Koiralle kaljaa?!

Nyt alkoi kiehumaan jo rauhallisen aamuteen aikaan, eikä suinkaan vesi teepannussa, vaan minun ympäristöomatunnossani. Luin nimittäin lehdestä, että koirille on myynnissä omaa, alkoholitonta (no vieläkö prosenteilla pitäisi olla- grrrr...!) olutta. Käytän jatkossa sanaa kalja, sillä olut on mielestäni jossain määrin laadukkaampi versio tuosta mallasjuomasta eikä sovellu kyllä koirille litkittäväksi muutenkaan. No ihan sama, on vaan todettava, että elämme todella rikkaassa hyvinvointivaltiossa!
Amerikassa hurtat ovat voineet litkiä kaljaa jo reilun vuoden ajan, mutta tämän tuotteen en olisi toivonut rantautuvan meille. Tässä on varma voittaja Vuoden turhakkeeksi, minkä Luonto-liitto vuosittain valitsee äänestyksen perusteella. Tänä vuonnahan tuon kyseenalaisen tittelin vei hajustettu roskapussi, josta olen meuhkannut jo aikoja sitten blogillani.

En tiedä, mutta ajattelen näin, sillä olen havainnut itsessäni puritaanista ajattelua niistä asioista, jotka olen määritellyt itselleni tärkeiksi: ymmärrän sen, että kaikkea ei voi antaa kaikille, ymmärrän sen, että osa joutuu elämään köyhysrajan alapuolellakin samaan aikaan, kun muut kansalaiset eli näin jouluaaton julistusta odotellessa voisi sanoa medborgare, rikastuvat (Intiassa 2/3 osaa kansasta eli tuollaiset 800 miljoonaa ihmistä kuuluu tähän köyhyysrajan alapuolella elävään joukkoon). Intiassa on 1,2 miljardia ihmistä ja meille annetaan median kautta jatkuvasti tietoja, että Intia rikastuu ja vaurastuu. MUTTA kyse on 'pienestä' etuoikeutetusta ryhmästä. Ja se on sitten suhteutettava Suomen väkilukuun. Eli monimutkaisten matemaattisten laskutoimitusten jälkeen noin 150 kertaa Suomen kansalaisten määrää kuuluu joukkoon, jolla ei olisi ostaa varaa kaljaa koiralleen.

No tuo oli siis se perimmäinen juttu. Eli minusta tuntuu niin kurjalta, että meillä on länsimaissa varaa tuhlata rahaa mihin tahansa älyttömyyteen. Tuntuu vaan niin epäreilulta. Alkaa tuntua, että ei riittäisi enää yksi 'sponsored child' eli kummilapsi Jepkemoi Keniassa saadakseni sovitettua omassa päässäni tämän maapallon eriarvoisuuden ja ihmisten nöyryyttämisen.

Se nyt on varmaa, että Vilille ei tarjoilla koirien kaljaa. Sehän saa muutenkin säkillisen mustia hiiliä, jotka toisalta menisivät "parempaan" tarpeeseen Puolassa, missä kivihiilen osuus energiantuotannossa on synkät 88 prosenttia.

Näin järkyttyneissä tunelmissa valmistaudun kohti Jouluaatonaaton kohokohtaa, eli rengasmatkaa Pielisen ympäri. Ekaa kertaa hieman epäilyttää se, että erittäin suureksi osaksi ympäristösyistä en ole halunnut nastoja renkaisiin, mutta nyt on kitkoilla haastavaa  lähteä ajamaan.

Täydellinen karjalanpaisti

Tänään oli vielä muutama homma ennen joulun ihanaa kiireetöntä rauhaa. Aamulla laitoin uuniin tulen ja raahasin vielä pari kassillista puita kuivumaan liiteristä. Sitten siivosin makarin ja vessat, sillä tyttö oli luvannut tulla tekemään joulusiivouksen. Ai miksi sitten siivosin jo itsekin?! Niin ihan muuten vaan...
Tytöllä oli nimittäinen sellainen strategia, että hän siivoaa ensin ja minä voin sitten sanoa, mitä jäi tekemättä. Minusta parempi olisi ollut niin, että minä olisin sanonut ensin mitä pitää tehdä ja hän olisi toiminut ohjeistuksen mukaan. Tytöstä tämä olisi tuntunut käskyttämiseltä. Hän haluaa olla vapaa. Niinpä sitten ekan siivoussession jälkeen tarkensimme muutamia paikkoja. Kysyin, oliko olohuoneen pöytä pyyhitty, johon tyttö vastasi, että kyllä oli. Kun tarkastelimme pöytäpintaa parin metrin etäisyydeltä, tyttö muistikin, että ei ollutkaan ehkä pyyhkinyt... Mutta lopputulos oli todella puhdas!!! Olin todella iloinen!!!
Niinpä pääsin kauppareissun jälkeen tekemään karjalanpaistia. Vääräoppisesti ruskistin ensin lihat pannulla, sillä saan näin liemestä kirkkaamman. Sitten vaan vettä, pippurit, sipulit, suolaa ja muutama laakerinlehti pataan ja eikun uuniin. Nyt olen sitten odotellut 6 tuntia, että saisin padat uunista. Aivan, padat. Meillehän tulee aattona vain 8 ruokailijaa, sillä esikoispoika kuvittelee tekevänsä parempaa paistia kuin minä ja uskaltautuu olemaan ekaa kertaa elämässään poissa mamman lihapatojen äärestä aattona. Minä varustauduin vanhasta muistista tekemään ruokaa koko tulevalle perikunnalle.
Huomenna koittaa kiva päivä, sillä Nurmeksessa on taas Immanuel, johon lähdemme tytön kanssa. Hieman huolettaa tuo keli. Minä olen kitkarenkaiden kannattaja, mutta nyt on sellainen keli, että mielellään ajelisin nastoilla. Mutta en saa nastarengaspirssiä lainaan.
Jaaha, pitää lähteä köllimään, sillä olenhan taltuttanut joulukiireen, jota minulla ei ollutkaan.

Vielä 144 tuntia jouluaattoiltaan... huomioi laskuvirhe.

Olen varmaan jo maininnut, että meikäläinen ei lähde mihinkään jouluhössötyksiin mukaan! Meikä suorastaan uppoaa niihin (välillä). Mutta tänä vuonna siis päätin, että joulu tulla jolkottaa ja itse tyydyn seurailemaan sivusta sen valmistumista. Mitä nyt muutamia pikkuhommia saatan tässä tekaista. Itse asiassa listasin ne, työt siis. Sain peräti kolmekymmentä (30 eli triginta kuten me entisaikojen latinistit sanomme) erilaista työtä, joista joulu muodostuu. Tein pikaisen analyysin lähisuvun aktiivisuudesta auttamisen suhteen ja päädyin tulokseen, että itseni lisäksi tyttö sekä ystäväni olemme ainoat potentiaaliset puuhamiehet elikkäs -naiset, mikäli aiomme viettää suht asiallista joulua.

Liian pieni vuoka...

Tuumasta toimeen siis! Ekana päätin leipoa pari taatelikakkua. Tavoistani poiketen tein kakut uudella ohjeella, joka oli hieman monimutkaisempi kuin perinteinen ohje, jossa melkein kaikki aineet vaan kipataan kattilaan. Uudessa ohjeessa kehuttiin, että taikinasta tulee todella kuohkea. Koska olin edelleen hieman lääketokkurassa (tällä kertaa ei siis tarvinnut varastaa lähipiirin pillereitä vaan söin ihan omia), tein pienen laskuvirheen. Osittain syynä voi olla myös trauma, jonka olen saanut kansakoulun Puupääorkesterissa (tästähän kerroin joskus aiemmin). Ohjeessa luki, että taikinaa tulee 1½-2 litraa. Mietin, millaisiin kakkuvuokiin taikina sopii ja päätin pelata varman päälle. Niinpä laskin 2½ desin mittaan vettä ja kaadoin veden vuokaan. Vuokaan sopi myös toinen kipollinen. Näppärästi laskin, että 2½ + 2½ on 1 litra...

Huomasin virheen siinä vaiheessa, kun en enää viitsinyt lähteä voitelemaan ja korppujauhottamaan kolmatta vuokaa. ja hyvinhän siinä loppujen lopuksi kävi, vaikka itse sanonkin!

Kupsakat kakut

Näin hienoilta kakut loppujen lopuksi näyttivät. Opin sen, että en todellakaan ole mikään matematiikkanero, mutta tämä laskuvirhe oli jo kaiken huippu; no, ennätys mikä ennätys! Varmaan harva pääsee vastaavaan.

En tietenkään masentunut moisesta, vaan päätin vaihtaa raaka-ainetta ja tekaisin 2 kg lanttulaatikoita ja 1kg porkkanalaatikoita. Sain yhteensä 10 rovetta, kun normaalisti niitä syödään neljä.  Tiedoksi vaan, että jouluna meillä siis on pääruokana kasvispitoiset laatikot. Laitetaanpa pari kuvaa, sillä nämä onnistuivat mielestäni todella hienosti!




Ehkä vaikeinta näissä laatikoissa, mistä tässä tyylinäytteenä lanttulaatikko, oli tuo lusikalla pinnan muotoilu. Ystäväni, joka on sentään jonkinsorttinen pitokokki ensimmäisessä polvessa, joutui opastamaan minua lusikalla muotoilemisen saloihin. Ekana painoin liian kovaa, tokana painoin liian hiljaa, kolmantena painoin liian syvälle. Mielestäni sillä nyt niin mitään väliä ole, miten kaunis pinta on. Ymmärsin kuitenkin, että mikäli minä päätän rypytyksestä piirakanpaistossa, en vastaavsti päätä lanttulaatikon pinnan muotoilusta.

Jossain vaiheessa homma lähti taas lapasesta. En ymmärrä, mikä minuun meni, mutta ympäristöomatuntoni oli ilmeisesti pahasti pakkasen puolella kun kävimme kaupassa. Ostin 1½kg bataatteja. Tropiikissa kasvava perunan sukulaissielu bataatti on melko yleinen suomalaisissa kaupoissa, nykyisin. Mutta eipä bataatteja ollut myynnissä vaikkapa 10 vuotta sitten. Niitä tuodaan Afrikasta, Yhdysvalloista, Etelä-Amerikasta, Aasiasta. Yritin googlata, mitä kurjuutta ja harmitusta bataatin viljely aiheuttaa ja ihmettelin, että eipä paljon löytynyt tietoa; reseptejä sitä vastoin valtavasti.

Itse ajattelen sen niin, että bataattia viljellään maissa, missä on puhtaan veden puutetta ja vesi on muutenkin kortilla. En saanut selville, onko jopa sademetsää kaadettu bataattipeltojen takia. Joka tapauksessa, bataatin rahtaaminen tänne meikäläisen ruokapöytään asti on elinkaaren takia minulle kova paikka. Olisin voinut tehdä imellettyä perunalaatikkoa. Mutta tein sitten bataattilaatikkoa. Sen verran sanon, vaikka olenkin luonteeltani perusvaatimaton, että tulipa ensikertalaisen tekemäksi aivan mielettömän hyvän makuista!!! Näitä tuli 6 rovetta...

 Loppuhuipennuksena koristelimme pipareita! JEEE!!! Tykkään kovasti! Pieni ongelma minulla tuossa alkuvaiheessa aina on, eli en osaa tehdä sitä leivinpaperitötteröä. Mutta muuten minusta on tosi kivaa koristella pipareita ja väsätä niitä joululaulujen soidessa taustalla. Pipareita tuli paistettua jotain 300, kun suurin osa niistä oli niitä tosi pieniä. Hyvä on, myönnän, jossain vaiheessa alkoi tympimään. Niinpä osa pipareista tungettiin rasioihin ilman mitään koristeluja.
 Pipareissahan on sitä kumiinia, mikä on maksalle vaarallista liian suurina annoksina. Lapselle kahden korvapuustin tai 2-10 piparin syöminen saattaa aiheuttaa kumiinimyrkytyksen, mikä taikinassa on siis käytetty kanelia?! No huhhuh! Mietin tätä kyllä tosi pitkään, onneksi painan yli 15 kiloa, joten voin turvallisesti syödä vaikka 7 pullaa ja 30 piparia ilman riskiä ...

