Uusi harrastus

Tässä sairauslomalla ollessa on ollut aikaa miettiä kaikenlaista. Ja paljon on tullutkin asioita mieleen, joskin osa niistä on pitänyt delettää mahdollisimman pikaisesti. Olen myös tuumaillut, että pitää keksiä jotain tekemistä, kun lääkärikin kehotti, ensin haukuttua minut ylipainoiseksi (siinäpä miettimistä muillekin kuin minulle!), liikkumaan ja kohottamaan kuntoa.

Olen sitten käynyt joka päivä lenkillä. Eilen kävin kahteen otteeseen ja kollega voi todistaa, että en pysty vielä puhumaan ja kävelemään hengästymättä. No ehkä joku voisi ajatella, että hienoa; nyt saatiin tyyppi hiljaiseksi! Mutta ei; jos lähtee jonkun kanssa lenkille, on pystyttävä myös keskustelemaan. Ja jos ei pysty, voi kävellä ne lenkkinsä ihan itekseen. Mietin, että miten sitä jaksaa ensi maanantaina heittää 17 tunnin pituisen työpäivän. Sellainen olisi nimittäin edessä, jos töihin lähden.

No nyt siis makoilen vielä kotona ja ajattelin tekaista linnunpönttöjä. Tuumasta toimeen; perehdyin muutamaan HELPPO linnunpönttö-sivustoihin ja onhan minulla kokemusta pönttäjen kyhäämisestä muutenkin. Varmistin vaan, onko ohjeet muuttuneet vuosien varrella. Sitten kauppaan lautaa ostamaan. Ympäristöihmisenä sattui sydämeen, kun piti ostaa lautaa, mutta linnut on nykyisin niin ronkeleita, että niille ei kelpaakaan mikä tahansa tölli. Pitää olla 25 cm korkeat sisäseinät ja lattia ja vähintäänkin katto filmivaneria!

Aikani Starkilla seikkailtuani sain kyytiin 22 x 150 kokoista höyläämätöntä lautaa kuuden pöntön tarpeiksi eli vähän yli 6 metriä. Meikäläinen jos jotain tekee, niin tehdään sitten kunnolla! Se maksoi n. 9 euroa, eli yhdelle pöntölle tulee hintaa 1,5 euroa, jos muut tarpeet löytyy ns. omasta takaa. Ei kovin kallista, kun kaupassa vastaavanlaiset pöntöt maksavat siinä 10 euron pintaan.

Tuumasta toimeen! Valmistauduin huolella, eli raahasin ensin autotalliin sahauspenkin, haalin sahan, metrimitan, kynän, ruuvit ja poran esille. Aikani etsiskelin poranterää, mutta sen oli joku pöllinyt eikä tietenkään palauttanut. No, sitten virittelin päälleni isän vanhan työkaluliivin ja eikun hommiin. Tällä kertaa panostin sahaamiseen; lähinnä siihen, että laudoista tulisi saman kokoisia. Sahasin helposti laudat kuuteen pönttöön ja ajattelin, että tekaisen yhden pöntön tässä vaiheessa malliksi.

Aloin kokoamaan pönttöä ja ruuvailin siinä seiniä paikoilleen. Eihän sen nyt niin kovin vaikeaa pitäisi olla, neljän seinän kokoaminen. Mutta ällistyin jopa itse, kun tarkastelin lopputulosta! Miten olinkin osannut tehdä koko pöntön sellaiseen kuosiin, että tiedossa olisi purkuhommia!

Ensinnäkin olin muistanut väärin ja erittäin huolellisesti laittanut sydänpuun pöntön sisäpuolelle. Ne pitää kuulemma laittaa ulospäin, jolloin pöntön seinämät eivät väänny toisistaan irti ja linnunpoikaset luiskahtele raoista maahan. Sitten sain niistä neljästä saman levyisestä lautapalasta koottua suorakaiteenmuotoisen pöntön, vaikka tavoitteena oli neliön muotoinen! Vähänkö otti pattiin! Ei niinkään se, etteikö se nyt niille tinteille olisi kelvannut, vaan se, että luonteelleni tyypillisenä haluan tehdä priimaa jopa linnunpöntöistä! Että pitääkin olla niin tarkka ja huolellinen! Ja tunnollinen! Sen takiahan täällä on myös aikaa näitä pönttöjä rakennella, kun asiaa tarkemmin pohtii.

Tuossa vasemmalla tai ylempänä (riippuen härvelistä mistä tätä juttua luetaan) on siis eka malli, josta tuli suorakaiteen muotoinen. Siihen olisi kyllä helppo nikkaroida pohja ja tätä mallia itse asiassa sitten niissä ohjeissakin tarkoitettiin. Vastaavasti oikealla (tai alempana) sitten rempattu versio, eli purin ekan version ja kokosin seinät uudestaan, nyt lomittain ja sydänpuu ulkopuolella. Tämä on sitten neliskanttinen. Mutta tässä tulikin uusi ongelma eli nykykielellä haaste; mikäli aion tehdä pohjan kuten ekassa ohjeessa neuvottiin, eli sivuseinien sisäpuolelle ja tuon aukon kokoiseksi (eikä koko pöntön levyiseksi), niin joudun kaventamaan pohjalautaa. GRRRrrr... miksi kaikkien ohjeitten pitää aina olla niin erilaisiaaaaaa!!!!

