Yhteisomistuksen autuus

Omistan yhdessä kolmen naapurini kanssa n. 100 metriä Aronia-pensasaitaa. Jokaisen naapurin osuus on 33 metriä, jonka jaan siis heidän kaikkien kanssa puoliksi. Aluksi oletin, että kesällä kitkemme pensasaidan myöskin puoliksi, eli minä omalta ja naapurit omalta puoleltaan. Mikä väärinymmärrys!

Nimittäin, yhtä naapuria lukuunottamatta, muut naapurit olivat ymmärtäneet, että minä kitken kaikkien pensasaidat. Sekä omalta että heidän puoleltaan. Hommahan menee niin, että kaikki eivät ole kiinnostuneita pihatöistä. Voisin mainita tässä itseni ensimmäisenä. Sen näkee siitä, kun kävelyttää piskiä ja katselee samalla ihmisten pihoille. Ei tarvitse olla mikään hortonomi tehdäkseen havainnon, että tuon tontin omistajat  oikeasti nauttivat pihatöistä ja tuon taas eivät.

Minut ajaa pihatöihin velvollisuus ja asenne, että piha ei saa näyttää ränsistyneeltä. Samoin se, että kasvit kasvavat itse asiassa paremmin, jos välillä jaksaa repiä rikkaruohot niiden seasta. Lomani aluksi päätin panostaa hyötyliikuntaan ja jo eilen, siivottuani, rynnistin pensasaitojen kimppuun. Enpä olisi itsekään uskonut, millaisen kasan heinää ja rikkaruohoja sain kiskottua pensasaidan ympäriltä. Ja minulla on sentäs kuoriketta katteena Joudun hommaamaan peräkärryn, että saan kuskattua rikkaruohot tontilta. Komposti on nimittäin ihan tukehtumaisillaan.

Korostan tässä, että kyseessä ei siis ollut pelkästään omalta puoleltani jahtaamani ruohot, vaan osittain myös naapurien. Aronia-aitataimet olivat tukehtumaisillaan heinään ja muutenkin koko aita näyttää rytöläjältä. Mutta kauneus on katsoja silmissä. Ja jokainen saa tehdä omalla tontillaan mitä huvittaa, tai jättää tekemättä.

No, tulipa sekin tehtyä. Nyt on jo kaksi isoa hommaa kesälomatöistä tehtynä. Kolmas odottaa tuolla Lieksan suunnassa, eli siellä on muutama sata neiliötä niitettävää ruohoa odottamassa. Ostin raivaussahan! Sillä lähtee!!!

Näin se kesäloma alkaa...

Laulavat Matti ja Teppo. Tai ainakin Matti laulaa, en ole koskaan kuullut Tepon ääntä. No joka tapauksessa, meikäläisellä alkoi kauan odotettu kesäloma. Yksi esimiehistäkin käveli töissä päivällä ohi, mutta ei toivottanut hyvää lomaa, mistä vedin kollegan kanssa johtopäätöksen, että ei kiinnosta esimiehiä lomien vietto.

Mutta minua kiinnostaa! Tänä kesänä ajattelin satsata kesäloman onnistumiseen ja luin pikavinkit Hesarista. Eka vinkki oli, että viimeisellä työviikolla kannattaa löysäillä ja toisekseen, ei kannata tehdä mitään tarkkoja suunnitelmia lomalle.  Kolmanneksi vinkiksi Hesari ehdotti, että heti loman alkuun kannattaa ottaa joku raju irtiotto normaaleista rutiineista. Tätä ehdotti myös eräs sukulaiseni! Sovelsin noita ohjeita hieman ja tein hulluna (yli)töitä koko viikon, jotta pääsin lähtemään lomalle puoli tuntia (!) ennnen normaalia työajan loppumista.

Panostin kuitenkin tähän irtiottoon. Pitäsi tehdä jotain sellaista, että työt unohtuvat tykkänään. Joku kolmen päivän ryyppyputki??? Se ei innostanut. Ei myöskään lattiajooga, jossa olisin pyöriskellyt pölypalleroitten keskellä.  Niinpä päädyin siihen, että lähden tytön kanssa shoppailemaan!!! MINÄ shoppailemaan! Minä SHOPPAILEMAAN?! Se on tosi rajua! Varmasti työt unohtuvat. Tarkistin tilini saldon ja eikun matkaan.