Ja tässä lopuksi vielä taidonnnäyte siitä, miten tehdään oikeaoppinen pursotintötterö. Ja mallia näyttä ystäväni, joka on siis ex-kondiittorileipuri.

Piirakoita

Taasen on se aika vuodesta, että meikäläisellä on koivupuut uunissa ja riisipuuro keitettynä jo edellisenä iltana. Tiedossa oli siis karjalanpiirakoiden leivontatalkoot.

Pualikointi

Ja tästähän se lähti. Aamulla siis ekana pökköä pesään eli leivinuuniin tuli ja sen jälkeen piirakkataikinan tekoon. Tällä kertaa luin ohjeen huolella enkä laittanut tuplamäärää suolaa, kuten joskus on tullut tehtyä. Kun olimme saaneet viritettyä myös radion eli tietsikan eli iPadin Jouluradiokanavalle, alkoi varsinainen työ.

Minulla on tapana päättää ensin (itse asiassa jo edellisenä iltana, ennen puuron keittoa), montako piirakkaa aion tehdä. Sen jälkeen jaan taikinan ensin puoliksi ja sitten taas puoliksi ja vielä kerran puoliksi ja näin erinäisten monimutkaisten laskutoimitusten ja metrimitalla mittaamisen jälkeen (koska minulla on taittovirhe) olen saanut aikaan pötkylästä leikattua aina 15 samankokoista pyörylää, jotka sitten viimeistellään ruisjauhossa ja laitetaan odottelemaan pualikointia.

Huh!

Kun tämä vaihe on ohi, tuntu kuin koko homma olisi jo voiton puolella. Nimittäin piirakoiden ajelu, puiden lisääminen uuniin, mehun juonti ja joululaulujen kuuntelu samaan aikaan on tosi rankkaa puuhaa. Etenkin jos keittiöön ilmestyy ihmisiä, joiden mielestä joululaulut ovat liian vanhanaikaisia; pitäisi olla hevimpää. Tai joululaulut ovat liian heviä; pitäisi olla englanninkielisiä. Tai joululaulut ovat liian englanninkielisiä; pitäisi olla suomenkielellä, vanhanaikaisempaa...

Rypytys vai nypytys

Ja sitten alkaa se ikuinen keskustelu, rypytetäänkö vai nypytetäänkö. Minun (!) keittiössä rypytetään. Eipä tästä enempää.

Uuniin!

Ja jotta ei vaan jäisi mitään epäselvyyttä, niin en todellakaan tehnyt piirakoita otsikon päivämäärällä, vaan jo joulukuun ekana päivänä, mikä myös 1.adventtisunnuntai sattui olemaan. Eli tosi etuajassa, suhteessa muiden vuosien piirakkatalkoisiin.

Seija-myrsky

Sain tuossa aamulla muutaman tekstarin, jossa aiheena oli otsikossa mainittu myrsky. Osa päivitteli, millaisella voimalla myrsky oli rantautunut ja tehnyt tuhojaan. Niin olikos se nyt mikään ihme?!

Se mikä tehdään, tehdään kunnolla!

Hinta pompsahti!

Tässä sairaslomalla makoillessa pystyy lukemaan kaikenlaista ja kun kaikki kirjat on jo luettu, niin keskityin mainoslehtisiin. Niitähän tulee postilaatikko täyteen näin joulu alla. Onneksi ei enää tarvitse keskittyä lelulehtisiin, joten siirryin pikaisesti ruokamainoksiin.

Kotimainen kassissa kasvatettu kirjolohi näytti maksavan 5,95e/kg, Suomessa valmistettu savustettu nieriä 14.99e/kg. Puuttui enään norjalainen Chilessä kasvatettu merilohi ja Norjassa kasvatettu, Thaimaassa fileoitu ja Virossa savustettu "aito" lohi. Mutta niistä ei nyt enempää.

Nimittäin sitten luin eläimille tarkoitetun esitteen, missä kehotettiin "Arvosta koirasi alkuperää!". Sitä sai arvostettua parhaiten ostamalla CanGan-ruokaa, mikä jäljitteli villien koiraeläinten ravintoprofiilia eli siinä on runsaasti korkealaatuisia eläinproteiineja (entisaikojen asuinalueesta riippuen rotat jänikset, hiiret, hirvet lienevät vaihtuneet lähiteurastamon ruhojen osiin) ja rajoitetusti hiilihydraatteja (niinpä!). Hinta oli 7,95e/kg. Ymmärrän kyllä tämän "paluun" alkuperäisruokintaan. Tai lähemmäs sitä.

Meikäläisen lapsuudenkodissa oli useita koiria, joista rakkain oli sekarotuinen pystykorva Kiva. Kiva söi, kuten muutkin sen aikaiset koirat, raakaruokaa. Kaupassa ei ollut myytävänä mitään koiranruokasäkkejä, -putkiloita-, purkkeja tai-pötköjä. Ja niinpä meidänkin koirille ostettiin kaupasta luita, häntää, maksaa, sydäntä, henkitorvea ja  keuhkoja. Se oli sitä aikaa, kun teolliset ruokavalmisteet eivät olleet vielä rynnineet markkinoille ja koiranhoito vaati sekä karskin mielen (verisiä luita ja sisäelimiä) että huonon hajuaistin (sydämen keittäminen). Koiran ruuansulatus ja sisäelimet eivät kyllä edelleenkään poikkea mitenkään suden vastaavista, vaikka ihmiset ovat pystyneet jalostamaan koirien ulkomuotoa. Sen takia koira syö lihaa, kasviksia ja raatoja; tässä järjestyksessä. Ja jos ihmettelet, mistä se niitä kasviksia saa, niin niitten eläinten mahalaukusta, mitkä se on tappanut.

Ja nyt sitten eläintenomistajat ovat heränneet. Jos koira on vilja-allerginen, niin haloo! Todellakin kannattaa miettiä, mitä sille hurtalle ruuaksi antaa ja kuinka paljon viljaa se ruokasäkki sitä sisältää! Koirilla ei ennen ollut iho-sairauksia eivätkä ne olleet allergisia ruualle. Miksi? Siksi, kun ne söivät juuri sellaista ruokaa, mitä niiden ruuansulatuselimistö pystyi sulattamaan. Ja sitten tuli teollinen ruokatuotanto. Jotta kaikki hehkutusjäännökset ja teollisesti revitty luujauhomössö, sokeri ja tärkkelys saadaan puristettu kasaan, tarvitaan lisäaineita ja säilöntäaineita. Kaiken kukkuraksi ihmiset saatiin uskomaan, että koira saa vitamiinit vain teollisesti tuotetusta ruuasta. No, onneksi tanskalais-ruotsalainen pihakoiramme Vili, joka saa säkillisen mustia hiiliä Joulupukilta (mainitsiko jo tästä), syö kaikkea mahdollista, mikä ei liiku. Ja toivottavasti kohta myös sellaista, mikä on musta ja liikkuu; ei kuitenkaan hiilisäkki...


Nimittäin, samassa mainoslehdykässä ei oltu unohdettu kissoja, noita ärsyttäviä kiiluvasilmäisiä rontteja, jotka ovat majoittuneet meikäläisen pihamaan ympärille ja yksi niistä majoittui jopa takakuistillemme, kunnes laskin ulos tanskalais-ruotsalainen pihakoiramme Vilin tekemään hieman tuttavuutta sen kanssa.

Ihan vaan pikku kuriositeettina mainitsen, että meillä oli lapsuuskodissani kissa nimeltää Misu. Misulle ostettiin Lieksan torilta silakoita, jotka se söi hyvällä ruokahalulla ja iloisesti häntä huiskien.  Jos ei ollut silakoita, sille annettiin meiltä tähteeksi jäänyttä ruokaa (Lue: nyk. biojäte), joka kelpasi sille yhtä lailla, vaikka silakat olivat selvästi sen herkkua. Siis torilta tuodusta paperikääröstä suoraan vadille tarjottuna.

Mutta mitä ostetaankaan nykyajan kissoille: "Makuelämyksiä maukujille" kuten mainosti intoili. Kissoille oli myytävänä kuivattua kuoretta hintaan 54,90e/kg. Kuore, tuo kuhaa (!) maultaan muistuttava pikkukala on sesonkikala, eli sen pyyntiaika kestää vain hetken. Yleensä sitä tulee nuottaamisen sivutuotteena, sillä kuore-parka jää kiinni nuottaan tai verkkoihin isoista hampaistaan. Ne, jotka ovat kerran maistaneet kuoretta, eivät voi tajuta, että moista herkkua syötetään kissoille. Ja mihin hintaan!!!

Summa summarum: Varokaa naapurin katit! Vili on palannut alkukantaiseen koiranruokaprofiiliin...

Pipareita piisaa

Olen kaikkien jouluhössötysten yläpuolella, se lienee jo tullut selväksi teille kaikille runsaslukuisasta lukijajoukostani. Mutta pitäähän minunkin nyt jotain joulun eteen väsätä. Niinpä ajattelin tekaista pipareita. Ja  piirakoita. Ja laatikoita. Ja karjalanpaistia. Ja taatelikakun. Ja jouluaaton perinteisen farssin; jälkkärin. Ja ehkä jotain pientä muutakin, jos nyt vaan viitsin.

Eilen hourailin koko päivän jonkinasteisessa kuumehorroksessa ja tärisin peiton alla, mutta illaksi tokenin tekemään piparitaikinaa. Muistutan tässä kaikille niille neljälle henkilölle, jotka mahdollisesti tämän tarinan luettuaan aikovat vielä maistaa pipareitani, että kaikki menee paiston kautta...

Minulla on useita erilaisia piparimuotteja, sillä vuosien saatossa oli alkanut tympimään pelkkä kukka-piparin vääntäminen. Olen silti pysytellyt näissä perinteisissä malleissa ja meinasin pyörtyä - ahdasmielinen kun olen - kun hieman googlailin moderneja piparimuotteja. Minulla on possuja, sydämiä, joulukuusia, ukkoja, akkoja, tonttuja, hevosia, lampaita, tähtiä ja joulukelloja. Kaikki mainitakseni. Lisäksi osa niistä on minikoossa, eli pienempiä kuin tulitikkuaski. Se pienikokoisin.

Eilen olin siis melko sairas, mutta tänään jo tarpeeksi terve raahautuakseni töihin. Iltapäivällä pääsin peräti terkkarille ja valittelin hänelle vointiani, jota kaikki kollegatkin olivat  ihmetelleet. Lähinnä sitä, että vointi ei vaikuttanut kummoiselta. Mutta terkkari oli sitä mieltä, että ei muuta kuin nokka kohti piparitalkoita, mitään sairaslomaa sinulle anneta!!!

Niinpä sitten aloitin piparinpaiston heti kotiin saavuttuani. Onneksi ystäväni saapui auttamaan, sillä urakka oli yllättävän isotöinen puolikuntoiselle. Homma lähti tietenkin lapasesta. Itse asiassa se lähti jo eilen. Yleensä teen aina kaksinkertaisen taikinan, mutta nyt yleisön painostuksesta (lue: joka vuosi jää pipareita syömättä) tein vain puolitoistakertaisen annoksen. Myönnytys sekin.

Pipareissa parasta on niiden koristelu. Hurahdin siihen muutama vuosi sitten. Kirpunnylkijälle homma on mitä mainiointa pikkutarkkaa piperrystä. Jonakin vuonna tajusin, että haastetta lisää se, jos myös pipari on pienikokoinen. Se tarkoittaa tietty sitä, että samasta taikinamäärästä saa entistä enemmän pipareita, noin niin kuin kappaleina. Vaikka taikinamäärä pienenisi, piparimäärä saattaisi kasvaa...

Pieni parka!

