Lomaremppa finaalissa

Oli todella poikkeuksellista, että en tehnyt itse ja säästänyt, vaan palkkasin ammattilaisen rempalle tekemään paklaukset, maalaukset, laminaatinasennuksen ja listoituksen. Toki keraamisen laatan ja kalusteiden asennus on aina ollut ammattilaisten hommaa, niitä ei oo ite tullut tehtyä ikinä. Mutta kyllähän sen huomasi, että ammattilainen on selkeästi erilainen kuin harrastelijaremppaaja. Erityisesti asia tuli esille nopeudessa, ratkaisukeskeisyydessä ja työn laadussa. Ne taitavat olla muutenkin melko keskeisessä roolissa näissä remppapuuhissa.

Nyt remppa alkaa olla kohta finaalissa, jahka sähkömies palaa lomilta tekemään viimeiset asennukset ja putkimies saa tehtyä tiskialtaan asennukset. Loppusiivouskin on jo tehty; senkin ostin ammattilaisilta, johon joukkoon itsekin toki lukeudun mitä suurimmassa määrin kuuluvaksi. Onneksi käytin palvelua, sain itse seurustella harvoin näkemieni serkkupoikien kanssa senkin ajan!

Ykkönen teki ison työn ja osittain vielä lomallaan, sillä hän vastasi rempan käytännön toteutuksesta. Samalla hän kuulemma sai makseltua ns.kalavelkojaan eli jeesattua mamma-parkaa kun sattui avuntarve olemaan kerrankin  näin päin. No sehän tuntui kivalta, se. Myös Kolmonen hoiti kynämiehen hommat mallikkaasti, eli vuokrailmoitukset nettiin ja nythän mulla jo uusi vuokralainen odottaa innoissaan, milloin pääsee kalustamaan kotia!

Helpotti! Stressasin ihan turhaan. Olen huomannut, että stressaannun nykyisin matalalla kynnyksellä. Johtuukohan se iästä? Vanhempana alkaa pelkäämään, että onnistuuko homma vai lähteekö lapasesta väärään suuntaan. Aluksi pelkäsin, että asunto ei mene vuokralle. Sitten pelkäsin, että kiinnostuneita on jo ihan liikaakin ja joudun tuottamaan monelle pettymyksen. Nyt pelkään, että kopiokone on taas rikki enkä saa tulostettua sopparia allekirjoitettavaksi.

Raparperinlehti ja sementtisäkki, osa 2

Tein jokin aika sitten pieniä valuhommia, eli valoin neljälle erikokoiselle raparperinlehdelle oikein kunnon laastisatsit. Kun valu oli kuivunut päivän, irrotin raparperinlehden kaikista muista paitsi isoimmasta valusta ja jätin valut sitten vielä kuivumaan. Isoin, eli juoma-altaaksi tehty valu jäi siis kuivumaan lehden kanssa.  Yhden pienen lehden uskalsin ottaa jo varovasti kyytiin ja vein sen siskolle tuliaisiksi kynttilänalustan virkaa suorittamaan.

Kivan näköisiä

Huomasin, että lehti irtoaa tosi helposti, kun se on kerinnyt kuivua vain päivän valusta. Edellisellä kerralla jouduin raaputtamaan lehtiä irti ihan urakalla ja nyt pelkäsin, että lehden irrottaminen juoma-altaan pohjalta olisi hankalaa, sillä se kerkiäisi kiinnittyä pohjaan miltei kahden viikon ajan.

Helposti irtoaa

Onneksi pelko oli aiheeton! Lehti oli ehtinyt mädäntyä kahden viikon aikana. Otin vain vettä ja harjasin lehdenrippeet suitsait sukkelaan irti valusta.

Lisäksi tein huomion, että mädäntynyt lehti oli tummuttanut valupintaa ja juoma-allas näytti kauniisti patinoituneelta. Ero oli selkeä kun valuja vertasi toisiinsa! Jatkossa taidankin tehdä niin, että irrotan raparperinlehdet vasta parin viikon päästä. Niistä tulee kyllä paljon nätimmän näköisiä!