Suuntasimme kohti Jyväskylää ja siellä kohti keskustan kahta shoppailukeskusta, joista olin hehkuttanut tytölle. Tyttö totesi, että täällä on kolme (kuitenkin niin monta) kauppaa, joista nyt voisi löytää jotain kelvollista. Olin tosi helpottunut, koska jo toisen kaupan kohdalla olisin varmaan tosi tylsistynyt. Onneksi tyttö oli tullut äitiinsä ja toimi tosi suoraviivaisesti eli menimme kauppaan, tyttö loi yleissilmäyksen noin 10 sekunnissa ja päätti sen jälkeen, kierretäänkö rekit vai ei. Sovittaminen sujui yhtä nopsaan ja kassalle päädyimme ennätysajoissa. Hyvä juttu! En itse asiassa kerinnyt tylsistyä ollenkaan!

Noin 1½ tunnin shoppailun jälkeen tyttö oli ostanut sen mitä tarvitsi ja minä olin ostanut itselleni hupparin ja kengät. Lisäksi sain kolme muovipussia auton roskapusseiksi. Oli tosi kiva! Kävelimme räsymattoa pitkin kohti hotellia.

Ja nyt seuraa ihan hirvittävä julkinen tunnustus, jonka te kaksi poloista lukijaani joudutte kestämään; nimittäin tarjosin tytölle elämäni ensimmäisen drinksun! Se liittyi siihen osioon, että on tehtävä jotain epänormaalia, että pääsee pois työrutiineista!  Kaikkeen sitä joutuukin, kun yrittää noudattaa ohjeita!!! Minulla ei ole tapana nimittäin tarjoilla aikuisille lapsilleni mitään drinkkejä, kuten eräällä, jonka nimeä en juuri nyt muista...

Ihan hävetti. Baarissa kaikki tuijottivat meitä; varmaan osa ajatteli, että kylläpä tuo äiti on johtamassa tytärpoloaan huonolle tielle?! Minä äiti-parka join Irish Coffeetani häpeillen. Tyttö sen sijaan joi kesädrinksuaan ihan hilpeällä mielellä, sillä shoppailut olivat sujuneet hyvin. Otimme pari selfietä, joita en osaa vielä ladata uudesta puhelimestani tänne blogille (teidän onneksenne).

Tästä ilahtuneena (siis shoppailujen onnistumisesta) suuntasimme syömään ravintolaan, jonka S-koon annoksetkin olivat järkyttävän isoja. Emme jaksaneet enää lähteä laulamaan karaokea, vaan vyöryimme hotelliin nukkumaan. Siinä välissä olin ehtinyt järkyttää erästä baarimikkoa, jolta tilasin GingerJoe-oluen JÄILLÄ! Tämäkin vaan sen irtioton takia... Tyttö haastatteli vielä minua 50-vuotis pyöräilyreissustani ja aikoo tehdä siitä yhden koulutehtävänsä. Eli ei mennyt hukkaan tämäkään reissu, ei!

Kaikkeen sitä joutuukin, todetakseen, että oikeesti: NYT ALKAA MEITSILLÄ LOMA!!!! JIHUU!!!!

Ps. Oli tosi kivaa!!!

Kännykkä oppaana

Nyt on pakko kertoa asia, jota kaikki aiemmat kuulijat eivät ole uskoneet!  Mutta totta se on!! Nimittäin, uusi älykkökännykkäni navigoi ilmansuuntien, ei kadunnimien mukaan!

Olin nimittäin  Jyväskylässä tuossa vähän aikaa sitten ja laitoin uuden puhelimeni navigaattorin suunnistamaan kohteeseen, ei suinkaan Jyväskylään, vaan Viherlandiaan. No aluksi navigaattori mökötti alkumatkan ja oli mykkäkoulua jotain kolme kilsaa. Sitten se lopulta armeliaasti tokaisi, että käänny oikealle heti. Tämän olin kyllä itsekin jo oivaltanut, sillä minulla on sen verran hyvä kaukonäkö.

Navigaattori jäi päälle, kun lähdimme takaisin. Vanhana partiolaisena osasin tietty jo suunnistaa samaa reittiä kuin olimme tulleetkin. Edessä oli T-risteys ja ainut järkevä reitti oli kääntyä vasemmalle. Mutta ilmansuuntiin erikoistunut Samsungin navigaattoritäti parahti, että käänny KOILLISEEN!!!

Koilliseen? Minun olisi pitänyt tietää T-risteykseen tullessani, onko koillinen oikealla vai vasemmalla. Yleensähän se on oikealla, jos pohjoinen on suoraan edessä... mutta nytten se oli siis vasemmalla. Metsään olisi menty jos olisi uskottu navigaatoria eikä omia suunnistustaitoja.

Uusi puhelin

Tuli taas todistettua sekin selviö, että nykyajan puhelimet ovat miltei kertakäyttökamaa. Puhelimeni, jolla oli ikää vajaat kaksi vuotta, otti ja pimeni lopullisesti. Onneksi minua oli informoitu, että puhelimeen voi asentaa muistikortin ja onneksi nerokas puhelin oli älynnyt tallentaa kaikki kuvat kyseiselle kortille. Kuvat siis säilyivät.

