"Vuosi 2023 oli todennäköisesti kuumin 100 000 vuoteen", otsikoi Karjalainen 10.1.2024

Voi että, lukikohan se Karjalaisen mielipidekirjoittaja, joka viime viikolla piti itseään typeränä eikä ollut huomannut torpan ikkunasta ilmastonmuutosta, tuon Karjalaisen artikkelin?! Nyt olisi hällekin taas asiaa ilmastonmuutoksesta. Mutta takana on hurja pakkasviikko ja se riittää osalle todistamaan, että ei se ilmasto ole lämmennyt? "Häh? Ei ole, viime viikollakin oli ihan ennätyspaukkupakkaset...!"

Mutta sitten varsinaiseen asiaan. Uusiutumattomista fossiilisista polttoaineista (kivihiili, maakaasu, öljy) luopuminen olisi se tärkein, että päästöt saataisiin jollain tasolla kuriin. Se on ollut aivan mahdoton tehtävä siitä alkaen, kun niihin alettiin kiinnittää huomiota ja niiden käyttö on vain kiihtynyt sitä mukaa, kun elintaso eri puolilla maapalloa on noussut, muuallakin kuin teollistuneissa valtioissa. Suomessa asuu nyt 5,4 miljoonaa ihmistä. Kiinassa, maailman toiseksi väkirikkaimmassa maassa, asukkaita on 1,4 miljardia. Ei tarvitse olla mikään kummoinen matemaatikko ymmärtääkseen, että mitä enemmän ihmisiä, sen enemmän kulutusta, sen enemmän luonnonvarojen käyttöä (kannattaa muistaa, että yhä noin 1,2 miljardia ihmistä asuu äärimmäisessä köyhyydessä eikä heillä ole mahdollista ostaa edes ruokaa, saati muita kulutustuotteita). Ja vastaavasti, mitä vähemmän kierrätämme tavaroita ja materiaaleja, ostamme vuokraamisen tai lainaamisen sijaan ja haluamme omistaa enemmän ja enemmän, kulutamme nimenomaan noita uusiutumattomia luonnonvaroja. Onhan sekin totta, että varaosia ei saa enää moneenkaan kodinkoneeseen. Rikkoontuneen tilalle on ostettava uusi, kun sitä ei vaan voi korjata. Jos osien kierrätystäkään ei ole saatu tehokkaasti järjestettyä, kierre on valmis.

Suomen ylikulutuspäivä vuonna 2023 oli 31.3. ja nyt pitää odotella tilastotietoa, milloin se on tänä vuonna. Ylikulutuspäivä tarkoittaa, että kulutus ylittää maapallon kyvyn tuottaa uusiutuvia luonnonvaroja. Indonesiassa vastaava päivä oli 3.12.2023, Vietnamissa 12.9.2023, Kiinassa 2.6.2023 ja Ruotsissa 3.4.2023 (lähteenä Global Foodprint Network). Jos jossain emme jää jälkeen muista niin tässä. Maine on kuitenkin arveluttava, sillä kulutamme oman osamme maapallon luonnonvaroista noin 4 kuukautta keskimääräistä aikaisemmin. Asumme pohjolassa ja energiantuotanto vaikuttaa suuresti tähän Suomen tulokseen. Mutta miksi Ruotsi on tässäkin meitä parempi, ei paljon, mutta silti?!

On selvää, että tarvitsemme erityisesti lämmitykseen ja talojen rakentamiseen energiaa aivan eri tavalla kuin eteläisten maiden asukkaat. Talvikausi on edelleen pitkä, vaikka se onkin lyhentynyt. Energiaa kuluu asumiseen lisäksi eniten liikenteeseen ja ruokaan. Meillä olisi ihan pienissäkin asioissa petrattavaa! Avocado, niin trendikäs syöminen kuin se nykyisin onkin, kuluttaa maapallon vesivaroja aivan järkyttävästi alueilla, missä on muutenkin kuivuuspula. Ihmisoikeuksia en viitsi edes nostaa esille tällä kertaa. Sillekin löytyy korvaaja kotimaisesta: kylmäpuristettu rypsiöljy-hernetahna (lähde My CO2 Quota). Vaatii osaamista, viitseliäisyyttä, kokeilua ja halua muuttaa maailmaa omalta osaltaan - arvostan kovasti!

Olen todella iloinen, että Ykkönen, Kakkonen ja Kolmonen ovat jo vuosia tehneet konkreettisia tekoja ja kantaneet oman kortensa kekoon. Kaikilla on sähköautot, Kakkosella jopa aurinkopaneelit katolla (joskin tälläkin hetkellä ne ovat noin 50 cm lumikerroksen alla eivätkä tuota mitään). Kolmosen yritys Nordig Plug haluaa vastuullisesti lisätä tietoa sähköautoilusta ja vaikka haastetta on kehityksen alkuvaiheessa, sähköauton elinkaaripäästöt ovat kokonaisuutena tutkimusten mukaan noin 65-69% pienemmät kuin polttomoottoriautojen. Tosiasioiden myöntäminen on monelle kova paikka. Se harmittaa, että jopa perheen yhteisissä tapaamisissa päästöjä pienentävien ratkaisujen perusteluun on käytettävä huomattavasti enemmän aikaa kuin siihen, miksi tuhlataan hillittömästi luonnonvaroja ostamalla uutta, turhaa, tarpeetonta, liian paljon, liian usein. 

Mikäs minä olen arvioimaan muiden suomalaisten ostokäyttäytymistä tai muita valintoja. Edelleen tunnistan, että minun olisi muutettava johonkin pieneen kopperoon asumaan omakotitalon sijaan eikä kesämökin omistaminenkaan ole sieltä puhtoisimmasta päästä, etenkin kun sinne tulee hurautettua autolla kesäaikaan aika monta kertaa. Jos en omistaisi taloa enkä mökkiä, voisinko silloin nostaa näitä asioita paremmin esille? Olisin ainakin vakuuttavampi. Luin yhdestä haasteesta, missä vuoden aikana saa ostaa maksimissaan viisi uutta vaatetta (alusvaatteita ei lasketa mukaan). Se olisi jonkin tutkimuksen mukaan määrä, minkä jokainen voisi tehdä ilman, että maapallon kestokyky siitä paljon heilahtaa. Ei oltu eritelty, millaisia vaatteita materiaaliltaan tämä tarkoittaisi, kyse on varmaan periaatteesta.  Pärjäisin hyvin tuossa kisassa. Hyvä, että edes jossain. 

Sähköautojen akut

"Kun maailma muuttuu, niin me muututaan..." Haloo Helsingin sanoin. Tai muututaan, jos haluamme! Monista asioista on kuitenkin erittäin vaikea luopua: erityisesti omista asenteistaan ja mielipiteistään. Siihen on meillä sanontakin: "takinkääntäjä". Yleensä tätä käytettäessä vihjataan, että henkilön mielipiteen muutos periaatteellisessa asiassa ei olekaan vilpitön. Se on jopa jonkinlaista petturuutta aiempaa ajattelutapaa kohtaan, vaikka mielipiteen muutoksen taustalla olisi tiedon muuttuminen, tutkimusten määrän kasvu ja tekniikan kehittyminen.

Edellinen "takinkääntö" minulla oli suhteessa ydinvoimaan. Olin joskus 1990-luvun puolivälistä saakka ydinvoiman vankkumaton vastustaja. Etsin tietoa ja kallistuin sille puolelle, että sähkön tuotannon ympäristökuorma ydinvoimalla (polttoaineen hankinta, jäähdytysveden käsittely, loppusijoitus) on suurempi paha kuin sähkön tuotanto kivihiilellä, turpeella ja öljyllä. Vaikka vastustin myös fossiilisilla  tuotettua sähköä, mutta vastustin sitä vähemmän, koska sen ympäristövaikutukset eivät olisi olleet niin radikaalit nopeassa juoksussa kuin ydinvoimalla. Nykyisin ajattelen, että ydinvoimalla tuotettu sähkö on parempi ratkaisu kuin muut ainakin siihen saakka, kunnes tuuli- ja aurinkoenergian saanti olisi tasaista ja takuuvarmaa. 

Sama prosessi on käynyt myös sähköautoilun suhteen! Kun sähköautoissa käytettävän sähkö tuotetaan kuten muukin sähkö, ainut vaikea kysymys minulle on ollut  akkujen käyttö! Suomessa ei kuitenkaan etenkään maaseudulla pärjää julkisilla. Hybrideissä sähkö-bensa suhde on malleista riippuen hyvin epätasainen. Mutta, jos asiaa alkaa tarkastelemaan kokonaisvaltaisesti, niin moi moi vaan bensa-autot!

Asiallista tekstiä tutkimuksiin perustuen löytyy alla olevasta, sähköautojen latausasemia toimittavan Nordig Plug yrityksen blogista! Harvoin saa yhdestä paikasta näin kattavaa tietoa kaikista sähköauton käyttöön liittyvistä asioista!

Tässä vielä suora linkki erityisesti akkujen käyttöön liittyviin asioihin:

https://nordicplug.fi/blogs/sahkoautot-ja-lataaminen-blogi/sahkoauton-akku-ja-akun-kierratys

Miksi se on niin vaikeeta?!

Nimittäin lajittelu ja jätteiden kuljettaminen käytön jälkeen kierrätyspisteisiin. Olin Utranharjulla patikoimassa. Oli mahtava sää, aurinko paistoi ja oli hankiainen. Repussa kuumaa kaakaota ja croissantti. Nautin!

Kävelin aivan käsittämättömän kauniissa satumetsässä punatulkkujen lennellessä ympärillä. Ajattelin, miten onnellinen olen. Metsässä oleskelu tuo hyvän mielen ja kauneus lumoaa. Olipa kiva istuksia kannonnokassa ja katsella kevään edistymistä.

Mutta sitten iski todellisuus. Mie en vaan voi tajuta ihmisten käytöstä. Vai onko se tyhmyyttä? Välinpitämättömyyttä? Tai peräti vihaa koko muuta ihmiskuntaa kohtaan? Jonkinlaista kostoa jollekin jostakin?

