Piirakka - Akatemia kouluttaa

Temperamentin vaikutus piirakanpaistoprosessissa - Valitettavasti koulutukseen ei sovi uusia opiskelijoita.

Tänään alkaa Piirakka-Akatemian käytännönläheinen luentosarja, joka jatkuu koko kevään ajan. Ensimmäisenä aiheena on temperamentin vaikutus työssä; tässä tapauksessa piirakanpaistoprosessin kokonaisuuden hallinnassa.

Luennolla tarkastelemme ensin teoriassa erilaisia temperamenttityyppejä ja niiden vaikutusta yksilön toimintaan. Aihetta käsitellän hyvin omakohtaisten kokemusten kautta, joten kaikkia tuloksia emme voi luonnollisestikaan käsitellä julkisesti tällä palstalla. Temperamenttiosuuden  jälkeen perehdymme piirakanpaiston tekniseen osaan, josta julkaisemme tarkemmat tiedot myöhemmin.

Praktinen osuus pohjautuu osittain behavioristiseen ja osittain konstruktivistiseen oppimisteoriaan, pääpainon ollessa oppijan yksilöllisen reflektion kautta tapahtuvaan tiedon-ja taidonhallinnan prosessiin. Oppijan oma aktiivisuus, motivaatio ja palautteen vastaanottamistaito sekä uuden asian konstruointi vaikuttavat kokonaistulokseen.

Alaikäinen?

Piirakka-Akatemia kouluttaa kaikenikäisiä oppijoita, jokaista heidän oman kehitysasteen mukaisesti. Ehkä tärkein asia erityisesti temperamentin kannalta on se, miten oppija suhtautuu uuteen asiaan (tässä tapauksessa piirakantekoprosessiin kokonaisuudessaan) ja miten hän ylipäätään haluaa oppia uutta. Myös rytmisyydellä on suuri merkitys, sillä korkea rytmisyys takaa sen, että prosessi sujuu suunnitellusti ja järjestelmällisesti. Erityisesti pienillä lapsilla temperamentin vaikutus näkyy siinä, miten kauan he keskittyvät kuhunkin vaiheeseen ja miten he keskittyvät tekemiseensä yleensä.

Yläkuvassa näkyvä pieni yksilö, joka on Ykkösen ensimmäinen tuotos, ottaa aivan selvästi piirakanpaistoprosessin eri vaiheet juuri sellaisella herkkyydellä kuin pitäääkin. Hänellä on jo selkeästi kehittynyt pinsettiote, keskittynyt ilme (jos sitä nyt huivin alta näkisi) ja korkea ymmärrys hygienian merkityksestä.

Ykkösen tytöt

Havainnointia

Kuvien perusteella voi havaita, että pienimmän oppijan keskittyminen on riittänyt jo täytteen levittämisvaiheeseen saakka. Voitaneen ennustaa, että yksilöstä kehittyy erittäin merkittävä asiantuntija, mikäli hänen mielenkiintonsa vaan säilyy yhtä vahvana aikuisikään saakka. Nimittäin, mitä nuorempana taidon on oppinut, sen paremmin se säilyy muistissa. Ja mikä tärkeinä, mikäli opittu taito on oikea, siitä on myös hyötyä.

Toki myös aikuisiällä voi oppia! Tällöin suurin haaste on ns. pois-oppiminen etenkin silloin, jos taidossa on kehittämistä. Tämä onkin aikuisiällä olevien suurin haaste. Olisi pystyttävä itse tiedostamaan, että jo aiemmin opittu taito kaipaa kehittämistä ja sen jälkeen on analysoitava, mitä jätetään ja mitä muutetaan. Asenne ratkaisee! Mitä suurempi motivaatio opppijallaon, sen helpompaa on uuden asian syvällinen oppiminen.

Piirakka-Akatemia valitsee itse oppilaansa nimenomaan korkean motivaation ja taidonkehittymisprosessin hyödyntämisen kannalta. Tämänkertaiset Piirakka-Akatemian molemmat oppijat osoittivat luentojen aikana sellaista oppimisen iloa, että voimme olla tyytyväisiä päivän antiin.

Arvaa kumman

Nam!

Piirakka-Akatemia

Nyt se on sitten perustettu!

Mietin tuossa aamulla, että pitäisi antaa hyvän kiertää. Tarkoitan tällä tietenkin itse paistamiani piirakoita. Ne ovat nimittäin maailman parhaita, ihan vaan vaatimattomana todeten. Niinpä keksin perustaa Akatemian, jossa opetan ja opimme yhdessä piirakan tekemisen taidon.