Selkeä väriero

Nyt sitten pitää miettiä, mihin laittaisin tuon juoma-altaan. Sammakot eivät kuulemma tarvitse sellaista. Mutta se sammakko minkä tapasin, sanoi tarvitsevansa...

Mielestäni tosi hieno!

Liköörin valmistus kotona

Olen aiemmin tehnyt marmeladeja, mutta melko nopeasti huomasin, että valmistusprosessi vaati muutakin kuin intoa ja kilon sokeria. Tästä kokemuksesta viisastuneena lopetin orastavan urani marmeladitehtaan tuotantoprosessin johtajana. Aikaa oli kulunut, joten oli jo syytä siirtyä seuraavalle tasolle! Niinpä päätin perustaa ystäväni kanssa likööritehtaan!

Kuten yleensä huippuideat, tämäkin syntyi sattumusten summasta. Lähdimme Kuusamoon katkaisemaan työkierteen, mikä aiheutui kesälomalle kerääntyneistä erinäisistä pienimuotoisista askareista: vuokra-asunnon remppa, puiden kanto, sokkelinreunustojen kunnostus, saunapolun rakentaminen, erilaiset valuhommat jne.vain muutaman mainitakseni. Sovimme, että vuokraamme yhteisen mökin ja kumpikin tekee mitä eniten haluaa eli emme mahdollisesti tapaisi kuin illalla ennen yöpuulle vetäytymistä.

Tämä sopi mainiosti ajatuksiini, sillä ajattelin polkea kahden päivän ajan sydämeni kyllyydestä tutuissa, upeissa maisemissa! Ja kerrankin niin, että kukaan ei kiljuisi takanani "Aja hiljempaa! / Varo autoja! / Varo poroa! / Jarruta hullu!" Jne vain muutaman ystävällisen neuvon mainitakseni... Sillä ystäväni, tuo neuvoja sinkoava onnettomuusriskimahdollisuuksien maksimoija, oli päättänyt puolestaan pakata mukaan vaskoolin kullanhuuhdontaa (?!?) ja useita muovisankkoja lakkojen keruuta varten. Tiedossa oli siis todella rentouttava irtiotto - lomasta!

Ja nyt varsinaiseen aiheeseen! Koska vaskooli unohtui kotiin, ystäväni suuntasi suoraan suolle. Ja todellakin, keräsi lakkoja! Sillä aikaa, kun minä poljin pitkin ja poikin Oulangan ja Rukan maisemissa innosta ja vauhdin hurmasta (alamäet) hihkuen, tuo ahkera ystäväni möyrysi suolta toiselle lakankuvat silmissä kiiluen. Lakkoja oli ihan älyttömästi, sankot pursuivat saaliista! Mökissä ei ollut pakastinta ja jääkaapin tilavuus oli ehkä 10 litraa. Koska sinne piti sopia muutakin kuin lakkoja, saalis päätettiin keittää hilloksi, jolloin myös logistinen osuus Kuusamosta Joensuuhun onnistuisi ilman hävikkiä.

Ja sitten iski kuningasajatus, että nyt näistä riittäisi myös villiin kokeiluun, olisiko meistä Alkon kilpailijoiksi. Selvisi, että likööriä voi tehdä joko lisäämällä sokerin suoraan valmistusprosessin alkuvaiheessa tai vasta loppuvaiheessa. Sekin selvisi, että tarkkaa sokerin määrää on vaikea arvioida ensikertalaisena; se kuulemma selviää kokeilujen myötä ja määrät vaihtelivat 50 -500 gramman välillä marjakiloa kohti. Suositellut viinan prosenttimäärätkin vaihtelivat 30 - 80 välillä, mutta meillä ei ollut aikaa pontikkatehtaan perustamiseen ja päädyimme ostamaan litran 39% Tapio-viinaa ja pari kiloa sokeria. Koska vaakaa ei ollut, jaoimme huntturissa lakat kahteen astiaan, kaadoimme epämääräisen määrän sokeria päälle ja lisäsimme noin-määrän viinaa. Erimielisyyttä aiheutti se, pitääkö sokeri saada heti sulamaan (oma mielipiteeni) vai annetaanko sen sulaa ajan kuluessa (lakkojen eteen raataneen ja näin päätösvallan saaneen marjastajan mielipide).

