä sitä osannut oikein hahmottaa. Tsuumailin vähän villalangan paksuutta ja sen mukaan koukkua veistelin.

Ite tein - säästin!

 Lopussa veistin koukun puukolla ja hioin koko komeuden hiomapaperilla. Mielestäni ensikertalaiselta oikein kelpo suoritus! Mietin, olisiko koukkku lakattava, mutta en olisi malttanut odottaa puikon kuivumista. Pupun villahuivi odotti jo tekijää.

Sitten tuli mieleen, teinkö koukun oikein ja löytyisikö ohjetta netistä. Joku Molla Mills, joka vaikutti olevan todella ammattilainen virkkuusaralla, oli tehnyt ohjeet puisen virkkukoukun tekoon. Hän oli kyllä käyttänyt apuna myös sahaa, mutta ei kirvestä. Huomasin, että aikalailla samantyyppisesti itekin tuon koukun tein. 

Osa virkkaajista oli kirjoittanut, että kunnon ammattilainen tekee omat virkkukoukkunsa! Siinä tulee ero sellaisen puolivillaisen harrastelijan ja kunnon koukuttelijan välillä. No mikäpäs siinä! Voipihan sitä niinkin ajatella. Ite kyllä tein vaan tarpeeseen. Nelonen ei  meinannut uskoa, että olin onnistunut väsäämään virkkuukoukun ihan itse. ja kyllähän se aika hienolta näyttääkin, kun tuossa sitä kuvasta ihailee. 

Että taas tuli yksi talentti! Hyvä se on osata kaikenlaista; ei jää ihan avuttomaksi, jos lankaa on mutta ei välineitä.

Lumikengät

 Onpa pitkästä aikaa ollut taas kiva talvi, nimittäin lunta riittää sekä omiksi, että naapurin tarpeiksi. Ainakin jos vertaa sitä lumipenkkojen kokoon, jotka täyttävät sekä oman että naapurin pihan. Lumesta on ollut todella paljon iloa; suurin on se, että naapurin kissaa ei ole näkynyt meikäläisen pihalla aikoihin. Vaikka kissojen älykkyysosamäärä on todella pieni, ehkä samaa luokkaa kuin strutseilla, ne ymmärtävät, että paksussa lumihangessa eteneminen on huomattavasti hankalampaa kuin tiellä, mikä on aurattu. 

Tammikuu 2020

Toinen ilo lumesta on ollut se, että pääsee taas lumikenkäilemään. Olen käynyt viimeisten neljän päivän aikana neljällä reissulla, mikä on mielestäni aika hienosti. Eli olen siis lomalla! Tykkään kovasti lumikenkäilystä ja tänä talvena on yllättänyt se, että hankeen ei uppoakaan, vaikka nimenomaan näin lumisena talvena voisi helposti käydä niin. Olenko laihtunut? En ole! Syy lienee nuoskasäissä, kohvassa sekä kovissa tuulissa, mikä on tiivistnyt lumen pintaa. 

Lumikengät on kestävä hankinta ympäristöihmiselle. Voin lähteä kotoa suoraan metsään enkä tarvitse aurattuja latuja. Hiihtäjille pitää olla nykyisin leveät baanat; latu-uran lisäksi on oltava leveä luisteluväylä. Ja nykysuksille (ja niiden omistajille) ei riitäkään mikä tahansa ura, vaan hiihtoreitit näyttävät laadukkaammilta kuin uusi asfaltti Pilkon sittarin kohdalla. Ei ole ihme, että koronarokotteen sijaan voi saada piikin pyllyyn ohihiihtävältä sulksijalta, jota ottaa pattiin lumikenkäilijän pieni vaivainen askel ladun poikki mennessä.

Tammikuu 2021

 En ole hiihtämistä harkinnut sen jälkeen, kun ostin lumikengät! Ei ole lipsunut sen jälkeen kertaakaan! Mietin kyllä, olisiko kokeiltava muotiin tulleita liukulumikenkiä, pitää harkita vielä. En tiedä, olisiko liukulumikengistä vastaavaa hyötyä vai olisiko kyseessä peräti turhamainen ostos.Tulisiko liikaa valintoja, kun olisi päätettävä kummat ottaa alleen?!