Koska kyseessä on akatemia, niin opetuksen laatu on tietenkin korkeatasoista. Huolehdin siitä luonnollisesti itse! Apunani minulla on assistentti, joka varmistaa vielä erilaiset suhteellisuuslaskut; kuten kuoren ja täytteen määrän yhteensäsopivuuden. Siihen minulla yliopettajana ei luonnollisestikaan ole aikaa. Itse vastaan varsinaisen leipomisprosessin opetuksen lisäksi uuninlämmityksen oikeasta toteutuksesta.

Ensimmäinen oppilas ilmoittautui heti, kun olin ideoinut asian! Tämä nykyinen some-maailma mahdollistaa nopean toiminnan. Pidän koulutuksen laadun korkeana, joten voin ottaa kerralla vain yhden opiskelijan. Tällä takaan yksilöllisen opetuksen ja sen, että oppija saa varmasti sekä kaipaamaansa tietoa, myös mahdollisuuden reflektoivaan oppimisprosessiin. Teorian ja käytännön ymmärtäminen ovat ydinasioita Piirakka-Akatemian praktiivisilla luennoilla.

Piirakka-Akatemia kunnioittaa myös perinteitä! Itäisessä Suomessa toimivana opinahjona sen tavoite on levittää oikeantyyppisen karjalanpiirakan valmistamistamistapaa. Kyseessä ei olekaan mikä tahansa piirakka, vaan karjalanpiirakka on saanut vuonna 2003 EU:n Aito perinteinen tuote-suojan. Piirakka-Akatemia valmistaa piirakat säännösten mukaisesti; vähintään puolet kuoresta on ruista ja täyte puuroriisistä tehtynä.

Edellä mainittujen asioiden lisäksi Piirakka-Akatemia on vienyt karjalanpiirakan aitouden vielä pitemmälle. Piirakka-Akatemiassa RYPYTETÄÄN kuori. Tämä pieneltä vaikuttava mutta silti erittäin suuri yksityiskohta nostaa Piirakka-Akatemian piirakat aidoistakin aidommiksi!

Piirakka-Akatemian taidonnnäyte!

Salainen ase

Kuntokuuri on joutunut kriittiseen vaiheeseen; nimittäin pitäisi saada aikaan tuloksia. Kävin hyvin varovasti vaakalla eilen ja masennuin oitis. Kilomäärät eivät ole ollekaan lähteneet laskuun samassa suhteessa, mitä olen tuon toiveen eteen raatanut. Olen jättänyt kaikki karkit syömättä, limpparia en ole juonut kuin lasillisen ja senkin viinimarjamehuun sekoitettuna, kaikki pullat ja keksit ovat jääneet unholaan, sipsejä ja muita mässyjä en onnekseni ole himoinnutkaan kuukausiin.

Olen muuttanut ruokatapoja järkevämpään suuntaan. Syön säännöllisesti. Aamulla keitän puuron. Juon vettä ainakin 1½ litraa päivässä ja päälle teetä kuppikaupalla. Teen terveellisiä smoothieita rahkasta ja puolukasta (siihen on kyllä pakko panna sokeria). En syö kaikkea, mikä ei liiku. Siis todellakin luulisi, että jotain olisi tapahtunut.

Kaiken tämän lisäksi olen kävellyt loppiaisesta lähtien joka päivä (paitsi yhtenä) noin 5 kilsan lenkin. Se tarkoittaa mulla tunnin huhkimista. Parhaina päivinä olen vielä kolannut lunta 20 minsaa lenkin päälle tai parikin kertaa päivässä. Mutta ei! Tällä kertaa poikkesin tavoitani, enkä tehnyt taulukkoa, kuten yleensä aina ennen teen.

Ystäväni, joka itsekin voisi pudottaa muutaman kilon ihan vaan kannustusmielessä, teki minulle eilen taulukon. Hyvä on, myönnetään, käyrä on laskussa. Mutta ei niin kuin itse haluaisin. Nimittäin, JYRKÄSSÄ laskussa.

Sitten muistin, että meillähän on Crosstrainer! Mies osti sen muutama vuosi sitten ja aikoi aloittaa kuntokuurin; helposti, kun ei tartte kuin raahautua sohvalta crossarin päälle ja alkaa juoksemaan. Mutta toisin kävi! Ekan kokeilun jälkeen hän huomasi, että härvelin ominaisuudet tulevat parhaiten esiin futuristisena vaatenaulakkona. Niinpä isomummi aina meillä yöpyessään viritteli paitojaan ja hameitaan crossarin tangoille.