Sen sijaan menivät kaikkien kamujen osoite- ja syntymäpäivätiedot sekä kalenteri. Että sniif vaan! Toki minulla on syntymäpäivät kirjoitettuna oikein vanhanaikaisesti sellaiseen syntymäpäiväkirjaan, josta löytyy vielä erityinen runo tai riimi jokaiselle päivälle. Jos ei olisi, niin nolosti olisi käynyt. Ei kuitenkaan yhtä nolosti kuin osalle tulevasta perikunnastani, josta kaikki eivät edes muista oman äitinsä syntymäpäivää isästä puhumattakaan...

Varsinaiseen asiaan palatakseni, oli siis ostettava uusi puhelin. Vitkuttelin ostoa kaksi viikkoa, koska olin kaukoviisaasti jemmanut yhden vanhan melko toimivan kapulan sukanvarteen ja pärjäsin sillä välttävästi. En kuitenkaan saanut otettua kunnon valokuvia, läheteltyä viestejä whatsApilla, katsottua forecan säätä tai googlattua muita tärkeitä tietoja netistä, kuten  vaikkapa omaa sähköpostiani, jota en muutenkaan usein katsele.

Olette ehkä, te harvat mutta sitäkin fiksummat lukijani, jo huomanneet, että meikäläinen ei ole mikään himoshoppailija. Niinpä pyysin porukoita katselemaan minulle valmiiksi puhelinmallin ja kauppan, mistä sellaisen helpoiten löytäisi. Ensin ajattelin, että ostan samanlaisen kuin rikki mennyt oli, mutta sen valmistus oli lopetettu... Sitten ajattelin, että ostan joka tapauksessa sellaisen, missä on näppäimet, mutta tietoteknisesti lahjakkain poika sanoi, että tipahdan lopullisesti kehityksestä, jos en osta hipaisunäppäinmallia vaan jämähdään takomaan näppäimiä. Positiivista lausunnossa oli se, että tulkitsen asian niin, että en ole vielä aivan kivikauden tasolla lasten mielestä.

Puolustin kantaani sillä, että näppäinpuhelimella voi tekstailla huolettomasti samalla kun ajaa autoa. Samoin, minullahan on jo työpuhelimessa hipaisunäyttö ja sen kokemuksen myötä olisi luullut olevan päivänselvää, että tulevaisuuden viestintäni perustuu savumerkkeihin. Mutta muistaen yhä kasvavat hiiidioksidipäästöt, oli luovuttava tuumasta.

Niinpä kävelin kauppaan, kysyin onko valkoisena ja menin kassalle. Noinkin lyhyen shoppailuhetken aikana myyjä kerkisi myydä minulle hipaisunäytöllä olevaan puhelimeen suojamuovin, jotta näyttö ei mene pilalle... Juuri näin!

Ostinkin Samsungin, koska Nokia Lumian työpuhelin on niin painava, että en jaksa raahata samankokoista puhelinta työpäivän jälkeen enää kotona. Opin käyttämään puhelinta heti. Tai aika heti. Tai ainakin opin. Tai ainakin nopeammin kuin olin odottanut itse! Toki sain asiantuntevaa opastusta. Ja pari kertaa pystyin päättelemään jopa loogisesti oikean toiminnan.

No sitten luulin, että minulla menee hirmusummat maksuja datapaketista. Ja dataa tarvitaan, koska älykäs puhelimeni haluaa koko ajan päivittää tietojaan ja olla ajan hermolla! Toisin kuin edes monet ihmisetkään!!! Onneksi piilolahjakkuuteni tulee esiin pojassani, joka oli jo talvella luonut minulle oman soneratilin, jonka kautta vaihdoimme kotoa käsin edullisen datapaketin ja päivitimme muutakin tärkeää, mistä en ihan ymmärtänyt kaikkea. Ja kun aloin ymmärtää, niin ymmärsin erityisesti sen, että on todellakin parempi olla ymmärtämättä. Ja kun tässä nyt puhun monikossa puhelimen säätämisestä, niin se johtuu vaan sosiaalisesta luonteestani, ei tekijöiden määrästä.

Älykköpuhelimessani on siis hipaisunäppäimet. Minulla on liian isot sormet. Summa summarum, kuten me puolikuolleet latinistit sanomme, onneksi minulle on asennettu sanojen oletussyöttö. Olen jopa huomannut, että on helpompi kirjoitella puhelimen kehittelemiä juttuja kuin yrittää vääntää lauseita pakonomaisesti omien ajatusten mukaan.

Eilen sain WhatsAppiin viestin, että ihmeiden aika ei ole ohi... Mitenkähän tuonkin sitten tulkitsisi...