Ilmansuunnat haltuun!

Minulla on todella erikoinen ongelma eli nykyaikainen haaste mökillä; ilmansuunnat menevät sekaisin etenkin pilvisinä päivinä. Toki vanhana (huomautus: en tarkoita tällä luonnollisestikaan omaa ikääni vaan sitä, kuinka kauan aikaa onkaan vierähtänyt siitä, kun aloitin Pielisen Tytöissä tonttutyttönä!) partiolaisena osaan suunnistaa jopa muurahaisten maamerkkien mukaan sekä auringosta. Silti minua häiritsee, että en osaa sanoa suoralta kädeltä mistä päin tuulee, kun siellä niemellä pyörin suuntaan jos toiseenkin. Molemmalle uskolliselle lukijalleni voin jo tässä vaiheessa sanoa, että kyllä, löydän silti esimerkiksi puuliiteriin ja saunalle ja isolle mökille (ei kokonsa puolesta, vaan toimintojensa puolesta) ihan vaivatta; se näkyykin siinä, että jäljetäni on aina puulaatikko täynnä puita ja mökki siistinä.

Näin viime kesänä eräällä vuokramökillä hienon kompassin, minkä edellinen taitava mökkiläinen oli väsännyt hiekkaan kivistä! Ihan upea! Tein heti itse samanmoisen, ehkä hieman hienomman jopa... Siitäpä näkikin yhdellä vilkaisulla, missä oli pohjoinen ja sen jälkeen pystyi päättelemään loput.

Näyttää goottiristiltä?!

Omalla mökillä ei valitettavasti ole hiekkarantaa kuin venerannassa ja sielläkin rakentaminen on jäänyt epämääräiseen vaiheeseen odottelemaan suojakatekankaan maatumista ja lahoamista ennen kuin varsinainen projekti saadaan hoidettua loppuun.Sehän aloitettiin vasta viime vuoden toukokuusssa ja kuten jo aiemmin kerroin; "Hiljaa hyvä tulee - jos on tullakseen". Se siitä valivali-osastosta. Oli siis keksittävä joku muu ratkaisu kuin kivikompassi.

Miniäni, tuo kaikkien kukka-asetelmien kuningatar, järjesti kauaskatseisena jo viime kesänä kurssin, missä opettelimme tekemään raparperinlehdestä betonivalun avulla kaikkia tarpeellisia juttuja. Kuten kukka-alustoja ja pihalaattoja ja kynttilänalusia. Olin ehkä mallioppilas (siinä kun en millään meinannut oppia minkä verran sitä massaa saa ja kannattaa laittaa)!  Siispä tuumasta toimeen ja raparperinlehtikompassia tekemään!

Vettä ja valmis pikabetoni

Kivet piti ottaa pois

Taputapu, väliin metalliverkkoa

Hyvin irtoaa

Paitsi ruoteet

Satsi sekoitettiin sopivan raparperinpensaan kupeessa. Öljysin ensin lehden nurjan puolen ihan tavallisella kylmäpuristetulla ruokaöljyllä. Sitten yritin laittaa pohjois-etelä ja itä-länsi kivet lehden kulmiin, mutta ei se onnistunut. Jätin sitten laittamatta ja keskityin vaan massan levittämiseen. Kun olin saanun noin sentin (tai kahden) verran massaa lehden päälle, niin laitoin kutakuinkin muotoon leikatun metalliverkon massan päälle ja jatkoin työtä. Siitä tuli aika paksu; hyvä on, siitä tuli liian paksu! Ei se muuten olisi haitannut, mutta saimme valettua 25 kg:n säkistä vain kolme (?) lehteä. Minun kompassilehteni oli kyllä melko iso muutenkin. Kun lehti oli valettu, niin jätettiin se kuivumaan muovin alle. Ei tarvinnut kostutella välillä, sillä hellesäässä muovin alle muodostui yön aikaan kosteutta ja valu kuivui ihanteellisesti.

Sitten viikon päästä käänsin lehden ympäri ja huomasin, että se irtoaa tosi hyvin ilmeisesti sen takia, että olin laittanut pohjalle kovalevyn! Ruoteet piti irrottaa teräslankaa, naulaa ja kulunutta puukkoa apuna käyttäen, mutta se oli hauskaa!