Taikinassa ei tietenkään ollut liian vähän jauhoja, mutta paistuttuaan piparit poikkesivat jonkin verran varsinaisesta mallista. Hevoset näyttivät sorjien ratsujen sijasta joltain jyllantilaisilta työhevosilta, lampaat puolestaan hormoneilla kasvatetuilta Oxford Down:n isokokoisilta pässeiltä. Myös joulukellojen muoto olisi ollut ennalta tunnistamaton, ellei vieressä olisi ollut muottia. Mutta ei huolta, kaikki muuttuu viikonloppuna, kun assistentini kanssa koristelen piparit. Niistä tulee upeita, etenkin kun itse sanon!

Lisää kuvateksti

Tässä on viime vuotisia, mutta sanonpa vain, että eipä tämän mukavampaa tekemistä joulun seutuun itselleen voisi keksiä.

Olenko muuten jo maininnut, että tanskalais-ruotsalainen pihakoirani Vili, jolle Joulupukki tuonee varmasti säkillisen mustia hiiliä, osallistui tavoilleen uskollisena laaduntarkkailuun. Vili halusi varmistaa, että kaikki piparit siirtyvät onnellisesti keittiön pöydältä leivinpöydälle odottelemaan viikonloppua.

Joulumuorin vuodatuksia

Kun olin kuunnellut M.A.Nummisen Joulupukki puree ja lyö kappaleen, oivalsin, että joulun näennäiseen kotoiluun ja sulosäveliin kätkeytyy paljon katkeruutta, surua, raivoa ja väsymystä. Muutaman asian luetellakseni. Miksi? Siksi, että elämä on epäreilu. Siksi, että meillä on niin erilaiset ajatukset ja toiveet joulua kohtaan. Siksi, että osa joulupukeista on oikeesti ihan humalassa aattoillan keikoillaan. Ja siksi, että kännissä oleva joulupukki löytyy liian monesta perheestä ihan omastakin takaa. Ja senkin takia, että liian moni lukee idyllisistä jouluista ja joulunvietosta hömppälehdistä ja kuvittelee, että joulun eteen on todella tehtävä jotain konkreettista. Ja paljon!

Esimerkiksi joulusiivous, joulukoristelut, joululaatikot, joulupiparit, joulukinkku, joulukortit, joululahjat, joulukirkko, joulusauna, joulurosolli, joulusilli joulusitä ja joulutätä. Eli meille luodaan mielikuvaa, että joulunvalmistelu on aikaavievää ja vaativaa. Joulua ei suunnitella saatikka valmistella viikossa eikä kahdessakaan.

No tuosta ei sen enempää, sillä itse kuulun etuoikeutettujen ryhmään, joilla jouluaatto sujuu pitkälle suunnitelmien mukaisesti. Ainut haastavuus on se, että kaikkien suunnitelmat eivät kohtaa siinä, mitä joulunvietto kokonaisuudessaan tarkoittaa. Itse asiassa sen pitäisi olla aika yksinkertainen asia: joulupäivänä hipsitään kirkkoon kuuntelemaan joulun ilosanomaa ja sitten tullaan kotiin juhlistamaan Jeesuslapsosen syntymää syömällä perinteisiä jouluherkkuja ja annetaan pari pakettia.

Missä sitten mättää? Miksi moni haluaisi joulun olevan ohi jo ennen kuin se alkanutkaan? Miksi moni kokee joulun pelkkänä painajaisena? Miksi kodeissa riidellään ja tapellaan erityisesti joulun aikaan? Poliisin mukaan jouluna on enempi keikkoja kuin normaaleina viikonloppuina ja kaikkein kurjinta on silloin, kun isä ja äiti viedään putkaan ja lapsi sosiaaliviranomaisille. Keikoilla on yleensä vastassa pillastunut ja kännissä riehuva isä, mutta nykyistä useammin myös äiti. Pitkien pyhien aikana ristiriidat kärjistyvät ja kun mukana on alkoholi, tilanne lähtee lapasesta.

Monen perheen joulumuori haluaa joulun olevan täydellinen. Täydellisyys sanana on epämääräinen ja tarkoittaa hyvin usein eri asioita vaikkapa äitille, isälle ja lapsille. Monessa perheessä siivotaan ja pestään ikkunatkin jouluksi, missä ei ole mitään järkeä, kun joulunseutuun poltetaan kynttilöitä keskimääräistä enempi. Toisissa taas lahjoja on kohtuuttomasti suhteessa siihen, mikä juhla on kyseessä. Joissakin puolestaan viimeisen päälle pateeta ja torttuja ja joulupöytään astuessa varsinainen pääkokki voi olla niin uupunut, että ei jaksa nauttia ruuasta yhtään.

Mietin tuossa, että itselläkin on välillä paineita joulun suhteen. Osa on itse aiheutettuja, osa tulee muilta. Minulla on muutama jälkeläinen, jotka odottavat vielä joululahjoja innoissaan. Kyllähän minä heille lahjoja ostelen, vaikka olen viime aikoina miettinyt, että olisiko sovittava vaikka niin, että jokaiselle ostetaan yksi lahja jonka eurot on määritelty etukäteen. Itse asiassa jouluaattonan minusta on hauskaa katsella, kun muut aukovat paketteja ja iloitsevat lahjoista. Yritän huudella väliin, että eivät rikkoisi lahjapapereita...

Itse en innostu lahjoista ja monena vuonna olen toivonut, että en saisi joululahjoja. Mutta nyt olen oivaltanut, että yksi asia joululahjoissa on antamisen ilo. Ja minä vien sen silloin joltain, jos en halua ottaa vastaan lahjoja. Voivoi! Olen yrittänyt sitten keksiä pieniä lahjoja, jotka olisivat tarpeellisia. Kuten suklaa. Ja kirjat. Ja jumpsuit. Kun tutkii tarkemmin suklaan tuotantoa, ei tee mieli enää sitäkään. Ja kirjojen ostaminen on ympäristön kannalta todella haastavaa; parempi olisi vain lainailla niitä. Jumpsuitiakaan en tarvitse, sillä onhan minulla jo collegehousut ja paita. Että semmoinen joulu on tulossa.

Tarkennan kuitenkin vielä, että jos joku minulle jotain on ostanut, niin tietenkin, sydämestäni, olen siitä iloinen ja kiitollinen. Siitä tässä ei ole kyse.

Mahdoton laatikko!

Ajattelin tekaista lanttulaatikkoa Jouluksi. En muistanut (miksi olisin?!) reseptiä ulkoa, joten ajattelin etsiä ohjeen äitien (niiden jotka tappavat broilerit eli Ross 508:t  sähköllä) tekemästä ruuasta eli sehän löytyy kaupasta ostetun lanttulaatikon kannesta. Välillä (tosi usein) minulla on niin paljon muuta puuhaa (laiskottaa vaan), että en kerkiä (viitsi) tehdä lanttulaatikkoa itse. Olen kyllä lukenut Mats-Eric Nilssonin Petos lautasella, Aitoa ruokaa ja Vaara vaanii kattilassa. Silti olen riskeerannut.

Sen Suuren Kurpitsan ilmestymisen jälkeen heräsin jonkinasteisesta horroksesta. Ymmärsin, että jos minä, jolle ei ole siunaantunut kovinkaan paljon viherpeukaloiden positiivisia ominaisuuksia, voin kasvattaa köynnöskasveihin kuuluvan kurpitsan (Cucurpita pebo - kuten me latinistit niitä hellästi kutsumme), voin kasvattaa muutakin ruuaksi kelpaavaa. Minun kurpitsani painoi n. 4 kiloa, mutta maailman suurin kurpitsa on painanut 911 kiloa. Vain 907 kiloa erottaa meidät ja kyseessä oli vasta meitsin eka! kurpitsa.

Ensi kesänä (vannon) minulla kasvaa perinteisten puna- ja mustaviinimarjapensaiden lisäksi perunoita, porkkanoita, sipulia ja kurpitsoita.Perunoita olen viljellyt jo vuosikymmeniä, mutta keväällä myyjä nöyryytti minut kun kävin vasta juhannusviikolla kyselemässä siemenperunoita. Oli vähän muutakin tekemistä siinä kevään korvalla... Mutta ensi keväänä kaikki on toisin! Kaikki muu on turhaa paitsi nurmenleikkuu (katteeksi) ja puutarhanhoito. Uskonko itsekään, en usko, uskon, en usko, uskon.

Nyt halusin hieman hauskuuttaa itseäni ja lähdin etsimään raaka-aineita lanttulaatikkoon:
lanttu (löytyy)
siirappi (löytyy)
mannasuurimo (miksi?)
korppujauhe (löytyy)
kasvimargariini eli osittain kovetettu kasvirasva (eikö voi kelpaa?)
rasvaton maitojauhe (miksi?)
muunnettu tärkkelys (härregud!eikö kananmuna kelpaa?!)
suola (löytyy)
valkopippuri (löytyy)

Teolliset valmisteet poikkeavat aika paljon kotitekoisesta ruuasta. Se on vähän sama, kuin mainos, jolla kaupataan maalaiskananmunia. Kaupunkilaiskananmunat eivät herätä samalla tavalla kuluttajassa mielikuvaa nurmikolla tepsuttavasta kanaemosta, jonka perässä piipertää keltaisten untuvikkojen parvi. Ja mielikuvalla myydään. Sen takia "äitien tekemä ruoka" luo mielikuvan kotitekoisesta.

Ja löytyihän se perinteisempi resepti:
lanttu, suola, vesi, kerma, siirappi, muna, inkivääri,valkopippuri, korppujauho ja nokare voita

Olipa sekava kirjoitus. Kaipaan selvästi lomaa. Tai sitten olen vielä uupunut eilisestä piirakkasavotasta.

Ankkaankin koskee!

Hienoa, että aika ajoin nostetaan esille eläinten kohteluun liittyvät asiat. Se on sitä kestävän kehityksen ekologista osuutta ja elinkaaren alkutuotantoasiaa. Asia ei ole kuitenkaan uusi, nimittäin se, että eläimiä kohdellaan epäinhimillisesti ympäri maapalloa. Äskettäin katsoin Amerikan ruokatuotannosta kertovan ohjelman, missä kehuttiin mm. seuraavilla asioilla:
-lihakarja on saatu syömään pelkästään maissijauhetta, mikä ei ole niille luontainen ravinto; heinää ja korsia niille ei tarjota mutta niiden sijasta hieman antibiootteja ja hormooneja
-geenimuunneltu maissi kasvatetaan vahvoilla lannoitteilla, jolloin sadot ovat kasvaneet räjähdysmäisesti - eipä ihme että maissia tarvitaan, sillä juontajan mukaa miltei 80% kauppassa myytävistä tuotteista sisältää maissia muodossa jos toisessakin...
-nautojen elopaino nousee puolessa vuodessa 300 kg:sta 600 kiloon, mikä on tosi nopeaa ja hienoa, sillä vieressä odottaa teurastamotehdas, minne ne ajetaan rauta-aitauksista, missä ne ovat viettäneet koko elämänsä
-ja niin edelleen!

Ja kaiken tämän jälkeen ei liene yllätys, että amerikkalaisten ruokapakkauksista jopa 80% sisältää terveydelle vaarallisia ja muissa maissa kielletyiksi luokiteltuja aineita. Mutta ei Amerikka mikää pahis ole, ihan samalla tasolla ovat muutkin ruuantuotantomaat, jotka tekevät kaiken isolla volyymilla. Eläinten inhimillisellä kohtelulla ei ole sijaa bisneksessä, missä tehdään minimiajassa maksimivoittoja.

Angoravillan tuotannosta nousi nyt kova mekkala ja täysin ymmärettävistä syistä. Samalla olisi voinut näyttää videoita myös koe-eläinten kohtelusta. Samantyyppinen keskustelu, muttakin pienemässä mittakaavassa käytiin vuosia sitten untuvahöyhenten tuotanto-ongelmien noustessa esiin. Silloin kerrottiin, että untuvat kiskotaan eläviltä haahkoilta. Sittemmin on selvinnyt, että niitä kerätään haahkojen pesistä mutta myös teurastamojen tuotantolinjalla riippuvista kanoista ja ankoista (ne eivät välttämättä ole vielä kuolleet siinä vaiheessa). Ja niistä elävistäkin linnuista - ehkä.

