Pieni tarina tosielämästä

Luin tuossa kesällä hikipediaa ja sehän on tosi hauskaa "mukamas" tietoa kaikille niille, jotka uskovat tvt-tekniikkaan ja internetin ihmeelliseen maailmaan. Hikipediaa mukaellen yritän lohkaista muutaman kommentin alla olevasta aiheesta:

Lieksan terveyskeskus sijaitsee Lieksassa, mikä on valitettava tosiasia. Yleensä myös lieksalaisten itsensä mielestä. He nimittäin toivoisivat, että Lieksan terveyskeskus sijaitsisi vaikkapa Nurmeksessa tai Enossa tai Uimaharjussa, mikä osoittaa sen, että lieksalaiset eivät ainakaan koskaan tule voittamaan lotossa pääpottia. Jos nimittäin Lieksassa ei olisi omaa terveyskeskusta, lieksalaisilla olisi ainakin teoreettiset mahdollisuudet saada jonkinasteista hoitoa vaivoihinsa, jotka ovat tyypillisiä lieksalaisille. Eli vanhuuden tuomaan huimaukseen ja vaivaisenluihin.

Itse asiassa Lieksan terveyskeskus sijaitsee välillä Nurmeksessa, sillä sinne viedään kaikki ne tyhmät lieksalaiset, jotka eivät ole älynneet sairastua niin pahasti, että heidät olisi kuskattava suoraan Joensuun keskussairaalaan. Nurmeksen ja Lieksan terveyskeskuksella on salaliitto, jossa häviäjinä ovat nurmeslaiset ja voittajina lieksalaiset. Nimittäin, kun Lieksan terveyskeskuksen potilashuoneet pullistelevat voivoittelevia ja sekavia lieksalaisia ja loput on tungettu käytäville ylipaikoille, niin sänkyjen loputtua ylijäämäpotilaat on vietävä Nurmekseen.

Ylijäämäpotilaat voisi toki Lieksan terveyskeskuksen johtavan johtajan mukaan säilöä myös käytävän lattialle Lieksan Retkiaitasta alennuksesta ostetuille retkipatjoille. Mutta osastolle on ostettu vähän käytetty yhdistelmäkone eivätkä kaikki laitoshuoltajat osaa sitä vielä käyttää, niin olisi hyvin todennäköistä, että potilaiden vammat kasvaisivat räjähdysmäisesti aina koneajopäivien jälkeen. Niinpä on kustannustehokkaampaa, että ylijäämäpotilaat kärrätään suoraan Nurmeksen vasta remontoituun terkkariin. Tämä onkin heidän onnensa.

Tuloksellisuus on Lieksan terveyskeskuksen yksi arvoista. Siihen päästään helposti. Eräskin mummo hoiperteli terveyskeskukseen ja valitti kovaa huimausta, koska ei enää pysynyt pystyssä. Päivystävä lääkäri, joka oli juuri päässyt lääkäriopinnoissa niin pitkälle, että hänet oli valittu lääketieteen lisensiaatin tutkintoon tähtääviin pääsykokeisiin, teki diagnoosin, että mummolla on korvassa iän tuoma rappeuma, joka paranee sillä, että työntelee rollaattoria loppu-ikänsä. Tuloksellisuutta lisäsi se, että mummon korvasta ei otettu röntgenkuvaa (näin säästettiin erilaisia kehitysainelitkuja ja lisäksi terveyskeskuksen pimiön lamppua) eikä lääkäri myöskään katsonut korvaan (näin säästettiin yksi korvalampun suppilo).

Samainen mummo hoiperteli viikon päästä uudestaan Lieksan terveyskeskukseen edelleen huimaustaan valitellen - kuten noilla vanhoilla mummoilla yleensä onkin tapana - ja jonkinasteisen sekavana sairastettuaan edellisen viikon yksin kotonaan ilman rollaattoria (terveyskeskus säästi sekä ruokaa että muita hoitokuluja). Pikainen testi (jonka tekemiseen ei ollut varaa edellisellä viikolla) osoitti, että mummoparalla oli pahemmanlaatuiseksi päässyt virtsatulehdus ja hänelle ennustettiin sairaalassa oloajaksi 2-4 vuorokautta. Mutta jälleen kerran Lieksan terveyskeskuksen ehdoton arvo, tuloksellisuus, saatiin tämä potilaan kohdalla toteutumaan.