Niinpä meille oli tuliaisena oma aineeton kokemukseni mahtavista polkureissuista ja ystäväni ilolla keräämä lakkassalis! Nyt odotamme neljä kuukautta, ennen kuin pääsemme arvioimaan lopputulosta. Eli sitä, nautimmeko liköörin itse vai annammeko joululahjaksi parhaille ystäville / sukulaisille aitoa, omin pikku kätösin keräämistä lakoista tehtyä mitä parhainta likööriä. Makuasioistahan sitä vasta voikin kiistellä ja jos ei maistu itelle, jollekin toiselle voi maistua! Sitä odotellessa...

Muurariksi?

Aikoinaan ainakin Lieksassa oli sanonta "Jos ei muuksi niin muurariksi". En tiedä mihin se perustui, mutta jotenkin siitä tulee vaikutelma, että kyseessä olisi jokin jämä-ammatti, kun muualle ei pääse. Siinäpä on ammatin arvioimisessa menty pahasti metsään! Muuraustekniikan oppiminen ja taitavaksi muurariksi kehittyminen on vaativa prosessi. Myöskään tätä ammattia ei opi koulussa, vaan taito syvenee ja laajenee työtä tekemällä ja osaamistaan reflektoimalla. Hyvistä muurareista on Suomessa huutava pula, kuten monesta muustakin ns. Perinteisten käden taitojen osaajasta.

No meikäläistä on aina kiinnostanut muuraus. Laastikauhan siirtely hyllyltä toiselle on kuitenkin tähän saakka ollut lähin kontakti työhön. Olen aina ymmärtänyt, että se vaatii paljon enemmän, kuin pelkän kiinnostuksen (on esimerkiksi ymmärrettävä betonin ja sementin ero, osattava käyttää linjalankaa, pystyttävä sekoittamaan sopusuhtainen laastiseos ja niin edelleen). En ole oikein uskaltanut ryhtyä toimeen.

Kuva talvelta

Mutta nyt sementtiä jäi käyttämättä raparperi-aiheisten laatta- ja kuppivalujen jälkeen. Tuli mieleen, että pitäisikö yrittää muurata kunnollinen nuotion pohja nykyisen, ruostuneen tynnyrinpohjan tilalle. Sementti oli melko edullista, alle 7 euroa 25 kilon säkki. Epäonnistumisen riski oli melko pieni sekä taloudellisesti että henkisesti (vaikka sillä nyt ei ole merkitystä - kyse on vain omasta maineesta eikä ihmishengistä). Lisäksi olimme laittaneet talteen uunin purkamisesta jääneet tiilet, eli oli intoa, materiaalia ja kaunis lomapäivä. Tuumasta toimeen siis!

Niinpä heivattiin tynnyri mäkeen ja alettiin tiilien sovittelu. Heti alkuun työvälineissä oli havaittavissa kriittisiä puutteita, ei ollut muurarinvasaraa eikä laastikauhaa. Tehtiin silti sementtisatsi, käsin tietenkin kun kyseessä oli suht pienimuotoinen tapahtuma. Tiilien raot jäivät melko pieniksi, sillä tiilen halkaisutekniikka kaipasi selkeästi kehittämistä. Lisäksi alussa sementti oli liian kovaa ja sitä laitettiin liian vähän.

Kaukaa katsottuna

Kuitenkin, ensikertalaisilta mielestäni suht mallikas suoritus! Kannattaa huomioida, että työvälineinä olivat vasara, metallikiila ja tasoitinlasta, joten aivan priimaa ei saatu tehtyä (tiilen halkaisu, sementin tököttäminen tiilien väliin).

Raparperinlehti ja sementtisäkki

Jokunen vuosi sitten olin miniän järjestämällä pihakurssilla, missä tehtiin sementtilaastista kivoja puutarhajuttuja. Ei kuitenkaan puutarhatonttuja, vaan raparperinlehtikuvioisia laattoja. Tästä kokemuksesta innostuneena valoin myöhemmin mökille kompassilehden ja 60-vuotissynttäreillä opetin taidon kahdelle kivalle kaverilleni!