Mitä liikkuu sellaisen ihmisen päässä, joka kuormaa peräkärrin täyteen trukkilavoja, ajaa pientä puhelinmastolle vievää tietä metsänreunaan ja viskoo lavat rinteeltä alas?

Tai semmoisen ihmisen päässä joka, nojatuoliinsa kyllästyneenä, raahaa sen peräkärriin, ajaa peräkärrin tienvarren pistotielle ja kippaa tuolin lähimpään pöpelikköön? Vastaan itse: ei mitään! Tämmöinen tyyppi näkee kyllä vaivaa kuljettamisessa. Hänellä on auto ja peräkärri eli hän voisi samalla vaivalla viedä tavarat jäteasemalle. Mutta ei! Mikä siinä on niin vaikeeta?! Loppuiko ehkä rahat eikä ne riitä jätemaksuun?

 Ja sitten nää pienjäteterroristit perässä! Metsästä päästyäni jouduin katselemaan tienpenkkoja. Sinne oli viskottu nuuskarasioita, kaljatölkkejä ja muovipusseihin sullottua koirankakkaa.
Ja paras kaikesta, jo toista vuotta vanhat koirankakkapussit, joiden eloa olen seurannut melko pienessä, mutta sitäkin intensiivisemmässä tutkimuksessani. Siellä ne pussit olivat yhä, nyt osittain jo maahan uponneina. Jos koira olisi vaan kakkinut puskaan eikä sen Mensan testeissä reputtanut omistaja olisi saalistanut pökäleitä maatumattomaan pussiin, olisi tämäkin vuodatus jäänyt tekemättä.

Koiranomistajissa on ihmeen paljon henkilöitä, joiden aivojen koko korreloi strutsin aivojen kanssa. Vai miten on selitettävissä se, että joku koiranomistaja, ehkä Bernhardinkoiran, on tunkenut piskinsä tuotokset muovipussiin ja nakannut pussin naapurin aidan viereen?!

Joensuu - rytöläjien luvattu maa

Olet varmaan kuullut sananlaskun "Ei kettukaan likaa omaa pesäänsä."? Yritin sitä googlettaa, mutta en löytänyt. Oli kaikkea korpin silmän nokkimisesta mutta tuota ei. Ehkä sanonta oli käytössä vain alkuaikojen lieksalaisten keskuudessa, niiden jotka yrittivät epätoivoisesti pitää Lieksan mainetta Nurmesta parempana. No idea on se, että joensuulaisena en voisi morkata oman kaupungin mainetta. Mutta nyt on pakko antaa palautetta ja ihan asiasta.

Kävin taas kävelyllä tuon Joensuun helmen, Pielisjoen rantapoluilla. Eli joki oli jossain, lähellä mutta silti niin kaukana. Muutaman kerran se tulikin näkyviin, uimarannalla ja uudella mattolaiturin kupeeseen rakennetun omakotitaloalueen kohdilla.

Utran saaren virkistysalue on yksi Joensuun kivimpia paikkoja. Porukkaa lappaa sinne fillareilla, kävellen, autoilla ja linkillä. Etenkin viikonloppuisin laavuille on tungosta. On lapsiperheitä, nuoria, vaihto-opiskelijoita, ihan kaikenlaist porukkaa. Minusta olisi hienoa, jos saareen johtava rantaraitti olisi suht asiallisessa kunnossa. Mutta Lasitehtaantien ja saaren välinen rantaosuus on todella surkea, lukuunottamatta tuota uimarannan kohtaa.

Vaikka matka on lyhyt, se pilaa koko kauniin maiseman. Joelle ei näe kuin tirkistelemällä ja Utrantien puoleinen pöpelikkö on täynnä rytöpuuta ja etenkin syksyllä erittäin pelottava. Laitoin ehdotuksen kaupungin edustajalle pöpelikön raivaamiseksi ja tämän loppupätkänkin siistimiseksi. Sain vastauksen, että aleella halutaan suojella pesiviä pikkulintuja. Liitetiedostoon oli liitetty kuva Linnunlahdelta...

Olen tutustunut alueen lintuihin. Kuten varpuseen, harakkaan, varikseen ja naakkaan.  Kyllä, ne olivat oikein tyytyväisiä, että joelle ei näy. Lisäksi ne olivat tyytyväisiä siihen, että saaren parkkipaikasta oli tehty ihan liian pieni. Näin niiden pesimäolosuhteet eivät vahingoittuneet liiaksi. Niiden mielestä oli myös tosi järkevää, että pöpeliköstä kaadetut noin viisi koivu- ja mäntytukkia oli jätetty lahoamaan sen sijaan, että ne olisi pilkottu saaren laavujen polttopuutarpeiksi.

Lumipallopihdit

Kävin tänään kaupassa. Silmiin sattui!!! Myynnissä oli lapsille lumipallopihtejä?!

Siis ihan oikeasti! Laatikossa törötti eri värisiä muovisia pihtimuotteja, joilla tekaisee lumipallon hetkessä.

Voi hyvä tavaton! Ensijärkytyksestä toivuttuani yritin vähän googlailla. Osa kirjoittajista piti lumipallopihtejä huippuna - nyt saa tekaistua hetkessä lumilyhdyn tai laittaa naapurin kakarat lumisodassa hetkessä maitojunalla kotiin. Osa arveli, olisiko tuotteesta vuoden turhakkeeksi.

Hintaa moiselle keksinnölle oli laitettu pikkuista vaille 5 euroa. Mietin, että tähänkö on tultu. Olenko tosikko? Olenko tiukkapipo? Olenko tiukkapipoinen tosikko? En voi ymmärtää, miksi muovista on pakko tehdä jotain noin turhalta tuntuvaa. Tuli kyllä tyhjä olo. Hohhoijaa!

Panssarilasi - ympäristöteko

Jatketaan vuotta 2020 ympäristöasioilla. Tällä kertaa mulla olisi haasteena uuden puhelimen ostaminen. Ja kyllä, se on haaste meikäläiselle! Kuulun vähemmistöön, joka uusii puhelimensa vasta sitten, kun se ei enää oikeasti toimi. Ja nyt on tullut se aika.

Pieni näyttö

Älypuhelimissa on se hassua, että niiden teknologia kehittyy jatkuvasti, mutta akkutekniikka on pysynyt samana viimeiset parikymmentä vuotta. Akku simahtaa helposti kylmässä ja heikkenee mitä useammin sitä lataa. Moni hankkii uuden älypuhelimen vaikka selviäisi pelkällä akun ostolla! Periaatteessa normipuhelin voi kestää käytössä 5 - 10 vuotta.

Apple ja Samsung saivat molemmat merkittävät sakot kun selvisi, että päivitysten yhteydessä puhelinten toiminta hidastui - tarkoituksellisesti. Puhelinta käytetään mm. kommunikointivälineenä, tiedon etsintään, pelaamiseen. Tutkimusten mukaan noin 29 % ihmisistä räplää puhelintaan 3 - 5 tuntia päivässä.

Riski kasvaa

Älypuhelimista on tullut nopean syklin laite, jonka nopea ja jatkuva kehitys ei takaa huippulaatua. Erään tutkimuksen mukaan älypuhelinten globaali käyttöikä on noin 21 kuukautta! Kun miltei puolet maapallon väestöstä omistaa puhelimen, ei liene ihme, että elektroniikkajätemäärä on valtava.

Älypuhelimissa on arvokkaita, uusiutumattomia raaka-aineita: kultaa, hopeaa, kuparia, nikkeliä, kobolttia sekä muovia ja lasia. Kun 1 miljoona kännykkää on kierrätetty asiallisesti, niistä saadaan pelkästään kultaa 24 kilon verran uudelleenkäyttöön.

Moni pelkää, että tietoturva on vaarassa jos laittaa puhelimensa kierrätykseen. Elker oy:n mukaan Suomessa saadaan vain 10 % puhelimista asialliseen kiertoon. Sen sijaan niitä hajotetaan itse kirveillä tai ne on  jätettu lojumaan kaapinpohjalle. Iteltä löytyi välittömästi kolme puhelinta.

Missä suojalasi

Tässä olisi tehtävä ryhtiliike! Tarvitsetko OIKEASTI aina uusinta mallia? Ostatko UUDEN AKUN puhelimen sijasta? Oletko SUOJANNUT puhelimesi näytön, jotta se kestää ja kestää ja kestää?

Ja nyt asiaan. Puhelimeen kannattaa ostaa oikea suojaLASI eikä muovista suojakalvoa. Myös suojalaseissa on eroja! Panssarilasi on niistä laadukkain. Mitä isompi näyttö on, sen tärkeämpää on sen suojaaminen. Puhelin ei ole lyhytsyklinen elektroniikkalaite normikuluttajalle oikein suojattuna! Panssarilasit saa tilattua helposti verkkokaupasta:  Panssarilasit

Uusi vuosi - vanhat kujeet

Niinpä siinä kävi, että vuosi vaihtui rakettien paukkeessa. Ite kuuntelin lähinnä Abban Happy new year -biisiä ehkä sata kertaa putkeen, mutta siitä aiheutuva ympäristöhaitta oli minimaallinen kanssamatkustajille. Samaa ei voi sanoa kaikista juhlijoista.

Rakettien ja ilotulitteiden hinnat on painuneet niin alas, että monessa perheessä järjestetään oma tulitus. Toki ennenkin on raketteja paukuteltu. Kun Ykkönen ja Kakkonen olivat pieniä ja Kolmonenkin reilun vuoden, vietimme uutta vuotta kesämökillä. Olimme raskineet ostaa kolme rakettia, jokaiselle pojalle niin sanotusti oman. Kun raketit oli pamautettu ja ihailtu pauketta noin 30 sekunnin ajan, siiryttiin mökkiin hengittämään lyijyhöyryjä tinanvalannan merkeissä. Että on sitä ennenkin osattu elää vaarallisesti.