Mummoparka lähetettiin yllättäen jo vuorokauden kuluttua kotiinsa paranemaan, koska hän ei osannut voivotella tarpeeksi kovaa. Lieksan terveyskeskusen potilashuoneiden seinät ovat nimittäin niin paksut, että jos joku potilas ei jaksa parkua kovaan ääneen, hänet lähetetään ensimmäisten kotiutettavien joukossa kotirintamalle. Tämä leikkisä sanonta on peräsisi siltä ajalta, kun lieksalaisten piti lähteä evakkoon Savoon. Samalta ajalta ovat peräsin myös Lieksan terveyskeskuksen potilasvaatteet. Tässä nimenomaisessa tapauksessa Lieksan terveyskeskuksen ennuste, maksimissaan neljä (4) hoitopäivää, saatiin tiputettua reilusti alle ja näin saatiin säästymään erilaisia kuluja, joita tästä mummosta olisi aiheutunut terveyskeskukselle ja  koko Lieksan kaupungille (välillisesti), roppakaupalla.

Kyseinen mummo sattui kuitenkin olemaan harvinaisen sitkeää sorttia (entinen pikku-Lotta siis kyseessä) ja eikös tämä raahautunut vielä kolmantena viikonloppuna terveyskeskuksen päivystykseen. Tämä aiheutti suunnatonta hämmästystä kyseisen paikan henkilökunnassa, koska asia tulkittiin niin, että mummo luotti suuresti heidän ammattitaitoonsa. Ajankohta oli Lieksan terveyskeskuksen kannalta muutenkin mitä mainioin, sillä mummo joutui maksamaa jokaisesta päivystyskäynnistä 22 euroa eli mummoparan pienestä eläkkeestä oli lohjennut jo melkoinen pala siihen, että hänet passitettiin aina takaisin kotiin taudin vain pahentuessa.

Koska Lieksan terveyskeskuksessa noudatetaan itäisen Karjalan perinteitä, myös erilaiset sananparret ovat siellä suosiossa, jopa hoitomuotoina. Tässä tapauksessa lääkäri käytti "Kolmas kerta toden sanoo"-diagnoosia. Niinpä selvisi, että jos ensimmäisellä kerralla olisi tehty oikea diagnoosi ja aloitettu lääkitys, mummo olisi jo terve. Jos toisella kerralla olisi mummoa pidetty se 4 päivä ja nähty, pureeko lääkitys, mummo olisi jo terve. Joten tässä kolmannen vaiheen diagnoosissa mummolle tuotiin ylimääräinen fleece lämmikkeeksi ja päätettiin, että koska tyhmät omaiset eivät selvästikään uskalla tehdä valitusta hoitovirheestä, hoidetaan tämä mummo nyt tällä kertaa kuntoon.

Ja näin elämä jatkuu ja sairaat paranevat Lieksan terveyskeskuksen osastoilla ja muilla käytävillä, missä heitä pyörii sankoin joukoin aina aamuisin. Iltaisin heitä ei enää näy, koska vihremimmät ovat muuttaneet Kolille, joka kyllä kuuluu Lieksan kaupunkiin, mutta jonka päivystysvastaanottopaikka on Joensuun keskussairaalan yhteydessä Tikkarinteellä. Sinne ei kuitenkaan pääse, jos on ollut vain evakkona Kolilla.

EU:n artiklat ja suomalaiset virkamiehet

Nyt ottaa taas pattiin ja alkaa sellainen meuhkaaminen tällä blogilla, että heikkohermoisimmille suosittelen lukemisen lopettamista jo nyt. Nimittäin, nukuin viime yöni ihan rauhassa, kunnes juuri äsken sain kuulla, että suomalaiset virkamiehet ja TUKES tulkitsevat EU:n pesuainesäädöksiä tavalla, johon ei muissa EU-maissa pystytä. Ja, tämä ei todellakaan ole mikään kunnia meille!