Nyt pitää vielä raahata raparperinlehtikompassi mökille, ottaa suunnat kompassilla ja käydä aina välillä tarkistamassa,onko huussi lounaassa vai lännessä. Haastetta tuo sekin, että meillähän on mökki niemessä ja suuntimista riittää suuntaan jos toiseenkin.

Ite tein - säästin taas!

Hamstraaminen on tietynlainen ominaisuus, josta voi olla sekä hyötyä että haittaa. Parhaimmillaan hamstrauksen ansiosta saa vanhasta ja ns. tarpeettomasta roinasta tehtyä uutta ja tarpeellista. Niin kävi tässä jokunen päivä sitten mökillä, ei kuitenkaan omalla vaan tynnyrisaunaostosten jälkimainingeista toipuneen ystäväni tiluksilla.

Hän osti siis pienen maamökin joitakin vuosia sitten ja voin vakuuttaa, että sen jälkeen ei ole ollut vapaa-ajanviettoon liittyviä "mitähän tekis kun ei oo mitään tekemistä" -ongelmia kenelläkään; ei hänellä, mutta ei myöskään lähipiirillä. Kaikkien väärinymmärrysten välttämiseksi sanon tämän positiivisessa hengessä, sillä minusta on kiva, että jos jotain tehdään, niin tehdään se sitten kerralla kuntoon. Tämä loistava periaate ei ole ollut johtotähtenä omalla kesämökillämme, missä teemana on "hitaasti hyvä tulee - jos on tullakseen". Tämän jälkimmäisen periaatteen mukaan esimerkiksi katon uusiminen ensimmäisestä hetkestä viimeiseen kesti ystävälläni noin viikon ja meillä noin kolme kuukautta.

No sitten asiaan! Valitettavasti ystäväni toinen yhtä oleellinen periaate on, että "aika tavaran kaupitsee". Niinpä hän on pyöritellyt noin kuusi vuotta kaikenlaista tarpeellista (hmmm...) rompetta mökkinsä nurkissa. Ja niitähän on riittänyt; sekä nurkkia että rompetta. Lopultakin, ehkä tämän hellekesän sumentamilla aivoilla hän lopulta teki päätöksen, että voi luopua vääntyneistä ja ruostuneista nauloista (vai voisiko niitä suoristaa vielä), puhkikuluneista ruostuneista ämpäreistä (voisiko laittaa vaikka muovia sisälle, niin mullat ei valuisi pois), käytöltään epämääräisiksi jääneistä metalliesineistä (saisiko näistä kuitenkin jotakin tehtyä jonnekin), puoliksi hiirensyömistä pärekoreista (voisiko tämän paikata itse) ja  jnejnejne JA NIIN EDELLEEN...

Mm. nämä säästetään.

Niinpä hän tyhjensi vanhan navetan (jonne tulee joskus vanhojen - säästettyjen -  esineiden näyttely) ja mätti tavaroita mieli haikeana metallikeräysläjään, jossa oli noin kahden heittokuution verran kaikkea epämääräistä metallirompetta odotellut kierrätykseen pääsyä jo vuoden ajan navetan nurkilla. Hienoa! Arvostan! Lopultakin!!!

Sitten tulee oma osuuteni, eli minulle on syvään juurtunut isäni perintönä sanonta "Tarkan talo tarvihtee!" Ja tästä syystä (vaikka olisin mättänyt menemään 90% hänen huolella varjelemista romppeistaan jo kuusi vuotta sitten), katselin kasaa vielä kerran sillä silmällä, että jos siellä sittenkin olisi jotain. Myönnän, en ole ns. pekkaa parempi, vaan joskus jopa pahempi. Viimeisestä kuormasta oli jäänyt vielä kaksi maitokärrin ruostunutta runkoa, sillä ne eivät sopineet autoon; ne olisi vietävä peräkärrillä. Siinä niitä katsellessa tuli mieleen, että voisiko niistä tehdä jotain. Päätettiin tekaista penkki. Siinä hieman mietittiin, että mitä teemme penkillä, että kuka siinä joutaa istumaan, mutta ajateltiin ottaa riski.

Ruostunut röhjö!

Aika kivan näköinen!