Kävin uudenvuodenpäivänä iltakävelyllä. Naapureilla oli olleet oikein kunnon jytkyt käytössä, sillä tienpenkoilla rytkötti raketinraato poikineen. Ilotulituskarkelot olivat vissiin sen verrat riehakkaat, että unohtui tuo jätteiden vieminen omaan pihaan. Mutta ei ajanut aura-auto, ei satanut armollista lunta. Sitä mietin, että paikalla on täytynyt olla myös aikuisia, niin voimakkailta nuo räjähdepaketit näytivät. Näinpä siinä saatiin kaksi kärpästä yhdellä iskulla: raketteja voi ampua keskellä tienpenkkaa ja jätteet voipi jättää muitten harmitukseksi pitkin pientareita. Että semmosta.

Kahvetta

Keitän aina kahvit Pupulassa laavulla, kunnon nokipannukahvit. On hyvää! Nyt tein poikkeuksen ja mukana oli todella erikoinen kahvisetti. Nimittäin sellainen pussi, minne kaadettiin kiehuvaa vettä sen mukaan halusiko tummoo vai vaalleeta, noin murteella ilmaistuna. Pussissa oli siis porot valmiina. No ei muuta kuin testimään.

Vähän mietitytti kertakäyttökulttuuri, mutta piti uhrautua. Kahvi oli peräisin Väli-Amerikan Hondurasista. Voivoi! Maa on kuuluisa sotilasjuntasta, korruptiosta, rikollisuudesta, luonnonkatastrofeista ja suunnattoman suurista tuloeroista. Noin 66% väestöstä elää köyhyydessä ja maanviljely työllistää eniten eli n.38% väestöstä. Ei tekisi mieli vierailemaan, sillä maa on Väli-Amerikan yksi turvattovimmista ja vähiten kehittyneistä valtioista.  Aiemmin Hondurasista vietiin vain banaaneja ja kahvia. Nyt on yritetty laajentaa viljelyä ja tupakka, puuvilla, palmut ja sokeriruoko ovat tärkeitä tuotteita. Eipä nuo niin kovin kivoilta nuokaan tuotteet kuullosta ympäristötuotannon kannalta. Mutta jostain se elanto on sielläkin revittävä.

Vesi kiehui ja kaadoin pussiin vettä. Sitten piti oottaa hetki kuten hyvän kahvin keittoon kuuluukin. Lopuksi kahvit kuksaan ja maistamaan. Oli hyvää! Pussin mukaan siitä tulee kaksi puolentoista desin kupillista. Pussin kyljessä luki "reuseable" ja tulkittiin niin, että laitetaan vielä tulemaan sumpit! Nekin maistui paremmalle kuin Abc-rännikahvi.

Hyvin siis meni ja vaikka tuo kertakäyttökulttuuri hieman kolkuttikin meikäläisen ympäristöomaatuntoa, niin olihan tuo sentäs reilun kaupan tuote ja saanut vielä EU:n luomutuotteenkin merkin (mitä kyllä hieman epäilen).

Mustia pussissa

Nyt alkaa taas ympristömeuhkaaminen, vaikka en ole näköjään täällä blogilla kirjoitellut mitään pariin kuukauteen muutenkaan. Tämä menee fiilispohjalla ja ilmeisesti olen ollut niin uupunut, että en ole jaksanut kirjoitella iltaisin sen kummempia. Sen sijaan olen tehnyt kaikenlaista, pientä ja suurta ja enimmäkseen, minut tuntien, luonnollisesti suurta.

Mutta sitten asiaan, eli mustin kakkapusseihin! Aiemmin jo mainitsin hienovaraisesti, että ei ole järjenjättiläinen sellainen henkilö, joka ostaa upouuden muovipussin vain sitä varten, että saa sujauttaa siihen oman piskinsä kakkelit  - metsässä. Mutta niinpä vaan sellainen on siunaantunut tänne Törölän perukoille asti.

Määritelmät kehiin:
1)Järjestyslain 14§ kohta 3: "Koiran omistajan on pidettävä huolta siitä, että koiran uloste ei jää ympäristöön hoidetulla alueella taajamassa."

2)Taajama puolestaan on asutuskeskittymä, jossa asuu vähintään 200 asukasta ja asuinrakennusten etäisyys on enintään 200 metriä.

3)Järjestyslaki ei kiellä roskaamista, mutta roskaamiskielto löytyy sen sijaan jätelaista. "Ympäristöön ei saa jättää jätettä, hylätä konetta, laitetta, ajoneuvoa, alusta tai muuta esinettä eikä päästää ainetta siten, että siitä voi aiheutua epäsiisteyttä, maiseman rumentumista, viihtyisyyden vähentymistä, ihmisen tai eläimen loukkaantumisen vaaraa tai muuta niihin rinnastettavaa vaaraa tai haittaa."

Tein pienimuotoisen kvalitatiivisen tutkimuksen aiheesta. Halusin saada faktaa ja niinpä otin pari valokuvaa, joista ensimmäinen on tässä.'

Pussi maassa 4 vko:a.

Olen ihan vaan silmiäni auki pitämällä havainnut, että isojen saksanpaimenkoirien naispuolinen omistaja, joka asustelee jossain parin kilsan säteellä, ajattelee varmaan omasta mielestään tosi nätisti ja pitää itseään kunnon kaupunkilaisena keräämällä koiriensa SUURET jätökset muovipusseihin. Hän kuitenkin tulkitsee järjestyslakia melko avokätisesti, mitä tulee hänen konkreettiseen toimintaansa piskejä ulkoiluttaessa.

Näin ollen tämä tyyppi siis kerää koirien peräpäästä putkahtelevat tuotokset talteen, mutta mustiin, öljynvalmistusjalostuksessa tuotetuista polymeereistä valmistettuihin muovipusseihin. Kun hän kerta käyttää maatumattomia muovipusseja kyseisenä ulosteen keräysastiana, hänen olisi toimitettava pussit oman asuntonsa tai kaupungin järjestämään kakkapussijäteastiaan. Mutta tämä ympäristöään terrorisoiva mummonketale viskaa huolettomasti kyseiset pussit suoraan metsään. Siis toistan, metsään!

Toistetaan se nyt tässä taasen kerran, sillä repetitio mater studiorum est (kuten te kaksi uskollista lukijaani olette varmaan jo oppineetkin): metsä ei ole taajama, maatunut koirankakkeli ei aiheuta epäsiisteyttä metsässä ja koirankakkansa muovipussiin keräävän ihmisen, joka heittää em. maatumattoman muovipussin metsään, ei kannata mennä älykkyystestiin.

Vilin kakka maassa 2vko:a.

UGH!

Jos koirasi kakkii julkiselle paikalle, niin kerää tuotos  käytettyyn paperipussiin / itse askartelemaasi sanomalehtipussukkaan ja laita se biojäteastiaan. Jos sinulla on vain muovipussi (grrrr...) niin laita se poltettavan (!) jätteen astiaan. Sama koskee myös kissoja! Etenkin naapurin terrostikissaa, joka pissii ja kakkii leikkipuiston hiekkalaatikon hiekkaan. Sellaista pöyristyttävä törkeyttä en ole kenenkään koiran nähnyt koskaan tekevän. Että sen pituinen se!

Robotti-imuri eli Robotti Ruttusen pikkkuveli tositoimissa

Otsikko on pöllitty suoraan Rölliltä, joka löysi jo vuonna 1986 robotiikan ihmemaailman. Mutta voivoi! Valittaen on todettava, että ei ole yli 30 vuodessa robotit kehittyneet, ei. Vielä löytyy haastetta! Röllin Robotti Ruttunen meni epäkuntoon aika sukkelaan ja sama meininki jatkuu näillä nyky-roboteillakin.

Töissä kun ei kerkiä tehdä mitään niin epäoleellista kuin seurata alan uusinta kehitystä, niin otin sitten lomalle mukaan uusimman hankintamme, eli robotti-imurin. Kasvattelin ensin pölyvarastoja kolme päivää, jotta saisin kuvattua robotin tositoimissa ja autenttisissa olosuhteissa. Sitten vaan kokeilemaan. Minulla oli tietty ennakkokäsitys tuosta n. 500 euroa maksavasta imurista ja voinen jo tässä vaiheessa sanoa, että eipä tarvinnut paljon muuttaa käsitystä.

Makarista otin pois maton, nostelin tuolit sängylle ja lopuksi jouduin jopa irrottamaan lukuvalon liitäntäjohdon pistorasiasta esteettömän kulkureitin turvaamiseksi. Eteisessä jouduin siirtämään nurkkapöytää sitä mukaa, minne robotti-imuri suostui suuntaamaan reittinsä. Ja siinä meni sitten aikaa, sillä sille ei juolahtanut mieleenkään, että se olisi imuroinut nurkan yhdellä kertaa, kun estekin oli poistettu. Välillä se kävi kolisuttelemassa nurkkapöydän jalkoja keittiön puolella ja kun nostin pöydän takaisin eteiseen, niin eikös se riivattu ollut jo törmäilemässä pöydän jalkoihin siinäkin!

Makarin matalan kynnyksen yli se pääsi kätevästi ja lopulta minun oli laitettava makarin ovi kiinni, että se olisi malttanut imuroida edes yhden huoneen ns. kerralla kuntoon pakenematta välillä muualle. Muista kynnyksistä se pääsi vain satunnaisesti yli. Kerran se meni eteisestä Kolmosen entiseen huoneeseen kovalla ähellyksellä ja päästyään lopulta kynnyksen yli totesi, että ei viitsikään imuroida siellä ja könysi takaisin eteiseen. Hapsuttomien mattojen yli robotti-imuri pääsi hienosti, mutta hapsut olivat sille liikaa. Ylipäänsä, jos olisin raahannut kaikki matot ulos, nostellut kaikki tuolit, pöydät, penkit ja muut melko oleellisesti lattialla säilytettävät tavarat jonnekin (minne?!), niin voin olettaa, että robotti-imuri olisi selviytynyt tehtävästään hieman paremmin. Tavallisella imurilla imuroidessa ei tarvitse tehdä em. ylimääräistä työtä, joten selkeästi suurempitöiseltä homma siis vaikutti.