Naureskelin laitteelle ja ajattelin, että en todellakaan viitsi nousta moisen köhelön päälle saatikka, että olisin uskonut sen kuontoa kohottavaan vaikutukseen. Kunnes kerran kokeilin. Juoksin crossarilla sellaiset 10 minuuttia ja kun lopulta sain ohjelman loppuun, hoipertelin likomärkänä ja pää humisevana sängylle enkä ole siihen toista kertaa koskenut.

Joulun alla raahasimme härvelin autotalliin.Se kerkisi lojua siellä siis muutaman viikon kunnes oivalsin, että juuri sitä minä tarvitsen! Hullua rääkkiä pitkien kävelylenkkien lisäksi! Niinpä raahasimme crossarin takaisin sisälle ja aloitin oitis harjoitukset. Pakko myöntää: se on todella tehokas! Jos jaksan kolkutella rakkineella 3 kilsaa 10 minuutissa ja olen sen jälkeen ihan naatti, niin se kertoo kolme asiaa. Eka on tietenkin se, että minulla on rapakunto. Toinen on se, että crossari todella saa tehokkaasti kaikki lihakset (läskit) liikkumaan. Ja kolmas on se, että en osaa vielä säätää ohjelmia juuri itselleni sopiviksi.

Mutta tärkein pointti asiassa on se, että personalspoilerini Vilin nukkuessa, voin vetää itse tehokuureja crossarilla. Vapise Eeva-Leena!!! Täältä tullaan vielä!!!

Kuntokuuri jatkuu, ja jatkuu

Meikäläisen kuntokuuri on jatkunut hienosti. Ei ole tullut oikeastaan takapakkia lainkaan, paitsi yhtenä päivänä en käynyt kävelemässä ollenkaan. Löysin lopulta joskus vuosia sitten saamani hieman parempilaatuisen Omronin askelmittarin, joka laskee myös kalorit. Yllätysyllätys, pariston vaihdettuani se toimi moitteettomasti. Ei muuta kuin mittari heilumaan; taskuun siis.

Huomasin, että askelten määrä on suoraan korreloitavissa Joensuun kaupungin aliurakoijalta ostamaan lumiaurauspalveluun. Mitä huonommin aurattu, sen enempi askeleita samallakin matkalla. Olen nyt käynyt hevostalleilla kääntymässä ja silloin kävelen tuollaisen tunnin verran. Matka on pyöreästi 5,2 kilsaa, joten ihan hyvää vauhtia tällaiselle rapakuntoiselle ylipainoiselle pullerolle. Kunhan kunto kasvaa ja keli kevenee, varmaan tuollaiset 6 kilsaa taittuu kepoisasti. Sitä odotellessa mennään personalspoilerin kanssa näin.

Se, nimittäin vanhaherra Vili, meinasi hyytyä tuossa viikonlopun lenkillä. Pakkasta oli reippaat 15 astetta, mutta Vili oli sonnustautunut hienoon uuteen talviulsteriinsa. Lenkin jälkeen se kuitenkin painui pehkuihin ja makasi koko loppuillan täkin alla. Hieman huolestuttaa, että mitenkäs sitten käy, jos spoileri ei jaksakaan kannustaa.
                                                    

Puhut sä musta?

 No sitten se kuitenkin piristyi, kun lupasin lisätä palkkaa. Hyvä juttu! Tartten sparraajan, olkoon se sitten vaikka tuollainen namiriippuvainen hieman pulskahko tanskalaisruotsalainen pihakoiravanhus! Ei tässä itekään missään priimakunnssa siis olla, niin ei kärsi hirveesti valikoida noita trailereitakaan.

Kuntokuuri jatkuu

Jo neljättä päivää meikäläinen on saanut raahauduttua ulos ja lenkille Vilin kanssa! Hienoa! Laskeskelin, että minulle on tullut lenkillä kertyneitä askeleita tähän mennessä enemmän, kuin viime syksynä yhteensä. Ja onkin, kun lasken pelkästään selkeät lenkkeilyyn liittyvät kilsat eikä Vilin pissauslenkkejä huomioida. Aika hienosti, etenkin kun itse sanon. Melko säälittävää, muiden mielestä varmaan. Mutta jostain se on noustava ja kun nousee tarpeeksi matalalta, niin tulokset ovatkin sitten erinomaisia. Jee!