No sitä pohtiessa, odottelen pakkasen lauhtumista. Aamulla oli rapiat -30 astetta mutta puolilta päivin on jo ihanteellinen keli, eli noin -10 astetta. Aurinko lämmittää tähän vuodenaikaan niin reippaasti! Ei muuta kuin termariin kuumaa mehua ja eväspalaset reppuun. Ja sitten kenkäilemään!

Some-loukussa

Kylläpä on pitkä aika edellisestä jutusta! Joulu kerkisi mennä ilman sen kummempia postauksia ja kohta on jo pääsiäinen. Minusta on yleensä tosi kiva kirjoittaa, mutta nyt on pari syytä, miksi tämä tökkii.

Eka on se, että tämä bloggerin sisällön tuottamis-työkalu on muuttunut. Välillä tänne sai kirjoitettua ja ladattua kuvia tosi helposti puhelimella. Ei tullut kirjoitettua liian pitkästi, kun tihrusti kännykän ruutua ja yritti saada liian pulskat sormet osumaan oikeille näppäimille (yleensä valitettaasti viereisille). Tykkäsin kovasti! Mutta sitten tänne tuli joku päivitys ja jostain syystä en vaan saa tätä enää hallintaan. Tekstin kirjoittaminen oli yhtä tuskaa - teknisesti siis - ja ajattelin, että pitkää tunkkinne. Ja siis ketkä ne? Blogger vai te kaksi uskollista ja armoitettua lukijaani? Nytkin olen etsinyt koko ajan, mistä hemmetistä tämä ainutlaatuinen teksti tallennetaan - ilmeisesti sekin on jo automaatiolla. En saa myöskään katoamaan punaista kirjoitit väärin -viivaa jokaisen sanan alta. Vaikka sana onkin oikein. Koko teksti on tässä kirjoitusvaiheessa ihan punaisena. Tuollaiset asiat ärsyttää; etenkin kun en löydä niihin ratkaisua vaikka yritän.

On myös toinenkin syy ja se on instagram! Todella noloa! Siis minä, kaikenlaisten facebookkien ja muitten somepäivitysten minimalistinen käyttäjä, hankin instagram-tilin. "Hankin instagram-tilin" kertoo jo kaiken, millä tasolla senkään suhteen olen. Eli tunnustan, Nelosen avustuksella loin tunnukset ja olen sitten yrittänyt tehdä sinne päivityksiä ihan vaan huvikseni, koska en jaksa takuta tämän blogin kanssa.

Sama harrastus

No tuo tilihän on tietenkin ei-julkinen. Sinne on harva eksynyt ja varmaan osa heistäkin toivoo, että ei olisi koskaan löytänyt. Viikonloppuisin laitan sinne muutaman kuvan tästä vaudikkaasta ja tapahtumarikkaasta hissuttelusta, jota myös elämäksi kutsutaan. Mietin, miksi. Ehkä siksi, että Kolmonen ja Nelonen seuraavat sitä. He saavat sitten tietää, missä äitimuori mennä viipottaa. 

Instagramissakin on haastetta! En nimittäin osaa tykätä siellä oikein. Tai en seuraa kaikkia heitä, jotka seuraavat minua (siis ehkä yli 10 henkilöä). Ilmeisesti minun pitäisi olla kohtelias ja laittaa seuraamispyyntö heti, kun joku pyytää saada seurata minua?! Etiketti on hukassa melko selkeästi. 

Mutta olenhan minä käynyt myös tiktokissa! Seuraan siellä aurikatariinaa, joka tuo todella mahtavalla tavalla esille puhtausalaa! Ja laittelen whatsapp-viestejä. Facebookissa käyn ehkä kerran vuodessa. Ehkä minun olisi ryhdistäydyttävä ja aloitettava taas kirjoittaminen.