Hänen nimensä on Wilma, vai oliko se Thelma. Voisi luulla, että tässä iässä uuden ystävän saaminen olisi mitä suurin ilo, mutta ei tässä tapauksessa. Ystävyyssuhteemme alkoi nimittäin aika yksipuolisesti ja se sisälsi törkeän välirikon pitkäaikaisen ystävänäni kanssa, jonka tilalle tämä Wilma tai siis Thelma vai oliko se sittenkin Wilma, siis kiilasi.
Ennen tuota kohtalokasta hetkeä olimme juuri kerinneet tutustua toisiimme nykyisen ex-ystäväni kanssa. Olin löytänyt hänestä todella paljon hienoja ominaisuuksia ja upeita asioita. Ystävyytemme oli hioutumassa entistä syvemmäksi ja tunsin, miten paljon meillä olisi toisillemme annettavaa. Kolme vuotta oli hionut särmiä minustakin enkä vaatinut ystävältäni enää niin pikkutarkkoja asioita, kuin alussa. Osasin jo varautua siihen, että hän ei aina pitänyt lupauksiaan. Aloin ymmärtää, että kaikki johtuikin siitä, että hän HALUSI kyllä tehdä kaikki parhain päin, mutta hänellä ei ollut MAHDOLLISUUKSIA siihen. Aloin ymmärtää, että oli olemassa vielä joku ystävääni ylempi, joka ohjasi ja määräsi hänen toimintaansa. Kyseessä oli varmaan kaikkitietävä TTTH.
Juuri kun olin kuullut, että ystäväni oli lähdössä kehittymään ja hänestä olisi tulossa entistä parempi ja monipuolisempi kaikissa toimissaan, sain jäitä hattuun. Minulle kerrottiin (tai itse asiassa luin sen vaan eräästä sähköpostista), että minun on erottava ystävästäni ja tilalle tulee toinen, entistä parempi ja entistä monipuolisempi. Tämä Wilma vai oliko se siis Thelma?! Mitään mahdollisuuksia ystävyytemme jatkolle ei ollut. Olinko ollut yksi harvoista, joille hän merkitsi edes jotain? Kuinka muut, aivan minulle vieraat ihmiset voivat tehdä näin yksipuolisesti päätöksen, että minun päivittäinen ja tärkeä ystäväni korvataan toiselle? Sellaisella, josta olimme kuulleet vain huhupuheita eivätkä ne todellakaan mairitelleet uutta tulokasta!
Tuli siis ero. Tuosta noin vaan. Suruajaksi oli säädetty 1½ viikkoa ja suurimman osan siitäkin ajasta olin lomalla. Kun seuraavan kerran tarvitsin ystävän kättä, siihen tarttuikin Wilma eli Thelma. Ja millä tavalla?! Hänhän ei ollut varautunut mitenkään siihen, että minä olenkin erilainen kuin hänen aiemmat ystävänsä. Minulla on vaatimuksia hänelle, minä haluan saada jotain ystävyytemme vastapainoksi. Ja se, että on jo jonkun toisen ystävänä toiminut tietyllä tavalla, ei todellakaan takaa sitä, että samalla mallilla voi jatkaa uuden kanssa! Tämä oli Wilma-Thelmalle aivan uutta. Hän oli ajatellut, että elämä jatkuu samalla mallilla eikä nimenomaan HÄNEN tarvitse tehdä mitään sen eteen, että ystävyydestämme tulisi täydellinen ja pääsisimme sisäiseen yhteisymmärrykseen mahdollisimman nopeasti.
Ensisilmäys on todella tärkeää, kun kohtaa toisen ensimmäistä kertaa. Siihen kannattaisi siis panostaa. Mutta Wilma elikkä Thelma tai whoever, tuo itserakas ja jopa pöyhkeä uusi ystäväni, piupaut piittasi siitä. Hän ei ollut valmistautunut kovin kummoisesti, ei ensitapaamiseen eikä seuraavaankaan. Eikä vielä senkään jälkeen. Mietin, että miksi minun piti saada jo kypsempään ikään ehtineen ystäväni tilalle tämä lapsenkengissä taapertava uhmakas WilmaThelma, jolla ei ollut käsitystä minun maailmastani, mutta silti paljon neuvoja ja toimintatapoja - jotka eivät vaan valitettavasti toimineet.
Lopulta WilmaThelma sai avustajan, joka alkoi hiomaan hänen särmiään ja selvittämään hänelle, miten tällaisen aikuisen ystävän kanssa toimitaan. Piti ihan aloittaa alusta, siitä mitä tapahtuu, kun lupaa jotain. Että onko lupaus pidettävä vai voiko toimia niin, että jo kirjoitettua asiaa ei löydykään koskaan sieltä, minne se on sovittu laitettavaksi. Tai niin, että päättääkin itse, mitä tietoja on muistettava ja tallennettava, eikä yhtään ajattele, kenen etuja tässä ollaan ajamassa ja kenen hyväksi toimimassa!
Olemme nyt tunteneet WilmaThelman kanssa kuukauden ajan. Elämä on ollut ylämäkeä ja alamäkeä. Kun pohtii noita sanontoja perinteisessä mielessä, niin molemmat ovat todellakin hänen kanssan tuntuneet yhtä vastoinkäymisiltä. Ja se aika, minkä itse olen uhrannut siihen, että hänestä saataisiin edes jonkun tolkun ystävä, on ollut aivan liikaa. Olin toivonut sitä, että jos minut erotetaan ystävästäni, niin tilalle olisi tullut edes hieman älykkäämpi, vähän luotettavampi, vähän vähemmän oikukas ja vähän helpommin käsiteltävä.
Mutta elämä jatkuu.Jokainen aamu on uusi, jokainen päivä on seikkailu uuden ystäväni kanssa. Sujuvista rutiineista on tullut yllättäen haasteita, joita on pohdittava ja tehtävä korjaavia toimenpiteitä. Niinpä ajattelinkin, että taidan hylätä uuden ystäväni hetkeksi, vaikkapa kahdeksi kuukaudeksi. En piittaa pätkääkään, mitä hän touhuaa. Onhan hänellä muitakin ystäviä, joiden kanssa WilmaThelma voi rauhassa mellastaa. Au revoir!
Loppusanat: Tämä tarinan tuntui jotenkin omituiselta, ihan kuin olisin kirjoittanut tätä jossain transsissa. Tai varmaankaan en ole itse tätä kirjoittanut, vaan joku, joka on kaapannut salasanani; sehän on nykyisin täysin mahdollista. Jos se olen minä, olen kirjoittanut ilmeisesti automaattikirjoituksella (tiedäthän sen...), jolloin en ole ihan varma, mikä on faktaa ja mikä fiktiota... Onkohan tuo edellä kuvattu totta ollenkaan?? Olenko minä olemassa? Pehmensikö viikonloppuinen lumikenkäkävely muistini ja huomenna minua odottaa reipas ja ehtoisa Wilma-Thelma, jonka kaikki toiminnot ovat loppuu hiottuja ja täydellisiä. Vain minussa voi olla vikaa, ihan pikkuisen vaan. Vaikka kirjoitan salasanani väärin. Enkä pääse ollenkaan verkkoon!
Tanskalaisruåtsalainen pihakoiramme Vili auttaa puunkannossa, koska se on kasvatukseltaan hyväluonteinen ja auttavainen.