No testasin sitä 7 euron investointia uudestaan parilla reissulla; kävelin reilun tunnin lenkin ja sain kasaan peräti 91 askelta. Kyllä on myönnettävä, hutiostos tuli ja laatu on laskenut askelmittareissa. Sitten mittasin askeleni pituuden ja sain sellaiset 57 cm. Monimutkaisten laskutoimitusten jälkeen tulin siihen tulokseen, että kun kävelen sellaiset 5 kilsaa, niin askeleita tulee sellaiset 8771 askelta. Eli kun jaksan vaan käppäillä tuon tunnin lenkin joka päivä, tssuttelen kotona huoneesta toiseen ja teen riuskasti lumitöitä, niin siinähän ne askeleet kertyvät!

En raski ostaa mitään kallista askelmittaria, vaan pyrin kävelemään tietyn kellomäärän joka kerta. Siitä se kunto kohoaa! Myös oma personaltailerini on samaa mieltä, eikä se kuuulemma johdu siitä, että sitä puolestaan motivoi palkka, jonka se saa kuitattua välittömästi jokaisella lenkillämme. Niin varmaan.

Pallohullun päiväkirjasta, osa Mamman matkassa

Minulla on nyt tosi kiva, kun mamma löhöää kaikki päivät kotona. Se ei käy enää töissä, vaan se pitää minulle seuraa. Se sanoo olevansa jollain vuorotteluvapaalla, mutta  en ole vielä ymmärtänyt, mitä se vuorottelee. Kai sitä, kun se nukkuu paljon, sitten se tassuttelee aamutakissa ja lämmittää vuorotellen uunia ja takkaa.

Mutta nyt mamma aloitti kuntokuurin! Se sanoi, että nyt lähdetään lenkille ja menin heti jääkaapin ovelle, mutta erehdyin. Mamma tarkoittikin, että ulos. Ekana päivänä oli niin kylmä, että minulla oli uusi takki päällä. Se on tyhmän värinen, vaikka kukaan ei luulekaan minua tyttökoiraksi, kun murisen ja räyhään niille. Me käveltiin tosi pitkään ja mamma antoi minulle aina namia! Mitä?? Ai niin, mamma antoi minulle ENERGIAnappulan. Koska mamma luulee, että minä olen niin vanha, että en jaksa kävellä muuten.

Oli tosi kiva! Mamma aina keksii kaikkia kivoja juttuja. Hyppelin sen ympärillä, kun se ei meinannut millään muistaa, että minulta loppuu energia. Siitä mamma ei kuitenkaan tykännyt, kun tuijotin sitä ja sen taskua koko ajan, vaan karjui, että minun pitää kävellä kunnolla. Kyllä minulla vähän koskikin niskaan. Ja mamma sanoi, että sitä tympii koirat, jotka tekevät vain namin toivossa kaikki temput. Huhhuh, on mammalla vielä paljon oppimista meistä koirista.

No yhtenä päivänä mamma keksi, että me kävellään tunti yhtä soittoa. ja sitten valemamma tulee vastaan ja hurautetaan autolla kotiin. Se olikin kiva, koska tympii nuuskia omia pissejä paluumatkalla. Kun päästiin kotiin, niin mamma olisi antanut minulle taas energiapatukan, niin valemamma ei antanut antaa! Sen mukaan olen lihava. Kyllä valemamma on hävytön! Minulla on oltava pikkuisen vararavintoa, koska minulla ei ole alusvillaa. Niin se lämmittää sitten paremmin. Se vararavinto, meinaan.

No mamma on valittanut joka kerta, että sillä on liian paljon vaatetta päällä. Kyllä mullakin olisi kuuma, jos olisi toppahousut ja toppatakki päällä kävelylenkillä! Niin tänään mamma sonnustautui tuulipukuun ja laittoi korvalappustereot korviin. Ja otti namia, eikun energianappulat taskuun. Se  sanoi, että minä olen sen personaltraileri ja sillä on minun palkka mukana taskussa! Niin valemammalla ei ole siihen enää nokan koputtamista! Että silleen vaan!!