Kivun tuottaminen eläimelle ei ole perusteltua. Se on tuomittavaa! Ongelma onkin se, että näitä kaneja, ankkoja, nautoja, sikoja... ei luokitella eläimiksi, vaan ne ovat TUOTANTOeläimiä. Silloin niiden kohtelusta on voitu poistaa kaikki inhimillisyys, sillä päätavoite on, että niistä tuotetaan ruokaa ja muita sivutuotteita meille ihmisille. Ne eivät ole lemmikkejä. Kun nauta on 23-60901 on sen kohtelu ihan erilaista kuin Helunan. Vai onko?

Haluan vielä lopuksi muistuttaa, että pidän eläinten kiduttamista ja rääkkäämistä erittäin tuomittavana tekona. Mutta mitä olisit ajatellut, jos tuon angorankanivideon sijasta sinulle olisi näytetty video, missä aiheena olisi ollut vaikkapa narkkari-lapsisotilaat, sotilaiden tai pedofiilien raiskaamat pikkulapset, pahoinpidellyt naiset, lapsityö-orjat, vanhus suomalaisessa tehoterveyskeskuksessa. Mieti!

Elämä on niin epäinhimillistä! Elämä on niin epätasa-arvoista! Mitä minä voin tehdä? Mihin minä voin vaikuttaa? En ainakaan halua kyynistyä. Vaikka joensuulaisen sairaanhoitajan Tarja Tuovisen kirja "Hikeä, kyyneleitä ja sideharsoa -naisena kriisipesäkkeissä" kertoo myös siitä, miten avustusjärjestöjen kilpailutukset hidastavat avunsaantia jo muutenkin katastrofaalisissa olosuhteissa, haluan silti kantaa oman korteni kekoon. Jos lopetamme kaiken avustamisen vain sen takia, että osa siitä ei mene perille, se on mielestäni yhtä kurjaa kuin angoravillan kiskominen elävältä eläimeltä epäinhimillisin keinoin.

Ugh - olen puhunut!

Ostin kun halavalla sain!

Käväisin tuossa kaupassa hetki sitten ja katselin, miten miltei kaikkia tuotteita myytiin ns. Paljousalennuksella. Osta kolme, hinta sejase. Osta neljä, hinta sejase. Kuluttajien kodeista on tulossa hyvää vauhtia kaupan varastoja. Kuten omastanikin.

Olen nimittäin suunnittelemassa piirakkatalkoita joulua varten. Leivinpaperi oli lopussa, joten suunnistin hyllylle. Siellä olikin myytävänä kahta eri merkkiä ja sen lisäksi molempia vielä arkkina ja rullana. Meikäläisellä on sen kokoinen leivinpelti, että käytän aina rullatavaraa. Nyt joku tarkkaavainen lukija voi ajatella, että hetkinen, miksi et käytä kestoleivinpaperia.

Se onkin sitten aivan oma lukunsa. Ekanakin kyseessä ei ole mikään paperi, vaan muoviperustainen tuote. Siinä on ilmeisesti jotain fluoropolymeerejä ja se riittää minulle. Kyseessä on aine, jolla on huono maine vaikkapa ihmispolon lisääntymisjuttuihin. Kestoleivinalustan hävittäminen on myös aivan oma juttunsa, eli olen pitäytynyt perinteisessä leivinpaperissa em. Syistä johtuen. Ei siis muovipinnoitetta pellille.

Mutta sitten varsinaiseen aiheeseen. Toinen leivinpaperirullapaketti maksoi 1.29€ /10m ja toinen 2.30€ /20m. Jopa meikäläinen, joka olen siis ollut kansakoulun Puupääorkesterissa tekemättömien matikanlaskujen takia, osasin laskea, että kalliimpi paketti oli suhteessa halvempi. Hamstrasin oitis molemmat paketit kärryyni, etenkin kun ne vielä olivat jossain uutuus-alennuksessa 1.50€ / 2 pakettia. No ihan sama, siihen tuli sitten hyllylle joku keski-ikäinen äiti teinityttönsä kanssa. Tämä äitimuori komensi tyttöä ottamaan hyllystä halvempihintaisen rullan. Ja painotti, että tuo rullahan on selvästi halvempi.

No, teini teki työtä käskettyä ja niinpä äiti ja tyttö jatkoivat matkaansa 10 metrin leivinpaperirullan kanssa. Jos äitimuori olisi raskinut laittaa 21 senttiä enempi, niin hän olisi saanut 40 metriä leivinpaperia tuon 10 metrin sijasta. Ihan sama tietenkin, mutta harmittaa, että kuluttajat eivät jaksa/viitsi/osaa enää laskea tuotteelle kilo- tai litrahintaa. Siinä moni nuori kuluttajaksi kasvava oppii virheellisen hintakäsityksen. Nykyisin kun nuo kilo- ja litrahinnat ovat vielä niin näkyvästi esilläkin. Ja jokaisella on jonkinasteinen kännykkä mukana, millä voi tehdä laskusuorituksen, jos päässälaskutaito on alkanut ruostumaan.

Että tämmöstä.

Pimeetä

Perjantaina oli taas Karjalaisessa 'Uutinen' ilmastonmuutoksen aiheuttamasta valomäärän vähentymisestä, kosteuden lisääntymisestä ja vastaavasti taas kuivuuden lisääntymisestä. Asiat tapahtuvat eri puolilla maapalloa, eli peruskansalaisen voi olla vaikeata ymmärtää, mitä huonoa on siinä, että Suomessa sää lämpenee. Jos asiaa tarkastelisi vaikkapa päiväntasaajan näkökulmasta, tilanne varmaan muuttuisi ja ymmärtäisi paremmin, mitä lisääntyvä kuumuus aiheuttaa vaikkapa haihtumisen kautta vesivarannoille. Joku taisikin jo kirjoittaa Karjalaisen tekstareissa, että ilmaston lämpeneminen tuo Suomelle pelkkää hyvää... On syytä muistaa, että vaikka asummekin susirajalla, emme sentään asu tynnyrissä!

No, nämä jutut Karjalaisessa eivät ole uutisia. Nämä ovat asioita, joista on kirjoitettu jo vuosikymmeniä. Artikkelin innoittamana etsin hyllystäni kirjan, jonka oli kirjoittanut suomalainen Juhani Kakkuri vuonna 2003. Jotenkin vaan tuntui tutulta. Kirjan nimi oli Tulevaisuuden uhkakuvat. Kannattaa lukaista tällä hetkellä jo osittain historiankirjan näkökulmasta. Yleensä muutenkin asiat, joita uutisoidaan nykyisin uutisina, ovat olleet tutkijoiden ja ympäristöstä vähänkään kiinnostuneiden tiedossa jo vuosikymmeniä. Itse asiassa jo 1800-luvulla ruotsalaiset (!) selvittivät, mitä kasvihuoneilmiö tarkoittaa. Enkä tarkoita tässä nyt ketään Abban jäsentä, vaan Svante Arrheniusta. Hän oli jo tuolloin huolissaan hiilidioksidin määrän kasvusta ja sen vaikutuksesta ilmaston lämpenemiseen.

Sen verran noista tutuimmista kasvihuonekaasuista eli vesihöyrystä ja hiilidioksidista, että ilman niitä maapallon keskilämpötila jäisi reilusti pakkasen puolelle. Ne ovatkin normaalissa mittakaavassa ollessaan ns . luonnollista kasvihuoneilmiötä ylläpitäviä kaasuja sillä pelkästään happi ja typpi eivät estä lämpösäteilyn karkaamista avaruuteen. Kasvihuoneilmiö on siis maapallon toimintaa ylläpitävä ilmiö. MUTTA mopo lähti keulimaan teollisen vallankumouksen jälkeen, eikä loppua näy. Tai nimenomaan näkyy, mutta ei siinä mielessä, että kasvihuonekaasut saataisiin kuriin. Ja nyt siis matalassa majassamme ei siellä kasvihuoneen sisällä alkaa olla todella kuuma. Aika moni ymmärtää, mitä kasvihuoneessa tapahtuu, kun siellä ei muisteta kastella niitä tomaatintaimia. Näin kärjistettynä.

Vesihöyry, hiilidioksidi, metaani, dityppioksidi, otsoni ja CFC-yhdisteet ovat kaasuja, joiden määrällä on vaikutusta niin moneen asiaan ja kytkentään, että se on todella vaikea hahmottaa. Fossiilisten polttoaineiden käyttö (mm. kivihiili), sademetsien eli hiilinielujen tuhoaminen vaikkapa sokeriruokokenttien perustamiseen, jotta saadaan "ekologista" polttoainetta liikenteelle ja yleensä räjähdysmäisesti kasvanut liikenne ovat omalta osaltaan voimistamassa ilmiötä. Metaania pääsee ilmakehään soilta, mutta me ihmiset "kunnostaudumme" tässä tuottamalla sitä hiilentuotannon, maanviljelyn ja karjatalouden (no eikö täällä saa enää syödäkään?!?), öljy- ja kaasuteollisuuden sekä kaatopaikkakaasujen muodossa. Tässä nyt muutamia pohtimisen aiheita. Nämä ovat minulle vaikeita asioita ymmärtää. Ja melkein aina käy niin, että nokka tai pyrstö on tervassa. Jos ajatellaan sähkön tuotantoa vaikkapa uusiutuva vesivoiman avulla, niin jo on mietittävä, miten käy maisemalle, kaloille, asuinalueille, mitkä jäävät tämän tuotantotavan alle. Vaikka Lapissa Porttipahtaan tekoallas ja vastaavat. Aina törmää siihen, että mikään tuotantomuoto ei ole puhdas eikä täysin hyvä, joten olisi löydettävä se vähiten paha. Sillä perusteellahan Suomeen tuli eka ydinvoimalakin, kun se jäte saatiin silloin viedä Neuvostoliittoon, niin eihän se ydinvoimatuotato ollut ollenkaan paha. Eihän?! ....

Pohdin sitä, että milloin uutinen on oikeasti uutinen. Onko uutinen, että viinanjuonti aiheuttaa humalaa? Onko uutinen, että ylensyönti lihottaa? Onko uutinen, että jos ajaa autolla päin punaista, saa pahimmassa tapauksessa sakot? Ja lopuksi, onko uutinen, että maapallon keskilämpötila on noussut ja se aiheuttaa kuivuutta, sateita, kylmyyttä, kuivuutta, tuuli, myrskyjä ja niin edelleen?! Mutta varmaan on! Vasta silloin, kun asia tulee konkreettisesti eteen itselle, eikä ole vain joku "5000 ihmistä kuoli Filippiineillä" -muodossa oleva uutinen lehdessä, sillä on merkitystä. Jos lähiomainen hukkuu, se koskettaa ihan eri tavalla kuin ne tuhannet ja tuhannet pakolaiset, jotka hukkuvat yrittäessään Afrikan puolelta Espanjaan paremman elämän toivossa. Mutta näin sen tietyllä tavalla pitää ollakin. Ei kukaan kestäisi sitä henkisesti, jos jokaisen ihmisen kuolema koskettaisi samalla tavalla kuin läheisen.

Tähän tunteeseen olisi saatava mielestäni kohtuullisus. Milloin reagoin, milloin annan apua, milloin on minun vuoroni tehdä jotain ja mitä yleensä voin tehdä?  Jos maksan Unicefin tilille 11 euroa (!), sillä rahalla Unicef toimittaa ripulin hoitoon suolaliuosta 150 lapselle!!! Mieti! Ja sitten iskee kyynisys; ei ne rahat mene perille, mahtaako apu koskettaa niitä hädässä olevia, joku pistää nämäkin rahat omaan taskuunsa. Mutta sitten olisi vaan uskottava ihmisyyteen. Luotettava luotettaviin järjestöihin. Ja ymmärrettävä, että niidenkin on tultava toimeen ja maksettava palkka työntekijöilleen. Ei koko maailman katastrofien hoito voi olla vapaaehtoisten varassa! No huh, nyt alkaa taas keittää; voin laskea työhuoneeni patterin lämpötilaa vähintään kahdella asteella.

