Pallohullun päiväkirjasta, Osa Mamman pallot

Minusta on nyt lopullisesti tullut Mamman poika! Vaikka Mamma ei halua, että sanon sitä Mammaksi, niin sanon kuitenkin, koska kyllä sen nyt kaikki tietää, että se on minun äiti. Koska minä asun sen luona ja se antaa minulle ruokaa ja käyttää kakilla. Saanko namin? Ja koska olen ihan samanlainen kuin Mamma! Yhtä rauhallinen ja hyväntuulinen ja en ikinä räyhää kellekään. Paitsi sille pöhkölle Nickille, mutta sitä ei lasketa.

Ja kerran Mamma sanoi, että minä olen tosi ekologinen, sillä se on voinut laskea makkarin lämpötilaa yhdellä asteella, kun minä olen niin lämmin! Mutta kerran se sanoi, että ei miusta taidakaan olla mitään hyötyä, kun sen pitää imuroida minun karvoja koko ajan lattialta, niin siinä menee sekin lämmönsäästösähkö hukkaan. Niin onko pakko koko ajan imuroida!

Ja minusta on kiva leikkiä pallolla. Kaikki heittelee minulle palloa etenkin mökillä ja minusta on kiva etsiä sitä. Olen siinä tosi taitava, koska äkkiäkös minä nyt löydän semmoisen haisevan vanhan pallon vaikka ne yrittävät singota sen miten kauas. Niin aina en ymmärrä, että ekana Mamma heittelee minulle palloa iloisena ja minä kipaisen hakemassa sen sille tuhatta ja sataa. Niin kohta se alkaa parkumaan, että leiki yksin!!! Se ei mukamas jaksa heitellä, vaikka sen piti ostaa se pallolinkokin, millä pallon saa lentämään tosi kauas! Niin onko muka pitkä aika, jos vaikka heittelee tunnin? Minusta ei! Eikä Mamman tartte tehä muuta kuin istua kiikussa ja välillä sinkauttaa pallo pöpelikköön. Kyllä minä poika hoitelen loput!

No välillä minulta häviää pallo. Vaikka nään ihan selvästi, että Mamma aikoo heittää sen saunalle ja lähden jo kiitämään sinne, niin Mamma onkin heitänyt sen ihan eri suuntaan. Niin on sillä huono sihti! Minä olen miettinyt, että miten sillä voi se pallo lentää niin väärään suuntaan, niin Mamma vaan sanoi, että voi voi! Sitten minulla menee aikaa pallon etsimisessä.

Mutta nyt Mamma oli ajatellut, että enää ei minun pallot häviä!

Ei kiinnosta!

Niin se raahasi jostain minulle ihan valtavan pallon. Ekana se ei saanut sitä autosta ulos ja minä vaan katoin, kun se kiskoi palloa minun viltin avulla sieltä etupenkiltä. Niin huhhuh, ei ole kyllä kovin isot aivot Mammallakaan, jos se kuvitteli sinkoavansa tuon pallon sillä pallolingolla metikköön. Minä vaan kattelin muualle, kun se yritti houkutella, että olisin tyrkkinyt kuonollani pallon sen jalkoihin.

Vähän parempi!

No eihän se siitä masentunut, vaan raahasi tilalle vähän pienemmän pallon. Ei kyllä ollut kovin kummoinen sekään. Miten minä nyt olisin saanut siitä edes hampailla kiinni, vaikka kuinka iso suu minulla onkin! Saanko muuten namin? Siinä se telkkusi aikansa kunnes luovutti.

Paras!

Lopulta Mammakin tuli järkiinsä ja tajusi, että en kai minä parka pieni Tanskalais-ruotsalainen pihakoiraparka mitään tuommoisia jättipalloja kaipaa, vaan minulle riittää ihan pieni pallo. Etenkin, kun en ole saanut kunnolla ruokaa taas kolmeen tuntiin. Ja eilen, kun meillä kävin minun ex-emäntä sen hirvittävän elohopeapiskinsä kanssa, kuulin, miten se sanoi Mammalle, että minulle on annettava ruokaa vain merkkiviivan ALAreunaan, ei YLÄreunaan asti!Mutta sitten Mamma onneksi sanoi, että mitä, nyt en oikein kuule?!