Ja kuten niin tyypillistä; tuumasta toimeen vaan! Vajaassa tunnissa olimme sahanneet jo nelisen vuotta sitten saadusta paksusta lankusta istuimen, harjanneet irtoruosteet rungosta, maalanneet sekä rungon että istuinosan ja ruuvanneet koko hökötyksen kasaan! Tuli hieno! Myös muitten mielestä. Kun ei itse jouda siinä kuitenkaan istuksimaan, niin saatiin saunalle kolmelle isolle vesiastialle hyvä penkki ja astiat pois terassilta!

Hyödyllinen penkki!

Pallohullun päiväkirjasta: Pupulassa tapahtuu - tosi vähän!

Minä, siis erittäin sivistynyt ja ehkä hieman vanhentunut, mutta silti hurmaava tanskalais-ruotsalainen pihakoira Vili, olen viettänyt kesälomaa. Vaikka Mamma sanoi, että minä vietän lomaa aina, niin kyllä minulla silti nyt on kesäloma. Kohta alan viettämään syyslomaa, vaikka Mamma epäilikin, että niinköhän sen viettämisestä tulee enää mitään. En ymmärrä mitä se tarkoitti, kun se nojasi johonkin kuluneeseen lapion varteen ja tuskaili, että miksi täällä maassa on oltava niin paljon kiviä. Että ei saa kuulemma kaivetuksi kuoppaa. Niin ihmettelin, että kai se tämä kuiva keli tekee sen, että matojakin on kaivettava jostain metrin syvyisestä montusta. Mutta Mamma ei vastannut, vaan katsoi minuun oudosti. Ja sitten se sanoikin, että oikeastaan saatkin nyt tosi paljon nameja, kun eihän sitä koskaan tiedä, milloin niitten saanti loppuu. Niin luulen, että tämä helle on sekoittanut Mamman pään ja sehän käy minulle!

Mutta sitten me lähdettiin Pupulaan. Siellä on se hirvee Pupu, joka ryöstää aina minun pallot. Ärsyttää! Mutta onneksi Nicki, se minun ex-mamman uusi kaveri, joka ei millään tajua, että minä en halua ees nähdä sitä, paitsi pari kertaa vuodessa kun se käyttää silloin sitä jotain hurmaavaa hajuvettä, ei ollut mukana. Niin se ei ärsyttänyt, eli oli kiva. Jotenkin tämä säätila, josta Mamma on paasannut minulle viimeiset neljätoista vuotta, saa minunkin ajatukset sekaviksi. Kun minun piti kertoa siitä Pupulasta eikä mistään tyhmästä Nickistä. Vaikka sekin on ollut monta kertaa mukana siellä. Niin sekös ärsyttää!!! Mutta Mamma sanoo, että ei Nickiä voi jättää yksin kun sen oma Mamma vaan reissaa pitkin ja poikin ja vaikka missä, niin miksi ei, kysyn minä?!

No Pupu oli sitten ominut taas kaikki pallot!

Ärsyttävä Pupu!

Sain lopulta yhden, niin Mamma ei suostunut heittämään sitä, kun minun tassu on kuulemma kipeä. Eikä se kyllä parane, vaikka nuolen sitä joka päivä. Mamma työntää minun suuhun jotain pahanmakuista tököttiä joka aamu ja kysyin, että harjoitteleeko se sitä naapurin kissan myrkyttämistä ensin minulla. Mutta Mamma väitti, että se parantaa minut. En kyllä uskonut. Mutta sitten kun nielaisin sen tökötin, niin sain namin, niin sitten uskoin. No kun aikani kantelin palloa Mamman kintereillä, niin lopulta se kuitenkin heltyi ja vieritti vähän palloa. Ihan tyhmää! Oli ihan helppo saada se kiinni. Mamma väitti, että sen käsi on kipeä niin se ei voi heittää palloa kauas. Mutta en uskonut sitä. Koska näin, kun se heitti tikkaa, niin se lensi ainakin viisi  metriä taulusta ohi!

Sitten pihalle tuli kuulemma joku iso ja tosi pulska rupisammakko! Minä en kyllä nähnyt sitä, vaikka Mamma väitti, että olin melkein kävellyt sen päälle. Ja se sanoi, että siinä tapauksessa olen menettänyt sekä näkö-, että hajuaistini. Niin en kyllä uskonut sitä!


Missä muka?!

Onks tää nyt MUN!

Katteeton lupaus!

Tuossa fillarireissulla huomasin muutaman asian ihan konkreettisesti mainonnan saralta; nimittäin katteettomat lupaukset.