Olo on taas sellainen, että talouskasvu ja sen mahdollistaminen nostetaan kaikessa etusijalle. Hyvä esimerkki on vaikkapa ilmastokokouksen pitäminen Puolassa, missä asuntojen lämmitys muusta puhumattakaan perustuu pääasiassa hiilen käyttöön. Ja mitä saatiin aikaiseksi, ei mitään.

Mutta sinä, armas lukijani, olet oikeasti avainasemassa! Voit vaikuttaa omalla elämäntavallasi siihen, miten juuri sinun toimintasi vaikuttaa maapallon tulevaisuuteen. Voit laskea asuinhuoneesi lämpötilaa hieman, voit lisätä kasvisten syöntiä naudanlihan tilalle (tai vaihtaan possuun, kanaan, kalaan - mutta ei milla tavalla tuotettuihin näissäkään), voit miettiä, pääsisikö sinne kauppaan kävellen, kun sieltä tulee ostettua vähemmän tavaraa nykyisin muutenkin. Siihen vanhaan kangaskassiin.

Ja jos et usko, että yksittäisellä teolla on vaikutusta, niin mietipä tätä:
Nuoret, jopa kymmenvuotiaat alkavat ryyppäämään Suomessa. He saavat viinaa varastamalla sitä vanhempiensa viinakaapista(!) tai aikuisilta, jotka välittävät sitä heille. Kun lapsukaiset kuitenkin saavat hommattua sitä viinaa, niin ihan samahan se on, vaikka minä tai sinä niille sitä viinaa käyt ostamassa?!? Jos vastasit tähän, että ei se ole ihan sama ja mie en ainakaan kyllä semmoista tee, niin silloin ymmärrät, että myös tuossa ilmaston lämpenemisen hidastamisessa on suuri vaikutus juuri sillä sinunkin yhdellä asteella, minkä lasket sieltä makarin patterista. Ja laitat ne villasukat sitten jalkaan.

Vaikka et voi pelastaa yksin koko maapalloa, voit ajatella. Kun voit ja haluat ajatella, voit vaikuttaa. Jos et voi vaikuttaa kaikkien toimintaan, voit vaikuttaa vähintään omaasi. Ja kun kerta voit vaikuttaa, niin tee se! Hienoa!!! Ihanaa!!! Nyt meitä on jo ainakin kaksi!

Mielikuvia

Nyt kyllä en tiedä, pitääkö itkeä vai nauraa. Tai olenko urani huipulla vai pahimmissa pohjamudissa. Nimittäin, eilen tapahtui seuraavaa:
Olimme kollegoiden kanssa viettämässä iltaa, mikä on erittäin poikkeuksellista. Ei niinkään se illanvietto vaan se, että olimme porukalla liikkeellä. Tai siis illanvietto koti-illan merkeissä ei ole meille poikkeuksellista, mutta yhdessä vastaavasti on. No ruokailun jälkeen vaihdoimme paikkaa ja ajattelimme hieman kilpailla pienessä sanamittelössä ja pelasimme Aliasta, tuota sanaselitysten äitiä. Meikäläisen joukkue tietenkin voitti. Kollegat olivat tosi nyreinä ja selittivät, että he halusivat haastetta peliin ja sen takia kyselivät toisiltaan, siis oman joukkueen jäseniltä, vaikeimman kautta sanojen alkuperää... No, koska kyseessä oli peli, jossa oikeasti olisi pitänyt selittää edes omalle joukkuetoverille niitä sanoja mahdollisimman selkeästi, niin vedin johtopäätöksen, jota en kirjoita tähän sen takia, että itsesuojeluvaistoni heräsi juuri.

Baarissa sitten vieripöydässä istui puoliopiskelija. Eli puolituttu, joka alkoi heti tivaamaan, miksi meitä ei ole näkynyt bodycompatissa! Selitykseni hänelle oli yhtä uskottava kuin Aliaksessa, joten hän tyytyi vastaukseen. Koska hävinnyt kollegajoukkue istui edelleen nyreänä, ehdotimme, että lähdetään kuuntelemaan karaokea. Tuumasta toimeen. Siellä sitten kuuntelimme erilaisilla taidoilla varustettujen ihmisten laulunäytteitä. Huomasin, että osalla oli tosi matala epäonnistumisen pelko ja vastaavasti tosi korkea riskiottotaito. Sen lisäksi nimenomaan em. Henkilöillä oli poikkeuksetta sävelkorvansa kanssa kehitymisvaihe vasta aluillaan. Mutta kunnioitan ihmisiä, jotka oikeasti uskaltavat laittaa itsensä likoon ja laulaa luikauttavat Marita Taavitsaisen Andren Irwin Goodmanin Rentunruusun sävelellä. Ei nimittäin todellakaan onnistu kaikilta. Minä voin tässä vaiheessa sanoa, että itsellä ei ole sävelkorvaa eikä lauluääntä ollenkaan. Ja olen todellinen luuseri enkä yksinkertaisesti uskalla mennä ääntelemään mikki kourassa (kollegat käyttivät sanaa "raakkua", minkä joku heikommalla itsetunnolla varustettu yksilö olisi kokenut jopa loukkaavana, mutta minä en - etenkin kun se olisi ollut vielä tottakin) ja herättämään muissa myötähäpeän tuntemuksia. Joskus kotona olen laulaa luikauttanutkin, mutta sen jälkeen kun tajusin, että kajareista kajahtava äänii kuuluu myös ulos, lopetin.

No nyt päästään asiaan, eli tämä kyseinen puoliopiskelija ilmestyi kuin tyhjästä samaan baariin. Siinä sitten vaihdoimme muutaman sanan ja olimme taas narikkajonossa samaan aikaan. Meikäläiset nimittäin kannattavat joukkoliikennettä ja viimeinen bussi oli lähdössä kello 23.10 ja siihenhän sitä mentiin. Yleensä osa alkaa vasta pikkuhiljaa valumaan baareihin tuohon aikaan... No, tämä puoliopiskelija sitten loihe lausumahan siihen loppusanoiksi, että aina kun hän näkee meidät, niin hänelle tulee vaan mieleen, miten ne mikrobit leviävät sieltä lattiakaivosta pitkin muita pintoja.

Niin kollegan kanssa mietittiin, että olisiko se kuitenkin kivempi, kun tulisi meikäläisten naamasta joku muu kuin mikrobi mieleen. Vaikka oltiin istuttu baarissa putkeen jo 7 tuntia ja vaikka kello oli jo 23.00?!

Cillit Bang - ja laatat on poissa!

No tulipa taas kerran todistettua, että ei ole meikäläisen opinnot menneet hukkaan. Olen meuhkannut jo vuosia siitä, että kuluttajan olisi tiedettävä todella paljon tuotteesta, minkä aikoo hankkia. Mainonta luo mielikuvia, joiden edessä ostopäätös on helppo tehdä ja sitten onkin suuri pettymys, kun homma ei mene kuin telkkarissa. Jo ammoisina aikoina Spick & Span mainosti itseään aivan hillittömällä valheella! Meno on jatkunut ihan samana. Yksi syy lienee se, että meitä kuluttajia on niin helppo harhauttaa.

Poikani, joka on todella osaava siivousasioissa (omasta mielestään), meni ja ostaa hurautti otsikon nimistä ainetta kylppärinsä siivoukseen. Mainos lupaa, että tuote poistaa helposti sekä kalkki- että saippuajäämät ja siinä sivussa myös ruosteen. Senkus vaan suihkautetaan ainetta suoraan likaiselle pinnalle, annetaan vaikuttaa 5 minuuttia ja huuhdotaan huolella. Ja poikahan teki niin. Tämän jälkeen laatat olivat muuttuneet valkeiksi, kun ne sitä ennen olivat olleet osoittain tummat ja osittain vaaleat. Ei hassumpi saavutus, mutta tavoitteena ei ollut kuitenkaan värinmuutos.

Sen jälkeen tarvittiin äiti paikalle (kuinkas muuten). Tässä tapauksessa muori sattuu olemaan ammattilainen em. ongelmaa ratkaistaessa, joten tekaisin hetkessä seuraavat havainnot:
Havainto numero yksi: kuinka kylppäri on voinut likaantua muutamassa kuukaudessa sellaiseen kuntoon, että tarvitaan ainetta "sitkeän lian irroittamiseen"?!
Havainto numero kaksi: kuinka samalla aineella irtoaa sekä kalkkisaostumat ja ruoste sekä saippuajäämät?!
Havainto numero kolme: riittääkö kalkkijämien poiston jälkeen pelkkä huolellinen huuhtelu vedellä?!
Havainto numero neljä: onneksi kyseessä ei ollut minun oma kylppäri!
Ja se päähavainto oli, että sama aine ei voi tehota sekä kalkkiin että saippuaan?! Ja jos se tehoaa vielä ruosteeseenkin, kyseessä täytyy olla jo todella voimakas hapan aine!

Pojalla oli kiire keilaamaan (!), joten hän päätti jättää  homman siihen, kunnes pääsen paikalle toteamaan tilanteen, eli parin päivän päähän. No sen arvaa, mitä tapahtuu kun aine jätetään vielä kiinnittymään pintaan. Hänellä ei ollut myöskään aikaa tehdä ensiapuluontoisia siivousoperaatioita, joten ajattelin, että omena on kierinyt todella kauas. Kollegan kanssa selvittelimme (eli kollega selvitti, koska hänellä oli netti käytössä), että kyseessä oli todellakin vahva hapan aine ja pH luokiteltiin usean googlauksen jälkeen numerolla yksi, uno, one ja ett. Epäilys oli, että se on varmaankin peräti oksaalihappoa.

Lopulta pääsin tarkastelemaan tuhoja paikan päälle.Päätelmät olivat oikeita, eli laattojen saumat olivat vaurioituneet ja kalkkivanat olivat värjänneet laatat. Kalkki oli jäänyt laatan pintaan. Osalle laatoista oli jäänyt myös valumajälkiä, eli kostustus oli tehty ylhäältä alas ja sivulle ja kaikkialle muulle päin, mutta ei alhaalta ylös, kuten sen pitäisi oikeasti tapahtua. Niinpä aine oli kerinnyt irrottaa vahvana happona pintaa keraamisesta laatastakin.

Teimme pari peruskäsittelyä:
Ensin huuhdoimme laatan pinnalta irtoavan kalkin pois. Sitten pesimme laatan heikosti emäksisellä eli yritimme neutraloida mitä neutraloitavissa oli. Sen jälkeen harjasimme pinnan vielä huolellisesti. Pintaan jäi edelleen jonkin verran kalkkisaostumaa. Niinpä toistimme Cillit Bang happokäsittelyn, nyt kylläkin ammattimaisemmin. Kalkkisaostumia varten puhdistettava pinta on ensinnäkin oltava puhdas. Jos siinä on saippuajäämiä, hapan aine neutraloituu välittömästi. Pinta on kasteltava vedellä, jotta saumat imevät itseensä vettä eikä varsinainen hapan aine pääse imeytymään syvälle laatan pintaan. Vaikutusajan jälkeen ja sen aikana pintaa voidaan hangata. Sitten hapan liuos kootaan kuivaimella mahdollisimman hyvin pinnalta. Pinta voidaan huuhdella ja sen jälkeen se neutraloidaan vähintään heikosti emäksisellä aineella. Tämän jälkeen toistetaan vielä huuhtelu ja pinta kuivataan.

No huhhuh!

Poika ei ollut panostanut siivousvälineisiin. Harvemmin tulee tehtyä keraamisen laatan pesua boolimaljalla, kiululla ja wc-harjalla... Mutta tulipahan kokeiltua tätäkin menetelmää, eli irti välinesidonnaisuudesta... Mietin, että missä poika on ollut aina silloin, kun kotipuolessa pestiin kylppäriä.

Puhtaat varpaat...

