Liköörin valmistus kotona

Olen aiemmin tehnyt marmeladeja, mutta melko nopeasti huomasin, että valmistusprosessi vaati muutakin kuin intoa ja kilon sokeria. Tästä kokemuksesta viisastuneena lopetin orastavan urani marmeladitehtaan tuotantoprosessin johtajana. Aikaa oli kulunut, joten oli jo syytä siirtyä seuraavalle tasolle! Niinpä päätin perustaa ystäväni kanssa likööritehtaan!

Kuten yleensä huippuideat, tämäkin syntyi sattumusten summasta. Lähdimme Kuusamoon katkaisemaan työkierteen, mikä aiheutui kesälomalle kerääntyneistä erinäisistä pienimuotoisista askareista: vuokra-asunnon remppa, puiden kanto, sokkelinreunustojen kunnostus, saunapolun rakentaminen, erilaiset valuhommat jne.vain muutaman mainitakseni. Sovimme, että vuokraamme yhteisen mökin ja kumpikin tekee mitä eniten haluaa eli emme mahdollisesti tapaisi kuin illalla ennen yöpuulle vetäytymistä.

Tämä sopi mainiosti ajatuksiini, sillä ajattelin polkea kahden päivän ajan sydämeni kyllyydestä tutuissa, upeissa maisemissa! Ja kerrankin niin, että kukaan ei kiljuisi takanani "Aja hiljempaa! / Varo autoja! / Varo poroa! / Jarruta hullu!" Jne vain muutaman ystävällisen neuvon mainitakseni... Sillä ystäväni, tuo neuvoja sinkoava onnettomuusriskimahdollisuuksien maksimoija, oli päättänyt puolestaan pakata mukaan vaskoolin kullanhuuhdontaa (?!?) ja useita muovisankkoja lakkojen keruuta varten. Tiedossa oli siis todella rentouttava irtiotto - lomasta!

Ja nyt varsinaiseen aiheeseen! Koska vaskooli unohtui kotiin, ystäväni suuntasi suoraan suolle. Ja todellakin, keräsi lakkoja! Sillä aikaa, kun minä poljin pitkin ja poikin Oulangan ja Rukan maisemissa innosta ja vauhdin hurmasta (alamäet) hihkuen, tuo ahkera ystäväni möyrysi suolta toiselle lakankuvat silmissä kiiluen. Lakkoja oli ihan älyttömästi, sankot pursuivat saaliista! Mökissä ei ollut pakastinta ja jääkaapin tilavuus oli ehkä 10 litraa. Koska sinne piti sopia muutakin kuin lakkoja, saalis päätettiin keittää hilloksi, jolloin myös logistinen osuus Kuusamosta Joensuuhun onnistuisi ilman hävikkiä.

Ja sitten iski kuningasajatus, että nyt näistä riittäisi myös villiin kokeiluun, olisiko meistä Alkon kilpailijoiksi. Selvisi, että likööriä voi tehdä joko lisäämällä sokerin suoraan valmistusprosessin alkuvaiheessa tai vasta loppuvaiheessa. Sekin selvisi, että tarkkaa sokerin määrää on vaikea arvioida ensikertalaisena; se kuulemma selviää kokeilujen myötä ja määrät vaihtelivat 50 -500 gramman välillä marjakiloa kohti. Suositellut viinan prosenttimäärätkin vaihtelivat 30 - 80 välillä, mutta meillä ei ollut aikaa pontikkatehtaan perustamiseen ja päädyimme ostamaan litran 39% Tapio-viinaa ja pari kiloa sokeria. Koska vaakaa ei ollut, jaoimme huntturissa lakat kahteen astiaan, kaadoimme epämääräisen määrän sokeria päälle ja lisäsimme noin-määrän viinaa. Erimielisyyttä aiheutti se, pitääkö sokeri saada heti sulamaan (oma mielipiteeni) vai annetaanko sen sulaa ajan kuluessa (lakkojen eteen raataneen ja näin päätösvallan saaneen marjastajan mielipide).

Niinpä meille oli tuliaisena oma aineeton kokemukseni mahtavista polkureissuista ja ystäväni ilolla keräämä lakkassalis! Nyt odotamme neljä kuukautta, ennen kuin pääsemme arvioimaan lopputulosta. Eli sitä, nautimmeko liköörin itse vai annammeko joululahjaksi parhaille ystäville / sukulaisille aitoa, omin pikku kätösin keräämistä lakoista tehtyä mitä parhainta likööriä. Makuasioistahan sitä vasta voikin kiistellä ja jos ei maistu itelle, jollekin toiselle voi maistua! Sitä odotellessa...