Suunnattoman suuri mainoskyltti hehkuttaa sekä ennen Kolia että ennen Lieksaa, että nyt autolautalla Pielisen yli suuntaan jos toiseenkin. Sama mainos komeili keväällä netissä vuoden 2018 kesäaikatauluissa; laiva kulkee taas juhannuksen jälkeen! Mutta kun ei kulje!  Olin juuri päättänyt, että seilaan laivalla Lieksasta Kolille ja hehkutin, miten istun aurinkokannella ja ihailen Pielisen pintaa! Mutta ei! Ei vaan ole tullut mieleen, että pitäisikö käydä maalaamassa vaikka mustat henkselit mainoksen yli, jos ei jaksa ruuvata koko kylttiä irti sieltä tien varrelta harhaan johtamasta?!

Facebookissa luki, että Aronsalmen Grilli on auki klo 9.00 alkaen. Mutta kun ei ollut! Olin päättänyt hörpätä ensimmäiset kahvit Juuan jälkeen Aronsalmella, minne matkaa olisi juuri sopivasti. Mutta ei! Virallisessa tienvarsikyltissä lukikin, että kioski aukeaakin vasta klo 10.00. Ei vaan ole tullut mieleen, että pitäisikö sitä facebookkia päivittää kun kerta sen on ottanut yhdeksi mainontakanavakseen. Että voisi lukea vaikka jotain tyyliin "säävaraus", mikäli sään mukaan mennään.

Facebookissa oli edellisenä iltana sekin tieto, että Sininen Kahvila avaa ovensa jo klo 7.00. Tässä onnellisena en ostanutkaan hotellin tylsää aamupalaa, vaan haaveilin kahvilan mainiosta tarjonnasta (josta oli jo kokemusta). Mutta kun ei avannut! Aamupala jäi haaveeksi ja piti mennä toiseen kahvilaan syömään rasvaista croisanttia. Ei vaan ole tullut mieleen, että jos on Facebookissa yrittäjän roolissa, niin niitä sivustoja on myös päivitettävä. Ellei tullut molemmille kahvilapitäjille jotain sydäriä yölä ja molemmat makaavat tietty saikulla letkuissa ja mie vaan mollaan heitä täällä. Silloin pyytäisin nöyrästi anteeksi!

Tulisin jos pääsisin!

Ja viimeistä vietiin!

Jos olisin nuorempi, niin sanoisin, että meitsi rokkaa!!! Mutta koska olen vanhempi niin sanon, että olen tosi iloinen! Nyt on eka lenkki takana ja olen todella todella  iloinen!!! Pielinen on nyt kutakuinkin kierretty! JES!!!

Olin todella (olen jotenkin kiintynyt tuohon sanaan) uupunut edellisenä iltana; sekä pitkä ajomatka sateessa että satulaosaston etuosan kipeytyminen saivat aikaan sen, että harkitsin jopa laivamatkaa Lieksasta Kolille ja ajoa siitä ns. alamäkeen takaisin Joensuuhun. Olisihan se siistiä tehdä samalla sellainen sisävesiristeilykin ja sää vaikutti lupaavalta. Mutta sitten I&M kertoivat, että kaikista isoista mainoskylteistä päätien varrella huolimatta, laiva ei liikennöi ollenkaan! Grrr... No asiasta myöhemmin.

Aamu valkeni Lieksassa, tuossa elämäni satumaassa (jossa olen viettänyt 1/3 elämästäni ja sen kyllä huomaa) ja hotelli Kaatrahovin ikkunasta tirkistellessä, oikein aurinkoisena. Lieksalaiset olivat sonnustautuneet jo aamusta T-paitoihin, joten ajattelin, että kivahan se on laivareissun sijaan sittenkin polkea ja asetin kaikenlaisten alaosaston hiertymävaivojen ja kipujen takia tavoitteeksi Ahvenisen, minne olisi siis 50 kilsaa.

Sitten aamupalalle Siniseen Kahvilaa, joka facebookin mukaan aukeaa jo klo7.00. Mutta eipä auennut, vaan ovelle oli ilmestynyt lappu "suljettu toistaiseksi". Vähänkö otti pattiin! No kävelin sitten Kären kahvilaan, mutta heillä ei ollut aamupalaa tarjolla, ei edes leipäpalasia tai sämpylää. Ihmettelin asiaa, niin Vaskiviikolla kuulemma olisi! Nyt oli aamupalaksi pizzaa, croissanteja, piirakoita, munkkeja, pullaa, kakkua - luulisi niistä nyt jotain löytyvän. Mietin, että onpa hassua kun seinän takana leipoivat leipää ja sämpylää kädet jauhoissa, mutta ei kukaan ollut keksinyt, että saattaisi sellainen vähän terveellisempikin vaihtoehto mennä kahvilankin puolella.