Koko huushollin imuroimiseen robotti-imuri käytti aikaa yli 3 tuntia. Itselläni siihen menee aikaa n. 15 minuuttia. Tuo kolme tuntia perustui kaiken lisäksi siihen, että olin valmiina nostamassa sitä kynnysten yli, irrottelin sen maton hapsuista sekä kiskoin sen takaisin sängyn alta, minne se oli juuttunut junnaamaan ja lopulta uupunut. Kaikien kukkuraksi jouduin kantamaan sen aina takaisin sinne, mistä se ei ollut viitsinyt imuroida lainkaan ja lopuksi jouduin vielä imuroimaan itse kaikki ahtaammat paikat. Minulta robotti-imurin seuraamiseen meni siis miltei saman verran aikaa, eli kovin tuloksellista työ ei ollut.

Ei tulisi mieleenikään jättää tuota keskenkasvuista härveliä pörräämään kotiin työpäivän ajaksi. Pahimmassa tapauksessa se nuupahtaisi ensimmäiseen kulmaukseen ja odottelisi siinä loppupäivän tekemättä mitään. Logistiikka sillä on niin heikkoa, että työn laatuun ei todellakaan voi luottaa. Ja entäs kun se pieni roskasäiliö on täynnä. Työnteko loppuu luonnollisesti kuin seinään ja koiraperheessä niitä karvoja kyllä riittäisi...

Loppupäätelmä:
Robotti-imuri on kuin pieni lapsi, joka on innokas auttamaan, mutta jonka työn laatu ei vastaa toivottua tasoa. Sitä on vahdittava ja seurattava koko työsuorituksen ajan, mikäli lopputuloksesta halutaan saada edes jonkilainen. Se toimii myös oikukkaasti, eli pienikin vastoinkäyminen (maton hapsu) saattaa saada sen lopettamaan työnteon. Oikukaskin se on ja tekee juuri miten itse parhaaksi näkee kuuntelematta muitten ohjeita. Monesti em. asenne johtaa siihen, että logiikka esimerkiksi ajolinjoissa ei pelaa ja robotti-imuri pörrää nurkasta toiseen kymmeniä kertoja sen sijaan, että noudattaisi järjestelmällistä reittiä. Seurauksena on, että osa lattiasta tulee imuroitu kymmeneen kertaan ja osa jää imuroimatta kokonaan.

Vielä kaikenlaisten epäselvyyksien ja väärinymmärrysten välttämiseksi korostan, että jos lapsi auttaa imuroimisessa, niin hänen työtään on ehdottomasti kiitettävä vuolaasti eikä jälkiä pidä mennä paikkailemaan.

Robotti-imeri on melko kallis hankinta ja sen tarkoituksena on helpottaa siivouksessa. Nyt tämä ei toteutunut lainkaan; päin vastoin! Tavaroiden siirtely robotti-imurin tieltä oli aikaavievää. Kaikkia kalusteita ei edes voinut siirtää minnekään sen tieltä eli oli selvää, että imurointi oli tehtävä uudestaan. Omat hommat oli järjesteltävä niin, että imuria pystyi pitämään silmällä koko ajan. Sähkönkulutus oli yli kymmenkertainen verrattuna normaaliin imurointiin. Työn jälki on kaikkein suurin syy siihen, että vielä ei meikäläisen huushollissa robotit valloita työtä ihmiseltä.

Robottien tullessa työmarkkinoille korostetaan sitä, että ihminen voi jättää tylsemmän ja yksinkertaisemma työn robotille ja siirtyä itse valvontatehtäviin tai enemmän osaamista vaativiin töihin. Tässä nimenomaisessa tapauksessa vaativammat työt tarkoittivat nurkkien, kulmien, kalusteiden reunustojen ja kaikkien sellaisten paikkojen, missä robotti-imuri ei ollut viitsinyt pyörähtää, imuroimista.

Robotti-imuri on mielestäni kivikaudella, jos sitä vertaa teollisuusrobotteihin.

Miten se voi olla niin vaikeeta?!

Nimittäin, lajittelu. Taas alkoi ottamaan pattiin, kun erehdyin vierailemaan Ringin kierrätyspisteellä.

Muovipakkaukset

Kyseessä on ihan hyvänkokoinen kierrätyspiste, minne valveutuneet ja ympäristöä kunnioittavat kansalaiset saavat tuoda turhat muovipakkaukset kierrätettäviksi. Ja toki muutkin kierrätyskelpoiset tuotteet, kuten pienlasin, pienmetallin, kartongin, lehdet ja jopa tekstiilit. Näin säästetään jätemaksussa, kun pakkauksia ja muita kierrätyskelpoisia materiaaleja ei tarvitse tunkea poltettavaan jätteeseen.

Lisäksi kierrätyspisteen muoveista valmistetaan uusia tuotteita (niin varmaan) ja samalla säästetään uusiutumatonta raaka-ainetta, öljyä. MUTTA, mikäli materiaali voidaan kierrättää, on se ensin lajiteltava oikein!

Muovipakkauksissa oikea lajittelu tarkoittaa, että pakkaukset ovat suht puhtaita ja pakkausten osat on eroteltu toisistaan. Esimerkikiksi kansi tai korkki on monesti eri materiaalia kuin muu pakkaus. Jos korkkia ei irrota, optinen laite rekisteröi tuotteen vain toisen materiaalin perusteella ja muovilaadut menevät sekaisin. Siitä on haittaa jatkoprosessissa. Kaikkihan varmaan myös tietävät, että EPS-pakkauksia voi myös kierrättää. Ja tuo EPS tarkoittaa tietenkin solupolystyreeniä ja sen merkki on pakkauksessa ES-P numero 6. Helppoa, eikö totta!?! Vai onko?

Kierrätyspisteet ovat ihan kaupan vieressä, eli kun ensin käy kippaamassa kassin tyhjäksi, siihen sopiikin sitten tunkea maksimaalisen verran uutta roinaa. Pisteet, joissa otetaan vastaan myös kierrätettäviä muovipakkauksia, on Joensuun keskustan lähialueella kolme. Helppoa siis! Ostat kaupasta tavaroita, mitkä on pakattu muoviin. Käytön jälkeen taristat, että niistä ei löydy PVC numero 3 merkintää, varmistat, että pakkaus on siisti, irrotat pakkaukset osat toisistaa, tunget ne kassiin, kippaat keräsypisteeseen ja niin tuli hienosti taas tilaa uusilletuotteille.

Totuus on toisenlainen! Mitä liikkuu korvien välissä, oletettavasti aivojen kohdalla niillä tyypeillä, jotka vievät kierrätyspisteeseen alla olevan kuvan mukaisia tavaroita?!

Vastaan itse: ei yhtikäs mitään! Kun joulun jälkeen itse olin tietenkin lajitellut kaiken mahdollisen (pakko myöntää, että kyllä on haastavaa irrotella kaikki korkit ja kannet ja rasioiden kalvot toisistaan -  miksi niitä ei voisi vain hyödyntää lämpöenergiana) ja raahauduin keräyspisteelle, niin näky oli todella masentava.

Sitä ei voi selittää millään. Ei puutteellisella lukutaidolla, ei alkeellisella materiaalien tunnistamistaidolla, ei edes sillä, että kyseessä olisi ollut joku niin köyhä, että hän ei jaksanut kantaa tavaroita jäteasemalle. Sillä oikeasti köyhällä ei olisi ollut varaa heittää pois tuota kaikkea kamaa, mikä oli ihan 100% tuotu illan hämärässä autolla paikalle.

Kyllä, telkkarit vaikuttivat melko vanhoilta, koska ne olivat niin isoja. Tuoli oli ihan hyväkuntoinen, mutta toki se olisi pitänyt pestä. Lasivitriinikin oli kunnossa. Oliko joku muuttanut  ja päättikin sitten kipata ylimääräiset kamat muitten harmiksi? Sillä, meidän kaikkien harmiksi ne tulevat, tavalla tai toisella!

Kun Puhaksen auto (vai Puhttaan auto...) hakee kamat jätekeskukselle, niin sieltä kilahtaa välillisesti lasku meille veronmaksajille. Aivan taatusti! Eikä kyseessä ole mikään yksittäistapaus,vaan näitä välinpitämättömien ja röyhkeiden ympäristörikollisten kamakasoja löytyy viikottain Joensuun kierrätyspisteiltä.

Näin siis Joensuussa. Mutta Lieksa, tuo eläkelaisten haavemaa pistää kerralla paremmaksi. Vai mitä ajattelet, oi armas lukijani lieksalaisten taidonnäytteestä viime kesällä?! En tiedä mitä olisi tehtävä. Kai vaan itkettävä tätä kansalaisten surullista asennetta lakeja ja asetuksia sekä ympäristöä kohtaan. Sniif!!!

Yleinen lajittelupiste Timitrassa

Laventelintuoksuisia jätteitä...

Minulla oli viikolla pitkästä aikaa opetustunnit ympäristöasioihin liittyen. Kyllä tykkäsin, sillä aihe on aivan loputon suo. Joka kerta on tarkistettava miltei kaikki materiaalit dia dialta; tiedot muuttuvat niin nopeasti. Pyrin elämään mahdollisimman ympäristömyönteisesti, vaikka en siihen aina pääsekään. Mielestäni sen, joka opettaa tätä aihetta, olisi oltava jollain tavalla myös sisäisesti valveutunut. Tämä näkyy arjen pienissä valinnoissa; tietokoneen standby-asento sammutetaan työpäivän lopussa, valot sammutetaan kahville lähtiessä tai huoneesta poistuessa, ei tulosteta sähköpostiviestejä vaan kirjoitetaan asian pointti vaikka  puhelimen muistiin, otetaan aina kaksipuoleiset monisteet, jos yleensä otetaankaan monisteita jne.

Joudun ostamaan joskus sellaisia tuotteita  näytemateriaaliksi, joita en ikimaailmassa ostaisi muuten. Niinpä ostin muutama kuukausi sitten hajustetun jätepussirullan, minkä Suomen Luonto oli julistanut vuoden 2013 turhakkeeksi. Mutta hyvin tuntui Pirkka-tuotteella pyyhkivän; hajuvalikoima oli vaan kasvanut ja nyt sitä sai jopa laventelintuoksuisena.