Poika ei ollut panostanut myöskään työasuun. Minä sain kolme numeroa liian pienet kumpparit jalkaani, mutta itse hän esiintyi paljain jaloin pH 1 vahvuisen happoliuoksen päällä.

Kaiken em. koettelemuksen jälkeen mietin sitä, että miten ihmeessä näinkin vahvoja aineita saa myydä ilman asiallista työohjetta kotisiivoukseen "äiti ja ämpäri" tyylillä siivoaville. Ymmärrän, että tavallinen kotisiivooja ei todellakaan voi muuta kuin luottaa ohjeeseen. Tämän aineen tapauksessa jo pelkän pH:n selvittäminen oli salapoliisityötä. Hapon nimeä ei mainittu, mutta hajusta päätelen kyseessä oli varmaankin oksaalihappo. Se on todella vahva happo ja vaurioittaa pintaa. Näin ollen aineen oma työohje oli aivan riittämätön.

Ajattelin antaa firmalle palautetta aineesta. Saa nähdä, mitä tapahtuu.

Sortuminen

Blogini tässä vaiheessa lienee tullut jo selväksi, että en ole mikään himoshoppailija. Pyrin siihen, että ne kolme tärkeintä asiaa, joilla jokainen ihminen voi itse vaikuttaa eniten ympäristön kuormitukseen, olisivat minulla suht kunnossa. Ne ovat: miten asut, miten matkustat ja mitä syöt.

Olen laskenut jokaisessa huoneessa lämpötilan 20 asteeseen ja aina kun olen päivää pitempään poissa, säädän patteria vielä pari astetta pienemmälle. Tästä saan jatkuvasti palautetta, mikä ei ole suinkaan rakentavaa...hmph! Perillisten muutettua omilleen (lopultakin!), olen laskenut myös vähemmän käytössä olevien huoneiden lämpötilaa pysyvästi alemmaksi. No tässä vaiheessa joku tarkka lukija saattaa miettiä, että miksi minulla on liikaa huoneita; olisiko parempi muuttaa pienempään asuntoon.

Liikkuminen paikasta toiseen ahdistaa minua eniten. En tee ulkomaanmatkoja kovinkaan usein ja jos teen, niin olen joutunut lentämään, sillä minulla ei ole niin paljon vapaata aikaa, että voisin vaikkapa pyöräillä Amsterdamiin. En kuitenkaan käy missään ns. etelän lomamatkoilla, vaan suuntaan matkani lähiseudulle, korkeintaan Kuusamon korkeudelle ja tuen näin kotimaan matkailua. No sitten taas tulee huono juttu, kun liikun  autolla. Onneksi vanha autoni tuli finaaliin sekä ikänsä että kilometriensä suhteen ja sain ostettua 1.2 hv moottorisen kotteron, jonka bensankulutus on tosi pieni. Olen huristelut jopa tuhat kilometriä tankillisella, kun entisellä pääsin maksimissaan 800 kilsaa samalla määrällä. Jos pystyisin tekemään matkani rahtilaivoilla, joissa siis ihmisten lisäksi kuljetetaan myös rahtia, niin kuormitus pienenisi entisestään.

Syömiseen olen saanut jo aika paljon järkeä. Olen tietoisesti lopettanut leikkeleiden syönnin eli syön niitä vain satunnaisesti. Nautaa syön tosi harvoin ja vastaavasti olen lisäänyt kalan syöntiä; en kuitenkaan norjalaisen kassilohen, mistä en nyt jaksa enempää jauhaa. Silti on vielä pitkä matka vegaaniksi; pelkään pahoin, että jään sekakäyttäjäksi. Pyrin silti tietoisesti tekemään järkeviä valintoja enkä huuhaile älyttömyyksien perään. Minusta ei ole järkevää syödä luomutomaattia, joka on tuotttu tänne Hollannista.

No kaikella tuolla todistelulla yritän saada synninpäästöä itselleni, sillä menin ja ostaa pamautin lipaston ja pari muutakin tavaraa Ikeasta. Jo pelkästään se, että Ikean tuotteisiin hakataan suojeltuja metsiä Kiinassa ja Venäjällä, olisi syy kiertää kauppa kaukaa. Lapsityövoimaa Ikean alihankkijat ovat käyttäneet ainakin Filippiineillä ja Vietnamissa, koska sitä on kuulemma vaikea valvoa. Myös työläisten palkat ja kaikki työturvallisuuteen sekä järjestäytymiseen liittyvät asiat ovat myös Ikean alihankkijoilla retuperällä, sillä maissa ei ole riittävästi lainsäädäntöä asioiden muuttamiseen eikä Ikeakaan halua luopua halpatyövoimasta; se haluaa saada itselleen isomman siivun voitosta. Mielenkiintoista markkinoinnissa on myös se, että Ikea järjestää ilmaisia bussikyydityksiä tavarataloihinsa "ympäristösyistä". Näin ihmisten ei tarvitse tulla omilla autoillaan shoppailemaan. Kukaan ei tietenkään kyseenalaista sitä, miten em. keino vaikuttaa ostokäyttäytymiseen. Mutta joskushan jokaisen on jotain kuitenkin jotain ostettava, vai kuinka. Ja silloin sn voi tehdä Ikeasta. Tai jostain muusta kaupasta, joilla ei em. asiat ole välttämättä kovinkaan paljon paremmin. Kannattaa lukea Ikean perustajasta kirjoitettu kirja Totuus Ikeasta..

Miksi palana?

Ikea kertoo, että kun asiakas kokoaa itse ostamansa tuotteen, niin se on erittäin ympäristöystävällistä. Nimittäin tuotteiden kuljetus on supertehokasta, sillä entistä enempi tavaroita saadaan entistä pienempään tilaan. Sitä he eivät mainitse, että hyöty tulee mitä suuremmassa määrin yritykselle. Toki asiakaskin "hyötyy", sillä monesti Ikean tuote on halvempi kuin vastaavantyyppinen  jostain muusta kaupasta valmiiksi kasattu tuote. Pöhkömpikin tajuaa, että Ikea ei teetäkään tätä kasausvaihetta nyt lapsityövoimalla, vaan ilmaisella asiakastyövoimalla.

Nicki valvoo laatua!

Lipaston kokoamiseen meni aikaa tunti. Nicki varasti kaksi liimatappia ja kerkisi purra ne melkein käyttökelvottomiksi. Lipaston vasempaan kulmaan tuli pieni maalirikoma, koska tuotantolinjamme sijaitsi lattialla ja lipaston kääntely oli hankalaa. En osannut itse koota lipastoa. Ehkä olisin osannut, en olisi, olisin, en olisi.

Summa summarum, kuten me vanhat latinistit sanomme (koska muistamme enää vain latteita fraaseja); siinähän se nyt nököttää, Ikean lipasto eteisen nurkassa.Ja muistuttaa minua siitä, että olen melko surkea ympäristöihminen.

Paluu arkeen!

Viikko on vierähtänyt Antti Tuiskun keikasta; sen verran meni toipumiseen. Mutta täytyy sanoa, että oli hieno kokemus meitsillekin. Ikäjakauma oli todella suuri enkä suinkaan ollut porukan vanhin. Osa äideistä oli selvästi ottanut lapset mukaansa hämäyksen vuoksi, jotta saisi hyvän tekosyyn päästä itse keikalle. Asuvalintani oli täydellinen, sillä omasta mielestäni näytin rennolta aikuiselta, joka osaa valita tilanteeseen kuin tilanteeseen sopivan asun. Tyttö ei sanonut mitään. Koska hiljaisuus on myöntymisen merkki, tulkitsin, että myös hän ajatteli pyytää minulta pukeutumisvinkkejä seuraavan kerran omiin rientoihin lähtiessään.

Antti Tuisku Careliasalissa

Se tuli heti alussa selväksi, että Antti Tuisku on hyvä esiintyjä, joka osaa ottaa yleisönsä. Ja oli mukava katsella lavashow:ta, kun hän myös tanssi. Ehkä olin odottanut parempia mooveja, mutta esiintymisalue oli aika pieni. Tyttö oli innoissaan; lauloi ja kiljui niin, että minun oikea korva meni entistä enempi tukkoon. Itse asiassa se on ollut tukossa jo pari kuukautta, mutta en ole saanut tilattua aikaa terveydenhoitajalle. Ehkä pitäisi. Samalla voisin tilata tripla-ajan kolmeen eri vaivaan, jotka tuntuvat pahenevan päivä päivältä. Minulla on kuitenkin korkea kipukynnys.

Laitetaanpas tässä loppuun vielä Antti Tuiskun keikalta pieni näyte akustisesta osuudesta. Meikä ei tietenkään osannut sanoja, mutta tarkemmin ajateltuna se olikin oikein hyvä asia. Kamerahan olisi ottanut minun soinnukkaan ääneni muuten kaikkein kovinpana kuultavaksenne...

Kiistellään makuasioista

Nyt kyllä yllätin itseni, sillä ehdotin tytölle, että lähdetään Antti Tuiskun konserttiin. Jee! Tyttö puolestaan kiljui JEEEEEEEEEEEEEEEEEE!!!!

Sitten tuli haastetta. Hieman pohdittuaan tyttö tuli siihen ajatukseen, että mamma pitää tuunata tapahtumaan. En halunnut ostaa uusia vaatteita ympäristösyistä. Tyttö ajatteli, että nimenomaan siitä syystä, hänen lähiympäristönsä takia niitä olisi ostettava. Päädyimme kuitenkin lopputulokseen, että etsimme kuteet kaapistani.

Meillähän on sitten totaalisesti erilainen maku. Kerran ajattelimme tuunata toisemme ja jo ajatustasolla tulimme siihen tulokseen, että se on mission impossible! Minusta olisi kiva, jos tyttö vaihtaisi mielestäni tiukannäköiset housunsa lökättäviin farkkuihin ja tytön mielestä olisi kiva, jos minä vaihtaisin hänen mielestään lököttävät farkkuni tiukempiin pöksyihin. Tytön mielestä minulle käy musta; omasta mielestäni näytän kuin hautajaissaattueen airuelta mustassa paidassa. No se olisi sopinut tämän päivän teemaan, onhan pyhäinpäivä ja olen polttanut kynttilää rakkaan isäni valokuvan vieressä koko päivän.

Ensin yritimme sovitella vaatteita yhdessä. Emme päässeet yksimielisyyteen siitä, ovatko mustat farkkuni oikeasti mustat. Emmekä siitä, olivatko siniset arkifarkkuni liian lököttävät. Tyttö on selvästi vietävä silmälääkäriin...

Lopulta tyttö häipyi valmistautumaan illan keikkaan. Näin vaivaa ja kokeilin useita eri asukokonaisuuksia, jotta tytön ei tarvisisi vajota penkissään niin häpeään, että koko Antti Tuiskun keikka jäisi näkemättä. Ekana kokeilin valkoista kauluspaitaa ja sinistä villapaitaa. Se näytti liian tavalliselta. Sitten kokeilin valkoista pitsipaitaa ja mustaraitaista liiviä. Näytin ihan tarjoilijalta. Ajattelin, että mikäli en väliajalla pyöri liian lähellä kahviota, asu menettelisi. Sitten kokeilin valkoista kauluspaitaa ja oranssia kultanappista villatakkia. Se näytti tosi kivalta. Ajattelin laittaa asun.

Sitten muistin, että narikkaan pitää jonottaa varttitunti ja keksin laittaa ruudullisen villableiserin villatakin päälle, jolloin voisin kävellä autolta suoraan saliin ilman jonotuksia. Näytin Michelinukolta, jolla on uudet vaatteet. Ei muuta kuin takaisin vaatekaapille ja uutta garderoobia etsimään. Huomasin ihanan oranssin paitani, jonka ostin Amsterdamista muutama vuosi sitten.  Kun kävin Dam-aukion kaupassa ekan keran, niin paita oli liian kallis. Kun menin samaan kauppaa vuotta myöhemmin, paita oli alennuskorissa!!! JEE!!! Näytin ihan 70-luvun hipiltä, jolta puuttuu pyöreäsankaiset silmälasit ja jonka tukka on liian lyhyt. Mutta muuten menetteli. Ja mikä parhainta, olin itse oikein tytyväinen peilikuvaani.