Nyt oli taas aikaa, raparperinlehdet suuria ja sopiva innostus päällä. Niinpä suuntasimme ostamaan halvinta rypsiöljyä ja sementtisäkin. Sitten vaan sekoituspuuhiin! Valitsin suurehkon raparperinlehden, asettelin sen pienen multakummun päälle, sivelin ruotojen ja lehden päälle rypsiöljyä ja leikkasin kanaverkosta palasen.

Tämän jälkeen mätin sementtisoossia lehden päälle noin 2 cm paksuudelta, laitoin kanaverkon valun päälle ja viimeistelin valun. Sitten jäimme sammakkojen kanssa odottamaan, että valu kuivuu ja kaunis raparperinmuotoinen malja pääsee jonnekin järkevään paikkaan puutarhassa, ilahduttamaan sekä sammakoita että mahdollisesti harmaasieppoa. Lisäksi mietin, että talenttia saattaisi löytyä haastavimpiinkin töihin. Niitä odotellessa...

Puujalat vanhasta muistista

Ykkösen Ykkönen ja Kakkonen olivat mökillä kanssani ja päätin toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni, josta tytöt innostuivat heti: tehdään puujalat! Tytöt eivät kylläkään aluksi edes tienneet mitkä ne on, mutta mummin innostus tarttui heihin välittömästi. Siis lähimpään pöpelikköön (naapurin puolelle vahingossa) ja sopivan suoria leppärunkoja etsimään.

Kiinnostaa!!!

Siinä ei nokka pitkään tohissut, kun olin sahannut sopivat rungot ja seuraavaksi piti sahata jaloille tukipalat. Sitten kuorimme rungot osittain ja ruuvasimme tukipalat runkoihin. Helppoa kuin mikä ja kivaa lisäksi.

Apurit hommissa

Sitten pääsimme harjoittelemaan. Ykkönen ja Kakkonen kokeilivat rohkeasti puujalkoja ja mielestäni edistyminen oli melkoista. Jahka rungot kuivuvat, niiden käyttö on keveämpää. Sitä odotellessa näytin hieman mallia ja noin 50 vuotta sitten viimeksi käyttämäni taito oli hyvä hyppysissä. Pelkäsin ainoastaan sitä, että puujalat eivät kestä painoani, olinhan suunnitellut ne erityisesti lasten käyttöön. Mutta ne siis kestivät! Tästä riemastuneena ajattelin tehdä seuraavalla kerralla toisetkin puujalat; eipä tartte sitten vuorotella.

Sähkökatkoksen seuraus

Päivö-myrsky teki mökillämme vain minimaalisesti tuhoja. Se oli yllätys, sillä läheisellä mittauspisteellä saatiin jopa 27m/ s tuulen nopeudeksi. Ja meijän mökki on niemessä, pelkokerroin oli korkealla kun ajoin mökille. Tuhot: kaatunut pieni puu tielle, kompostin kansi lentänyt metsikköön, paljun toinen kansi lentänyt patiolle, varis kuolleena paljun kannen vieressä.

Varis-parka

Sen sijaan ystäväni tiluksilla, Pupulan jylhissä maalaismaisemissa, meni sähköt poikki. Siitä tuli niin paljon harmitusta, että kaikenlaisia jälki-tunnekuohuja välttääkseni tiivistän: ystäväni soitti neljä kertaa Okun enegian päivystysnumeroon kolmena eri päivänä saaden huonoakin huonoa, sanoisinko jopa ala-arvoista kohtelua. Tarkennan, että puhelimeen vastanneet henkilöt olivat kohteliaita, vaikka antoivatkin katteettomia lupauksia. Kyllä, kaikilla oli huoli sähköistä. Juu on ymmärretty, että kotitaloudet hoidetaan ensin. MUTTA jos ilmoitetaan, että kaikki viat on saatu korjattua ja jos ei ole saatu, niin asiakkaalle ilmoitetaan asiasta, olisi myös toimittava niin.

Kyllä kestää...