Tuoksu on kuitenkin alimitoitettu sana tuon tuotteen kohdalla. Kyseessä on HAJU! Niin voimakas löyhkä pussista lähtee. Aivan maalaisjärjellä varustettu ihminen tajuaa, että "tuoksua" ei todellakaan ole saatu aikaan pikkuisista laventelinkukkien emistä puristamalla, vaan teollisesti. Haju oli niin voimakas, että kun avasin ensimmäisen pussin ja laitoin sen astiaan, meinasin pökrähtää itsekin. Ystäväni, joka on herkistynyt hajuille ja sattui olemaan kahvilla, meinasi saada allergiakohtauksen. Jouduin kiikuttamaan pussin pikapikaa tuulikaappiin (tyhjänä siis). Tunnin päästä tuulikaapissa oli sellainen laventelin tekohaju, että jouduin heivaamaan pussin pihalle.

Laventelia on käytetty paljon erityisesti kosmeettisena vetenä sekä rahoittavana ja hoivaavana öljynä. Tällöin kyseessä on kuitenkin aito luonnontuote, joka valmistettaan höyrytislaamalla tai uuttamalla. Teollisesti valmistettu tisle, johon on ruiskaistu hajua ihan roppakädellä, onkin toista maata.

Onko tuttuja esimerkiksi saunatuoksut? Niihinkin tuoksu valmistetaan teollisesti ja uusiin pakkauksiin on tulossa VIISI erilaista varoitusmerkkiä; annatkos anopille joululahjan, joka on  SYTYVÄÄ, ÄRSYTTÄVÄ, SYÖVYTTÄVÄÄ, VAKAVAN TERVEYSVAARAN AIHEUTTAVAA JA YMPÄRISTÖLLE VAARALLISTA?! Hmmmm, toisaalta - hyvä idea...

Mutta kukapas niitä merkkejä nyt sieltä paketin takapuolelta lukee?! Kannattaa kuitenkin miettiä, että pienilläkin asioilla on merkitystä. Olisiko sittenkin terveellisempää käydä vaan taittelemassa se saunavasta suoraan metsiköstä ja nauttia sen tuoksuista silloin, kun koivuissa on lehdet - kyseessähän on kausituote! Ja samalla taktiikalla nuuskia jätesäkistäkin vain sinne ominaisesti tulevia tuoksuja, jotka myös ilmoittavat, milloin on syytä kiikuttaa kyseinen pussi poltettavaan jätteeseen. JA mitä sinne jätesäkkiin enää oikeastaan tuleekaan, kun kaikki lajitellaan niin tarkasti?!

Hohhoijaa!

Mumbai vastaan Houston

Kuluvalla viikolla on uutisoitu erittäin laajasti hirmumyrsky Harveystä, joka iskeytyi Texasin alueelle Yhdysvalloissa ja nostatti siellä tuhotulvia. Myrskykeskus siirtyi kohti Lousianaa ja on sielläkin aiheuttanut tuhoa. Kaikkiaan myrkyn seurauksesta jopa 30 ihmistä on saanut surmansa ja taloudelliset tuhot on n. 35 miljardin luokkaa. Noin 1,7 miljoonaa ihmistä on evakuoitu.

Kuluvalla viikolla ei ole uutisoitu kovinkaan paljon monsuunisateiden tulvista, jotka ovat nousseet Etelä-Aasiassa etenkin Intian Mumbain sekä Nepalin ja Bangladeshin alueelle. Kaikkiaan 1200 ihmistä on saanut surmansa; taloudellisia tuhoja ei ole vielä ilmoitettu. Miljoonia ihmisiä on jäänyt kodittomiksi.

Nämä kaksi tuhotulvaa kertovat kaikesta kaiken! Siitä mitkä ovat arvomme ja miten eri tavalla reagoimme samoihin luonnonmullistuksen tuomiin ahdinkoihin ja ihmisten kärsimyksiin. Mumbaissa on 20 miljoonaa asukasta ja kaupunki on lamaantunut tulvasta täysin. Tuhansia kyliä on jäänyt tulvien alle, eikä apua ole saatavissa vaan eloon jääneet ihmiset ovat kärsineet nälästä ja puhtaan veden puutteesta jo päiväkausia. Mikä on tilanne Nepalissa ja Bangladeshissa? Siitä ei kerrota sen enempää lehdistössä. Paikalliset pelkäävät maavyöryjä ja saastuneen veden aiheuttamia sairauksia.

Houstonissa on puolestaan 6,6 miljoonaa ihmistä ja sekin on lamaantunut. Tiedämme tarkan tilanteen myös Lousianan tilanteesta. Lehdet välittävät reaaliaikaista tietoa ihmisten kärsimyksestä. Pelastajat hakevat ihmisiä turvaan vesiskoottereilla ja veneillä. Ihmisten lisäksi pelastetaan myös koiria; pahimmassa tapauksessa kissojakin.

Molemmat kärsimykset ovat ainutlaatuisia ja yhtä järkyttäviä ihmisille, jotka ovat noissa luonnonmullistusten keskipisteessä. Minä vaan toivoisin, että uutisointi olisi edes jollain tavalla tasa-arvoisempaa.

Kattia kanssa!!!

Otsikolla ei ole mitään tekemistä naapurin kissan kanssa, vaikka on toden totta myönnettävä, että kissojen omistajat eivät ole kaikissa asioissa yhtä pähkähulluja kuin koirien. En luonnollisestikaan viittaa tällä itseeni, vaan henkilöihin, joilla on lähtenyt luontokappaleiden kohtelu lapasesta jo aikoja sitten. Mutta ensin asian vierestä.

Olin oikein iloisella tuulella, kun tulin töistä kotiin. Tanskalais-ruotsalainen pihakoiramme Vili, joka oli taas kellotellut koko päivän, pomppasi innokkaana tervehtimään. Vaihdoin vaatteet ja keskityin Hesarin lukemiseen; se oli jäänyt aamulla kesken aikaisen työhönlähdön takia. Vili keskittyi ruokakupinsa tuijottamiseen.

Onneksi, sanon vaan! Hesarissa nimittäin oli revitelty parin sivun juttu aiheesta, miten koirien vaatteiden vienti (?!) on kasvanut valtavasti kymmenessä vuodessa. Suomalaisyritykset Hurtta ja Rukka ovat maailmanmarkkinoilla kärkikahinoissa, eikä kilpailijoiden määrä ole kovinkaan suuri. Yrityksillä on noin 10 varteenotettavaa kilpailijaa koko tällä maapallolla. Hienoa, yrityksille. Pöyristyttävää, ainakin minulle.

Mitenkäs turkin ominaisuus?

 Artikkelissa kerrottiin, että "Lapsellekin halutaan uutta ja hienoa - niin myös koiralle." Niinpä niin, kyllähän nyt ihmislapsonen ja koiranpentu ovat tässä länsimaisessa elintasoyhteiskunnassa täysin rinnastettavissa olevia yksilöitä. Kyllähän nyt koirallekin pitää ostaa jotain, jos lapsellekin ostetaan! Vai pitääkö? Oikeasti? Miksi eläin inhimillistetään näinkin korkealle? Olisiko koira kateellinen, jos sille ei ostettaisikaan mitään?

Ymmärrän kyllä, että eläinten merkitys eri ihmisille ja eri kulttuuriyhteisöissä eläville on erilainen. Eläimet voivat olla ihmisten omaisutta, joita voidaan jalostaa ruuaksi, käyttää tutkimuksissa, kasvattaa viihdyttämään, kouluttaa työhön tai harrastuksiin. Ne voivat olla myös sosiaalisen verkoston ainoita inhimillisiä olentoja. Kaikilla tuotantoeläimillä (mikä sana!) edes Suomessa ei ole olosuhteita, joissa niiden kärsimys olisi pyritty minimoimaan. Mietipä vaikka turkiseläinten häkkejä, parsinavettoja, akvaarioita...Kärsimyksen vähentäminen tai kokonaan kieltäminen olisi vähäisin ja ehdoton vaatimus, sillä millekään elolliselle olennolle (ei edes naapurin kissoille) ei saa mielestäni tuottaa kärsimystä.

Jotkut menevät vielä pitemmälle, eli eläimet halutaan huomioida oikeussubjekteina  ja moraaliyhteisön jäseninä. Tällöin toki naapurin kissan voisi viedä oikeuden eteen ja syyttää sitä kotirauhan rikkomisesta ja ilkivallasta. Kuka maksaisi korvaukset? Vietäisiinkä kissa vankilaan? 

Mutta onko eläimellä oikeus elämään ja millaiseen sitten (niilläkin kissanpoikasilla, joita syntyy kuin liukuhihnata välinpitämättömien kissanomistajien sterilisoimattomille emäparoille)? Miten ne voivat itse ottaa osaa päätöksentekoon ja jos eivät voi, niin voiko niillä olla oikeuksiakaan? Millainen on ihmisen vastuu ja velvollisuus eläimistä? Miksi hindulaisuus ei hyväksy lehmää ruuaksi eivätkä länsimaat koiraa?

Sitten asiaan. Hesarissa siis kerrottiin, miten eläimille ostetaan nykyisin eri vuodenaikoihin sopivia vaatteita. Ne ovat muodikkaita ja materiaalit ovat teknisiä kuten korkealaatuisissa urheilutekstiileissä.

Suomessa niin lämmintä?

Sekin tuli selväksi, että koirien vaatetrendit mukailevat omistajansa karderoopia. Jos omistaja pukeutuu tummiin vaatteisiin, niin piskillekin ostetaan kuulemma samansävyisiä vaatteita. Siinä ei anneta turvallisuutta tuovien heijastinvärien ja -nauhojen tuhota parivaljakon pukeutumiskoodia, jos se sattuisi olemaan vaikka casual.

Koiramuodin trendit?

 Hohhoijaa, sanon minä. Olenkin pudonnut kelkasta tai kasvanut tynnyrissä viimeiset 59 vuotta tämän asian suhteen. Ymmärrän, että koirien kylmänkestävyydessä on eroja. Turkin ominaisuuksilla, kuten alusvillalla ja tuuheudella,  on oma merkityksensä. Isot koirat kestävät paremmin kylmyyttä kuin pienet ja myös ikä vaikuttaa asiaan. Vanhat koirat, kuten tanskalais-ruotsalainen pihakoiramme Vili, kaivautuu talvella nukkumaan peiton alle. Kiitos, ei tarvitse muistuttaa, että tuolla vanhuksella on talvitakki - siis koirien vaate. Ostin takin tytön pyynnöstä (lue: käskystä), kun Vili-herra oli jo aika vanha. Se ei oikein tykkää takista; ehkä väri ei miellytä sen silmää.