Kävin viemässä kukat isän ja äitin haudalle; liikutuin kun ajattelin, että 10 vuotta edellisen pitkän reissuni aikana molemmat olivat vielä elossa ja äiti oli erityisen huolissaan matkastani. Isä luotti, kuten aina. Nyt ei kummanakaan tarvinnut huolehtia mistään. Tirautin siinä itkutkin, sillä rakastan ja kaipaan heitä vieläkin todella paljon.

Seuraavat itkut meinasin tirauttaa ihan muista syistä, eli etuosaston kipukynnys nousi sellaisiin sfääreihin, että mietin, pitääkö kutsua noutaja! Onneksi Jenni Vartiainen lauloi juuri "Mä en haluu kuolla tänä yönä..." ja sain kehitettyä istumatyylin, jossa vain toinen kankkunen eli pakara oli satulalla - hiemanko oli hidasta ja hankalaa.

Mutta sää oli aivan huikea; T-paita päällä ja aurinko paistoi ja nyt tuoksui ekaa kertaa niitetty heinä, suo ja lämpö, mikä oikein väreili ilmassa. Oli ihan huippua!!! Karautin Ahveniselle ja suomalaiseen kesäsäähän tottuneena, eipä ollut ihme, kun alkoi hissukseen sadella. Tauon jälkeen alkoi viimeinen rykäisy ja sisujen taisto kohti Kuusojaa, jonne poljin kipukynnyksen ylittyessä mennen ja tullen. Mietin, että kaikki on muuten ihan valtavan hauskaa, kivaa, ihanaa, nautin nautin nautin!!! Mutta pyrstöosaston etupuoli huomautti, että ei taida järki päätä pakottaa vaikka sen luulisi jossain määrin myös lisääntyvän iän myötä. Myös käly laitteli kannustusviestiä, että "Kovasta päästä kärsii koko kroppa". Ymmärsin, että Kuusojalle saakka poljen, vaikka lenkki jäi pikkuisen vaille omassa päässä suunnitellun tavoitteen. Siitä kukkotaksin kyytiin ja kotiin!

Pikku-Ahveninen

JESSSS!!

Toka päivä takana (onneksi)

Hohhoijaa! Tuli mieleen, että paljonkohan se meikäläisen älykkyysosamäärä mahtaisikaan olla. Nimittäin, vaikka eilinen myrskysää vei voimia niin tänään vasta olikin haastetta. Ja meikä oli suunnitellut pöräyttävänsä Juuasta Lieksaan kälyn mökin kautta, mikä tarkoitti vielä 7km extraa.

Päivän saldo oli 109 kilsaa. Se oli oikeasti pitkä päivä! Voin sanoa ihan ite. Aamulla heräsin Juuassa naapurin kolisteluun ja olin jo 07.00 satulassa. Tavoite oli ajaa mahdollisimman pitkään ennen sadetta. Tiistaille lupasi nimittäin kaatosadetta ja voin kertoa, että harva nauttii pyöräilystä sateessa. Mie aattelinkin, että jään Nurmeksessa kylpylään jos sataa.

Mutta pääsin Nurmekseen kuivana. Vähän etuosa eli ei siis takapuoli oli kipeänä,  vaikka oli oikeen pyöräilyhousut jalassa. Muuten oli tosi kiva fiilis ja ajattelin jättää uintireissun  toiseen kertaan ja ajaltaa (hahhah!) Viekiin sukuloimaan. Sade alkoi luonollisesti heti, kun olin ohittanut sen kylpylän.

Sataa sataa ropisee, tilitilitom...

Mitään pikkusadetta meitsi pelkää!! Mutta oli kyllä tympeetä ajaa vesisateessa, etupuoli (ei siis takapuoli) ns.tulessa kolmet housut jalassa. Mutta sisulla mentiin. nyt oli kuitenkin asenne kohillaan itellä, sillä ajattelin, että ei tälle nyt mitään voi. Suomen suvessa on ihan liikaa vaadittua toivoa edes sitä kolmen päivä poutaporttia putkeen.