Joistakin ympäristötietoisista kaupoista (esim. Ruohonjuuri ) on saanut ostaa ns. täyttöpesuaineita, eli pesuaine on laitettu asiakkaan omaan astiaan. Tällä säästetään luontoa, sillä täyttöastioita käyttämällä vältetään turhaa pakkausjätettä.

Moinen meininki oli käytössä vielä 1960-luvulla kaikissa maitokaupoissa, missä asiakas täytti oman maitopeelarinsa (ei siis -peilarinsa) halutulla litramäärällä, maksoi ostoksensa ja tuli taas seuraavalla kerralla saman peelarin kanssa samoille ostoksille. Jokainen myös pesi peelarinsa kotonaan. Mikäli EU:n intoilevat virkamiehet olisivat olleet olemassa jo tuolloin, niin mitenkähän meille maidonjuojille olisi käynyt?! Olisiko jokainen saanut pestyä peelarinsa niin puhtaaksi, että sen mikrobiologinen puhtaustaso olisi riittänyt virkamiehille? Ja mistä kukaan olisi tiennyt, mitä tuossa peelarissa oikein kuljetetaan? Vaikka lie piimää?! Viimeistään kaupan ulko-ovella asiakasparka olisi jäänyt kiinni EU-ratsiassa (poliisivirkamiesten järjestämässä) ja kaikki maito olisi pitänyt kaataa maahan; sinne edellisiltana alaikäisiltä takavarikoitujen ja maahankaadettujen kaljojen ja siidereiden joukkon. Ja lapsiparat olisivat jääneet kokonaan ilman maitoa!

Nimittäin, tuohon aikaan ei ollut vielä käytössä surkeita kertakäyttömuovipussimaitoja eikä kartonkitölkkejä maidon kuljetukseen! Silloin käytettiin loogista ajattelua ja ns. maalaisjärkeä - mitä tuolloin löytyi myös kaupunkilaisilta - ja uskottiin, että jokainen maitoa haluava osaa pestä astiansa niin puhtaaksi, että tuote säilyy hyvänä ja osaa säilyttää sen niin, että isäntä ei sauniltana erehdy ottamaan maitopeelaria mukaansa olutpullon sijasta ja huomaisi karmea erehdyksensä vasta nesteen kulahdettua kurkkuun (kun ei ollut sitä etikettiä!).

Pesuaineasetuksen 11. artikla kieltää suomalaisvirkamiesten tulkkinnan mukaan täyttöpesuaineiden myynnin. Sen sijaan sama artikla ei kiellä sitä vastaavien virkamiesten mukaan Saksassa ja Iso-Britanniassa. Siellä asiakas saa edelleen tulla ostamaan pesuainetta omaan astiaansa ja näin säästetään uusiutumattomia luonnonvaroja ja vältetään turhaa pakkausjätettä. On  syytä muistaa, että pesuaineet pakataan pääsääntöisesti muoviastioihin, joiden valmistukseen käytetään öljyä. Suomessa ei vielä osata / pystytä / kyetä / haluta käyttää muovipulloja energiantuotannossa, vaan päätavoite on, että tuote kierrätetään materiaalina ennen polttamista. Näin ollen, hölmöläisiä mukaellen, kuljetamme mieluummin likaiset muoviastiat jäteasemalle kuin polttaisimme ja saisimme edes lämpöenergiaa talteen.

Virkamiehiä pelottaa se, että ihmiset eivät tuotteen ostettuaan ja kotiin vietyään enää tiedä, mitä ovat ostaneet. Ja ilmeisesti he eivät myöskään enää tiedä, minne juuri ostettu ja kaupasta kotiin raahattu pönikkä pitäisi laittaa? Ehkä lastenhuoneen pöydälle?? Niinpä heidän lapsiparkansa voivat vaikka syödä pesuaineita ja joutua sairaalaan vatsahuuhteluun. Näin on toki käynyt tähänkin asti, sillä lapset, jotka tyypillisesti ovat riskiryhmä pesuaineiden väärinkäyttäjinä, eivät harmillisesti osaa vielä lukea! Voikin olettaa, että pesuainemyrkytyksen saaneet lapset ovat joko a) täyttöastioihin pesuaineensa ostaneiden holtittomien vanhempien kakaroita tai b) TUKES:in turvallisuusmääräysten piiriin kuuluvia pesuainepulloja ostavien vanhempien kullannuppuja, joiden vanhemmat kuitenkin  säilyttävät em. pullot lastensa saatavilla ja kaiken kukkuraksi he ovat laiminlyöneet lastensa lukuopetuksen ja siirtäneet sen peruskoulun opettajien vastuulle.