Hurautimme siis mökille toivorikkaina ruokien kanssa todetaksemme, että sähköt on yhä korjaamatta, 4 päivää myrskystä. Mökki oli kylmä, onneksi siellä on hella, eli ruuanlaitto sujui supsikkaasti. Ruuat upotettiin kaivoon ja kännykät ylähyllylle. Ja sitten me jouduimme täysin turhaan kriisiin, mikä kertoo lähinnä siitä, miten muka-riippuvaisia olemme kännyköistä. Virta hupeni pikavauhtia, ei voinut lukea lehteä, ei voinut googlailla kaikkia tärkeitä tietoja netistä (kuten miten pitkään harmaasieppo hautoo) eikä voinut laitella tositosi tärkeitä tekstareit kellekään.

Aukene!!!

Niinpä päätimme lähteä retkelle Valamoon, samallahan voi kätevästi ladata kännykät. Toinen lataantui lounaalla ja toinen ajomatkalla. Emme voineet ottaa kuvia, sillä varjelimme jokaista pientä virtahippusta. Sen sijaan ostimme tuliaisiksi matkamuistomyymälästä Magei -jälkiruokaviiniä pullollisen. Illalla, mökin edelleen sähköttömässä tunnelmassa, päätimme maistella viiniä burgereitten jälkiruuaksi.

Pupulassa ei ole korkkiruuvia! Mutta kännyköissä oli nyt virtaa, joten löysimme oivan niksin korkin poistamiseen. Ei muuta kuin ruuvasimme korkkiin ohuen ja pitkän ruuvin ja kun se oli kunnolla paikallaan, käännettiin pulloa toiseen suuntaan, jolloin korkki lähti tosi hienosti pullonsuusta! Viinikin oli hyvää! Jäimme odottamaan Okun energian yhteydenottoa; kuudentena päivänä ensimmäisestä vikailmoituksestamme se vihdoin tulikin.

Lomarempassa harjoitus tekee mestarin

Tai fabricando fit faber, kuten me entisajan latinistit tuppaamme sanomaan (jos muistamme). Tämä tuli kuitenkin todistettua eilen, ihan sama lopputulos kummalla kielellä tahansa. Nimittäin, betonin hiominen paljaaksi praimerin (huomaa ammattitermi) levitystä varten onnistuu vain ammattivehkeillä. Minun olisi toki pitänyt heti se hoksata, ammattilaisena, mutta oli kaikkea muutakin säätöä ja asia jäi hetkellisesti havaitsematta.

Hmm...

Ajattelin hyödyntää aiempaa oppimaani, eli hioin linolin alta paljastuvaa lattiaa epäkeskohiomakoneella ja G80 -laikalla. Ehkäpä arvaat, arvoisa lukijani, että laikka oli liian hieno (tai ehkä et). Ei suinkaan ulkonäöltään, vaan karkeudeltaan. Huomasin asian noin puolentoista tunnin hiomisurakan jälkeen. Tämän jälkeen kävin ostamassa G40 -laikan. Kanttasin (kuten  meillä ammattilaisilla on tapana - pieniä työn kerryttämiä niksejä nääs), mutta ei auttanut. Betonin pinta pysyi tiukasti toisen pinnoitteen alla. Sen sijaan sain koko kämpän täyteen hienonhienoa pölyä, mikä vastaavasti laskeutui jokaisen pinnan päälle. Itse olin toki sonnustautunut asianmukaiseen suojapukuun ja FFP3 hengityssuojaan, minkä löysin kotoa. Kaupasta niitä ei enää löytynytkään, sillä hyllyt ammottivat tyhjyyttään koronan pelossa suojaimia hamstranneiden ihmisten takia. Tästä myöhemmin...

Remppamieheni, joka ilmestyy hommiin vasta sitten, kun purku on tehty, ehdotti lopulta timanttilaikkaa. Niinpä vuokrasin Vatupassista ns. Rälläkän, jossa oli timanttilaikka. Sen lisäksi Vatupassin kaveri suositteli valtavan isoa imuria, joka kytketään rälläkkään ja joka imaisee hiontapölyn kertaimuisulla kitaansa. Että semmoista!

Kunnon peli!