Tästä päättelin, että tytön mielestä asuni on kamala. Nyt sitten lähden testaamaan hänen reaktioitaan. Minulla on siniset farkut, oranssipohjainen hippipaita ja ruskearuutuinen bleiseri, jossa on mokkanahkapaikat kyynärpäiden kohdalla. Nyt menoksi Antin keikalle. JEEEE!!!

Suuri huijaus!

Tänään ei oikein kulje, sen huomaa jo noista tautofoniaa täynnä olevista otsikoista. Mutta asia on silti tärkeä, nimittäin pesuohjemerkintöjen paikkansapitämättömyys nykyajan tekstiileissä. Olen taas viime aikoina päässyt opettamaan yhtä lempiaineistani eli tekstiilien huoltoa. Oikeasti tykkään!!!

Mitä uskoa?!

Aihe on nykyisin haastava paristakin syystä; ensinnäkin siitä, että nykyajan ihmiset eivät välttämättä ole koskaan silittäneet saatikka mankeloineet ja toisekseen siitä, että pesuohjemerkinnät ovat täynnä soopaa. Ei kuitenkaan suopaa! Soopa-nimihän tuolee suopa-nimestä, mikä puolestaan tarkoittaa kalisaippuaa. Mutta ei siitä nyt tässä yhteydessä enempää.

Sen sijaan vauhkoan siitä, että tavallisen, saatikka tutkintoa suorittavan tekstiilien pesijän, olisi nykyisin oltava todella valveutunut, kriittinen ja teoriatietojaan jatkuvasti päivittämässä. Melko laaduton kuva kertoo siitä, että kännykkäni on vähintää kolme vuotta vanha. Lisäksi se kertoo seuraavat tiedot: 100%:n puuvillapaita on pestävä hellävaraisesti 40 asteessa, paitaa ei saa kloorivalkaista, ei kuivattaa kuivausrummussa, ei silittää eikä myöskään pestä kemiallisesti. Missä mättää?!

Eli nyt päästään varsinaiseen aiheeseen. Puuvillakuitu ei puhdistu noin alhaisessa lämpötilassa! Sen todistavat useat tutkimukset, joita voi etsiä Työtehoseuran sivuilta. Lisäksi asiasta paasaavat Martoista lähtien kaikki ne, joilla on rohkeutta ja tietoa nostaa asia esille. Itsekin kuulun tähän joukkoon. Minua ärsyttää ympäristöihmisenä erityisesti se, että alhaisia lämpötiloja pidetään hyvänä asiana nimenomaan ympäristön kannalta. Energiaa ei kuulemma kulu niin paljon, kun tekstiilit voi pestä 20 asteessa?!? Niinpä, mutta entäs ne muut haitat; esimerkiksi se, että tekstiili ei puhdistu ja se menee käyttökelvottomaksi nopeammin, jolloin on ostettava uusi tilalle. Tai se, että pyykinpesukoneessa erityisesti zeoliitti sakkautuu sitä enempi, mitä alempialämpötiloja käytetään. Tai se, että kemikaaleja on lisättävä, mikäli joku puhdistustapahtuman osatekijöistä, tässä tapauksessa lämpö, pienenee. Tai pesuaikaa on lisättävä, mikä puolestaan nostaa sähkönkulutusta koneen ohjelman kestäessä ja kestäessä. Myöskin tektiilit vaurioituva pikku hiljaa liian pitkien pesujen aikana.

Toki puuvillapaidassa saattaa olla nappi, mikä sulaa 60 asteessa?! Tai saumalanka, mille käy samoin?!  Onko kyseessä laadukas tuote, kysyn vaan! Kerrataan, koska repetitio mater studiorum est: puuvillakuitu vaatii vähintään 60 asteen lämpötilan puhdistuakseen (mikäli siinä on hikeä, ihorasvaa tai muuta vastaavaa likaa - ja jos ei, niin himputtia varten se pitää sitten pestä?!). Normaali puuvillakuitu kestää hyvin myös kuivausrummun pyörityksen; siitä on sekin etu, että tekstiilipöly saadaa rummun suodattimeen. Em. tapauksessa silityksen kiellon ymmärtää, kun kyseessä oli paita, minkä pitää näyttää ryppyiseltä?!?

Vaihtarit

Summa summarum, kuten me latinistit sanomme, eli meikäläinen sai oivan tarjouksen! Osaan silittää, pidän silittämisestä ja kaiken kukkuraksi ajattelen sen olevan vielä hyvää harjoitusta, kun opetankin moista taitoa. Niinpä olen nyt tehnyt sellaisen diilin, että silitän silloin tällöin noin 20 paitaa ja saan vastavuoroisesti pullaa, kakkua, keksejä ja muita herkkuja vastineeksi työstä! Jee!!! Ainut harmitus on, että minun olisi pitänyt antaa ymmärtää, että silittäminen on vaivalloista jolloin olisin saanut ehkä vielä enempi pullaa!!!

Suuri kurpitsa!

Minulla on nykyisin aivan valtavasti vapaa-aikaa, koska emme saa enää tehdä ylitöitä. En ole koskaan halunnutkaan niitä tehdä, mutta joillakin asioilla on ollut death-linet elikkäs detlainit ja silloin on vaan ollut pakko painaa. Nyt asenne on muuttunut! Ylemmiltä tahoilta on ilmoitettu, että aina ei tarvitse päästä parhaimpaansa. Minua painaa eräs tärkeä asia, eli meiltä uupuu soppari uusiin tutkintoihin, mutta olen nyt ajatellut, että noudatan kerrankin esimiesten ohjeita. Se saattaa kostautua sillä, että minulla ja meillä muillakin on ensi vuonna entistä enempi vapaa-aikaa, mutta minullahan on aina ollut korkea riskinottokyky. Surullista, sillä olen hyvin työorientoitunut enkä mikään perinteinen virkamies.

7 kiloa kurpitsaa!

Niinpä olen iltaisin puuhastellut kaikkea minulle uutta. Eilen ystäväni huomasi, että joku möi luomu-kurpitsoita hintaan 1 euro/kilo. Ei muuta kuin ostamaan ja niinpä meillä oli tänään 12 kiloa kurpitsoita illan rattona. Teimme hilloa! Ekana kurpitsan kuori piti poistaa ja sitten lohkoa varsinainen malto pannulle porisemaan. Kattilaan laitettiin myös kaardemummaa (!) ja vaniljatanko sekä hiukan vettä ja sitruunamehua pari desiä. Kun kurpitsanlohkot olivat porisseet aikansa, otettiin sauvasekoitin ja hurautettiin kurpista tasaiseksi mössöksi. Sekaan vielä sitruunakuorta ja hillosokeria ja taas keiteltiin. Sitten otimme kuumennetut lasipurkit uunista ja lapoimme hillon purkkeihin.

Nam!

Ei hullumpaa, etenkin kun itse sanon! Mietin, että miten omavarainen pystyisin olemaan, jos ei olisikaan töitä ja joutuisin oikeasti miettimään, onko minulla varaa ostaa, tai heittää menemään. Luulen, että selviäisin melko halvalla, sillä osaan laittaa halpaa perusruokaa eikä minulle ole koskaan tuottanut häpeää ostaa alennusmerkeillä merkittyjä tuotteita kaupasta.

Olen kuitenkin ollut aika holtiton, sillä en ole kovinkaan kummoinen säilöjä. Toki olen saanut mehustettua joka syksy 10:stä  pensaastani musta- ja punaviinimarjamehut. Parina viime vuonna olen oppinut mehustamaan lisäksi omenamehua. Mustikoiden kerääminen ärsyttää hirvikärpästen takia. Puolukoita en tänä syksynä kerinnyt keräämään, koska minun piti käyttää Vili pissalla...

Tanskalais-ruotsalainen pihakoirani Vili, joka on erikoistunut erilaisiin pyöreisiin muotoihin, mikäli ne vaan muistuttavat mitenkään palloa, on ollut erittäin innostunut uudesta kurpitsahilloharrastuksesani. Se haluaisi auttaa, mutta ei riitä pienen koiraparan talentti niin vaativaan suoritukseen, ei. Ja tästähän sen näkee:

Valeukki aisoihin!

Olen aina saanut paheksuvia katseita sanoessani, että en arvota koiran elämää kovinkaan korkealla, etenkin kun vertaan sitä ihmisen elämään. Olen yhä sitä mieltä, että ihmiselo on arvokkaampaa. Kaikki eivät tätä julmaa ajattelutapaani hyväksy. Kun kävelytän tanskalaisruotsalaista pihakoiraani - tytön koiraa - koiraani pimeillä kujilla, katselen usein taakseni. Ihan vaan kaiken varalta.

Lisätään vettä myllyyn! Joidenkin mielestä koira, ihmisen paras lemmikki, ansaitsee saada arvoisensa kohtelun. Sen takia koiraa retuutetaan lääkäriin, sitä viedään koirahotelliin, sille ostetaan kalliita nameja, joiden kilohinta lähentelee sisäfilepihvin hintoja, sille puetaan päälle muodikkaita vaatteita ja sille hankitaan leluja viihdykkeeksi. Mutta kun pitäisi antaa vaikkapa 10 euroa jonkun köyhän pienen tyttölapsen avustamiseen, niin rahaa ei olekaan sellaiseen. Se on sitä asioiden arvottamista se. Tarkoitan sitä, että jos minusta meidän hurtan elämä ei ole yhtä tärkeää kuin kenialaisen pikkutytön, niin jonkun mielestä ajattelen julmasti. Vilihän on niiiiin söpö. Se on vähän niin, että kaikki haluavat suojella pandan, mutta harvempi pölypunkin.

Ai mää vai?!

Olen toki itsekin alentunut joihinkin yllä mainittuihin asioihin koiran hellittelyssä; ostin viimeksi hurtalle namipussin, jonka avulla ajattelin kouluttaa siitä tottelevaisemman ja kohteliaamman. Jätin pussin laukkuun lattialle. Mutta vielä mitä, eikö hurdelli ollut varastanut koko pussukan sisällön sillä aikaa, kun kävin ulkona!

Viime aikoina Vili on ollut selvästi kipeän oloinen. Se ei pääse hyppäämään sängylle, vaikka sinne olisi jätetty makkaranpala houkuttimeksi. Samoin autoon hyppääminen on selvästi vaikeaa. Mietin, olisiko se loukannut selkänsä riehuessaan pallon kanssa pari viikkoa sitten mökillä. Sillä samalla reissulla, missa minulla murtui häntäluu. Ihmiset ovat sanoneet, että pitää käyttää koira lääkärillä. Niin varmaan! En todellakaan ala soittelemaan piskille mitään lekuriaikaa, kun ei ole tullut itsellekään aikaa soiteltua. Nappailemme vaan yhdessä buranaa, minulle isommat annokset ja Vilille makkaran kanssa.

Niin joku oli jo siitäkin valittanut, että koiralle ei saa antaa buranaa, koska se saa siitä maksavaurioita! Siis parista buranasta? Buranan vaikuttava aine on ibuprofeeni. Pitäisi kuulemma käyttää parasetamolia sisältäviä aineita. Että nyt on kohta koiraparan maksakin poksahtamassa parin puolikkaan buranan takia.

No kaikesta edellä mainutusta painostuksesta johtuen haluan nyt osoittaa, miten koirarakas ihminen olen ja miten paljon panostan sen elämään. Nimittäin, kuulin eräästä aineesta, jota annetaan koirille silloin, kun niille voi tulla stressiä. Mutta ekana miettikää, te kaksi jäljelle jäänyttä lukijaani, jotka ette ole vielä lähteneet askartelemaan näköis-woodoonukkeja, että oikeastiko koirien stressiin on myytävänä rauhoittavia?! Niin on! En olisi ikinä uskonut!

Iloisen koiran salaisuus?