Mammasta oli kiva, kun se kuunteli musaa koko ajan. Se sanoi, että sill tavalla mennään koko lenkki rytmissä. Mutta eihän sillä mammaparalla ole sävelkorvaa. Niin eikös mennä lompsutettu koko ajan samaa tahtia. Välillä se lauloi, mutta onneksi kukaan ei tullut vastaan. Minä sain mennä edellä koko ajan, koska personaltrailerin pitää kuulemma kannustaa. Tällä menolla mamma on sporttikunnossa parin kuukauden päästä; nimittäin minä olen valmis lähtemään lenkille aina! Paitsi en kovassa pakkasessa! Silloin voin ottaa förskottia.

Nyt mennään!

Mitä? Sanoitko nami?

Kuntokuurille!

Nyt loppui jossittelu ja alkaa meitsin kuntokuuri! Aloitin kävelyprojektin, jonka avulla hankin sellaisen pohjakunnon, että voin sitten alkukesästä fillaroida vaikka miten pitkälle asti! Minne - se on vielä itsellekin hieman hämärän peitossa. Mutta pitkälle siis! Mutta ei kuitenkaan sellaiselle pitkälle, kuten joku saattaa kuvitella tällaisen "tipattoman tammikuun" kirvoittamana.

Aloitin lenkkeilyn eilen; on siis jo kertynyt kokemusta! Pukeutumisessa tuli lievää ongelmaa, sillä olin laittanut yhden aluspaidan paidan liikaa ja toppahousujen sijasta olisi ollut parempi sonnustautua niihin kuluneisiin tuulipuvunhousuihin, joissa pääsisi vaikka eläkeläisten päivätansseihin. Ai miksikö eläkeläisten? No ne housut siis, ikänsä puolesta...

Kävelin tunnin ja vartin ja olin varustautunut uudella askelmittarilla, johon investoin 7 euroa; tai tarkemmin 6, 95 E. Se toimi tosi hyvin sisällä, kun testasin sitä. Sitä paitsi, minulla on ollut vastaava malli käytössä jo vuosia, mutta se tuli tiensä päähän juuri VV:n alkajaisiksi. En ole välineurheilija, joten en innostunut niistä nykyaikaisista rannekkeista.

Olisi pitänyt olla! Nimittäin, reippailtuani (laahustettuani) koko tuon matkan tuulessa ja tuiskussa saadakseni päivän askeleet täyteen, tuo hemmetin mittari väitti minun ottaneen vain 25 askelta! Ja sisällä se taas toimi moitteettomasti. Koska minulla on terve itsetunto (ja kaikilla minut viime aikoina nähneillä silmät päässä) voin toki sanoa, että olen ehkä hieman saattanut pulskistua. Mutta vain hieman. Tähän pohjautuen keksin äsken teorian, minkä takia mittari toimii sisällä, mutta ei ulkona.

Nimittäin, sisällä ollessani mittari on housussa kiinni ja askelet kertyvät tosi hyvin. Tänäänkin olen ottanut jopa 802 askelta. Mutta kun vetäisin (ahdoin) eilen toppahousut jalkaani, niin mittari saattoi jäädä puristuksiin housujen ja toppatakin väliin. Toppatakki näytti päälläni aika pimakalta, sillä siellähän oli alla se ylimääräinen aluspaitakin. Näin ollen; vähennän nyt vaatetusta ja testaan, auttaako se, että mittari saa olla ns.väljemmin paikoillaan.

Ei muuta kuin testaamaan!

Historian havinaa

Olen tässä vv:n alkajaisiksi hieman järjestellyt kaappejani. Hieman, on lievä ilmaisu. Joka tapauksessa, löysin eteisen vaatekaapista (?!) päiväkirjan, jonka olin aloittanut toukokuussa 2005! Ja lopettanut sen kirjoittamisen kesäkuussa 2005, mutta tuossa ajassa olin saanut sivuja kasaan huomattavan määrän. Miltei koko A5-muistio oli täynnä tekstiä ja se liittyi opettajan työhön ja siinä kehittymiseen. Oppismispäiväkirja oli osa tuon koulutuksen reflektointivaihetta. Tässä vaiheessa on jo syytä selkeyttää, että koulutuksessa oli toki paljon ihmisiä, joilla osalla ei ollut mitään tekemistä oman rakkaan työyhteisöni kanssa. Alla olevat kommenttini eivät siis henkilöidy.