Tasaseinät

Lomittain seinät

Alkoi tympimään koko pönttöhomma, niin ajattelin välillä aloittaa uuden harrastuksen; maalaamisen! Se sujuikin tosi mainiosti!

Kohta valmis!

Pallohullun päiväkirjasta: Kohti kuoloa!

Minä olen Vili, tanskalais-ruotsalainen pihakoira. Asun kotona ja olen koko Joensuun älykkäin ja vaatimattomin koira. Mutta minä alan tulla vanhaksi. En kuule yhtä hyvin enää, kun Mamma avaa namipaketin. Ja sitten minua nukuttaa koko ajan, paitsi ei silloin kun syön. Mamma valitti, että minusta ei ole sille mitään seuraa, kun se nyt haahuilee kotona kaikki päivät ja sillä on jokin sairausloma, niin ehdotin, että se antaisi minulle useammin ruokaa. Mutta Mamma sanoi, että "Älä yritäkään, senkin pullero!". Niin otti pattiin!

Sitten Mamman pitää kuntoutua. Tai niin se sanoi. Ja se tarkoittaa, että Mamman lisäksi myös minä, jolla ei ole ollut mitään sydäriä, joudun sen kanssa kuntoutumaan eli lenkille. Mamma luulee, että kuntoutuminen tarkoittaa, että pitää käydä joka päivä lenkillä. Alkaa tympiä, kun tuolla ravassa pitää raahautua ensin 2 kilometriä pois kotoa ja sitten sama matka kotiin. Onneksi Mamma on niin viisas, että se ymmärtää, että tulemme toista puolta tietä takaisin, niin saan haistella uusia hajuja.


Onko pakko lähtee?

Paitsi en saa, sillä Mamma on opiskellut ja kuulemma opettaa niin myös omille opiskelijoilleen (voi niitä parkoja), että pitää liikkua aerobisesti. Se tarkoittaa, että syke on noin 80% Mamman maksimisykkeestä. Mamma on laskenut maksisykkeensä niin, että se on ollut maksimissaan silloin  kun minä, pieni tanskalais-ruotsalainen pihakoira Vili olin karannut (tarkennan: en ollut) kadulle (tarkennan: eikös se koko katu ole meidän pihaa?!) ja hyökännyt (tarkennan: tein vain pientä tuttavuutta) jonkun ohikulkevan koiran (tarkennan: siis siitähän ei kukaan kulje ohi ilman Minun lupaani!) kimppuun (tarkennan: mihin kimppuun muka, vähän yritin nuuskia sen pyllyä).

Mamman maksimisyke on jotain 165 (vähänkö epäilen) ja niinpä se monien matemaattisten laskutoimitusten jälkeen päätteli, että meidän pitää kävellä niin, että Mamman syke pysyy siinä 132 tuntumassa vähintään 15 minuuttia kerrallaan. Mamman leposyke on noin 55, joten siinä meillä onkin ollut lenkillä miettimistä, että milloin se on sen 132. Mamma kun ei perusta mistään välineurheilusta, niin se ei ole tietenkään ostanut sykemittaria. Luulen, että Mamman pitäisi siirtyä nykyaikaan ja sanoinkin sille siitä, niin se vain tiuskaisi, että "Paraskin neuvoja, ite jahtaat lintuja kuin joku alkukantainen villipiski!", vaikka se oli muka sanonut, että "Hienoa Vili! Kylläpä sanoitkin hienon idean! Nyt kauppaan!!!".

Niin minunkin on siis raahauduttava Mamman mukana. Vaikka mieluummin ottaisin pallon mukaan ja  hakisin sitä mieluummin kuin vaan lamppaisin tuolla pitkin katuja. Eilenkin tuli yksi ärsyttävä piski vastaan ja ajattelin esitellä sille hieman purukalustoani, niin eikös Mamma karjunut, että "OHITA OHITA OHITA" ja samalla se kiristi hihnaa, että vähemmästäkin tällainen sivistynyt koira ymmärtää ohittaa. Ja mitä muuta siinä muka olisi voinutkaan tehdä, kun se piski tuli vastaan ja olimme menossa eri suuntiin. No nyt Mammalle tuli paha mieli kun kirjoitin, että se karjui. Kun oikeasti se vaan murahti suupielestään niin, ettei se vastaantulevan piskin emäntä kuullut, mitä se minulle sanoi. Mutta Mammapa olikin iloinen, kun se piski alkoi räkyttää ennen minua ja sitä (siis Mammaa) oikein nauratti, että HAHHAH, kerrankin näin päin. Niin en voi ymmärtää, että Mamma on iloinen kun vieras piski alkoi haukkumaan, mutta olisi ollut vihainen jos minä olisin alkanut.

