Pieni tarina tosielämästä

Luin tuossa kesällä hikipediaa ja sehän on tosi hauskaa "mukamas" tietoa kaikille niille, jotka uskovat tvt-tekniikkaan ja internetin ihmeelliseen maailmaan. Hikipediaa mukaellen yritän lohkaista muutaman kommentin alla olevasta aiheesta:

Lieksan terveyskeskus sijaitsee Lieksassa, mikä on valitettava tosiasia. Yleensä myös lieksalaisten itsensä mielestä. He nimittäin toivoisivat, että Lieksan terveyskeskus sijaitsisi vaikkapa Nurmeksessa tai Enossa tai Uimaharjussa, mikä osoittaa sen, että lieksalaiset eivät ainakaan koskaan tule voittamaan lotossa pääpottia. Jos nimittäin Lieksassa ei olisi omaa terveyskeskusta, lieksalaisilla olisi ainakin teoreettiset mahdollisuudet saada jonkinasteista hoitoa vaivoihinsa, jotka ovat tyypillisiä lieksalaisille. Eli vanhuuden tuomaan huimaukseen ja vaivaisenluihin.

Itse asiassa Lieksan terveyskeskus sijaitsee välillä Nurmeksessa, sillä sinne viedään kaikki ne tyhmät lieksalaiset, jotka eivät ole älynneet sairastua niin pahasti, että heidät olisi kuskattava suoraan Joensuun keskussairaalaan. Nurmeksen ja Lieksan terveyskeskuksella on salaliitto, jossa häviäjinä ovat nurmeslaiset ja voittajina lieksalaiset. Nimittäin, kun Lieksan terveyskeskuksen potilashuoneet pullistelevat voivoittelevia ja sekavia lieksalaisia ja loput on tungettu käytäville ylipaikoille, niin sänkyjen loputtua ylijäämäpotilaat on vietävä Nurmekseen.

Ylijäämäpotilaat voisi toki Lieksan terveyskeskuksen johtavan johtajan mukaan säilöä myös käytävän lattialle Lieksan Retkiaitasta alennuksesta ostetuille retkipatjoille. Mutta osastolle on ostettu vähän käytetty yhdistelmäkone eivätkä kaikki laitoshuoltajat osaa sitä vielä käyttää, niin olisi hyvin todennäköistä, että potilaiden vammat kasvaisivat räjähdysmäisesti aina koneajopäivien jälkeen. Niinpä on kustannustehokkaampaa, että ylijäämäpotilaat kärrätään suoraan Nurmeksen vasta remontoituun terkkariin. Tämä onkin heidän onnensa.

Tuloksellisuus on Lieksan terveyskeskuksen yksi arvoista. Siihen päästään helposti. Eräskin mummo hoiperteli terveyskeskukseen ja valitti kovaa huimausta, koska ei enää pysynyt pystyssä. Päivystävä lääkäri, joka oli juuri päässyt lääkäriopinnoissa niin pitkälle, että hänet oli valittu lääketieteen lisensiaatin tutkintoon tähtääviin pääsykokeisiin, teki diagnoosin, että mummolla on korvassa iän tuoma rappeuma, joka paranee sillä, että työntelee rollaattoria loppu-ikänsä. Tuloksellisuutta lisäsi se, että mummon korvasta ei otettu röntgenkuvaa (näin säästettiin erilaisia kehitysainelitkuja ja lisäksi terveyskeskuksen pimiön lamppua) eikä lääkäri myöskään katsonut korvaan (näin säästettiin yksi korvalampun suppilo).

Samainen mummo hoiperteli viikon päästä uudestaan Lieksan terveyskeskukseen edelleen huimaustaan valitellen - kuten noilla vanhoilla mummoilla yleensä onkin tapana - ja jonkinasteisen sekavana sairastettuaan edellisen viikon yksin kotonaan ilman rollaattoria (terveyskeskus säästi sekä ruokaa että muita hoitokuluja). Pikainen testi (jonka tekemiseen ei ollut varaa edellisellä viikolla) osoitti, että mummoparalla oli pahemmanlaatuiseksi päässyt virtsatulehdus ja hänelle ennustettiin sairaalassa oloajaksi 2-4 vuorokautta. Mutta jälleen kerran Lieksan terveyskeskuksen ehdoton arvo, tuloksellisuus, saatiin tämä potilaan kohdalla toteutumaan.

Mummoparka lähetettiin yllättäen jo vuorokauden kuluttua kotiinsa paranemaan, koska hän ei osannut voivotella tarpeeksi kovaa. Lieksan terveyskeskusen potilashuoneiden seinät ovat nimittäin niin paksut, että jos joku potilas ei jaksa parkua kovaan ääneen, hänet lähetetään ensimmäisten kotiutettavien joukossa kotirintamalle. Tämä leikkisä sanonta on peräsisi siltä ajalta, kun lieksalaisten piti lähteä evakkoon Savoon. Samalta ajalta ovat peräsin myös Lieksan terveyskeskuksen potilasvaatteet. Tässä nimenomaisessa tapauksessa Lieksan terveyskeskuksen ennuste, maksimissaan neljä (4) hoitopäivää, saatiin tiputettua reilusti alle ja näin saatiin säästymään erilaisia kuluja, joita tästä mummosta olisi aiheutunut terveyskeskukselle ja  koko Lieksan kaupungille (välillisesti), roppakaupalla.

Kyseinen mummo sattui kuitenkin olemaan harvinaisen sitkeää sorttia (entinen pikku-Lotta siis kyseessä) ja eikös tämä raahautunut vielä kolmantena viikonloppuna terveyskeskuksen päivystykseen. Tämä aiheutti suunnatonta hämmästystä kyseisen paikan henkilökunnassa, koska asia tulkittiin niin, että mummo luotti suuresti heidän ammattitaitoonsa. Ajankohta oli Lieksan terveyskeskuksen kannalta muutenkin mitä mainioin, sillä mummo joutui maksamaa jokaisesta päivystyskäynnistä 22 euroa eli mummoparan pienestä eläkkeestä oli lohjennut jo melkoinen pala siihen, että hänet passitettiin aina takaisin kotiin taudin vain pahentuessa.

Koska Lieksan terveyskeskuksessa noudatetaan itäisen Karjalan perinteitä, myös erilaiset sananparret ovat siellä suosiossa, jopa hoitomuotoina. Tässä tapauksessa lääkäri käytti "Kolmas kerta toden sanoo"-diagnoosia. Niinpä selvisi, että jos ensimmäisellä kerralla olisi tehty oikea diagnoosi ja aloitettu lääkitys, mummo olisi jo terve. Jos toisella kerralla olisi mummoa pidetty se 4 päivä ja nähty, pureeko lääkitys, mummo olisi jo terve. Joten tässä kolmannen vaiheen diagnoosissa mummolle tuotiin ylimääräinen fleece lämmikkeeksi ja päätettiin, että koska tyhmät omaiset eivät selvästikään uskalla tehdä valitusta hoitovirheestä, hoidetaan tämä mummo nyt tällä kertaa kuntoon.

Ja näin elämä jatkuu ja sairaat paranevat Lieksan terveyskeskuksen osastoilla ja muilla käytävillä, missä heitä pyörii sankoin joukoin aina aamuisin. Iltaisin heitä ei enää näy, koska vihremimmät ovat muuttaneet Kolille, joka kyllä kuuluu Lieksan kaupunkiin, mutta jonka päivystysvastaanottopaikka on Joensuun keskussairaalan yhteydessä Tikkarinteellä. Sinne ei kuitenkaan pääse, jos on ollut vain evakkona Kolilla.