TUKES:n johtajaa Esa Nikusta huolettaa se, että asiaskas ei omaan astiaan pesuainetta ostettuaan tiedä, mitä aineosia se sisältää ja näin voi aiheuttaa vaaratilanteen. Ihanko totta, herra Esa Nikunen? Katsoin kerran erään tuotteen etikettiä. Tuote oli tarkoitettu puhdistus- ja suoja-aineeksi linolilattioille; niitähän nykyisin löytyy kotitalouksistakin. Etiketin mukaan tuote sisälsi pelkästään BENZISOTHIAZOLINONE:a. Tiedän jo ammattini perusteella, että kyseessä on säilöntäaine, mutta varmistin tiedon vielä kyseisen aineen tuoteselosteesta. Aivan oikein, sieltä sain ihan saman informaation. Sitten etsin käyttöturvallisuustiedotteen ja sielläkään ei oltu mainittu aineosia vaan pelkästään tämä säilöntä-aine.

Toki, olihan se varmaan tärkeä tieto minulle kuluttajana, että puhdistus- ja hoitoaineeseen oli tällätty säilöntäainetta. Olisin kyllä itse halunnut mieluummin tietää, mikä oli erityisesti tämän hoitoaineen tehoaine; saippua, tensidi vai peräti polymeeri. Sitä tämän TUKES:n hyväksymän tuotteen etiketissä ei kuitenkaan haluttu kuluttajalle kertoa. Miksi? Siksi, että näistä muista aineista ei aiheudu vaaraa! Sitä ei nykyisin tarvitse siis merkata pakkaukseen, vaikka se tuotteen käyttäjälle on erittäin oleelllinen tieto.

Palataan takaisin päivän aiheeseen! Aivan arkipäivän ratkaisu tähän TUKES.n ongelmaan on tietysti se, että asiakas voi liimata kanisteriinsa tarran, missä on oleelliset tiedot tuotteesta. MUTTA, kun Suomessa ollaan, TUKES on jo tehnyt päätöksen, että edes niitä aineita, mitä mm. Ruohonjuuri on varastoihinsa hankkinut, ei saa myydä em. tavalla. Voisiko ne myydä ns. PAKOTETUOTTEINA?! Tuli vaan mieleen, että mistähän suomalainen kuluttaja Valion Venäjän markkinoille suunnattuja pakotejuustoja ostettuaan ja kotiin tultuaan oikeasti tietää, mitä tuli ostettua. Pakkauksessa kun ei ole muuta kuin venäjänkielistä tekstiä. Aiheutuuko vaaratilanne, jos tarjoaa anopille edamin sijasta goudaa?!

Tulee myös  mieleen sellainen tilanne, jolloin veden käyttäminen on kielletty viranomaisten määräyksestä veden saastuttua. Porukoiten pitää hakea sitää omiin astioihin, ns. täyttövetenä. Moinen touhu on kiellettävä ehdottomasti em. varotoimenpiteisiin vedoten. Harvalla vedenhakijalla näyttää telkkarin videokuvissa olevan mitään etikettiä kanistereissaan ja mahtavat olla melko likaisiakin nuo kotiastiat. Tai entäs bensan ostaminen omaan kanisteriin? Se nyt on vähintään kiellettävä aivan tykkänään, ellei täyttöastia täytä kaikkia turvallisuusmääräyksiä. Sinne vaan Nikula kollegoineen päivystämään lähimmän abc:n tankkiautomaatin nurkalle... Luulen, että siellä on suurempi riski kuin tämän marginaalisen ekoryhmän täyttöastioiden pesuaineissa!