Oppimispäiväkirjan väsääminen on melkoinen saavutus noinkin lyhyessä ajassa; etenkin kun huomioidaan, että meikäläisellä on pieni käsiala ja  erittäin epäselvä silloin, kun kirjoitan vaan itselleni (siis "kaunolla"). Kyseessä oli oppimispäiväkirja ja liittyi erääseen koulutukseen, jossa olin työni ohessa. Olin analysoinut paljon omaa opetustyyliäni, pohtinut pedagogisia asioita ja miettinyt tiimityötä. "Saan olla sytyttäjä, innostaja. Miksi en saisi olla sitä muualla kuin oppilaiden kanssa toimiessani? Miksi jokainen  idea olisi pystyttävä jäsentämään, lokeroimaan ja analysoimaan pilkulleen jo ennen kuin sitä on kokeiltu?"

Olen iloinut siitä, että "meissä kouluttajissa on paljon sellaista, mitä voisimme hyödyntää työssämme, jos vain kaikki tiedostaisivat asioita paremmin itsestään". Välillä "on ollut aivan pöyristyttävää tajuta, että joku ei ole vielä perillä edes alkeellisimmistakaan asioista, kuten vaikkapa itsearvioinnin merkityksestä!".

Olen nimittäin huomannut, että liian usein tehdään tulkintoja toisen sanomisista niiden linssien läpi, jotka on itselle syystä tai toisesta sovitettu. Vähän samaan tapaa kuin se, että aurikoisella säällä valkoinen teranssinpöytä voi näyttä siniseltä, jos sinulla on tietynlaiset aurinkolasit päässäsi. Yleensä asia tiedostetaan, eikä rynnätä kauhuissaan koputtelemaan pöytää. Mutta ihmissuhdeasioissa asia ei olekaan yhtä yksinkertaista. Ihminen ei välttämättä itse tajua, että tulkitsee toisen sanomiset omasta "aurinkolasi-perspektiivistään".

Tuolloin vuonna 2005 olin analysoinut asioita, joissa huomaan kehittämistä edelleen. Joharin ikkunan avulla pystyisi  paljon analysoimaan omaa toimintaansa, mutta vain olemalla rehellinen. Mielestäni jokaisen tiimissä työskentelevän olisi tunnettava tämä teoria. Jos lyhyesti kerron oman tulkinnan, niin se koostuu neljästä eri "ikkunasta", joiden läpi peilaamme itse muita ja muut vastaavasti meitä. Se on tavallaan vuorovaikutusmalli, jonka avulla voi kehittää omaa itsetuntemusta ja lisätä ihmissuhdetaitoja. Siinä arvioidaan, miten avoimia olemme ja miten otamme vastaan palautetta. Myös Pirneksellä on palautteen vastaanottamiseen malli, jossa toimintatapa perustuu sille, millainen itsetunto yksilöllä on ja milainen suhde hänellä on yleensä palautteeseen.

Joharin ikkunassa AVOIN on tuttua sekä itselle että muille. Kun vastapuoli tietää minusta tai tunnistaa minusta piirteitä/asioita, joita en itse tunnista itsessäni, puhutaan SOKEAsta ikkunasta. KÄTKETTY ikkuna puolestaan on tuttu minulle, mutta pidän asiat piilossa muilta. TUNTEMATON ikkunan puolestaa kätkee asiat/piirteet sekä minulta että muilta. Niitä ei joko tiedetä olevankaan tai ne on totaalisesti unohdettu.

Mitä avoimempia pystyisimme olemaan, sen helpompaa voisi olla vuorovaikutuksessa. Jos voisi suoraan myöntää unohduksena ja jopa selkeät virheensä, olisi tiimissäkin paljon helpompaa toimia. Mitä enempi pyrkii peittämään omia virheitään tai vierittämään vastuun muille, sen pienemmäksi käy AVOIN ruutu ja sitä enemmän vastaavasti SOKEA ruutu muille näyttäytyy. Se on mielestäni surullista. Jos pyrkii kätkemään itseltä epäonnistumisensa eikä myönnä tehneensä muillekaan mitään väärin, kuinka voi oppia virheistä ja muuttaa toimintaansa?

Ja tähän loppuun mielestäni tosi hyvä Irja Askolan pohdinta. Jos oppiminen perustuu  omaan konkreettiseen kokemukseen, jota arvoimalla ja reflektoimalla lähdetään etsimään uutta tietoa ja työstämään uutta toimintamallia ja tämän jälkeen päästään muutokseen ja  Askolan mukaan sama tiivistettynä: moka -- konstruointi -- mitä opit -- idis -- muutos, niin MIKÄ NÄISTÄ tapahtuu lähitunnilla istuessa?! Siinäpä miettimistä itse kullekin.