Kiistellään makuasioista

Nyt kyllä yllätin itseni, sillä ehdotin tytölle, että lähdetään Antti Tuiskun konserttiin. Jee! Tyttö puolestaan kiljui JEEEEEEEEEEEEEEEEEE!!!!

Sitten tuli haastetta. Hieman pohdittuaan tyttö tuli siihen ajatukseen, että mamma pitää tuunata tapahtumaan. En halunnut ostaa uusia vaatteita ympäristösyistä. Tyttö ajatteli, että nimenomaan siitä syystä, hänen lähiympäristönsä takia niitä olisi ostettava. Päädyimme kuitenkin lopputulokseen, että etsimme kuteet kaapistani.

Meillähän on sitten totaalisesti erilainen maku. Kerran ajattelimme tuunata toisemme ja jo ajatustasolla tulimme siihen tulokseen, että se on mission impossible! Minusta olisi kiva, jos tyttö vaihtaisi mielestäni tiukannäköiset housunsa lökättäviin farkkuihin ja tytön mielestä olisi kiva, jos minä vaihtaisin hänen mielestään lököttävät farkkuni tiukempiin pöksyihin. Tytön mielestä minulle käy musta; omasta mielestäni näytän kuin hautajaissaattueen airuelta mustassa paidassa. No se olisi sopinut tämän päivän teemaan, onhan pyhäinpäivä ja olen polttanut kynttilää rakkaan isäni valokuvan vieressä koko päivän.

Ensin yritimme sovitella vaatteita yhdessä. Emme päässeet yksimielisyyteen siitä, ovatko mustat farkkuni oikeasti mustat. Emmekä siitä, olivatko siniset arkifarkkuni liian lököttävät. Tyttö on selvästi vietävä silmälääkäriin...

Lopulta tyttö häipyi valmistautumaan illan keikkaan. Näin vaivaa ja kokeilin useita eri asukokonaisuuksia, jotta tytön ei tarvisisi vajota penkissään niin häpeään, että koko Antti Tuiskun keikka jäisi näkemättä. Ekana kokeilin valkoista kauluspaitaa ja sinistä villapaitaa. Se näytti liian tavalliselta. Sitten kokeilin valkoista pitsipaitaa ja mustaraitaista liiviä. Näytin ihan tarjoilijalta. Ajattelin, että mikäli en väliajalla pyöri liian lähellä kahviota, asu menettelisi. Sitten kokeilin valkoista kauluspaitaa ja oranssia kultanappista villatakkia. Se näytti tosi kivalta. Ajattelin laittaa asun.

Sitten muistin, että narikkaan pitää jonottaa varttitunti ja keksin laittaa ruudullisen villableiserin villatakin päälle, jolloin voisin kävellä autolta suoraan saliin ilman jonotuksia. Näytin Michelinukolta, jolla on uudet vaatteet. Ei muuta kuin takaisin vaatekaapille ja uutta garderoobia etsimään. Huomasin ihanan oranssin paitani, jonka ostin Amsterdamista muutama vuosi sitten.  Kun kävin Dam-aukion kaupassa ekan keran, niin paita oli liian kallis. Kun menin samaan kauppaa vuotta myöhemmin, paita oli alennuskorissa!!! JEE!!! Näytin ihan 70-luvun hipiltä, jolta puuttuu pyöreäsankaiset silmälasit ja jonka tukka on liian lyhyt. Mutta muuten menetteli. Ja mikä parhainta, olin itse oikein tytyväinen peilikuvaani.

Tästä päättelin, että tytön mielestä asuni on kamala. Nyt sitten lähden testaamaan hänen reaktioitaan. Minulla on siniset farkut, oranssipohjainen hippipaita ja ruskearuutuinen bleiseri, jossa on mokkanahkapaikat kyynärpäiden kohdalla. Nyt menoksi Antin keikalle. JEEEE!!!