Koirasivustojen mukaan monet rodut kestävät paremmin pakkasta kuin hellettä! Siinä sitä onkin miettimistä. Onko kukaan ajatellut, että vetäisee +20 asteen "helteellä" hurtalleen jäähdyttävän trendipalttoon päälle? No sanon vielä sen, että kyllähän minä ymmärrän, että ihmiset ostavat lemmikeilleen vaatteita. Osa sen takia, että se inhimillistää, osa sen takia, että se helpottaa vaikkapa rapaisen koiran pesua. Ja senkin ymmärrän, että jokainen saa käyttää rahansa mihin haluaa. 

Toivonkin, että kun seuraavan kerran voisi antaa pienen almun johonkin köyhien ihmisten hyväntekeväisyyskeräykseen, niin sieltä kukkaron pohjalta löytyisi vielä roponen ihmisten auttamiseen. Että ne kaikki pennoset eivät olisi menneet viimeisimpään, koiralle hankittuun trendikkääseen vaateostokseen - kun lapsellekin oli sitten ostettu jotain H&M:stä...

Vaikee juosta!

Vain yksi raita!

Liian lyhyt!

Minä EN TAHO olla muotitietoinen!

Ekologinen keulamerkki

Meikäläinen on varsinainen fariseus etenkin autoon liittyvissä asioissa. Muistathan nuo muinaiset fariseukset, jotka näkivät rikan toisen silmässä, mutta eivät malkaa omassaan?! Jos vielä tarkennan nykyteineille, että malka tarkoittaa painavaa parrua, jonka avulla kevyet tuohet ovat pysyneet hyvin paikoilla (tuohikatolla nääs nääs). Rikka puolestaan on tarkoittanut hyvin pientä roskaa ja tarkoittaa edelleenkin; ainakin jos on ostanut rikka-imurin, niin asia käy selväksi viimeistään siinä vaiheessa, kun yrittää imuroida vähänkin isompaa murusta...

No olipa niin tai vaikkapa näin, niin autoil on meitsille vaikea asia. Minullahan on oma auto. Se ei ole sähköauto niin pitkään, kun sähköä tuotetaan Suomeen hiilivoimalla. Se ei ole myöskään mikään ökyauto vaan sellainen, mihin olen laitattanut myös vetokoukun. Se oli virhe! Joudun lainaamaan autoa aina muille, joiden omat autot ovat niin hienoja, ettei niihin kuulemma vaan yksinkertaisesti voi laittaa vetokoukkua. Se olisi nolon näköistä. Toisaalta se, että autollani on monta käyttäjää tuon vetokoukun ansiosta, pienentää hieman sen ympäristökuormaa. Mutta vain hieman.

Hienoissa autoissa on hienot keulamerkit. Todellakin! Eräässä on oikein jaguaari korostamassa sitä, että pirssillä pääsee ylinopeutta jos vaan omatunto sallii. Eräässä toisessa puolestaan tähti kertomassa herruudesta maalla, merellä ja ilmassa, mutta tosiasiassa merkki onkin ollut entisajan kartta, missä Daimlerin perustaja ilmoitti talonsa sijainnin postikortissa vaimolleen. No, molemmilla kotteroilla pääsee siis kiihdyttämään nollasta sataan kymmenen kertaa nopeammin kuin omallani. Mutta kun tulee tarve hyötyajoon, esimerkiksi remonttitarvikkeiden hakemiseen kaupasta, niin jopas tulee mammaa ikävä!

Mutta nyt minäkin olen hankkinut omaan autooni keulamerkin. Sattumalta toki, mutta se oli jotenkin niin teemaan sopivaa. Sniif!

Emberitza Citrinella

Vispilät käyttöön

Olen aikoinaan leiponut niin paljon, että vispilätkin ovat menneet kieroon. Olin laittanut ne kuuliaisena keräykseen, mutta olisi pitänyt vaan muistella isä-papan neuvona, eli "Tarkan talo tarvitsee!" ja laittaa vispilät odottamaan uutta elämään. Mutta en ollut, en.

Minulla on kesämökillä kolme erilaista hellehattua eri tilaisuuksia varten. Yksi on hieman parempiin hetkiin, toinen arkeen ja kolmas raadantaan. Paitsi arki ja raadanta mökillä merkitsevät kyllä aivan samaa; siellä on aina jotain puurtamista. Miksi, saattaisi joku ihmetellä. Siis miksi on oltava eri hattuja, että eikö voi olla ihan samassa lätsässä koko kesää?! Niin en voi, koska olen luonteeltani pikkutarkka. Minulla on myös oma hattu paljua varten (se on lämpöinen). Ja oma hattu veneilyä varten (se pysyy päässä kovassa vauhdissa). Ja oma hattu Paksunimen pizzalla-käyntiä varten (siihen on integroituna radio, jotta aika kuluu rattoisammin pizzaa odotellessa - no ei vaiskaan). Lisäksi minulla on vielä erityinen Mökki-hattu, joka muistuttaa irwingoodmanin valkoista seilorihattua, mutta minun on ruskea.

Ongelmaksi muodostui se, että tänä kesänä eritysesti hellehattuja on joutunut pyörittelemään vaikka missä, mutta yleensä ei päässä. Mietin, että voisin tuunata niille kuistille jonkinlaisen naulakon, niin niistä ei olisi harmia kenellekään. Mutta eipä löytynyt vanhoja vispilöitä, ei. Niinpä piti raahautua kierrätyskeskukseen ja käydä ostamassa omansa takaisin, 50 sentin hintaan kolme kappaletta. Ei paha hinta, mutta eipä olisi maksanut sitäkään...

No tuumasta toimeen vaan! Poralla porata hurautettiin kolme reikää ja kiinnitettiin vispilät paikoilleen. Tuli tarpeeseen! Siinä on hatut kiltisti nököttäneet suurimman osan lomasta.

Kierrätysvispilä

Ihan kiva!

"Yks kakkaa, kaks kakkaa..."

Otsikko on pöllitty suoraan, olikohan jostain Biolanin mainoksesta. No siihen suuntaan menee tämä tekstikin, eli nyt suoraan asiaan. Mutta sitä ennen hieman muuta.

Olin eilen pitkällä kävelylenkillä, jolle oli määritelty kaksi tavoitetta. Toinen oli se, että kunto kasvaa ja toinen se, että siitä saadaan myös aineellista hyötyä. Tämän jälkimmäisen tavoitteen oli laatinut ystäväni, jonka sain houkuteltua mukaani. Kun itse olin varustautunut lenkille aurinkolasein, hänellä oli mukanaan tyhjä muovipussi. Heti lenkin alussa laadimme molempia tyydyttävän suunnitelman; kävelemme eri puolilla tietä, jolloin kumpikin tarkkailee omaan ojanpenkkaansa ja heti havaittuaan tyhjän tölkin tai pullon, otamme sen parempaan talteen. Tässä tapauksessa ystäväni muovipussiin. Minä voin pitää aurinkolasit päässäni, vaikka UV-säteilyn takia niin ei olisi tarvinnutkaan vielä tehdä.

Olin erittäin ilahtunut siitä, että voisimme samalla myös siistiä kotikaupungin rähjäiseksi muuttunutta tienvarsimaisemaa. Saisimme myös kerättyä hyödylliset metalli- ja lasipakkaukset parempaan talteen. Myös taloudellinen hyöty olisi oleva huikea. Ystäväni laskeskeli, että jos hän löytäisi jokaisella kävelylenkillä noin 15 tölkkiä tai pulloa, niin pantti niistä voisi olla 1,50 euron luokkaa. Osa olisi tietty niitä pantittomia, jotka kuitenkin kerättäisiin kierrätykseen! Tätä asennetta arvostan!!! Ja jos hän tekisi lenkkinsä kahdesti viikossa, niin tulos olisi n. 3 euroa viikossa. Eli noin 156 euroa vuodessa. Ja 1560 euroa 10 vuodessa sillä oletuksella, että hän olisi ahkera lenkkeilijä ja muut kanssaihmiset olisivat yhtä välinpitämättömiä kuin tähänkin asti ja viskelisivät tyhjät tölkkinsä suoraan luontoon. Eivätkä ostaisi tölkkejään Venäjältä tai Virosta, jolloin niistä ei saisi panttia ollenkaan.

Ja niinpä dollarinkuvat silmissään kiiltäen ystäväni ja aurinkolasit silmillä minä, lähdimme kohti ensimmäistä turneetamme! Keskustelimme aluksi aiheesta häpeä. Mietimme, tunnemmeko häpeää, kun joku huomaa meidän tonkivan talteen lumihangesta pilkottavan tölkin. Mitä tuo henkilö ajattelee meistä (nimenomaan)? "Ohhhoh, onpa siinä mummoilla rahat tiukilla, kun pitää jo likaisia tölkkejä keräillä. / Hyi hitto mitä köyhää roskasakkia täällä liikkuu. Onkohan nuo pöllineet vaatteensa jostain kaupasta kun ihan siistit näyttää olevan. / Hyvä, että joku viitsii kerätä noita jätteitä, niin näyttää siistimmältä." Hävettikö meitä? Ehkä hieman. Mikä? En osaa sanoa; ehkä se, että meillä oli reikä muovipussissa.

15 senttiä tölkkimuodossa

Ojanpenkkoja tutkaillessa huomasin, että kaikkein sivistymättömimpiä ihmisiä ovat nuuskankäyttäjät. Nuuskarasioita löytyi moninkertainen määrä toiseen terroristiluokkaan kuuluvien, eli tupankanpolttajien viskomiin tupakka-askeihin verrattuna. Ja sitten löytyi kolmas jätelaji, eli ne kuuluisat koirankakat! Kun koirankakattajia on haukuttu ja mollattu enemmän kuin pedofiileja, niin nämäpä ovat ottaneet onkeensa ja korjaavat piskien jätökset nykyisin talteen. Ongelma on siinä, että kaupunki ei ole luonnollisestikaan saanut laitettua riittävää määrää roskiksia (siis meillä on varaa tässä yhteiskunnassa asennuttaa jopa koirien maatuville jätöksille omia roskiksia!) niille kakkapusseille. Kakkapussia olisi siis pahimmassa tapauksessa kuljetettava mukana useita kilometrejä tai lenkki olisi suunnattava kohti keskustan katuja.

