Pallohullun päiväkirjasta: Kohti kuoloa!

Minä olen Vili, tanskalais-ruotsalainen pihakoira. Asun kotona ja olen koko Joensuun älykkäin ja vaatimattomin koira. Mutta minä alan tulla vanhaksi. En kuule yhtä hyvin enää, kun Mamma avaa namipaketin. Ja sitten minua nukuttaa koko ajan, paitsi ei silloin kun syön. Mamma valitti, että minusta ei ole sille mitään seuraa, kun se nyt haahuilee kotona kaikki päivät ja sillä on jokin sairausloma, niin ehdotin, että se antaisi minulle useammin ruokaa. Mutta Mamma sanoi, että "Älä yritäkään, senkin pullero!". Niin otti pattiin!

Sitten Mamman pitää kuntoutua. Tai niin se sanoi. Ja se tarkoittaa, että Mamman lisäksi myös minä, jolla ei ole ollut mitään sydäriä, joudun sen kanssa kuntoutumaan eli lenkille. Mamma luulee, että kuntoutuminen tarkoittaa, että pitää käydä joka päivä lenkillä. Alkaa tympiä, kun tuolla ravassa pitää raahautua ensin 2 kilometriä pois kotoa ja sitten sama matka kotiin. Onneksi Mamma on niin viisas, että se ymmärtää, että tulemme toista puolta tietä takaisin, niin saan haistella uusia hajuja.


Onko pakko lähtee?

Paitsi en saa, sillä Mamma on opiskellut ja kuulemma opettaa niin myös omille opiskelijoilleen (voi niitä parkoja), että pitää liikkua aerobisesti. Se tarkoittaa, että syke on noin 80% Mamman maksimisykkeestä. Mamma on laskenut maksisykkeensä niin, että se on ollut maksimissaan silloin  kun minä, pieni tanskalais-ruotsalainen pihakoira Vili olin karannut (tarkennan: en ollut) kadulle (tarkennan: eikös se koko katu ole meidän pihaa?!) ja hyökännyt (tarkennan: tein vain pientä tuttavuutta) jonkun ohikulkevan koiran (tarkennan: siis siitähän ei kukaan kulje ohi ilman Minun lupaani!) kimppuun (tarkennan: mihin kimppuun muka, vähän yritin nuuskia sen pyllyä).

Mamman maksimisyke on jotain 165 (vähänkö epäilen) ja niinpä se monien matemaattisten laskutoimitusten jälkeen päätteli, että meidän pitää kävellä niin, että Mamman syke pysyy siinä 132 tuntumassa vähintään 15 minuuttia kerrallaan. Mamman leposyke on noin 55, joten siinä meillä onkin ollut lenkillä miettimistä, että milloin se on sen 132. Mamma kun ei perusta mistään välineurheilusta, niin se ei ole tietenkään ostanut sykemittaria. Luulen, että Mamman pitäisi siirtyä nykyaikaan ja sanoinkin sille siitä, niin se vain tiuskaisi, että "Paraskin neuvoja, ite jahtaat lintuja kuin joku alkukantainen villipiski!", vaikka se oli muka sanonut, että "Hienoa Vili! Kylläpä sanoitkin hienon idean! Nyt kauppaan!!!".

Niin minunkin on siis raahauduttava Mamman mukana. Vaikka mieluummin ottaisin pallon mukaan ja  hakisin sitä mieluummin kuin vaan lamppaisin tuolla pitkin katuja. Eilenkin tuli yksi ärsyttävä piski vastaan ja ajattelin esitellä sille hieman purukalustoani, niin eikös Mamma karjunut, että "OHITA OHITA OHITA" ja samalla se kiristi hihnaa, että vähemmästäkin tällainen sivistynyt koira ymmärtää ohittaa. Ja mitä muuta siinä muka olisi voinutkaan tehdä, kun se piski tuli vastaan ja olimme menossa eri suuntiin. No nyt Mammalle tuli paha mieli kun kirjoitin, että se karjui. Kun oikeasti se vaan murahti suupielestään niin, ettei se vastaantulevan piskin emäntä kuullut, mitä se minulle sanoi. Mutta Mammapa olikin iloinen, kun se piski alkoi räkyttää ennen minua ja sitä (siis Mammaa) oikein nauratti, että HAHHAH, kerrankin näin päin. Niin en voi ymmärtää, että Mamma on iloinen kun vieras piski alkoi haukkumaan, mutta olisi ollut vihainen jos minä olisin alkanut.

Niin yksi ilta Mamma sanoi, että sen pitää kaivaa iso kuoppa mökille kesällä. Ajattelin, että se saattaisi tehdä sitä rosvopaistia. Mutta Mamma katsoi minua oudosti ja kävi hakemassa namia. Minun ei tarvinnut edes pyytää! Niin mietin, että kylläpä se sairausloma on tehnyt Mammalle hyvää!


Tarkoitithan rosvopaistikuoppaa?!