Ite tein tuhkauurnan, omalle pikku-ukolle!

Kylläpä on vierähtänyt aikaa edellisestä kirjoituksesta. Kaikkea on tapahtunut, enimmäkseen kivoja juttuja. Silti on jotenkin ollut takkuista kirjoittamisen aloittaminen; Vilin alter egona oleminen kun loppui joulukuussa, niin en ole oikein löytänyt sitä samaa tyyliä, millä kirjoitin ennen kuin minusta tuli Vilin haamukirjoittaja. Tai jotain sinne päin. Ja sitten kun pesti loppui, putosin kuin tyhjän päälle.

Halusin tehdä Vilille ihan omin kätösin tuhkauurnan. Laudat oli vanhaa latoa, ei ruuveja, ei nauloja eikä mitään epäekologista materiaalia mihinkään, sillä Vilin tuhkat lasketaan kesämökillä maan poveen, jahka routa sulaa. Oli itsestään selvää, että teen laatikkoon sormiliitokset.

Tarkat mitat

No ekana piti tietenkin etsiä jonkinlaista ohjetta, miten tehdään sormiliitoksilla oleva puulaatikko. Ohjeita löytyi pilvin pimein ja kun olin katsonut yhden videon niin ajattelin, että äkkiäskös tuosta selviää. Tuumasta toimeen vaan. MUTTA sen verran on vuodet tuoneet viisautta, että tällä kertaa tein kyllä todella tarkat piirustukset ja mittailin ja sottailin (ei ammattitermi) ja tuumailin. Tämän lisäksi ystäväni, tuo tynnyrisaunojen ahdingosta selvinnyt jääräpäinen uudisraivaaja, teki omia laskelmiaan. Ne menivät jonkin verran ristiin omieni kanssa. Lopulta, puulaatikon tekoon kätkeytyvän tunnelatauksen takia, päätimme noudattaa pääsääntöisesti minun laskelmiani, ystäväni toimiessa assistenttinani.

Hyvä on, myönnän. Ehkä pari asiaa olisi ollut hieman vaikea hahmottaa, elle nokkela assistentti olisi hallinnut tilannetta jonkin verran paremmin. Paino sanalla jonkin verrran!

Alkaa hahmottua

Ekana siis sahattiin laudanpalat, sitten tarkan piirustuksen mukaan sahattiin sormiliitoskolot ja vielä tarkemmalla otteella naputtelin palat irti. Oli todella hyvä, että temperamenttityypistäni sininen kirpunnylkijä vei voiton, kun mallailin paloja paikoilleen. Jotenkin tuntui niin mukavalta, että Vili saa oman Mamman tekemän viimeisen leposijan. Välillä ihan itketti, kun mietin, miten mukavaa meillä oli kahdestaan.

Lauta oli kieroa...

Laatikon tekeminen sujui kyllä melko helposti. Olin yllättänyt jopa itsekin! Ainoastaan se, että laudat olivat oikeasti todella kieroja, sai aikaan sen, että sormiliitokset ovat hieman, mitenkä sen nyt sanoisi, väljähköt. Paino tavulla -köt. Ei kannata laittaa Vilin tuhkaa sellaisenaan laatikkoon vaan siinä harmaassa pussissa. Jos ymmärrrätte (oi te armaat molemmat lukijani), hienovaraisen vihjaukseni.

Kyllä Vili tykkäisi

No eipä aikaakaan kun puulaatikko eli olemukseltaan tuhkauurna oli valmis! Pari iltaa siinä vierähti. Lisäksi tein vielä muistolaatan, mutta laitan siitä kuvan myöhemmin. Poikkeuksellisesti laitan tänne videon uurnan rakentamisesta, se onnistui nimittäin sen verran hyvin, että siitä voi ottaa mallia muutkin! Kamera vääristää aivan selvästi, sillä näytän oikeasti paljon tuoreemmalta arkielämässä. Että semmosta...