Aivan älytöntä, sanon minä. Saman olivat todenneet myös lukuisa määrä koirankakittajia, jotka kyllästyneenä haisevan pökölepussin raahamiseen ja kakkaroskiksen etsimeen, olivat lopulta singonneet pussin sisältöineen luontoon. Ja siellähän se ei muovi maadu koskaan. Biopussi, jota joku hieman keskimääräistä älykkäämpi koirankakittaja (tai sellainen, joka jo tietoisesti oli päättänyt jättää pussin luontoon) oli käyttänyt, maatuu reilun vuoden aikana.


Koirankakka pussissa

Mielestäni paljon ympäristömyönteisempi ratkaisu on se, että koirankakka (kuka muuten välittää KISSANkakoista?! miksi niistä ei puhuta mitään, vaikka ne ovat todellinen terveysriski esimerkiksi leikkikentille, minne vastuuttomat ja ärsyttävät kissanomistajat usuttavat kattinsa tekemään jätöksiään) jätetään maatumaan luontoon. Kun maa alkaa sulamaan, niin kakkeli maatuu parissa viikossa! Mutta laki kieltää tuon toiminnan taajamassa. Kun koiranomistaja on fiksu, niin hän kakittaa hurttansa taajaman ulkopuolella (mitenkähän hän sinne pääsee keskustasta - autollako) tai alueella, jossa ihmislapset eivät luontaisesti liiku. Talvella se voi olla haasteellisempaa, samoin aivan kaupunkien keskustoissa. Tällöin voi olla viisasta turvautua kakkapussiin, mutta EI niihin muovisiin koirankakkapusseihin, joita ei valmisteta edes kierrätysmuovista! Jos ne kakat kerää ja vie astiaan, niin kannattaisi käyttää edes jo kertaalleen käytettyjä pusseja, vaikka niitä hedelmä- tai leipäpusseja, kun ne kuitenkin poltetaan jäteasemalla.

Mielestäni koirankakittaja, joka kerää keskellä metsää koiransa tuotokset MUOVIpussiin, on tikittävä ympäristöpommi. Olisi jo lopultakin ajateltava sillä kuuluisalla maalaisjärjellä ja arvioitava, mikä on kohtuullisempaa ympäristölle. Sekö, että kulutetaan uusiutumattomia luonnonvaroja ja energiaa koirankakkapussin valmistamiseen vai sekö, että kakka on muutaman hetken ennen maatumistaan esteellinen haitta?!

Koirankakka ilman pussia

Olisikin tosi hauska tehdä elinkaari koirankakkapussista: raaka-aineena uusiutumaton luonnonvara, jota tuotetaan kaukana Suomesta, teollinen tuotanto kirkkaine painoväreineen ja isoine energiankulutuksineen mahdollisesti maassa, jossa ei ole kovin kummoista jätelakia, käyttöaikana muutama sekunti tai minuutti riippuen siitä, miten helposti kakkapussiroskis kadunvarrelta löytyy, kakkapussin toimittaminen jätteeksi ja kaikki ne kuljetukset, mitkä kuuluvat kunkin vaiheen välille. Sen myönnän, että jos se kakkapussi joskus kaikkien moninaisten vaiheiden myötä saadaan Kontiosuon jäteasemalle, niin saadaanhan siitä energia talteen. Ja nimenomaan silloin olisi järkevää, että kakkapussi olisi ollut edes kierrätyspussi.

Kerrataan vielä! Taajaman ulkopuolella voit jättää iloisella mielellä kakat maatumaan metsään. Tätä eivät esimerkiksi Utranharjulla liikkuvat koirankakittajat ymmärrä, vaan sinkoavat maatumattomat muovipussit jopa puun oksille tai jättävät ne muuten vaan lojumaan vuosikausiksi maahan. He saattavat olla vielä tyytyväisiä; tulipahan kerättyä pussiin, kun sitä niin vaaditaan... Taajamassa kerää kakkelit jo kertaalleen käytettyyn muovipussiin ja raahaa pussi ihan mihin tahansa jäteastiaan, ei kuitenkaan naapurin. Jos et missään nimessä aio tuoda piskin tuotoksia kotiin, niin ota mukaan lapio ja siirrä pökäle paikkaan, missä siitä ei ole haittaa ennen maatumista. Jos sinulla on pakko olla pussi mukana ympäristön paineen takia (mutta et siis aio raahata kakkoja astiaan vaan teet vippaskontit heti, kun muiden koirankakittajien valvova silmä välttää), valitse edes maatuva pussi ja yritä singota se jonnekin pensaan juurelle tai muuhun näkymättömän paikkaan. Koe huonoa omaatuntoa siitä, että syyllistyt ympäristörikokseen, mutta todistusaineisto katoaa reilun vuoden sisällä, jolloin pääset pälkähästä!

Ja lopuksi: miksi vain koiran  kakkoihin suhtaudutaan näin intohimoisesti? Miksi kissanomistajat saavat olla rauhassa ja juoda kahvinsa kermalla tyytyväisinä siihen, että kattiroikaleet ovat oppineet peittämään kakkaläjänsä itse, vaikkapa sitten leikkipuiston hiekkalaatikkoon.

No tuollaisia tuli pohdittua ja kun olimme kävelleet reilun 8 km:n lenkin, niin olimme saaneet saaliksi 15 tölkkiä ja pulloa. Pantillisia niistä oli hieman alle 2 euroa ja loput menivät metallin- ja lasinkeräykseen! Tuli hyvä mieli! Seuraavalle lenkille aiomme kuulemma lähteä fillareilla ja reput selässä...

Subway, minimize trash!

Käväisin tuossa jokin aika sitten syömässä Subilla. Tykkään kovasti, mutta yksi asia ärsyttää asiakkaana; nimittäin toisten asiakkaiden käyttäytyminen siinä vaiheessa, kun astiat viedään palautuspisteeseen. Suurin osa jättää kaikki patongin ympärillä olleet päällyspaperit sellaisenaan tarjottimelle. Itse asiassa ymmärrän tilanteen; mitäpä sitä nyt viitsii nähdä vaivaa, kun kaikki kuitenkin kipataan samaan kierrätysastiaan. Kas näin:

No itse toimin toisin. Ajattelen sen niin, että vaikka jätemäärä pysyy samana, niin se menee kuitenkin pienempään kokoon ja silloin säästetään muovisäkkien määrää, mikä on pieni asia, mutta ympäristöihmiselle kuitenkin iso ilo. Jos kaikki tekisivät kuten minä, niin laskeskelin, että päivän aikana säästettäisiin kymmeniä jätesäkkejä. Myös työntekijöiden työmäärä vähenisi, kun ei tarvitsisi olla jatkuvasti vaihtamassa jätesäkkejä. Kaikki nimittäin mahtuu yhteen mukiin! Kas näin:

Ja Subithan löytyy www.subway.fi

Bambunkuitujuusto?!

Meikäläinen on tässä joulun jälkeen alkanut pohtimaan taas sitä, mihin tämä maailma oikein onkaan menossa. Toki itselläni on myös mietittävää asian suhteen, mutta jo se, että edes miettii, on parempi kuin se, että ei mieti mitään. Tällä en, luonnollisestikaan, ja kaikenlaisten väärinkäsitysten välttämiseksi, tarkoita sitä, että ne ihmiset, jotka pohtivat asioita, olisivat jotenkin parempia kuin ne, jotka eivät pohdi. Lisäksi edellisessä lauseessa on liian monta pilkkua. 

Itse asiassa, lohduksena kaikille niille, jotka silti vetivät herneen nenäänsä edellisestä, voin vilpittömästi sanoa, että mielestäni olen jopa huonompi ihminen kuin tuo pohdintaan viittava lause antaa ymmärtää. Nimittäin, jos miettii ja ymmärtää ja silti tekee vääriä valintoja, on mielestäni välinpitämättömämpi kuin sellainen, joka ei edes mieti eikä ymmärrä tekojensa seurauksia.

Todistan tuon edellisen! Ajattelin, että uudenvuoden aattona saattaisi olla kiva syödä pitsaa ja niinpä suuntasin kauppaan. Matkassa oli myös ystäväni, jolla oli samansuuntaisia ajatuksia. Suuntasimme siis reseptit mielessämme juustotiskille, sillä se oli miltei ainut tuote hiivan lisäksi, mikä pitsoistamme uupui. Juustotiskin äärellä rupesin miettimään, että itse asiassa minulla on juustoa jääkaapissa. Ystävälläni ei, joten hän heivasi kärriinsä kaupan oman halppis-tuotteen. Kuten yleensä, satuin lukaisemaan oletetun juustoraasteen tuoteselosteen.

Tekovalmiste

Aidompi

Yllätys oli suuri, kun tihrustin tekstiä hieman tarkemmin. Halpuuden tuotteelle teki se, että kyseessä ei ollutkaan juustoraaste, vaan Juusto- ja kasvirasvavalmiste. Tuotteesta 49% oli varsinaista juustoa ja toiset 49% kasvirasvavalmistetta; loput 2% erilaisia väri-, säilöntä- ja aromiaineita. Tuo kasvirasvavalmiste sisälsi eniten luonnollisesti vettä, sitten PERUNATÄRKKELYSTÄ, PALMUÖLJYÄ, suolaa, BAMBUKUITUJA, rasvatonta maitojauhetta ja SULATEsuolaa. Se lienee selvää, että hiilihydraatteja löytyi tekovalmisteesta 10g, kun sitä aidossa tuotteessa ei ole yhtään.