Ei muuta kuin koirakauppaan! Kysyin myyjältä suoraan, että löytyykö jotain huumetta koiralle, niin eikös tämä heti vienyt minut hyllylle, missä oli rivissään kaulapantoja, jotka eivät olleet suinkaan nahkaa vaan muovia, joihin oli uutettu tyynnyttävää feromonia. Pakkauksen nimi vaikutti jo tarpeeksi epäilyttävältä ja ajattelin, että jos tätä pantaa pidetään, niin onkohan seuraavaksi matkustettava Vilin kanssa Amsterdamiin...

Myyjä vakuutti, että tästä pannasta erittyy koiran stressitilanteessa sen nenään emästä tuttu tuoksu, joka saa sen oitis rauhoittumaan. Lisäksi se lisää koiran oppimiskykyä?! Ajattelin panostaa pantaan ja ostin sen. Myyjä sanoi, että panta on otettava pois, kun pesen koiran. Pesen? Luulen, että joku ilmiantaa minut vielä koiriensuojeluviranomaiselle...

Kotona esittelin ostostani oitis Vilille. Se tuli hulluksi!

Googlasin vielä illemmalla tarkemmin tuosta feromonista, niin tämmöistä löytyi:
"1.Kokoontumisferomonit, yhdisteitä, jotka lisäävät hyönteisten esiintymistiheyttä feromonin alkulähteellä
2.Hälytysferomonit, yhdisteitä, jotka stimuloivat hyönteisten pakenemiskäyttäytymistä tai puolustautumista
3.Sukupuoliferomonit, yhdisteitä, joiden avulla eri sukupuolet löytävät toisensa
4.Jälkiferomonit, yhdisteitä, joiden avulla sosiaalisten hyönteisten työläiset merkitsevät esimerkiksi tien ravintolähteelle
5.Merkitsemisferomonit, yhdisteitä, joilla hyönteiset merkitsee territorion rajat"
Opin myös sen, että kun kissa hankaa itseään ihmisen poskea vasten, se merkkaa ihmispoloisen omaisuudeksen, eikä sillä ole mitään tekemistä hellyyden kanssa. 

Nyt kiinnostaa todella, mikä vaikutus aineella on Viliin. Myyjä vakuutti, että aine on täysin vaaraton, luonnontuote. Uskoinko? En uskonut, uskoin, en uskonut. Se on varmaan kuten uraani, sitäkin löytyy luonnosta.

Viikonloppuna vale-ukki joutuu testiin, kun Nicki saapuu taas maisemiin. Ärähtääkö ukkipuoli pennulle vai käveleekö arvokkasti häntä vipattaen sen ohi muistellen äidinmaidontuoksuista lapsuuttaan...

Ehkä eniten minua kiinnostaa se, onko pannalla vaikutusta myös ihmisen stressiin. Jos nukkuisimme ensi yön Vilpertin kanssa ihan kaulakkain!

Pikkuisen söpöliinin hajanaisia ajatuksia, kausi 1

Minulla on paha mieli, kun ukki lähti. Sen häntä vaan heilahti eikä siitä näkynyt jälkeäkään enää. Siitä on varmasti pari vuotta aikaa, tai ainakin tosi pitkä aika. Minulla on paha mieli, kun se oli kuitenkin aika kiva vaikka olikin ihan tyhmä. Ja pelottava. Ja emäntä lelli aina sitä.

Minä ajattelin, että otan siitä mallia, mutta minä en osaa vielä murista niin hienosti. Eikä minulla ole vielä niin isoja ja teräviä hampaita. Enkä ymmärrä, mikä on pallo. Mutta olen opetellut haukkumaan, kun näen jonkun ikkunasta. En kyllä ymmärrä, miksi pitää haukkua, mutta ainakin se saa emäntään vipinää. Ja kun kävin lenkillä ukin kanssa, niin se opetti, että vastaan tuleville piskeille pitää murista, kun ei niistä ikinä tiedä. Minä en kyllä tiennyt, mikä on piski, mutta jospa se joskus selviää.

Sniif

No sitten viime viikolla leikin ukin kanssa, vaikka se vaan seisoi ja sillä oli niskavillat pystyssä ja se murisi vaan koko ajan. Minusta oli kiva pomppia sen ympärillä,  mutta yht`äkkiä ukin nenä oli ihan kiinni minun selässä ja minä kellahdin heti selälleni ja kiljuin, että armoa! Ei saa tappaa minua!!! Ja ukki vaan rähisi minulle ja näykki minua niillä hampailla eikä lopettanut, vaikka minulta pääsi itku. Ei se kyllä purrut, kun minulle ei tarvinnut laittaa mitään laastaria, mutta emäntä sai hepulin. Ukki joutui niiltä sijoiltaan sinne meidän keittiöön ja oli siellä koko loppuillan.

Eikä mennyt pitkään kun se toinen emäntä, se jolla on aina kaikkea herkkua ja nameja ja joka ymmärtää sen, että tämmöisen pikkuisen tanskalais-ruotsalaisen pihakoiran pitäisi olla pulskemmassa kunnossa, tuli meille ja silloin näin ukin viimeistä kertaa. Olen nyt miettinyt, että onkohan ukki viety oikeaan vankilaan. Se kun aina valitti siitä vankilasta minulle, vaikka en minä ymmärtänyt mitä se tarkoitti.

Nami?

 Minusta oli kiva, kun päivällä ei tarvinnut olla yksin kotona. Ukki kävi aina välillä murisemassa minulle. Minä seurasin sitä koko ajna, että mitä se tekee. Ukki käytti partavettä. Se haisi aina ihan sitruunalta. Minusta sille olisi käynyt joku muu haju paremmin. Saatan nähdä ukista unta. Kun kasvan, höyhennän sen.

Pallohullun päiväkirjasta

Emännällä on niin pää täynnä asioita, että se ei pysty jäsentelemään niitä ja niinpä minulla on hyvä sauma kertoa, että miten minua oikein kohdellaan. Minähän olen tanskalais-ruotsalainen pihakoira, mikä on minusta aika outoa. Nimittäin, en ole ikinä käynyt Tanskassa enkä Ruotsissa enkä oikein viihdy pihallakaan, etenkin jos joudun olemaan siellä yksin. Ja kun sitten olen pihalla, niin kuin eilen, niin minun olisi pitänyt kuulemma olla sisällä. Enkä todellakaan ajanut mitään lintuja puuhun, ne istui kuulkaa ihan valmiina jo siellä oksilla kiljumassa. Ja se myyrä, jonka meinasin saada kiinni, oli ihan omaa syytään siinä puupinon alla keikkumassa. Kai minä nyt sitä vähän halusin seurata, kun en moista ollut ennen nähnyt. Niin pitääkö heti alkaa valittamaan, että ei saa haukkua ja ei saa ajaa takaa?! Kysyn vaan!

Pakko sietää!

Minua ottaa päähän tuo piski, mikä olevinaan on niin kilttiä ja tottelevaista. Mutta turha kuvitella, että päästän sen tänne  minun tuoliin istumaan. Kyllä ärsyttää, kun pitää ruokakin jakaa tuommoisen rääpäleen kanssa. Eikä ole minun vika, jos vähän hermostuin, kun se hyppi ympärillä ja aikoi vähintäänkin varastaa minulta pallon. No olisi tietty pitänyt eilen lopettaa ajoissa, mutta päätin näyttää sille, että kumpi täällä oikein käskee. Niin vähän näytin sille hampaita ja meinasin purra. Niin eikö ala toinen emäntä (se, joka pitää minua sekä vankina että nälkäkuoleman partaalla) huutamaan, että irti! No, myönnetään, että yrittihän se pikkuhurtta kellahtaa selälleen ja anella armoa, mutta minulla on nykyisin niin huono näkö. Ja kuulo!

Niin enkö joutunut loppupäiväksi taas putkaan. Ja se pikkupentu hyppi ja hillui kokoajan minun sohvalla ja minun matolla ja minun lattialla. Niin kyllä kaikkee pitää kestää vielä vanhoilla päivillä!

Pöh!

Niin sanon vaan, että alkaa tympimään.Minusta olisi hyvä, jos olisi vaan yksi tanskalais-ruotsalainen pihakoira tässäkin taloudessa ja se olisin minä!

Remppa on vihdoin finaalissa!

Nyt on remppa edennyt siihen vaiheeseen, että vuokralaiset ovat jo kantaneet kamansa huoneistoon. Pientä hifistelyä se vielä vaatii. Sähkömies, joka ilmestyi lopultakin paikalle, ei ollut ottanut mukaan sytyttimiä... Eteisen ovenkynnys kaipaa vielä ohutta ovilistaa. Makarin ovea on hieman hiottava. Eteisen kaapistoista uupuu ylä- ja alasokkelit. Tässä oleelliset mainitakseni. Jos olisin tiennyt, olisin tiennyt!

Ja taas paklataan!

Vielä torstaina eli päivää ennen vuokralaisen muuttoa kerkisimme paklata viimeisen tiilen, mikä ponnisti makarin puolelle. Aivan uskomatonta! No, olen oppinut todella hyväksi paklaajaksi. Minulta onnistuu suitsait tasoitukset, hionnat ja maalaukset! Kerkisin sutaista jopa viimeisen maalipinnan juuri ennen kuin vuokralaiseni äiti ilmestyi paikalle perjantaina.

No siihen liittyen on pakko kertoa, että työvaatetuksella on todella iso merkitys! Minulla on oikeat työhousut, jotka olen saanut ihan luvallisesti työpaikkani poistoista. Ne on tosi hyvät puuvillaiset housut, jotka jalassa näytän aivan ammattilaisellta (paino sanalla näytän). Siniset housut ja valkoinen paita päällä luovat mielikuvan remontoijasta, jolla on homma hallinnassa (paino sanalla mielikuvan).

En ole aivan varma, mitä vuokralaiseni äiti tarkoitti, kun hän sanoi minulle, että olenko ihan itse tehnyt tämän remontin... Ilmaisu oli kuitenkin selkeästi positiivinen ja jopa ällistynyt (mikä ei toisaalta ollut mikään ihme) ja johtui nimenomaan työvaatteistani. Uskottavuus lisääntyy heti, kun näyttää siltä miltä ammattilaisen pitääkin näyttää.  Samaa en voi sanoa sähkömiehestä, jota en nähnyt kertaakaan koko remppani aikana. Tämä saattoi olla myös onni meille molemmille.

Mitään vesiputkia tartte varoa!

Summa summarum voin sanoa, että onneksi remppa on kuitenkin finaalissa. Kun mietin, että 1.syyskuuta - 4.lokakuuta jokainen arkipäivä raahauduttiin rempalle ja parhaina päivinä vielä viikonloppuisinkin ja siinä sivussa piti käydä ihan oikeissakin töissä, niin kyseessä ei ollut hassumpi saavutus. Olen väsynyt ja onnellinen mutta enempi väsynyt. Mutta myös onnellinen.

Lopputulosta

Tein remontin mielestäni aika edullisesti. Etenkään kun en ole maksanut vielä kaikkea. Olen ottanut mallia kehitysministeristämme remonttimiesteni palkkauksen suhteen ja kehitellyt siihen uusia ideoita. Osalle olen maksanut jotain, osalle en mitään, osalle ihan kuitin kanssa kunnon korvauksen. Subeja olen ostellut olan takaa. Olen itse asiassa henkilökohtaistanut palkanmaksusysteemin ja näin työntekijäni ovat  voineet itse pohtia ja määritellä, millä tavoin korvaus on kätevintä saada. Henkilökohtaistamisessahan on huomiotava yksilön sen hetkinen tilanne, toiveet ja saavutetut ansiot. Näitä jaloja OPH:n periaatteita olen siis soveltanut myös omalla raksallani ja olen huomannut, että kaikki ovat olleet hyvin tyytyväisiä.

Nyt ei muuta kuin kohti uusia haasteita. Niitä odotellessa kävin mökillä sahaamassa polttopuita talveksi, käänsin kasvimaan, poltin risuja ja tein kaikkea muuta pientä syyshommaa. No, en ihan itse mutta kuitenkin...