Tosi vähän oli alamäkiä Juuan ja Nurmeksen välillä. Vain kolme sellaista, missä vauhti nousi yli 30km/h. Muuten oli sellaista pitkää loivaa tappavaa ylämäkeä ja lyhyt alamäki, missä ei kerinnyt palautua. Se oli minulle yllätys. viimeksi pohjoisessa oli jotenkin reilumpaa; oli jyrkkä ylämäki mutta sen jälkeen myös huippu alamäki. Väsytti. Saattoi olla jokin vaikutus silläkin, että lähin treenaamatta ja on muutama kg pulskistuttu sitten 10v takaisesta reissusta.

Vesilätäkössä...

No sukuloimassa oli kiva käydä. Sain vaatteetkin kuivaksi ja lämmintä ruokaa. Sitten oli pakko lähteä viimeiselle rykäsylle. Alkoi heti satamaan. Ja etuosa (ei siis takamus) oli niin kipeä, että melkein itketti. Mutta sitten muistin, että olen sentäs synnyttänyt neljä lapsosta, silkohapsosta. Siihen verrattuna kipu tuntui aika mitättömältä.

Kun lopulta pääsin Lieksaan, niin voin sanoa kun anttituisku, että olin pikkusen poikki. Antti Tuisku tuli mieleen kun sattui muutama biisi häneltäkin soittolistaan. Hotellin omistaja miehensä kanssa tuli laskemaan minut sisään. Kyselivät mistä tulen ja kun kerroin, niin mies katsoi minua, että olen aivan hullu. Hetkisen olin samaa mieltä.

Jätkän patsaassa kohisi koski

Mutta sitten suihkuun ja ruokaa ostamaan ja nukkumaan. Mietin, että voisinko vähän lyhentää päivämatkaa. Yksi pariskunta kertoi Juuassa, että he ajavat 50km/päivä. Jos satulaosasto oireilee yhtä pahasti niin harkitsin jopa sitä, että en ajaisikaan pitemmälle. Himmailisin Lieksassa ja menisin autolautalle Kolille.

Liian pitkä päivä!

Eka päivä takana

Jess! Eka 91 km on ilman haavereita takana. Vähänkö väsyttää, mikä ei ole mikään ihme kun en treenannut yhtään. Mieletön vastatuuli toi haastetta, sillä suurin osa matkasta oli 15 km/h luokkaa. Lannerangan vääntymä ja skolioosi ilmoittivat 35 km kohilla, että nekin lähti mukaan. Onneksi ei viittineet muuta alkaa säätämään. Tuuli otti pyörään niin, että aukealle tullessa ravisutti! Olin siis haaveillut jostain 20km/h keskinopeudesta - sen sai kyllä unohtaa sekä vastatuulen että oman kunnon takia.

Tie oli entisestään heikentynyt viime reissusta. Kunpa radiossa tai lehdessä olisi juttua näin kesäaikaan pyöräilijöistä. Autoilijat ei ymmärrä, että fillarilla ei aina pysty ajamaan sen valkoisen viivan oikealla puolella turvallisesti. Nytkin suurin osa matkasta oli nii huonoa, että tiellä oli jopa 5-10 cm pudotus asfaltilta hiekalla ihan viivan kohdalla. Mie en ota sitä riskiä, että kaadun sen takia,  ettei ole vara hoitaa teitä.

Pudotus n. 10cm

Osa autoilijoista on todella huomaavaisia ja ajavat kauempaa ohi. Vaaratilanne tulee silloin, kun meitä on kolme rinnakkain. Onneksi mitään ei sattunut eikä ollut ees läheltä piti-tilanteita.

Kuulokkeet toimivat mainiosti! Kyllä se vaatii tuollaista nopeatempoista musaa, että vauhti pysyy tasaisena. Muutama mäki oli kyllä niin pitkää ja loivaa nousua, ettei auttanut ees Ykkösen pikku-Kakkosen 'Pattipää Leijona':n kuuntelu...

Vähänkö pelotti erämessumainos!

Kiva reissu! Nautin! Huomenna sattaa vettä. En nauti. Yritän päästä Nurmekseen;  kaatosateessa sekin olisi jo kelpo suoritus.

Minä poljen, minä ohjaan, niinkuin tanssi matka käy....