Niin yksi ilta Mamma sanoi, että sen pitää kaivaa iso kuoppa mökille kesällä. Ajattelin, että se saattaisi tehdä sitä rosvopaistia. Mutta Mamma katsoi minua oudosti ja kävi hakemassa namia. Minun ei tarvinnut edes pyytää! Niin mietin, että kylläpä se sairausloma on tehnyt Mammalle hyvää!


Tarkoitithan rosvopaistikuoppaa?!

Nyt otti ohraleipä

Tässä viimeiset kolme ja puoli viikkoa on mennyt meikäläisen elämässä ihan uudella levelillä. Valitettavasti ei kuitenkaan nousujohteisesti, vaan päin vastoin, kuten otsikkokin antaa ymmärtää. Tuli tutustuttua suomalaiseen terveydenhuoltoon ihan keskussairaalatasolla ja voin sanoa, että kyllä meillä täällä Suomessa ollaan sairaanhoidossa korkealla tasolla. Mieluummin jonotan (sitten jatkossa) sen muutaman tunnin ylimääräistä, kuin saan huonoa hoitoa tai jään kokonaan ilman hoitoa!

Itse asiassa tuo sanonta "Nyt otti ohraleipä!" on kuitenkin kokenut jonkinasteisen väärinymmärryksen, kun sitä suhteuttaa nykymaailman elämänmenoon ja vaikka sitä itsekin käytän. Kun "ohraleipä ottaa", on yleensä jokin huonompi homma! Sanonnan alkuperä ihmetyttää, sillä ohra on kuitenkin maapallolla 4. eniten viljelty viljakasvi! Suomessa se oli vanhin ja tärkein viljakasvi vielä 1800-luvulla, jolloin suomalaiset kumarsivat Pellonpekko-jumalaa ja rukoilivat siltä hyvää ohrasatoa! Mutta sitten ohra menetti paikkansa rukiille ja tuontiriisille. Ohra-parassa kun ei ole sitä sitkoa, mitä leivänleivonnassa kaivataan.  Siitä tuo sanontakin juontaa juurensa, eli kun Suomeen saatiin ruista ja vehnää, ohraa alettiin pitää huonona vaihtoehtona. Ja meillä kun on tapana turvautua noihin sanontoihin, niin yhä se elää kansankielessä, vaikka viime vuosina on kovasti yritetty kertoa, että muussa kuin siinä perinteissä leivonnassa, ohra olisi aivan ylivoimainen ja kotimainen viljatuote.

Suomessa viljellään ohraa eniten viljakasveista, mutta se käytetään lähinnä eläinten rehuksi ja oluen panossa. Se ihmetyttää näin ympäristöihmisenä, että miksimiksimiksi Suomeen tuodaan riisiä, kun meillä olisi kotimaista ohraa, mikä on ravintoarvoltaan moninkertaisesti laadukkaampaa kuin riisi, eikä sillä sitkollakaan olisi merkitystä?! Toki ohran gluteeni on huono homma niille, joilla on keliakia, mutta heitä on väestöstä alle 2%.

No sitten varsinaiseen asiaan, eli meikä on ollut poissa arkityöstä nyt tuon reilut kolme viikkoa. Pysäytys oli äkillinen; se tuli varmaan myös tarpeeseen. Nyt on ollut aikaa lukea kirjoja, joista Keltikangas-Järvisen opukset etunenässä. Olen lukenut myös vanhoja dekkareita; erityisesti Ellery Queenia. Siinä vasta oiva klassikko-kirjailija tai tarkennettuna; serkkupari. Mukavaa on ollut myös katsella Hercule Poirot-klassikkoja. Samalla olen lukenut David Suchet:n kirjaa "Hercule Poirot ja minä", jossa hän kertoo kunkin kirjan filmauksista. Siinä aivan huippukirja!!!

Mutta muuten on ollut hiljaista; lähinnä pientä lenkkiä Vilin, tuon viimeisiään vetelevän tanskalais-ruotsalaisen pihakoiramme kanssa. Vilille tuollainen 4 km:n lenkki alkaa olla jo liikaa, sillä se yrittää pyrkiä jokaiseen ohi-ajavaan autoon kun kävely tympii. Mutta kun päästään pihaan, niin heti se etsii pallon ja jaksaisi sitten hakea sen vaikka tuhat kertaa. Minähän olen perusolemukseltani hyvin ujo ihminen (se tulee monelle yllätyksenä) ja nyt on ollut rauhoittavaa, kun olen saanut olla vain täydellisessä hiljaisuudessa aamusta iltaan. Ei ääniä, ei virikkeitä. En ole saanut myöskään aikaiseksi mitään. En ole edes jaksanut laitella talvivaatteita kesäsäilöön, vaan olen vaan istunut typertyneenä odottamassa inspiraatiota - mitä ei ole vieläkään tullut.

Se vähän mietityttää, että mitenkähän sitä pärjää sitten töissä. On ollut hienoa, että (sanan levittyä) kollegat eri oppilaitoksista ovat laittaneet tsemppiviestejä. Se tuntuu tosi hienolta! Ja tässähän sen näkee, ne todelliset ystävät ja kaverit, jotka välittävät. Tavallaan saa tehtyä ihan ilman sen kummempia ponnistuksia inventaarion tulevaisuutta varten.