Jotenkin ensimmäinen ajatus oli, että siinähän ystävä saa ihan suoraan kasvispitsan, ei tarvitse edes täytteitä laittaa. Mutta sitten alkoi ottaa pattiin! Toki olen aiemminkin lukenut, miten meitä kuluttajia huijataan nimenomaan näillä halvoilla kasvirasvajäljitelmillä. Uutta minulle oli se, että siellä on mukana peräti bambukuituja. 

Palmuöljystä ei jaksaisi enää kiihkoilla, sillä erittäin harva tietää (ja vielä vähempi välittää), että palmuöljystä suurin osa käytetään elintarviketeollisuudessa. Meillä Suomessahan palmuöljystä tuli pahis sen jälkeen, kun kerrottiin sen käytöstä polttoaineeksi. Ketään ei kiinnostanut, mitä elintarviketeollisuus palmuöljyllä tekee. Pari vuotta sitten tuli muutos pakkausselosteisiin ja palmuöly on pitänyt mainita elintarvikkeiden tuoteselosteissa, mutta kovin moni ei niitä kaupassa ala tihrustamaan. Ymmärrän; en itsekään aina jaksa jäädä tutkimaan selosteita, vaan pyrin käyttämään tuttuja tuotteita. MUTTA aika ajoin, nuo merkinnät olisi kyllä syytä tarkistaa! Noiden teollisuusalojen lisäksi palmuöljy on erittäin suosittu raaka-aine myös kosmetiikassa, mutta niiden pakkauksissa ei tarvitse tuosta vielä hiiskahtaakaan.

En saanut selvyyttä, mistä ihmeestä ne bambukuidut tuotteeseen olisivat joutuneet; kuitenkin niin suuressa määrin, että ne oli kirjatttu tuoteselosteeseen. Bambukuitua käytetään paljon vaateteollisuudessa, mutta sielläkin meitä kuluttajia huijataan olan takaa. Bambukuitu, jota käytetään vaikkapa pyyhkeissä, ei ole oikeaa bambua vaan bambuselluloosaa ja sen oikea nimi olisi viskoosikuitu. Kuidun valmistus on vielä tuhoisampaa ympäristölle kuin puuvillakuidun. Mutta mitä ihmettä se tekee siis kasvirasvavalmisteessa? 

Mutta sitten tuli taas ÄITI apuun; muistathan, miten Äitit laittavat pienille pilteilleen aitoa ruokaa. Tässä joulun kunniaksi voisin vielä jakaa reseptiikkaa; harva tavallinen mökin muori enää taitaa  seuraavan Lanttulaatikon ohjeen: Lanttu, rasvaton maito, siirappi, mannasuurimo, korppujauho (vehnä), kasvimargariini (rapsiöljy, kovetettu rapsiöljy, aromi), jodioitu suola, muunnettu maissitärkkelys, valkopippuri. En tiedä, ovatko he muuttaneet jo tapaansa saattaa manan majoille Ross508 broilerihybridi. Sekin on eräämlainen valinta; eettinen sellainen.

Edellä mainittuun kuolemantapaukseen viitaten oli siis melko pieni yllätys - loppujen lopuksi -  että  sieltä Äitien kotisivuilta tupsahti taas uusi tiedonjyvänen. Heidän valmistamissaan NAKEISSA on nimitäin myös bambukuitua... Nyt kyllä kiinnostaa!!!Pitää laittaa postia ja kysyä, miksi.

Suomalaista lihaa?!

Lotus - Fresh: fressinä huussista?!

Meikäläinen meinasi saada sydärin tuossa hiukka ennen joulua; ei suinkaan joulun uuvuttamana vaan ihan normaalilla kauppareissulla vessapaperihyllyn ääressä. Työntelin ihan huolettomana melko tyhjää ostoskärriä kohti kassoja, kun huomasin ison kyltin. Siinä mainostettiin uutta wc-paperia. Paperin (oleellinen asia tuotteessa) lisäksi tuotteeseen oli ympätty mieto ja raikas tuoksu sekä kurkku-uutetta!!! Kurkku-uute sai minut kääntymään ja pyörittelemään pakettia ensin oikeassa, sitten vasemmassa kädessä.

Kyseessä oli siis ihan perusmarketin hyllyllä oleva Avainlippu-tuote! No tuo merkki onkin jo kokenut melkoisen nöyryytyksen, eikä se todellakaan merkitse enää 100% suomalaista tuotetta, vaan kotimaisuusasteeksi riittää 50%. Suoraan Avainlipun sivuilta lainattuna: "Kotimaisuusaste tarkoittaa suomalaisten kustannusten osuutta tuotteen tai palvelun omakustannusarvosta. Laskelmassa otetaan huomioon kaikki tuotteeseen tai palvelun tuotantoon kohdistuvat kustannukset.". Voiko sen feikimmin sanoa? Brändi on kuitenkin vahva ja miltei poikkeuksetta opiskelijani veikkaavat edelleen merkin saaneen tuotteen kotimaisuusasteeksi täyden satkun. Mutta pieleen siis menee.

Tällä kertaa sivuutin lipun ihan tyynesti ja aloin tutkimaan vessapaperia, jossa on mieto ja raikas tuoksu sekä kurkku-uutetta. Mieto ja raikas tuoksu? Kurkku-uutetta? Wc-paperissa?! Vuoden turhake-palkinto oli mennyt jo Muna Foods:n muoviselle kananmunakotelolle, joten joudun tyytymään vain omaan pohdiskeluun asiasta.

Mieti!!!

Veskipaperia mainostetaan seuraavasti: "Lotus Fresh - wc-paperissa yhdistyy premium-laatuinen pehmopaperi, mieto ja raikas tuoksu sekä kurkku-uute. Rullan ulkonäön viimeistelee raikkaan vihreä pintakuviointi. Tuote on myös dermatologisesti testattu, joten se on myös varmasti ihoystävällinen. Tuoksu on lisätty hylsyyn. Lotus Fresh - wc-paperirullissa on Flush&Go® -hylsy, jonka voi kierrättää, kompostoida ja huuhtoa alas vessasta. Flush&Go® hajoaa veteen kuten wc-paperi, 100-prosenttisella varmuudella. Tuote on valmistettu Suomessa."

Ekana mietin sitä, että valmistajan mukaan tuo Flush&Go on ainut kierrätettävä, kompostoitava ja huuhdottava hylsy. Niin miten niin muka ainut? Saman firman muiden tuotteiden kartonkihylsyt voi laittaa kierrätykseen aivan mainiosti. Miksi valmistaja ei halua tuoda tätä asiaa tietoon vaan korostaa, että vain Flush&Go  (jonka siniset kirjaimet eivät siis katoa minnekään vaan joutuvat lopulta vedenpuhdistamon lietteeseen vaikka rulla söhähtääkin näkymättömiin hetkessä siellä "pöntössä") on kierrätettävä. Kierrätettävä millä tavalla? Voiko siitä tehdä uutta tuotetta; tuskinpa! Ja jos rullan kompostoi, niin mitä tapahtuu kirjaimille, jotka lienevät jotain muoviperäistä ainetta, sillä omien testieni mukaan ne eivät liukene minnekkään viikkojen liotuksen jälkeenkään.

Niin ihmisilläkö?

Tokana mietin mietoa ja raikasta tuoksua, joka valmistajan mukaan on lisätty hylsyyn. Valmistaja on ottanut rohkean askeleen, sillä he mainostavat melko isosti heti perään, että tuoksu on kaiken kukkuraksi dermatologisesti testattu. Ihonärsytystesti eli dermatologisesti testattu tarkoittaa suurin piirtein sitä, että  kaneilta tai marsuilta (joskus jopa vapaa-ehtoisilta ihmisiltä) ajellaan ns.karvat pois ja testiaine levitetään iholle. Joskus ihon pinta hiotaan rikki ennen testiä hiekkapaperilla. Sitten seurataan (joskus jopa viikkoja), tuleeko iholle tulehdusta tai turvotusta.

Tässä tapauksessa testien jälkeen on ehkä muutettu tuoksun koostumusta, ehkä ei, mutta joka tapauksessa lopputulos on se, että kun pyyhkii takapuoltaan wc-paperilla, niin tuoksu lienee niin mieto (olihan se lisätty vain ja ainoastaan - endast - hylsyyn), että mitään iho-oiretta ei enää pääse syntymään. Ehkä vaan mieto ja raikas tuoksu jää leijumaan takapuolen ympäristöön, ellei kyseessä ole ollut hieman tuhdimpi tuotos esimerkiksi vaikkapa jouluaterian jälkimainingeissa..

Kolmanneksi jäin ihmettelemään, mikä onkaan kurkku-uutteen osuus tuotteessa. Käsittääkseni se ei ole tuoksuna, sillä silloinhan sitä ei olisi tarvinnut testata - dermatologisesti ainakaan. Tuorekurkku ei ole tyypillisesti kovinkaan allergisoiva (se sisältää paljon vettä) ja kuvan perusteella kyseessä nimenomaan olisi tuore-, ei suinkaan suolakurkku. Mikä siis on tuorekurkun focus wc-paperissa? Voiko se sittenkin olla "miedon ja raikkaan tuoksun" raaka-aine? Kurkku tuoksuna? Tässä tapauksessa - uutteeksikin puristettuna - kurkkuja kulunee kilo jos toinenkin, että tuotteeseen saisi edes jonkinasteista tuoksua.

Ehkä oleellisin kysymys on se, mitä järkeä on tunkea wc-paperiin "mietoa ja raikasta tuoksua sekä kurkku-uutetta"?! Tuossa joulunpyhinä muutama lapsi ja lapsenlapsi pyörähti wc:n uumenissa ja voin vakuuttaa, että mikäli wc-paperiin on jostain syystä pakko lisätä jotain tuoksua, niin sen ei missään nimessä pidä olla mietoa! Mikä merkitys sillä paperin tuoksulla on, kun ajattelee ihan  loogisesti, mitä siellä vessassa tapahtuu sillä "pöntöllä", kuten valmistaja wc-istuinta nimittää. Nimittäin, villi veikkaus on, että paperiin ympätty tuoksu kalpenee kevyesti sen rinnalla, mitä sillä on vastassa. Lopun annakin mielikuvituksenne jatkojalostettavaksi...

UGH! Olen puhunut.