Huomasin tuossa keväällä, että edellisestä fillarireissustani Kuusamoon on vierähtänyt kymmenen vuotta! Sen jälkeenkin piti lähteä polkemaan, mutta eipä tullut lähdettyä erinäisistä syistä johtuen. Mutta nyt lähden! Huomenna! Suunnitelmissa on siis polkaista tuollaiset reilut 600 kilsaa, mutta kahdessa erässä mitä todennäköisimmin.

Minusta on tullut niin mukavuudenhaluinen, että en viitsisi polkea vesisateessa, kovassa vastatuulessa tai kylmässä.Tämän takia olen herkeämättä seurannut sääennusteita ja etsinut poutaporttia, edes sellaista kolmea päivää putkeen; siinä ajassa ilman haavereita kerkiäisin hyvin polkaista menemään 300 kilsaa. Ja sitten voisin jäädä odottelemaan seuraavaa poutajaksoa.

Loma alkaa huomenna ja siihen alkuun suositellaan aina jotain kunnollista irtiottoa. Fillarireissu Pielisen ympäri käy hommaan mielestäni mainiosti! Olen saanut toki paljon kannustusta kaikilta, joille olen viitsinyt asiasta mainita, eli ehkä kymmenelle ihmiselle. Osa on innoissaan (yksi) ja loput kauhuissaan. Mietin, mistä moinen mahtaa johtua. Edellinenkin 543 km:n reissu meni aivan huipusti. No, ehkä tuo asenne kertoo enemmän heistä kuin minusta.

Olen realisti! Jos voimat ei riitä, niin sitten pitää lopettaa. Työnantajan mielestä olen niin hyvässä kunnossa, että jaksan tehdä omat työni ja välillä toistenkin. Itsekin olen kyllä oikein positiivisella mielellä. Ajattelin pitää ekan päivän tuollaista 15 km tuntivauhtia, niin ei menisi heti hapoille.  Normisti sellainen 22km/h on leppoisaa ja mukavaa matkavauhtia, mutta tuuli ja pitkät ylämäet tuovat haastetta. Satku päivässä on ihan realistinen matka.

Haastetta piisaa. Juuri kun olin varannut huoneen Juuasta (siellä koko käpykylällä on vain viisi huonetta majoituspaikkana), niin eikös sääennuste alkanut välittömästi päivittää umpisadetta toiselle ajopäivälle. Tyypillinen suomalainen kesäsäähän on kylmää, sateista ja vastatuulista. Ajattelin, että nyt kuitenkin mennään enkä jää norkoilemaan paremman sään toivossa. Sain ystävältä lainaan hänen entiset työpaikan sadehousut, joten jospa pysyisin suht kuivana.

Fillari on sama vanha Crescent, 21-vaihteinen mtb, jolla poljin Kuusamoon. Jotain on kuitenkin muuttunut: kun viime kerralla näytin ihan nakkimakkaralta, joka on ahdettu liian piukkoihin kuoriin (pyöräilyshortsit), niin nyt näytin lähinnä lenkkimakkaralta, jolle on käynyt samoin. Että siihen malliin en saanut sittenkään laihdutttua eli vakioitua painoani.

Toinen iso juttu on se, että minulla on elektorniikkaa vaikka muille jakaa. Ajotietokone piti uusia; se on hyvä ja tärkeä apuväline! Musiikin kuuntelu siirtyi uudelle levelille, kun Kolmonen hommasi minulle spotify:n ja kannusti ostamaan bluetooth-kuulokkeen, kun se on kuulemma nykyaikaa. Uskonkin häntä, sillä onhan se vähän ärsyttävää, kun muuten olisi piuhoja niin paljon, että joku ohiajaja voisi luulla minun olevan sydänkoneessa. Testasin kaikkea! Hyvin toimii. Mutta olen keksinyt vasta 57 kivaa piisiä, joita haluan kuunnella ajaessa. Saattaa ruveta tympimään, jos joutuu pyörittämään koko ajan samaa soittolistaa. Pyysin sitten lähimpiä kertomaan mielibiisinsä ja latasin nekin sinne. Oli aika outoja?!

No, toivon, että ei satu haaveria ja kunto kestää eikä sada kaatamalla! Eka pohjoisen lenkki odottaa! Toka suuntautuu sitten etelään, mutta siitä sittten tämän reissun jälkeen!

Kohta lähetään!