Pallohullun päiväkirjasta, Osa Mamman pallot

Minusta on nyt lopullisesti tullut Mamman poika! Vaikka Mamma ei halua, että sanon sitä Mammaksi, niin sanon kuitenkin, koska kyllä sen nyt kaikki tietää, että se on minun äiti. Koska minä asun sen luona ja se antaa minulle ruokaa ja käyttää kakilla. Saanko namin? Ja koska olen ihan samanlainen kuin Mamma! Yhtä rauhallinen ja hyväntuulinen ja en ikinä räyhää kellekään. Paitsi sille pöhkölle Nickille, mutta sitä ei lasketa.

Ja kerran Mamma sanoi, että minä olen tosi ekologinen, sillä se on voinut laskea makkarin lämpötilaa yhdellä asteella, kun minä olen niin lämmin! Mutta kerran se sanoi, että ei miusta taidakaan olla mitään hyötyä, kun sen pitää imuroida minun karvoja koko ajan lattialta, niin siinä menee sekin lämmönsäästösähkö hukkaan. Niin onko pakko koko ajan imuroida!

Ja minusta on kiva leikkiä pallolla. Kaikki heittelee minulle palloa etenkin mökillä ja minusta on kiva etsiä sitä. Olen siinä tosi taitava, koska äkkiäkös minä nyt löydän semmoisen haisevan vanhan pallon vaikka ne yrittävät singota sen miten kauas. Niin aina en ymmärrä, että ekana Mamma heittelee minulle palloa iloisena ja minä kipaisen hakemassa sen sille tuhatta ja sataa. Niin kohta se alkaa parkumaan, että leiki yksin!!! Se ei mukamas jaksa heitellä, vaikka sen piti ostaa se pallolinkokin, millä pallon saa lentämään tosi kauas! Niin onko muka pitkä aika, jos vaikka heittelee tunnin? Minusta ei! Eikä Mamman tartte tehä muuta kuin istua kiikussa ja välillä sinkauttaa pallo pöpelikköön. Kyllä minä poika hoitelen loput!

No välillä minulta häviää pallo. Vaikka nään ihan selvästi, että Mamma aikoo heittää sen saunalle ja lähden jo kiitämään sinne, niin Mamma onkin heitänyt sen ihan eri suuntaan. Niin on sillä huono sihti! Minä olen miettinyt, että miten sillä voi se pallo lentää niin väärään suuntaan, niin Mamma vaan sanoi, että voi voi! Sitten minulla menee aikaa pallon etsimisessä.

Mutta nyt Mamma oli ajatellut, että enää ei minun pallot häviä!

Ei kiinnosta!

Niin se raahasi jostain minulle ihan valtavan pallon. Ekana se ei saanut sitä autosta ulos ja minä vaan katoin, kun se kiskoi palloa minun viltin avulla sieltä etupenkiltä. Niin huhhuh, ei ole kyllä kovin isot aivot Mammallakaan, jos se kuvitteli sinkoavansa tuon pallon sillä pallolingolla metikköön. Minä vaan kattelin muualle, kun se yritti houkutella, että olisin tyrkkinyt kuonollani pallon sen jalkoihin.

Vähän parempi!

No eihän se siitä masentunut, vaan raahasi tilalle vähän pienemmän pallon. Ei kyllä ollut kovin kummoinen sekään. Miten minä nyt olisin saanut siitä edes hampailla kiinni, vaikka kuinka iso suu minulla onkin! Saanko muuten namin? Siinä se telkkusi aikansa kunnes luovutti.

Paras!

Lopulta Mammakin tuli järkiinsä ja tajusi, että en kai minä parka pieni Tanskalais-ruotsalainen pihakoiraparka mitään tuommoisia jättipalloja kaipaa, vaan minulle riittää ihan pieni pallo. Etenkin, kun en ole saanut kunnolla ruokaa taas kolmeen tuntiin. Ja eilen, kun meillä kävin minun ex-emäntä sen hirvittävän elohopeapiskinsä kanssa, kuulin, miten se sanoi Mammalle, että minulle on annettava ruokaa vain merkkiviivan ALAreunaan, ei YLÄreunaan asti!Mutta sitten Mamma onneksi sanoi, että mitä, nyt en oikein kuule?!