Kun ystäväni lopetti työt ja iloitsi kesäloman alkamisesta, ehdotin hänelle psykologienkin suosittamaa keinoa unohtaa työt ja päästä hetkessä lomamoodiin! Eli loman alkajaisiksi kannattaa tehdä jotain aivan uutta ja erilaista. Koska minulla on jonkinlaista positiivista auktoriteettia ja hänellä pari työvelkaa, hän suostui oitis. Ja niinpä, kun olimme ensin naisvoimissa raahanneet superimurin ja rälläkän hissittömän talon kolmanteen kerrokseen, ystäväni hioi lattian n. 22 minuutissa. Yhtään pölyhiukkasta ei leijunut asuntoon.

Nyt lähtee

Ehkä otsikko on hieman harhaanjohtava, sen olisi pitänyt olla oppia ikä kaikki, mutta en muistanut sitä latinaksi. Sen sijaan tulen loppuikäni muistamaan sen, että kunnon välineillä asiat hoituvat nopsaan ja laadukkaasti. Oikeesti yhä edelleen ärsyttää (eli positiivisemmin ilmaistuna harmituksen määrä on +200%), että en heti ensimmäisen puolen tunnin aikana ymmärtänyt lopettaa turhaa työtä liian pienillä vehkeillä. Syynä oli tietenkin yksi temperamenttipiirteeni, eli sinnikkyys. Siitä voi olla myös haittaa, kuten sain konkreettisesti kokea.

Keittiössä

Hiontaurakan jälkeen palautimme vuokrakamat ja jatkoimme keittiökaapiston purkamista. Ykkönen tuli viimeistelemään homman ja Kolmonen ilmestyi junalta suoraan kantamaan purkukamoja autoon. Ystävästä tuntui, että hän oli aloittanut loman jo viikko sitten, vaikka oikeasti aikaa oli kulunut vaivaiset viisi tuntia...

Lomaremppa etenee

Heräsin aamulla 6 maissa kuten yleensä aina muulloinkin. Jos herään myöhemmin, olen joko sairas tai kello edistää. Todennäköisesti molempia. No nyt oli kiva kun heti aamulla ajattelin, että kohta pääsen rempalle. Jostain syystä innostuin siitä. Sittenkin!

Heippa-lappu

Oli kiva keitellä eväskahvit ja tehdä voileivät mukaan, tauolle. Perillä kannoin ekana listat ulos ja aloitin vetimien irrottamisen. Sitten irrottelin kaikki hyllyt  ja sen jälkeen aloitin ison kaapiston purkamisen. Se oli haaste - jollain se on vaikka kiipeäminen Mount Everestille (ympäristöihmisenä en suosittele jos ei jaksa tuoda jätteitään sieltä alas) - mulle tällä kertaa siis kaksiosaisen kaapin purkaminen.

Ykkönen antoi ohjeet puhelimessa ja sanoi lopuksi, että varo ettei levyt kaadu päälle. Ei kaatuneet! Sain purettua kaapiston aivan suitsait, sanoisinko äärimmäisellä ammattitaidolla. Se oli kyllä pieni yllätys myös itselleni, vaikka onhan tässä tullut hankittua vuosien varrella kaikenlaista talenttia melko monestakin asiasta. Tämä kaapinpurku oli kuitenkin aivan uutta!

Missä ruuvit?

Heitin pari kärrinpyörää (mielikuvissa) ja aloitin eteisen kaapiston ovien irrotuksen. Saranat oli maalattu umpeen, joten jouduin turvautumaan sorkkarautaan. Se osoittautui yllättävän haastavaksi työvälineeksi. Eteisen neljän oven ja keittiön n.10 oven irrottamisen jälkeekään ei tuntunut siltä, että pärjäisin keikalla. Vaikka sellaisella, missä olisi mahdollisimman nopeasti, mahdollisimman äänettömästi ja mahdollisimman työturvallisesti saatava kangettua ovi auki.

Kaupungin siistein remppa

Loppujen lopuksi, huomattuani muutaman epäkohdan raksan turvallisuuteen liittyvissä detaljeissa, päätin päiväni (kuvaannollisesti) raksalla ja lähdin ruokatauolle. Se kestää siihen saakka, kunnes työn raskaan raataja, eli Pupulan myrskytuhojen kouriin joutunut ystäväni, selviää työpäivästään (vertauskuvallisesti). Sitten hänen ei tarvitsekaan lähteä kävellä raahustamaan niitä 10 000 askelta kasaan ulos, vaan hän voi kerätä ne hyötyliikkumalla hissittömän kolmannen kerroksen asunnon ja pihamaalle parkkeeratun peräkärrin väliä. Mukaan voi ottaa aina pinon hyllyjä ja kaapiston osia, niin näyttää sekin rapuissa ramppaaminen järkevämmältä touhulta.

Remppaa pukkaa, taas kerran

Meikäläisen suku on erikoistunut harrastamaan remontteja. Miltei jatkuvasti jollain on joku projekti, iso tai pieni menossa. Avuliaana ihmisenä olen (liian) monesti huomannut olevani laastipölyn keskipisteessä tai vähintään ruuvari kädessä ylennettynä hieman siistimpiin hommiin.

Edellinen oma remppa oli viime kesänä mökillä, kun tehtiin aitalle kokonaisvaltainen korjaus eristeistä lähtien. Sitä edellinen oma ISO remppa oli vuonna 2013, kun remppasin yhen kaksion. Tähän väliin mahtuu noin viisi erikokoista ja erityyppistä projektia. Osuuteni on vaihdellut ihan pienestä tosi isoon rooliin hanslankarin hyvin monenkirjavissa töissä.

Nyt sitten tuli sellainen paniikkiremppa, eli minulla on tosi pieni asunto keskustassa ja koska en siihen itse mahdu (asenteeni puolesta, fyysisesti toki), vuokraan sitä. Asunto on omasta mielestäni kaivannut remonttia jo alusta saakka, mutta ei ole ollut innostusta sitä alkaa remppaamaan. Taustalla on ollut ajatus, että remppaan sen sitten kun jään eläkkeelle, eli tästä päivästä 791 päivän päästä. Mutta nyt piti muuttaa suunnitelmia ja joudun aloittaamaan rempan nyt - ekalla lomaviikolla.

Psykologien mukaan lomaan pääsee parhaiten mukaan kun tekee rutiineista poikkeavaa heti loman alussa - käy vaikka torikahvilla. Meikäläisen luonteelle torikahvit olisi aivan liian minimalistinen irtiotto työelämästä. En silti ihan tätäkään olisi juuri tähän saumaan halunnut.

Yksiö on liian retro. Vain kylppäri ja asunnon lattia on saneerattu asunnon valmistumisen jälkeen, eli noin 50 vuoden aikana (toki putkistoja ja muuta teknistä on tehty taloyhtiön puolesta). Nyt uusitaan kaapistot, maalataan katot ja seinät ja uusitaan lattia. Kuullostaa ehkä pieneltä jutulta. Mutta meikäläisen, kokeneen remontoijan mielestä, juuri tähän saumaan tästä tuli isompi juttu. Nimittäin, apureissa on käynyt kato. Heti rempan alkumetreillä, kun avuntarve olisi ollut suurin, mies lähtee ongelle, Kakkonen golffaamaan, Kolmonen lymyää Tampereella (töissä toki) ja Nelonen muutti Espooseen. Jäljelle jäi Ykkönen, joka pystyy auttamaan vain työajan ulkopuolella ja Pupulan kingi, joka pystyy auttamaan myöskin vain työajan ulkopuolella. Sen lisäksi hän voi auttaa vain äärimmäisessä hädässä, mihin kategoriaan remppani ei kuulemma kuulu.

Edellinen säästi

Tästä kaikesta vedin johtopäätöksen, että teemme vain purkuhommat itse! Palkkasin maalaus- ja lattiahommiin Kolmosen kaverin suosituksesta tosi pätevän ammattilaisen. Firma hoitaa sähkärin, putkarin ja kalusteasennukset (joissa Ykkönen on sitten työnsä puolesta mukana).

• Nyt on sitten mielenkiintoista nähdä, miten hoituu remppa jota ei kokonaisvaltaisesti tehäkään ite, oman työn ohessa iltaisin ja viikonloppuisin. Tai kuten tämä olisi sijoittunut, ainokaisen loman aikaan. Tästä se lähtee, lattia on jo purettu!